1.9.2016

Muotinurkka: Minusta tuli rillipää

Viime keväänä eräässä palaverissa yritin löytää videotykin kaukosäätimestä oikeaa nappia. Käänsin sitä hiukan valoon päin samalla etsien hyvää lukuetäisyyttä. Asiakas tokaisi, että onneksi kukaan meistä ei tarvitse rillejä.


Minusta tuli rillipää ensimmäistä kertaa jo opiskeluaikana. Huomasin, että en näe isossa luokkahuoneessa takarivistä valkokankaalle. Kopsasin aikani muistiinpanoja kaverilta, mutta sitten kävin optikolla. Sain miedot miinuslasit. Ehdin käyttää niitä parisen vuotta kunnes istuin niiden päälle. En koskaan ostanut uusia, koska eivät ne niin tarpeelliset olleet.

Välttelin optikolle menoa pitkään, mutta tänä kesänä asia oli kohdattava, vaikka rillit ovatkin yksi hankalimmista (kallis ja vaivalloinen) ostoksista ikinä.

En näe terävästi enää mitään. Enkä varsinkaan hämärässä. Präntin on syytä olla verdanaa ja koon vähintään 14. Sumeat rivit vain hyppivät silmissä ja teksteihin jää typoja, vaikka omasta mielestäni olen lukenut ne moneen kertaan.

No, tuntumani oli oikea. Optikko totesi, että tarvitsisin oikeastaan kolmet rillit: en näe kauas enkä lähelle ja lisäksi on hajataittoa. Päädyin tukevan keski-ikäisesti moniteholinsseihin, joilla voi lukea kirjaa ja tehdä tietsikkahommia. Pokat valitsi Skidi (joka ehdotti alkuun vappuisaa mallia, joissa on nenä ja kulmakarvat mukana).

Kun kirjoitan tätä uudet lasit päässä, on ihan epätodellinen fiilis. Minä todellakin näen.

Valitettavasti.

Näen kuinka järkyttävän paskainen tietokoneeni on, kuinka hutiloiden nypin kulmakarvat, miten epätarkkoja jotkut kuvani ovat ja miten syvät raidat siristely on aiheuttanut silmänurkkiin. Perhe on haukkunut uutistenlukijaksi, Alexander Stubbiksi ja Clark Kentiksi.

Jestas. Mutta eipähän ole tekstissä typoja.

Ps. Olen tietenkin hukannut nämä jo kaksi kertaa. Odotan sitä hetkeä kun löydän ne omasta päästäni.


18 kommenttia:

  1. Hienot on! Ja nuorentaa ilmettäsi :) Sitäpaitsi Clark Kent on kova tyyppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Supervoimat ei ole koskaan pahitteeksi!

      Poista
  2. Pitkään oot sinnitellyt ilman kakkuloita! Mut kyllä sitä todellakin näkee kaiken niin paljon paremmin. Mä jouduin just opiskeluaikana olemaan puoli vuotta ilman laseja, kun hajotin vanhat ja uusiin ei ollut varaa. Ajanjakso oli yksi veemäisimmistä ikinä... Juoksin optikolle heti, kun sain ekan kesätyöliksan... :)

    Isältäni puolestaan leikattiin viime syksynä molemmista silmistä kaihi. Toivuttuaan leikkauksesta hän soitti minulle, että hän oli jo monta vuotta suunnitellut olohuoneen seinien maalaamista, ne kun olivat niin harmaantuneet. Leikkauksesta päästyään hän oli huomannut, että ei ne mitään harmaat olleet, vaan ihan vaaleanvirheät niin kuin pitikin :D Että näin! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! En olisi nytkään varmaan niitä hankkinut ellen tekisi niin sairaasti töitä tietokoneen kanssa. Mikähän mahtaa olla lasien hankinnan keskiarvoikä?

      Poista
    2. Riippuu laseista. Jos ei tarvitse laseja hajataiton tai likinäköisyyden vuoksi, niin ikänäkölasit pitää hommata yleensä 40-50 -vuotiaana, likinäköisyys/hajataitto huomataan yleensä ala-asteella ja viimeistään ajokorttia hommattaessa ja ihan viimeistään sitten siellä luennolla, kun takapenkistä ei näekään mitään... :D Toki onnettomuuden tai sairauden seurauksena lasit voi joutua hankkimaan milloin vain.

      Poista
  3. Sain lasit 11 tai 12 vuotiaana ja ollut käyttäjä siitä lähtien eli reilu 20 vuotta. Viimeiset kymmenen vuotta olen käyttänyt enemmän piilolinssejä urheiluharrastusten takia (talvipyöräily ja rillit/ kamppailulajit ja rillit - ei vaan toimi). Mutta omat silmälasini hyvin nopeasti menettävät sen optikolla taivutellun muotonsa joten niitä on myös todella ärsyttävä pitää kun koko ajan saa olla tökkimässä nenältä ylös. Se hyvä puoli laseissa on että kehykset peittävät silmäpussit mistä lapsenikin jaksaa muistuttaa. 'äiti sinä olet niin kaunis kun sinulla on silmälasit, nuo mustat silmien alta ei näy.' Kiitos.

    -Sup

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin silmäpussi-ihmisenä allekirjoitan täysin tuon kehysten aiheuttaman optisen harhan. :)

      Poista
    2. Siis just näin! Nuorempana käytin piilareita paljonkin mutta nykyään näytän (omasta ja lasten mielestä ainakin) paljon paremmalta laseilla! Muutaman kerran olen juhliin laittanut piilarit ja herranjumala ne musta otetut kuvat on kauheita 8-o

      Poista
  4. Näytät jopa paremmalta rillit päässä. Skidillä on hyvä maku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitto, pitäisikö hommata myös pokat ilman linssejä!

      Poista
  5. Hyvännäköiset lasit ja sopii sulle upeasti! Mulla on todella oudot silmät - näkö vaihtelee valaistuksen mukaan ja omistan kaukolasit, mutta aina niitä ei voi pitää kun alkaa huimaa. Pidänkin niitä lähinnä illalla kun alkaa hämärtää. Kesällä en tarvii laseja ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas hassua! Mutta kaipa on sellainenkin näkö, joka nimenomaan kaipaa valoa. Ainakin itse näin vanhemmiten olen huomannut, että hämärässä näkeminen on mennyt aivan onnettomaksi.

      Poista
  6. Tosi särmät ja "aikaansaavan" ihmisen näköiset! Ehdottomasti hyvä ratkaisu :) Ja urheiluun/kesäksi/gaalailtaan voi aina hommata ne kertakäyttöpiilarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin tuo henkinen johtajuus läsnä nämä nenällä! jSääli etten mä tarvii näitä kun duunia tehdessä. ;)

      Poista
  7. Mulla on ollut silmälasit likinäköisyyden takia 14 vuotiaasta asti eli.... (laskee)...37 vuotta. Aluksi en käyttänyt laseja kuin koulussa tunneilla, mutta jossain tuossa 16-17 vuotiaana oli pakko alkaa käyttää koko ajan. Vuonna 85 hankin ekat piilarit, ja piilareita sitten olen enemmän tai vähemmän jatkuvasti käyttänyt.

    Muutama vuosi sitten alkoi olla aika mahdotonta käyttää piilareita jatkuvasti kun niillä näki kyllä kauas, mutta lukeminen oli mahdotonta, ainakin hiukan huonossa valossa. Sanoikin että kivaa tämä vanheneminen... en näe lähelle enkä kauas.=)

    Hankin kakstehopiilarit, mutta nyt nekään ei ole oikein hyvät ja en näe niillä lähelle kunnolla. Vuodenvaihteessa hankin sitten uudet silmälasit kakstehoilla ja kyllä nykyään käytän melkein aina laseja, piilareita vaan silloin kun urheilen tai fillaroin yms.

    Tykkään... koska nyt näen kauas ja lähelle ja tarvittaessa pystyn ottamaan lasit pois, jos pitää oikein tarkkaan nähdä, likinäköisellä kun tuo lähinäkö pysyy erinomaisena vaikka tulee hajataittoa...

    Mulla rillit vähän samaa stailia, tummat, mutta hiukan pienemmät. =)

    VastaaPoista
  8. Hei aina voit ottaa lasit pois, jos pölyt näkyvät liian tarkasti! Rillipäänä en ikinä pitänyt laseja kotona paitsi kun niitä todellakin tarvitsi. Ei mitään ongelmia imuroimattomuuden tai likaisten ikkunoiden vuoksi! Leikkautin silmät muutama vuosi sitten ja hitto vie nyt häiritsee, pitäskö kotona pitää jotain sumentavia laseja?

    VastaaPoista
  9. Hienot pokat, hommasin itse samantapaiset juuri. :)

    Itse luovutin siristelyn ja vastaantulevien ihmisten arvailun (tuttu/ei tuttu) 19-vuotiaana. Muistan vieläkin sen fiiliksen kun kävelin pää kenossa ja ihastelin puiden lehtiä :)

    Käytän yleensä piilareita ja haaveilen silmäleikkauksesta. Yleensä saan kyllä kehuja kun käytän laseja, mutten vaan osaa oikein käyttää niitä, tökkäilen aina sormella linsseihin.

    VastaaPoista
  10. Onpa tosi kauniit kehykset! Tykkään itsekin tuollaisita hiukan "näyttävämmistä", ilme piristyy heti, kun ne laittaa aamulla nenälleen! Toimi jopa pahimman rakauspahoinvoinnin aikana, ja se on aika paljon se...

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...