14.9.2016

Kun sinä olit pieni...

Samanlaisia tarinoita kerrotaan varmaankin kaikissa perheissä. Jokainen lapsi on joskus tehnyt tai sanonut jotain mieleenpainuvan hassua, mitä sitten muistellaan säännöllisesti, aikuisenakin.


Äidilläni oli tapana kertoa minulle muutamaa anekdoottia lapsuudestani kerta toisensa jälkeen. Ominaista näille muistoille oli se, että tarina vain parani vanhetessaan. Äiti nauroi aina jutuilleen hersyvästi, joka kerta.

Havaitsin, että teen itse samaa. Kerron ipanoille säännöllisesti juttuja heidän lapsuudestaan -- ja se tuntuu olevan heistäkin hauskaa! Jonkinlaisia oman identiteetin rakennuspalikoita nekin ovat.

Skidillä on ollut jo puolitoistavuotiaasta loistava ulosanti, joten lasautuksia on kertynyt runsaasti. Tässä alle kolmevuotiaan klassikot:

1.  Työnsin Skidiä rattaissa päivähoidosta kotiin. Kärryistä kuului toive edetä vähän kovempaa vauhtia. En pystynyt kauppakassien kanssa lisäämään vauhtia, joten jouduin kieltäytymään. Kohta ipana tiedusteli, miksi en vastaa puhelimeen. En ollut kuullut laukussa soivaa puhelinta.

Silloin kuului hiljainen kommentti edestä:
- Hidas ja kuuro.

2. Olin lähdössä juhliin ja laitoin kylppärissä kasvonaamion. Skidi tuli kiinnostuneena kyselemään, mitä oikein puuhaan. Kerroin, että tämä on tällainen naamio, josta iho tulee hyvännäköiseksi. Tyyppi oli fiilareissa ja halusi itsekin naamion.

Pettymys iski sitten siinä vaiheessa, kun hän tajusi, että naamio ei värjää naamaa ikuisesti vihreäksi vaan tämä upea juhlalookki pestään pois. Jouduin myöntämään, että juu, on parempiakin naamioita.

3. Kaksivuotiaana treenattiin pottatoimintaa. Joskus osui, joskus ei. Yhden epäonnistuneen keikan jälkeen olin vähän kärttyinen ja totesin, että "Potalle pitäis mennä pissalle". "Pitäis ja pitäis", kuului tyhjentävä vastaus. Selvästi tässä oli nyt ollut kaikenlaista muutakin.

4. Skidillä oli tapana pakottaa Vaari mukaan, kun hän halusi mennä tutkimaan paikkoja, joihin ei saa mennä yksin. Käskynä oli yleensä vaativa: Tule mukaan nytten.

Mummi oli yrittänyt aloittaa tapakasvatusta ja opastanut, että pitää pyytää vähän kiltimmin. Tämä meni hyvin perille. Seuraava käsky vaarille tulikin muodossa: Vaari, tule kiltisti mukaan nytten.

5.  Keskustelu maailman ensimmäisestä ihmisestä on klassikko. Skidi tiedusteli Koti-Insinööriltä mistä ensimmäinen ihminen maailmaan tuli. Isi yritti kunnianhimoisesti selittää Darwinin aivoituksia kolmevuotiaalle sopivalla tavalla ja loppukaneetiksi totesi, että jonain esihistoriallisena hetkenä apinasta on syntynyt se ensimmäinen geneettisesti alkuihmiseksi laskettava otus. Ipana oli tokaissut että "Se taidat olla sinä."

Kehityssuunta on selkeä: servaamisen taso vain paranee. Vanhemmuuden iloja parhaimmillaan.

13 kommenttia:

  1. Imetyksestä ei oikein tullut mitään, kun tyrskin (lopulta huutonauroin) ääneen, kun luin tätä postausta samalla. Lopulta muksu sai maitonsa ja äiti-ihmisen naamalle jämähti virne. Hyvää huomenta !! Kiitos<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sehän on paras mahdollinen lopputulos. ;)

      Poista
  2. :D No nyt alkoi päivä hyvin, kiitos nauruista! "Hidas ja kuuro" ja "Se taidat olla sinä" - priceless! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä palautteet ovat aina olleet hyvin ytimekkäitä!

      Kerran kamalalla lumisateella juutuimme ylämäessä kinokseen ja auto alkoi liukua hitaasti mäkeä takaisin alas. Takapenkiltä kuului että "nyt ei mene hyvin." Ei tosiaan mennyt! :)

      Poista
  3. Kadehdin ihmisiä, jotka muistavat lapsensa kuolemattomat tokaisut. Omat aivoni vuotavat kuin seula ja unohdan kaikki huippujutut.

    Darwinia kolmevuotiaalle on kyllä todella kunnioitettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin kamalaa kun aamulla nauraa jollekin jutulle katketakseen ja sitten kun yrittää illalla kertoa siitä niin kasetti onkin tyhjä. Mulla on onneksi tämä blogi johon näitä saa talteen!

      Poista
  4. Aikkamala! Meinasin tukehtua aamupalaleipään tuon ensimmäisen kohdalla, sitten tajusin onneksi pitää tauon syömisessä. :D Kyllä sanavalmiit lapset ovat elämän suola. <3 :D

    VastaaPoista
  5. Mun kersa pääsi eilen tarakalle kyytiin, kun talutin pyörääni eikä kersa olis jaksanut kävellä kotiin. "Ilmainen taksi!" totesi lapsi. Minä siihen: "Paitsi jos maksat mulle euron." "Niin tai 50 senttiä" jatkoi lapsi. Kotiin päästyämme hän kaivoi lompakostaan 50-senttisen ja antoi sen minulle! : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Se hetki kun lapsi saa nauramaan hyvällä tilannetajulla on kyllä niin täydellistä.

      Poista
  6. Eikääää! :D Mainioita juttuja, lasten kanssa keskusteleminen on usein kyllä monella tavalla antoisaa!

    Pari omaa: Meillä on hieman epäkäytännöllinen keittiö jossa kahden aamuäreän aikuisen kohdatessa tulee toisinaan konflikteja. Yhden tällaisen jälkeen kirjoitin kaapin oveen tason yläpuolelle ärhäköin pölkkykirjaimin lapun että EI LEIPÄTARVIKKEITA TÄHÄN!!!! Juuri lukemaan oppinut lapseni luki tekstin ja sanoi että tuo ei kuulosta kauhean mukavalta, voisit ehkä korjata sen vähän kiltimmäksi kirjoittamalla vaikka "Ei leipätarvikkeita tähän, jooko?". Ihana lasten oma kohteliaisuusmuoto! <3 (Otin lapun kokonaan pois, olihan se vähän tyhmä..)

    Kerran taasen puuhailtiin kasvimaalla ja keskusteltiin samalla historiaa käsittelevästä lastensarjasta jota meillä oltiin katsottu ahkerasti viimeaikoina. Orjuuskin tuli puheeksi ja lapset pyysivät selittämään tarkemmin ja minähän kerroin; ihmiset pakotetaan tekemään hirveästi töitä ilman palkkaa ja että se on tosi väärin eikä niin saa tehdä toisille ihmisille. Lapsi tähän: "Kun me nyt kastellaan tätä porkkanamaata, saadaanko me siitä palkkaa?" Mä en edelleenkään ole varma johdatteliko se mokoma mut tuohon tarkoituksella. x)

    VastaaPoista
  7. Voi reps tuo ensimmäinen ihminen :D

    Meidän kolmevee laukoo välillä myös melkoisia helmiä. Tässä taannottain vein muksun kahdestaan syömään Buffan lounasbuffetiin ja siinä vastakkain pöydässä istuessa se sitten totesi vaan, että "Ootpa äiti laittanu hyvää ruokaa!" Ja rupesi hihittelemään kun minä repesin nauramaan :D

    VastaaPoista
  8. Harvoin nauran ääneen blogeja lukiessa mutta nyt kyllä repesin ton "hidas ja kuuro" kohdalla. Aivan mahtava komiikko!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...