5.8.2016

Kirosana nimeltä kahdeksan aamut

Lukujärjestykset tulivat. Kahdeksan aamuja on ensi lukukaudella  - tididi ditti dii - ihan joka päivä. Joka vitun päivä, maanantaista perjantaihin. Pidin jo kolmea kasin aamua katastrofina.



Tästä on osittain kiittäminen kerrassaan hienoa päätöstä siirtää ala-aste väistöön kaupungin toiselle laidalle, jonne pitää järjestää yhteinen bussikuljetus. Jotta opetus voi alkaa puoli yhdeksältä, bussi lähtee koululta kahdeksalta.

Eikä muuten parane myöhästyä, joten kodilta kannattaakin lähteä hippasen aikaisemmin, heh heh. Ja me sentään asumme bussikyydin lähtöpaikan vieressä. Sääliksi käy niitä, jotka tulevat kauempaa.

Mutta on tässä muutakin. Jostain syystä se default-aika on aina mystisesti kahdeksan eikä yhdeksän. Aina ja ilmeisesti ikuisesti. Kaikkien normien äiti.

Miksi jaksan vaahdota tästä? Koska en ole aamuihminen. Vanhempieni työ- ja asuinpaikkavalintojen takia olin koulussa aina väsynyt. Ja tämä aamuihmisten ehdoilla eläminen on vituttanut jo kohtuullisen pitkään.

Kerrataanpa vielä.

Riittävä unensaanti on olennaista erityisesti kasvavalle lapselle (kannattaa lukea tästä raportista erityisesti luku "koululaiset"), mikä heijastuu oppimistuloksissa ja työrauhassa. THL:n mukaan liian vähäinen nukkuminen saa älyllisen suorituskyvyn heikkenemään ja mielialan laskemaan. Pidemmän päälle unen puute alkaa horjuttaa terveyttä. Univaje heikentää muun muassa vastustuskykyä, lisää stressihormonin eritystä ja aiheuttaa haitallisia muutoksia rasvojen ja hiilihydraattien aineenvaihdunnassa.

Haluankin nyt vastauksen. Miksi Suomen leveyksillä sijaitsevassa maassa minkään asian, minkä ei ole pakko alkaa kahdeksalta, pitäisi alkaa kahdeksalta? Osaako joku kertoa?

Ei kai kukaan ole niin naiivi, että tarjoaisi "vastaukseksi", että pääsee aikaisemmin pois. Mitä hyötyä siitä on? Ei vuorokausi siitä mihinkään pitene. Vain ne, jotka tarvitsevat vähän unta ovat voittajia. Rytmit ovat perinnöllisiä ja niitä ei siirrellä tuosta noin vain ellei sitten halua olla koko ajan väsynyt.

Selitykseksi ei kelpaa sekään, että hei se on kliffaa kato kun vanhemmatkin menevät aikaisin töihin. Kukkuu. Vanhempien duunikuviot eivät liity keskusteluun riittävästä unensaannista millään tavalla. Aamuvirkun leppoisa kahvittelutuokio ei ole tärkeämpää kuin se, että kaikki lapset saisivat nukkua riittävästi.

Valitettavasti ei myöskään mene läpi, että aamuvirkut olisivat joku selkeä enemmistö. Sitä vastaan puhuvat jo kahvinkulutustilastotkin. Iällä on oma merkityksensä vuorokausirytmin muotoutumisessa: teini-iässä kello alkaa jätättää, mutta teinien aikatauluista päättävät aamuvirkkuuteen kallistuvat, eläke-ikää lähentelevät rehtorit. Minkä hiton takia tätä ei voi ottaa huomioon?

Ja olisihan tässä taloustilanteessa nähtävissä hyötyjä aikuistenkin näkökulmasta.

Erään tutkijan mukaan työpäivän aloittaminen kymmeneltä olisi valtava tuottavuusloikka kun ihmiset eivät työskentelisi univajeessa. Hear hear.

Lisäksi terveysongelmat kasautuvat iltavirkuille (jotka myös kuolevat nuorempina). Ymmärrettävästi jatkuva jetlag on elimistölle kuormittava tila. Aika pienellä vaivalla ja aivan ilman kustannuksia voisi vähentää erikoissairaanhoidon kuluja. Sitä varten pitäisi vain päästää irti lypsyajoista niiden osalta, joiden ei tarvitse käytännössä lypsää.

Ei voi olla näin vaikeaa.

Itse tarvitsen varmaan jonkun lääkityksen ihan vain selvitäkseni tästä peruskouluajasta.

134 kommenttia:

  1. Opettajana ja vanhempana tunnen syvää vastenmuelisyyttä kasin aamuja kohtaan. Olin kiitollinen kun poikani siirtyi yläkouluun ja siellä alkoi päivä aikaisintaan puol ysi (puoli tuntiakin tekee ihmeitä). Hienoa, ajattelin, ottavat teini-iän huomioon. Mutta tänään ysiluokkalauseni kanssa uutta lukkaria tutkiskellessa huomattiin, että on sielläkin kasin aamut otettu käytäntöön. Prkl!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan osaa! On tää kyllä kummallista. Kuka ihme niitä oikein rakastaa? Kuvittelisi nyt opettajakunnan olevan tietoisia näistä teinien unirytmitutkimuksista, joita tähänkin juttuun linkkasin.

      Poista
  2. Itse menen vapaaehtoisesti töihin seiskaksi (ennen jopa puoli seiskaksi kun se oli sallittua) ja työmatka ennen tuota kestää sen 20min. Musta on ihana olla ajoissa kotona, koska ihan sama heräänkö ennen kuutta vai ysiltä, niin en jaksa valvoa illalla yhtätoista pidempään kuitenkaan. Näin päivään jää paljon enemmän aikaa iltapäivään/iltaan verrattuna siihen, että tultaisiin kotiin vaikka kuudelta, jonka jälkeen ruuan ja muiden juttujen jälkeen olisi jo heti lasten nukkuma-aika. Meillä nuo myös heräävät seiskalta tai jopa ennen, vaikka yrittäisi pistää nukkumaan myöhemmin kuin kasilta. Meillä jouduttaisiin siis aamuisin odottelemaan, että milloin voi lähteä töihin/hoitoon/eskariin eikä aamulla kuitenkaan tulisi tehtyä mitään järkevää. Itselle olisi siis ainakin aika pettymys, jos koulu alkaisi vasta kympiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ysi olisikin ihan hyvä kompromissi. Ymmärrän hyvin että aamuvirkuilla ei ole valittamista, koska teidän ehdoilla tämä yhteiskunta pyörii. Me iltavirkut sitten kuollaan nuorempina tämän synkkaongelman takia.

      Ja monet aamuvirkut muuten tekevät aamulla kaikenlaista järkevää esim. käyvät urheilemassa.

      Poista
    2. Toi että pitää keksiä tekemistä aamuksi on vaan niin eri asia kuin 24/7-kärsimys ja väsymys, joka tässä keskustelussa on vaakakupissa. Kuvittele että sun pitäis sillon iltayheltätoista lähteä kouluun ja olla siellä 8h plus matkat! Tarkotan vaan että me ei puhuta nyt samasta asiasta ollenkaan.
      - E

      Poista
    3. Anonyymi, juuri näin. Aamuvirkkujen on ilmeisen vaikea ymmärtää mikä ongelma on.

      Poista
    4. En pidä aikaisista aamuista, mutta ei niitä lapsia voi klo 7 kotiin yksin jättää ja lähteä urheilemaan. Ainakaan eskari-ikäisiä. Aamulla ei myöskään ehdi mitään perheen yhteisiä harrastuksia, vaikka koulu alkaisikin kymmeneltä. Tähän ei kelpaa tuo "vuorokaudessa on kaikille saman verran tunteja". Enemmän inhoan sitä kiirettä, joka tulisi kun pitää ehtiä töihin/kouluun jonkun klo 8 alkaneen urheilun jälkeen. Onhan näitä puolia, mutta nämä ei tietenkään ole verrattavissa univajeeseen, vaikka ei tämän mikään kurjuuskilpailu pitäisi olla.

      Poista
    5. Meillä on myös kolme lasta, joita ei voi jättää kotiin, että pääsisi aamulla urheilemaan. Itsellä ei keskittymiskyky riitä puolestaan iltapäivällä ja alan helposti väsyä, joten jos mun pitäs olla töissä kymmenestä kuuteen, tarkoittaisi se työnantajan kannalta sitä että olisin tehottomampi mitä jos saan mennä ns. normaaliaikaan töihin. Eli huonot puolensa olisi myös aamuvirkulle töiden kannalta tuossa, että pitäisi olla iltapäivällä töissä :)

      Ymmärrän kyllä, että on perseestä jos käy aina puolikierroksella aamulla kun ei saa nukkua tarpeeksi. Mutta jossain vaiheessa ne lapsetkin oppivat menemään itse kouluun ja ehkä siinä vaiheessa voi miettiä että olisiko mahdollista tehdä töitä, joissa saa itse päättää työajan? En ole mitään tutkimuksia aiheesta lukenut, mutta onko ihmisen mitenkään mahdollista kääntää sitä jokaiselle luontaista rytmiä niin, että säännöllisesti menisi vain aiemmin nukkumaan ja heräisi aiemmin? Onhan meillä todella paljon ihmisiä, jotka tekevät vuorotyötä, jolloin tuon teorian mukaan että töiden (tai koulun) pitäisi alkaa aina noin kympin maissa, pitäisi vuorotyöt lopettaa kokonaan. Koska siinä mikään vuoro ei yleensä ala kympiltä. En tiedä ovatko aikaiset aamut peruja myös siitä, että iltapäivälle jäisi enemmän sitten talviaikaankin sitä valoa eikä tarvisi olla koko töiden jälkeista aikaa pimeässä vaan ehtisi nähdä aurinkoakin! :) Joo kaukaa haettua ehkä, mutta pointti siinäkin jos pitäisi aina olla pimeässä sen takia, että työpäivä loppuisi vasta kuudelta.

      Poista
  3. Hear hear! Ja samaan syssyyn vaadin et muutetaan päiväkotien aukiolot jatkumaan (ainakin) kuuteen että 9-17 työpäivä matkoineen on mahdollinen myös vanhemmille. Ja ruoka-ajat tietysti myös myöhemmäksi, meillä lapset on viideltä jo nälkäkuoleman partaalla (ja sen kuulee koko kulmakunta!) kun päiväkodissa syödään lounas jo klo 11 ja koulussa klo 10.20 (10.20?! Mikä ihmeen LOUNASaika se on?).

    VastaaPoista
  4. Tällä hetkellä elättelen toiveita, että vuorotyötä tekevän sairaanhoitajan työajoilla ja aamuvirkun lapsen kanssa toimivin yhdistelmä olisi itsellä aamuvuoro (hoitoalalla tyypillisesti 7-15) ja lapsella kahdeksan aamu. Ehtisin aamulla potkaista mukulaa ylös sängystä ja iskeä aamiaisen nenän eteen ennen lähtöäni, ja sen jälkeen mukulalle ei jäisi kotona liikaa luppoaikaa ennen kouluunlähtöä. Jos koulupäivä alkaa yhdeksältä tai kymmeneltä, joko en näe muksua aamulla hereillä ollenkaan (ja yritän löytää töistä rakoja soittaa herätys- ja hoputuspuheluita) tai sitten muksulle jää aamuun epämääräistä palloiluaikaa keksiä kuningasideoita ennen kouluun lähtöä. Monelta olen kuullut, että ne aamun yksinäiset tunnit ovat olleet ankeita lasten mielestä. Iltapäivällä vaikka koulu päättyisi aikaisin, iltapäiväkerhossa lapsella on silti aikuinen tavoitettavissa ainakin vielä ekaluokalla, ennen kuin ehdin itse kotiin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän että tämä toimii aamuvirkuille, mutta varmaan säkin ymmärrät että on epäreilua pistää aina iltavirkut joustamaan terveytensä kustannuksella.

      Meillä ei ole aamun tunnit olleet yhtään sen ankeampia kuin iltapäivänkään. Omituinen ajatus että vain aamulla olisi tylsää.

      Poista
  5. En ole aamuihminen ja jos voisin aloittaisin työpäivät vasta klo 10. Tähän saakka ei ole ollut mahdollista. Eli olen siinä univajeessa ne vähintään kaksi tuntia ja juon litran kahvia samalla. Olisin ehdottomasti tehokkaampi klo 10-18 työpäivillä (ehkä joku päivä), mutta työnantajalle pitää olla fyysisesti läsnä... Tästä johtuen kasin aamut on olleet pelastus, kun lapsi on ollut arkajalka, joka ei tykkää olla ykrin - lähtee sitten yhtä aikaa meidän kanssamme. Mietityttää, että kuka joskus päätti, että yhteiskunnan pitää pyöriä 8-16...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi kukaan ei ole kertonut yhtä ainutta pätevää syytä tähän kahdeksan kidutukseen.

      Yksin se lapsi joutuu olemaan joka tapauksessa ja jos koulupäivä on 8-12 niin se iltapäivä on aika pirun pitkä. Parempi olisi arkajalallekin lyhyemmät pätkät yksin.

      Poista
  6. Itseäni taas harmittaa tulevan ekaluokkalaiseni aamut, jotka alkavat kaikki kymmeneltä :D Kaikki lapseni ovat aamuvirkkuja, itsekin olen, he heräävät päivästä riippumatta puoli seiskan maissa. Koulun alkaessa vasta kympiltä aamuun jää omituista odotteluaikaa. Ekaluokkalainen tuskin käyttää aamun tunteja urheiluun, toki sujuvasti leikkiin ja kirjojen lukemiseen. Ja kyllä, harmittaa myös se, että koulupäivät näin ollen loppuvat vasta kahdelta iltapäivällä!

    Ymmärrän kuitenkin joka vuotisen tuskasi kasin aamuista! En mitenkään väitä olevani parempi, tehokkaampi, tuotteliaampi saati terveempi ihminen aamuvirkkuisuuteni vuoksi. Se on vain minun ja lasteni ominaisuus, joka myös itseäni harmittaa joskus, esim illanvieton jälkeen, tai lapsivapaina viikonloppuina, kun en vain osaa nukkua pitkään.

    Sinua ottaa pattiin kasin aamut, minua kympin aamut. Ei mene tasan. Voitaisiinko vaihtaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, 10-14 olisi ihan täydellinen aikaikkuna. Juuri sopivasti rauhallista sekä aamusta että iltapäivästä eikä pitkää yksinoloa kummassakaan päässä. Ja jopa talvella aina valoisaa!

      Mutta olisin ihan valmis ysin kompromissiin. Koska edelleenkään ei kukaan osaa sanoa miksi se kahdeksan on tehdasasetus. :)

      Poista
    2. Totta, tuo talven valoisuus on hyvä puoli, eipä tullut mieleenkään! Itse olen äitiyslomalla, joten aamupäivähoidolle tms ei ole tarvetta.

      Yritän kestää nämä kympin aamut, ja luultavasti marras-joulukuun pimeinä aamuina olen jo vähän tyytyväinen :)

      Poista
  7. Samaa mieltä siitä että koulu voisi alkaa ysiltä! Luulisi sopivan kaikille. Puhtaat iltavirkut toki ovat väestössä vähemmistönä, vain noin 13%.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se olisi ainakin kompromissi. Puhtailla iltavirkuilla varmaan muuten viitataan niihin, joille klo 10 olisi ensimmäinen järkevä aloitusaika.

      Poista
  8. Mulla alkaa pitkästä aikaa taas sellainen jakso elämässä, että pitää mennä muiden laatimilla aikatauluilla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kasin aamut tekevät comebackin, ainut miinuspuoli koulunpenkille palaamisessa. En ole kerta kaikkiaan hereillä ennen yhdeksää aamulla, ja nyt pitäisi sitten olla ihmisten ilmoilla, kun kellotaulussa näkyy vielä reilusti 7, mikä perverssi ajatus. Kauhulla myös odotan keskitalven pimeyttä ja sitä maat ja taivaat kaatavaa väsymystä, joka iskee ennen joulua. Entisen työpaikan liukuva työaika oli pelastus, ihan mielellään valahdin töihin joskus ennen puolta kymmentä, ja olin siellä illalla pitempään, luulen työnantajankin olleen iloinen, että käytin päivästä tehokkaimman ajan palkan ansaitsemiseen, enkä käyttänyt päivästä kahta tuntia haukotteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi. :( Omat koulut iltavirkuille!

      Mäkin olen yleensä töissä puoli kymmenen maissa. Fillaroimalla herää onneksi yleensä hyvin. Tuo pimeä aika on kyllä kamala. Pelottaa vuosi vuodelta enemmän miten siitä selviää.

      Poista
  9. Hesarin, ja Timo Partosen, mukaan puolet ihmisistä on aamuvirkkuja, se noin 13% iltavirkkuja, ja loput jotain siltä väliltä olevia päivävirkkuja. Iltavirkkujen osuus lisääntynyt 80-luvulta 9%:sta 13%:een, joten iltavirkuilla on toivoa ��

    Itse olen päivävirkku, jonka on mentävä nukkumaan klo 21:30-22:30 (mikä tuntuu perverssin aikaiselta) tai sitten seuraavan kerran uni tulee vasta siinä 02 maissa, jolloin työaamut horroria ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kohtaa pitää muuten tarkentaa terminologia: kun kaivoin taannoin esiin aiheeseen liittyvää tutkimustietoa, löysin saksalaisen yliopiston EUCLOCK-tutkimusprojektin ja vuorokausirytmitestin, jonka on tehnyt jo 50 000 ihmistä. Sen mukaan ihminen, joka nukkuu noin puolesta yöstä kahdeksaan on normaali ja enemmistössä - eikä erityisen iltavirkku. Sen sijaan graafin mukaan vapaaehtoisesti kuudelta hereillä olevia näyttäisi olevan aika vähän. :)

      Poista
    2. Tuo 00-08 nukkuminen kuulostaa omastakin mielestä normaalilta, joten olin yllättynyt noista Hesarin ja Partosen suhteellisista osuuksista. Niissä muutamassa artikkelissa ei puhuttu juurikaan mitään varsinaisista kellonajoista. Jostain toisaalta olen lukenut Partosen näkemyksen, että valtaosalle ihmisiä paras aika nukahtaa olisi noin 21:30-22. Tämän hän perusti ruuminlämmön mittauksiin, jotka kertovat ihmisen luontaisen rytmin.

      Poista
    3. Mitään lähdettä noille Partosen tuloksille en ole löytänyt, täytyy laittaa tyypille viesti ja kysyä.

      Poista
    4. ja sitten lisätään tällaiseen kellonaikasoppaan vielä kellojen kääntämiset :D antakaa mun vaan nukkuaaaa....

      Poista
  10. Itse opettajana olen huomannut, etä etenkin yläkoululaisilla ensimmäinen tunti(8-9) menee täysin unessa. Itsekin valvoisin myöhempään ja tulisin mielelläni opettamaan tuntia myöhemmin virkeämmille oppilaille, nyt yksi aamun tunti menee opiskelujen kannalta täysin hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan hyvin sen kasin tunnin: hyvä asento pulpetissa ja silmät kiinni. :/ Harva opettaja muuten raaskii herättää!

      Poista
  11. Parasta olisi, jos vanhemmat voisivat toivoa sitä, haluavatki he lastensa aloittavan koulun klo 8 vai 9. Meidän koulussa oli näin. Aamun ekalla ja vastaavasti päivän vikalla tunnilla luokka oli jaettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti? Kehtaatko kertoa mikä koulu? Kaikki tällaiset keissit kiinnostavat kovasti!

      Poista
    2. Meillä myös näin aloittavan eskarilaisen kohdalla, puoli porukkaa tulee kasiksi, ja puolet yksiksi. Asutaan pikkupaikkakunnalla, jossa yleiset linja-autovuorot palvelevat myös koulukyyteinä, joten koulu alkaa yleensä kahdeksalta, koska paikkakunnan ohi ajaa aamuisin just se yksi ainoa bussivuoro/suunta ja se tulee kasiksi, mutta eskarit pääsevät kouluun taksikyydeillä, jotta tämä järjestely on mahdollinen. Arvostan.

      Poista
    3. Aarnis, samoilla huudeilla ollaan. Mutta tämä oli siis ekalla, toivon että jatkuu. Yhtenä syynä on ollut varmaan myös mahdollisuus opettaa isolle luokalle vain puolikkaissa ryhmissä.

      Ja meillä ehdottomasti toiveena kasin aamut. :)

      Poista
    4. Paloheinässä Helsingissä oli sama systeemi, olisiko ollut 1.-3. luokille. Pari kertaa viikossa koko luokan päivä alkoi ja loppui samaan aikaan

      Poista
    5. Ilmeisesti länsihelsingissä muutenkin, kannelmäen peruskoulussa käytössä ihan koko alaluokkien ajan.

      Poista
  12. Lucky you... teillä on tiedossa jo lukujärjestykset. Meillä nuorin on menossa yläasteelle 9(Espoossa)ja tiedän kokemuksesta että ko. koulussa lukkareita ei julkaista vasta kun koulu on alkanut. Eikä myöskään ennen kuin ihan vikana päivänä ennen seuraavan jakson alkua... suoranaista kiusaamista tämäkin minusta.

    Sinänsä olen samaa mieltä noista kasin aamuista. Onneksi meillä on alkanut aina koulu aikaisintaan 8.15 ja nyt yläasteella 8.30. Itse toivon kasin aamuja siksi että tyttö pääsee ajoissa koulusta ja ehtii treeneihin. Jos joka päivä menisi kouluun klo 10 pääsisi todennäköisesti vasta klo 16 jolloin kaikki arkitreenit menisi sivu suun tai vaatisi erikoisjärjestelyjä.

    Meillä siis jännitetään vielä reilu viikko uusia lukkareita, jonka jälkeen alkaa mahdollinen vääntö opettajien kanssa, pääseekö tyttö aikaisemmin jotta ehtii treeneihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä julkistus oli aikainen sen takia, että oli pakko tietää, mitä harrastuksia voi kalenteriin ottaa, koska koululaiset eivät pysty kulkemaan tuota matka yksin. Trust me, ottaisin lukujärjestyksen mieluusti myöhemmin kuin koulun 11 kilsan päästä.

      Poista
    2. Ymmärrän todella hyvin tuskasta. Meillä tytär kulki vuoden Lippajärveltä Kalajärven kouluun juuri samasta syystä... hätäratkaisu väistötilojen suhteen... ja kuljetusta ei oltu järjestetty tilausbussilla vaan lapset kulkivat HSLn normi vuoroilla. Onneksi tytär oli tottunut bussin käyttäjä jo nelosluokalla joten sikäli ei ollut ongelmaa, mutta joutui kumminkin kulkemaan kahdella bussilla kouluun. Sen jälkeen päästiin sentään vähän lähemmäs eli siirrettävään viipalekouluun Järvenperän koulun pihalle.

      Muistaakseni meillä oli lukkarin järkätty silloin niin että aikaisin bussin lähtö oli vasta 8.50 ellei ollut Ruotsia ylimääräisenä kielenä jolloin aikaisin lähtö oli 7.50. Eli ihan inhimillinen aika varsinkin kun kun tyttö joutui menemään ensin yhdellä bussilla tuohon 8.50 lähtevään bussiin.

      Poista
  13. Itse kävin kouluni Savossa pienessä pitäjässä. Koulu alkoi aina klo 8.50. Ala-asteella välillä klo 10, mutta ei ikinä kasilta. Yläasteella ja lukiossa koulupäivät oli 8.50-15. Ei ikinä neljään, sillä syrjäkyläläisten bussit lähti heti kolmen jälkeen. Ensimmäinen kasin aamu mulla koitti sitten opiskeluaikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan inhimilliseltä. Mä olen valinnut asua kaupungissa koska lähipalvelut ja siksi tämä tökkii raskaasti: maksan asumisesta maltaita mutta silti koulumatkaa ei voi kulkea itsenäisesti.

      Poista
    2. Mäkin kävin kouluni maaseudulla, Varsinais-Suomessa, ja sielläkin koulu alkoi aina 8.50, yläasteella päättyen klo 15 (lukiossa harvoin klo 16). Olinkin ihan ihmeissäni joskus muinoin kuullessani että kaupungissa aloitetaan jo tuntia aiemmin. En tiedä onko maalla edelleen samat aikataulut kuin 90-luvulla.. Ihan toimivaa se ainakin oli.

      Poista
  14. Hajoaisin, jos lapseni koulupäivät alkaisivat klo 10. Klo 9 menettelisi vielä. Tuossa tulevassa koulussa ainakin nykyisin taitaa tunnit alkaa aikaisintaan klo 8:15.

    Emme ole aamuvirkkuja. Emmekä iltavirkkuja. Emme nuku kellon ympäri (edes lapset). Lomilla heräämme mielellämme rauhassa myöhään, mutta tarvittaessa aikaisempi herääminenkään ei ole ongelma.

    Lapseni koulumatka tulee olemaan omasta mielestäni vaarallinen. Matkaa on pääkaupunkiseudulla 1,9 km, josta kävelytietä on 300 metriä. Matkalle osuu suojatien ylitys ilman liikennevaloja (nopeusrajoitus 60 km/h). Ennen sitä valoja on huonosti ja näkyvyys ison mäen/kumpareen vuoksi autoilijoille huono. Asuinalueellemme on kaavoitettu fiksummat olosuhteet kävelijöille, mutta ne jäävät aina muiden projektien jalkoihin. Loppumatka kävellään tien reunaa, jota pitkin kulkee koulun ja päiväkodin saatto/hakuliikenne. Trafiikkia on paljon (lapsia talossa päivittäin n. 700) eikä tielle ole merkitty edes piennarta (tien reunat on kivetetyt...). Sen vuoksi toivon pystyväni kuskaamaan hänet kouluun edes ensimmäisen vuoden. Samoilla kyydeillä tulee kulkemaan myös pienempi sisarus samaan rakennukseen päivähoitoon. Kimppakyydit olisi käteviä. Mutta.. hyvin monilla on useampi lapsi, pienempi sisarus päivähoidossa yms. Lisäksi ainakin oma lapseni tulee olemaan ekaluokalla reilusti alle 135cm pitkä, joten tarvitsee autoillessaan turvaistuinta. Ja niitä ei ole kiva siirrellä mukana (vaikka olisikin pelkkä koroke).

    Miksi aikaiset aamut? Mieheni työpäivät alkavat klo 7 eikä niissä ole työn luonteen vuoksi jouston varaa. Hän myös reissaa työn puolesta paljon, joten hänen varaansa ei voi laittaa mitään kuljetuksia. Oma työnantajani odottaa minun saapuvan aamupalaveriin klo 9. Sitä ennen on tehtävä muutama työjuttu, joten työpaikalla on oltava mieluiten klo 8:30. Palaverin aika on paras mahdollinen työnluonteen huomioon ottaen. Sen sijaan kotiinlähdössä pystyn vähän enemmän joustamaan. Meillä siis työnantajat säätävät elämisen rytmin. Työt ovat tosiaan sen kaltaisia, että kyseinen ajankohta on myös perusteltua. Kummankin työpaikat toimivat ainakin osittain 24h eli kyse ei ole mistään virastoista.

    Paras olisikin, jos perheet saisivat toivoa esim. kuuluuko lapsi pienryhmässään aikaisempaan vai myöhäisempään saapumiserään. Käsittääkseni ainakin osalla luokka on jaettu joidenkin oppiaineiden osalta A ja B -ryhmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin kommentissa aamuvirkku kertoo valinnoistaan. Ei tällä ole mitään tekemistä riittävän nukkumisen kanssa eikä vastaa alkuperäiseen kysymykseen.

      Iltavirkku myös yrittää järjestää elämänsä niin että olisi mahdollisimman pirteä. En ikinä ottaisi duunia, johon pitäisi mennä seiskaksi. Minä olen töissä 9:30 eikä sitä ennen ei kannata palavereja buukata jos minut paikalle.

      Tuo ryhmäjako voisi olla yksi ratkaisu mutta ysi hyvä kompromissi.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Tässä vastauksessa huokuu taas se, että ei oikein nähdä muiden silmin tilannetta. Ei vaan ole kaikille vaihtoehtona valita työaikaansa itse. Esim. kaupan alalla tai tehdastyössä ei voi vuoroaan valita, enkä nyt hyväksy tähän ratkaisuksi kommenttia "vaihda alaa". Ei nyt vaan ole kaikilla mahdollisuutta valita, kuten sinulla. Ihan sama kuin sanoisi, että muuttakaa sinne väliaikaisen koulun viereen...

      Poista
    4. Olet ilmeisesti siis sitä mieltä, että ihminen ei voi tehdä työajoissa kompromissia? Kaikilla aloilla ei vaan voi valita työaikaansa. Itse arvostan mielenkiintoista työpaikkaa ja 10 minuutin työmatkaa niin paljon, että olen halunnut tehdä kompromissin. Aamuisin herääminen on silkkaa tuskaa, mutta onnistun onneksi viikonloppuisin nukkumaan pitkiä unipätkiä.

      Lapsen parasta ajatellen arvostan myös korkealle turvallisen koulukuljetuksen.

      Lyhyen työmatkan vuoksi meillä päiväkotilaiset heräävät klo 7:30 ja menevät päiväkotiin suoraan aamupalapöytään. Jos menisin myöhemmin töihin, mutta työmatka olisi pidempi, voisi unien kannalta lopputulos olla ihan sama. Onneksi perheessämme kukaan ei ole mitenkään erityisesti aamu- tai iltavirkku, joten oletan meidän pääsevän helpommalla.

      Ps. Vinkkinä aamuista selviytymiseen: tehkää iltaisin jääkaappiin lapselle aamupala, jonka hän voi ottaa mukaan ja syödä bussissa. Pidentää aamuisin unta 10-15 minuuttia. Tein itse näin kouluaikoina, koska halusin nukkua mahdollisimman myöhään.

      Poista
    5. Tämä on kiinnostavaa: kyllä työpaikkaa / alaa voi vaihtaa jos riittävästi kyrsii (ja moni tekeekin niin). Rinnastus väliaikaisen koulun viereen muuttamiseen ei toimi, koska se ei ratkaise ongelmaa.

      Miksi työ ei olisi valintakysymys? Onhan niitä muitakin työntekijälähtöisiä reunaehtoja kuten palkka, edut, lomat ja työmatka (ja -aika) -- miksi alkamisaika ei voisi olla yksi sellainen? Toki joillain aloilla (kuten julkisella puolella vuorotyössä) ei ole mahdollista vaikuttaa työaikoihinsa (ellei ole harvinaisen fiksu esimies joka osaa ottaa toiveita huomioon), mutta sen tietää kyllä jo opiskellessa.

      Tässä maassa olisi paljon tekemistä työssä käyvien vanhempien huomioimisessa, mutta ei ole mikään perustelu, että kaikkien pitää kärsiä, koska tehdas.

      Mutta Eedithille vielä. Minä en voi tehdä työajoissa kompromissia, koska luovassa työssä ei kertakaikkiaan voi olla koko ajan väsynyt - siitä ei tule mitään. Lisäksi se on niin masentunutta elämää jota en halua enää vauvavuoden jälkeen elää.

      Jotain tietty kertoo se, että kukaan ei edelleenkään ole osannut vastata tuohon kysymykseeni. Lapsen parasta on nimittäin sen unensaannin turvaaminen.

      Kiitos kuitenkin vinkistä. Tuli jo itsellekin mieleen että varmaan bussisyömistä pitänee kokeilla, mutta eipä sinne puuroa voi ottaa. No, tuohon aikaan ei ole "onneksi" edes nälkä...

      Poista
  15. Lääkityksellä nimenomaan. Näitähähän ne käytti sodassakin! :)
    - E

    VastaaPoista
  16. Kokemusta on myös siitä, että aikatauluja myöhennetään jos ihmiset ei ilmaannu oikeeseen aikaan paikalle. Ite lakkoilen tässä asiassa aina kun voin.

    VastaaPoista
  17. Eikö se univaje ole oma valinta, aina voi käydä aiemmin nukkumaan jotta aamulla tapahtuisi se luonnollinen herääminen joka on tärkeää. Suomessa on talvella muutenkin hyvin lyhyt valoisa aika eikä sekään hyvältä tunnu että lapset möyrivät kotiin koulusta vasta pimeän tultua ja ulkoilut jää varmasti monelta siihen. Koskaan ei voi kaikkia miellyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei se uni tule sen illanvirkun aamu-unisen silmään aikaisin, vaikka kuinka menisi sänkyyn yhdeksältä ja olisi tehnyt ties mitä nukahtamisrutiineja. Ja jos joskus tulisikin, niin jostain syystä sitä on joka tapauksessa väsynyt aamulla, jos kello soi ennen seitsemää.

      Eikä se kouluun möyriminen pimeässä aamussa ole yhtään sen hohdokkaampaa kuin kotiin paluu pimeässä iltapäivässä. Sitäpä voisi olla vaikka virkeämpi koulussa, jos aamulla näkisi enemmän luonnonvaloa. Ei voi joo kaikkia miellyttää, mutta miksi, oi miksi, sitten toimitaan agraariyhteiskunnan aikataulussa, vaikka kaikkien ei todellakaan olisi pakko.

      Poista
    2. Vaan kun se uni ei luonnollisesti tule, vaikka valitsisi ja menisi miten ajoissa petiin. Jos minä menen kymmeneltä maate, niin pyörin hereillä pari tuntia, eikä siinäkään mitään järkeä ole. Omalla rytmillä valvoisin yhteen-kahteen ja kovalla työllä olen saanut aikaistettua nukahtamisen puolen yön tuntumaan, jolloin herään seiskan maissa suht kivuttomasti.

      Poista
    3. Eikö se univaje ole oma valinta? -Ei, ei ole, miksi olisi? Aina voi käydä aikaisemmin nukkumaan. -Ei, ei voi, sitä juuri tarkoittaa iltavirkkuus, että se uni EI TULE AIKAISEMMIN. Mä olen toivonut ja yrittänyt olla aamuvirkku 40 vuotta ja se, että olen edelleen iltavirkku ei ole mikään saatanallinen valinta, jonka teen joka ilta vain siksi, että saan aamulla kömpiä sängystä kuin haudasta ja elämänhalu hupenee joka henkäyksellä ensimmäiset pari tuntia ennenkuin alan tajuta, mikä maa ja mikä valuutta. "Mene aikaisemmin nukkumaan" sanottuna iltavirkulle on ihan sama kuin aamuvirkulle sanottaisi, että nuku pidempään. Hmm, mietitäänpäs, kumpaa toistellaan ja kumpaa ei..?

      Poista
    4. Jos nyt hetkeksi aamuvirkku koettaisi astua iltavirkun saappaisiin, se tarkoittaa sitä, että sinä klo 22 nukkumaan menevä, menet nukkumaan klo 20 ja heräät klo 03. Miltäs kuulostaa? Tuleeko uni silmään? Ei ole harjoittelukysymys ei. Harjoiteltu on, sekä työn että lasten avustamana, mutta klo 22 nukahtaminen ei onnistu. Koko seitsenhenkinen lapsuudenperheeni on iltavirkkuja, kaikkien puolisot ovat iltavirkkuja. Olen lukenut kaikkiin tentteihin opiskeluaikanani klo 19 jälkeen, sillä tuolloin olen parhaassa vireystilassa.

      Poista
    5. Haha, jos sitä pimeän tuloa miettii niin koulun pitäisi nimenomaan ajastua 10-14 väliseen aikaan.

      Mutta tässä tulikin hyviä kommentteja tästä luonnollisesta heräämisestä. Kai tämä ero on vaan niin täydellisen vaikea hahmottaa jos ei itse tiedä mistä puhuu. Tai no. Jostain syystä iltavirkut kuitenkin ymmärtävät että aamuvirkut ovat ihan oikeasti olemassa eivätkä kehota heitä valvomaan vähän myöhempään. ;)

      Mun täytyy varmaan tehdä postaus, jossa näytän sitä kuuluisaa dataa iltavirkun elämästä: unta rekisteröivästä älylaitteesta näkyy kauniisti se, että ne syvän unen pätkät ovat aina samassa kohtaa. Ja mitä pyörimistä se on jos yrittää mennä nukkumaan yhdeltätoista.

      Poista
  18. Tunnen vahvaa myötätuntoa! Oman elämän kasin aamut on vieläkin tuskaisesti mielessä. Joskin täältä vauvalandiasta katsottuna 8 on myöhään, koska nää pirulaiset herää _joka_aamu_ (inc. vkonloput) toinen klo 6 ja toinen 6.30.

    Sit ku toinenkin lähtee päiväkotiin niin vien molemmat 8.30 sinne. Veisin vasta 9 jälkeen mutta päiväsuunnitelman takia toivovat aikaisempaa ajankohtaa. Yrittäjänä voin onneksi itse määrittää työaikani. Pahimpia on ne aamut kun pitää suoraan lähteä johonki ihmisten ilmoille ja olla iteki lähtökunnossa ennen 8.30...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvavuosi olikin silkkaa kidutusta, tsemppiä teille! Mutta jos geeniarvonnassa on onnistanut, nukutte jo parin vuoden päästä ihan inhimillisesti. Me ei muuten edelleenkään ehditä mihinkään lastentapahtumiin, koska ne alkaa yleensä kymmeneltä. :D

      Poista
  19. Mieheni kärsii uniongelmista ja saa parhaimmat unet nukuttua aamuyöstä jonnekkin klo9:n. Kärsii yhteiskunnan antamasta aikataulusta ja joutuu nukkumaan monesti päiväunet työpäivän päätteeksi. Puhumattakaan siitä minkälaisena zombiena tekee työpäivän kun ei välttämättä ole nukkunut ollenkaan koko yönä. Viime yönä sitten todettiin että nyt ei ole mitään estettä hänen kokeilla myöhemmin töihin menemistä. Lapsenkin voi viedä myöhemmin hoitoon kunhan vain heräävät sen verran ajoissa että aamupalan saavat syötyä.
    -Sup

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tunnistan tyypin! Mä näin hienosti siitä mun uudesta kauniista älylaitteesta että pisin syvän unen jaksoni alkaa viiden maissa ja loppuu yleensä noin 7:30, jonka jälkeen herään. Oli ihan mahtavaa tajuta että siihen on syynsä miksi en koe nukkuneeni ollenkaan jos on pakko herätä kuudelta.

      Poista
  20. Onkohan nämä aamu- ja iltavirkkumääritelmät ihan kiveen hakattuja. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että rytmin kääntäminen on täysin mahdollista, mutta vaatii töitä. Itse vaihdoin iltavirkusta aamuvirkuksi krhm vauvan "kannustamana", eli en vapaaehtoisesti. Jos olisi itse pitänyt omalla itsekurilla selvitä, ei varmaankaan olisi ollut juuri toivoa. Ihmiset kuitenkin muuttavat myös eri aikavyöhykkeille ja sopeutuvat nukkumaan eri aikaan.

    Suomessa vuorokausirytmiä ei tahdista edes aurinko, joka ei ymmärrä nousta ja laskea samaan aikaan vuodenajasta toiseen, joten oma rytmi on varmasti jossain määrin omista valinnoista kiinni. Kaikilla kun on se sama 24h vuorokaudessa joka tapauksessa. Sisäinen kello jätättää, joten jos ei tiukasti pidä omasta nukkumaanmenoajastaan kiinni, ihminen helposti jää valvomaan. Jos siis jollain ihmeellä (koko perheen) rytmi siirtyy aikaisemmaksi edes hieman, kannattaa siitä yrittää pitää kynsin hampain kiinni, jos tämä aamuvirkkujen maailma kaivelee.

    Mutta joo, oma kokemus, uskomus, anekdootti, ei ole kovaa dataa aiheesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Rytmin kääntäminen on täysin mahdollista, mutta vaatii töitä." Onnea siitä, että se on ollut sulle mahdollista, kaikilla näin ei ole. Mun kuopus heräsi elämänsä ensimmäiset kolme vuotta klo 05-07 välillä, tuosta kaksi vuotta 05-06 välillä, olen mennyt töihin klo 07 niin kauan kuin muistan ja ei, silti minusta ei ole tullut aamuvirkkua, silti kärsin aikaisesta herätyksestä joka aamu ja voin vannoa, että olen tehnyt kaikki maailman temput (paitsi vaihtanut työpaikkaa, joskin olen luovuttanut ja vaihtamassa alaa, jolloin työt tulevat alkamaan aikaisintaan klo 8, usein myöhemmin). Kun se uni ei tule ennen puolta yötä niin se ei tule, ei se ole nukkumaanmenoajasta kiinni. Siinä vaiheessa, kun on ihan kuolemanväsynyt, saattaa uni tulla kerran kahteen tai kolmeen viikkoon klo 21. Todennäköisesti herään silloin klo 00.57 tai klo 01.39 ihmettelemään ja saatan valvoa aamuun asti, kun luontainen rytmi on sekaisin.

      Poista
    2. Osa ihmisistä on joustavia ja he voivat rukata rytmiään vaivattomasti. Siitä ominaisuudesta kannattaa olla kiitollinen!

      Minusta tuo "siirtotyön" vaatiminen on absurdia. Se viikon "työ" nimittäin valuu yhdessä viikonlopussa hukkaan eli tätä "työtä" saa olla tekemässä ihan koko ajan.

      Poista
  21. Pahoin pelkään, että koulun alkamisaika on jotain sellaista mihin on vaikea löytää kaikille sopivaa kellon aikaa. Toisten perheelle sopivat paremmin kasin aamut ja toisille kympin aamut.

    Itseäni lisäksi ärsyttää suunnattomasti, et vaahdotaan jostain asiasta tolkuttomasti ilman, että annetaan asiaan parannus ehdotusta. Jos kerran kahdeksan aamut ovat syvältä niin miten ratkaisisit asian kaikille tyydyttävällä tavalla? On kuitenkin suuri ryhmä ihmisiä, joko vapaa ehtoisesti tai työnsä takia pakotettuna suht aikaisiin aamuihin, jolle myöhäiset koulu aamut ovat huono-asia. Voiko asiaa edes ratkaista, niin että kaikki ihmiset olisivat tyytyväisiä tai edes vähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös tuolla ole useasti ehdotettu kompromissiksi ysin aamuja?

      Poista
    2. Kompromissiksi on ehdotettu ysin aamuja. Ja jos aamuvirkkujen suurin ongelma ysin tai kympin aamujen kohdalla on, että jää "odotteluaikaa", niin mitä ihmeen odotteluaikaa; voihan aamulla tehdä jotain. Ei se ole kiveen hakattua, että aamu alkaa koululla/työllä ja sitä ennen ei voi tehdä muuta kuin odottaa, että pääsee kouluun tai työhön. :D

      Poista
  22. Meidän perheessä (3lasta) on kaikensorttista virkkua, joten aikataulujen säätäminen on taitolajinsa, mutta kommentoin tätä opettajan näkökulmasta. Luokanopettajana opetan vain omia oppilaitani eli lukkarin säätö on meidän koulussa open ja oppilaiden onni ja oikeus.Järjestämme syksyn aluksi asiasta luokkakokouksen ja päätämme sen mukaisesti ja viime marraskuussa teimme aamuihin lisämyöhennyksiä ja keväällä rukkasimme toiseen suuntaan taas. Lapset kyllä ovat fiksuja tämänkin asian suhteen eli mielipiteitä voi kysyä. Lukkari ei ole kiveenhakattu totuus vaan kyllä sitä voi muuttaa jos se ei vaikuta muiden opejen tunteihin. Lisäksi koulussamme toimii mummola 7.30-10 (vapaaehtoiset seudun mummot ja papat), jonne esum oma poikani häipyy ennen kuin itse olen saanut aamukahvin eteeni.
    Rohkeita ratkaisuja vaan opet etsimään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo mummola! <3

      Poista
    2. Mahtava idea tämä mummola!!! Näitä lisää!

      Poista
    3. OOOH!! Mummola!

      Skidin edellisessä koulussa, ope antoi vaihtaa iltapäivän ryhmiin kun kysyin, onko pakko olla näillä jakotunneilla juuri aamusta. Ratkaisuja löytyy kyllä kun niitä vain halua etsiä.

      Poista
  23. Pakko kysyä että miten selvisitte päiväkotiajasta jos kasin kouluaamut on vaikeita? Oliko aamupala tarjolla myöhemmin kuin kadulta vai eivätkö muksut syöneet sitä?

    Jos ite menisin puoli ysiksi töihin, olisin vasta puoli kuudelta kotona. Kolme tuntia ja lapset nukkumaan, tosi vähän yhteistä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun lapset söi aamupalan kotona, jos menivät vasta ysiksi tai puoli kympiksi päiväkotiin. Jos menivät puoli seitsemäksi, joivat juotavat jogurtit, että jaksoivat kahdeksaan saakka, jolloin oli aamupala. Meillä ei ollut koskaan mahdollisuutta mennä suoraan aamupalapöytään päiväkotiin. Tai olisi ollut noina ysin tai puoli kympin aamuina, mutta mieluummin nukuttiin siihen saakka kuin nukutti, syötiin kotona ja lähdettiin vasta sitten liikenteeseen.

      Poista
    2. Päiväkotihan on aivan luksusjoustava verrattuna peruskouluun. Meillä on yhteistä aikaa *aamuisin* eli heräillään ja syödään aamupala yhdessä kotona tunnin verran ja sitten mennään päiväkotiin yleensä ysiltä, mutta aina ennen puoli kymmentä. :) Kotiin tulen kuudeksi juuri sopivasti ruokapöytään. Siitä kuopus menee ysiltä nukkumaan ja vanhempi kympiltä.

      Lisäksi ihmetyttää, että miten paljon sitä yhteistä aikaa oikein pitäisi olla? Kun vuorokaudessa on kuitenkin vain 24 h. Jos nukkumiseen menee n 8 h, työpäivään 8 h ja työmatkaan n 1h, niin kaikille jää suurin piirtein saman verran vapaa-aikaa, eikö? jos haluaa maksimoida lasten kanssa vietetyn ajan, tahdistaa tietysti itsensä nukkumaan täysin samaan aikaan niin ei missaa minuuttiakaan.

      Poista
  24. Minusta tämä on täysin opeteltavissa oleva asia. Kun herää aikaisin, unipainetta on illalla niin paljon, että nukahtaa kyllä ajoissa. Itsellänikin on ollut elämänvaihe, jossa valvoin aina yhteen ja olisin tarvinnut unta pidempää. Nyt lomallakin rytmi on kääntynyt siihen. Nykyään ei tee tiukkaakaan nukahtaa viimeistään klo 22 ja herätä 5.30. Jotkut ovat vain niin takertuneet siihen iltavirkku-identiteettiinsä, etteivät edes yritä muuta. Minulle on ollut tärkeintä että näen aamunkin tehokkaana aikana enkä surkuttele kun pitää herätä: ripustan pyykit, käyn lenkillä ja suihkussa, seurustelen lasten kanssa.

    Oma teinini on tyytyväinen, että pääsee tarpeeksi aikaisin. Jotkut harrastukset alkavat jo neljältä - ehtii kotiin syömään välipalaa ja ehkä tekemään läksynsäkin ensin. Ja varsinkin pienten koululaisten kanssa ysin ja varsinkin kympin aamut ovat tuskaa: lapsi herää seitsemältä ja hengaa tyhjässä kodissa puli kymmeneen. Kaikkialla kun ei ole ap-hoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinusta se on täysin opeteltavissa oleva asia, monesta iltavirkusta itseni mukaan lukien ei. Mä oon 40 ja Luoja tietää, että olen opetellut, mutta kun uni ei tule aikaisin niin se ei tule aikaisin. Musta ei ole surkuttelemaan, että pitää herätä. Mä herään ja toimin, mutta vajaalla teholla. Sitten kun unipainetta on tarpeeksi, nukahdan kyllä ehkä jo klo 21, mutta luontainen rytmi on siinä vaiheessa jo niin pahasti sekaisin, että herään yhden kahden aikoihin enkä välttämättä enää nuku koko yönä. Mutta jatkan toki esimerkkisi rohkaisemana opettelua.
      Mulle on ollut tärkeintää, että näen kaiken hereilläoloaikani tehokkaana aikana enkä surkuttele mitään. Nyt kaikki hereilläoloaikana ei ole tehokasta. Ripustan kuitenkin pyykit, käyn lenkillä ja suihkussa, seurustelen lasten kanssa. Joitakin näistä asioista teen klo 06 ja joitakin vasta klo 23.30.

      Poista
    2. "Ja varsinkin pienten koululaisten kanssa ysin ja varsinkin kympin aamut ovat tuskaa: lapsi herää seitsemältä ja hengaa tyhjässä kodissa puli kymmeneen. Kaikkialla kun ei ole ap-hoitoa."
      Ei hengaisi, jos yhteiskunta ei rytmittyisi aamuvirkkujen mukaan. :) Aamuvirkut perheet harrastaisivat ja tekisivät yhteisiä juttuja aamuisin (ja iltavirkut nukkuisivat ja harrastaisivat ja tekisivät yhteisiä juttuja iltaisin) ja päivän pakollinen ohjelma (työ ja koulu) olisivat kaikille miellyttävään aikaan.

      Poista
    3. Unipaine ei tule yhden aamun aikaisen herätyksen vuoksi. Heräsin kahden vuoden ajan joka aamu ennen kuutta, mutta uni tuli silti vasta puolilta öin, aikaisintaan. Sen ainoan kerran kun unipaine on iskenyt oli fyysinen rasitus suuri eikä unta ollut takana kuin tunti, ja lopputuloksena lähti taju (: en ymmärrä miksi terveyteen voi vastata mukavuusargumentilla.

      Poista
    4. Oma kokemus ei tässäkään ole universaali totuus. Tässä tulikin jo hyviä kommentteja. Iltavirkkuus on kuitenkin samanlainen ominaisuus kuin kiharat tukka. Saahan sen kiharankin väkisin suoraksi, mutta ei lopullisesti.

      Rytmiään pystyy muuttamaan tiettyyn rajaan asti ja siihen vaikuttavat sekä ulkoiset ja biologiset tahdistajat sekä se univelka.

      Ja Vilma, juuri näin.

      Poista
    5. Aikaisin nukkumaan, aikaisin ylös-ajatus on niillä, joilla on luontaisesti sopiva unirytmi tähän maailmaan. Valitettavasti tämä ajatus ei vaan toimi käytännössä, niin upeeta kun se olisikin.
      Esimerkkinä kerron lyhyesti: 3 vuotta supervalvontaa todella huonosti nukkuvien kaksosten kanssa. JOS sai nukkumisloman, se meni samaa rataa kuin normiyö kotona (todella monella herätyksellä ja aikaisella heräämisellä) koska tottumus. Ja myöskin tää nuku kun lapset nukkuu-läppä. Vaikka olisi kuinka väsynyt tahansa niin se uni ei yksinkertaisesti tule sillä sekunnilla kun sitä toivoo. Ja mitä enemmän toivoo, sitä epätodennäköisempää se on.
      Joten kaikki ketkä pystyvät nukkumaan pelkällä ajatuksen voimalla, olkaa onnellisia!

      Poista
  25. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten maalla asuminen vaikuttaa tähän asiaan. Jossain määrin kuitenkin kaupunkien "hektisyys" ja valosaaste (+tietokoneet, kännykät...joita toki käytetään kaikkialla) vaikuttaa ihmisen virkkuuteen. Kuulun itse tähän keskivertoryhmään, joka pystyy kyllä helpostikin säätämään omaa unirytmiään, varsinkin aikaistamaan aamun suuntaan. Olen kuitenkin huomannut, jonkin verran maalla oleskelleena, että kun ulkona on säkkipimeää niin alkaa itseäkin nukuttaa. Oma ajatus kulkee kyllä kirkkaampana aamupäivisin, keskittyminen on helpompaa ja saman olen huomannut työkavereissa. Palavereissa saadaan yleensä jotain aikaankin kun ne ovat aamupäivisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On valosaasteella varmaan oma vaikutuksena, mutta tätä rytmisyyttä on tutkittu ihmisillä niin että he ovat asuneet valosäädellyssä luolassa ja silti synnynnäiset rytmit vaikuttivat - muistaakseni tuossa linkkaamassani Duodecimin jutussa oli tästä tutkimuksesta.

      Ja meillä on nukahtamisen suhteen tietty kaikki keinot käytössä: ei siis telkkaria eikä pelejä enää seiskan jälkeen.

      Poista
  26. Näissä kommentoinneissa nyt näyttää unohtuvan se mikä oli koko postauksen aihe eli klo8 alkavan koulupäivän vaikutus LAPSEEN, hänen koulunkäyntiin ja siinä menestymiseen. Minulla pisti silmään kuinka suurin osa kommentoijista kirjoittaa asiasta omasta AIKUISEN näkökulmasta ja omista töihin ehtimisistään yms. Jokainen vanhempi haluaa varmasti parasta lapselleen ja hänen koulumenestykselleen ja siten tulevaisuudelleen, joten on tosiaan hyvä pysähtyä pohtimaan, kuten Katja tässä, että ajavatko aikaisin alkavat koulupäivät lapsesi etua vai töihin menevät aikuisen etua. Lapsen etu pitäisi koulupäivän alkamisajassa olla ilman muuta ykkösenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin. Kuten tuolla jo kommentoinkin, on tosi jännä miten nukkumista ei pidetä kasvamisen ja kehittymisen kannalta yhtä tärkeänä kuin ravintoa, sosiaalista ympäristöä ja harrastuksia.

      Poista
  27. Isoissa yhtenäiskouluissa päivän aloittaminen ysiltä tarkoittaisi osalla oppilaista päivän päättymistä viideltä. Opettajan näkökulmasta oppilaat eivät jaksa opiskella enää neljän aikoihin, myöhemmästä puhumattakaan. Lukujärjestyksiä on pääkaupunkiseudulla lähes mahdotonta tehdä tiiviimmiksi lukuisten omien äidinkielten tuntien sekä omien ue-tuntien vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin? Voiko joku osoittaa että kyse ei ole vain aamuvirkkujen tyranniasta ja sitä kautta yksilmäisestä ja huonosta suunnittelusta?

      Poista
  28. Harmi juttu että teille napsahti epäsopivat aamut :(

    Omassa tuttavapiirissä tuntuu olevan vallalla toive kasin aamuista. Oletan että toiveet liittyvät just vanhempien työpäivien kestoon ja ajankohtiin ja sitä kautta lapsen parhaaseen myös, eli missä vaiheessa päivää kunkin lapsen on helpointa olla yksin kotona tai kulkea koulumatkat yksin.

    Mun esikoinen menee vasta nyt eskariin (9-13), mutta tää tullee ajankohtaiseksi marmatukseni aiheeksi jossain vaiheessa, koska molemmat ipanat on iltavirkkuja :( Ovat olleet vauvasta saakka. Nukkuisivat luonnostaan noin 23-11 tai 00-12, mutta ovat ihan ok vaikka nyt rytmi onkin n. 21/22-7/8. Toisaalta, jos sitä ei "ylläpidä" koko ajan, niin lipsuu todella helposti myöhempään.

    Itsehän olen what-ever, lievällä aamuvirkkuuspainotuksella. Töissä olen käynyt aina mieluiten aikaisin, koska toimistojen hälinä on ollut mulle vaikeaa kestää ja olen tehokkaimmillani aamulla, kun paikalla on vain vähän väkeä (iltaisin mun töissä on aina luuhannut huomattavan paljon väkeä).

    Itseasiassa hämmästelen näitä väitteitä aamuvirkun enemmistön tyranniasta, koska mun työpaikoilla on aina ollut vain kourallinen niitä, jotka saapuu ennen ysiä. Eniten trafiikkia on ollut siinä ysin ja kympin välillä ja parhaimmat tulee just sopivasti ehtiäkseen 11:ltä lounaalle.

    Jostain syystä mulle on myös sattunut pomoja, jotka on iltavirkkuja ja saapuvat paikalle myöhään. Ja olettavat muidenkin olevan myöhään, huolimatta siitä mihin aikaan olet aamulla tullut. Muistan nekin ääliöt, jotka harrasti ex-tempore kutsuja parin tunnin palavereihin, alkaen tänään klo 15 tai 16. Tai soittivat illalla kasilta jotain ei-kiireellisiä työjuttuja. Rauhoittukaa siis te illanvirkut, maailmanvalloituksenne on jo alkanut (mun töistä)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltavirkun tunnistaa juuri siitä että kahdessä päivässä unirytmi siirtyy siihen luontaiseen.

      Mua hämmästyttää tää vanhempien työhön liittyvien syiden esilletuonti ja priorisointi, koska nehän ovat vain arjen mukavuustekijä verrattuna siihen lapsen parhaaseen. Karrikoiden: itsetehdyn luomuravinnon ja virikkeellisten harrastusten kanssa ei tehdä kompromisseja, mutta unirytmistä viis, kunhan on mukava työmatka.

      Tyrannia näkyykin näissä stagnaattisten palveluiden ja instituutioiden järjestelyissä. Toimistossa on muuten aivan ihanan rauhallista neljän jälkeen. :)

      Poista
  29. Mua itseäkin ottaa päähän aamuheräämiset, menisin mieluiten yhdeksältä töihin. Mulla kuitenkin alkaa työt yleensä seiskalta tai kasilta. Niinä päivinä, kun koulu alkaa vasta ysiltä tai kympiltä, jouduin usein jättäämään itkuisen lapsen yksin kotiin. Aamuisin kun ei ole mitään kerhotoimintaa. Lapseni oli myös sitä mieltä, että aamulla on kamalaa olla yksin, mutta iltapäivällä yksinolo ei ahdista. Iltapäivisin on myös ainakin ekaluokkalaisilla iltapäivätoimintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuisin voisi hyvoin olla kerhotoimintaa. Ja ehkä pitäisi miettiä miksi lasta pelottaa olla yksin kotona? Meillä ongelmana on lähinnä iltapäivän tylsistyminen.

      Poista
    2. Kerhotoiminta aamuisin olisi kyllä mahtava juttu

      Poista
    3. Tuohon pelottamiseen kommentoisin vaan, että lapset ovat monimutkaisia olentoja, ja moni alakoululainen on kuitenkin vielä aika pieni. On erittäin yleistä ja täysin normaalia, että eka- tai tokaluokkalaista pelottaa olla pidempiä aikoja yksin kotona. Ei siihen tarvitse miettiä syitä vaan järjestää mahdollisuuksien mukaan niin, että yksin ei tartte olla, ja antaa ajan korjata tilanne. Meillä lapsen erityisherkkyys on näkynyt (mm.) niin, että ennen tosi reipas tyttö ryhtyi ekaluokalla jännittämään erilaisia asioita kuten yksinoloa kotona, mikä oli selkeästi seurausta siitä suuresta myllerryksestä, jonka koulun alkaminen herkissä ja helposti kuormittuvissa aivoissa aiheutti. Aamukerhot tosiaan pitäisi ottaa käyttöön joka koulussa ainakin pienimmille.

      Poista
  30. Minulla vaikuttaa myös nämä 4 vuodenaikaa.
    Auttaako melatoniini iltavirkkua yhtään (en tarkoita naurettavaa 1mg annosta)? Itse joudun sillä säätelemään valon vaihdon aikaan rytmejä. Aikaisemmin käytin vain keväisin (väsytti, silti unta olisi ollut vain 23-5 väliselle ajalle). Nykyisin myös marraskuussa tarvitsen, sillä kooma alkaa klo 17, klo 21 jälkeen yhä väsyttää, mutta olen myös yliväsymyksen aiheuttamassa valppaudessa. Uni tulee aikaisintaan klo 23 ja herään ihan koko ajan, aamulla taas nukkuisin, jos olisi ihan hiljaista (mitä ei ole), mahdollista (ei ole arkena) ja olen koko ajan väsynyt.
    Tämä oli kyllä ihan aikuiselle tarkoitettu kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan tämän vuodenaikojen vaihtelun myös. Mua auttaa kyllä pyöräily. Sellaisina aamuina, jolloin en pyöräile töihin enkä täten altistu luononvalolle, olen ihan pöpperössä koko päivän. Melatoniinin vaikutus on ihan ihmiskohtaista. Koti-insinöörille tehoaa, mulle ei.

      Poista
  31. Itse olen hyvin vahvasti iltavirkku ja valitettavasti näyttää siltä että esikoinen on perinyt tämän yhteiskunnan kanssa eri aikaa käyvän sisäisen kellon. Nyt kesälomalla on ollut mukava viettää aikaa levänneen ja hyväntuulisen teinin kanssa ja harmittaa jo valmiiksi kun tietää että koulun alku kasinaamuineen tulee palauttamaan ruokavahvuuteen sen kärttyisen ja kestoväsyneen nuoren.

    Enkä nyt tässä tarkoita mitään pleikalla kahteen yöllä ja iltapäivällä ylös-kesänviettoa vaan ihan sitä että kaveri on saanut _nukkua_ noin yhdeksään tai kymmeneen ja heräillä rauhassa. Nyt on jo viikon verran aikaistettu heräämistä mutta rehellisesti sanoen tämä tuntuu ihan idootin hommalta, sillä itsekin tiedän että ei se uni sen helpommin illalla tule vaikka olisikin herännyt tuntia aiemmin. Nukkuu vaan vähemmän, ja jossain vaiheessa se sitten alkaa tuntua.

    Ymmärrän kyllä että koko ikäluokan kattavassa koulujärjestelmässä kaikkien (työntekijät, oppilaat, muu henkilökunta) huomioiminen tuottaa varmasti haasteita jne ja alaluokilla on vielä kysymykset siitä pärjääkö lapsi keskenään. Teini-ikäisten kohdalla en kuitenkaan ymmärrä enää miksei osaa opiskelusta voisi hoitaa etänä ja itsevalittuna ajankohtana niin että kenenkään ei olisi pakko raahautua koululle silmät ristissä kahdeksaan tai roikkua paikalla ilta kuuteen. Niin moni asia hoidetaan jo nyt sähköisesti että ei se ainakaan teknisistä hankaluuksista ole kiinni, ja opettajat ovat kautta aikain tehneet ison osan työstään muualla kuin suorissa opetustilanteissa joten tuskin sekään mikään ylitsepääsemätön ongelma olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa on paljon asioita, joilla näitä ongelmia voisi ratkaista. Alakoululaiset voisivat tehdä itsenäisesti kotona harjoituksia. Ja uskonnon opetuksen voisi siirtää sellaiseen ajankohtaan että sitä voisi kukin halutessaan harrastaa.

      Ja joo, mua naurattaa kans aina neuvot, joissa pyydetään siirtämään unirytmi hyvissä ajoin kukonlauluun.

      A) En helvetissä herää aikaisemmin päivääkään aikaisemmin kun on pakko.
      B) Jos tästä pitää antaa oikein yleiset ohjeet, niin eikö olisi helpompi säätäää *koulu* alkamaan myöhemmin?

      Poista
  32. Hämmästyttävää kyllä, miten pääkaupunkiseudulla/ilmeisesti muuallakin kaupungeissa nuo kasin aamut on vakio. Täällä alkaa ala- ja yläkoulu molemmat klo 8:45 tai 9 ja lukiossa vasta on ensimmäiset kahdeksan aamut (joitain pieniä poikkeuksia esim. ylimääräisten kielten kanssa on, mutta käsittääkseni nekin on pistetty melkolailla kaikki iltapäivään). Joku lukujärjestystekninen syy tuohon täytyy olla...? Siis kun on isot koulut ja paljon oppilaita, niin pakko käyttää koko reservi 8-15? Tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kukaan tähän ole osannut / halunnut vastata. Skidin edellisessä, paljon isommassa koulussa oli vain kaksi kasin aamua. O_o

      Poista
  33. En oisi enempää kompata sinua! Olen niin patologisen aamu-uninen (nukun myös illasta, eli olen pitkäuninen), että minulle ovat jääneet keholliset pahat muistot kaikista elämäni aamuista, jolloin olen joutunut heräämään liian aikaisin. Ja niitä ovat kaikki koulu- ja työaamut, eli tuhansia tuhansia! Pahimpia ovat lomamatkaseurueet, jolloin aamuvirkut pörräävät hiustenkuivaajiensa kanssa jo klo 6, kun minä haluaisin lomalla myös nukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Muistan itse kun kesämökillä eräs aamuvirkku naishenkilö alkoi IMUROIDA kasilta. Vittu imuroida.

      Poista
    2. Ja seiskalta ruohonleikkaajat saavat minut lähes psykoosiin. Minulla on periaatteessa nyt mahdollisuus säädellä omaa työaikaani (yrittäjä), MUTTA kun pirskules suurin osa asiakkaista on niitä herranterttuaamuvirkkuja! 'Eikö sulla ole kahdeksan aikaa?' 'No on on, huokaus...'

      Poista
  34. Niin totta! Miksei tälle tilanteelle tapahdu koskaan mitään. Meillä työkaverit puolustelee aikasin aamuja sillä, että työrauha on hyvä. Haloo! Kaikki teinit nukkuu tai on ihan tööt. Myös pienissä on monta lasta silmät ristissä. Tiedän tämän kun näen sen joka päivä.. itekin ope ja äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se muuttuu kun riittävän moni tajuaa, miten epäoikeudenmukaista tämä on ja alkaa vaatia oikeutta olla pirteä. Aion itse pitää tästä meteliä niin kauan kuin iltavirkun (lyhyttä) elämääni riittää.

      Poista
  35. No jaa. Kaikki näyttää olevan jotakuinkin jo sanottu. Tuskin tähän konsensusta saadaan ennen kuin koulut alkavat toimia kahdessa vuorossa siten, että vanhemmat lapsineen saavat valita kumpaan ryhmään kuuluvat.
    Jäänen vähemmistöön kun totean, että aamuvirkku perhe on tyytyväinen, ettei koulu kestä minnekään neljään. Tulisin hulluksi, jos harrastuksista pitäisi hakea joskus 21 jälkeen.
    On totta, että teineillä meilläkin oli vaihe, jolloin kasvu tms piti hereillä myöhempään ja sitten aamulla väsytti. Mutta koska ovat ihan pienestä tottuneet varhaisiin ylösnousuihin, kroppa kuitenkin oppi myös nukkumaan. Tietysti jossain vaiheessa tuli se jatkuva kännykkäralli: viestejä kilahteli vielä puoliltaöin ja eräs mutsi veti pultit kun ei saanut itse nukuttua kun pentujen kännyt mekkaloi keittiössä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi koulu kestäisi neljään jos se alkaa yhdeksältä?

      Ei iltavirkku ikinä totu varhaisiin ylösnousuihin, ihan myytti. Kun syvän unen määrä jää vahäiseksi, univelka vain painaa koko ajan niin paljon että ei herää päivälläkään.

      Poista
    2. Ajattelin jo näitä yläkoulun oppilaita, joiden koulupäivät ovat nyt esim. 8-15. Jos koulu alkaisi 9-10 välillä, se kestäisi väistämättä pitkälle iltaan.
      Meillä muksut on aamuvirkkuja, mutta siinä yhdessä murkkuiän vaiheessa oli se "valvon myöhään" -vaihe, josta oppivat pois koska, kuten sanoin, ovat luonnostaan aamuihmisiä.
      Jos koulut siirtyisivät kahteen vuoroon, ehkä noita väistötiloja ei tarvittaisikaan? Eli vanhemmat ja lapset voisivat valita itselleen sopivimman kouluajan. Toisaalta miksi koulua pitää yläkouluikäisenä ollenkaan käydä välttämättä koko ajan "paikan päällä" eikä esim. osin etänä, jolloin nuori oppisi ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan?
      Noh, ikuinen idealisti... =)

      Poista
  36. Puhdas iltavirkku, tai pikemminkin yökukkuja täällä hei. Koko perhe ollaan yhtä kusessa kun arki alkaa, sillä loma on taas osoittanut, että vanhempien luontainen unirytmi on klo 03-11. Lapset vetelee unia klo 24-11. Peruskouluelämää on vielä 10 vuotta edessä, joten kunnon via dolorosaa kuljetaan. Ja kyllä, olisi ihanaa herätä virkeänä auringon noustessa, mutta tämä kroppa kykenee siinä vaiheessa vain peruselintoimintojen ylläpitoon minimiliekillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, ymmärrän! Jos jotain saisin muuttaa itsessäni se olisi tämä vuorokausirytmi. :\

      Poista
  37. Miten sä olet ehtinyt hakea lapset hoidosta ennen viittä jos olet mennyt töihin vasta 9-10 aikoihin? Meidän perheessä toinen starttaa töihin ennen seiskaa jotta lapset saisivat mahdollisimman lyhyen hoitopäivän ja että ne ylipäätään ehditään hakea hoidosta ennen päiväkodin kiinnimenoa. Mulla esim. on vajaan puolen tunnin työmatka mutta jos hoidan itse lapset
    sekä päikkyyn että päikystä niin tiukkaa tekee jos olen vasta kasin jälkeen viemässä lapsia. Ja kustannussyistä ei varmaan haluttaisi pidentää päiväkodin aukioloaikoja kategorisesti joten siksikin suurella osalla on vain pakko herätä aamuisin aikaisin. Mä en siis ymmärrä miten sulla ei ole ollut tätä ongelmaa jo ennen lapsen kouluikää. Siis aikaisin heräämisen dilemmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan helppia: en mä hae, mä vien. Ysin pintaan pyrin olee päiväkodilla. Ja niiden pitäiskin olla kuuteen auki.

      Poista
    2. Eli teillä toinen aikuinen herää aikaisin? Eikö tällöin lapsen koulustartitkin hoidu tämän vanhemman toimesta ja sä voisit nukkua pidempään?

      Poista
    3. Nope: toinen herää, pukee vaatteet päälle ja kaahaa töihin ehtiäkseen päiväkodille viideksi. Onneksi tää ravaaminen ees vähän helpottaa parin vuoden päästä.

      Mä olen huolissani tuosta Skidistä, joka ei kertakaikkiaan saa unta ennen iltakymmentä.

      Poista
    4. Jos nukahtaa kympiltä ja herää seiskalta, niin siinähän on kokonaiset 9h. Vai pitääkö herätä jo aiemmin? Minkä ajan tarviitte aamutoimiin ja koulumatkaan?
      Taitaa olla tässä aamulypsyjen maassa niin, että ainoa selviytymiskeino teille ois päikkärit.

      Poista
    5. Niinpä. Pitäisi vain keksiä miten tuon kersan saisi päikkäreille! Käytännössä se 10 nukkumaanmeno tarkoittaa n 22:30 nukahtamista ja kun 10 h pitäisi alakouluikäisen nukkua niin vajaaksi jää.

      Ja iltavirkun aamutoimiin tarvitaan tasan se aika mikä jää. :D

      Poista
  38. Miten muuten te ootte jo saanu lukkarit ennen kuin koulu on ees alkanut? Me saadaan ne suurinpiirtein sitten kun koulua on käyty jo 2 viikkoa vähintään.. :-D terkut Stadista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siksi että koulu sijaitsee kätevän kulkuyhteyden päässä 11 kilsan päässä kaupungin toisella laidalla ja vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita miten vitussa tämä hoituu ylipäätään.

      Poista
  39. Kysyit: "Miksi Suomen leveyksillä sijaitsevassa maassa minkään asian, minkä ei ole pakko alkaa kahdeksalta, pitäisi alkaa kahdeksalta? Osaako joku kertoa?"

    Osaan kertoa. Idea on siinä, että on järkevämpää aloittaa aamu ajoissa, niin edes syksyllä ja keväällä ehtii sitä valoisaa aikaa jäädä myös vapaa-ajalle. Talvellahan toki on joka tapauksessa aina pimeää, mutta sille ei mitään voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämäpä oli omituinen perustelu.

      a) Miksi mielestäsi vapaa-aikaa on vain illasta? Aamuvirkkuhan voisi käydä aamulla vaikka urheilemassa. Ja käykin.
      b) Puolet vuodesta (kesällä ja talvella) tämä ratkaisu on turha.
      c) Valotuntien määrää iltaan lisää vain se, että ei vaihdettaisi talviaikaan ollenkaan.

      Ja lisäksi voi tietysti kysyä että miksi mielestäsi aamuvirkkujen iltaharrastusmahdollisuus valoisassa on tärkeämpää kuin terveys.

      Poista
    2. Oma-aika on huomattavasti tehokkaampaa ja paremmin hyödynnettävissä jos se on yhteen putkeen työ/koulupäivän jälkeen, eikä niin että se katkeaa välillä.

      Varhaiset herätykset eivät ketään tapa. Univaje on se ongelma. Tiedän toki illanvirkkuna itsekin, että jos uni ei ennen puoltayötä tule, kuudelta aamulla kyllä sitten väsyttää kun kello soi. Teininä ja vielä joskus opiskeluaikoinakin ratkaisin tämän koulun jälkeen otettuina päiväunina, mutta nykyäänhän se on sitten enemmän sellaista kuolema kuittaa univelat-tyyliä.



      Poista
    3. Siitä ollaan samaa mieltä että univaje on ongelma.

      Poista
  40. Niin hirmuisesti kommentteja, että en jaksa kaikkia lukaista läpi... Toteanpahan vain, että itse lattarimaissa asuneena pidän klo 8 aloitusta myöhäisenä. Siellä koulu alkoi nimittäin järjestään klo 7 aamulla. Ja se oli aikaisin se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, seitsemän on aikaisin. Kahdeksan on myös. Yhdeksän alkaa olla ok ja kymppi olisi todella bueno. :)

      Poista
  41. Yksi mielenkiintoinen lisämauste tähän on, kun perheestä löytyy kolme iltavirkkua ja yksi aamuvirkku... Ja tietenkin kuopus on se aamukukkuja, joten viikonloppuisinkin käytännössä muutkin herää aikaisemmin kuin muuten herättäis. Tietty auttaa siihen kuuluisaan arkirytmin säilyttämiseen, mutta kohtuu rasittavaa silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi! Mutta ehkä on toivoa, että se kuopus siitä asettuu - tais sitten häenstä tulee aamupalavastaava. Mutta toi on kyllä hyvä toi terminologia: arkirytminen vs iltavirkku. ;)

      Poista
  42. Minusta koulu voisi alkaa aina samaan aikaan, oli se sitten kasilta tai ysiltä (meille paras aika olisi 8.30). Meillä ongelma on kasin aamut, silloin kun niitä on viikossa se pari, niin eihän siihen rytmiin pääse mitenkään. Omat ja miehen palaverit alkaa töissä usein klo 9., vaikka työaika muuten joustaa, niin sillointaas nuo ysin aamut on olleet pienen koululaisen kanssa hankalia.

    VastaaPoista
  43. Omassa lapsuudessa oli ala-asteella ryhmät jaettu niin, että toisilla alkoi 8 ja toisilla 10. Toiset sitten pääsivät aiemmin pois ja toiset olivat hieman pitempään iltapäivään. Tosin nämä jaot oli tehty bussikuljetusten aikataulujen perusteella, ei unirytmiä ajatellen.. Yläasteella ja lukiossa koulupäivät oli onnellisesti AINA 9-15. Tämä aikataulu tuli voimaan sen jälkeen, kun tunnit muutettiin 75min mittaisiksi (paras ratkaisu ikinä). En sitten tiedä, oliko tämä 9-15 aikataulu mahdollista juurikin tuon oppituntien pituuden takia vai ihan vaan pienen paikkakunnan etuja :D

    VastaaPoista
  44. Vielä kommentoin, vaikka aihe on puhuttanut hurjasti :) Olen kyllä täysin samaa mieltä, että unirytmiä ei voi muuttaa ja elämä pitäisi pystyä elämään niin, että voi omaansa seurata. Olen nimittäin hurjan tiukka aamuihminen. Vaikka virallinen elämä on minunkin mielestäni aamuihmiselle edullisempi, koen, että on kuitenkin "katu-uskottavampaa" olla iltaihminen ;) En ole oikein koskaan jaksanut notkua baareissa, tai istua iltaa kavereiden kanssa, koska uni tulisi jo puol10, viimeistään klo 23. Olen mm. nukahtanut rokkikonserttiin (Gunnarit) 😂 Kyläillessä herään aina täynnä virtaa jo monta tuntia ennen muita, ja on ihan sairaan raskasta pyöriä superpirteänä sängyssä. Eli seurapiirihaita ei aamuihmisestä saa ;)

    Mutta joo kasin aamut on mulle helpot, meen mieluusti töihin jo seiskaksi :) Heh, puolensa kaikessa. Ja olen tottunut olemaan se nössö, joka karkaa nukkumaan aina kesken parhaiden kemujen ja on pirtsakkans töissä, kun muut vasta kömpii paikalle.. Laura

    VastaaPoista
  45. Liittymättä suuremmin siihen, onko meidän perheessä ilta- vai aamuvirkkuja, olen nyt jo huolissani siitä mitä hel****ä meidän perheessä tehdään kun koulut alkaa, vaikka muksu on vasta juuri aloittanut päiväkodissa. Meillä on perheyritys eri kaupungissa kuin missä asumme ja normaalisti kotiudumme n. Klo 19 - 19.30 välillä... Mihinköhän ton lapsen voi laittaa noin pitkäksi ajaksi koulun jälkeen jos päivät loppuvat aikaisimmillaan jo 12 aikaan ymmärtääkseni ja ennen kaikkea milloin minä ehdin sen kanssa aikaa viettämään? Päivähoitokuviot on ollut vielä ratkaistavissa niin,että viedään myöhemmin suoraan lounaalle päiväkotiin joka sijaitsee yrityksemme naapurissa ja haetaan sieltä työpaikalle, jossa syö päivällisen ja ajetaan yhdessä kotiin. Koulua ei käsittääkseni voi käydä toisella paikkakunnalla?

    Meidän täytyy yksinkertaisesti muuttaa ihan koko työkuvio: liikkeen aukioloajat ja mahdollisesti jopa sijainti meille _huomattavasti_ epäedullisempaan suuntaan koska koko yhteiskunta toimii niin eri rytmissä kuin me. Olisin valmis maksamaan paljon, jos saisin sillä lapseni kouluun joka alkaisi vasta klo 11 jälkeen! (Toi nyt oli valetta, ei pienyrityäjällä ole varaa mitään ylimääräistä maksaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koulua voi käydä toisella paikkakunnalla jos paikkakunnan kouluun mahtuu. Käsittääkseni rehtorin päätöksestä kiinni.

      Tiedän useammankin keissin jossa kehyskuntalaiset lapset käyvät helsinkiläistä koulua vanhempien työn ja/tai harrastusten vuoksi.

      Poista
  46. Äh, myöhäiseksi (sic) jäi kommentointi, joten totean vain, että kaikille unesta kiinnostuneille, erityisesti sulle PM, suosittelen luettavaksi kirjaa nimeltä Pää tyynyyn (Richard Wiseman). Sen jälkeen unta osaa arvostaa entistäkin enemmän! Parhaiten mulle jäi kirjasta mieleen se, että monet ihmiset, jotka luulevat nukkuvansa tarpeeksi, eivät todellisuudessa nukukaan, ja tämä näkyy heidän suoriutumisessaan erinäisissä asioissa, vaikka he eivät itse sitä tajua. Joten toden totta, kaikenlainen uneen panostaminen olisi varmasti tehokkain tuottavuusloikka, mitä halvalla saa! Mutta tosiaan erilaisia unirytmeistä oli kirjassa myös, sekä testejä, joilla selvittää, mihin unirytmiin kuuluu.

    Nappi

    VastaaPoista
  47. Mielenkiintoinen tutkimus aiheesta julkaistiin tänä vuonna. Yläasteikäisten kouluaamujen alkuja myöhennettiin 45 min. Oppilaiden myöhästymiset aamutunneilta vähenivät, poissaolot koulusta eivät. Psyykkinen eikä fyysinen hyvinvointi kohentunut. Oppilaat kävivät myöhemmin nukkumaan eivätkä nukkuneet pitempiä yöunia. Eivät myöskään saaneet parempia arvosanoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä väitteissä on tietysti enemmän uskottavutta linkin kanssa. Tässä päinvastainen näkemys unitutkijalta.

      Poista
  48. Mä kans olen lukenut noita tutkimuksia et esim 9:ään meneminen parantaa maailman. Haluan uskoa tähän, sillä en myöskään pääse 7:ltä ylös vaikka menisin 9:ltä nukkumaan! Ja seitsemän aamuihin ei totu!

    VastaaPoista
  49. Löytyi kuuluisa aamu-uninen: http://www.iltasanomat.fi/vainelamaa/art-2000001271841.html Lisäksi olen kuulkut, että aamutv:ihin on kieltäytynyt tulemasta haastateltaviksi koviakin nimiä, jotka eivät pytsy ajattelemaan ennen 10 aamulla!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...