Tietoa mainostajalle ›

28.9.2016

"Äiti, meidän täytyy puhua uudesta opsista"

Yhteistyössä: Kodin ja koulun päivä

Skidi tuli kotiin ja esitteli matikankoettaan.
- Paljonko sait?
- Äiti, haloo, ei näissä ole numeroita. Uuden opsin mukaan tärkeämpää on oppimaan oppiminen.



Excuse me. Opsin? Miten yhdeksänvuotias voi edes tietää sanan 'opetussuunnitelma', saati sitten mitä se sisältää? Ylipäätään kuulin koko sanan ensimmäistä kertaa, kun Skidi aloitti eskarin, vaikka varmasti myös minun koulussani on jonkinlaista suunnitelmaa noudatettu.

Kuulemma uuden opetussuunnitelman keskeiset sisällöt ja tavoitteet ovat esillä luokan seinällä.

Jaha, kehitys näköjään kehittyy. En ole ollenkaan pahoillani, jos peruskoulu uudistaa itseään. Suomalaisista instituutioista peruskoulun arvolataus on heittämällä kovin. Jokaisella on omasta koulutaipaleestaan muistoja ja kokemuksia, eivätkä ne ole kaikki ihania. Joillekin lapsille peruskoulu oli armeija, jonne mentiin opettelemaan lähinnä hiljaa paikallaan istumista ja huomaamattomana oloa, ettei vain joutuisi kiusatuksi.

Mitä tästä uudistuksesta nyt sitten pitäisi tietää? Harva on jaksanut kahlata läpi koko 500-sivuisen pumaskan, mutta opettaja Maarit Korhosen blogi on erinomainen tietopaketti aloittelijalle.

Muutosta kuvannee parhaiten vuorovaikutus. Lähinnä se, että sitä on.

Kyseessä on merkittävä asennemuutos. Sata vuotta vallalla ollut oppimiskäsitys on myllätty. Uudistus korostaa oppimista vuorovaikutuksena yksisuuntaisten kalvosulkeisien sijaan, joissa mitattiin lähinnä kirjoitusnopeutta. Muutos tuuppaa enemmän vastuuta opettajalle. Kun oppilas ei ole pelkkä suoriutuja, vaan aktiivinen, oppimiseen osallistuva toimija, joka rakentaa peruskoulussa myös identiteettiään, pitää opettajan käyttää työkalupakkiaan paljon monipuolisemmin.

Vanhempiakaan ei jätetä tämän vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Kodin ja koulun yhteistyö on nostettu jopa yhdeksi kehityskohteeksi — ja se on tärkeä juttu.

Muistan, että Skidin koulun aloittaminen tuntui vanhemman roolissa omituiselta. Siinä missä keväällä vielä juttelin eskariopen ja hoitajien kanssa Skidin päivästä, tipuin syksyllä ekaluokkalaisen kanssa täysin kärryiltä. Tiesin, millainen matematiikan kirja on, mutta en sitä, kenen kanssa hän leikkii ja millainen päivä hänellä on oikeasti ollut.

Jäin liikaa ekaluokkalaisen kertoman varaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ihan kaikkea hän ei kertonut: kiusaaminen paljastui vahingossa.

Vaikka ongelmiin tartuttiin tarmokkaasti, oli selvää, että koulun kanssa tarvittaisiin jatkossa paljon laajempi ja syvempi keskusteluyhteys. Wilma on pelkkä työkalu, ja sen välittämät viestit riippuvat täysin opettajasta. Ei vanhempainilloissakaan käsitellä sosiaalisia suhteita.

Ei tällaista tehtävää voi olla syyskuussa, marmatti Skidi.

Yleisesti kuvitellaan, että kodin ja koulun yhteistyötä tarvitaan vasta siinä vaiheessa, kun jotain menee pieleen. Hyvää keskusteluyhteyttä tarvitaan jo aiemminkin, sillä se voi ehkäistä asioiden menemistä pieleen. Lisäksi minä haluan tietää, mistä ipanan kanssa pitää puhua. Ja kun näytämme hänelle, että olemme kartalla ja puhumme opettajan ja muiden vanhempien kanssa, osoitamme käytännössä kiinnostusta hänen elämäänsä.

Jos lapsen, vanhemman ja opettajan muodostama liitto on yhtenäinen, ehkä lapsen ei tarvitse olla varustettu rautaisella itsetunnolla ja rohkeudella uskaltaakseen puhua ikävistä asioista. Meidän tehtävämme on näyttää, ettei hänen tarvitse selvitä kaikesta yksin. Hänen oikeuttaan olla oma itsensä puolustetaan kyllä.

No, mitä meiltä vanhemmilta sitten käytännössä odotetaan? Miten pidetään huoli, että juhlapuheiden jälkeen ei jatketa samalla tavalla kuin ennenkin?

Siinä missä oppilaille painotetaan oppimaan oppimista, ehkä meille vanhemmille pitäisi korostaa osallistumaan oppimista: siirtymistä läksykuulustelijan ja satunnaisen mokkapalaleipurin roolista aktiiviseksi kasvatuskumppaniksi. Kaikkien ei tarvitse olla Koti ja koulu -yhdistyksen aktiiveja, vaan jokainen voi itse pohtia, mikä osallistumisen tapa olisi mielekäs.

Yksi hetki nostaa kissa pöydälle opettajan kanssa on perjantaina: 30.9. on Kodin ja koulun päivä. Keskustelun voi aloittaa sujuvasti vaikka luokan yhteisten pikkujoulujen pitämisestä.


9 kommenttia:

  1. Kummipoikani taitaa olla samanikäinen kuin Skidi, kun tuo bilsan (vai mikä ylli se nykyään onkaan) oppikirja on ilmeisesti sama kuin hänellä :)

    Mut tuosta opsista, mä niin toivon, että se tulee oikeasti käytäntöön, eikä ole pelkkiä korulauseita. Uskon, että monilla ns. vanhan liiton opettajilla on nieleksimistä siinä, että se ulkoluku ei olekaan enää se tärkein juttu opiskelussa. Vaikka osaan Pohjanmaan joet (Oulu-, Siika-, Pyhä-, Kala-) ja Suomen Presidentit aikajärjestyksessä ulkoa, en tee niillä tiedoilla mitään, paitsi joskus jossain tietokilpailussa voi niillä brassailla. Paljon tärkeämpää on todellakin osata etsiä tietoa ja soveltaa sitä käytäntöön!

    Eli lyhyesti, kirjoitit taas ihan hiton hyvin. Iso käsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas luokka on menossa! Ja kyllä kai sitä bilsaksi kutsutaan, "ymppä" on erikseen.

      No ainakin tavoitteet ovat tässä muutoksessa kohdallaan, eri asia sitten on miten nämä missäkin koulussa konkretisoituu.

      Poista
    2. Sivuhuomautuksena; ympäristöoppia eli ymppää tuo on :)

      Poista
  2. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Haluaisin opettajana mainita, että opetusta on uudistettu jo monesti sen jälkeen, kun me nelikymppiset olimme itse koulussa. Nykyinen muutos ei ehkä ole ihan niin dramaattinen kuin miltä se mediassa näyttää. Toki eri koulujen ja opettajien välillä on suuriakin eroja. Suomalainen peruskoulu on ollut tähänkin asti laadukas ja aallon harjalla ja nyt otetaan vielä yksi askel oppilaslähtöisempään suuntaan. Siinä on oppilaillakin paljon oppimista, lapset kun ovat monessakin asiassa hyvin konservatiivisia.

    Yhteistyö kodin kanssa tukee opettajan työtä ja avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä on mahdollista selvittää hankaliakin asioita. Tärkeintä on ehkä ymmärtää, että ollaan "samalla puolella".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No luojan kiitos on. :) Kuten tuolla yllä jo kirjoitinkin niin mun mielestä se oppimisen näkeminen vuorovaikutuksena on tässä isoin juttu. Ei siis ollut tarkoitus kritisoida koululaitosta vaan iloita siitä, että tämä uusi lähestyminen vaikuttaa oppilaslähtöisemmältä kuin aikaisemmin.

      Poista
  3. Tää on todellakin ihan puppua.. vanhan liiton opettajat ja niin edelleen. Koulu on uudistunut koko ajan, eikä juurikaan missään ole sellaista olkikukkokoulua mitä halutaan ajaa alas. Uudessa on monta hyvääö mutta myös aikamoista sekoilua, uskotellaan että L1-L9 on just niitä laaja-alaisia juttuja joita pitää opetella ja arvioida ja ettei lopputuloksella ole väliä vaan prosessilla fiiliksellä. Se on vähän sama kuin veisi autonsa huoltoo ja hakisise kahvikupin kera loistavana kokemuksena - mutta ihan loppuun ei jaksettu kaikkia ruuveja kiristellä eikä öljytarhroja siivota, kun prosessi on tärkeintä. Tästä pikku pätkä Parvelan mainiossa kolumnissakin.. http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut&juttuID=1408917575821

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori en tajunnut tästä kommentista enkä tuosta Parvelan kolumnista juuri mitään! :D Ehkä näemme asian hieman eri tavalla?

      Poista
    2. Luulen (huom. omaa tulkintaa) että tässä kommentissa ja kolumnissa kritisoitiin sitä että uudessa opsissa tai ainakin siitä nousseissa keskustelussa on nostettu tuo prosessillisuuden ja kokemuksellisuudeen osuus todella hallitsevaan asemaan, vaikka on siellä edelleen niitä ihan tietopainotteisia sisältöjäkin joka oppiaineesta.

      Ja sitä että uusi opsi nuijittiin läpi todella nopealla tahdilla. Uuden opsin mukaan opettajat ovat nyt pedagogisia kanssakulkijoita, mutta mikään taho ei ole järjestelmällisesti tarjonnut opettajille työkaluja tai muitakaan valmiuksia tämän uuden roolin omaksumiseen. Ilmeisesti se, että kuulostetaan edistyksellisiltä oli tärkeämpää kuin se miten asia oikeasti toteutetaan.

      Lisäksi vaikka se tietopainotteisuus on ikävää, hankalaa ja epämuodikasta niin perinteisissä kokeissa on oppilaiden oikeusturvan kannalta aika paljon hyviä puolia. Jos siitä osaamisesta on mustaa valkoisella ei arvosteluun voi vaikuttaa esim. henkilökemiat tai temperamenttierot.

      Koulua pitää uudistaa, mutta työelämässäkin radikaaleimpia muutoksia usein pilotoidaan ensin pienemällä ryhmällä että mahdolliset sudenkuopat huomataan ennen kuin koko porukka on samassa montussa.

      Itse näen tämän uuden opsin ja enemmän pärstäkerroinpohjaiseen arvosteluun siirtymisen riskialttiina erityisesti heikommassa asemassa olevien oppilaiden suhteen. Niiden joilla ei ole kotona niitä vanhempia joita jaksaisi kiinnostaa. Useampikymmenpäisen lapsikatraan kanssa työskentelevä opettaja ei mitenkään kykene oikeasti tukemaan ketään kovin henkilökohtaisesti, enkä usko että muita tukitoimia on tässä taloustilanteessa tarjolla ainakaan enempää kuin aiempina vuosina.

      Lisäksi jos jokaista arvioidaan yksilöllisesti 9 luokalle asti, mutta lukioissa ja ammattikouluissa kuitenkin oletetaan peruskoulun oppimäärän olevan hallinnassa niin kenen vastuulla on jos oppilas ei ole henkilökohtaisessa prosessissaan vielä ihan sillä tasolla että selviäisi toisen asteen opinnoista?

      Poista
  4. Olipa hyvin kirjoitettu tästä aiheesta, positiivisessa hengessä. Täältä hyvä linkki myös positiivisuuteen ja sen vaikutuksiin http://yle.fi/uutiset/3-9200195

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...