Tietoa mainostajalle ›

21.10.2016

Sukupuolikokemukselle ei ole tehdasasetusta

Snadi oli saanut keväällä päiväkodissa moitteita. Tällä kertaa syynä oli ollut riehuminen. Kun tiedustelin tapahtumien kulkua Snadi ilmoitti, että hän oli tempautunut tunnelmaan, kun pojilla oli ollut niin hyvät riehut.



Ymmärrän. Tulee ihan oma ekaluokka mieleen. Aloitin koulun pystymetsästä, ilman päiväkotia ja eskaria, joten en ihan purematta niellyt hiljaa paikallaan istumisen konseptia. Konttasin mieluummin pulpettien alla poikien kanssa.

Löydän Snadista muutenkin paljon itseäni. Innokkuus ylittää usein harkinnan, pinna on lyhyt ja rakkaus eläimiin suuri. Hyökkäys isosiskon kimppuun nujuamaan on parasta mahdollista ajanvietettä.

Hän on tyttö, joka tykkää kaikesta fyysisestä ja uskaltaa toteuttaa itseään samalla kun rakastaa paljetteja, kynsilakkaa, glitteriliimaa ja poneja.

Nyt kun tämä sukupuolikeskustelu taas pyörähti käyntiin (kai tätä vaan pitää jaksaa käydä) on suurin haaste se, miten kaikille sukupuolientusiasteille saisi kaaliin, että nämä eivät ole sen kummemmin viisivuotiaalta kuin aikuisiltakaan mitään valintoja. Yhtä lailla herkkä ihminen ei tee tietoista päätöstä ryhtyä herkäksi, hän on syntynyt sellaiseksi. 

Olen yrittänyt survoa itseäni ensin tyttömuottiin, sitten naismuottiin ja nyt viimeksi äitimuottiin, mutta kokemus on sama kuin vetäessä xs-koon slim fit farkkuja jalkaan. Ei sujahda. 

Kuulenkin säännöllisesti olevani miesmäinen. Erityisen epäherkkä mutkien oikoja, joka ei huomaa onko kollegalla uudet silmälasit ja joka nauraa kovaan ääneen huonolle huumorille. Jopa aamu-unisuus on kuulemma tyypillistä miehille. Olen fyysisesti vahva ja olin yläasteelle koulun nopein juoksija, myös pojista. Mutta en minäkään yritä vimmaisesti olla mikään "hyvä jätkä".


Että siinä vaiheessa kun Räsäspäivi kertoo olevansa huolissaan siitä, että sukupuoli irrotetaan biologiasta, persunuoret pyytävät miettimään, kumpi lippalakki omaan päähän kuuluu ja jengi pillastuu siitä, että kouluissa lapsista voisi puhua etunimillä, naurattaa ihan saatanasti.

Oli todella vapauttavaa ymmärtää, että sukupuolikokemus ei voi olla väärä tai mennä vikaan. Sukupuolikokemukselle ei ole olemassa virallista tehdasasetusta, eikä poikkemaa pidä vaieta kuoliaaksi sen enempää kuin korjata se vastaamaan jompaa kumpaa lippalakkia. Eihän se edes ole jana, jonka toisessa päässä on äärifeminiini nainen ja toisessa äärimaskuliininen mies. Siitäkin puuttuu ulottuvuuksia.

Vasta nelikymppisenä osaa jo tunnistaa ja ajoittain viis veisata yhteiskunnan sukupuoliodotuksista, vaikka niihin onkin kasvatettu.

Ei tarvitse kuulua seksuaalivähemmistöön tunteakseen välillä olevansa mukana jossain kummallisessa larppaustapahtumassa. Ja minä sentään isossa kuvassa solahdan seksuaalienemmistöön kuuluvaksi naiseksi. Joillain on sitten kertaluokkaa raskaampaa.

Meidän perheessä pienet ja isot tytöt on tehty kaikenlaisista jutuista, jotka sattuvat kersoja kiinnostamaan. Mustelmista, auringonlaskujen ihailusta, Rainbow Dashista, valomiekoista, tyhjistä konvehtipapereista, tikeistä ja pupunpapanoiden syömisestä. Joissain perheissä sitten inkivääristä ja kanelista. Ihan normaaleja ihmisiä kaikki.

30 kommenttia:

  1. Kiitos. Meillä kolmasluokkalainen tyttö on selvästi murroksessa mistä hänen kuuluu tykätä, koska on tyttö. Ollaan useampi keskustelu käyty, että on ok esim. pelata välitunnilla jalkapalloa, vaikka kaikki muut tytöt hengailisivatkin mielummin ringissä. Koska juuri siitä mielestäni tasa-arvossa on kyse. Vapaudesta olla omanlaisensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin. Ja se vaatii rohketta ottaa se vapaus itselleen.

      Poista
  2. Niin totta.. Näissä nais-mies-tyttö-poika keskusteluissa aina unohdetaan mainita se että kaikissa asiaan perehtyneissä tutkimuksissa on havaittu että yksilölliset erot sukupuolien _sisällä_ ovat merkittävästi suuremmat kuin erot sukupuolien _välillä_. Toki kun suurista massoista puhutaan niin aina löytyy sitä enemmistöä sen verran että rakennusmessut tuppaavat olemaan miespainotteiset ja kauneustapahtumassa on enemmän hameväkeä, mutta yksilötasolla se sukupuoli ei kerro ihmisestä henkilönä hirveästi mitään.

    Tämän kun saisi yleiseen ymmärrykseen niin olisi kummasti helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja kuinka paljon tämä tapahtumien sukupuolijakauma johtuu oikeista mielenkiinnonkohteista, ja kuinka paljon siitä, mihin yhteisö "painostaa" osallistumaan ja mistä on lapsesta asti opetettu tykkäämään

      Poista
    2. Niinpä! Tämä toimii molempiin suuntiin. Sen näkee jo siitäkin kuinka paljon isävapaiden pitäminen yleistyi Ruotsissa, kun se raha korvamerkattiin MIEHILLE eikä se ollut mikään ÄITIYSLOMAN jatke.

      Poista
  3. Juuri näin! Erittäin hyvä teksti ja kiva mekko.

    VastaaPoista
  4. Aamen... samantapainen nainen myös täällä... ja vielä kun on ammatiltaan insinööri. Sanonkin aina välillä että mun puolimiesmäiset insinööriputkiaivot ei vaan taivu kaikkiin naisille "kuuluviin" juttuihin. En ole ollut koskaan kova riehumaan, mutta muut "miesten jutut" kuten tekniikka on aina kiinnostanut.

    Meillä on kolme tyttöä ja kaikki on erilaisia. Vanhin naisellisista naisellisin , keskimmäinen reipas heppatyttö ja nuorin urheilija joka mielellään präidää poikaporukoissa eli kaikenlaista löytyy jo tästäkin neljän naisen otoksesta. Mies on sitten enemmän kaunosielu.

    VastaaPoista
  5. Vasta nyt pitkälti päälle nelikymppisenä uskallan sanoa ääneen että mä oon tällainen punkkari. Vähän ehkä epänaisellinen, lyhyttukkainen joka vetää mekon kanssa maihinnousukengät jalkaan. Jolle naisellisempi kolleega kommentoi että eikö sun mies kaipaa sellaista naisellisempaa vaimoa... Vastasin, että ei kai kun ollaan kohta neljännesvuosisata tässä nyhjätty.

    Omaa tytärtä yritän täällä anglosaksisessa maailmassa ohjata siihen ettei ole pakko mennä siihen tyttömoodiin, mutta toisaalta joskus pääsee ehkä helpommalla jos ostaa neutraalin sinisen repun sensijaan että ostaa teinimutanttininjarepun, Yrittää etsiä keskitien. Ei niin että pitäisi mahtua tytön muottiin, sen enempää kuin pojan siihen pojille asetettuun muottiinkaan, mutta säästyy paljolta jos vähän luovii.

    Viimeksi eilen istuttiin täällä meren rannalla aamiaisella ravitolassa ja tarjoilija kysyy kuusivuotiaalta pojalta, jolla on raamikkaat rillit päässä, ottaako neiti yhden vai kolme pannaria. Poika ei itse huomaa. Pojalla on pitkä tukka, ei sellainen ponnaripitkä, vaan sellainen futaripitkä, muttei kuitenkaa pojille kuuluva nyrhitty klani. Automaattisesti tyttö siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kommentti kollegalta! Jestas. Tässä kohtaa saa varmaan olla iloinen suomen kielen hän-pronominista.

      Poista
  6. Kiitos tästä kirjoituksesta!

    Täytyy sanoa että olen ollut ihan hemmetin onnekas kun olen saanut vanhemmat, joiden mielestä oli ihan ok ettei tyttö halua balettiin vaan karateehen, tykkäsi kiipeillä puissa ja pelata futista. Ja sekin oli ok kun 10v. halusinkin tanssitunnille.

    Samalla ajatuksella olen noita omia lapsiakin kannustaa. Välillä vaan vähän otsasuonta tykyttää kun kavereiden sukulaisetkin oikein ihmettelevät, että tässä nyt on sitten se tyttö, joka tykkää Batmanista. Niin? Ja se rakastaa tanssia ja röyhelöhameita, myös yleisesti supersankareita, palo- ja roska-autoja ja haluaa isona prinsessaksi, astronautiksi tai lääkäriksi. Enkä edes näille ihmettelijöille ole viitsinyt mainita että kaikessa samassa, myös röyhelömekoissa, pyörii pikkuveli. Kun se vaan on niiden LAPSIEN mielestä kivaa, sukupuoleen katsomatta.

    VastaaPoista
  7. Tässäkin on muuten sitten vielä eroa just siinä, että kuin ok on olla naisena hyvä jätkä kuin herkkä runopoika.. (Sori, helpoin avata näiden stereotypioiden kautta). Parasta varmaan vaan yrittää kasvattaa omista lapsista itseä prempia versioita. Mä uskon, että tähän pätee ihan sama neuvo, kuin ulkonäköasioissa toitotettu neuvo tarkkailla, kuinka itseään arvioi lapsen edessä. Ne penteleet imee kuin pesusienet! Mun äiti vaikutti aina iloiselta ja tyytyväiseltä ja samanlainen näyttäisi minusta kasvaneen. Ekaan kuuteen vuoteen toi poikakaan ei näytä osoittaneen hälyyttäviä merkkejä esim. peilin edessä. Mä käytän korkkareita ja meikkiä, mutta nujuan myös pojan kanssa. Enkä kyllä pahemmin mieti, oonko naisellinen vai vähän äijä. Mä vaan oon mä ja musta just hyvä näin. Toivon lapsen oppivan tämän ajatusmaailman; välillä rymytään ja huudetaan ja välillä käperrytään kynttilänvaloon lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, fiiliksen mukaan! Ja juuri tuota parempaa versiota mäkin yritän kasvattaa. :)

      Poista
  8. Kiitos taas asiasta!!! Sain jälleen vahvistusta työhöni nuorten identiteettiään etsivien parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ja voimia tärkeän työhösi!

      Poista
  9. Täällä rekkakuskiäiti jonka tytär vei aikanaan pelkästään autoja päiväkodin lelupäivään. Tädit siellä yrittivät painostaa tuomaan nukkeja koska muutkin tytöt niillä leikki. Kieltäydyin ja sanoin että mun lapsi tuo mitä se haluaa. Jos ei se nukeista välitä niin miksi pakottaa..? Nykyään kyllä menee nuket ja barbitkin mutta ne on ihan tytön omia valintoja, ei mun tai kenenkään muun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylipäätään tuon leikkeihin ohjaamisen pitäisi olla tosi hienovaraista. Kun siihen aina onnistuu tuomaan sen oman näkemyksensä "sopivasta" leikistä.

      Poista
  10. Hyvä kirjoitus. Sitä vaan toivoo että päiväkodin pojatkin oli saaneet moitteita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä ne oli kaikki puhuteltu. :)

      Poista
  11. Olen seurannut siun blogia ties miten kauan aktiivisen hiljaa - 25-vuotiaan lapsettoman silmin! Blogiasi on miellyttävää lukea, olen saanut paljon uusia ajatuksia ja kirjoitat erittäin samastuttavasti monista tärkeistä aiheista.

    Pitkän hiljaisuuden jälkeen nyt on pakko kommentoida, sillä tämä on kyllä parhaita tekstejä mitä aiheesta olen hetkeen lukenut - ja tämä on myös erittäin vahvasti omaa elämääni koskettava aihe.

    Itsensä määrittely on tätä nykyä jopa liberaaleimmissa piireissä sukupuolen kohdalta haastavaa. On jopa trendikästä sanoa olevansa muunsukupuolinen tai kokea olevansa jotain muuta kuin janan ääripäissä olevat nainen tai mies. Queer on toki hyvä nimitys, mutta olen itse pyrkinyt välttämään uusien termien keksimistä ja käyttämistä itsestäni. Vain se, että täysin yleisten stereotypioiden vastaiset naiset (ja miehet!) uskaltavat sanoa rohkeasti olevansa naisia laajentaa naiseuden tai mieheyden käsitettä niin, että hiljalleen se alkaa kattamaan muutakin kuin ne suurimmat stereotypiat. Koen, että eräs tämän nimien ja luokitteluiden alulle pistäneistä tarpeista on juurikin nainen tai mies- lokeroiden kapeus. Lokerot laajenevat kattamaan erilaisia nais- ja miestyyppejä vasta siinä kohtaa kun tämän laajan määrittelyn aikakaudella ihmiset eivät koe tarvetta tunkea itseään valmiiseen laatikkoon, vaan laajentavat rohkeasti sitä laatikkoa sen mukaan, minkä kokee itselleen mukavaksi.

    Kunpa olisin saanut lukea kirjoituksesi kymmenen vuotta sitten - olisi jääneet monet kriisit käymättä :) Kiitos siis tästä tekstistä, toivon että sen lukee moni joka kamppailee näiden asioiden kanssa!

    Kaikkea hyvää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sulle! Noita laatikoita ei tosiaan edes riitä kaikille, joten tehdään vain tästä nykyisestä vähän väljempi. :)

      Poista
  12. "Tuollaista puhetta ja vielä tytöltä", "pojat nyt on poikia", "Miehet ei tykkää naisista jotka puhuu liikaa/on liian vahvoja". Siinä pari lausetta, joita mulle on sanottu ja joista on mennyt hermot - sitä tässä olenkin miettinyt, että eikö muka noilla jotka sanoo että ei ole ongelma että jaotellaan tyttöihin ja poikiin ole koskaan sanottu noin - vai onko niistä vaan tosiaan ihan ok, että naisille ja miehille on eri normit? Mulle ei ole koskaan ollut, jostain selkärangasta se vaan jo ala-asteella tuli että sanoin opettajille ihan ääneenkin, että miksi muka tytön kiroilu tai riehuminen olisi pahempaa kuin pojan. Ehkä se tuli siitä, että kotona oli veli jonka kanssa kyllä huolehdittiin, että säännöt on molemmille samat (ja kyllä vanhemmatkin huolehti).

    Mä olen pitkähiuksinen, mekkoja rakastava nainen jolla on yleensä aina korkkarit. Mutta mä en silti oikein osaa ajatella olevani kovin naisellinen - tai siis mua ei oikein kiinnosta, olenko vai en, koska ei se ole mikään tavoite. Ja mä en ala puhua vähemmän tai peitellä mielipiteitäni, jotta joku mies tykkäisi musta enemmän, sori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulle on myös aivan herttaasen yhdentekevää mitä joku mies pitää mulle sopivana. On tosi omituista havaita että joku katsoo olevansa oikeutettu tällaiseen arvosteluun!

      Poista
  13. Mulla on myös aina ollut sellainen tunne että olen vääränlainen. Ulkoisesti olen aina ollut hyvinkin tyttömäinen/naisellinen, mutta persoonani on liian suora, kulmiakas, introvertti, tykkään tekniikasta, luonnontieteistä yms. Paljon luonteenpiirteitä, jotka ovat miehelle "sallittuja". Äidinkielenopettaja ihmetteli lukiossa koko luokalle, miten harvinaista on että tyttö lukee Science Fictionia. Parikymppisenä oli joidenkin samanikäisten miesten mielestä täysin sietämätöntä että ulkonäkö ja sisältö ei kohtaa. Tyttäreni vaikuttaa hyvin samankaltaiselta ja haluan tukea häntä olemaan kiinnostunut monenlaisista ja itselle tärkeistä asioista. Hirvittää vaan millainen kaveripaine tulee koulussa. Itse olin se outo tyypppi kun en sulautunut normiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jokapäiväinen homma (ja varmaan hamaan tulevaisuuteen asti) muistuttaa että mitä oikeuksia muilla ihmisiä on lasta kohtaan ja mitä ei. Mut mulla on sellainen fiilis että ainakin joissain koulussa (ja varmaan leimallisesti pääkaupunkiseudun arvoliberaalissa kuplassa) on jo ihan salaa siirrytty nykyaikaan. Opettajasta riippuu paljon. Toivottavasti teille osuu hyvä!

      Poista
  14. Oivaa tekstiä, kiitos tästä!

    (Sen lisäksi - täysin off topic - ihana tuo sinun tunika näissä kuvissa. Mistä se on...?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekko on Nudgesta ja Papun Kanto-mekko - ihan turvavaatteeksi muodostunut!

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...