Tietoa mainostajalle ›

14.6.2016

Työpaikka vs. päiväkoti

Snadia on alkanut kiinnostaa duunit. Että mitä teen kaiket päivät siellä töissä. Hän oli yllättynyt, että työni ei ole pyöräillä Espoon ja Helsingin väliä, vaan teen siinä välissä myös muuta.


Snadi innostui tavattomasti kun kuuli, että työpäiväni muistuttaa tavallaan hiukan päiväkotipäivää. Hän kyseli, ulkoilenko minäkin ryhmäni kanssa ja saanko lounaaksi papu-piccolopastaa.

No en. Annapa kun kerron töistä. 

Meidän tiimissä ei pidetä mitään aamupiiriä kuin maanantaisin. Normaalisti pitää ihan itse muistaa, mitä töitä pitää tehdä. Kukaan ei kerro että seuraavaksi on satutuokio ja sitten askarrellaan. Tämän takia haluan yleensä nukkua yöni. Vink, vink.

Sitten meillä ei ole omaa hoitajaa vaan esimies. Hän ei ole kiinnostunut siitä, ovatko pastillini loppu ja kurikset nimikoituna naulakossa, vaan siitä, miten projektini etenevät. Hän ei tule pyyhkimään eikä niistämään, mutta kertoo kyllä jos olen tehnyt jotain hyvin. Ja minäkin joudun sivummalle puhutteluun, jos joku ei ole mennyt hyvin. Enkä todellakaan pääse syliin, jos itkettää. Päinvastoin! Avokonttorissa on syytä mennä vessaan ja parkua siellä, ettei häiritse muita.

No lounastauko sitten. Vaikka minulla on enemmän lounasvaihtoehtoja kuin päiväkodissa, aikaa syödä on vain puoli tuntia. Tämä oli tosi haastavaa silloin kun työpaikka oli keskustassa. Syömiseen jäi talsimisen ja odottelun jälkeen ehkä kolme minuuttia. Siinä palaa kieli ja puree poskeen. Yleensä joku suttaa kravattinsa kastikkeeseen, mutta kukaan ei päristele maidolla.

Ja se oli sitten siinä. Välipalaksi ei ole mangorahkaa ja karjalanpiirakkaa vaan seissyttä kahvia viereisestä ruokalasta.

Mikä pahinta, lounaan jälkeen ei ole tarjolla tunnin tupluureja. Sillä välin, kun te kersat  karkailette sängystä, me yritämme olla nukahtamatta istuallemme. Taistelemme verensokerin vaihtelun aiheuttamaa nuupahdusta vastaan ja haaveilemme, että meillä olisi neukkarin sijaan nukkari. Mutta duunissa nukkumisesta herättää vain epäilyksen krapulasta, joten sitä ei moni kehtaa tehdä.

No mitä minä sitten teen palkkani eteen? Skidi totesi taannoin, että minulla ei ole mitään oikeaa ammattia kuten lastentarhanopettaja vaan "menet vain siihen taloon näpyttämään tietokonetta".

Pitää paikkansa.

Teen sitä, mitä kiellän teitä tekemästä: tuijotan lakkaamatta ruutua. Tietokoneen edessä istumisen lisäksi on palavereja. Siellä on vähän sama meininki kuin ulkoleikeissä: yritetään olla puhumatta sekavia, koitetaan sopia säännöistä ja leikkiä kivasti yhdessä. Osaa kiinnostaa, osaa ei. Välillä tuntuu, että olisi helpompi selvittää asiat miekkailemalla puukepeillä ja painimalla, ja joskus suunvuoron saa vain päälle puhumalla. Yleensä palaverit päättyvät siihen, että tulee lisää tietokoneen näppäilytöitä.

Ei siis ole pelejä, sylvanian families -juttuja, jumppaa eikä piirtämistä, ei ponileikkiä eikä legorakentamista. Enkä varsinkaan saa aamulla valita, mihin hommiin ryhdyn ja kenen kanssa.

Eikä ole muuten lelupäivääkään. Joskus joku saa uuden puhelimen tai tietokoneen ja esittelee sitä. Mutta yleensä siinä menee ihan hirveästi aikaa, että sen saa toimimaan, mikä tarkoittaa, että a) menee hermo ja b) seuraavana päivänä on aivan sikana töitä.

On työpaikassa toki positiivisiakin puolia.

Kellään ei - luojan kiitos - ole täitä tai kihomatoja. Kukaan ei heitä huvin vuoksi kourallista hiekkaa hiuksiin tai pyyhi räkää hihaan. Kaikki ehtivät vessaan. Aikuisena voi myös unohtaa säänmukaisen pukeutumisen, mikä on vähän kuin että laittaisi Frozen-mekon päälle tammikuussa. (Ja siltä se tuntuukin, jos bussi menee nenän edestä.)

Ja vaikka työkavereilla esiintyy uhmakohtauksia, suoran ulvomisen määrä on aika vähäinen.

Sellaista. Ymmärrät nyt siis, että niinä aurinkoisina aamuina, kun lähdet kaverin kanssa käsi kädessä metsäretkelle eväät repussa, olen ehkä vähän hapan.


28 kommenttia:

  1. :D Hyvä analyysi. Kuvaa hyvin myös allekirjoittaneen normipäivää.

    Mukavaa työpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sama tilanne on aika monella. :)

      Poista
  2. LOL! Ihan kuin mun entinen duunipaikka... :) Nykyään, kun olen perhefirmassa töissä, niin suurimmat muutokset on se, että toimenkuva vaihtelee helpoista HR- ja taloushallintohommista, vähän vaativampiin urakkalaskentaan ja työsuojeluhommiin ja siitä erittäin haastaviin kukankasteluun, ruuanlaittoon ja lastenhoitotöihin. Onneksi näitä jälkimmäisiä on vähiten, kukkia joutuu toki kastelemaan päivittäin, mutta siinä suurin haaste on, että muistaa kastella sekä etu- että takapihan kukat ja vielä omatkin kukat kotona :D

    VastaaPoista
  3. :-)
    Ja sitten aiheen vierestä, mutta ajattelin, että on helpointa laittaa pyöräilykysymys tähän viimeisimpään kirjoitukseesi.
    Espoon metrosekoilujen viimeisin käänne sinetöi ostopäätökseni sähköavusteisesta pyörästä, olen juttujasi aiheesta lukenut suurella mielenkiinnolla. Koska tavoitteeni on, että uusi pyörä on ennen kaikkea arjen kulkupeli, on nyt ratkaistava kaksi käytännön asiaa, joihin soisin pyörävalmistajienkin kiinnittävän enemmän huomioita jo suunnitteluvaiheessa. Eli miten mukana kuljetetaan tavaraa muualla kuin repussa ja miten pyörä lukitaan. Mitä kokemuksia Katja sinulla on näistä? Läppäri ja muut romppeet selässä pyöräily vakiratkaisuna ei tunnu minusta toimivalta ja olen varsin turhautunut U-lukon mukana pitämisestä (repussa se painaa, tarakalla kolisee, paksuun pyörän runkoon en sitä saanut kiinnitettyä ja valitettavasti kokemuksesta tiedän, että pelkkä pyörän mukana tuleva lukko ei riitä…)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako sähköpyörään kiinnitettyä satulalaukkua ? Olisi kätevämpi kuin reppu ja niitä on vaikka minkälaisia.

      Lukko-ongelmaan olen itse miettinyt sellaista ratkaisua, että veisin työpaikalle toisen lukon, jonka jättäisin päivän päätteeksi kiinni pyörätelineeseen. Kotona sitten toinen. Ei ainakaan työmatkoilla tarvitsisi kantaa lukkoa mukana.

      Ja itse kirjoitukseen, kyllä tutulta kuulostaa :) Teen itsekin sellaista työtä, että sitä on vaikea selittää lapsille. Siispä täälläkin äiti, joka näpyttelee päivät tietokonetta ;)

      Poista
    2. Onnittelen hyvästä päätöksestä! Metroa odotellessa ei kannata pidätellä hengitystä. Grrr.

      Mulla on kamat (sadetakki, pumppu ja monitoimityökalu)) pienessä selkärepussa, myös läppäri silloin kun sitä tarvitsen. Ei siellä oikein muuta rompetta tarvitse roudatakaan koska en tarvitse suihkukamoja enkä vaihtovaatteita.

      Varkautta pelkäsin itsekin alkuun, mutta kun meillä on lukittu pyörävarasto/sisäpiha molemmissa päissä niin ihan sillä pyörän lukolla olen pärjännyt. Ja jos ottaa akun pois, niin varkauden hyöty huononee selvästi. Kotletin lukkovinkki oli hyvä ja ehkä kehitys on kehittynyt lukoissakin - kysy kun piipahdat testiajolla fillariliikkeessä?

      Sähköpyörään saa satulalaukun siinä missä muihinkin pyöriin vaikka tarakan alla olisikin akku. Mun akku on polkimien vieressä, joten tarakka on ihan normaali.

      Poista
  4. :-D No niin, aurinko paistaa taas :-D

    VastaaPoista
  5. Niinpä!! Meidän perheessä mulla on kersan mielestä oikea työ (valkoinen takki ja potilaita, case tekee jotain oletettavan järkevää) mutta kun isi yritti kertoa että hänkin tekee töitä (on IT-alalla johtotehtävissä) todettiin et "mä tiedän, sä pelaat aikuisten pelejä siellä" :) Saas nähdä minkä homman tuo isona valitsee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä sentäs toisella on oikea duuni. Meillä ei ole kummallakaan kovin selvät työnkuvat. Skidi olikin kertonut muutana vuosi sitten perhepäivähoitajalle, että äiti on ammatiltaan "pääasioiden kuuluttaja". O_o

      Poista
  6. Juuri näin!
    Meillä kolme vee oli äärimmäisen pettynyt myös siitä, ettei isi olekaan töissä junassa konduktöörinä vaan matkustaa junalla toimistoon olemaan insinööri.

    VastaaPoista
  7. Kellään ei - luojan kiitos - ole täitä tai kihomatoja.

    Älä ole varma. Varsinkin, jos työkaverin lapsi on päivähoidossa/koulussa, jossa näitä pikkuisia, inhottavia kavereita on. Tarttuu helposti koko perheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin juurikin kommentoida tätä samaa. Mutta ehkä töissä se lähikontakti ei ole niin tiivis, että tarttuisivat :D Nimimerkki "On ollut täitä tässäkin päässä".

      Poista
    2. No totta kyllä, mutta ainakaan ne ei tartu ja siitä ei mene heippalappua koko tiimille. ;)

      Poista
    3. Itse aina välillä mietin, kun ei ole avokonttorissa omia paikkoja, jos ne tarttuu niiden kankaisten tuolien kautta.... Yök!

      Poista
  8. Totta! Enpä ole ajatellutkaan, että eihän lapsilla ole useimmiten aavistustakaan mitä vanhempien työpaikalla tapahtuu! Itselläni kun on siinä mielessä hyvinkin erilainen tilanne: olemme mieheni kanssa yrittäjiä ja lapsi on melkein syntymästään asti ollut mukana kaikkialla, myös työjutuissa. 6 viikon iässä endimmäisellä työmatkalla ulkomailla mukana, alle vuoden ikäisenä toisella, muutamilla messuilla täällä kotimaassa ja nyt hoidon aloitettuaan haen hänet aina päiväkodista työpaikalle syömään, josta sitten lähdemme kaikki yhdessä kotiin. Tosin tässä vaiheessa hänen mielestään töissä pötkötellään, syödään, piirretään ja katsotaan nimipäiväonnittelut tietokoneelta. Ja tietysti pussaillaan meidän työntekijäämme, josta on tullut ihan bestis. Tällä järjestelyllä edetään esikouluun asti ja sitten pitää miettiä hommat uusiksi, mutta varmasti saa aika selkeän käsityksen siitä mitä me työksemme teemme! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, täyspäiväisen yrittäjän lapsi saa työnteosta tosiaan erilaisen kuvan! Työntekijöiden pussailu. <3

      Poista
  9. Ihan mahtava kirjoitus! Mitenköhän me lastentarhanopettajat? Jos unohdetaan palkkaus, yhteiskunnan arvostus, työolosuhteet ym. (as if ne voisi sivuuttaa) niin ehkä me saadaan rusinat pullasta? :) (ja siinä sivussa kaiken maailman pöpöt, mutta ei puhuta siitä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skidin mielestä lastentarhanopettaja on the oikea ammatti joten te olette standardi, johon muita epäammatteja verrataan. :D Että arvostuksen puutteesta ei nähdäkseni ole pulaa, vaikka olen siitä samaa mieltä että varhaiskasvatukseen osoitetut eurot pitäisi nostaa korkeammalla tasolle.

      Poista
  10. Mun 3 v just sanoi,että isissä on parasta se, että siitä tulee isona hinausautonkuljettaja. Välillä kyselee myös multa, mikä musta tulee isona ja mikä parasta mummolta samoin. Dramaattisesti tarvitsee välillä lääkäriä esim. Varvashaavaan, eikä millään suostu uskomaan, että mummo on lääkäri - ei siis kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miksi nyt mummo olisi lääkäri, hänen ammattinsahan on mummo... ;) Snadi myös kyselee välillä että tiedänkö minä oiekasti näistä terveysasioista mitään, mutta toistaiseksi uskoo, kun valehtelen, että tiedän.

      Poista
  11. Hehee, tulee mieleen esikoisen kommentti, kun se taannoin oli mukana töissä: "Vois olla kyllä vähän tylsää JOKA PÄIVÄ tuijottaa tota tietokonetta koko ajan."

    VastaaPoista
  12. Hei, hyvä kirjoitus! Etkö muuten enää kirjoita kolumneja Hesariin? Sieltä ennen luin aina sinun tekstisi ensin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi, Hesari katkaisi viime syksyn säästökierroksella monen avustajan sopparin, joten nyt ei ole kolumnia tarjolla missään.

      Poista
  13. Meillä on ollut sama juttu. Omaa työtä on vaikea selittää ja lapsi ei tykkää, kun kaverit voi kertoa, että äiti on opettaja tai kampaaja tms. ja hän vaan kertoo, että olen toimistolla tai kotona (etätyöpäivät) tietokoneella!

    Meilläkin käytiin päiväkotiaikana keskusteluja erityisesti ruokailuista ja päiväunista ja ulkoiluista. Lapsi on päässyt viimeksi eskari-ikäisenä tutustumaan toimistoomme hiljaisena aikana (taisi olla joulun välipäivät) ja oli aivan otettu mm. kahviautomaatista, josta sai hakea maksutta kaakaota. Ja neuvotteluhuoneiden neuvottelupuhelimet jne. olivat makeita. Työkaverit vielä lahjoivat karkilla eli taisi saada edelleen aika väärän kuvan työnteosta!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...