10.6.2016

Byggmax kertoi vitsin

Osuipa silmiini aiemminkin hulvattomana mainostajana mainetta niittäneen Byggmaxin kamppis. Siinä suomalainen mies on tehnyt kansalaisaloitteen, että tekstiilityön tunnit pitäisi korvata rakentamisen ja remontoinnin oppitunneilla.




Kuinka hassua! Kyllä se suomalainen mies vaan on sitten aina niin asioiden ytimessä! Heh heh.

Kyllähän nyt voi aivan hyvin pientä hevosenleikkiä jonkun tekstiilityön kustannuksella laskea. Pikkutyttöjen turhia juttuja kuten nyt vaikka kotitalous, ainekirjoitus ja piirustuskin. Siellähän siis opetellaan tekemään omin käsin asioita langoista ja kankaista. Kuinka naurettavaa! Sen sijaan omin käsin nauloista, laudoista ja sementistä tehdyt asiat ovat tarpeellisia ja hyödyllisiä.

Toivottavasti tämä miehen malli menee jakeluun myös pojille, jotka ovat valinneet tekstiilityön. Miehinen mies ei virkkuukoukulla muuta tee kuin kaiva korvaa. Järkevämpää olisi keskittyä saumaamiseen kuin sukkahommiin.

Noooo, leikki leikkinä, sanoohan tämän kunnon rehti suomalainen mies. Kaikki paitsi talonrakennus on turhaa. Heh heh! Ja onhan tässä asiaakin.

Saadaan nimittäin myös rautakaupan asiakaskuntaa vähän järkevämpään suuntaan, kun puikkoja kilisyttelevät kottaraiset ymmärtävät, että miesten hommia ovat nämä poraamiset sun muut. Kukas sinne kaipaa asiakkaita, jotka eivät muuta osaa kuin väkertää turhia patalappuja! Huh huh, niitä tyhmiä kysymyksiä. Kohta varmaan pitäisi rautakaupasta saada työlle tekijä! Kaikkea sitä.

Jos koulussa opetettaisiin vesieristystä ja puurakentamista, ei tarvitsisi pitää Perttiäkään koko päivää asiakaspalvelussa. Säästöjä tulisi.

Vielä niistä pannulapuista. Suomalainen mies ottaa 225 asteisen pakastepizzan pois uunista ihan paljain käsin. Kyllä. Tärkeintähän on, että peltikaton asennuksen teoria on hallussa. Ja ainahan voi ottaa vaimoksi sairaanhoitajan, jos vaikka tekevälle joskus sattuu ja rapatessa roiskuu ja niin ikään.

Vittu kun on lakannut naurattamasta jo kauan sitten.

Ps. Lisäksi Kansalaisaloite.fi-palvelun säännöt kieltävät julkaisemasta aloitteita, jotka sisältävät kaupallisia viestejä.


26 kommenttia:

  1. Oho. Aika mielenkiintoinen mainos. Olen tainnut niin tottua erinäiseen seksistiseen mainontaan ja stereotypioihin, että mainoksen sanoma ei pahemmin ärsytä, ohittuu olankohautuksella, mutta järjestelmän hyväksikäyttö ja ajan tuhlaus sekä jopa kansalaisvaikuttamisen halventaminen muutaman lisämyyntieuron takia on moraalisesti typerää. Tuollaisen kansalaisaloitteen teko ja muotoilu on täysin ajanhukkaa, joka ei perustu mihinkään todelliseen muutoksen tarpeeseen. Koko yhteiskunta hyötyy enemmän jo vaikka siitä, että vaihdetaan teknisen työn tunnit kotitalouteen. Vinkkinä vaan Byggmaxille, että jatkossa mainokset kannattaa vaikka pilotoida pienelle heterogeeniselle kohderyhmälle, jotta ei vuodesta toiseen mennä vain ojasta allikkoon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillähän oli jo viime keväänä seksistinen mainos (sen hintahuijauksen lisäksi) että siksipä tässä meni nyt kuppi nurin. Ja kansalaisaloitteen käyttö tähän tarkoitukseen on tosiaan kirsikka koko paskakakun päällä.

      Poista
  2. Ovat taineet lukea uuden opsin nämä mainossankarit, enää ei ole tekstiili ja teknisen tunteja on vaan käsitöitä. Ja onneksi tuntimäärä esim 7 luokalla tiputtiin kolmesta kahteen, ettei tarvitse enää sen kummemmin opetella mitään kunnolla. Käsityö on menettänyt niin paljon, ettei sitä tarvitsisi enää irvailla. :(
    t nim. kotitalouden opettaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän laitetaan rasti vain virkattujen pannulappujen päälle, ei puusta sorvattujen pannualusten. >.<

      Muuttuuko käsitöiden opetus jollain tavalla? Onko jako edelleen olemassa vaikka nimet yhtenäistetään?

      Poista
    2. Käsityönopetuksen muutos on hyvin kunta-, koulu- ja opettajakohtaista. Valtakunnallisessa opsissa on vähän tulkinnanvaraa ja kunnat ja alueet on osittain tulkinneet sitä vähän miten ovat halunneet. Vaikka ajatuksena on ilmiölähtöinen, monimateriaalinen käsityö, jossa oppilas kokeilee eri tekniikoita ja ratkaisee asetettuja ongelmia itse valitsemillaan materiaaleilla, ei tämä välttämättä kaikkialla toteudu opettajien ja tilojen takia. Joissakin kouluissa ja kunnissa säilyy edelleen esimerkiksi 50/50-tuntijako luokilla 3-7 ja sen jälkeen voi valita jompaakumpaa. Visionäärit taas lähtevät kokeilemaan opetusta valtakunnallisen opsin (POPS 2014) hengessä.

      Itse asiassa opetussuunnitelmassa on ollut vuodesta 1994 vain yksi oppiaine, käsityö. Silti edelleen ollaan aika syvällä rättikässä- ja teknologiakasvatus/veistopoteroissa, eikä vähiten siksi että koulutus on edelleen aika jakaantunutta.

      t. Kohta valmistuva käsityönopettaja (tai siis kuten ennen sanottiin: tekstiilityön ja teknisen työn opettaja)

      Poista
    3. Niin, se asiaa sivusta katsonut kotsanope jatkaa. Ainakin meillä päin käsitöissä muuttuu kaikki. Ei enää mallitöitä, ei opettajan ohjaamia töitä, vaan oppilaan suunnittelun pohjalta eteenpäin.. Se muutos on jotain niin suurta, etten usko että ollenkaan kaikki opettajat haluavat lähteä siihen aidosti mukaan. Ja aivan käsittämätöntä on todella ollut se, että uusi tuntijako yhdistettynä uuteen opsiin tarkoittaa sitä, ettei koko Suomessa enää ole niin suurta koulua, jossa esim tekstiilikäsityön opettajan virkatunnit tulisivat täyteen, niin HEITÄ EDELLEEN KOULUTETAAN.
      Noin kokonaisuutena uudessa opsissa on paljon hyvää, mutta saattaa olla että kun opettajien täydennyskoulutus on pitkään jatkunut täysin alimioitettuna, niin vaikea kuvitella että nyt saataisiin jostain jotenkin enemmän rahaa.

      Poista
    4. Byggmaxille myös tiedoksi, että patalappuja tosiaan yleisemmin nimenomaan virkataan eikä kudota (kangaspuilla). Tämäkin tosin siellä tekstiilityön tunneilla selviäisi :)

      Poista
  3. Mä oon kokenut myös eräänlaista raivoa noiden mainosten äärellä. Se alkoi jo siitä mainoksesta jossa ne turhat pimut pyyhkäistiin pois kuvasta. Olen vannonut etten mene ikinä koko puljuun ihan vaan noiden mainosten takia. Nyt taannoin jouduin kuitenkin tekemään tästä poikkeuksen, ja meinasin alkaa siellä liikkeessäkin riehumaan, kun jätkien paidoissa luki että "ei koristetyynyjä". Itse jonkunlaisen työuran rautakaupassa tehneenä (ajatella, vaikkei ole edes sitä penistä!) koen ton noiden linjan ihan käsittämättömän typeräksi. Onko niillä oikeesti varaa menettää puolet väestöstä potentiaalisina asiakkaina..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pistin firman mustalle listalle jo siitä, mutta nyt tosiaan näyttää siltä että seksismi on tietoisesti valittu markkinointistrategiaksi. Pakkohan jonkun tälle on nauraa.

      Poista
    2. Byggmax sai minut asiakkaakseen virkistävän anarkistisilla kukkahattutätejä ärsyttävillä mainoksillaan. En piittaa kukkahattutätien paheksunnasta. Sääli että ehdin remontoida kesämökkini pääosin erään toisen rautakaupan tuotteilla.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan. Mutta onhan tää niin uskomattoman väsynyttä että koko suomalaisen markkinointiskenen pitäisi tehdä tästä ei näin -benchmark.

      Poista
    2. Äh onnistuin vahingossa poistaa kommentin. Mutta muille tiedoksi mielipiteeni: eikö ne muuta tosiaan keksi??

      Poista
    3. Tuota vois kyllä jossain koulutuksissa käyttää varoittavana esimerkkinä. En usko, että mainoslafkan asiakkaat ainakaan lisääntyy mokomien aivopierujen myötä.

      Poista
    4. Byggmaxin mainos on erinomainen. Se saa ihmiset - kuten sinutkin - puhumaan Byggmaxista. Haluan käyttää samaa mainostoimistoa. Sillä ei ole väliä jos sinä tai kaltaisesi ärsyynytvät, pääasia että firma saa huomiota.

      Poista
  5. Kokemukseni mukaan Byggmax on ihan hyvä kauppa. Kyllä siellä naisiakin on töissä, vieläpä nuoria sellaisia. Ihan hyvin on aina palveltu (asiakkaan ja myyjän) sukupuolesta riippumatta. Mainonnan linja on senkin vuoksi oudohko - myymälässä ei tule sellaista tunnetta, että se olisi jollakin tavalla vain miesten valtakuntaa tms. Ja olen kyllä asioinut monen sortin rautakaupoissa. Voisiko kyseessä olla pyrkimys itseironiaan...? Tuossa ylempänä joku mainitsi "Ei koristetyynyjä" -paidat. Voisiko kyse olla yrityksestä sanoa, että Byggmaxissa myydään vain rehellisesti rakentamiseen ja remontointiin tarvittavia välineitä, ei sisustustavaraa, kuten esim. Bauhausissa ja K-raudassa? Ja ei, en ole mikään Byggmaxin salainen agentti, kunhan vain mietin. :)

    VastaaPoista
  6. Eipä ne suojahanskat, haalarit ym. vermeetkään teknisen työn tunnilla onnistu, vaan niihinkin tarvitaan tekstiilien käsittelyn osaamista. Ehkäpä tosi remonttireiskalle riittäisi vaatteiden sijasta pelkästään ihan itse puusta nikkaroitu ei linnun pönttö vaan pääpönttö. Alapäässä ei tuon lajin miehellä ole mitään piiloteltavaa, mutta yläpäässä senkin edestä.. Pari silmäreikää, jotta näkee mitä tekee mutta suu saa miehellä pysyä visusti piilossa ja ääni kuulumattomissa.

    VastaaPoista
  7. Olen itsekin todella allerginen seksistiselle ja sukupuolistereotypioita vahvistavalle mainonnalle, mutta tämän pätkän näin jotenkin ihan eri linsseillä kuin te muut. Mä ymmärsin tämän niin, että mainoksessa pilkataan yksioikoisia juntteja, joista tekstiilityö on tyhmää. Mainoksen päähenkilö on epämiellyttävän näköinen eikä mikään sankari, johon kukaan haluaisi samastua. Mainoksen välispiikki on luettu sellaisella äänellä ja maneereilla, että varmasti käy ilmi, että nyt ei olla tosissaan. Mä käsitän tämän ihan puhtaasti junteille naureskeluksi. Mun mielestä pilkka ei tässä kohdistu millään tavalla naisiin tai tekstiilitöihin vaan "suomalaiseen mieheen", mikä sinänsä on yhtä lailla seksististä ja tyhmää. Tuskin kukaan mies haluaa tulla lokeroiduksi tuolla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä näin tämän samalla tavalla - irvaillaan perusjunteille, jotka eivät halua nykyaikaistaa tasa-arvokäsityksiään. Mutta ei ole kovin onnistunut mainos, kun niinkin moni kokee tämän alentavana/loukkaavana. Luulisi Byggmaxin markkinoinnin olevan melko varpaillaan sen edellisen viritelmän jälkeen.

      Poista
    2. Mä näin tämän myös näin, lähinnä vähän heikkona vitsinä. Iso moka on kuitenkin tuo OIKEAN kansalaisaloitteen väsääminen tähän mainostarkoitukseen. "Vitsi" vielä menisi läpi sormieni, jos kansalaisaloitetta ei oikeasti olisi olemassa, vaan tuo mainoksen juntti vain kertoisi siitä... mutta sen toteuttaminen on kyllä äärimmäisen hölmöä ja koko systeemiä halventavaa. Muuten tämä mainos menee mielessäni samaan kategoriaan Lidlin mainosten kanssa, joissa se mies esitetään vähän hölmönä suomalaisuusperiaatteidensa kanssa ("en käy tässä kaupassa kun kaikki on vaan saksalaista") - siis sellaista suomalaista itseironiaa.

      Poista
    3. Pohdin sittemmin samaa kuin Anonyymi. Tuon oikean kansalaisaloitteen tekeminen on syvältä. Jotkut persehedelmät vielä kannattavat sitä :/

      Poista
    4. Musta tässä taas ollaan ihan tosissaan kun en näe mikä tässä olisi vitsi. Seksismi (ja misogynismi) selviää yleensä sillä että vaihtaa sukupuoliroolit toisinpäin tai kokeilee samantyyppistä vitsiä johonkin muuhun kouluaineeseen. Eniten ihmetyttää se, että kyllä hauskaa, miehiin vetoavaa mainontaa saa remontoinnistakin ja ihan ilman sitä oikeaa kansalaisaloitetta.

      Poista
  8. Ihan vaan, että jos halutaan tuota teknisen työn panostusta ja intoa kouluissa oikeasti lisätä, niin olisi tuokin pulju voinut pistää tohon mainokseen uponneet tuhannet eurot siihen, että olisi lahjoittanut kouluille materiaalia. Sitä kautta olisi ehkä sitten saatu aikaan innostusta ja myöhemmin sitten ehkä niitä asiakkaita rautakauppaankin...

    VastaaPoista
  9. Vahvasti kieli poskessahan nämä Byggamaxin mainokset on tehty, mutta kyllähän tämä silti koskettaa jollain syvemmällä tasolla tällaisen sen koskaan valmistumattoman patalapun virkkaamisen kanssa kässätunnilla salaa itkua tuhertaneen entisen pikkupojan syvimpiä tuntoja. Yhtä lailla sympatiseeraisin mainosta, jossa vaikkapa ravintolaketjun puolesta kehoitettaisiin allekirjoittamaan aloite, jossa myöskin inhoamani pakkoliikunta vaihdettaisiin köksäntunteihin.
    Ja mitä niihin koristetyynyihin tulee, niin niitähän K-raudat ja muut kilpailijat ovat nykyisin pullollaan, mutta enpä viime käynnillä pystynyt löytämään samaisesta myymälästä lakisääteisesti kaikissa kiinteistöissä pakollisia turvaopastekylttejä, joten sekin piikki osuu kohteeseensa.

    VastaaPoista
  10. Lisäisin vielä, että varsin nerokkaasti mainostoimisto on tässä tunnustellut sitä piilevää turhautumisen tunnetta, joka itse kutakin tee-itse-remontoijaa ja -rakentajaa hiertää omaa visiotaan ja suoritustaan viestinten tarjoamiin Strömsö- ja kauneinkoti-unelmiin verratessaan. Astuessaan Byggmaxiin et joudu selittelemään, miksi ostat muodikkaamman komposiitin sijaan sitä halvempaa terassilautaa - taso on taatusti valmiiksi riittävän maanläheinen, tulit sitten mistä lähtökohdista tahansa.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...