4.8.2016

Lapsi, joka tarvitsee omaa aikaa

Kuulin kun Skidi jutteli Mummin kanssa puhelimessa. Skidi kehui löhöilevänsä sohvalla.


Olin tietenkin yrittänyt patistaa Skidiä soittamaan kavereille, järjestämään treffejä, käymään leikkipuistossa ja menemään ylipäätään ulos, mutta ei. Tyyppi halusi lähinnä puhua itsekseen, kieriä matolla, ilmeillä peilin edessä ja vanua sohvalla kirjan kanssa. Kun kerrankin voi eikä kukaan häirinnyt: minä tein kirjoitushommia ja Snadi oli päiväkodissa.

Kesti vähän aikaa tajuta, että hänellähän oli omaa aikaa. Skidi on pienestä pitäen kaivannut yksinäisyyttä ja rauhaa. Kotona rötvääminen näytti olevan ihan yhtä nautinnollista ja arvokasta kuin aikuisellekin.

Snadi taas sai oman settinsä jo kesäkuussa. Kun Skidi lähti kahden leiriviikon jälkeen mummolaan, meillä oli huollettavana vain yksi lapsi. Vaikka siskokset ovat kuin ilvekset, myös pienemmälle teki oma aika ihan hyvää. Neljän vuoden ikäerossa on tietyt hyvät puolensa, mutta vapaa-ajan suhteen täytyy olla joustava. Pienimmän mukaan meneminen ei aina kiinnosta isompaa ja toisaalta jotkut isomman aktiviteetit eivät voisi kiinnostaa Snadia vähempää.


Pikkusisko olikin liekeissä: hän ei varsinaisesti kaivannut yksinäisyyttä vaan sitä, että sai olla ainoa lapsi! Snadin face-time ja puheenvuorot on syntymästä lähtien jaettu isosiskon kanssa, joten viikon rajoittamaton huomio oli hänelle huikea elämys. Vanhemmat lähtivät mukaan kaikkeen, mitä hän ehdotti eikä hänen tarvinnut tehdä yhden yhtä kompromissia. Jostain kumman syystä tällä nimenomaisella viikolla ei esiintynyt juuri lainkaan ulvontaa.

Skidikin diggaili omasta ajasta mummilassa. Hän luki riippukeinussa, teki ristipistoja ja piirteli. Sitten kun oli riittävästi ollut hiljaa, hän teki Mummin kanssa metsäretkiä, mustikkapiirakoita ja puutarhatöitä.

Ja toki tämä hajasijoittaminen tarkoitti vanhemmillekin silkkaa hiljaisuusretriittiä ja hermolepoa. Kahteen lapseen tottuneelle ei ole mitään helpompaa kuin yhden lapsen hoitaminen. Se hoituu vaikka yksikätisenä ja säkki päässä.


Muistan, että joitakin lukijoita hämmästytti kovasti, kun muutama vuosi sitten suunnittelin, että meidän perheemme tekee lomilla asioita myös erikseen. Pidän edelleen kiinni siitä, että perheessä voi hyvin viettää lomaa erilaisilla komboilla, tasapuolisuudesta tinkimättä.

Minä haluan olla välillä yksin kotona, koska muuten sekoan. Jatkossa pitää muistaa tehdä muillekin perheenjäsenille sama palvelus.


9 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin tuon, sillä minun on myös saatava omaa aikaa.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sitä on järjestynyt! Ja kiitos vinkistä, mutta mulla on pyyhkeiden (ja kaikkien muidenkin kodin tekstiilien) vähennysprosessi menossa. :)

      Poista
  2. Meillä on ihan sama juttu. Samanikäiset lapset (s. 06/07 ja 04/11 eli siis tosi samanikäiset kuin teillä), mutta meillä poikia, ja 2-vuotias pikkuveli vielä lisäksi. Vanhin nauttii myös yksinolosta ja nyt esim. mummilassa halusi pariksi tunniksi yksin leikkimään, kun vaari kävi kaupungissa. Ja on siis yksin siellä, eli saa nauttia yksin mummin ja vaarin huomiosta, kun muut on jo arjen kiemuroissa kotona. Keskimmäinen taas ei tykkää leikkiä yksin, vaan kaipaa aina kaveria. Tämä on näkynyt jo ihan vauvaiässä: vanhempi leikki yksin pitkiäkin aikoja, kun taas keskimmäinen roudasi leikkinsä olohuoneeseen muiden luokse, jos ei ollut veljestä tai muista leikkikaveria. Nuorin on sitten siitä välistä. Tosi mielenkiintoista, kuinka erilaisia voi samoista geeneistä tulla, vaikka toki aiheuttaa haasteitakin luonteiden erilaisuudet. Toisaalta ei se mikään ihme ole, kun vanhemmatkin on tämän suhteen erilaisia: Jos joskus on niin harvinainen tilanne, että voi olla ihan yksin kotona, minä tosiaan olen ihan yksin ja nautin. Siippa taas järkkää jonkun kaverin tai jotain muuta tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas tosi samanaikäiset siellä! Olen ihmetellyt ihan samaa: miten näistä voi tulla näin erilaisia. Mutta helpottaa tietysti kun tajuaa etttä ihan kaikki ei ole kasvatuksen tulosta. ;)

      Poista
  3. Muistan hyvin omasta (varhais)teini-iästä, miten mahtava tunne oli saada viettää aikaa ihan yksin kotona. Ihan vaan lukea kirjoja, katsella tv:tä ja sellaista. Ei todellakaan mitään biletystä tai kavereita kylään. Yksin viihtyvä on kovin yksin tässä maailmassa: yleisenä trendinä korostetaan sosiaalisuutta ja verkostojen merkitystä elämässä pärjäämisen edellytyksenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, tuo sosiaalisuuden paine on kova ja ujo / hiljainen jotenkin poikkeus. Yksin viihtyminen on kuitenkin sekin tärkeä taito, jota voi jossain määrin jopa treenata.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! Meillä on kolme lasta ja allekirjoitan väitteesi, mikään ei ole helpompaa kuin vain yhden tai vaikka vain kahdenkin lapsen "hoitaminen, kun osa lapsista on poissa :D Mutta siis piti kirjoittaa, että myös meillä on tärkeää, että jokainen saa omaa yksinäistä aikaa. Kaikille se ei ole yhtä tärkeää kuin toisille, mutta kannattaa todellakin huomioida, että todellakin osa lapsista haluaa olla välillä ihan yksin. Meillä esikoinen on sellainen ja ei todellakaan jaksa pitkien koulupäivien jälkeen olla enää kovin sosiaalinen. Parin tunnin yksinolon jälkeen on sitten taas kuin uusi ihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Lapset harvemmin osaa sitä omaa aikaa pyytää, joten tämä havainto oli sinänsä mulle tarpeellinen. Sen muuten huomaa aktiivisen ja tapahtumatäydteisen arkiviikonkin jälkeen että viikonloppuna on aika passiivinen Skidi himassa. :)

      Poista
  5. Skidi muistuttaa paljon minua itseäni lapsena, ainakin samaistun häneen huomattavan voimakkaasti. Olin myös herkkä, älykäs ja taiteellinen lapsi, joka tarvitsi säännöllisesti omaa rauhaa ja tilaa omille ajatuksille. Nyt olen sellainen aikuinen. Olen myös iltavirkku, jolla on migreeni, joka tosin alkoi vasta murrosiässä.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...