20.9.2016

Puhukaa asiasta, velliperseet

En todellakaan kuvitellut, että jonain päivänä postaisin natseista. Mutta kai se sitten pitää tehdä.



Miksi? No koska natseja vastustava ihminen on kuollut. Kyseinen henkilö toimi juuri kuten kuuluukin toimia. Natseja pitää vastustaa.

No, mitäs me kansakuntana tästä ollaan mieltä?

Pääpoliitikot kiertelevät aihetta minkä kerkiävät. Paheksutaan kovasti väkivaltaa, mutta täytyy muistaa, että Otanmäki, ääripäät, ikkunoiden rikkominen ja lippalakit. Ihan kuin kaikki rikokset olisivat niputettavissa yhteen. Kukaan ei vahingossakaan mainitse poliittista väkivaltaa, jonka oletettiin jo jääneen historiaan.

Persuista kuuluneen puheenvuoron mukaan sen siitä saa kun natseille alkaa. Samaa mieltä ovat natsit itsekin. Pääurpo oli jakanut somessa asti näkemyksensä "kurinpalautuksen" tarpeellisuudesta. Moni on ollut myös sitä mieltä, että kyseessä oli vain poikain tappelu. Näitähän nyt sattuu Härmän snagarillakin.

Nyt on kuulkaa velliperseet sellainen juttu, että tuo ei riitä.

Ymmärtäväthän nyt kaikki, mitä natsit ovat? Vaikka suomalainen natsi on säälittävä tapaus, joka jonottaa käsi ojossa jonkinlaista Hitlerin jakamaa virtuaaliämpäriä, ei ole mitään syytä ymmärtää heitä. Kukkuu. Vaikka Suomen Vastarintaliikkeeksi itseään tituleeraavassa vatipäiden kerhossa on nihkeät 60 virallista jäsentä (meidän päiväkodissa on enemmän kersoja), he ovat silti natseja.

Kiemurrellaanko siksi, että on vaalit tulossa ja rasistien äänet tarvitaan omalle puolueelle?

Vaikka haluaisikin rasistien äänet, natsit ovat eri jengiä. Natsien agendassa ei ole mitään epäselvää: he eivät ole mitään ihmisoikeuksien, demokratian tai edes isämmaan ystäviä. Normaali ihminen ei tietenkään edes tiedä, mihin helvettiin heidän ns. vastarintansa kohdistuu, mutta oletan, että on kiva vastustaa vaikka ruohosipulia, jos siitä tulee tärkeä olo.

Suomalainen natsi ei ole mikään äärimmäisen huono-osainen raukka. Hänellä on erinomaiset mahdollisuudet olla olematta väkivaltainen natsi, monet suomalaiset jopa onnistuvat tässä. Natsilla on perusoikeudet, terveydenhoito ja kirjastoverkko. Hänelle on opetettu kynäotetta varhaiskasvatuksessa ja tavuttamista peruskoulussa, mutta ilmeisesti ainoa mitä natsi on lukenut, ovat naapurin Jaskan somepäivitykset.

Öyhötys on samanlainen valinta kuin nenänkaivuu. Sitä voi olla tekemättäkin.

Mutta ehkä nyt ollaan jonkinlaisessa päänsilityksen käännekohdassa. Ihan kuin olisin havaitsevinani kollektiivista kypsymistä kaikenlaisten vapaan kasvatuksen saaneiden mulkvistien mielipiteisiin. Viime viikolla nähtiin, kuinka Unicef vastaili jämäkästi fb-sivullaan masinoituun vittuiluun. Hienoa oli, että moni muukin nousi puolustamaan järjestöä ja tukirahaa satoi ennätystahtiin.

Keskustan Kaikkonen kannusti kansalaisia miettimään, mitä itse kukin voisi tehdä yhteiskunnallisen ilmapiirin parantamiseksi. Olen monesti miettinyt tätä. Nyt olisi esimerkiksi poliitikoille mainio hetki lopettaa natsien sietäminen, juurikin sen yleisen ilmapiirin nimissä. Ettei tarvitsisi enää kirjoittaa natseista.

25 kommenttia:

  1. Ei mitaan lisattavaa, juuri nain ja piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Aika harvasta postauksesta saan myös palautetta muita teitä, tästä on tullut kiitoksia. :)

      Poista
  2. Aamen. Kiitos Katja!

    VastaaPoista
  3. Ehkä täysipäisin kirjoitus mitä tästä Natsi-kaustista on kukaan tähän mennessä kirjoittanut.

    En tosin ole kauheasti hyssyttelyä tässä tapauksessa havainnut, mutta jos näin on, niin johtuisiko se siitä, että kun viime vuodet on hoettu kuinka kaikki on rasismia, niin sitten kun sellaisia aitoja rasisteja vihdoin löydetään, niin ihmiset ei enää jaksa kiinnostua?

    VastaaPoista
  4. Luin vielä oman kommenttini ja oli pakko tarkentaa, että tuolla täysipäisyydellä tarkoitan siis sitä että kirjoitus on hyvä. :-) Vähän ehkä huono ilmaisu, mutta siis tykkäsin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin. :) Ja kiitos! On tosiaan hölmöä käyttää rasistikorttia ihan jokaisesta ennakkoluuloisesta kommentista mitä vuosien mittaan on lauottu.

      Poista
  5. Toki mielenosoituksen nimissä toisen pahoinpiteleminen on väärin ja suoraan sanottuna perseestä, mutta mun kysymys kuuluu mitä ihmeessä tapahtui sairaalassa? Otettiinko tietokonetomografia aivoista? Miksi potilas ei jäänyt seurantaan? Kuoliko tämä ihminen ammattitaidottomuuden tai rahansäästön nimissä?

    VastaaPoista
  6. Miks tällaisia postauksia varten ei ole sitä tykkäysnappia? Kun kaikki tärkeä on jo sanottu! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin tässä... Erinomainen teksti, kiitos siitä!

      Poista
  7. Luitkos persujen jonkun vanhan sedän mielipiteen, kuinka kuubalaisten raiskaama nainen ei ole uhri, vaan "uhri". Persu-vanhuksen mielestä hotellihuoneeseen meno yhden miehen kanssa tarkoittaa sitä, että on suostuvainen useamman miehen väkivaltaiseen raiskaukseen.

    Mitäs sitten sen kuuluisa vene-hukuttaja? Tartteeko sitäkään vangita, kun ne "uhrithan" on ihan itse vapaaehtoisesti menneet sinne sen veneeseen. Että oma syy, jos isäntä innostuu ne hukuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuli vastaan. Tässä uhrin syyttämisessä ei varsinaisesti ole mitään uutta enkä usko että mikään perustelu tällaiseen epälogiikkaan tehoaa.

      Poista
  8. Natsien sietäminen? Käsittääkseni nämäkin klanipäät ovat jatkuvasti poliisin tarkkailussa niinkuin moottoripyöräjengit, tunnetut huumekauppiaat ja muutenkin todennäköisemmin rikoksiin osallistuva kansanosa. Mitä muuta vielä pitäisi tehdä? Suomi on (luojankiitos..) sen verran oikeusvaltio ettei ketään voi etukäteen laittaa linnaan ajatusrikoksesta. Jos nyt vaikka annettaisiin poliisin ja muiden tahojen ensin tutkia tapaus ennen kuin aletaan vaatia poliittisia toimia näiden parinkymmenen enimäkseen vaan pahaa ääntä pitävän suomalaisen natsin kesyttämiseksi.

    Tästä asian pinnalle nostaneesta tapauksesta olen ollut enemmän järkyttynyt siitä kuinka varmoja ihmiset ovat siitä että natsit ovat tässä nyt sitten mukiloineet viattoman natseinvastustajan. Mitä enemmän asiasta olen asiasta lukenut sitä enemmän koko keissi alkaa kuulostaa valitettavan tavalliselta kahden öyhöttäjän kohtaamiselta johon ei liity mitään ideologista mihinkään suuntaan. Paitsi ehkä siltäosin että kumpaakaan osapuolta ei yhteiskuntakelpoisuus tai toisten hyvinvointi pahemmin liikuta.

    Väkivalta on Suomessa ihan oikea ongelma. Kourallinen natseja ei siihen verrattuna ole juuri mitään. Miksi tässäkin tapauksessa puhutaan vain natseista eikä siitä että varsinkin miehillä on ylipäänsä aika hyvä mahdollisuus tulla mukiloiduksi ihan muuten vaan _ihan joka viikonloppu_ ilman että tarvitsee edes etsiä sitä natsien mielenosoitusta?

    Toki sen on helpompi huutaa että natsitnatsitnatsit kuin tarttua niihin epämääräisempiin ja vaikeammin popularisoitaviin syihin katuväkivallan takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrataanpa vielä: Valvontakameroiden mukaan pahoinpitelyn uhri oli pysähtynyt mielenosoittajien eteen ja tilanteessa oli käyty mahdollisesti jotain sanailua. Uhri oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa tunnetuin seurauksin. Minulla ei ole mitään syytä muuttaa mielipidettäni mihinkään suuntaan.

      Väkivalta on tosiaan Suomessa ongelma ja siihen syyllistyvät monet muutkin kuin järjestäytyneet natsit, myös naiset. Järjestäytynyt rikollisuus, johon poliitikot ja poliisi tuntuvat suhtautuvan hyvin kevyesti, on kuitenkin aivan erilainen kasa paskaa ja uhka demokratialle.

      Poista
    2. Niin, epäilemättä henkilö oli _sanonut jotain_ joukolle mieltään osoittaneita natseja, ja hyvin todennäköisesti se ei ollut että 'hieno rotsi'. Mutta en nyt menisi silti ko henkilöä natsien vastustajaksi tai edes rasismin vastustajaksi nostamaan ennen kuin asiasta on yhtään enemmän tietoa.

      Tällä haavaa nimittäin näyttäisi että tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun ko henkilö oli antamassa tai ottamassa turpiinsa. Miten epämääräisestä pikkurikollisesta yhtäkkiä tulee joku ikoninen sankari jos lauma vastaavia pikkurikollisia hakkaa hänet hengiltä on se osuus jota en tässä vauhkoamisessa ymmärrä. Jos kyseessä olisi ollut joku rauhanaktivisti tai satunnainen sivullinen niin tämä meuhkaamisen ymmärtäisi paljon paremmin sillä silloin olisi tapahtunut jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

      Mikseivät ne aiemmat hengiltä hakatut pikkurikolliset ole olleet minkään kohun arvoisia? Tämä ei todellakaan ole mikään uusi juttu Suomen oloissa kuitenkaan että marginaalissa elävät (enimäkseen miehet) päästävät toisiaan päiviltä ja keskiluokka joka ei asian kanssa ole tekemisissä on välittämättä. Nytkään kukaan ei välitä siitä mitä oikeasti tapahtui vaan keskitytään glorifioimaan uhria ja kiljumaan natsia minkä keuhoista lähtee.

      Poliitikoista en tiedä, mutta poliisi ei suhtaudu järjestäytneeseen rikollisuuteen kovin kevyesti. Kyseisen rikollisuuden alan juttuihin liittyvistä tutkinnoista tai tekemisistä vaan ei ole kovin terveellistä huudella prosessin vielä ollessa kesken joten uutisoitavaa tai tiedoettavaa on lähtökohtaisesti hyvin niukasti.

      Poista
    3. Tuo uhrin glorifiointi on ihan omassa silmässäsi, itse en ole sellaista huomannut. Enkä todellakaan tiedä keistä muista natsien "hengiltä hakkaamista pikkurikollisista" puhut - käytä toki lähteitä (mv-lehti tai magneettimedia ei ole lähde) jos haluat tuoda keskusteluun jotain omaa mielikuvitusta vahvempaa.

      Teroitanpa vielä, että tämän jutun pointti oli että natsijärjestöjä meidän ei tarvitse tässä yhteiskunnassa ymmärtää. Ilmeisesti tälle asialle nyt tapahtuu jotain.

      Poista
  9. Poistat täältä välittömästi kommentit, joissa tuomitaan myös maahanmuuttajien tekemät väkivallanteot. Kertoisitko miksi?t.Jonna

    VastaaPoista
  10. No nyt kun sentään jotain reagoit, pyytäisin vastausta ihan sinulta itseltäsi!
    Vielä korostaisin, että todella inhoan natsitouhua, eikä mikään oikeuta väkivaltaisiin tekoihin. Ihmettelen vain sitä, että ignooraat täysin maahanmuuttajien tekemät rikokset.t.Jonna

    VastaaPoista
  11. Ilmeisesti et kykene dialogiin silloin, kun on olemassa mahdollisuus, että toinen osapuoli ei ole 100% samaa mieltä kanssasi. Miksi edes muuten pidät blogissasi kommenttilaatikkoa...
    Hyvää jatkoa!t. Jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jonna. <3 Kumpikohan tässä nyt ei edes yrittänyt.

      Poista
    2. Mä veikkaan, että "sensuroinnilla" saattaa olla jotain tekemistä tämän blogikirjoituksen otsikon kanssa. :-)

      Poista
    3. Toivoin kyllä kovasti, että Jonna olisi sen hiffannut.

      Poista
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...