27.6.2016

Sunnuntailenkkeilijä vs. tosilenkkeilijä

Kävin taannoin Koti-insinöörin kanssa lenkillä. Siinä matkan varrella ehdin pohdiskella sitä, miten juoksijat voi helposti jakaa kahteen ryhmään.


1) Tosijuoksijoihin, jotka rakastavat juoksemista. Heidän kroppansa on suorastaan tehty kyseistä liikuntamuotoa varten ja he ovat varustautuneet mittavalla laitteistolla ja satelliittiyhteyksillä.

Ja sitten ovat 2) ne, jotka aloittavat lajin vastentahtoisesti ruuhkavuosien ajanpuutteen pakottamana. He tuntevat joka askeleella tekevänsä väärin itseään kohtaan.

Koti-insinööri kuuluu ensimmäiseen ja minä jälkimmäiseen ryhmään.

Vaikka harrastus on näennäisesti sama, näillä kahdella ryhmällä on selkeä ero. Ja se näkyy muussakin kuin vain ajassa, jonka kympin lenkillä saa kulumaan.




Onkin kuumottavaa lähteä lenkille tosijuoksijan kanssa. Siinä on vitsit vähissä. Empiiristen havaintojeni mukaan tosijuoksija ei koskaan...

  • keksi valtavaa määrää tekosyitä lenkille lähtöön (= on liian kuuma / kylmä / tuulista / sateista / tai aurinkoista, aikaista / myöhä, menkat tulossa / menossa, kurkku kipeä, vatsa täynnä / vatsa tyhjä jne.)
  • tarkista lähtöhetkellä, pitäiskö sittenkin unohtaa koko juttu ja lukea vaikka kirjaa tämäkin aika,
  • tiedustele kilometrin välein, joko pitäisi pikkuhiljaa lähteä takaisinpäin,
  • pysähdy siksi, että tienlaidassa on metsämansikoita (sieniaika on vielä pahempi), näyteikkunassa hyvännäköiset popot tai pellolla kurkia,
  • keskustele omista tuntemuksistaan (pistää, hengästyttää, hiertää, jalat tuntuvat tönköiltä ja ötökkä meni suuhun),
  • jää ottamaan selfietä upeankeltaisen rypsipellon edessä,
  • pysähdy lässyttämään vastaantulevalle koiranpennulle,
  • koe tarvetta somejakoihin kaikilla yli viiden kilometrin lenkeillä,
  • ehdota oikoreittiä tai
  • naura vitseille gps-laitteen tarjoamien koordinaattien hyödyllisyydestä Medihelin kutsumisessa.

Näin ei voi jatkua. Haluan pikimmiten sen koiran. Ehkä sekään ei naura vitseilleni, mutta eipä se myöskään aloita keskustelua siitä, miten joku voi fyysisesti juosta näin hitaasti.


14 kommenttia:

  1. Mun juoksusta mies totesi että jalat liikkuu mutta maisemat ei vaihdu. Ei siis todellakaan liikuta yhdessä��

    VastaaPoista
  2. Poikaystävä on alkanut hiljalleen lämmetä sille perustelulle, että tällä yhdistelmällä velvollisuudentuntoa ja urheilufobiaa paras tapa ylläpitää jonkinlaista kuntoa on hankkia se koira. Tai sitten sen pitää tulla mun kanssani paritanssikurssille! Se saattaa sit lopulta preferoida enemmän koiraa kuin foksia!

    Koirassa on vielä se, että kun sen opettaa etsimään herkkutatteja niin viattomat metsälenkit muuttuvat tuntien mittaiseksi mikäli sato on yhtään suotuisa: "vielä yksi..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu kertomaan kumman valitsi! :D Ps. Vanha terrierini oli ehkä minuakin pahempi lenkkilaistaja: se pontus halusi kotiin 200 metrin jälkeen ja sateella ei ollenkaan. O_o

      Poista
    2. Mun hellässä huomassa on hyperaktiivinen staffikin muuttunut sohvaperunaksi. Että ei se koirakaan muuta ihmistä lenkkeilijäksi, vaikka kuinka suunnittelee :D

      Poista
  3. Minulle liikuntaan (fillarointi, kävely, joskus harvoin lenkkeily) kuuluu olennaisena osana se, että voi pysähtyä nauttimaan kauniista maisemasta tai tehdä luontohavaintoja. Muun ajan menen sitten rivakkaa vauhtia, toki sen hetkisen fiiliksen mukaan. Veren maku suussa en kuntoile. ;)
    Onneksi mies on samoilla linjoilla ja joskus huvittaa yhteisillä pyörälenkeillä kun aina huudellaan toisillemme (jos ollaan kuuloetäisyydellä), kun nähdään joku eläin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minullekin! Menen yhtä paljon olemaan ulkona kuin liikkumaan. Kaksi yhden hinnalla! :)

      Poista
  4. Olen pari kertaa käynyt miehen kanssa lenkillä ja hän ottaa yhteisen hölköttelyn kevyenä lämmittelynä ja jatkaa sitten toisen samanmoisen matkan omalla vauhdillaan :) On kiva että viitsii välillä lönkytellä minun kanssani, mutta allekirjoitan kaiken mitä kirjoitit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, on ihan tottaa että pitäisi olla iloinen että toinen viitsii edes lähteä. :) Eipä se enää meitä kumpaakaan yllätät että minun kanssani reittiin tulee kaikenmaailman katkoksia.

      Poista
  5. Mää olen meistä innokkaampi kuin mies kaiken liikunnan suhteen. Mutta ruuhkavuosiongelma on asettanut rajansa myös liikunnalliselle minullekin. Nykyään myös minua laiskottaa, eikä tule lenkille lähdettyä jokaisen tilaisuuden tullen, kuten ennen. Mutta silti, kaikesta tästä entisestä liikkuvaisuudestani huolimatta, mies juoksee (sillon kaksi kertaa vuodessa, kun lähtee lenkille) kovempaa ja pidempään kuin mitä minä jaksan. Sekös pännii myös ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pänniihän se! Yksi asia joka meillä sujuu aika hyvin on tennis. Kun toinen on hyvä ja toinen keskinkertainen, mutta tsemppaa, peli sujuu loppujen lopuksi aika hyvin. :)

      Poista
  6. Mun ex valitti aikanaan, että juoksen niin hitaasti että hänellä sattuu jalkoihin :D

    VastaaPoista
  7. Hahhaaa,niin hyvin sanottu!! Mä tiedän niin nuo tunteet..

    Ansku

    VastaaPoista
  8. Mulla on auttanut tönkköihin jalkoihin magnesiumöljy :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...