Tietoa mainostajalle ›

4.5.2016

Laihduttaja epäonnistuu aina?

Olen kironnut itsekseni kuntoilun suhteen täysin penkin alle mennyttä kevättä.


Ensin keuhkoputkentulehdus, sitten murtunut kylkiluu, uusi flunssa ja lopuksi vielä nyrjähtänyt nilkka, joka nyrjähti vielä uudelleen. Paraneminen on siis edelleen vaiheessa. Ja nyt ollaan toukokuussa!

Vaikka olen pystynyt pyöräilemään, lihaskunto on heikossa hapessa. Ja vyötäröllä taas kahvat. Voi epätoivo.

Juuri sopivasti silmiini osui NY Timesin kiinnostava juttu laihduttamisesta. Juttu on pitkä mutta lukemisen arvoinen. Siinä nimittäin etsitään vastausta siihen, miksi moni onnistuu kyllä laihtumaan, mutta lihoo hiljalleen takaisin.

Miksi se uusi paino on niin hiton vaikea pitää?

Yleisesti uskotaan, että kyseessä on vain lihavan ihmisen asenneongelma: saamattomuus, motivaation ja itsekurin puute. Oma vika siis.

No ei ihan täysin.

Ilmiötä tutkittiin Suurin pudottaja -ohjelman kilpailijoiden avulla (ja kirjoitan tämän tiedostaen, että tämä muutaman kilon kanssa taistelu ei ole sama asia). He onnistuivat ohjelman aikana laihtumaan valtavasti, mutta nyt, kuuden vuoden päästä, osa on lihonut takaisin lähtöpainoonsa, jotkut jopa yli. Itse asiassa vain yksi osallistuja (heitä oli 16 eli tutkimustarkoitusta varten ryhmä oli hyvin pieni) on onnistunut pudottamaan painoaan lisää.

Siis nämä hyviä tuloksia saavuttaneet ihmiset, jotka saivat 7 kuukauden ajan intensiivistä terveys-, ravitsemus- ja liikuntavalmennusta, ja joilla oli (oletettavasti) hyvä motivaatio elämänmuutokseen, epäonnistuvat. Miksi?

Jutun mukaan tutkijat yllättyivät kahdesta asiasta.



Ensinnäkin siitä, mitä joidenkin osallistujien aineenvaihdunnalle tapahtui.

Perusaineenvaihdunta, joka on siis se energiankulutus, mikä tapahtuu ihan vain sohvalla makaamalla, hidastui dramaattisesti. Toki tiedettiin jo etukäteen, että kropan vastaisku laihtumiseen on aineenvaihdunnan hidastaminen, mutta se, miten intensiivisesti ja sinnikkäästi kroppa tekee töitä laihtumista vastaan vielä kuusi vuotta myöhemminkin, oli yllätys. Aineenvaihdunta ei palautunut normaalille tasolle silloinkaan, vaikka paino nousi!

"What shocked the researchers was what happened next: As the years went by and the numbers on the scale climbed, the contestants’ metabolisms did not recover. They became even slower, and the pounds kept piling on. It was as if their bodies were intensifying their effort to pull the contestants back to their original weight."
Toinen yllätys piili hormonissa nimeltä leptiini, joka säätelee kylläisyyden tunnetta. Arvaattekin ehkä jo mitä niille ennen laihduttamista mitatuille normaaleille tasoille kävi? Ne romahtivat. Eivätkä nekään enää nousseet samalle tasolle, vaikka paino nousi.

Juuh elikkäs, tästähän voisi vaikka masentua. Teetpä mitä tahansa, kroppasi palauttaa sinut ruotuun. Et voi voittaa biologiaasi, varsinkin kun elämässä väkisinkin on liikunnallisia suonsilmäkkeitä, joista nouseminen saattaa kestää useamman kuukauden. Ei kannata laihduttaa, koska pahennat vain aineenvaihdunta- ja hormonitilannettasi!

Vaikka tieto lisää tuskaa ja tämä juttu on monella tapaa masentava, minusta on hyvä lisätä ymmärrystä ja sympatiaa omaa elimistöä kohtaan. Sitäpaitsi tästä voi seurata vaikka jotain hyvää koko laihdutusskenelle.

Jospa huomio kiinnittyy jatkossa siihen, miten estetään lihomista, koska laihduttaminen on niin sairaan vaikeaa. Tai jos vaikka miettisimme, millä keinoin uuden painon säilyttäminen onnistuu ja parannetaan tukea ja seurantaa. Eikä ole pahitteeksi muistaa, että olemme yksilöitä - kaikki ei ole siitä tsemppihengestä kiinni.

34 kommenttia:

  1. Ei liity tuon jutun sisältöön sinäänsä mitenkään, mutta mulla on kasvanut epäily ravintosuosituksia kohtaan viime aikoina. Oon syönyt light-tuotteita ja makeutusaineita opiskeluajoista ja mulla on ollut aina nälkä/vitutus sitä ruokaa kohtaan ja oon silti tullut ylipainoiseksi. Hetki sitten päätin, et fuck it, syön kermaa ja voita ja täysrasvaisia tuotteita kun ne maistuu hyvälle ja huomasin jaksavani paremmin, olevan vähemmän kärtyinen ja kumma kyllä oon pienentynyt niin et kaikki vanhat housut tippuu jalasta.Tod.näk. rasvan lisääminen ruokavalioon saa mut syömään vähemmän muita herkkuja ja en mussuta koko ajan jotain kun ei tee mieli.Noissa suurin pudottaja dieeteissähän just jätetään rasvat minimiin kuten energia muutenkin, en ymmärrä miten sellaista ruokavaliota voisikaan pitää yllä sortumatta ahmimaan säännöllisesti jotain yli tarpeen. Tosi paljon puhutaan elämäntapamuutoksista, mutta kyllähän se muutosruokavalio tylsäksi käy, jos siitä ei saa energiaa edes päivätöissä käymiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Ei kait ravintosuosituksissa sentään light-tuotteita suositella? Ainakin keinomakeuttajista oli joku tutkimus että ne saattaa jopa lihottaa.

      Mä olen hirveän huono seuraamaan mitä ruokavaliota, se 5:2 on ainoa, jolla olen onnistunut pudottamaan painoa, mutta sekin vaatii sen säännöllisen elämän jota ei tänä keväänä ole näkynyt. Kipu- ja liikkumattomuusvitutuksessa on vaikea olla järkevä.

      Poista
    3. Kyllä niitä rasvoja vaan kannattaa syödä. Eli kylmäpuristettua kookosöljyä, voita ja kylmäpuristettua oliiviöljyä esim. Ehkä paras kirja jonka oon lukenu ikinä on Taija ja Jani Somppi Parantavat rasvat. Kyllä sen luettuaan ymmärtää mikä näissä suosituksissa on vialla ja miten niihin päädyttiin.

      Poista
    4. Niin ja suosittelen erittäin lämpimästi liittymistä Vähähiilihydraattinen ruokavalio-ryhmään facebookissa.

      Poista
    5. No ei kyllä varmasti kannata syödä kookosöljyä ja voita etenkään jos suvussa on sydän- ja verisuonisairauksia, kuten lähes jokaisella suomalaisella on. Kaikkihan nykyään pääsevät kirjoittamaan ravinto-oppaita ja antavat suosituksia mututuntumalla. Vuosien tutkimuksilla ei ole mitään merkitystä kun nämä elämäntapahihhulit ihannoivat sokeasti kaikkea ns. luomua.

      Poista
    6. Juu, en lähde näillä geeneillä riskeeraamaan kovien rasvojen kanssa. Enkä voi sietää kookosöljyn makua enkä hajua joten ei kuulu meidän ruokakaappiin.

      Poista
    7. Niin te puhutte nyt juuri niinkuin virallisterveellinen on teille opettanut. Kannattaisko kyseenalaistaa vähän? Rasvaa ja proteiineja syömällä ja hiilareita vähentämällä oikeasti laihtuu ja voi hyvin. Tuo kirja ja ryhmä sen kertoisi ja PERUSTELUT sille miksi näin on. Toinen kirjoittajista on lääkäri, joten ei nyt ihan kuka tahansa terveyshihhuli. Siellä myös liuta tutkimuksia joihin viitataan.
      Kova rasva on jo päässyt pannasta uusien tutkimusten mukaan. Kuten myös ne kananmunat. En voi muuta kuin toistaa että tuo kirja on loistava ja silmiä avaava. Ja edes koko kirjaa ei tarvitse lukea, kun jo ymmärtää todella paljon. Että ihan vilpittömösti auttaa ja suositella tässä yritin...Mutta eihän ketään tiedon pariin voi pakottaa. Tuolla ryhmässä vaan näkee niitä tosielämän tapauksia jotka laihtuu ja voi hyvin. Ei ihmisen kroppa valehtele. Ja se mitä tuolla joku sanoi että ei sillä hiilarikammolla pysyviä tuloksia saa niin öö... perustuu tämä lausunto mihin...tutkimusta odotellessa. Näissä suurin pudottaja kisoissa tuskin elettiin VHH:lla.

      Poista
    8. Anteeksi, en halua syödä rasvaa ja proteiineja vaan ruokaa, mutta sehän on tosi hienoa, jos jollekin tämä VHH toimii. Pidän Fogelholmia ihan riittävän fiksuna kaverina näissä jutuissa.

      Poista
    9. Okei. En jaksa yrittää kenenkään päätä kääntää. Kyllä minäkin ennen rypsiä ja margariinia söin ja uskoin suosituksia, mutta kuitenkin myös toisenlainen tieto kelpasi. En nää mitään hienoa siinä ettei ole avoin vaihtoehdoille. Ja ihan viimeinen kommentti. Et taida nyt itsekkään uskoa ettei VHH:lla ruokaa syötäisi vaan vain rasvoja.

      Poista
  2. Kiinnostava aihe. Itse lihoin aikoinaan (25 vuotta sitten) vaihto-oppilaana lyhyessä ajassa 13kg ja silloin vyötärölleni asettui tämä makkara, jota vastaan käyn säännöllisesti taisteluja. Kotiinpaluun aikoihin painoni oli 63kg ja sinne kuutosella alkavalle luvulle paino on pyrkinyt aina, kaikkien dieettien välissä. Täytyisikö tästä vetää johtopäätös, että painonkehitys lapsuudessa ja nuoruudessa on kriittistä aikuispainon kannalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sillä kasvuiän painolla on merkitystä, mm. siitä syystä, että silloin muodostuu rasvasoluja. En osaa sanoa, voiko kuitenkaan mennä niin pitkälle, että voisi kriittisyysdestä puhua.

      Poista
    2. Hei mulla sama! Au pair vuoden aikana Lontoossa napsahti mulle ekaa kertaa lisäkiloja ja raskauden myötä myös. Ehkä tätäkin pitäisi tutkia lisää!

      Poista
    3. Muistaakseni jo peruskoulun biologian tunneilla opetettiin, että tiettyyn ikään asti (oliko se nyt jotain teinivuosia, about 18-v asti) ihminen voi muuttaa elimistössään rasvasolujen määrää. Aikuisena ainoastaan olemassa olevien rasvasolujen kokoa. Tämä siis tukee varsin hyvin sitä ajatusta, että nuorena hankittu ylipaino pyrkii palaamaan takaisin, vaikka mitä temppuja tekisi aikuisena.

      Poista
    4. Muistan kuulleeni saman, mutta en tiedä pitääkö tuo enää paikkaansa. Naisten lihominen tapahtuu joidenkin tutkimuksien mukaan tyypillisesti lasten jälkeen ("American Journal of Preventive Medicine-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan naimisissa oleva nainen, joka saa lapsia, lihoo kymmenessä vuodessa 9 kiloa. Naisten liikalihavuuden riski myös lisääntyy 7% jokaista lasta kohden.") joka ainakin Suomessa nykyään sijoittuu postfertiiliin ikään.

      Poista
    5. Sarjamuuttajana voin kokemuksen kovalla rintaäänellä sanoa, että muuton myötä tulee helposti lisäkiloja, jos muuttaa yksin. Kaipa metabolismi ja laumasielumme kaipailee asuinkumppania ja sen puutteessa tulee alkukantainen huoli ravinnon riittävyydestä :D tai jotain. Allekirjoitan muutonmyötäiset lisäkilot täysin, mutta ne tasaantuu, kun elämä tasaantuu. Mä olen loppujen lopuksi paljon hoikempi nykyisin, ja veikkaisin syyn olevan siinä, että parissa viimevuosien asuinmaassani ei ole kovaa karkinsyöntikulttuuria ja ruokahommat noin yleensä menee isoäitien oppien mukaan. Itse olen sitä mieltä, että jos jossain paikkaa asuvien ihmisten ruokavalio on vuosituhansien aikana muokkautunut jonkinlaiseksi, se toimii ehkäpä niissä ilmanaloissa parhaiten, ja kovin paljon en jaksa itse juosta fuusioiden perässä, vaikka kokeilunhaluinen kokkailija olenkin.

      Poista
  3. Kyllä, laihdutus epäonnistuu takuulla jos se perustuu miinuskaloreiden tuijottamiseen, ehdottomiin lakkoihin, paastoamiseen, "keventämiseen", annoskokojen pienentämiseen, rahkan mättämiseen tai hiilihydraattikammoon. :) Jokainen em. keinoista voi toimia sinällään mutta pysyviä tuloksia niillä tuskin saa. Mä lopetin laihduttamisen ja paino putosi 18 kiloa. Ei toki itsekseen ja vanhoissa tavoissa jumittamalla, mutta ei myöskään kuureilla vaan sillä ah-niin-kliseisellä elämäntapojen muuttamisella. Se toki tarkoitti kontrollista irti päästämistä ja se oli todella pelottavaa. Muutaman kerran lähti herkkulauantai lapasesta, mutta pääasiassa paino oli koko ajan laskusuuntainen kunnes jämähti siihen mikä on mun kropalle helppo ja vaivaton ylläpitää.

    Tällä hetkellä suhtaudun ruokaan ja treenaamiseen rennommin kuin koskaan. Samalla syön paremmin, treenaan intensiivisemmin ja voin paremmin kuin koskaan.

    Kuureilun lisäksi naisilla on todella yleisenä ongelmana syödä aivan liian vähän -> mieliteot -> iltasyöminen ja herkuttelu -> lihominen. Kun panostaa oikeisiin ruokiin niin mielitekoja ei vain ole, ja silloin kun on, niin ei ole mitään syytä kieltäytyä suklaasta koska tietää että seuraava aamu alkaa taas puurolla ja proteiinismoothiella.

    Mulla esimerkiksi eilinen ruokapäivä oli tällainen: aamulla iso lautasellinen kaurapuuroa luomuvoilla ja marjoilla sekä heraproteiiniannos, lounaaksi reilusti (huom. siis miltei 300 grammaa!) höyrytettyjä kasviksia, reilu pala lohta ja riisiä, välipalaksi smoothie jossa kaksi kananmunaa (kuulostaa ällöltä mutta kannattaa kokeilla, smoothiesta tulee ihanan kuohkea ja pehmeä!), kohmeisia mansikoita, banaani, yhden granaattiomenan sisukset, puolikas annos heraa + vettä, päivälliseksi taas reilusti kasviksia sekä itsetehtyjä lihapullia (vain lihaa ja mausteita) ja perunaa, iltapalaksi muutama siemennäkkäri voilla, salaatilla, paistiviipaleilla ja kurkulla sekä päärynä. Ei ole nälkä, vatsa voi todella hyvin ja treenit kulkee. Kaloreita en laske enkä punnitse annoksia, ainoa tarkka on heraproteiiniannos (kauhallinen eli n. 35 grammaa), muuten vaan reilulla kädellä ruokaa.

    Että lopeta laihduttaminen, se ihan oikeasti kannattaa. Kunnolla vaan ruokaa koneistoon ja treeniä päälle jos jaksaa niin johan pelittää.

    Plus siis mähän en omista vaakaa. Tiedän tämänhetkisen painoni vain koska mun piti punnita koiranpentu sylissäni. Jos oikeasti kuvittelee voivansa paremmin kaksi kiloa kevyempänä niin kannattaa ehkä todella miettiä että minkä ihmeen takia. Ei kenenkään onni voi eikä saa olla kiinni jostain numerosta, joka ei kerro mitään muuta kuin sen paljonko sillä hetkellä painat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä jutussa oli oikeastaan kyse tuosta kropan vastaantappelusta, mutta yhtä kaikki, hyvä että olet löytänyt itsellesi sopivan tavan painonhallintaan. :)

      Poista
    2. Öö, mitäs muuta elämäntapojen muuttaminen on kuin kontrollia, ainakin alkuun?

      Poista
  4. Voisikohan noissa Suurin pudottaja -osallistujien aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan häiriöissä olla myös taustalla se, että ohjelmassa painonpudotus ja elämänmuutos tapahtuu ihan järjettömän nopeasti. Eli olisi kiinnostava kuulla, onko tilanne sama maltillisemmalla vauhdilla painoaan paljon pudottaneilla. Vai oliko tuossa artikkelissa siitä jotakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä! Ryhmähän on tosiaan liian pieni laajempiin johtopäätöksiin. Ja mä jäin kans miettimään että onko tähän syynä osallistujien suuri BMI, tai joku muu metodologinen juttu (ymmärtääkseni he kaikki laihtuivat samalla tavalla).

      Poista
    2. Siteeraamasi artikkelin käppyröistä näkyy selvästi, että eniten painoa pudottaneilla oli rajuin painon nousu kisan jälkeen. Aloituspainon ylittäjät olivat olleet kovia laihduttajia, ja vähimmin laiduttaneella paino tippuu edelleen.

      Olen jostain oppinut, että nälänhätää kokenut elimistö kerää sitten hanakasti vararasvaa koko loppuelämän. Tuo pysyvä alhainen perusaineenvaidunta avittaa tietysti rasvan keräystä. Ja noin kova laihdutuskuuri rinnastuu hyvin nälänhätään.

      Mirja

      Poista
  5. Voiskohan se kropan vastaantappelu johtua siitä hurjasta urheilurääkistä? Itse laihduin pelkällä ruokavaliomuutoksella (+ jotain hyötyliikuntaa) ja sen kroppa hyväksyi mukisematta, pienen annoksen jälkeen tulee jo kylläiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, mutta olettaisin että rääkki kesti vain ohjelman ajan. Ja siis nyt, kuusi vuotta ohjelman jälkeen, tilanne on se että perusaineenvaihdunta mataa ja leptiinitasot on pysyvästi matalammalla kuin aloittaessa vaikka paino on noussut. Niiden pitäisi varmaankin tutkia myös sitä ryhmän ainoaa tyyppiä, joka on onnistunut laihtumaan lisää!

      Poista
  6. Onneksi on niitäkin, jotka ovat onnistuneesti laihduttaneet pysyvästi. Eli jotain toivoa lienee kaikilla..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on toivoa ja olihan tossakin ryhmässä osa jonkin verran sen aloituspainonsa alapuolella. :)

      Poista
  7. Joskus katsoin jotakin dokumenttia lihavuudesta ja laihduttamisesta. Siinä oli, että sellainen ihminen jolla on ollut ylipainoa ja laihduttanut normaalipainoon ei voi koskaan syödä yhtä paljon kuin sellainen, joka on aina ollut normaalipainossa aina. En muista mistä se johtui, mutta todella kummallista. Toiseksi, kasvuiässä määrittyy ihmisen rasvasolujen määrä. Jos lapsi syö monipuolisesti ja liikkuu paljon, rasvasoluja kehittyy vähemmän. Ei siis voi lihoa yhtä paljon kuin sellainen, jolla jo kasvuiässä on syystä tai toisesta kehittynyt enemmän näitä rasvasoluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä alan yhä enemmän kallistua sille yksilöllisyyden kannalle, eli lihomistaipumuksessa löytyy eroja samaan tapaan kun siinä mille joku herkistyy. Kasvuiässä mä olin nimittäin hyvin hoikka. Ehkä olen allerginen keski-iälle. ;)

      Poista
  8. Mulla on sellanen käsitys, että kroppa pyrkii jonkin biologian lain mukaan aina takasin siihen painoon, mikä on ollut suurin paino. Eli jos oot joskus elämässäs kerryttäny kiloja syystä tai toisesta, niin kroppa automaattisesti pyrkii takasin siihen tilaan. Toisin sanoen, jos oot aina ollu "normaalipainoinen", voit syödä paljon huolettomammin painon kannalta kuin henkilö, joka on jossain elämänsä vaiheessa ollut "ylipainoinen" (lainausmerkit siksi, että nämä on mun mielestä ainakin jossain määrin suhteellisia käsitteitä).

    Toinen asia, oon samaa mieltä tosta yksilöllisyydestä ja uskon, että se vaikuttaa tosi paljon (siis että eri yksilöillä voi olla todella isot erot aineenvaihdunnassa luonnostaan).

    Tämä näkyy konkreettisestikin meidän perheen arjessa. Mä en oo ikinä elämässäni laihduttanu tai tarkkaillu syömistäni/ollut millään ruokavaliolla. Syön sen mukaan, mitä mieli tekee, toisinaan vähemmän, toisinaan enemmän, toisinaan mätän herkkuja järjettömät määrät. Mun paino on ollu samassa 5 kilon haarukassa viimeset 15 vuotta (en siis ole lihonut 5 kiloa vuosien mittaan, vaan siis siten, että paino liikkuu siinä haarukassa ylös-alas, mutta ei sen enempää). Miehellä taas vastaava haarukka samalla ajanjaksolla on ollut +/- 40 kg, ja hänellä kroppa reagoi todella välittömästi siihen, mitä ja paljonko suuhunsa laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavat geenit sulla! Ja nuo aineenvaihduntaerot on kyllä ihan totta. Mä tiedän että mun pitäis liikkua ja hoitaa lihaskuntoa pitääkseni aineenvaihdunnan vähän kovemmalla liekillä ja tämä kevät on nyt ollut sen suhteen täysi katastrofi.

      Poista
    2. Jäin miettimään tuosta aineenvaihdunnasta. Esim. ihan sellainenkin asia kuin kilpirauhashormonit voivat vaikuttaa kun ne ovat kerran sidoksissa aineenvaihduntaan. Normaali haarukkahan arvoissa antaa liikkumavaraa eli en siis tarkoita, että kilppariarvoissa on jotain vikaa vaan siitä että ylä- ja alapäätä lähellä olevat arvot varmaan vaikuttavat eri tavalla aineenvaihduntaan.

      Ja se, että jos ne ovat pielessä, hiemankin niin vaikeuttavat koko kuviota. Mulla oli myös pitkä tauko liikunnasta mm. kilpparisairauden vuoksi (jouduin olemaan myös n. 3kk ilman lääkitystä + toki se aika kun diagnoosia ei ollut) ja ajattelin että jeeeee kun homma kondiksessa niin pääsen liikkumaan ja pistämään painon alas. No kuukauden kohdilla ihmettelin, että onpa kumma kun tällä metodilla ei mitään tapahdu. Ei tapahdu vieläkään lähes 6 kk kuluttua. Aivan sama mitä tekee. Joku osa-alue vaan ei ole kunnossa ja voi olla, että lääke ei sovi, monihan on saanut avun rautalisästä (varastot alhaalla) jne jne tai yhdistelmälääkitys on tuonut normaaleilla syömisillä ja liikunnoilla painon alas ilman eri ponnistuksia.

      Noh, tuo omakohtainen kokemukseni ei suoranaisesti liittynyt aiheeseen, mutta hormonimme kyllä vaikuttavat itse kunkin aineenvaihduntaan vaikka yksilön labra-arvoissa ei olisikaan niinsanotusti mitään vikaa :)

      Ihminen on merkillinen laitos, joskus ihmetyttää miksi niin monet vetävät mutkat suoriksi - maailma ei ihmiskropan osalta ole vieläKÄÄN valmis eli emme siis todellakaan tiedä vartalomme toiminnasta varmaan murto-osaakaan. Hormoneista tuli juuri tv-dokkari ja siinä sanottiin, että hormonien osalta ollaan niiiin lapsenkengissä vielä.

      Poista
  9. Hyvä näkökulma tänään "Älä laihduta" -päivänä!

    https://www.facebook.com/alalaihduta/

    VastaaPoista
  10. Tulee tästä älä laihduta -päivästä mieleen, että mä koen että kyllä pahus soikoon joudun laihduttamaan, tai ainakin pitämään painon ja syömisen mielessä, sillä jos en pidä, räjähdän. Olen ystäväporukassani se ainoa oikeasti ylipainoinen ja välillä seura tuntuu vähän raskaalta, kun joutuu elämään juuri tuon älä laihduta-meiningin mukaan ja vähän niinku sen vuoksi, että porukassa on ihmisiä joilla meinaisi repsahtaa toiseen suuntaan. Oikeasti kaipaisin porukkaa, jossa voisi tsempata toisia siihen, että ei söisi tai ainakin söisi terveellisesti. Nykyisellään kaikenlaiseen herkutteluun suhtaudutaan kannustavasti, koska halutaan kannustaa ihmisiä syömään vapautuneesti. Minulla se ei onnistu. Muutama vuosi sitten elämässä oli tosi rankka ajanjakso, jolloin paino näytti pahimmillaan 95kg ja sen jälkeen on ollut enemmän ja vähemmän taistelua pitää sitä 80kg tienoolla ja koittaa saada alas. Muutin juuri ulkomaille harjoitteluun ja aika pitkän ja masentavan työnhaun ja ulkomaille muuton seurauksena vatsaan kolahti 5kg, joita olen ääneen itkenyt nyt pari viikkoa. Hankin vaa'an ja päätin, että mikä nopeasti tulee niin saa luvan nopeasti lähteä. Tuntuu vain tosi yksinäiseltä, koska ei ole oikein ketään jonka kanssa puida asiaa. Kavereista tosi moni on sitä porukkaa, joka alakuloisena laihtuu ja muutenkin (oon ihan sikapaha) ei tahdo oikein hermo riittää että jos itken painonnousuani jollekin tosi hoikalle kaverille ja se vastaa siihen että joo, sillä myös on noussut paino. Ymmärrän että tuo on aika normaali, empaattinen tapa vastata, mutta ahdistun jotenkin välittömästi. En siis juuri nykyään puhu aiheesta.

    Eräs jännittävä yksityiskohta on, että kun silloin muutama vuosi sitten tein masennustestin, niin painon osalta masennukseen viittasi painon putoaminen. Lihomisesta ei sanottu sanaakaan. Tuli sellainen olo, että kiva, oon niin ahne etten osaa surrakaan oikein.

    Anteeksi, tästä tuli ihan avautumisviesti, mutta jotenkin kolahti tosi voimakkaasti postaus ja tää keskustelu.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...