13.10.2016

Ota käyttöön välierehdys

Snadi laulaa paljon ja mielellään. Eräänä päivänä hoilottaessaan Peppi Pitkätossua hän unohti kesken kaiken sanat. Tyyppi ei antanut sen pilata esitystä. Hän vain juonsi kuulijoille muina artisteina että "Jaha, tuli näköjään tällainen välierehdys, mutta nyt jatketaan!" 


Ja niin hän jatkoikin.

Tuo välierehdys tuli mieleen tänään, sillä 13.10. vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Tämä on tärkeä päivä myös lapsilleElämä on oppimisprosessi, jossa kaikilla on lupa erehtyä.

Erehdyksiin kannattaa myös tottua. Mitä vanhemmaksi elää sitä enemmän tapahtuu kaikenlaisia mokia, mutta kolossaalisia kämmejä niistä on aika harva. Niistäkin on toki hyötyä, tavallaan. Kun käyttää perspektiivinä vaikkapa Länsimetron kaltaista urakkaa, tulee ihan helpottunut olo: pyörän avaimen hukkaaminen olikin aika pikkujuttu.

Yhtä lailla välierehdyksiä tapahtuu joka päivä. Unohtuu laulun sanat ja päiväkotikassi, jää hanskat leikkipaikalle ja autonavaimet toisen takin taskuun. Niitä on ihan turha hävetä ja niistä on turha jäpättää, suurimmalle osalle voi jopa nauraa, viimeistään seuraavana päivänä. Eikä siitä sen enempää. Toki on tärkeä erottaa, milloin töppäilyä pitää höystää anteeksipyynnöllä.

Välierehdyksessä parasta onkin se, että konsepti sisältää myös hyväksyvän asenteen: mokia sattuu, mutta ne kuuluvat elämään samalla tavalla kuin väliaika kuuluu teatteriin. Elämä on onnistumisten sarja, jonka välissä on pieniä erehdyksiä. 

Taidanpa ehdottaa kielitoimistolle välierehdyksen lanseeraamista sanakirjaan. Moka ei ole sen enempää maailmanloppu kuin lahjakaan, mutta eteenpäin siitä mennään.

8 kommenttia:

  1. Facebookista löytyy ihan oma ryhmä näille välierehdyksille. Ryhmä nimeltä "Ei menny niinku Strömsössä". Ihan parasta viihdettä :D

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana termi ja mahtava asenne pienellä ihmisellä!

    VastaaPoista
  3. Ihan paras! Heti otettiin kavereitten kans tää termi käyttöön :D
    En olekaan tänne ennen kommentoinut, mutta vakkarilukija 21v. täällä kirjoittelee. Mukana olen ollut jo monta vuotta, ja tavallaan tuntuu itsestäkin hassulta, miten olen tällaisen äitiblogin joskus teininä löytänyt. Kirjoittajana olet aivan huippu, ja teidän perheen elämää/kommelluksia on kiva seurata. Lisäksi pidän mielipiteistäsi ja asenteestasi, vaikka joskus eri mieltä asioista olenkin. Tämä blogi on kivaa vastapainoa kiireiseen ja rankkaan (välillä kosteaan) yliopisto-arkeen. Keep it up ja älä lopeta ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Ihanaa että mulla on noin nuoria lukijoita! <3

      Poista
  4. Rakastan Länsimetroa! Siihen projektiin verrattuna emme ole olleet yhtään viime tipassa/auttamattoman myöhässä eskarissa, hoidossa, iltaunilla jne. Ja kun flunssakierre on pysäyttänyt perheen kaiken toiminnan, muistelen aina Olkiluotoa. Koskaan aiemmin ei ole munkaan työprojekti ollut näin lähellä valmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaw, paras kommentti ikinä :D <3 Otan ton niin käyttöön!!

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...