Tietoa mainostajalle ›

16.8.2016

Hei vanhempi, kyllä sinä osaat

Mielenterveyden keskusliiton sivuilla oli erikoispsykologi Teemu Ollikaisen teksti, joka sai sydämeni sykähtämään. Otsikko oli 10 asiaa, jotka teet lapsesi kanssa oikein.

Listalla ei ollut kantoreppua, luomusoseita ja virikkeellisiä harrastuksia vaan masun päristelyä, lupausten pitämistä ja pillimehua. Moni pillahti itkuun tämän synninpäästön luettuaan.

Ollikainen oli halunnut tehdä tämän listan, koska moni vanhempi epäilee kykyjään kasvattajana. Tästä tuli mieleen kun taannoin eräässä somekeskustelussa ajauduttiin pohtimaan sitä, miksi nykyvanhemmat kipuilevat vanhemmuuden kanssa: tuntevat syyllisyyttä ja huonommuutta.

Oli monta teoriaa. Minusta mielenkiintoisinta on pohtia asiaa oppimisen näkökulmasta.

Usein ongelmaksi osoitetaan perhesiteiden ja suvun turvaverkon puuttuminen: mikäli sukupolvet eivät asu samalla paikkakunnalla (tai maassa) omien vanhempien tarjoama tuki ja oppi jää saamatta. Silloin vanhemmaksi kasvamisen aloittaa todella tyhjältä pöydältä.

Omat vanhempamme eivät tosiaan syyllisyyden kanssa painineet (ainakaan julkisesti) mutta onko se automaattisesti merkki siitä, että he olivat loistavia vanhempia ja roolimalleja? Oman lapsuutensa ja kasvatuksensa objektiivinen arviointi on vaikeaa ellei mahdotonta, mutta kannattaa yrittää. Miten hyvän perhemallin ja esimerkin vanhemmat meille oikeastaan tarjosivat?

Omalta kohdaltani vastaus on aika selvä. Vaikka lapsuus oli turvallinen, Ollikaisen listasta ei kovin moni kohta täyty.

Olen melkein kaikesta nykyään eri mieltä kuin sota-ajan lapsina konservatiivisessa ympäristössä kasvaneet vanhempani, erityisesti kasvatusasioista. He lähtivät kotoaan (liian) nuorina ja tekivät valtavasti itsensä kannalta epäedullisia valintoja. Sitten tuli avioero, yksinhuoltajuus ja lama. Ei heillä kertakaikkiaan ollut osaamista tai resursseja tarjota muuta kuin pillimehua.

Ei, minulle ei sanoitettu tunteita eikä luettu ääneen. Harrastuksiin ei ollut varaa eikä niihin olisi kukaan ehtinyt viedäkään. Vanhempien aika meni lähinnä töissä ja talonrakennushommissa. Olen joutunut opettelemaan merkittäviä sosiaalisia taitoja - kuten pyytämään anteeksi - vasta ystävien kautta ja parisuhteissa. Olenkin todella kateellinen modernista varhaiskasvatuksesta.

Lisäsin listaan, että pitäkää joskus lettukestit.

Maailma on muuttunut ja tieto lisääntynyt. Tutkimukset lapsen ravitsemuksesta, kasvatuspedagogiasta ja kehittymisestä ovat muokanneet vanhemmuutta lempeämpään suuntaan. Meillä on paineita oppia tekemään asioita eri tavalla kuin omat vanhempamme. Yritän sanoa, ettei se tiivis perheyhteisökään auta, jos omien vanhempien mielestä sisällä röökaaminen on ihan ok ja vitsalla lyöminen normaalia kasvatusta.

Sitten on vielä se oma hyvinvointi, josta nykyään puhutaan jo aika paljon. Kun perkasin muutama vuosi sitten äitini kuolinpesää, löysin öljyvärit ja taulukankaita. Mutsi oli aina sanonut haluavansa maalata, mutta yhtään maalausta en kuitenkaan löytänyt. Hänen vanhemmuutensa oli selviytymistä eikä hän osannut toteuttaa unelmaansa edes myöhemmällä iällä.

Minä olen monia tavoitteitani jo saavuttanut - sen lisäksi, että päristelen masuja.

Ollikaisen lista oli mainio muistutus siitä, miten simppelien asioiden ääressä tätä syyllisyyskeskustelua käydään. Meillä sujuu ihan hyvin.

20 kommenttia:

  1. Tiiäkkö, tää kymmenen kohdan lista pelasti päivän. Peruskoulu kun on tänään antanut ymmrtää, ettei tästä äidistä ole muuta kuin harmiksi, kun kehtaan vaatia lapselle haastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se lista pelasti jakojen perusteella aika monen päivän. :)

      Poista
  2. Täällä yksi joka meinaa välillä murtua ulkopuolelta tulevien paineiden takia. Kun huushollissa häärää kolme todella vilaksta pojankoltiaista, niin sitä on äkkiä päiväkodin tätien suurennuslasin alla ja tuntuu joskus, että mikään ei riitä. Tässä vuosien aikana on ollu niin valtavan tärkeää, että kaikista kymmenistä kasvatusalan ja terveydenhoidon ihmisistä yksi puheterapeutti sanoi, että "Sä oot kyllä tehny hyvää työtä tämän lapsen kanssa". Vieläkin tuosta kommentista nousee kyyneleet silmiin. Edes joku on sitä mieltä, et mä vedän ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole uskomatonta miten pysyvän jäljen jättää positiivinen palaute? Ystävällisyydessä on valtava voima, sen kun muistaisi. :) Tsemppiä sulle!

      Poista
  3. Kiitos kauniista sanoista! t. Teemu O :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suoneen osumisesta. :) Teiltä meinasi palvelin kaatua tuon tekstin takia.

      Poista
  4. Täällä kans yksi jolla meni roska silmään: yksinhuoltajuudesta, raha- ja terveysvaikeuksista huolimatta olen näemmä Ihan Kelpo Äiti.

    Kiiiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin olet! Elämässä tapahtuu kaikenlaista ennakoimatonta ja ei-toivottua, jonka kanssa vain pitää opetella elämään. Onneksi tuosta listasta näkee että ihan tavallinen riittää. :)

      Poista
  5. Isäni aikanaan päivitteli tytärtäni; ettei vaan tulisi pilallehemmoteltu tuosta lapsesta kun se saa niin paljon rakkautta. Hän, sota-ajan kasvatti joka kyllä rakasti omia laosiaan paljon, mutta ei uskaltanut osannut helliä meitä. Onneksi meidän sukupolvi jo osaa. Voitaiskome vaan elää sitävanhemmuutta eikä suorittaa sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttua! Olen niin tyytyväinen tästä sukupolvesta joka puhuu ja pussaa vaikka omat vanhemmat eivät niin tehneet. Se on itsensä ylittämistä.

      Poista
  6. Kiitos ! Snif. Ja tätä et usko, mutta mä näin sun esikoisesta unta viime yönä. Ihana, fiksu tyttö oli unessa. Blogin lukeminen tulee siis jo uniinkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No hyvä että oli unessakin fiksu!

      Poista
  7. Joo. Minut kasvatettiin hyvin pitkälti haukkumalla ja kiinnittämällä huomio huonoihin suorituksiin. Äiti ilmeisesti kuvitteli, että näin minä reipastun ja "teen paremmin". Ei se kuitenkaan niin mennyt. Menin ihan säppiin, kun opettaja tai joku muu kehui minua. En osannut reagoida ja ahdistuin. Aikuisena olen huomannut, että vaikeinta on olla syyttämättä omia vanhempia omista ongelmistani ja huonosta kasvatuksesta. Se miten minulla nyt elämässä menee, on kuitenkin suurelta osin omissa käsissä, kasvatuksesta huolimatta. Ja se miten kasvatan omia lapsia, on myös aika pitkälle omissa käsissä, kun vaan tietoisesti välttää niitä tiettyjä malleja joiden uhriksi on itse joutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo on tyypillinen vanhemman sukupolven harha että reipastumaan voi jotenkin pakottaa. Mutta todella hienoa jos et ole toistanut samaa virhettä omien lasten kanssa!

      Poista
  8. Luulen että iso osa nykyäitien ahdistuksesta kumpuaa myös siitä että meillä on (toisin kuin monien äideillä saatika isoäideillä) ihan oikeasti mahdollisuus valita että tuleeko niitä lapsia vai ei. Sitten kun väsymys alkaa painaa ja kaikki ei mene putkeen iskee se huono omatunto ja riittämättömyys, kuorutettuna sillä että on mahdollisesti tehnyt huonon valinnan ylipäänsä siinä vaiheessa kun on päättänyt sen lapsen/lapsia hankkia.

    Tämä valinnan mahdollisuus antaa myös paljon enemmän mahdollisuuksia harkita, (yli)analysoida ja (yli)suunnitella sitä arkea kuinka lapsen kanssa sitten ollaan, puhumattakaan internetistä ja mahdollisuudesta googlettaa jokainen epävarmuustekijä. Helposti tulee se illuusio että hyvä lapsuus on niitä luomusoseita, lasisia tuttipulloja ja loppumattoman sensitiivistä ja kannustavaa ilmapiiriä, eikä vähempi mitenkään voi riittää...vaikka suurin osa meistä on itse esimerkkejä siitä että se vähempikin voi todella riittää, jos se perusturvallisuus niin henkisesti kuin fyysisesti on kunnossa.

    Aiempien sukupolvien nykykorvaan kovalta kuulostava narratiivi siitä kuinka lasten kasvattaminen tuntuu olevan raakaa työtä ja pakko ne on kurissa pitää voi kummuta myös siitä että heidän kasvattaessa omia lapsiaan se on todella tuntunut siltä. Ei vaan ole ollut sitä samaa tietomäärää saatika keinoja ja aikaa ruveta kovin yksilölliseksi ja tukea jokaista lasta omana itsenään. Lisäksi vielä joitakin vuosikymmeniä sitten lapsilta odotettiin oikeasti aika aikuismaistakin käytöstä julkisilla paikoilla, ja jos se ei sujunut niin syyttävä sormi sojotti äitiin. Eli jos omien mutsien kasvatuslinjaukset kuulostavat jotenkin...keskiaikaisilta niin voi aina siinä hammasta purressa muistaa myös että maailmakin on (onneksi...) muuttunut ja että ei se varmasti pahaa tarkoita vaikka ne kommentit välillä tuntuvatkin aika absurdeilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä analyysi! Tästä valinnanvapaudesta kirjoittelinkin joskus kun pohdin miksi jotkut isovanhemmat eivät ole kiinnostuneet siitä roolista. Aikaisemmin ei ollut myöskään kirittäjinä somefeediä, jossa lapsiperheiden valkoiset kodit kiiltävät puhtauttaan. :)

      Poista
  9. Kiitos tästä, niin osuva! Mulle luettiin iltasatuja, mutta anteeksi opin pyytämään vasta aikuisena, parisuhteessa. Samaa mieltä, moderni varhaiskasvatus on aivan mahtava juttu! Olisipa joku joskus sanoittanut mun tunteet, olisi ollut se lapsuus paljon helpompi..
    Ilan

    VastaaPoista
  10. Tuo lista ja sinun kirjoituksesi piristi turvaverkottoman, työssä pakertavan yh-äidin mieltä suuresti. Hyvinhän tässä siis pärjätään, kun perusasiat on kunnossa. Välillä se vain tuppaa unohtumaan, kun toimintaympäristö on kovin suorituskeskeinen.

    -Mia

    VastaaPoista
  11. Hmmm... Olen 1910-luvulla syntyneiden vanhempien kuopus - pussattu, paijattu, sylitelty, hemmoteltu, perhesängyssä nukutettu, kehuttu, kaunein ja ihanin tyttö maailmassa. Että en nyt ihan yleistäisi sitäkään, että kaikki menneiden aikojen kasvatus oli kovaa ja tylyä. (Meni muuten aika kauan ennen kuin tajusin, että ehkä perheeni näki minut jotenkin subjektiivisesti... :)

    VastaaPoista
  12. 1910 luvullahan hommat meni vielä hyvin. Lapsia pidettiin sylissä. Joskus 40-50 luvuilla tuli neuvoloihin jonkun älypään idea et lasta ei saa paijata liikaa tai se menee pilalle. Arvo Ylppökin kannatti tätä. Kauheeta. Nykyisin ollaan taas oikeilla raiteilla, mut välillä tuntuu menevän yli. Tuo Ollikaisen teksti oli ihana. Minulla on kavereita, jotka ei anna vauvalle valmis hedelmäpilttiä kuin äärimmäisessä hädässä. Oikeastiko luulevat vauvan menevän pilalle jos silloin tällöin saa valmisruokaa. Ei taida ihminen niin pienestä rikki mennä.. Stressaamisesta varmasti tulevat kärsimään. Ihailen rentoa asennetta. Ei ole sama asia kuin välinpitämättömyys. ;)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...