4.6.2016

Yksi häiritsevä vieraslaji

Minun on joskus tuntea sympatiaa ihmislajia kohtaan.



Yksi ihmisryhmä, jota en meinaa millään kestää, ovat toisista lajeista valittajat. Siis tyypit, joita häiritsevät milloin mitkäkin elikot, myös ne, jotka eivät halua meille mitään pahaa.

Talvi on siitä miellyttävää aikaa, että röyhkeät eläimet eivät ole riesanamme, joten lajialarmistit heräävät keväisin. Täällä pääkaupunkiseudulla elämänmuotoamme uhkaavat toimenpiteistä päätellen erityisesti valkoposkihanhet. Toki nämä satanistivegaanit myös silkkaa pahuuttaan pysähtyvät "tuhoamaan" mukavan viljelijän pellot pohjoisemmassakin. Joten niiden pesät pitää hävittää ja munat talloa.

Hohhoijaa. Muistuttaisin nyt kertauksen vuoksi muutamasta jutusta, mitä me ihmiset noin niinkun lajina (homo sapiens) saamme aikaan.

Jätteet avaruudessa. Kuva: Euroopan avaruusjärjestö

Me tarvitsemme safkaamme varten kaikki maapallon pellot, myös sademetsät kelpaavat.
Me kalastamme meret tyhjiksi.
Me paskomme vesistöt, metsät ja ilmakehän täyteen. (Jopa avaruudessa alkaa olla huomattava määrä ihmisen tuottamaa skeidaa).
Me olemme pahimpana vieraslajina levittäytyneet pitkin maapalloa.
Me tuhoamme, salametsästämme, myrkytämme ja jyräämme lajeja, jopa niitä meille elintärkeitä, sukupuuttoon.
Me levitämme meriin mikromuovia, jota kalat syövät.
Meidän möykkämme kuuluu Mariaanien hautaan asti.
Meidän valomme häiritsevät jatkuvasti muiden lajien elämää.
Me ihmiset olemme vastuussa ilmastonmuutoksesta - toki siitäkin voi syyttää piereskeleviä lehmiä.

Unohdinko jotain?

No eniveis, olemme kiistatta maailman vaarallisin laji muille lajeille (myös itsellemme), mutta eipä siinä, dissataan toki ikäviä hanhia. On silti älyllisesti epärehellistä kuvitella, että hanhenpaska pääsisi maailman ympäristökatastrofien listauksessa edes pistesijoille, vaikka se sandaalinpohjaan ikävästi tarttuukin.

Suuta soukemmalle siis. Ja hattu päästä, että ees joku laji pystyy meidän kanssa elämään.


12 kommenttia:

  1. Juice tiivisti sen aikanaan yhteen lauseeseen: Ihmiskunta tekee itsemurhaa.

    Mari K.

    VastaaPoista
  2. No älä ny. Hanhen kakka on paikoin paljon isompi ongelma kuin koirankakka. ;) ja kyllähän vieraslajit on ihan oikea ongelma luonnonkin näkökulmasta: kanadanhanhet, fasaanit, city-kanit, kurtturuusut, lupiinit jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toki, mutta kun jotkut ihmiset pitävät kaikkia muita eläimiä ja kasveja vierslajeina.

      Poista
  3. Älä unohda hyttysiä ja märäkäisiä ;)

    VastaaPoista
  4. Auts! Osui ja upposi... Mä valitan meidän välikaton päällä asustavista oravista JATKUVASTI, koska ne häiritsee kohtuullisen pahasti mun yöunia kello aamuneljän jatkobileillään :D Tosin en mä niitä kyllä halua nirhiä, söpöjähän ne on, mut jos ne vaan mekastais päivällä, kun MÄ en nuku :) Punkeista kai saa märistäkin, niillä ei mun ymmärtääkseni ole mitään hyötyfunktiota tällä maapallolla? Toisin kuin vaikka hyttysillä on lintujen ravintona. Tai jos on, niin älkää ainakaan valaisko, mä inhoan niitä joka tapauksessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne tekee parhaansa tän yhden apinalajin hävittämiseksi. Se paras vain on aika vähän...

      Poista
    2. Sanoisin että yöunista saa valittaa, sen sijaan kengänpohjien likaantumisesta ei. ;)

      Ja kaikilla lajeilla on täällä joku funktio, biomassaa oomme kaikki. Esimerkiksi kyy kannattaa jättää rauhaan jos ei diggaa punkeista.

      Poista
    3. Niin, onhan niitä hyödyllisiäkin punkkeja, jotain lajejahan käytetään kasvihuoneissa tuholaisien tappamiseen. Tarkoitin kuitenkin kommentillani puutiaista - tuota eläintenomistajien yleisinhokkia :) Kai silläkin JOKIN funktio on, mutta haitat taitavat voittaa hyödyt...

      Poista
  5. Haluaisin tarkentaa, että kaikesta tästä ovat vastuussa ennenkaikkea miehet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa. Lajivihaan syyllistyvät kyllä mielestäni ihan molemmat sukupuolet.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...