15.3.2016

Mitä tänään puettaisiin?

Kun olin au pairina Lontoossa, ihmettelin, miksi lapsiperheen eteisessä ei ollut isoa vaatekaappia, vaan pelkkä säälittävä pystynaulakko. Missä hemmetissä ulkovaatteita säilytettiin? Perheen äiti katsoi minua kuin mielipuolista. Kyllähän nyt yhdellä poplarilla ja villaulsterilla ulkona pärjää.

Noh, sinä talvena elohopea painui tasan kerran nollan alle. Ja silloin oli kansallinen hätätila ja jengi hamstrasi öljyä, lääkkeitä ja elintarvikkeita.

Tästä näkökulmasta suomalaisen lapsiperheen joka-aamuinen eteisarvonta, mitä tänään päälle puettaisiin, saattaa olla vieras ilmiö. Teinkin vertaistueksi yleishyödyllisen listauksen, josta näkee, mitä eri kuukaudet näillä leveysasteilla pukemisstrategisesti oikein tarkoittavat.

Aluspaita, leggarit, lämpöhousut, pitkähihainen, paksumpi villapuku, fleece ja toppahaalari. Silti aivan jäässä.

1. Tammikuu

Se tyyppi, joka väittää, että lapsille riittää kolme kerrosta, ei takuulla asu Berliiniä pohjoisempana. Tai sitten hän pitää ääreisverenkiertoa turhakkeena. Vaikka pukisit ipanalle päälle kaiken mitä kaapista löytyy, vähintään silmämunat jäätyvät kuoppiinsa ja räkä nenään. Lisäksi michelin-kersa on yli 20 cm hangessa kohtuullisen liikuntakyvytön. Nobel sille, joka kehittää toppahanskojen peukaloon sähkölämmityksen.

2. Helmikuu

Katso tammikuu. Helmikuu on tilastollisesti vuoden kylmin kuukausi, mutta tässä kuussa iskee kirottu sosiaalinen paine tervehenkiseen ulkoiluun, kiitos laskiaisen ja hiihtoloman. Tämän kuun tärkein hankinta onkin liput muutama tuhat kilometriä etelämmäs. Myös erilaiset huovat, lämpöpullot ja puhaltimet, joilla elvytetään kevättalven pakastamia ruumiinosia, ovat tarpeen.

3. Maaliskuu

Kyseessä on ensimmäinen kevätkuukausi, mutta jostain syystä valkoista paskaa sataa taivaalta enemmän kuin koskaan. Koska aurinko kuitenkin lämmittää, lätäköitä, loskaa ja puroja on joka puolella - ja sula vesi vaikuttaa alle 150 senttisiin ihmisiin magneetin lailla. Tässä kuussa lapsi pitää pukea kuin tammikuussa, mutta päällystää kumilla, muovilla ja neopreenilla lätäkköuintikisoja varten. Tätä kuuta varten on myös kehitetty talvikumisaappaat.

Kuva otettu huhtikuun alussa. Ulkona pärjäsi hupparissa.

4. Huhtikuu

Kevät etenee, mutta vuorokauden lämpötilojen vaihtelu voi olla 30 astetta ja tilanne voi vaihtua yhden pilven ansiosta vartissa suuntaan tai toiseen. Vettä voi sataa missä olomuodossa tahansa, voi tuulla suoraan pohjoisnavalta - tai olla täydellinen keskikesän helle. Ei voi tietää. Tässä kuussa olet tuomittu epäonnistumaan, teit mitä tahansa. Lapsellasi on aina kylmä tai hiki, parhaimmassa tapauksessa molemmat yhtä aikaa. Jos sataa lunta ja sen jälkeen paistaa, kersat sokeutuvat ilman kunnon aurinkolaseja.

5. Toukokuu

Varaudu edelleen pahimpaan. Lumet ovat sulaneet ja aurinko paistaa korkealta, mutta se ei tarkoita, että talvi olisi väistynyt. Kypärämyssystä voi luopua, mutta välikausihaalari ja ohuempi kerrasto kannattaa pitää naulakossa, ettei puiston penkillä istuskellessa iske virtsatietulehdus. Voit mahdollisesti vaihtaa tumput sormikkaisiin, vuorilliset kurahanskat vuorettomiin ja talvikumisaappaat tavallisiin. Ei kannata lopettaa d-vitamiinia.

Kuva otettu juhannuksena. Hanskoja ei laitettu joten näpit olivat aivan jäässä.

6. Kesäkuu

Kyseessä on "kesä" vain teoriamielessä - leggingsien päälle vedetään edelleen ulkohousut. Suomen neljä vuodenaikaa tarkoittaakin sitä, että yhdessä kuukaudessa voit kokea ne kaikki ja se on yleensä kesäkuu. Joskus onkin vaikea erottaa joulun säätä juhannuksesta. Onneksi päivälämpötila sentään pysyttelee enimmäkseen nollan yläpuolella, joten pelkällä välikausihaalarilla pärjää. In Finland we have this thing called kesäpipo ja kevyttoppatakki.

7. Heinäkuu

Heinäkuussa alkaa 60 päivän ajanjakso, jolloin vuorettomille vaatteille, shortseille, hellehatuille ja lippiksille, lyhyille hameille ja mekoille sekä hihattomille paidoille saattaa olla käyttöä. Muista kuitenkin aurinkorasva, sheidit, hyttysmyrkky ja laastarit. Lapsesi iho on aistinut aurinkoa ja ulkoilmaa viimeksi 300 päivää sitten.

8. Elokuu 

Tässä kuussa pukeutumista määrittävä tunnetila on hankintapaniikki. Elokuussa pitäisi siirtyä normiarkeen kesän rötväyksen jälkeen, mutta kersojen vaatteille on tapahtunut jotain. Lapset ovat mystisesti kasvaneet 10 senttiä niin että sisätossut ratkeilevat saumoista ja farkut ovat muuttuneet capreiksi. Kouluun mennään elastaania sisältävissä verkkareissa. Kannattaa myös ennakoida ja tarkistaa kumisaapas-, kuravaate- ja villapukutilanne.

Kuva otettu marraskuun puolivälissä. Aivan liikaa päällä.

9. Syyskuu

Tässä kuussa tulee se päivä, jolloin huomaat olevasi jumissa kesässä: jätät päiväkodin pihalle sen ainoan lapsen, jolla ei ole bränikkä välikausihaalari ja sormikkaat päällä. Ohuessa farkkutakissa ja balleriinoissa hypotermia iskee taaperoon vartissa ja saat ystävällisen palautteen päiväkodin henkilökunnalta. Nyt on myös aika ruveta metsästämään seuraavan koon toppavaatetta.

10. Lokakuu

Säätyyppi vastaa huhtikuuta. Se, että katsot aamulla lämpömittaria, sadetutkaa ja tuulensuntaa, ei auta. Ainoa järkevä valinta on pakata mukaan ihan kaikki varusteet päiväkotirepun räjähtämisen uhalla. Tässä kuussa toivot kiihkeästi, että lapsi kasvaisi pian aikuiseksi ja vastaisi ihan itse vaatevalinnoistaan.

11. Marraskuu

Loppusyksystä maailma muuttuu hiljalleen nestemäiseksi: löysäksi mudaksi, maatuvien lehtien suljunmuljuksi ja kuravelliksi. Eteisessä on enemmän hiekkaa kuin Kalaharissa paitsi jos vahingossa tulee metri lunta. Tässä kuussa haastavinta on päättää, kuinka monta kertaa kehtaat olla pesemättä välikausihaalarin, jotta goretex-pinta ei liikaa kuluisi. Muista kuorruttaa lapsi erilaisilla heijastintuotteilla.

Uutena vuotena pari vuotta sitten tarkeni välikausihaalarissa ja ohuissa lapasissa.

12. Joulukuu

Eteläisen Suomen joulukuu saa ihmettelemään, miksi me persjalkaiset emme ole kehittäneet bioluminenssia samaan tapaan kuin syvänmeren kalat. Vaihda viimeistään nyt paksumpaan haalariin, jonka vesipilariarvo on tapissa. Ei siksi, että sitä vielä lämpötilojen puolesta tarvittaisiin, mutta hiekkalaatikolla noin kuukaudessa paskaksi kieritty välikausihaalari alkaa vedellä viimeisiään.

Ja näin on eteisen kaappi taas elänyt yhden vuoden kierron. Eläköön kaikki lastenvaateprojektipäälliköt!

45 kommenttia:

  1. Kiitos :) Tämä puki sanoiksi suuren osan lastenvaatetuskastani. Sitten on oma luku vielä sille organisoinnille, että nuo kaikki yllämainitut vaatekappaleet löytyvät kaapista oikeaan aikaan oikeassa koossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet vanhemmat jakavat tämän tuskan. :) Lastenvaateproikkaroinnista olenkin kirjoittanut useampaan otteeseen. :)

      Poista
  2. Viime päivien sää ilmeisesti innoittanut tämän tekstin.
    Täällä on ainakin ollut kolme aina väärinpuettua ihmistä viime aikoina: vauva hikoilee rattaiden makuupussissa, leikki-ikäinen vuorotellen hikoilee ja palelee kuravaatteissaan ja äiti yrittää pitää itsensä lämpimänä hyppimällä hiekka(kura)laatikon ympärillä (ja hikoilee jos kahta ensin mainittua pitää työntää rattaissa postilaatikkoa pidemmälle).
    Niin ja kohta tosiaan pitäisi tarkistaa, mahtuuko viime syksyinen välikausihaalari vielä ja jos ei mahdu, sellaista pitää alkaa metsästämään jostain. Apua! Antakaa mä ahdistun ensin näissä märissä ja lämpimissä maaliskuun keleissä (jotka kai jo loppuviikkoon mennessä muuttuvat taas kylmiksi)!
    Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen veikkaus! Viime päivinä molemmilla on varpaat hionneet villasukissa ja kumppareissa, mutta päät jäätyneet ohuemmassa pipossa. Itse hikosin tänään pyöräillessäni himaan kun oli yhtäkkiä 10 astetta.

      Poista
  3. Tää pitäis kääntää englanniksi ja lykätä jonnekin maahanmuuttaja/turvapaikanhakijapalstalle.

    VastaaPoista
  4. Vaikka välillä tulee haaveiltua asumisesta maassa, jossa ulos lähtemiseen riittäisi vain kenkien sujauttaminen jalkaan, niin kyllä Saksakin voittaa Suomen 6-0 keliolosuhteissa. Viimeisen puolen vuoden aikana on ollut vain muutama päivä, jolloin olen noutanut tarhasta mutaisen lapsen. Kun ei ole lunta, niin ei ole loskakelejä. Ja kun ei ole pakkasta (tänä talvena oli viikon mittainen jakso, jolloin elohopea painui muutaman asteen pakkasen puolelle) niin ei tarvitse kerrostaa. Kevät on ollut sen verran kylmä, että lapsi kulkee edelleen talvihaalarissa. Välikausihaalarillakin pärjäisi, jos alla olisi villapuku. Mutta kun ei täällä tajuta välikerrosten päälle. Jos vien päiväkotiin villapuvun ja välikausihaalarin, niin lapselle puetaan vain se päällimmäinen kerros ja sitten paleltaa. Hanskojahan ei lapsille pueta koskaan, edes niinä harvoina pakkaspäivinä. Reiman rukkaset nököttävät aina naulakossa kun tulen hakemaan lasta kotiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tajua tota hanskattomuutta! Täällä Suomessakin näkee nimenomaan ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, joilla vajaan vuodenkin ikäiset istuu (siis on paikoillaan, ei edes touhua lämpimikseen) rattaissa ilman hanskoja kesät talvet! Itse varsinkin ääreisverenkierron skipattua kroppani oon melkein soittamassa lasuun kun näitä nään :D

      Mutta totta tosiaan, vaatetta saa olla jos jonkinlaista ja sitten kun kaupat myy aina ihan väärää!! Nythän on hyllyt pullollaan hellemekkoja ja sitten juhannuksena isketään toppahaalarit rekkeihin o.O Tänään esim. kurahousutarjona oli ala-arvoista, mutta ostin sentään kesäksi lippiksen. Viime huhtikuussa oli lähes mahdoton löytää "välikausikenkiä", eli jotain muuta kuin kesäsandaalia. Naamapalmu sanon mä.

      Poista
    2. Mua nauratti kun olin lapsen kanssa Berliinissä tammikuussa ja lapsella tietysti toppahaalari säänmukaisine asusteineen. Ne katseet ja kommentit mitä me saatiin paikallisilta, siis ööh onko toi lumipuku...??? Ja lapsia näkyi enimmäkseen villakangastakeissa jopa nahkatakeissa, jalassa farkut, pipot oli kyllä onneksi päässä. Olin järkyttynyt! :D Täällä voi hyvin pienet tepastella haalareissan keskellä Bulevardia tai Esplanadia eivätkä kerää katseen katsetta. Berliinissä oli silloin tammikuussa toki lämpimämpi kuin Suomessa, mutta kuitenkin tosi kylmä, jotain 5-10 astetta pakkasta.

      Poista
    3. Tunnen tuskasi Päivi / Puolivälissä! En ymmärrä syntyykö ne täällä eri ääreisverenkiertolla kuin me Suomessa, mutta hanskoja, kinttaista puhumattakaan, täällä ei tosiaan käytä kukaan ja kerrospukeutuminenkin tuntui ihan oudolta. Eikä ne kyllä tarhassakaan kovin perään katso, mitä lapsilla on ulkona päällä eli Katjan yllämainitsemaa muistutusta vaatetuksesta ei tarhasta tule.

      Esimerkki muutaman viikon takaa, kun täällä oli lämpötila nollan kieppeillä muutaman päivän ajan... Meillä oli lapset ollut kipeänä edellisen viikon eli laitoin college -housut päälle sisähousuiksi, toppahousut narikkaan sekä pipon ja kinttaat hattuhyllylle. Kun hain lapset, he olivat ulkona college-housuissaan (ja ulkona siis +1 aste) ilman pipoa, huivia ja hanskoja. Ulkona kun oli kuivaa, niin tädit olivat sanoneet, että ei tarvi laittaa kurahousuja (talvihousut oli siis ymmärretty kurahousuksi). No, eipä mennyt kuin pari päivää, niin oltiin sitten taas sairaana! Kyllä ketutti!!! Sen jälkeen ollaan taas palattu siihen, että lapsiraukat joutuvat olemaan koko päivän paksuissa ulkoiluun sopivissa housuissa, sillä sisähousujen päälle täällä ei todellakaan ymmärretä pukea ulko-/ välikausihousuja!

      Poista
    4. Ihanaa kansainvälistä vertaitukea! :D

      Poista
    5. Luoja.. tämäkö mulla on edessä kun kesällä muutetaan Hollantiin. No, onneksi lapset ovat sitten jo koululaisia ja ymmärtävät itse. Mutta jos muillakaan ei ole niin miksi mun pitäis laittaa.. huoh.. K

      Poista
  5. Vuodenajat - tässä yksi niistä monista, monista syistä miksi asun 1000 kilometriä pohjoisemmassa. :) Ei ole tuota hirveää loska-/rapakautta koko syksyä ja alkutalvea ja tämä kevättalvi on mun lempivuodenaika: on lunta, öisin on pakkasta, päivisin paistaa arska ja on lämmin, muttei niin lämmin että joka paikka olisi täynnä sohjoa. Hiihto-, pilkki- ja kelkkakelit makkeimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, siellä ei merkittävää vuodenaikojen vaihtelua ole havaittavissa. :D

      Poista
  6. Sä siis niin puit sanoiksi tämän juuri niinkuin se menee. Voih loka-toukokuu!! Tänään juuri pälyilin päiväkodin pihalla että mitä muiden lapsilla on ja väänsin koululaisen kanssa saako ottaa jo lenkkarit kun jalat kuulemma kiehuu goretex-kengissä ja voiko kesken koulupäivän tunkea ulkohousut, pipon ja hupparin reppuun kun kaikki muutkin. Päädyin vastaamaan että oman järjen käyttö on sallittua, jos on kuuma niin vähennä vaatetta :-O Siis 10v pojalle. Huomenna se varmaan tulee t-paidalla koulusta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hikivarpaat on täälläkin! Tähän pukemiseen pitäisi varmaan olla joku sovellus, joka yhdistäisi paikkatiedon avulla keliolosuhteet seuraavaksi 8 tunniksi ja tekisi sen perusteella suosituksen. ;)

      Poista
  7. Epämääräisten vuodenaikojen pukeutumishaasteet ovat helpottaneet, kun löysin erään ruotsalaisen (kuinkas muuten) posti- ja nettimyyntiliikkeen fleecevuorelliset kurahaalarit! Ne menevät välikerroksen kanssa -10 asteesta nollakeliin ja ilman välikerrosta nollasta +10 asteeseen, eli melkein koko rannikon ns. talven, ns. kevään ja ns. syksyn. Pitää tuulen, veden, kuran ja loskan, kurahousuja ei tarvita ja muksu pystyy liikkumaan. Voi huuhtoa suihkun alla (tarvittaessa haalarin ollessa lapsen päällä) ja on heti taas käyttövalmis. Päiväkotiin vaate nro 1. Kahden lapsen käyttäminä kestävät vielä luovutuksen kolmannellekin. Voi kuinka mä niitä kiittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän minäkin tajusin vihdoin tänä vuonna! Näitä myy kyllä muutkin puljut. Kätevää, kun päiväkodissa ei enää tarvitse lasta kahteen kertaan (haalari+kurikset) eikä kotiulkoilun jälkeen tarvitse pyyhkiä kuraista haalaria. Ovat kyllä jokaisen sentin arvoiset sekä lasten että äidin mielestä. Toinen hyvä on ollut Sorelin talvikengät, joilla painellaan niin pakkasessa kuin loskassa. Helpottaa aamuista pähkäilyä siitä, mitä tänään puettaisiin!

      Poista
    2. Mikäs firma on kyseessä? Mä nimittäin harkitsen kaikkien kuravaatteita valmistavien firmojen haastamista oikeuteen, koska kurakamat eivät pidä vettä 80% todennäköisyydellä! Helvetti että risoo se kumppareiden ja kurahanskojen vieno vuotaminen kahden päivän käytön jälkeen.

      Poista
    3. Meidän omat on Ellokselta. Myös Lassie suprafill oli melko hyvä, mutta oli liian paksu vuori ja kurahousua vain alaosa, ei mene sadevaatteesta. Ei juuri tunnu hiostavan ainakaan meidän ipanoilla. Mutta vinkit kestävistä kurahanskoista olis taas tarpeen... Polarn O Pyret kesti ennen, mutta mielestäni nyt on laatu huonontunut.

      Poista
    4. Meidän fleecevuorelliset kurapuvut on ihan Stadiumista, merkeiltään Everest ja Didriksons. Ovat kyllä olleet ihan ehdottomia viime aikojen keleihin päiväkodin pihalle.

      Poista
    5. Meillä mennään tällä hetkellä Lidlin vuorellisella kurasetillä, ja on kyllä ollut enemmän kuin hintansa arvoinen, todellakin. Meillähän siis lapsi 2v. on kysynyt joka päivä onko tänään lätäköitä? :D

      Poista
    6. Meidän puvut on ellokselta (kokoja oli ainakin 128 asti) ja toinen tretornin (löytyi ihan sittarista). Näistä kahdesta Elloksen puku oli halvempi ja parempikin.

      Poista
    7. Täällä liputetaan juurikin noiden vuorellisten kurahaalareiden puolesta! Paras ostos ikinä, ellokselta tilasin.

      Poista
  8. Juu, minä myös liputan vuorellisten kura-asujen puolesta :) Ratkaisee melkeinpä kertaheitolla tän ongelman. Meillä oli ensin haalari siinä 1-3 vuotiaana ja sitten siirryttiin kaksioisaiseen asuun. Sen etuna on vielä että voi riisua takin jos tulee liian kuuma, mutta henkselihousut suojaa kuitenkin hyvin kuralta. 10 pistettä näiden keksijöille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä kiinnostun näistä - eivätkö siis hiosta aivan sairaasti?

      Poista
  9. PLIIS kirjoita tää sama teksti myös englanniksi. Tämä on NIIN totta ja aivan käsittämätöntä vaatepuljaamista noille etelämpänä asuville eurooppalaisille. Onneksi meillä lapset ovat jo teini-iässä ja osaavat jo, hm.. joten kuten pukeutua itse sään mukaisesti. Tai sitten eivät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pitää kysyä jotain oikeaa kääntäjää. ;)

      Poista
  10. Myös täällä Norjassa pienet ipanat istuvat pakkasilla villapuserossa ja paljain käsin voksiposeissaan ( = the one and only makuupussi) rattaissa. Myös kunnon pakkasilla. Herää aina epäilys, että on ulkomaisten vanhempien muksu kyseessä, jos näkee kellään yhtään mitään käsissä. Kuravaatteet ovat sadevaatteet, joten myös kurakelillä lapset ovat ulkona kosteissa vaatteissa paljain käsin.

    Kyllä tällainen suomalainen kerrospukeutuja ja kastumisen kammoaja pelkää lapsirukkansa puolesta, kun päivähoito alkaa! Oma lapsi on vielä varsinainen vilukissa. Aina näpit jäässä.

    VastaaPoista
  11. Mä tartten lisäksi pojalle sellaset perhokalastajien kumisaapas/housuyhdistelmän - tehdäänkö niitä kenkäkoossa 30? Tässä nyt muutamana viikonloppuna tullu kaadettua kumisaappaasta vettä pois... Eihän ne kumisaapas/kurahousuyhdistelmätkään pidä jos siellä vedessä on REISIÄÄN myöten! Viimeksi taas huusin naama punasena että eikö siitä ole puhuttu että sinne ojaan EI MENNÄ. No, lapsi siinä silmät kirkkaina että ei hän sinne ojaan menny, mut hänen keppinsä joutui sinne ja sit se piti mennä hakemaan... Oi lapsen logiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pojat, pojat.. tai jos on polviltaan siellä lätäkössä niin eihän se nyt haittaa kun mulla on nää kurikset??

      Poista
  12. Kiitos aivan loistavasta kirjoituksesta :) ! Olen käynyt useampaan otteeseen mielessäni, miten kevät tulee sujumaan kaksi vuotiaan pukemisen kanssa.
    Mukavaa kevätkelien odotusta!

    VastaaPoista
  13. Kyllä tuli niin mieleen vuosi 2014 kun vauvan kanssa lähdettiin Kättäriltä kotiin juhannusviikolla ja räntää satoi vaakasuoraan. "Eihän kesävauva nyt mitään erityisiä ulkovaatteita tarvi, onhan tässä tää mummin kutoma neulesetti". Sitten alkoi helteet ja ipana oli 2kk käytännössä pelkässä vaipassa kun sisällä oli +29 lämmintä yötä päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, miten olin unohtanut!? Siis meillä oli just tämä sama ������

      Poista
    2. Sama juttu! :D Mies toi ulkovaatetta tullessaan hakemaan, että saatiin lapsi lumipyryssä kotiin. Ja sitten jäi eka vaatekoko aika lailla käyttämättä. Muodon vuoksi laittoi jonkun lyhythihaisen bodyn päälle jos ihmisten ilmoille lähti.

      Poista
  14. Voi apua! Tämä oli niin hauska. Ei tullut tosiaankaan ikävä Suomeen. Kirjoitin muuten omaan blogiin vastineen tähän! Näin meillä Ranskassa...

    VastaaPoista
  15. Apuaaah... mä olen ihan unohtanut tämän kaiken. Meidän pitäisi palata Suomeen 4 lapsen kanssa. Vain esikoinen muistaa mitä lumi on. Paluu ajoittuu vieläpä vuoden haastavimpaan aikaan (ilmastoshokin kannalta), joulun tienoilla.Paniikki iskee :o

    VastaaPoista
  16. Ah, mä allekirjoitan tämän kaiken. Viime keväänä ja syksylläkin oli vielä ongelmana lapsi, joka oli periaatteessa kuiva, mutta ei aina muistanut ilmoittaa siitä vessahädästä ajoissa, joten haalareita oli pakko olla tuplat kun kerran viikossa toinen oli pesussa.
    Oman pikantin lisänsä tähän tuo vielä loppukesän partioleiri, jolloin on pakattava viikoksi kamppeet kolmea vuodenaikaa varten kahdelle ihmiselle. Että kiittelen tässä itseäni kun keksin lapsen alkaa raahaamaan partioon mukaan.. Viime kesäleirillä oli kahdet kuorivaatteet ja ne oli sitten päällä siten, että toiset aamupäivästä, toiset iltapäivästä ja yöt sitten sisätiloissa (thank god) kuivumassa.

    VastaaPoista
  17. Ahh, tämän luettuani olen onnellinen kun lapset ovat jo 15v ja 12v, eikä enää tarvitse rimpuilla pitkin vuotta miettiessä mitä pukea lasten päälle.
    Vuosikausien haalarigate on selätetty. Tunnelin päässä on valoa ;)

    -pahanami-

    VastaaPoista
  18. Mun täytyy selkeesti kirjoittaa tästä paikallinen versio... mun lapset kun menee iloisesti kouluun shortseissa pakkasaamuina.

    VastaaPoista
  19. Pahoittelen, ne fleecevuorelliset kura-asut ei toimi. A) hiostaa. Vetäkääpä itsellenne fleecetakki ja sadetakki päälle ja huomaatte asian. Se on ok niin kauan, kunnes lämpötila heilahtaa. Älä siis mene asu päällä sisään, ulos, sisään, ulos (esim. kauppareissut maitopurkkia hakemaan kotimatkalla tai lämmitettyyn autoon, ulos jne.) Tokalla kerralla ulos mennessä sen hiostumisen jo todella huomaa. Tulee riivatun kylmä. B) Ne voi toimia sillä taaperolla, joka ei juuri tee mitään. Sitä isommalla kaikki kuravaatteet on turhia. Sellasta kurakangasta ei olekaan, joka useampaa käyttökertaa ehjänä kestäisi. Siksi meillä(kin) on täysin luovuttu koko kuravaatteista. En viitsi kaatopaikkaa sillä materiaalilla täyttää. Mitä tekee kertakäyttöisillä kurarukkasilla? (Ei, ne ei pidä vettä, jos ja kun peukunkärki jne. on puhki)

    Vettäpitävät vaatteet sen sijaan toimii, kunhan ei likaantumista pelkää. Hengittävät paljon paremmin kuin kurakangas, kesto ihan eri planeetalta. Kannattaa vaan ostaa todellisten ominaisuuksien mukaan eikä kuosin ja/tai mammahysterian. Markkinoilla on myös surkeita, aivan yliarvostettuja, jotka saa paljon enemmän palstatilaa kuin niiden missään mielessä olisi ansaittua. Eivät kestä käytössä, mut jos teknisiä tietoja vertaa vähemmän arvostettuihin, eipä tuo ihme ole (eräänkin hehkutetun merkin vesipilari on vain 5 000. Vastaava muilla yleensä 10 000). Lisäksi nämä yliarvostetut on niin kalliita, et vaatteen hyvät ominaisuudet tukitaan kuravaatteilla, jotta mamma varmasti pystyy jälleenmyymään asun ilman, että talous kaatuu. Vinkki: osta halvempi ja nauti sen asun toimivuudesta.

    Vettäpitäviä rukkasia markkinoilla on useita. Meillä on testattu monet, kaikki ei lupauksiaan pidä. Tällä hetkellä kokeilussa on Popin rukkaset, so far so good. On ne kalliimmat, mut käytössä paljon halvemmat kuin kertakäyttöiset kurarukkaset. Nyt käytetty jo viisi kertaa eli kurarukkasia olisi mennyt jo viidet. Nämä toimii vielä uudenveroisina.

    T. Äiti, lapset 5 & 7 v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä niin totta, sanoo kolmen alle 7veen mutsi! Meidän haalarit todellakin kulutetaan puhki, koska lapset vetää ne päällä säässä kuin säässä lähes vuoden ympäri (se kesä siinä välissä).
      En pelkää likaantumista, kuravaatteita en pue koskaan. Nykyiset haalarit on niin hyviä et kyllä ne vettäkin pitää ja kyllä meillä vaan kotona opetetaan ettei siellä lätäköissä uida, ja isommille miten muutenkin pihalla ollaan, ettei tarvi läpimärkänä tulla ovelle itkemään.
      Päiväkodista löytyy kurikset, pakon sanelemana, mut lapsethan inhoaa pukeutua niihin kumipukuihin, enkä yhtään ihmettele.
      Tosin me mennään Prisman halvoilla rukkasilla ja muilla tumpuilla...oon huomannut et ne kestää ihan hyvin ainakin sen pari kk ja sit voi ostaa uudet 6e hanskat.

      Poista
  20. Apuva mikä kirjoitus! :D :D IHan huippu ja NIIIIIN TOTTA! Illan parhaat naurut. Hahahhaa! Tästä on hyvä jatkaa! :D

    VastaaPoista
  21. "In Finland we have this thing called kesäpipo." Päivä pelastettu, repesin :D

    Nimimerkillä työpäivän muutenkin turhan tiukkojen deadlinejen välissä epätoivoisessa paniikissa facebookin kirppispalstoja ja verkkokauppoja kolunnut, kahdelle lapselle huhtikuun keliin sopivia päiväkotivarusteita etsivä. Vielä kyseessä tyttö ja poika, joille jo 2- ja 4-vuoden iässä on iskostunut (jostain, mistä?!) päähän tyttöjen ja poikien värit, joten jos haluaa molemmille kierrättää saman vaatteen, pitäisi sen olla keltainen, harmaa tai kirkkaanpunainen.

    Vertaistuki on parasta :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...