Tietoa mainostajalle ›

25.7.2016

Hetkonen sanoi Putkonen

Tämä on virallinen out-of-office-viesti. Pidän viikon blogiloman.


Palaan sinistä valoa loistavien laitteideni ääreen viikon päästä, kun olen käynyt perheen kanssa lomailemassa Ranskassa. (Onneksi meillä on mukana kuopus, joka kehuu puhuvansa sujuvasti mm. aasiaa, egglantia ja ranskalaisia!)

Blogilomaa olen pitänyt aikaisempinakin kesinä, mutta tällä kertaa ajattelin yrittää pitää myös poikkeuksellista some- ja uutislomaa.

Kun viimeksi unohdin puhelimeni maalle, huomasin, että vapaa-aikaa ilmestyi kuin taikaiskusta. Teen ihmiskokeen: mistä jään paitsi, jos jätän lukematta kaikki uutiset eikä selaa somapalveluita tuntikaupalla? Veikkaan, että kersat vaativat parin päivän päästä minua lopettamaan ärsyttävän pälpättämisen ja datailemaan hetken, jotta he saavat olla rauhassa.

Uusi ja kymmenes (laskenko nyt todella oikein) tuotantokausi käynnistyy jälleen ensi viikolla. Tulossa on asiaa menopaussista (no joke!), matkailuvinkit Espooseen (ei edelleenkään vitsi), lasten painajaisten selättämisestä  ja parisuhdeläppää. Ja vitsihuumoria.

Sillä välin voitte lueskella kaikkea, mitä olen tämän 9 vuoden aikan tänne syytänyt.

Bon Jo(vi)ur!

9 kommenttia:

  1. Hyvää lomaa! Innolla odotan tulevia juttuja justiinsa noista aiheista (paitsi ehkä Espoon matkailusta, no offence) ;)

    Mäkin unohdin puhelimen kerran, mutta ei se auttanut, kun otin sit vaan miehen puhelimen. Se pitäisi unohtua kaikilta.. :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, toivon että pystyn yllättämään iloisesti Espoon matkailujutulla! ;)

      Siis antaako ukkosi sun käyttää puhelintaan? Mä en ikinä antaisi. :D

      Poista
  2. Vai että 9 vuoden postaukset. Menossa on tylsän päivystysluonteisen konttorityön hiljaisin kausi, joten iltojen kuluttamiseksi käynnissä Project Killing The Boredom With Project Mama. Sitä minä siis vaan notta saiskohan tänne mitenkään sivunumeroita niin pääsis jatkamaan siitä mihin jäi? Nimim. klikrullklikrullrullklikrullklik luk luk luk.

    + kiitosta vaan, tekee hyvää ja pahaa hekotella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, taitaa olla aika vaikea selata läpi - mä vaihdoin tuon arkiston navigaation nyt kuukausittaiseksi, olisko helpompi noin?

      Poista
    2. Olispa vaan, kiitos!

      Poista
  3. Blogin selaamisesta, olisko tänne mahdollista saada arkisto teksteistäsi? Olen lukenut blogiasi alusta asti ja olisi hauska palata esim. Madden vauvavuoden hulvattomiin (mm. se äitiysLOMA- kirjoitus) postauksiin ilman että pitää selata 10 vielä blogitekstit kaikki läpi.
    Hyvää lomaa koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan! Mun pitäis parantaa tätä asiasanoitustakin vähän järkevämmäksi. Olisko toi uusi systeemi parempi?

      Poista
  4. Edellinen anonyymi kyseli arkiston perään. Mä haluaisin myös sellaisen blogiini, koska tuo arkisto-gadget ei toimi. Se ei suostu avaamaan ekojen vuosien arkistoja kuukausitasolla ja kuukausia postausotsikoiksi, vaan pitää ärsyttävästi joko painella "vanhempi teksti" -linkkiä tai muistaa millä hakusanoilla juttuja pitäisi hakea. Eli jos löydät toimivan tavan järjestää arkisto toimimaan, mä tuun pölliin sen ;)

    Hauskaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas toivoisin parempaa juttusuosittelua postausten loppuun, toi LinkWithin on aika paska. Ja sivunumerointi olis kyllä pop. Blogger ei sitä tarjoa, mutta joku uus gadget niiltä äsken tuli. Täytyy tsekata se.

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...