11.7.2016

Äiti kuin taivaan lintu

Tässä viiteryhmässä, jossa avioliittoelämää on ehtinyt jo viettää kymmenisen vuotta, mahtuu tuttavapiiriin myös useampi ero.


Melkein kaikissa tapauksissa lapset asuvat vuoroviikoin isänsä ja äitinsä luona.

Moni perheellinen kadehtii tällaista vuorojärjestelyä joko salaa tai avoimesti. Viikko lasten kanssa ja sitten viikko sitä kuuluisaa omaa aikaa. Täydellistä!

Se on tietenkin hätiköity johtopäätös, todellisuus voi olla kaukana täydellisestä. Eroperheissä elämää järjestellään ankarasti viikkonumeroiden mukaan. Kaikki harrastustoiminta pitäisi ahtaa vapaaviikoille, koska yh-viikolla elämä pyörii työn, lähimarketin ja kodin välillä. Lomat ovat logistinen painajainen.

Puhumattakaan tietysti siitä, että ero on useimmille raskas prosessi, joka stressaa, masentaa, vie voimia ja johon liittyy paljon surua ja häpeää.

Enemmän pitäisikin puhua siitä, että kevyempiä eroja voi tehdä ihan avioliitossakin - ja jopa sen pelastamiseksi.

Aloitin lomani taas perinteisellä yksin kotona -setillä. Valvoin myöhään, nukuin yhteentoista. Kirjoitin kirjaa, avasin huonosti vetävän viemärin ja perkasin vaatekaappini. Kävin kaljalla, jumpassa, shoppailemassa, pedikyyrissä, lenkillä ja leffassa, jossa ei ollut puhuvia eläimiä vaan seksiä ja kuolemaa. Ja mikä parasta, räin kattoon.

Moni ihmettelee, kun vietämme niin paljon aikaa erillämme, mutta minä väitän, että juuri se on yhdessäolomme edellytys. Ei minulle riitä yksinoloksi tunti jumpassa tai työmatka. En ole mikään perinteinen vaimo ja äiti, joka elää hoivatakseen ihmisiä. Olen erakoitumiseen taipuvainen hiljaisuuden rakastaja. Ei minusta ole kuoriutunut mitään perheihmistä vajaassa kymmenessä vuodessa. Räsäspäivi varmasti paheksuu, mutta minkäs teet.


Imeväisten ja pikkulasten kanssa useamman päivän oma aika on haasteellinen järjestettävä, mutta se ajanjakso on lusittu muutamassa vuodessa. Ei ole pakko jumittua 24/7 palvelumoodiin, jos ihan tosissaan kaipaa yksinoloa.  Ja jos siippa on pätevä, kukaan ei itke perääsi. On ihan mahtavaa huomata, että sinua ei tarvita ihan joka hetki, ei edes joka päivä.

Lisäksi tällainen irtiortto saattaa parantaa itsetuntoa. Huomasin, että kämppä pysyy järjestyksessä eikä pyykkikori räjähdä, kun himassa asun vain minä. Kaaoksen syy ei ole minussa, vaan siinä, että aika ja kiinnostus eivät kertakaikkiaan riitä muiden jälkien korjaamiseen.

Neljän päivän jälkeen junassa istui hyväntuulinen (ja vain hivenen krapulainen) mutsi. Ipanat juoksivat asemalla iloisina vastaan. Tuhlaajapoika palasi kotiin, helvetin tyytyväisenä.

51 kommenttia:

  1. Just hyvin sanottu. Irtiottoa odotellessa. ;)

    VastaaPoista
  2. Just näin! Olen samanlainen tyyppi eli kaipaan hiljaisuutta, yksinäisyyttä ja mitään tekemättömyyttä, mikä on lapsiperheen arjessa aika harvinaista. Noita irtiottoja on sitten tehty täälläkin: lapset ja mies lähtevät muutamaksi päiväksi mummolaan ja äidin akut latautuvat. Koen myöskin suurta hallinnan tunnetta siitä, että koti pysyy siistinä, kun siellä asustelen vain minä. Ja vastavuoroisesti äiti on välillä lasten kanssa mummolassa - win-win ja perhe on yhä saman katon alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Ja kiva tietää että meitä friikkejä on enemmänkin. ;)

      Poista
  3. TuhlaajaTYTTÖ, eikö vain..? ;-) Poika eikä mies eivät ole normeja, eivätkä yleisnimityksiä ihmisestä. Sori, olen vaan herkkä tälle. Lapsetkin käyttää yleisnimityksenä "jätkää", enkä voi olla tarketumatta siihen.

    Hyvä postaus! Ja miten vierasta suurimmalle osalle maapallon äideistä. Hyvä esimerkkin rauhan, vapauden ja feminismin, eli samanarvoisuuden tärkeydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa! Tuhlaajapoika on ymmärtääkseni raamatullisen tarinan henkilö eikä samalla tavalla yleisnimi kuin esim lakimies. :)

      Mutta hyvä pointti tuosta globaalista näkökulmasta: äitiyteen tosiaan katsottaneen aina kuuluvan tällainen valittu symbioosi lasten kanssa. Hyvin omituinen skenaario kun ajattelee kuinka moni tulee äidiksi tahtomattaan.

      Poista
  4. Aivan mahtava kirjoitus. On ihana huomata, etten ole yksin näiden tunteiden ja toiveiden kanssa. Meillä molemmat lapset on vielä alle 3v mutta kohta voi jo hyvillä mielin patistaa miehen lasten kanssa mummolaan pariksi päiväksi. Hyvää lomaa teille, hyvä on ainakin aloitus ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tosiaan ole yksin! Mä olen ollut niin vittumainen tässä yksinolon vaatimuksessa, että jos lasten isä voi lähteä parin päivän reissulle lasten ollessa taaperoikäisiä, niin silloin voin minäkin. Kjäh.

      Poista
  5. Puhut jälleen asiaa! Mutisen aika paljon siitä, kuinka paljon tuo Muusikko on pois kotoa (ei ne päivät, mutta ne illat ja viikonloput...). Varsinkin nyt, kun yksin oleminen tarkoittaa, että olen yksin kahden pienen lapsen kanssa. Mutta! Parisuhde voi ihan varmasti paremmin kun ei olla jatkuvasti yhdessä. Me mentiin kyllä naimisiinkin vasta yhdeksän vuoden jälkeen, siihen mennessä oli ehditty riidellä ja hölmöillä kaikki mahdollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi paranee kyllä! Muusikon ammattiin olen aina laskenut hoitoavun järjestämisvelvollisuuden, koska en ole mikään kotirouva. Ja nykyään olen jopa hyvin onnellinen niistä ajoista jolloin Muusikko on poissa kotoa. Meillä on yleensä pikkumuikkeleiden kanssa ihan superkivaa.

      Poista
  6. Voi taivas. Yksinolo on maailmassa toinen niistä kahdesta asiasta, joista voin sanoa tuntevani kateutta. Niin paljon kuin perhettäni rakastankaan, niin joskus haluaisin vain olla erossa heistä.

    Toinen kateuden kohde on isovanhempien hoitoapu. Meille sitä on herunut kuuden vuoden aikana kerran n. tunnin verran toisilta isovanhemmilta ja alle viisi kertaa, pari tuntia kerrallaan toisilta.

    Olen kuitenkin iloinen teidän puolestanne, joille ko. asiat onnistuu! Jee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ihan sama tilanne. Siksipä toivon sulle paljon voimia ja jaksamista!

      Poista
    2. Toivon kovasti, että saatte lisättyä yksinoloa jollain konstilla. Yleensä se tapa löytyy kun kissan nostaa pöydälle. Meillä on olemassa vain yhdet, hyvin työllistetyt isovanhemmat, joten meidän on pitänyt laajentaa hoitoverkkoa sukulaistyttöihin. Olisiko mahdollista teillä?

      Poista
    3. Kissaa on nosteltu niin usein, että hauikset on paremmassa tikissä kuin ikinä.

      Mun suku on 600 kilsan päässä ja miehen täällä asuvista sukulaisista ei löydy hoitoapua. Onneksi sitä kuitenkin saa rahalla, mutta se ei toisaalta auta mun tarpeeseen olla yksin _kotona_.

      Koitan yleensä olla moittimatta miestä, mutta ai että miten vi-tut-taa se, miten se takertuu minuun, nysvää kotona eikä voi edes lasten kanssa tehdä mitään tai viedä niitä mihinkään, että saisin hetken rauhaa D: Niiden kolmenkeskeinen mummolakäynti max kerran kuussa, pari tuntia kerrallaan pitää mut vielä järjissäni ja naimisissa. Saa nähdä kauanko se riittää. Onneksi lapset ainakin kasvaa, niin elämän pitäis helpottua :D

      Tsemppiä täältä muillekin sinnittelijöille, toivottavasti teidän tarpeenne ymmärretään!

      Poista
    4. Nyt kun ei ole ollut enää vuosiin mitään yksityisyyttä omassa kodissa (lapsilla oma huone, miehellä oma työpiste) niin ainut mikä jää jäljelle on, että saisi edes joskus istua _yksin oman kodin sohvalla_ hiljaisuutta kuunnellen. Sitten 15 vuoden päästä sitä on varmasti liikaakin. Miksi keskivertoelämän pitää olla - suuria linjoja katsellen - aina niin äärilaidasta toiseen elämistä?

      Poista
  7. Kiitos. Tuli tämä vertaistuki tarpeeseen juurikin nyt. Olen kanssasi täysin samoilla linjoilla. Just näin.

    VastaaPoista
  8. Juuri kirjoitin itsekin tästä samaisesta aiheesta blogiini! Siis loma-ahdistuksestani... Aiheesta, joka tuntuu muuten olevan oman ruokakuntani lisäksi myös ystäväpiirissäni kovin päivänpolttava - näin heinäkuun lomakauden pyörteessä :D Olen todellakin pro-yksinolo. Meillä lapset on vaan vielä niin paljon pienempiä (2,5 ja 3,5v), että päivää-paria pidemmät irtiotot ovat vielä saaneet odotella...

    Ihanan setin oot saanut viettää! <3 Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pari vuotta vielä ja sitten helpottaa! Musta kuoriutuu mökkilomalla lenkkeilijä ihan siksi että saisin sen hetken hiljaisuutta pienehkössä mökissä elämisen vastapainoksi. O_o

      Poista
  9. Ihana postaus =) Täällä oli viime viikolla sama meininki. Tosin aivan yhtä vapaa en ollut, koska koira.
    http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/uraaidin_ruuhkavuodet/nelja_asiaa_joita_teen_kesaleskena_kun_perhe_ei_ole_kotona

    VastaaPoista
  10. Oi, tuollaista yksinoleilua kyllä kaipaisin! Vähän vaikea järjestää, mutta nyt sentään olen lähdössä takaisin töihin (yhdeksän kotiäitivuoden jälkeen!), eli saan siellä sitä "omaa aikaa". Jes! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, siinä onkin kulttuurishokkia kerrakseen kun pystyy syömään lounaan ihan rauhassa. :D

      Poista
  11. Minä olen myös yksinäinen erakko, mutta tällä hetkellä pitkät irtiotot muista perheenjäsenistä ei mukeloiden iän takia ole mahdollisia. Silti odotan syksyä kuin kuuta nousevaa kun pääsen täysin yksin muutamaksi päiväksi reissuun. Ja miehen jäädessä lomailemaan lasten kanssa minun palatessa töihin, ajattelin kyllä hätistää ne pariksi päiväksi mummolaan. Kämppä huutaa kaappien järjestämistä yms. yksinäistä puuhaa, tähän luksukseen ei ole montaa päivää viimeisen kolmen vuoden aikana uhrattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, toivottavasti vapaa-aikasi lisääntyy ajan myötä! Tuo mummolakortti on kyllä toimiva tapa ratkaista se, ettei takaisin tule täysin uuvahtanut ukko. :)

      Poista
  12. Juuri näin! Minussa on aina ollut kaksi todella erilaista puolta eli kun hetken menee tuolla ihmismassoissa sosiaalisena niin vastapainoksi pitää olla yksin erakkona "verhot kiinni puhelin kiinni" tyyliin. Tämä ihan vaikka olen nyt myös parisuhteeton. Se vaan on osa persoonaa, aina ollut ja tunnen samanlaisia, osa on ollut fiksuja eikä ole koskaan muuttanut yhteen kenenkään kanssa- vaikka eihän toki se mikään ongelma ole kunhan se toinen osapuoli tiedostaa asian. Onpa niitäkin koittanut osua matkan varrelle, joille tuo on todella kummallista ja väkisin yritetään tunkea toista 110% paita&peppu-muottiin. Paita&peppu sekin ihan jees kunhan ei nyt sentään koko aikaa :)

    Eksä oli äärimmäisen fiksu ja eka ihminen, joka ymmärsi sen - pakkasi välillä itsensä ja lapsen anoppilaan ja voi että miten ihanaa oli tehdä juttuja yksin vaikka olis vaan maannut sängyllä ja tuijotellut ruutua.

    Joskus joku ehdokas yritti ehdottaa, että jos haluan olla yksin, hän voi mennä toiseen huoneeseen ja olla siellä ihan hiljaa mutta yritäpä puolierakkona kertoa toiselle että eeee se ei ole ihan sama asia :D

    Joskus näin jälkikäteen tuntuu, että kun en ole paljon muita erakkoja tavannut (miehiä), että olisko itsenikin pitänyt pysyä vaan ikiparisuhteettomana niin ois ollut helpompaa ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sua tosi hyvin! Mulla on päivästä kiinni, olenko introvertti vai ekstrovertti ja tässä elämäntilanteessa useimmiten ensimmäistä. :) Me ollaan molemmat vähän erakkoja omilla tavoillamme joten ymmärretään erittäin hyvin se irtiottamisen tarve. Ja lisäksi ollaan niin sairaan ärsyttäviä luonteita että senkin takia säännöllinen eroilu on tarpeen. :D

      Poista
  13. Meillä ei ole lapsia, mutta allekirjoitan tuon saman erakkopiirteen myös omalla kohdallani. Tykkään kun voin välillä olla ihan vain itsekseni. Toivottavasti asia on järjestettävissä myös sitten jos jälkikasvua tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää erakkous kulkee meidän perheessä vahvana. :) Nää omat tarpeet olis just niitä asioita, joista pitäisi puhua etukäteen. Mutta vaikeatahan se on etukäteen arvata millaiseksi lapsiperhe-elämä osoittautuu.

      Poista
    2. Meidän perheessä ongelma oli juuri tuo, etten osannut aavistaakaan yksinolon tarpeen intensiteettiä ennen lapsen syntymää ja siksi siihen oli myös mahdotonta varautua etukäteen. Ennen lasta yksinoloa sai riittävästi ilman, että sitä tiedosti tai suunnitteli (ei olla koskaan oltu miehen kanssa sitä paita&peppu-24/7-tyyppiä). Lapsen syntymän jälkeen hajosi pää moneen kertaan ja jossain kohtaa ymmärsin, mistä on kysymys. Nykyään mieskin onneksi ymmärtää tätä piirrettä jossain määrin, vaikkakaan ei täysin... Mutta suosittelen todella suunnittelemaan yhdessä etukäteen, miten yksinoloa on järjestettävissä sitten, jos jälkikasvua tulee, jos tämä erakkopiirre on jo tiedossa! Sillä suunnittelulla saattaa pelastaa parisuhteensa :)

      Poista
    3. Vähän sama täällä! Tiesin kyllä että tykkään olla yksin ja olen tavallaan vinksahtanut itsenäisyysfriikki, mutta en todellakaan tajunnut miten intensiivistä pikkulapsiaika on.

      Koska en varsinaisesti halunnut lapsia enkä tuntenut vauvakuumetta kävimme kuitenkin keskustelut etukäteen siitä, että haluan mennä mahdollisimman pian töihin ja että siipan on kannettava vastuunsa ja jäätävä kotiin lapsen kanssa. Ja onneksi kävimme. Paluu töihin oli mielenterveyteni pelastus.

      Poista
    4. Mies kyllä ymmärtää mun yksinolon tarpeen eikä ole koskaan siitä nurissut, yrittääpä jopa mahdollistaa sitä tilaisuuden tullen (taitaa tykätä kun kotona on palatessa vastassa ikävöivä vaimo :D). Lähinnä siis sillä pohdin sen onnistumista että työjutut tai vaikka lapsen persoona jotenkin hankaloittaisivat asiaa. :)

      Poista
    5. Se auttaa kyllä asiaa, jos mies tajuaa tilanteen jo valmiiksi. Toisaalta ainakin meillä mies oletti, että lapsen syntyessä mulle automaattisesti tapahtuu se "transformaatio äidiksi" (hänellä oli oman sukunsa naisista lähtöisin oleva mielikuva, että kaikki äidit ovat sellaisia superäitejä, joilla ei omia tarpeita olekaan, saati sitten että olisi tarvetta olla erillään siitä vauvasta/pikkulapsesta?!?!? ihan käsittämätön ajatus hänelle!), ja siinä oli miehellä sulateltavaa, kun mä en muuttunutkaan kuin taikaiskusta sellaseks, mitä hänen lähipiirinsä esimerkit olivat. Tästähän Katja olet kirjoittanut usein ja niiiiiin tiedän, mistä puhut! Eli kannattaa varautua siihenkin mahdollisuuteen, että lapsen syntymän jälkeen miehen suhtautuminen/odotukset voi syystä tai toisesta yhtäkkiä ollakin erilainen (ei tietenkään aina näin ole, mutta meillä oli).

      Poista
    6. Juuh! Miehet muuttuvat tosiaan jonkin salaman iskeminä ylensä patakonservatiiveiksi kun lapsi syntyy. Jonkun aivotutkijan pitäisi tutkia asiaa.

      Hyväksyntäähän tää toiselta vaatii, jos ei samaa taipumusta ole. Jos molemmilla vanhemmilla on lapseen yhtä hyvä suhde, ei lapsen persoonan kanssa pitäisi tulla ongelmia. Hänhän on koko ajan turvallisen vanhemman kanssa.

      Poista
    7. No mä luulen että se patakonservatiivisuus liittyy yhteiskunnan luomiin odotuksiin, roolimalleihin ja vauva-fi-palstaan ;) Itse asiassa miehen testosteronitaso kuulemma jopa laskee lapsen syntyessä eli miehetkin hormonaalisesti valmistautuvat vauvan tuloon. Yhteiskunta vaan tarjoaa toiset mallit - voi esim. olla helppo jäädä töihin "lepäämään" ja karkuun vauva-arkea kun niin kerran muutkin tekevät, vaikkei olisi sen rationaalisempaa syytä.

      Tärkeintä on minusta jutella asiasta etukäteen ennen lastenhankintaa. Tein itse selväksi että haluan kyllä lapsia mutta vain jos vastuu on 50-50. Se onneksi sopi miehelle joka oli suunnilleen yhtä paljon kotonakin lasten kanssa. (Ja toki voi olla niinkin että puheista huolimatta jako on hankalaa. Siksi olisi tärkeää että isä saisi olla kahden lapsen kanssa ainakin sen muutaman viikon, jotta viesti siitä mitä arjen pyöritys tarkoittaa välittyisi kunnolla.)

      Poista
  14. Kuulostaa hyvältä! Meidän lapset ovat jo muuttaneet pois kotoota. Mä nautin ihan vain yksinolosta välillä , puoliso taas ei. Sain kaivattua yksinoloa kun viikon työmatka kutsui puolison rapakon taakse ;) Me siis tehdään töitä ja asutaan saman katon alla, joten mulle tää oli kiva pikku hengähdystauko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmilla siis toimisto kotona? Haha, meillä on ihan code red jos on pienikin mahdollisuus että joudumme molemmat olemaan yhtä aikaa työpäivän kotona. XD

      Poista
  15. Hih, tästä ollaan täällä puhuttu ennenkin ja ihan samoilla linjoilla täällä :)
    Mä tartten sitä yksinoloa muuten myös siksi, että mun yksinoloon kuuluu (miehen mielestä) huonon musiikin kuunteleminen (kuten Harry Nilssonin Without You) ja mukana täysillä laulaminen. Tätä ei voi harrastaa muiden läsnäollessa koska mä en osaa oikeasti laulaa :D

    VastaaPoista
  16. No nyt löytyi ainoa asia, miksi on harmillista kun sekä minun että miehen vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla meidän kanssa! Ei voi lähettää muksuja miehen kanssa anoppilaan kuin päivävisiitille. Eikä mökillekään kun sellaista ei ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei voi lähettää pidemmäksi aikaa? Meillä vietetään useampia päiviä mummoloissa vaikka molemmat on puolen tunnin matkan päässä.

      Poista
    2. Jos anoppilaan vaan mahtuu yövieraita niin mikäs siinä. Miehen ja muksut voi lähettää myös kylpylään tai risteilylle mökin puutteessa. :)

      Poista
  17. Mä tässä just haaveilen, että saisin lähteä moneksi päiväksi pois kotoa yksin. Vuokraisin mökin ihan itselle. Järven rannasta, merikin kävisi. Nukkuisin pitkään, kirjoittaisin pöytälaatikkoromaaniani, lukisin, treenaisin, uisin, saunoisin, tekisin palapeliä. Söisin kun muistaisin, niitä juttuja joista muut kotona ei tykkää. Iltaisin polttelisin takassa puita. Ehkä ensi kesänä.

    VastaaPoista
  18. Lapsiperhe-elämä on taakse jäänyttä aikaa.
    Silloin mies teki matkaduunia ja mä olin arkisin melkolailla yksinhuoltaja ilman näitä nykyään turvaverkoiksi kutsuttaja arjen keventäjiä.
    Nyt ollaan siinä vaiheessa, että mies on jäänyt eläkkeelle ja mä piiitkällä sairauslomalla ilman autolla ajo-oikeutta. Musta tuntuu, että mä tukehdun tähän symbioosiin. Opin aikoinaan myös nauttimaan siitä yksinolosta.
    Joten suosittelen sydämelliseti kuuntelemaan sisäistä ääntä, mikäli se kekottaa pieniin irtiottohin, noin niin kuin ennaltaehkäiseväsä mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin. Eläkeiässä lienee parisuhteessa taas uusien uomien etsimisen paikka.

      Poista
  19. ,mikäli se kohottaa pieniin irtiottoihin,
    oli tullu toi kekottaminen jostain

    VastaaPoista
  20. Juurikin näin! Tein täsmälleen saman havainnon tuosta kaaoksesta jokin aika sitten. Enkä ole oppinut kestämään sitä, että KOKO ajan joku rankuu, kitisee tai muuten vain haluaa yai tarvitsee palvelua tai seuraa. Tai käyttäytyy huonosti. Tai on vaarassa.

    Sitouduin kyllä huolehtimaan jälkikasvusta 18 vuotta per kersa, mutten sentään ihan 365 päivänä vuodessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ja sitten joku vielä ihmettelee, miksi haluaisin laittaa kaikki rahani päiväkotien mahtaville työntekijöille.

      Poista
  21. Me tehdään samaa, välillä ihan puolivahingossa. Tosin alusta pitäen on ollut selvää että molemmat saavat myös omia lomia, joskus kaveriporukassa ja joskus ihan keskenään. Niihin ei pyydetä lupaa vaan riittää varmistaa että ajankohta on sopiva ja ajat menevät suunnilleen tasan. Ja nyt tietysti kesälomien ja työn järjestely tarkoittaa että välillä on mahdollisuus olla viikko ihan kahdestaan kun molemmat käy töissä ja lapset ovat isovanhemmilla.

    Yksi kohta tuosta kirjoituksesta ei kyllä omalla kohdallani toteudu. Kämpästä tulee hirveä sikolätti kun olen siellä yksin. Kiinnostus ei riitä edes omien jälkien korjaamiseen ja kun mies ei ole siivoamassa keittiötäkään, niin elämän jäljet näkyvät nopeasti :D

    VastaaPoista
  22. http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001228177.html

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...