Tietoa mainostajalle ›

4.10.2016

Millainen on täydellinen iltasatukirja?

Yritän kirjoittaa täydellistä iltasatukirjaa. Mutta mitkä oikeastaan ovat sellaisen speksit?

Mörökölli syöttää inhoamansa lounassienet salaa lemmikkikorpilleen. Piirros Annukka Palmén

Nyt kun kirjaprojektini on edennyt siihen vaiheeseen, että mörököllitarinoita on kirjoitettu 10 kpl ja olen siirtynyt kuvittajan kanssa visuaaliseen puoleen, on hyvä miettiä mitä olisi pitänyt kirjoittaa.

Iltasatuslotti on monessa perheessä se odotetuin iltarutiini. Itse lukemisella on yleensä hypnoottinen vaikutus. Vaikka Skidi lukee jo itse, hän jää mielellään kuuntelemaan, kun Snadille luetaan ääneen, vaikka kirja olisi vähän lapsellisempikin.

Iloitsen siitä, että olemme päässeet Pupen luukkukirjoista vähän vetävämpiin tarinoihin, mutta hyviä iltasatukirjoja ei ole mitenkään liikaa. Tai ainakin niiden löytäminen tuntuu olevan sattuman kauppaa. 

Kun mietin omaa suosikkikirjaani (siis sellaista, mihin toivon ipanan tarttuvan), vaatimuksia on loppujen lopuksi aika paljon. Tarinan pitää olla hyvä, mutta muotokin on olennainen.

Tarinan pitäisi olla riittävän pitkä, mutta kuitenkin napakka. Pikkulasten keskittymiskyky vaihtelee. Pitäisikö samasta kirjasta olla kaksi eri versiota eri ikäryhmille: lyhyempi ja pitempi?

Tarinan pitäisi olla riittävän jännä, mutta ei liian. Mutta missä menee raja? Jos toisen mielestä pahinta ikinä on Maltin ja Valtin joulukalenteri niin en ole ihan varma, mikä se vältettävä ainesosa oiekin on.

Tarinoita pitäisi olla monta, mutta joku tuotelupaus kokonaisuudella pitäisi olla. Tarinoita pitäisi voida lukea sekä sekaisin että järjestyksessä. Ja kun on lopettanut pitäisi voida aloittaa alusta.

Tarinan pitäisi olla lennokas, mutta kuitenkin realistinen. Parhaiten toimivat jutut, jotka kiinnittyvät jollain tavalla lapsen tunnistamaan elämään.

Tarinan pitäisi olla opettavainen, mutta ei ärsyttävällä tavalla. Jeesustelun ja vertaistuen ero on joissain kohdin hiuksenhieno.

Päähenkilön pitäisi olla samaistuttava, oli kokija sitten rauhallinen herkkis tai villi aktivisti. Ei ole itsestään selvää, millaisen hahmon nahoissa lapsi haluaa tapahtumiin sännätä.

Jokaisella sivulla pitäisi olla mykistävän kauniit kuvat, mutta kirja ei saisi maksaa satasta. Ja tiesittekö muuten, että tutkimuksissa todettu myös pelkkien luontokuvien katselun mm. rauhoittavan mieltä, parantavan keskittymiskykyä ja vähentävän ahdistusta. Metsään sijoittuva, kauniisti kuvitettu iltasatukirja on siis reseptivapaata unilääkettä!


Että se, joka kuvitteli lastenkirjan olevan ihan läpihuutojuttu, on kyllä väärässä. Ei nimittäin ole mitään pahempaa yleisöä kuin lapset. He ovat kursailemattomuudessaan armottomia: jos kirja on huono, sitä ei jakseta kuunnella loppuun, vaikka vanhempi sitä kuinka yrittäisi tarjota. Olenkin koeluettanut tekstejä ystävän lapsella, joka on syntynyt tuottajaksi. Hänen lempinimensä on "Jyrkkä ei".

Haluaisinkin kuulla iltasaturutiineistanne: mitä luette ja miten luette? Onko joku lapsi, joka ei kertakaikkiaan jaksa kuunnella yhtäkään kirjaa? Tai joku joka tarttuu aina yhteen ja samaan? Millaiset kirjat miellyttävät? Erityisesti kaikki alle kymmenvuotiaiden sparraus on tervetullutta!

45 kommenttia:

  1. 2v:lle luetaan Pipsa Possu jumppaa kirjaa joka ainoa ilta. Joskus saattaa kelvata sellainen "kuina monta"-kirja myös. Ennen tuota Pipsa Possua Kristiina Louhen Tomppa on iso ja Tompan parempi päivä iskivät pikkujäbään todella kovaa. 5v:lle ja 7v:lle luetaan Riso Räppääjää luku/ilta vauhtia. (Mikä muuten tarkoittaa, että luen illassa aika paljon ääneen, kun Pipsa Possu+2 lukua Risto Räppääjää). Konsta-sarjan eka kirja oli myös lainassa kirjastosta, mutta se ei ollut oikein mieleen, koska se Inna puhuu koko ajan niin rumasti Konstalle. Eivät pojat sitä oikein sitten halunneet kuulla. Eli selkeästi hyvänmielen kirjoja halutaan meillä iltalukemiseksi.

    VastaaPoista
  2. Meillä 3v poika on alkanut pikkuhiljaa jaksaa kuunnella iltasatuja, toisinaan. Välillä täytyy hiukan puuhailla omiaan. Eli tarina, jota jaksaa lapsikin kuunnella ja lukija itse lukea. Mielellään sellainen, josta voi huomaamatta hyppiä lauseita, kun on tarpeen. Ja tarina, jonka lapsi osaa kertoa itsekin, mikäli äiti ei jaksa lukea. ;) Mielenkiintoiset kuvat, joista pystyy seuraamaan tarinaa ja jos niissä olisi jotain etsittävää/keskusteltavaa, niin kiva.
    Meillä oli ensin Martti ja Pääsiäiskupla kovassa huudossa, sitten tuli Barbababat, Mauri Kunnaksen Riku, Roope ja Ringo - kolme kokkia (numerot) ja nyt meneillään Etsi ja laske eläimet. Muumi-kirja oli vajaan viikon, mutta se skipattiin heti kun ei enää kaivattu, ihan liian ronskia kieltä 3-vuotiaalle, vaikkei edes ollut niitä vanhoja muumeja! Väärä iltasatu, kun Muumipeikko meinaa toisessa tarinassa kuolla ja toisessa yrittää puukolla tappaa lihansyöjäkasvia ja kiroilee kuin humalainen.

    VastaaPoista
  3. Hyviä pointteja! Kyllä noilla eväillä tulee varmasti maaliin osuva lopputulos.

    Meillä on samanikäiset lapset kuin teillä, ja systeemi sama: esikoinen nauttii yhä koko perheen iltasatuhetkestä vaikka osaa itsekin lukea. Luettelemiesi speksien lisäksi ipanat (ja ne ääneenlukijat) toivovat kirjan olevan hauska. Ei sillä lailla ratkiriemukas että unten maille tuuditettava aines ulvoo itsensä iltahepuliin, mutta sellainen tirskahtelu on aina suotavaa. Olen huomannut lasten jäävän vähän kuin odottamaan seuraavaa hauskaa kohtaa, ja kuuntelevat tarinan etenemistä korvat höröllä. (Tämän tyyppisistä kirjoista mainittakoon Eetu -kirjat ja Puluboi.)

    Tunnustan, että vielä pääasiallisena kirjastolainaajana minulla on iso päätäntävalta iltasatukirjojen suhteen. Siksi valitsen aina sellaisia kirjoja joita itsekin tekee mieli lukea. Kirjassa pitää olla Se jokin että tartun siihen, ja mikä se sitten on, onkin sitten monen tekijän summa. Alkuun palatakseni, sulla kuulostais se olevan hyppysissäsi. :)

    Isosti myötätuulta projektiin! Jään odottamaan sitä kirjastoreissua kun törmään tähän teokseen!

    VastaaPoista
  4. Viiru ja Pesonen -sarjan kirjat ovat loistavia! Ne ovat sellaisia, että äitikin jaksaa lukea ja kuvitus on aivan ihanasti tehty. Kuvissa riittää paljon katseltavaa. Koska satu on vähän pidempi, välillä kolmevuotias ei jaksa ihan koko kirjaa kuunnella, mutta sitten jatketaan seuraavana iltana. Äidin inhokki-iltasatu on yli 300 sivuinen opus vanhan ajan traktoreita... Jokaisella sivulla kuva ja lyhyt esittely moottorista, valmistusvuodesta ja erikoisomonaisuuksista.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tulee mieleen tuosta traktori-kirjasta se, kun meidän esikoinen 5v:nä halusi pakolla lainaan sellaisen kirjan, kun kääärmeet ja liskot!! Varmaan kaikki maailman käärmeet kuvien ja pitkien selitysten kanssa. Ja sieltä sitten luettiin joka ilta tietoja aina vain uudesta käärmeestä...

      Poista
  5. Meillä lapsen ollessa 6-9-vuotias kovinta kamaa olivat klassikot: Ronja Ryövärintytär ykkösenä, sitten Eemeli, Peppi ja Veljeni Leijonamieli. Ronja Ryövärintytär luettiin varmaan lähemmäs kymmenen kertaa alusta loppuun. Siinä toteutuu hyvin se, että on jännitystä, mutta kaikki seikkailut päättyvät lopulta hyvin. Eemeli taas on musta hyvä esimerkki kirjasta, jossa ei ole ehkä niin väliä, missä järjestyksessä luetaan, kun kirja koostuu yksittäisistä "metkuista", mutta on kuitenkin kokonaisuus.

    VastaaPoista
  6. Nykyisin luen molemmille omat sadut, niin ei mene hulinaksi.

    Eskarilaisen kanssa on luettu Konstaa nyt viime kesästä alkaen, omalla ipanalla on toiminut "kasvaminen konstan kanssa". Kesällä oltiin vielä kotikoulussa, syksyllä kun just ennen eskarin alkua aloitettiin konstan ekaluokka. Kirjassa on käyty minusta läpi just niitä asioita, mitä meidän tyttöä jännittää/on jännittänyt. Nyt on varauksessa tokaluokkalainen konsta. Meillä kumpikaan ei pitänyt muuten Innaa Konstalle varsinaisesti inhottavana, ei olis tullut mieleen - tai aika realistisilta ne välit tuntui.

    Muitakin olen lukenut - skaala on laaja, aina ihan vauvoillekin sopivista kirjoista Harry Potteriin. Siitä luin vain ekan kirjan ja kesti tosi kauan, että päästiin loppuun. Välissä oli viikkojen taukoja.

    Nyt Konstaa odotellessa luetaan pikku nikkeä - mikä onnistuu hämmästyttämään sillä, kuinka paljon ne pojat onnistuukaan lyömään toisiaan. Kesällä luettiin Levoton lotta ja kanikaaos - se teki lähtemättömän vaikutuksen ja sitä muistellaan vieläkin :D

    Aiemmin yhteisesti luettuja ja suosittuja on olleet Aino-kirjat ja Tompat, Memmulit, Santtu ja Iina yms suomalaiset kirjat, joissa seikkailee alle kouluikäinen lapsi. Perinteisistä saduista on luettu prinsessa-sadut, rumat ankanpoikaset ja monet mitä en oikein jaksa muistaa. Ei niinä lyhennettyinä versioina, joita kaupassa myydään isojen kuvien kanssa, vaan sellaisina mitä olen itsekin kuullut.

    Monet aika simppelit satukirjat käy molemmille, varsinkin 5v kuuntelee ja katselee mielellään jotain "pikkupöllön ensimmäinen lento" -kirjoja. Koska tytöt on kielikylvyssä molemmat, luen varsinkin nuoremmalle myös ranskaksi. Sillä kielellä löytyy paljon todella huumoripitoisia lasten kirjoja, joissa ei ole liikaa opetuksia. 5vee rakastaa jännitystä, jota sitäkin löytyy sopivasti. Kaikenlaisista monstereista ja hurjista dinoista on tullut luettua... ja jossain vaiheessa monta kertaa kahlattiin kirja, jossa pieni poika oppi olemaan pissaamatta öisin.

    Jos mies lukee toiselle lapselle, saatan lukea toiselle yhdessä illassa jopa 2-3 satua putkeen. Iltasatujen lisäksi kun niin harvoin tulee muuten luettua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukku kirjoille ilman opetusta! Ranskalaiset lastenohjelmat on aimakin tosi kivoja ja sopivalla tavalla hulluja. Onko näitä kirjoja saatavilla suomeksi?

      Oma lempparini pienenä oli Nikke-kirjat, mutta nyt aikuisena olin vähän pettynyt, jaaritteleva tyyli oli jotenkin liikaa. Olen muuttunut kiireiseksi aikuiseksi :/

      Poista
  7. Hyvä iltasatukirja 2-vuotiaalle olisi sellainen, missä ei ole kuvia lainkaan, mutta pienille suunnattu tarina kuitenkin - voisi nukahtaa kesken kirjan ilman kuvan aiheuttaman innostuksen tuomia keskeytyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on 2v synttäreistä asti luettu nyt 8kk joka ikinen ilta Kani, joka tahtoi nukahtaa. Aivan timanttia! Illat rauhoittui ja unet paranivat kuin taikaiskusta!

      Poista
  8. Heh, meillä luetaan tällä hetkellä Tenavat-sarjakuvia 6-vuotiaalle pojalle. Kirjoina Tatu ja Patu on ihan ykkösiä. Samoin omat vanhat Mikko Mallikas kirjani. Muita aina uudelleen luettavia kirjoja ovat Barbapapat, dinosaurus-tietokirja ja Minecraft-pelin rakennusohjekirja. Ei välttämättä ihan perinteinen iltasatumaku pojalla siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös meillä 4-vuotiaan ylivoimainen iltasatusuosikki on Tatu ja Patu. Sanaleikitkin alkavat jo vähitellen aueta nuoremmalle polvelle :)

      Poista
  9. Mä tykkään lukea iltasatuina kirjoja, joissa käsitellään siinä sivussa jotain tärkeitä teemoja kuten erilaisuuden hyväksymistä, anteeksipyytämistä, kaikkien leikkiinottamista jne. Lasten Keskuksen kustantamista kirjoista olen löytänyt tälläisiä ainakin. Iltasatuhetket on aika hedelmällisiä "onko kaikki ok?/miten koulussa viihtyy oikeasti?/onko kaverien kanssa kinaa?/onko jotain mielenpäällä"-tyyppisille keskusteluille, joilloin voi saada päivän kulusta tai lapsen mielen päällä olevista ajatuksista enemmän irti kun meillä ainakaan illallispöydän ääressä ei yleensä tunnu irtovan kuin "ihan hyvin" tyyppisiä yhden-kahden sanan vastauksia. Kirjojen kautta voi saada avattua keskusteluyhteyden vaikkapa siitä että kiusataanko jotain koulussa ja että mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä jos itseä tai toista kiusataan.

    VastaaPoista
  10. Meillä vanhemmalle luetaan Harry Potteria. Potterit on vielä vähän liian pelottavia itse luettavaksi. Aku Ankkoja sitten usein lukee vielä iltaisin itse siihen päälle.

    Nuoremman suosikkeja on tällä hetkellä Tatut ja Patut sekä Veera -kirjat. Myös Lego-mainosvihkot on jostain syystä kovaa kamaa :D

    VastaaPoista
  11. Hyvä iltasatu kirja rauhoittaa ja nukuttaa lapsen :) Mun preferensseissä on vähän kuvia (mieluusti ei yhtään) ja rauhallisesti etenevä tarina kaunista suomen kieltä (never again Lasten satukirjaston Disney-versiota Prinsessa Ruususesta). Niin ja sopivan mittaiset luvut ois kiva, sellainen että jaksaa lukea ja lapselle tulee olo, että on luettu tarpeeksi (ja mielellään tasamittaisia, ei oo raivostuttavampaa kun että tulee luku joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu).

    Nyt kun nakero on yli neljä vuotta ja kuvakirjoista on päästy iltasatukirjoina, niin on kiva lukea "oikeita kirjoja". Meillä suosiossa on olleet Melukylän lapset, Anneli ja Onneli, Urpo ja Turpo, Prinsessa pikkuriikki ja Muumi-kirjat. Näitä kaikkia on kiva lukea, mutta Muumi-kirjojen nukutusvaikutus on taattu (esim. Anneliin ja Onneliin tulee liikaa eläydyttyä ja sit tulee lapsella kikatuskohtauksia). Tällä hetkellä luku-urakan alla on Muumilaakson marraskuu ja sen kanssa on sit käynyt niin, että lapsi nukahtaa ja huomaan lukevani itse ääneen eteenpäin :) Muumikirjoissa mun välillä tekee mieli sensuroida kyllä, jotkut jutut on vähän jänniä iltasaduksi, mutta en sensuroi kumminkaan. Lukulistalla seuraavana taitaa olla Ronja Ryövärin tytär, kun Junibacken reissulla muistui mieleen, että se voisi olla kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja meillä iltasatu luetaan lapselle joka ilta. Pienempänä lapsi sai valita iltasatukirjan joka ilta erikseen, nyt valitaan uusi kirja kun edellinen (näitä pidempiä) on luettu loppuun.

      Poista
    2. Muiden kommentteja lukiessa tuli mieleen, että opetuksia en kaipaa iltasatuun.

      Yksi meillä keskenjäänyt kirja on Uppo-nalle. Sitä oli varsin rasittava lukea ja lapsikaan ei jaksanut kuunnella (oli tosin pienempi). Pitää ehkä vielä uusiksi kokeilla, kun lapsena noista itse tykkäsin kumminkin.

      Poista
    3. Vielä jaettavaksi vauva- ja taaperoajalta mieleen jäänyt ihanuus "Utare-Ursulan onnenapila". Runomuotoinen ja visuaalisesti ihana kirja, jota lapsi rakasti (eikä äitikään kyllästynyt lukemaan). Tämä laitetaan visusti talteen muistojenlaatikkoon kunhan se siirtyy pois kirjahyllystä.

      Poista
    4. Meilläkään ei Uppo-nalle iskenyt lapsiin. Itse tykkäsin niistä pienenä, mutta kyllä niitä on aika nakertanut. Melko tylsä se oli omastankin mielestä - lapset 5 ja 8 kun sitä luin. Jäi kesken. Siinä oli muuten koko ajan niitä lauluja, joiden takia sitä tosiaan oli rasittavaa lukea.

      Poista
  12. 3-v poika tykkää Kunnaksen Herra Hakkaraisista. Äidin mielestä ne ovat iltasaduiksi vähän liian pitkiä, mutta liian lyhytkään ei saa olla, jotta sadun aikana ehtii rauhoittua. Poika selvästi tykkää vähän hassuista ja sellaisista höpöhöpö-jutuista. Kuvituksia miellyttävät yksityiskohtaiset, mutta selkeät eli ei mitään liian taiteellista. Kunnakset näyttävät iskevän lapseen juuri hauskan kuvituksen takia, mutta myös tarinat ovat hyvänmielisiä ja hassuja.

    VastaaPoista
  13. Aikuisen näkökulmasta: Ei dialogia ja/tai lyhyitä lauseita, vaan tekstin täytyy elää. (Terveisiä vaan Nopoloille ja Siiri-kirjoille, grrrrr).

    Meillä Koirien Kalevala on ollut suosittu. Psykedelia näyttää toimivan! ja Peppi-kirjan lyhyt, kuvitettu versio (Minä olen Peppi Pitkätossu?)

    Nämä siis pienelle, isommalle luetaan yhdessä Harry Potteria, eli lukee itse ja minä luen välillä.

    Vuosien varrella suosittuja on olleet myös Seitsemän koiraveljestä, Tatu ja Patu (päiväkoti, avaruus ja se missä on se lelujuttu ja kumijumi :)

    Alexandra Salmelan lastenkirja Kirahviäiti ja muita hölmäjä aikuisia on tosi kiva. Lyhyitä, myöskin psykedeelisiä juttuja.

    En erityisesti pidä opettavaisuudesta. Mun mielestä lapsilla on oikeus välillä nauttia ihan vaan hassuista tarinoista. Mutta toisaalta onko kirjaa, joka ei käsittele jotain tärkeää asiaa jollain lailla. Salmelan kirjakin käsittelee aikuisten toilailuja ja lisäksi siinä esiintyy monikulttuurisuutta ihan vaan arkisena elementtinä ilman alleviivaavuutta.

    Onnea kirjaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nuo Siiri-kirjat, voi apua! Aivan todella rasittavia luettavia, varsinkin kun niissä seikkailee ne Otot, tuntuu että tekstin joka toinen sana on Otto...

      Meillä on toiminut klassikot hyvin. Kunnakset ja Lindgrenit yms. Kai sille on syynsä että ovat klassikoita :) Mutta hankala asia on, kun kaikki kolme (4, 7 ja 9 v.) nukkuvat samassa huoneessa ja pitäisi lukea satua niin, että ovat jo omissa sängyissään. 4-vuotiasta ja 9-vuotiasta ei kiinnosta ihan samat jutut. Isommille on luettu kaikki Potterit ääneen, mutta neljävuotiaalle ne on vielä liian hurjia. Usein pienimmälle luetaankin jotain kesympää olohuoneen sohvalla ja isot kuuntelevat sängyissä jotain vähän muuta, tällä hetkellä menosssa Narnia.

      Itse tykkään lukijana jatkuvuudesta, eli suosin pitkiä tarinoita, joiden parissa voi viettää monta iltaa peräkkäin. Ihan pienille tämä ei tietenkään toimi.

      Poista
  14. Meillä on luettu lapselle vauvasta lähtien. Kohta 3-vuotisen pojalla on (vanhempien) onneksi aika laaja kirjamaku. Muutamia mainitakseni; Mauri Kunnas, Tammen kultaiset, Memmuli, Siiri, Pekka Töpöhäntä, Richard Scary jne. Lapsen omaan elämäntilanteeseen ja kiinnostuksen kohteisiin liittyvät kirjat ovat meillä niitä luetuinpia. Vaikka kuvitus on usein suuressa asemassa taaperon / leikki-ikäisen kanssa niin yllätykseksini Kirsi Kunnaksen lorut ovat olleet myös erittäin mieleisiä (myös minulle). Poika nauttii paljon runo ja/tai lorumuotoisesta tarinasta. Yksi yhteinen suosikkimme onkin Tove Janssonin vaarallinen matka. Omasta mielestäni siinä yhdistyy kaikki mikä on lastenkirjoille olennaista.

    VastaaPoista
  15. Ah, mikä intohimoaihe!

    Mulla ois tästä (liian) paljon ajatuksia, mutta sanon tämän, mitä eniten ihmettelen:

    En tajua, miksi (erityisesti suomalaisissa) lastenkirjoissa tosi usein vaikkapa toista hahmoa sanotaan tyhmäksi, kaikki on aina surkeasti tms. Aloin skipata näitä yli kun tajusin, miten omatkin lapset oppivat, että toisia voi sanoa vaikkapa nyt tyhmäksi. Ei kirjan tarvitse olla lässy, vaikka se käsittelisi asioita positiivisesti. Ehkä voisi jopa tarinoiden kautta opettaa katsomaan maailmaa niin, että lasi puoliksi täynnä.

    Enkä tosiaan tarkoita, että satujen pitäisi olla jotain saarnamaisen opettavaisia, mutta lapset imee kirjoista kuulemastaan niin paljon tietoa, etten oikein ymmärrä miksi sitä ei tarinoissa kannattaisi huomioida.

    Meillä lukeminen on sellainen juttu, johon molemmat jaksaa rauhoittua heti kun kirja avataan. Kotikirjahyllyyn ostettuja suosikkeja luetaan uudestaan, mutta koska en itse jaksa jankata monta kertaa samoja satuja, niin yleensä kirjastostakin on 40-50 kirjaa lainassa.
    Meillä luetaan tosi paljon päivin ja illoin (lapset 4,5 vuotta). Sängyssä luetaan 2-4 kirjaa fiiliksen ja pituuden mukaan.

    Lasten kirjojen laatu tuntuu vaihtelevan tosi paljon ja hyviä kirjoja on välillä yllättävän vaikea löytää – siksi on tosi mielenkiintoista kuulla, miten muut tän lastenkirja-asian näkevät :).


    VastaaPoista
  16. Mä käyn paljon lasten kanssa (1 v ja 4 v) kirjastossa ja meillä luetaan paljon erilaisia kirjoja. Parhaiten 1 v jaksaa kuunnella loruja tai riimittelyjä. Hänen suosikkinsa on (vanha satukirja) "Hops ja Nops", joka kertoo jänönpoikien karkumatkasta. 4 v tykkää kuunnella satuja, joissa on joku opetus ja jotka ovat jotenkin kiinni joka päiväisissä asioissa. Realistiset kuvaukset arjesta kuten "Karhuherran syntymäpäivä", Mauri Kunnaksen "Koiramäki-kirjat" ja Nalle Puh-tarinat ovat hänen suosikkejaan. Lapset todella harvoin valitsevat jonkun täysin fiktiivisen kirjan iltasaduksi kuten My Little Pony:n tai Aku Ankan. Niitä luetaan kyllä muuten.

    Itsekin tykkään, että tarinan jälkeen voidaan yhdessä keskustella ratkaisuista ja miettiä miten esim. päiväkodissa olisi voinut tulla samanlainen asia esille. Tavallaan pääsen kyselemään päivän kuulumisia siinä samalla kun pohditaan sadun opetusta.

    VastaaPoista
  17. Meillä on kotona pieni lukutoukka, muutaman kuukauden päälle kaksivuotias. Iltasaduksi paras on aina uusin (ostan melko paljon kirjoja kirppareilta) hankinta. Joten siihen hetkeen kun se oli kultaisen kirjaston joku Antti ja Auto- juttu, jossa kuvailtiin puuduttavan tarkasti auton valmistusta ja muutenkin luotiin hienoa kuvaa sen ajan (50-luku) autoteollisuudesta, tuli kiire tehdä uusia hankintoja. :D

    Missään ei varmaan ole noin iso hajonta kuin noissa kultaisen kirjaston kirjoissa. Osa on ihan täydellistä luettavaa tuollaiselle taaperolle ja osa on niin kauhealla tavalla sen ajan tuote, että toivoisi että niitä ei enää olisi missään. (Ostin vahingossa Nalle Nokikämmen: sen äiti kuolee tulipalossa, mutta kaikki menee hyvin kun hän pääsee eläintarhaan jossa lapset tulevat häntä katsomaan. A-P-U-A! Ja tietysti edellä mainittu autokirja). Paljon niissä on kuitenkin kivoja juttuja tuon ikäiselle iltasaduiksi ja pituus on mielestäni sopiva ja monissa kivat kuvitukset. Lapsi innostuu näistä tosi paljon!

    Muuten luetaan kaikenlaista ja lapsi viihtyy hyvin myös itse "lukemassa" kirjoja pitkiäkin aikoja.

    Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen Aakkoset on ollut suosikki jo pitkään. Ostin sen tulevaisuutta ajatellen kun tuli vastaan, mutta lapsi ihastui siihen heti ja sitä on luettu paljon. Myös iltasatuna. Sen ansiosta lapsi tuntee jo useita kirjaimia ja huutelee kaupungilla niitä kun näkee. Ja kyllähän se naurattaa, kun tyttö kesken kaiken tokaisee "Nunnia naurattaa kun Nestori niittää", ihan kuin se olisi mitä normaalein asia sanoa. Mutta ihan hittimateriaalia siis. Ja jälleen kerran mielestäni tärkein: sopivan mittainen. Tätä siis myös iltasatuna.

    Tuon ikäinen ei nimittäin vielä ainakaan meillä ymmärrä jatkuvuuden päälle, vaan kaikki pitäisi lukea loppuun. Eli jos tarina on liian pitkä, se päätyy kiukkuun ja myös äidin väsymykseen. Mutta tärkeää on (lapsen) sanoa loppuun "sen pituinen se".

    Toisaalta meillä on myös yksi sellainen "viiden minuutin satuaarteet" jossa on klassikkosatuja lyhennetty niin, että ne tulee luettua nimensä mukaisessa ajassa. Eli koko kirjaa ei sentään tarvitse saada loppuun, vaan tarina riittää. ;) Äitiä ei toisaalta tuo kirja miellytä niin paljoa kuin lasta, koska aika latteat versiothan nuo ovat.

    Yksi tärkeä ulkoinen tekijä meillä on myös kirjan koko: luetaan yleensä iltasatu tuolissa sylikkäin, jonka jälkeen lapsi menee sänkyyn nukkumaan, joten kirjan pitää olla sen kokoinen, että sitä voi näin lukea. Muutenkin lapsi lukee kirjoja niitä sylissään pitäen, joten paino (ei tiiliskivi) ja koko (ei A4) ovat tärkeitä tekijöitä.

    Tällä hetkellä aktiivisessa luennassa (noiden kultaisten kirjojen lisäksi) mm: Mauri Kunnas, Richard Scarry, kaikki muumijutut, Pekka Töpöhännät, Riimikissa kikattaa (Tää on runoleikkejä eri ikäisille, mutta lapsi tykkää myös ihan vaan luettuna tosi paljon), Alfons Åberg. ja just noi viiden minuutin satuaarteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nalle Nokikämmen, voi ei! Traumaattisia muistoja 80-luvulta, oli silloin jo kamala! Kultaisella kirjastossa on tosiaan vähän kaikenlaista... Hämmästelin juuri yhtä tarinaa, jossa eri eläimet asuivat yhdessä pienessä talossa metsän keskellä. Pulma oli, että kaikilla oli eri lempiruoat. Kuvittelin, että onnellinen loppu toisi kaverukset yhteisen pöydän ääreen maistelemaan toistensa herkkuja, mutta ehei: ongelma ratkaistiinkin niin, että kaikki muuttivat asumaan yksin saadakseen syödä vain omia ruokiaan. Hm?

      Poista
    2. Apua!Tätä samaa tarinaa kauhistelin mökillä ja piilotin sen lapselta... �� T:edellinen anonyymi

      Poista
  18. Esikoululaisen suosikki on Tatu ja Patu, itsekin tykkään niistä kovasti. Muuten kovin vilkas lapsi jaksaa kuunnella pidempiäkin satuja ja lemppareita on olleet Astrid Lindgrening kirjat, joista luetaan 1 luku/ilta. Viimeksi luimme Veljeni leijonamieli ja nyt on vuorossa Mio min Mio.

    VastaaPoista
  19. Minusta parhaat iltasadut ovat 70-luvun puheterapeutti ja lastenkirjailija Annami Poivaaran satukokoelmissa Unihiekkaa, Unilintu ja Unipuu. Kivan pituisia, monitasoisia ja sopivan opettavaisia. Meillä näitä on luettu alle 1-vuotiaasta aina tähän päivään asti (5,5v) /Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi oli mun suosikkeja lapsena, melkein käsiin hajoavat painokset löytyvät kirjahyllystä. Pitääkin koittaa omalle 4,5v. (jostain syystä ovat jääneet hyllyyn ja lukematta).

      Poista
  20. 6v tyttö ja 8-vuotiaat pojat tykkäävät Ella-kirjoista ja Lasse Maijan etsivätoimisto (?)-kirjoista. Harry Pottereita luetaan sitä mukaa, kun kirjastosta saadaan. Tatut ja Patut ovat olleet ikisuosikkeja jostain 3-vuotiaasta lähtien. Mauri Kunnaksen kirjoista ollaan luettu varmaan kaikki. Maukka ja Väykkä ovat myös kivoja. Jos en jaksa lukea mitään pitkää, luetaan Heli Laaksosen hauskoja aakkosrunoja.

    Iltasatukirjan kriteereihin lisäisin vielä hyvän lukurytmin. En osaa selittää tarkemmin, mutta joitain kirjoja on vaan miellyttävämpi lukea ääneen kuin toisia.

    Huumori on myös hyvä, mutta ei liikaa, etteivät lapset villiinny ihan täysin. Lisäpisteitä saa vielä vain aikuiselle avautuvasta huumorista (Ella-kirjoissa on ainakin kaikille opettajille hupia).

    VastaaPoista
  21. Meillä 1,5-vuotias haluaa joko Sanni päiväkodissa-kirjan, Jyrin kilpa-auton (Pipsa Possu) tai sitten jonkun laulu/lorukirjan.

    3-vuotias rakastaa kirjoja (pienempi tulee selkeästi perässä samalla innolla) ja ihan ykkönen on Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään. Yleensäkin kaikki lorukirjat iskee. Luetaan myös kirjaston kirjoja paljon, omia Lasten kirjakerhon perintökirjoja ja oikeastaan kaikkea kuvallista. Meillä kirja ei ole varsinaisesti nukahtamiseen vaan rauhoittamiseen, joten kuvat auttavat pientä lukiaa seuraamaan tarinaa sylissä.

    Itse pidän kirjoista, joissa ei ole paljon dialogia. Olen huomannut saman kuin joku aikaisempi kommentoija, että joissain kirjoissa sanotaan esim. tyhmäksi tai vaikka haukutaan ja ilkutaan jotain. Ne kohdat joko skippaan tai sävellän muuta lennossa, huomasin nimittäin että tyttö kopioi kirjojen sanoja käyttöön enkä todellakaan halua että alkaa kutsumaan jotain tyhmäksi tai tomppeliksi.

    Jos kirjassa on iskevää huumoria, on se aina plussaa. Viimeksi repesin täysin kun luin tytölle Huukon syntymäpäivä-kirjaa ja kirjassa esiintyvät Huukon kaksosserkut Matti ja Teppo :D Tyttö vähän ihmetteli kun äiti ei pystynyt mitenkään jatkamaan lukemista nauramiselta.

    VastaaPoista
  22. Itseäni rasittavat kapitaaleilla painetut kirjat. Mun on hankalampi nähdä "ennakkoon" mihin lause loppuu ja siten lukemisesta tulee huonompaa ja luontainen rytmitys vähän katoaa.

    Meillä kyllä jätetään kirjoja keskenkin jos kello on jo paljon tai lapsi valitsi jonkun superpuuduttavan teoksen. Eli aina ei lueta kirjoja loppuun vaan jatketaan vaikka seuraavalla kerralla.

    Mutta mitään erillisiä iltasatukirjoja meillä ei ole. Samoja luetaan aamuin, päivin ja illoin. Ja hyvin laajalla skaalalla. Jostain luin että lapsi osaa luontaisesti valita omaan kehotyskauteensa juuri parhaiten sopivat kirjat joten meillä tosiaan lapsi aina valitsee laajasta omien ja kirjaston kirjojen valikoimasta.

    VastaaPoista
  23. Lea Pennasen Me leijonat tai Piilomaan pikku aasi, Torbjörn Egnerin Kolme iloista rosvoa tai Hyppelihiiri myökkipyökkimetsässä, Leena Laulajaisen Loikkeliini-kirjat, Ritva Toivolan Taikametsän tuliketut, Pekka Töpöhännät, Risto Räppääjät, Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli, Puuhiset jne, Astrid Lindgrenit, Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjat, Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut... ainakin nuo ovat toimineet 4-6 -vuotiaalle pojalle.
    Kirjan pitäisi olla hauska, vähän jännittävä, mielellään myös aikuista huvittava, koska muuten satu jää helposti lukematta.

    VastaaPoista
  24. Meillä luetaan kirjoja lapsille paljon. Ehdottomasti parhaita Tatu ja Patu sarjan kirjat. Niissä on kolme ja viisi vuotiaiden jätkien sielunelämä. Loving the feeling mikä tulee siitä kun jätkät nauraa (itselleen) Tatulle ja Patulle joka ilta.

    VastaaPoista
  25. Oman lapsuuden Lempikirjoja olen meidän 4-v:lle paljon lukenut: Mintut, Teemu- ja Sanna kirjat, Peppi, Eemeli ja pari muuta Lingrenin yksittäistä satua. Marjatta Kurenniemen Unikon satuja ja Oli ennen Onnimanni on tosi hyviä. Itse tykkään kun kuvitus on piirretty eikä tietokoneella tehty ja kielen pitää olla kaunista ja hyvää. Mun vanhoja Lasten parhaat kirjakerhon kirjoja on meillä aika paljon ja niissä vielä (80 luvulta) Disneyninkin sadut on vielä ihan hyvää luettavaa.

    VastaaPoista
  26. Esikoinen on tyttö ja kuopus on poika. Ehkä noin 10-vuotiaaksi on luettu iltasatu/tarina tms. 10/11v jälkeen on esikoinen jäänyt ilman luettua iltasatua ja lukenut hetken itse. Jossain vaiheessa 4v:n ikäerolla oli joko yhteinen iltasatu tai luettiin lapsille erikseen. Yhden vanhemman ollessa kotona se oli silloin pidempi luku-urakka. Mutta tärkeä.

    Meillä on lapset toivoneet monenlaisia kirjoja, mutta on luettu myös sarjakuvia Nalle Puhista Aku Ankkaan. Rasittavia aikuiselle, mutta lasten valitsemia ovat olleet jopa lelukuvastot. Jälkikäteen pikkaisen hupaisia valintoja.

    Kuvakirjoista Miina ja Manut olivat tyttärestä pienenä kiinnostavia, ei pojasta. Tatut ja Patut ovat iskeneet molempiin. Osa Mauri Kunnaksen kirjoista on luettu useampaan kertaan. Ja Viivi ja Pesonen. Näihin on ollut ehkä 3/4v vasta valmis. Meillä on luettu myös elokuvista kertovia tarinoita: prinsessajutut ja Salamat ja Disneyn tarinoita. Sen lisäksi kirjastosta on kokeiltu sitä sun tätä. Luettu milloin adoptiosta ja milloin hyönteisistä.

    Kirjasarjoista suosittuja meillä ovat olleet: Ellat, Risto Räppääjäät, Supermarsut, Rosvolat, Kapteeni Kalsarit. Näitä on luettu ääneen eskarista koululaiseen (tytär ei kyllä lämpene Kapteeni Kalsarille). Joka ilta tarinaa eteenpäin. Tyttären kanssa luettiin myös tiettyjä Astrid Lindgrenin satuja/tarinoita. Ne eivät kiinnostaa poikaa. Näin ollaan sitten edetty ajoittain jo Harry Pottereihin molempien kanssa.

    Itse en voinut lapsena sietää esim. Uppo-Nallea. Ei iskeneet runot eikä tarina.

    VastaaPoista
  27. Oih ihanaa, lastenkirjabloggaaja kehrää aina kun suosikkibloggaajat saavat näin innostunutta keskustelua lastenkirjoista!!!

    Ja lisäisin itse tuohon listaasi huumorin. Vakaviakin asioita on mukavampi lukea ja käsitellä, kun kirjassa on korrekti määrä hyvää mieltä tuottavaa huumoria. Suurin osa iltasaduistamme on näitä "turvakirjoja", joista lapset tykkäävät ja joille he nauravat (=rentoutuvat, vähentävät arkikuormaa).
    Myös napakkuus, kuten sanoit, on tärkeää, ja siinäpä se vaikeus onkin, ettei teksti silti ole töksähtävää, vaan taidolla suussa sulavaa.

    Ehkä täydellisin esimerkki monentason kotimaisista lastenkirjailijoista on Katri Kirkkopelto. Kannattaa tutustua Molliin ja Pikuun jos ne ei ole tuttuja!

    Onnea lastenkirjallesi :)!

    VastaaPoista
  28. Ihan mahtavia kommentteja ja kiinnostavia suosituksia -- pakko tehdä kirjastoretki tämän postauksen kanssa huomenna! Olen superiloinen siitä, että lapsille lukeminen on näin suosittua.

    Näistäkin kokemuksista ja näkemyksistä tulee hyvin ilmi se, että niin lukijoita kuin kuulijoitakin on erilaisia eikä yksi kirja maistu kaikille.

    Mä olin kirjojen suhteen kaikkiruokainen ja rakastin klassikoita niin Lindgrenin satuja, Uppo-Nallea ja eläintietokirjoja, mutta olen huomannut tykkääväni uusista lastenkirjoista enemmän. Tarinat saattavat olla aika jämähtäneitä ja viesti ei oikein uppoa.

    Tatu ja Patu on kyllä iskenyt mielettömään suoneen. Jutut ovat alkaneet viehättää viisivuotiasta mutta ihan kaikki vitsit eivät vielä aukea. Pronsessa Pikkiriikki sen sijaan sai täyden kympin. Skidi ahmii jo Pottereita ja nyt onkin jo iskenyt pelko, että mitä tehdään kun ne loppuvat!

    VastaaPoista
  29. Hauska lukea näitä kommentteja! Erityisesti miten erilaisia mielipiteitä on. Itse en ole koskaan löytänyt Risto Räppääjä/Mauri Kunnas -kirjojen lumoa, Richard Scarryt jää myös lukematta. Vahinko että noita Kunnaita meillä on aikamoinen rivi!

    Miten erilaisia lapset on pienempinäkin. Meillä vanhempi lapsista jaksoi kuunnella luettua vasta 1,5-vuotiaana ja silloinkin piti kertoa kuvista - ei voinut lukea. Ei hän jaksanut kuunnella vaan lähti pois. Varmaan puoli vuotta me luettiin lähes vain Antin eläinkirjaa, jossa on vain piirrettyjä eläinten kuvia. Aika tylsää aikuiselle, mutta yritin kerätä voimia ajatellen, että sama se mitä kuuntelee, kunhan jotain, eikä kitise. Ennätys oli kolme kertaa putkeen kaikki 30 ja risat eläinkuvaa.

    Loruja lapset ovat jaksaneet kuunnella yli 4-vuotiaina. Sitä ennen kaikki hauskat Tiitiäisen satupuut vain homehtui hyllyyn.

    Meillä lapset ei ole onneks kopsanneet "tyhmä"-kommentteja. Olen yrittänyt tuoda äänensävyllä esille kirjoista sitä, että jotkut lapset vain ovat negatiivisia (jostain syystä) ja sitä on sitten mietitty kirjan jälkeenkin. Miksi vaikka Konstan luokalla on tyttö, joka on ekalla niin usein tympeä, mikä on siihen syynä ja onko niin käyttäytyvä kiva kaveri? Keskustelun käyminen tietty vaatii lapselta jo jotain kypsyyttä ja valmiuksia miettiä, että hei tosiaan, miks? Ettei vain sitten kopioi.

    Ja muuten - jos jotkut kirjat on meillä tosiaan pannassa - ne on Barbiet! Joskus olen niitä lukenut lasten vaatimuksesta, mutta tarinat on lievästi ankeita. Minun mielestäni.

    VastaaPoista
  30. Ah, Uppikset. Mulla oli lapsena muutama Uppis, ja luin niitä itse joskus kuusi-seitsemänvuotiaana. Ne eivät kunnolla kolahtaneet, mutta nyt ollaan luettu kuopukselle (5 v) niitä ja ollaan koko perhe nautittu niistä ja hihitelty kippurassa. Ne ovat kummasti kestäneet aikaa, tai jopa parantuneet tässä 35:ssä vuodessa! Mies kyllä piti niistä jo lapsena, itse tykkään nyt enemmän. Puuttuvia kirjoja vaan ei oikein tahdo saada enää mistään.

    VastaaPoista
  31. Aika monet uudet lastenkirjat on kieleltään ja kuvitukseltaan melko artsuja. Meillä ne ei uppoa yhtään! Jos ei ole selkeää juonta ja selkeää tarinaa, lapset eivät jaksa kuunnella. Useat kotimaiset uutuudet jääkin meillä lukematta. Välillä mietin, onko se uutuudenkaipuu tarinoissa ja kuvituksissa kuitenkin enemmän aikuisia varten. Lapsille kun pupu tupunakin on vielä uutta kun ekaa kertaa lukee.

    VastaaPoista
  32. Aika monet uudet lastenkirjat on kieleltään ja kuvitukseltaan melko artsuja. Meillä ne ei uppoa yhtään! Jos ei ole selkeää juonta ja selkeää tarinaa, lapset eivät jaksa kuunnella. Useat kotimaiset uutuudet jääkin meillä lukematta. Välillä mietin, onko se uutuudenkaipuu tarinoissa ja kuvituksissa kuitenkin enemmän aikuisia varten. Lapsille kun pupu tupunakin on vielä uutta kun ekaa kertaa lukee.

    VastaaPoista
  33. Kiitos kiitos! Myöhässähän tämä kommentti tulee, mutta haluan kantaa korteni kekoon kun joku kirjoittaa hyvää lastenkirjaa.
    Ihan hitti olisi kirja, joka naurattaa sekä lasta, että vanhempaa.
    Aikuinen jaksaa lukea innokkaammin, yhteinen hekotus on ihanaa ja yhdistää (vaikka molemmat nauraisi eri
    asialle) ja rentouttaa (molempia).
    Tsemppiä kirjantekoon!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...