13.5.2016

Lapsi, älä tuherra!

Joku oli lähettänyt ihan oikean kysymyksen Hesariin. Hänen taiteellista silmäänsä vaivasi taloyhtiön lasten asvalttiin tekemät liitupiirrokset.



"Talossamme asuu paljon lapsia, jotka piirtävät liiduilla pihatiet täyteen söherrystä. Hallituksen jäsenet eivät kiellä lapsia, koska ovat ystäviä näiden vanhempien kanssa. Saako taloyhtiön asfalttiteitä sotkea?"

Voi apua. Ja hallituksen jäsenetkin vielä kehtaavat veljeillä lapsiperheiden kanssa. Jo on aikoihin eletty!

Vaikka kulttuurinen murros lasten näkymisestä yhteiskunnassa on käynnissä, tekemistä riittää vielä. Nopea joukkoistus taloyhtiöiden käytännöistä kertoi seuraavaa:

Lapset eivät saa söhertää asvalttia, koska eivät osaa piirtää paremmin.
Lapset eivät saa hyppiä hyppynarulla, koska syntyy ikävää hälyä.
Lapset eivät saa puhaltaa saippuakuplia, koska ikkunoihin tulee jälkiä.
Lapset eivät saa pelata futista, koska pallo voi rikkoa ikkunan / osua seinään joka tulee likaiseksi.
Lapset eivät saa käyttää leikkipuistoa, koska se ei vaan nyt käy.

Ystävä myös totesi, että todennäköisesti nämä samat ihmiset sitten päivittelevät, miksi nämä kelvottomat nykynuoret mieluummin pelaavat kaiket päivät sisällä pelejä. Menisivät nyt ulos.


Ps. Vastauksessa tälle henkilölle suositellaan taloyhtiön hallituksen jäsenyyttä. Kokemukseni mukaan hyvin usein taloyhtiöiden hallitukset koostuvat juuri henkilöistä, jotka eivät ole koskaan piirtäneet katuliiduilla. Lapsiperheitä sinne kaivataan lisää.

14 kommenttia:

  1. Meidän ihanassa taloyhtiössä onneksi lapset saa näkyä ja kuulua. Liitupiirroksia taisin olla itse kieltämässä tai rajoittamassa... Antaessani nimittäin liidut lapsille, käskin jättää rivoudet tiehen raaputtamatta. Ihan kilttejä kuvia tuli sitten teiniltäkin, kun vähän ohjeisti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niin pieniä vielä että pelkkää aurinkoa ja kukkasia tulee. ;) Niitä kikkelinkuvia voi muuten piirtää halutessaan myös hiekkatiehen. Kaverilta kuulin.

      Poista
  2. On myöskin ihmeteltävää, voivatko harmaat pihalaatat/musta asfaltti olla jotenkin esteettisempiä kuin lasten pihaan piirtelemät värikkäät ilon pilkahdukset? Jotka kaiken lisäksi aina sadepäivien jälkeen ovat alati eläviä ja muuttuvia - kuin luonto kerrassaan. Minä myönnän: ihan aidosti pidän värikkäistä töherryksistä enemmän kuin tasaisesta bitumimassasta. Olen outo. Niin ja SanKarille kiitos teinien ohjeistamisesta kuvien sisällön suhteen, joskus voi olla ihan hyväkin, etteivät piirrokset ole kovin tarkkoja :D. Meidän pihassamme saavat kyllä aikuisetkin piirtää, joskus kuvataiteilijan tekemät hienot liitutyöt toivat mieluisan yllätyksen ja kerran oveni takaa löytyi ystävän asfalttiin kirjoittama tervehdys. Iloa on se sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, asuisipa meilläkin kuvataiteilija! Ja hauska idea tuo että voi kirjoittaa tervehdyksiä, ehkä tuolle hapannaamalle olisi pitänyt tehdä joku runo. ;)

      Poista
  3. Meidän taloyhtiön lapsilla on asiat hyvin kun 50% talossa asuvista lapsista on vanhempi hallituksen jäsenenä. Niinpä taloyhtiön nurtsilla saa laskea peppumäkeä ja lumikasoissa kiipeillä, saa istuttaa kukkia ja yrttejä, puhallella saippuakuplia ja, kyllä vaan, piirrellä katuliiduilla (ihan jopa taloyhtiön talkoissakin nakeroille on tarjolla makkaran ja mehun lisäksi liituja taiteiluun). Onni on kiva taloyhtiö urbaanissa kaupunkimaisemassa (niin ja meidän taloyhtiössä on lapsia 4/28 asunnosta, lopuissa on isovanhempi-ikäisiä tai sitten parikymppisiä, yllättävän fiksua porukkaa kyllä järjestään, siis nuoretkin moikkailee ja mummot ja papat ei paheksu).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, upeeta! Ei se mänttiys ikää katso, meidän taloyhtiössäkin on ihan mahtavia vanhoja ihmisiä.

      Poista
  4. Juuh, ja huomasithan kirjoituksessa maininnan, että hyppelyruudukkojakin on töherrelty, mutta sitten niissä kuitenkaan ei hypitä! :-D Tällaisia mielensäpahoittajia on kyllä varsin vaikea ymmärtää. En missään nimessä suosittele Hesariin kirjoittajalle taloyhtiön jäsenyyttä vaan muuttoa erakoksi. Omakotitalokaan ei riitä, sillä jopa haja-asutusalueella kuuluu muilta pihoilta lasten äänet, isännän karjunnat, koiran haukunnat, trakorin äänet, lehmän ammumiset, hevosen hirnahdukset ja entäpä jos lentokone lentää yli! Erakoksi korpeen vaan, vaikka eittämättä sielläkin saattaa esim. sudet ulvoa tai linnut lupaa kysymättä paskantaa mökin ikkunoihin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En huomannut tuota edes uudella lukemisella! Mä en usko että ihmisille, jotka suhtautuvat negatiivisesti kaikkeen, tulee yhtään sen parempi mieli missään paikassa. Asenne seuraa mukana aina.

      Poista
  5. Minä olen aika paha mielenipahoittaja ;) Mutta liidulla asfaltiin töhertelystä en sentään pahoita mieltäni. Sehän on vaan tosi mukavaa.

    Mutta kyllä minä mieleni pahoitin, kun roskakatokseen roskia viedessä havaitsin naapureitteni olevan niin laiskoja, etteivät jaksa laittaa roskapusseja roskikseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän mäkin olen! Mutta yritän olla linjakas itseni kanssa ja pillastua jengin edesottamuksista vain tietyn otsikon alla, en ihan kaikesta mitä ihmiset tekevät.

      Tuo roskien jättäminen roskiksen viereen on törkeää jos on tahallista. Olisko voinut unohtua?

      Poista
    2. Mä lähin kerran viemään roskia ja matkan varrella pitikin pysähtyä komentamaan lapsia ja käymään irrottamassa jotain hyppynarua yhden lapsen ympäriltä. Siinä hötäkässä unohtui roskapussi tien varteen ja menin kotiin. Unohtunut roskapussi löysi tiensä roskikseen muutaman tunnin päästä :D

      Poista
  6. Älä ny, on meitä ihan järjellisiäkin taloyhtiöiden hallituksissa :-D (hyvällä säkällä jopa kaikki)(kuten meillä, hehe)

    VastaaPoista
  7. Ai että voi ärsyttää tuollainen! Niin se tuntuu nykyään oleva, että lapset eivät saa näkyä eivätkä varsinkaan kuulua, mutta silti niiden pitäisi osata (sitten isompina, kun saavat liikkua ihmisten ilmoilla) käyttäytyä ja hallita kaikki kirjoittamattomat käytössäännöt ja hyvät tavat. Mur!

    VastaaPoista
  8. Muistan, että omassa lapsuudessa oli juurikin niin, että sen ainoan kerran kun liiduilla yritettiin piirtää asvalttiin, tuli satikutia sotkemisesta. Se ei siis tosiaan käynyt. Meillä ei pihalla ollut mitään lapsille, pelkkä musta asvaltti. Mutta toisaalta kukaan ei moittinut kiipeilystä tai roskakatoksen katolla istumisesta. Eikä pyöräilystä. Ja pihalle vaunuihin nukkumaan jätetyt vauvat heijattiin takaisin uneen... Eikä siitä tullut moitteita. Veikkaan kummiskin että pipo oli keskimäärin tiukemmalla lasten tekosten suhteen kultaisella kasarilla ja 70-luvulla, kun itse olin lapsi.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...