Tietoa mainostajalle ›

2.10.2016

Paluu Koivukujalle

Yksi parhaimmista lapsuusmuistoistani ovat kävelyretket Papan kanssa. Isovanhemmat hoitivat minua ja veljeäni alle kouluikäisinä ja päiväohjelmaan kuului aina kävely, ihan pienestä pitäen.

Minä ja pikkubroidi, muutama vuosi sitten.

Pappa vei meidät usein Laajalahden ruovikon luontopolulle, jota kutsuimme Koivukujaksi. Muistan korkeat kaislat, puiden suhinan, kuivuudesta halkeilleen savimaan ja polun päälle kaatuvat koivut. Matkan varrella oli iso, rautainen keinu ja retkieväinä pumpernikkeliä. Ikuinen kesä.

Koivukujakävelyt katosivat kuvioista, kun koulu alkoi ja koko paikka jotenkin lakkasi olemasta. Kunnes palasin sinne tänään.

Olin jotenkin kuvitellut, että Koivukujaa ei enää ole, kunnes tajusin, että Laajalahti on ollut luonnonsuojelualuetta vuodesta -79. Ei siellä mitään ole rakennettu.

Oli pakko lähteä katsomaan. En ollut ihan varma koordinaateista, mutta lähdin vain taivaltamaan vanhasta muistista kohti paikkaa, jota olin viimeksi kulkenut retukengät jalassa.

Ja löytyihän se. Siellä se oli ollut, koko ajan. 10 minuutin pyöräilyn päässä nykyisestä kodistani.



Tässä maisemassa oli kiva lepuuttaa silmiään.





Keinua ei enää ollut eikä minulla ollut pumpernikkeliä, mutta tuli hyvä mieli. Kiipesin uudistettuun lintutorniin ihailemaan maisemia. Koivukujalla tuli vastaan säkenöivässä syyskelissä paljon lähiluonnosta nauttivia ihmisiä ja yksi palokärki, joka halusi muistuttaa, että täällä on turistien lisäksi myös vakioasukkaita.

Tuli mieleen, että pitäisikö tehdä joku lapsuusmuistojen bucket list? Tässä vaiheessa elämää voisi olla hyvä käydä katsomassa paikkoja, joihin on joskus liittynyt jotain muistamisen arvoista. Se olisi samalla pientä faktantarkistusta: mitä muistan oikein?

Seuraavalla kerralla otan lapset mukaan, ja otan tuon saman sisaruskuvan. Katsotaan jatkuuko perinne.

5 kommenttia:

  1. Pikaisella vilkaisulla luulin, että vanhassa kuvassa oli Skidi ja Snadi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tosiaan! Todellisuudessa meidän lapset ei näytä kummaltakaan meistä. O_o

      Poista
  2. Mulla oli samanlainen farkkuhame kuin sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä? Toi oli ainoa hame mitä suostuin käyttämään koska se ei takertunut jalkoihin juostessa! :D

      Poista
  3. Ihana nostalgiapostaus!
    Ja tunnustan: niin monta kertaa on pitänyt käydä tsekkaamassa Parkanossa käydessä Päivölänmäki ja jos siellä vielä olisi se leikkipuisto, jossa kersana käytiin leikkimässä kun kävimme Parkanossa mummon luona. Kun vain ei olisi aina liikkeellä pimeän aikaan ja/tai kiireessä ja olisi edes jonkinlainen mielikuva siitä, mistä sinne meni se kävelytie...
    Niin ja se yksi silta Kemiön ja mantereen välissä, jäi lapsen muistiin hienoista maisemistaan, mahtaisivatko maisemat olla parantuneet reilussa parissakymmenessä vuodessa?

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...