4.4.2016

Kaikki osallistuvat - paitsi jotkut

Hallituksen säästötalkoissa on peräänkuulutettu reilua yhteishenkeä. Kaikkien on kannettava kortensa kekoon, kaikki osallistuvat talkoisiin!



Olen talkoohenkinen ihminen ja osallistun mielelläni. Maksan auliisti veroja, koska heikoimmista huolehtiminen lisää turvallisuuttani. Konkreettisetkin projektit käyvät. Yhteistä asukaspuistoa on kiva olla korjaamassa, vien mielelläni kersat siivoamaan lähialueen luontoa ja jeesaan kotinsa menettänyttä perhettä, kun itsellä on muutenkin liikaa. Annan mielelläni roposia myös luokan retkirahastoon sekä puolelle tusinaa hyväntekeväisyysjärjestöjä.

Mutta siinä vaiheessa, kun hallitus pyytää mukaan lisätalkoisiin, haluan tietää mihin rahaa tarvitaan. Mihin nykyisiä rahojani käytetään ja mitä lomarahoillani ostetaan? Ei ainakaan uutta lastensairaalaa, joka rahoitetaan - kas - yksityisillä talkoilla.

No, tietenkin me tässä yhteistyössä nostamme Suomea taloudellisesta suosta, jonka ovat pyytämättä ja yllätyksenä aiheuttaneet eskarilaiset, digitalisaatio, rakennemuutos, taantuma ja AY-jäärät eli käytännössä kaikki muut paitsi dynaaminen elinkeinoelämä itse.

Ymmärrän sen, että jos päiväkodeissa lapsia hoidetaan vähän huonommin, julkisen sektorin ylläpitoon menee vähemmän rahaa. Mutta mistä minä tiedän, että helluntaityöskentelyllä tosiaan parannetaan sitä kilpailukykyä? Ja missä kohtaa tarkalleen ottaen yritykset ovat luvanneet laittaa ylimääräiset fyrkat kotimaisiin investointeihin ja työpaikkoihin?



Ei missään. Kaikki nimittäin eivät osallistu, koska lainsäätäjämme eivät sitä edellytä ja finanssisektori taas saa varojen piilottelusta kaviaarit leipänsä päälle.

Tutkivien toimittajien talkoot paljastivat moraalisesti arveluttavaa menoa Panamalla. Pankkisektori on suojellut ikäviltä veroilta niin yrityksiä, perheitä kuin presidenttejäkin. Täysin laillisesta veronkierrosta syntyvillä tappioilla on kuitenkin hintalappu.

Verohallinto on arvioinut, että yritysten harjoittama verosuunnittelu vie Suomessa vuosittain noin 320 miljoonan euron verotulot. Sellainen summa näkyy jo Suomen valtion budjetissa.

Kaiken huipuksi Nordean päämaskotti kertoo ihan pokalla, että julkisen sektorin leikkausten määrä pitäisi kaksinkertaistaa. Toki, jos on oman käden tietoa siitä, että verokertymä jää hippasen pienemmäksi kuin valtio on laskeskellut, niin neuvohan on hyvä. Ei ihme, että ei ole varaa koulukorjauksiin, etsivään nuorisotyöhön, varhaiskasvatuksen tavoitteisiin sopiviin päiväkotiryhmiin ja lastensairaalaan. Ei ihme, että loikat jäävät tekemättä. Eikä ihme että talkoot eivät kiinnosta.

Että niin kauan kun hallitus kurjistaa lapsiperheiden elämää ja samalla yrittää aktiivisesti rakentaa Suomesta uutta Panamaa sekä vapauttaa talkoista ne, joilla annettavaa riittää, voivat he minun puolestani talkoohengessä imeä faijansa kasseja pistää omat lomarahansa vaikka viiden euron pitsoihin.

Ps. Project Mama Oy maksoi juuri yhteisöveronsa verohallinnon tilille. Lukemalla tätä blogia ilman adblockereita tuet siis suomalaista sivutoimista yrittämistä, josta maksetaan verot Suomeen.

Ps2. Puolueiden kannoista lisää täällä. Eroja löytyy.


25 kommenttia:

  1. Aikoinaan asuttiin pienkerrostalossa. Yksi naapurissa asuva pariskunta oli aina vahvasti sitä mieltä, että kaikki mahdollinen tulee tehdä talkoilla. Rouva kehui vielä miestään, puuseppä ammatiltaan ja kaikkea.

    Kumpikaan ei kertaakaan osallistunut itse talkoihin. Olivat van tyytyväisiä kun muut ahersivat ja taloyhtiö säästi.

    Huipentuma oli kerta kun muut ahersivat pihalla, ja tämä pariskunta grillasi kavereiden kanssa parvekkeellaan. Eivät sentään ohjeita huudelleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mutta jos asiat järjestyivät noin kivasti talkoilla niin eihän siinä mitään.

      Mä olen jo kahteen otteeseen juuri syystalkoiden aikana viettänyt lauantain budjettiriihessä. Ei sitäkään ole hyvällä katsottu. ;)

      Poista
  2. Kuluttajan uusi käytäntö: Kysyn yritykseltä, mihin he maksavat veronsa, ennenkun ostan sieltä mitään. Suosittelen selvittämään ainakin vakuutusyhtiöt, pankit, telefirmat ja kaikki kenelle maksat joka kuukausi jotain säännöllisesti. Ja jos oma pankki on paratiisilistalla, niin se menee vaihtoon saman tien. Sillä jos kaikki verosuunnittelua (anteeksi, veronkiertoa) harrastavat yritykset maksaisivat veronsa sinne minne ne kuuluvat, ei meillä olisi tarvetta millekään leikkauksille. Kuluttajana en voi valita yrityksen hallitusta, mutta voin vaikuttaa siihen kenelle ostoksistani maksan ja ketä äänestän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja me tarvittaisiinkin uusi joutsenmerkki! Sellainen suomileijonaa riiputtava karhu ehkä.

      Poista
    2. Kaunis ajatus, mutta hivenen naiivi. Nyky-yritysten viestintä on pitkälle hiottua ja tuohon vastataan helposti jotain ympäripyöreää, että totta kai maksetaan kaikki Suomeen, vaikka tosiasiassa ei maksettaisikaan. Kyllä tärkein vaikuttaminen tapahtuu poliittisesti, eduskunnan kautta.

      Poista
    3. Äläs nyt. Ei se mikään vapaasti ladattavissa oleva prenikka olisi vaan verotietojen perusteella ansaittu luokitus. Kyllä se tehtävissä on vaikka aika haastavaa on päättää ne kriteerit omistuksen ja verotuksen suhteen.

      Poista
  3. Itse aion huomenna kävellä Nordean toimistoon ja irtisanoa kaikki tilini. Se on jotain konkreettista vaikkakin pientä mitä voin tehdä ja vaikken mikään tuottava asiakas ole ollutkaan, niin kuitenkin erittäin pitkäikäinen. En halua olla tukemassa heidän toimintaansa edes sen vertaa mitä heille pankkipalveluista tällä hetkellä maksan ja kehotan kaikkia muitakin joilla tilejä siellä on lopettamaan ne jos siihen vain on mahdollisuus. Yritysten tukeminen rahallisesti tai vaihtoehtoisesti tukematta jättäminen on yksi yksityisten ihmisten tämän hetken tärkeimmistä tavoista käyttää sitä vähäistä valtaa mitä meillä kaikilla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin että tökkii, mutta ymmärrän myös ihmisiä, jotka eivät te niin: se vastuullinen pankki ei ole vielä ilmoittautunut ja toisaalta asuntolainojen siirto toiseen pankkiin saattaa tulla kalliiksi. Ja vähiten haluaa nyt tälle pankille extrafygyä antaa.

      Poista
  4. Kyllä tässä tilanteessa yksittäisen kuluttajan vaikutusmahdollisuus on todella pieni. Tähän _pitää_ vaikuttaa poliittisin keinoin. Hallitus leikkasi juuri viime vuonna veroparatiisitutkimuksesta ja Finnwatchin rahoituksesta. Yksittäisen ihmisen tärkeimmät vaikutuskeinot ovat yhteydenpito asiasta kiinnostuneisiin poliitikkoihin ja Finnwatchin tukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tästä aivan samaa mieltä. Finnwatchin tukeminen lienee vielä parempi vaihtoehtio koska tämä hallitus ei aio harmaan talouden ja veronkierron suitsimiseksi sormeaan liikauttaa.

      Poista
    2. Mielenkiintoista kyllä seurata, miten hallitus aikoo tämän jälkeen selvitä kilpailukyky- ja talkoopuheistaan kuivin jaloin. Järkeväähän nyt olisi pistää paukkuja veronkierron ehkäisyyn, jotta kansalaisille tulisi sellainen olo, että rikkaidenkin meininkiä suitsitaan jotenkin. Todennäköisesti näin ei kuitenkaan käy ja hallitus kaivaa vain syvempää hautaa itselleen. Mutta saa nähdä nieleekö kansa enää purematta työajan pidennyksiä ja lomarahojen leikkauksia.

      Poista
    3. Jännäksi menee. Nythän he eivät ole oiekastaan kommentoineet asiaa millään tavalla. Tai minusta "verojenmaksu on kunnia-asia" ei ole pm-tason kommentti.

      Poista
  5. Ja sitten vielä sanotaan että miehet hoitavat isoja talousasioita paremmin kuin naiset. Paskanmarjat, itsekkäitä, ahneita pikkunilkkejä joka ikinen. Pikkupojat pelkäävät, että naiset olisivat oikeudenmukaisempia ja heidän leikkimisensä loppuisi. Se itseasiassa selittää naisten mollaamisen ja ulossulkemisen muillakin kuin talousaloilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä naisetkin osaa olla itsekkäitä, mutta oikeistolainen politiikka on tällaista. Sitä ei vain ole näin mittavaa täyslaidallista saatu pitkän aikaan.

      Poista
  6. Kiitos adblock-herätyksestä! Silkkaa ajattelemattomuuttani olen blokannut mainokset aiemmin, sillä ei vaan ole täällä älli riittänyt sisäistämään, että sieltä te tulonne saatte *häpeää tyhmyyttään*

    No, nyt olen koneelta laittanut adblockin pois päältä kaikkien seuraamieni blogien sivustoilla.

    VastaaPoista
  7. Niin mutta kun itse on rahansa tehtävä ja jos tarvitsee jotain sellaista kuin julkinen terveydenhuolto, julkinen koulutus tai julkinen pöivähoito niin on jo lähtökohtaisesti likainen ja itse köyhyytensä aiheuttanut evolutiivisesti sukupuuttoon kuoleva osa ihmiskuntaa. Näin ajattelee miljonääri ja rikastuu ilman omatunnontuskia muutaman miljoonan lisää - ja ostaa kaikki omat palvelunsa ja tarpeensa yksityiseltä. Näin ajattelee yllättävän suuri osa myös suomalaisesta keskiluokasta, varmasti lievemmin ja armollisemmin mutta samalla "itsepähän olen.."-mentaliteetilla. Hieman kärjistettynä mutta kuitenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on ihan tutkittu juttu että hyväosainen alkaa pitää hyväosiausuuttaan omana ansionaan vaikka olisi saanut rahata huijaamalla. :) Mutta suuri osa ei ajattele politiikkaa ollenkaan vaan äänestää tietämättä yhtään onko puolue hallituksessa, miten he äänestävät ja millaista politiikkaa heiltä voi odottaa.

      Poista
  8. Tää hallitus on kyllä mennyt niin häpäiseen talkoo-termin, että ei mitään rajaa!

    Olen odottanut uutta hallitusta viime kesästä asti, TOIVOTTAVASTI ei tarvitse odottaa vaalikauden loppuun. Kyllä on niin kylmät arvot näillä hepuilla, että huh huh. Arvovalintojahan noi kaikki leikkaukset on, eikä mitään muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä. Talkoilla voisi nimittäin saada paljon hyvää aikaiseksi vaikkapa leikkipuistot kuntoon.

      Poista
  9. Ymmärrän tuohtumuksesi, mutten ole samaa mieltä. Suomen talouden ongelmat eivät ensinnäkään ratkea verosuunnittelun tai edes laittoman veronkierron estämisellä. Toisekseen on valitettavasti päiväunta, että kumpaakaan edellä mainitusta saataisiin suitsittua ainakaan kovin nopeasti. Hallintarekisterin hylkääminen ei sekään taida auttaa.

    Ylipäänsä pidän omituisena ajatusta siitä, että voisimme nyt heittää hanskat naulaan, kun "kaikki eivät osallistu" tai "kun hallitus kurjistaa lapsiperheiden asemaa”. Voimme tietysti kuvitella että meidän taloudessamme menee aivan hyvin tai että ongelmat korjaantuvat itsestään. Jos emme kuitenkaan tällaiseen haihatteluun sorru, joudumme valitettavasti tekemään vaikeita (leikkaus)päätöksiä.

    Kun julkista keskustelua seuraa, on koossa nopeasti lista asioista joista ei ainakaan saa leikata:

    - Päivähoito
    - Koulutus
    - Terveydenhuolto
    - Eläkkeet

    Mistäköhän leikkauksia saisi tehdä?

    Lisäksi pienituloisten tai keskituloisten suoria veroja ei saa nostaa ja mitään välillistä kulutusveroa (kuten alv.) ei myöskään pidä korottaa.

    Ratkaisu tuntuu aina olevan ”suurituloisten verojen korottaminen”. Valitettavasti kukaan ei näytä osaavan kertoa, mitä ”suurituloisella” tarkoitetaan, kuinka paljon ”suurituloisten” veroja pitäisi nostaa ja kuinka paljon rahaa ”suurituloisilta” vielä voitaisiin verottaa enemmän. Ja harva tuntuu tietävän (tai muistavan), että jo nyt kovatuloisin 10% ihmisistä maksaa 45% suorista veroista.

    Veroparatiisikohusta kirjoittaa kiinnostavasti Liberan Heikki Pursiainen: http://www.talouselama.fi/uutiset/nakemys-panaman-papereista-veroparatiiseista-ei-ole-valtiontalouden-pelastajaksi-6539822. Tekstissään hän ainakin yrittää huomioida eri näkökulmat, eli kannattaa lukea. Ei taida Suomen talouden pelastus veroparatiiseista löytyä, vaikka se iloinen yllätys olisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Laaksonen. Täsmennätkö että mistä et ole samaa mieltä? Siitä että talkoisiin eivät osallistu kaikki? Se on nähdäkseni ihan kiistatonta eikä mikään mielipidekysymys.

      Toiseksi, en missään kohtaa väittänyt että tämän epäkohdan korjaaminen on a) helppoa / noepaa ja b) ratkaisu kaikkeen. Mutta niin kauan kuin verotarkastajat vähintään maksavat itse itsensä takaisin en näe tässä myöskään turhaa työtä. Ja jos kaikki asiantuntijat Sixten Korkmania myöten ovat sitä mieltä että avoimuuden lisääminen on ihan pätevä tapa suitsia veronkiertoa, minä en näe mitään syytä miksi sitä pitäisi erityisesti vastustaa kuten hallitus tekee.

      Onhan noita vaihtoehtoisia leikkaus- ja verotuskohteita vaikka kuinka, kannattaa vähän tsekkailla puolueiden varjobudjetteja eikä uskoa kaikkea mitä Sipilä sanoo. Julkista rahaa käytetään aivan valtavasti mm. erilaisiin yritystukiin. Kannattaa perehtyä vaikka tähän uutiseen aiheesta.

      Liberan linkkeihin en uskalla koskea ilman luotettavan tahon suosittelua.

      Poista
    2. Hei vaan Lahti ;)

      Olen eri mieltä seuraavista asioista:

      - Nykyistä voimakkaampi verosuunnitteluun puuttuminen saisi aikaan sen, että meillä olisi varaa koulukorjauksiin, etsivään nuorisotyöhön, varhaiskasvatuksen tavoitteisiin sopiviin päiväkotiryhmiin ja lastensairaalaan.

      - Suomen dynaaminen elinkeinoelämä kuvittelee, että syylliset huonoon taloustilanteeseen löytyvät kaikkialta muualta paitsi elinkeinoelämästä.

      - Hallitus rakentaa Suomesta uutta Panamaa.

      - Hallitus yrittää vapauttaa talkoista ne joilla annettavaa riittää.

      Yritystukien leikkaamista en uskalla tarkemmin kommentoida, kun en ole niihin kunnolla perehtynyt. Olen kuitenkin taipuvainen uskomaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Malirantaa, joka tuossa linkkaamassasi jutussa epäilee tukien tehoja.
      Toisaalta tuista suuri osa käsittääkseni kulkee palkansaajien taskuun (esim. Viking Linen Grace-aluksen rakentaminen ja yleensä telkka- ja varustamoteollisuus), eli yritystukien leikkaaminen oletettavasti kasvattaisi ainakin lyhyellä aikavälillä työttömien määrää.

      Sitä mieltä toki olen, että kannattamattomaan ja elinkelvottomaan liiketoimintaan ei kannata pumpata julkista (eikä mitään muutakaan) rahaa. Ja veikkaukseni on, että esimerkiksi telakka- ja varustamotoiminnan tukien leikkaamisista (ja niin edelleen irtisanomisista) nousisi melkoinen metakka.

      Listasin ensimmäisessä kommentissani leikkauskohteita, joihin ei ilmeisesti saisi koskea. Valitettavasti en usko, että voisimme nykyisessä tilanteessa jättää leikkaukset tekemättä. Ajoitusta, kohdennusta, kokoluokkaa ym. pitää tietysti miettiä tarkkaan ja toivon että asioista päättävät näin parhaansa mukaan myös tekevät.

      Taitaa olla niin, että talkoisiin eivät koskaan osallistu kaikki. Se ei kuitenkaan tarkoita, että talkoot voitaisiin jättää pitämättä. Ja eiväthän nämä nyt mitkään talkoot edes ole.

      Ota riski ja lue Pursiaisen teksti vaikka minun vähemmän luotettavasta suosituksestani.

      Poista
  10. Jaha, Laaksonen jatkaa. Hyvä. En nimittäin peräänny.

    Se, että hallitus rakentaa Suomesta Panamaa (liittyy myös talkoista vapauttamiseen) on fakta. Siitä kertovat äänestystulokset EU-parlamentissa, leikkaukset Finnwatchilta ja harmaan talouden tutkimuksesta, hallintarekisterin ujuttaminen sekä ajan peluu "parlamentaarisen työryhmän" perustamisella kun tarvittavat toimenpiteet on jo selvitetty.

    Se, että meiltä jää verotuloja saamatta on fakta. Se taas, käytettäisiinkö niitä koulukorjauksiin riippuu toki täysin vallankäyttäjien arvoista. Voihan niitä pumpata vaikkapa Viikkarin risteilyihin.

    Se taas että elinkeinoelämä ei katso peiliin vaan syyttää kaikkia muita viennin sakkaamisesta on omaa tulkintaani, joka perustuu TAT:in pohdintaan siitä, miksi Ruotsin taloudella menee paremmin.

    Yritystuet vääristävät kilpailua ja pitävät yllä epätervettä yritystoimintaa ellei kyse ole sellaisesta toiminnasta jossa on jotain potentiaalia olla kannattavaa tulevaisuudessa (= menee maailmalla kaupaksi) kuten uusiutuva energia. Minusta se on markkinatalouteen uskovalta (?) oikeistohallitukselta omituista tekohengitystä. Kyllä minäkin työllistän jengiä jos työnnetään hillot kouraan. Ehkä sinäkin? Tulisipa kiinnostava oikeuskeissi tästä.

    Summa summarum. Tämä hallitus on ansainnut syvän halveksuntani taantumuksellisen, epätasa-arvoisen ja näköalattoman politiikkansa vuoksi, mutta onhan se hyvä että edes jonkun mielestä päiväkotiryhmien kasvattaminen tuntuu oikeudenmukaiselta. Siitä ilmeisesti olemme samaa mieltä että talkooretoriikka haisee niille faijan kasseille.

    Ja ei, en lue mitään mitään EK tai Libera kirjoittaa ennen jonkinlaista arvosertifiointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynäsi on terävä, toveri Lahti.

      Samaa mieltä emme kuitenkaan ole, vaikka tuskin niin kaukana toisistamme kuin mitä näitä kommenttejamme lukemalla voisi kuvitella. Keskustelun hedelmällinen jatko kuitenkin vaatii mielestäni enemmän aikaa ja mieluusti pullon tai parikin jotain keskihintaista viiniä.

      Listaus Ruotsin talouden menestystekijöistä oli erittäin mielenkiintoinen ja pointit toki pääosin minullekin tuttuja. Näistä erityisesti kohta 2. ”Ruotsalaisilla yrityksillä on itseluottamusta luoda brändejä” kiinnostaa sattuneista syistä kovasti. Kyse ei mielestäni tosin ole itseluottamuksesta, vaan markkinointiosaamisesta.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...