5.9.2016

Miten on sujunut karkiton vuosi?

Kohta tulee kuluneeksi vuosi siitä kun päätin, että en tarvitse elämääni karkkia. Tai tarvitsisin, mutta en syö.

Luonnon karkkeja. Ei edes samalla viivalla salmiakkiufojen kanssa.

Suhteeni karkkiin on aina ollut intensiviinen. Väriaineilla ja aromeilla terästetyt glukoosisiirappipallerot olivat pääasiallinen energianlähteeni teiniaikoina ja elämäni sisällöksi ne muuttuivat erityisesti raskausaikana ja äitiyslomalla.

No, miten vuosi on mennyt?

Tuota. Ihan kohtuullisesti. Itsekurini on ollut yllättävän hyvä. Olen istunut jopa kersojen kanssa leffassa  annostellen leffanameja heille enkä laittanut yhtä ainutta omaan suuhun. Selkärankanihan on suorastaan karkaistua terästä.

Ja on tästä sellaistakin hyvää seurannut, että olen oppinut itsestäni kaikenlaista. En enää himoitse ihan mitä tahansa makeaa. Suklaa ja lakut eivät kiinnosta enää ollenkaan eikä jäätelökään oikeastaan nappaa. Lisäksi himo kulkee käsi kädessä paitsi kuukautiskierron myös univajeen kanssa. Kesälomalla karkin vastustaminen oli helppoa, haasteet kasvoivat heti töiden alettua.

Mutta siihen ne hyvät uutiset sitten loppuvatkin.

Marja-pavlova saaristoravintolassa. Kevyesti kesän paras jälkkäri.

Yhtään en ole laihtunut (eikä varsinaisesti ollut tarkoituskaan) mutta jotenkin olisin kuvitellut näin merkittävän uhrauksen vaikuttavan johonkin. Ehkä kompensoin pussin rapistelun jollain muulla tavalla tai sitten se ei ollut merkittävä kalorilähde alunperinkään. Tai sitten se johonkin on asia, jota ei näe. Poskihammastakin särkee edelleen aina silloin tällöin.

Eniten ottaa päähän se, että himo ei osoita laantumisen merkkejä. Monet väittävät, että karkki lakkaa kiinnostamasta, kun on ollut jonkin aikaa ilman. Tiedätte sen hokeman: 21 days to develop a habit, 90 days to make a lifestyle change.

Se on pelkkää puppua. Kuten arvata saattaa, asia on monimutkaisempi. Jotkut tavat oppii helpommin kuin toiset. Minun karkkihimoni on hieman laimentunut, mutta ei todellakaan poistunut.

Kun kylkiluuni murtui yskimisestä keuhkoputkentulehduksen päätteeksi, iski kriisi. Olin urheilukiellossa kuusi viikkoa ja vitutti niin paljon, että kävin ostamassa pantteripussin.

Pääsin läträämään sokerilla kun tein anopin kanssa kirsikkalikööriä.

Aivojeni mielihyväkeskus veti kaikki mittarit kattoon jo pelkästä pussin avaamisesta (heti kaupan pihalla tietty), ja kun sain ensimmäiset karkit suuhun, taivas aukesi. Silloin tajusin, että olen toivoton. Puoli vuotta ei merkitse mitään, vuosi ei merkitse mitään. En ikinä opi pois karkkihimosta, mutta voin oppia pois ostamisesta.

Tärkein sääntö onkin, että kotona ei saa olla jemmaa. Kun Koti-insinööri hoitaa ruokaostokset, karkkia ei ilmesty kaappiin. Ikävä kyllä.

Päätin kuitenkin, että siirryn psykologisiin keinoihin ja lievennän tuomiotani. Jos karkki on tietyissä olosuhteissa sallittua, ehkä kiintymyksestä katoaa se terävin kärki ja mukaan tulee tarveharkintaa. Jatkossa siis leffassa voin syödä pari tervapirua. Ja kersoilta voi pölliä, jos on viikonloppu.

33 kommenttia:

  1. Mulla tähän toimi se, että oli nuorena Karkkipussissa töissä. Siellä kun mätti irtokarkkeja pari vuotta, niin eipä tarvi enää syödä niitä kuin poikkeustilanteissa. Tiedän liian hyvin, mitä niihin on mätetty. Toinen juttu on se, etten anna lapsille karkkeja kuin samoissa poikkeustilanteissa ja muiden lasten seurassa (kaverisynttärit), saavat karkkipäivänäkin jätskiä tai keksejä ja ovat ihan tyytyväisiä (toistaiseksi). Kun karkkia ei osta lasten takia, niin ei syö itsekään - ja nyt puhun siis irtokarkeista. Suklaa ei ole karkki. Mutta mulla auttaa se, että voi joskus syödä sen pantteripussin, jos on pakottava himo, sillä se menee ohi moneksi kuukaudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkipussi olis mennyt konkkaan, jos mä olisin ollut siellä töissä. O_o

      Poista
  2. Niin tuttua. Useampia pitkiä karkkilakkoja olen pitänyt (en nyt ihan vuotta sentään, se on kyllä erinomainen saavutus!), mutta tapa palaa aina. Olen päättänyt vain hyväksyä tämän halun itsessäni ja lähinnä pyrin pitämään määrät kohtuullisina - itselleni on huomattavasti helpompaa syödä pari karkkia silloin tällöin kuin sallia kertaöverit harvoin. Ja hei, se on vain karkkia; jos muuten elää suht. terveellisesti niin ei maailma siihen kaadu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa ajattelin itse nyt kokeilla, yksi silloin, toinen tällöin eikä ksokaan ns. lounaaksi. Ja onhan tämä nyt kuitenkin pientä edistystä että karkin määrä on näinkin dramaattisesti vähentynyt.

      Poista
  3. Olin pari vuotta sitten vuoden karkkilakossa. Ei oikeastaan tehnyt edes tiukkaa, mutta silti ajattelin, että mitäs tässä itseäni kiusaan, kun ei tosiaan mitään vaikutuksiakaan tunnu olevan. Kun lakko loppui jatkui karkin syönti kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Salakavalasti alkoi kiloja hiipiä ylöspäin. En nyt yksin karkkia syytä, mutta olihan sillä varmasti oma vaikutus asiaan.

    Tämän vuoden olen taas ollut syömättä karkkia ja muutenkin pistänyt elämäntapoja vähän remonttiin. Karkkihimo on kaikonnut tyystin ja olenkin miettinyt, että lopetan ehkä karkin syönnin kokonaan. Jos oikein tiukka paikka tulee tai on menossa leffaan tms. huijaan vähän ostamalla suklaakuorrutettuja ruissipsejä ;) Tätä on käynyt vuoden aikana kahdesti, joten menköön.

    Olo on parempi ja ihaninta on ollut huomata, että karkkihyllyjä ei enää ole mulle juurikaan edes olemassa. Lasten karkkien ostaminen ei tunnu missään, eikä tee yhtään mieli vaikka toiset mässyttää vieressä. Oikeesti.

    Jouluna ajattelin vetäistä karkkiöverit, jos siltä tuntuu, mutta muuten mulle sopii paremmin totaalikieltäytyminen - vähän niin kuin alkoholistitkaan ei ota sitä tippaakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, olisipa munkin elimistö joku päivä sitä mieltä että ei kiinnosta! Voihan se iän myötä tämäkin muuttua, ehkä.

      En tiennyt että on suklaaruissipsejä! :D Mun makunystyt ei todellakaan hämäänny pitämään kuivattua aprikoosia korvikkeena. Mieluummin ilman. ;)

      Poista
  4. Mä oon hyvin perso makealle ja aikanaan söin karkkia tai suklaata päivittäin. Lopulta päätin ottaa käyttöön karkkipäivän, eli kerran viikossa saa syödä pussillisen hyvällä omatunnolla. Se on toiminut mulle.

    Oliver

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tätäkin pohtinut. Mitä teet sitten jos just sinä karkkipäivänä ei olekaan karkkihimo?

      Poista
    2. Syön karkkia joka tapauksessa :D No, en ehkä ihan aina, mutta joskus on tullut tehtyä noinkin. Se on toki aika typerää. Nykyään saatan jopa skipata karkkipäivän kyseiseltä viikolta kokonaan jos noin sattuu käymään.

      Oliver

      Poista
  5. Mä en pidä karkkilakkoja, mut välillä otan herkunostolakon. Eli en ala lässyttää mistään lakoista, jos kyläpaikassa on tarjolla pullaa, mutta kotiin en herkkuja osta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuostoslakko toimii. Mä olen niin ronkeli, että kylässä en yleensä edes ota mitään pullaa vaan ostaisin mieluummin herkkuni itse.

      Poista
  6. Mun karkki- ja sipsilakko toimii niin, että saan syödä niitä vain ulkomailla ja jouluna. Väliaikoina ei tee ees mieli. Ja reissuja tulee varattua ihan kiitettävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aivan loistava! Onko landereissu "matka"? :D

      Poista
    2. Ei oo, vaikka moni on yrittänyt huijata mua tohon. Suomen rajojen ulkopuolella pitää liikkua. Siellä Etelä-Suomessahan se on helppoa, aina voi piipahtaa Tallinnassa syömässä herkkuja.

      Poista
  7. Olen ymmärtänyt että jo nelikymppisenä on jo hyvä saavutus jos saa pidettyä painon samana vuodesta toiseen, paino kun tapaa pikkuhiljaa lisääntyä iän myötä aineenvaihdunnan hidastumisen ja hormonaalisten muutosten johdosta. Vaikka karkkilakkosi ei laihduttanut, on se kenties (ainakin osaltaan) auttanut siinä että paino ei ole vuoden aikana noussut! Eli jotain kuitenkin mistä olla iloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on se tietty noinkin. Ja suvussa kulkevaa kakkostyypin diabetestä pelkään sen verran että kyllä sekin motivoi. Yks minkä huomaan kyllä on vatsan turvotuksen väheneminen niinä päivinä, jotka menee vähällä sokerilla.

      Poista
  8. Sama, paitsi en olen koskaan pystyy pitämään lakkoa muutamaa kuukautta pitempään. Nyt iän myötä karkin syönti on alkanut sattua vatsaan - kuten joskus lapsena. On tullut mietittyä suolistojuttuja: onkohan kukaan tutkinut esim. karkinsyönnin ja sisäelinsyöpien yhteyttä? Kun miettii mitä kaikkea karkeissa on ja haluaako niitä jatkuvasti elimistöönsä, niin vähentää kyllä syöntihaluja. Mut ei toki saa lopettamaan kuitenkaan, koukussa kun on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, eiköhän tostakin aiheesta tieto lisäänny ajan mittaan. Mun mielestä noi hormonaaliset muutokset olis kans tutkimisen arvoisia!

      Poista
  9. Jotenkin masentavaa. Olla noin kauan karkittomana, eikä himo siltikään katoa. En kyllä pystyisi samaan. Viikkokin ilman karkkia on liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himosta on tietty prosenttiosuus tapasidonnaista ja sen saa kyllä karsittua pois, mutta se miten jumalaisen hyvältä se maistuu ei taittunut edes vuodessa.

      Poista
  10. Huhhuh. Niin tuttu aihe. Keväästä asti olen koittanut olla karkitta ja ihan hyvin mennyt, kunhan en osta kotiin. Jos kaapissa tai jemmassa on karkkia, se huutaa nimeäni koko ajan, kunnes tulee syödyksi.

    Luulin päässeeni sokerihimon herraksi, eli rouvaksi, mutta turha luulo. Eilen kävin kaupassa ja teki mieli muutamaa karkkia. Päätin sitten ostaa irtokarkkilaareista (hyvä valikoima) ja kun lapsen synttäritkin on lauantaina, niin ostin oikein säkillisen. Arvaatte varmaan miten kävi? Kyllä, söin kaikki. 664 grammaa. Röyh.

    Eikä ne edes kolmen ensimmäisen jälkeen maistuneet hyviltä. Ei vaan pystynyt lopettamaan D: Lisäksi mulla tulee ihan jäätävä väsymys sokerista. Yääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OMG. Mut se on kyllä sääntö että säkillinen karkkia kotona = säkillinen karkkia mun vatsassa. Mä niin odotan sitä nikotiinilaastaria sokerinhimoisille!

      Poista
  11. Mun mielestä kohtuudella kaikkea. En ole koskaan ollu mikään hc-karkinsyöjä mutta otan toki jos vaiks juhlissa on tarjolla. Suklaata syön päivittäin. Sipsejä en juurikaan koskaan. Pullaa tai kakkua melkein päivittäin (käyn aika usein kahvilla...) Erityisiä paino-ongelmia ei ole koskaan ollut - toki naisena aina sen 3 kiloa voi pudottaa ;)
    Sen sijaan mulla on iho-ongelma, eli naama, rinta ja selkä näppylöillä. Kävin ihotautilääkärillä joka kirjoitti lääkekuurin joka auttoi, mutta sanoi myös että aikuisiän akne on nousussa länsimaissa ja syyksi epäillään sokeria ja valkosia viljoja. Yritän nyt sitten vähentää herkkuja tuon asian vuoksi. Vaikeaa on, vaikka kannustimena on tosiaan "kauneus" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun nää oliskin jotain järkijuttuja, jotka loppuis sillä että huomaa voivansa paremmin kun jättää epäsopivia ruoka-aineita pois. Mutta tsemppiä sulle, tuu kertoo miten sujuu?

      Poista
  12. Mä en enää muista, miksi ryhdyit projektiin, mutta nyt aloin pohtia, että miksi ehdottomuus? Jotta himo häviäisi?

    Itselleni toimi tupakan kanssa se, että päätin, että saan polttaa huvittelutilaisuuksissa. Niitä on kuitenkin säännöllisesti, joten kaipuu ei käy tuskaiseksi, mutta polttaminen loppui kuin huomaamatta lähes kokonaan. En todellakaan polta aina viihteellä, vaikka "lupa" olisi. Himo siis hävisi, mutta putkahtelee harvakseltaan esiin. Toki on selvää, etten polttanut järisyttäviä määriä aiemminkaan, joten onhan se lopettaminen vähän erilaista kuin jos kaikkiin rutiineihin olisi liittynyt se rööki.

    Tuli vaan mieleen, että voisko se toimia ruokienkin suhteen, että lupa olisi vaikka just leffassa ja juhlapäivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä linkkasin tuolla noihin aiempiin kirjoituksiini viime syksylä, jossa vähän avaan taustoja. Syitä oli monia ja mua aina kiinnostaa kaikki haasteet. Mutta eipä tää nollatoleranssi nyt ole auttanut joten kokeillaan sitten suunnitelmaa B. :)

      Poista
  13. Kirjoituksesi ansioista en ala kokeielemaan karkeista eroon pääsemistä. Sitä paitsi mustat pantterit palasivat viime kuussa takaisin kauppoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä kokeilla, ehkä sulla on erilainen addiktio kuin mulla! Mutta jos tosiaan vuoden jälkeen ei ole mitään mainittavaa tapahtunut ja karkki maistuu aivan yhtä taivaalliselta niin ei tartte kauheesti ruoskia itseään. :)

      Poista
  14. Ihana teksti, kiitos tästä, ihanaa etten ole ainoa!!! :D :D :D Grammaakaan en laihdu (eikä varsinaisesti tarvitsekaan) ja pysyvästi en vieroitu, vaikka miten kauan tsemppaisin, ja kun oikein v-käyrä kipuaa taivaisiin, ei mikään tasoita mieltä niin kuin lempikarkkipussi!

    VastaaPoista
  15. Joskus kun vielä kärsin, herkuttoman elämäni alkuaikoina, jäätävistä karkki- ja sokerihimoista lupasin itselleni aina, että jos keksin kymmenen hyvää perustelua miksi minä muka tarvitsisin tuon irtokarkkipussin/leivoksen/jäätelön voin sen kassan kautta kotiuttaa. Ei niitä perusteluja vain löytynyt ja herkut jäivät kauppaan.
    Omalla kohdallani herkkuostoista kieltäytymistä helpotti myös se, että viljat ja sokeri eivät vain vatsalleni sovi ellen halua jälkiseurauksena kärsiä monista erilaisista vatsaongelmista hetken huuman takia.
    Nykyään ei minkäänlaisia herkkumielitekoja, ääripäästä toiseen!

    VastaaPoista
  16. Toi kyllä ne banskut ja marjat kelpaa makeannälkään on varmaan yksi isoimmista valheista mitkä vielä pyörii yleisessä keskustelussa. Monesti se 'makeannälkä' on ihan vaan sokeriaddiktio valepuvussa eikä sitä millään mustikalla lepytellä, ja jos syö niitä mustikoita toivoen niiden olevan irtareita ei se mustikkakaan pääse oikeuksiinsa. Sen sijaan että niistä hedelmistä tai marjoista nauttisi ihan marjoina ja hedelminä niistä tulee joku omituisen katumusharjoituksen välikappale.

    Yllättävän monella sokeriongelmaisella on ruokavaliossa muutakin petrattavaa kuin ne sokeriherkut. Ruokavalio saattaa olla todella yksipuolinen tai olla sisältämättä ylipäänsä yhtään mitään värikkäitä vegejä joista suojaravintoaineita ja kuitua saisi helpoiten. Aika monet puutostilat oireilevat juurikin omituisina, voimakkaina himoina ja herkut palkitsevat sitä apinaa siellä aivolohkossa ihan suoraankin joten ei ihme että harva meistä stressaantuneena kaihoaisi kukkakaalia vaikka se varmasti olisi fysiikalle parempi vaihtoehto.

    Toki jo pelkkä karkkilakko voi olla normiarkeen ihan riittävä haaste, mutta jos niitä lakkoja, repsuja ja uusintoja alkaa olla takana jo riittävästi kannattaa vaikka sijoittaa ravintoterapeuttiin ne karkeista säästyneet rahat ja katsoa voisiko ruokailutavoissa olla jotain jonka korjaamalla saisi asiat paremmin tolalleen kuin pelkästään yksin yrittämällä.

    VastaaPoista
  17. Me ruvettiin ostamaan irtokarkkeja viis karkkia per tyyppi. Todettiin, että niitten jälkeen karkkihimo on täytetty. Jos karkkia olis enempi, sitä uppois aina suunnilleen pahaan oloon asti. Ja nyt tulee valkkailtua aika tarkkaan ne viis karkkia :D

    VastaaPoista
  18. Me ruvettiin ostamaan irtokarkkeja viis karkkia per tyyppi. Todettiin, että niitten jälkeen karkkihimo on täytetty. Jos karkkia olis enempi, sitä uppois aina suunnilleen pahaan oloon asti. Ja nyt tulee valkkailtua aika tarkkaan ne viis karkkia :D

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...