Muotinurkka: paniikkinappula sanoo bling

Gaalaa pukkaa! Olen ehdolla Blog Awards Finlandin perhekategoriassa (muotinurkasta huolimatta!) ja palkintojenjakojuhlallisuudet pidetään perjantaina.

Tässä vessassa oli myös bling-blingiä. Turisti näytti hyvin ankealta siellä.

Järjestäjätaholta tulleessa viestissä luvattiin ihan sivulauseessa "blogimaailman glamouria" ja "ennenäkemätöntä säihkettä".

Que?

Ja iik. Sormeni hakeutui välittömästi paniikkinappulalle.

Kutsussa luki jotain tummasta puvusta, mutta tosiaan: eihän siellä ole taatusti yhtä ainutta tummaa pukua tai peruskolttua. Kiitos muotibloggaajien blogigaalassa on asuvalinnat ihan nextillä levelillä - eli jengi to-del-la panostaa.

Koska tästä ei uusilla korviksilla selvitä, tein nopean kartoituksen siitä, mitä säkenöimisvaihtoehtoja on likinäköisellä tyylisilmällä ja keskivartalo-ongelmilla varustetulla mutsibloggaajalla, jonka ainoat väriläiskät ovat mustikkatahrat hupparissa.

Kersat osaa nää hommat.
Myös naamaan piirtäminen sujuu.

1. "Lapsi stailaa"
Ennakkoluulottoman edelläkävijän valinta on antaa kersan valita bilevaatteet. Päälle saattaa näet löytyä mitä tahansa Frozen-tossuista, hamahelmistä ja pääsiäisen trulliasuista - ja värien sinfonia sattuu taatusti verkkokalvoihin. Kaulaan vielä ruokalappu ja avot!

2. Pilailupuoti-look
En usko, että tässä voisi epäonnistua. Perinteisessä naamiais- ym. asuja ja asusteita kauppaavasta hassutteluliikkeestä saattaisi löytyä kivaa blingiä kuten Morticia-peruukki, Supermiehen satiiniviitta ja Ronald Reagan -naamari - what not! Kaiken kruunaa kaulaan ripustettu pierutyyny ja kutreille keikkumaan aseteltu tekoyrjö. Voilá!

3. Anttilan verho-osasto
Loihditaanpa kohtalokas, geometrinen look: neljä ja puoli metriä Vallilan uutuuskuosia ja muutama hakaneula. Liikkumisessa täytyy toki olla varovainen ettei käy vanhanaiksesti ja koko tooga purkaudu, kun joku vahingossa astuu laahukselle.

4. Gagan jalanjäljillä
Liidelistä sata pakettia pekonia ja pikaliimaa. Hiffaatte pointin. Loppuillasta voi olla vähän nihkeä tunnelma ja tarvitsen spriitä riisuutumiseen, mutta olen varmasti juhlien keskipiste.

5. Niksi-Pirkka-staili
Luovan kierrätyshenkinen ihminen löytää gaala-asun ainekset tietenkin kotoaan. Vessapaperi, vhs-kasetit, rikkinäiset sateenvarjot ja sukkahousut - juo pari geeteetä alle ja anna materiaalin viedä. Kukapa ei olisi joskus loihtinut lambista jotain päällepantavaa. Mutta sitten ei saa suihkuttaa shampanjaa tai tulee pikainen exit.

Valitsin kuitenkin nk. perunahämäyksen. Pyysin nimittäin bileisiin aveciksi Valeäidin, joka lupasi laittaa 180 senttisen vartensa jatkopaloiksi nutturan ja korkkarit. Ja hei: voin mennä sisään kenenkään huomamatta, koska kaikki huomio kiinnittyy ulkoiluttamaani Eiffel-torniin.

Bling-bling!

Tiesitkö tämän sijaisperheistä?

*Yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.

En varmaankaan ole ainut vanhempi, joka on herkistynyt lasten ahdingosta kertoville uutisille. Tuntuu, että omien lasten myötä kaikenlainen lapsiperheiden hätä on alkanut aiheuttaa erityistä huolta - ja tarvetta toimia. Olenkin löytänyt itseni pohtimasta, voisimmeko me tarjota kodin ipanalle, jonka vanhemmat eivät osaa olla vanhempia, syystä tai toisesta. Varsinkin kun sijaisperheistä on huutava pula erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Sijaisperheeksi ryhtyminen on iso päätös - ja niin pitääkin olla. Vanhemmuus on aina hyppy tuntemattomattomaan, mutta sijaisvanhemmuus pelottaa vielä kertaluokkaa enemmän: vastuu ihmisestä, jonka alku ei ole ollut paras mahdollinen, on valtava.

Toisaalta, kun lueskelin tämän yhteistyön tiimoilta läpi sijaisperheistä koottua materiaalia, kokemuksia ja tutkimuksia, huomasin, että osa ennakkoluuloistani on turhia. Tavoitteena on tarjota sijoitettavalle lapselle normaalia arkea eikä siihen tarvita superihmistä. Kokemus voi olla valtavan palkitseva, positiivinen ja merkityksellinen molemmille osapuolille.

Kuka siis sopii sijaisvanhemmaksi? Tein pienen testin sijaisperheenä toimimisesta - testaa tietämyksesi!



Heräsikö kiinnostus? Kysy rohkeasti kommenttiboksissa, mikäli mieltäsi jäi askarruttamaan joku asia. Pelastakaa Lapset ry:n ammattilaiset vastaavat!

Ja jos rohkeus ei riitä sijaisperheeksi, voisiko ajoittainen tukiperheenä toimiminen olla mahdollisuuksien rajoissa? Tukiperheessä käyvät lapset asuvat pääsääntöisesti omien vanhempiensa luona ja vierailevat tukiperheissään esim. kerran kuukaudessa. Näin ollen tukiperheiltä ei vaadita ihan yhtä täysipainoista ja –aikaista sitoutumista kuin sijaisperheiltä. Kurssillehan voi aina mennä.

Lisätietoja:

• Pelastakaa lapset ry:n perhehoitoinfo
• Perhehoitoliiton sivut: minustako sijaisvanhempi?
• Perhehoitolaki

Lasten kanssa tunturiin

Syysloma lähestyy. Lokakuun puolivälissä kouluissa on pidennetty viikonloppu, johon pitäisi keksiä ohjelmaa. Koska rypistys on verrattain lyhyt, olen pohdiskellut hyvää kotimaan kohdetta.

Olen nyt viime kesästä innostuneena ottanut aivan uuden vaihteen vapaa-ajan viettoon.

Olemme perheenä paljon mobiilimpia kuin aikaisemmin. Neljä- ja kahdeksanvuotiaiden pienin yhteinen nimittäjä on jo aika suuri. Meidän ei tarvitse enää jakautua vauvojen ja isojen tyttöjen juttuihin, vaan voimme tehdä kaikkien mielestä kivoja juttuja perheenä. Tänäkin viikonloppuna teimme pari pyöräretkeä (Snadi on vielä vapaamatkustaja) lähimaastoihin. Tämänpäiväinen lenkki venyi 20 kilometriin.

Nyt onkin auennut uusi mahdollisuuksien ikkuna. Retket Nuuksioon ovat olleet kaikkien mielestä kivoja. Ja jos lasten kanssa pystyy helposti suoriutumaan muutaman kilometrin reiteistä Nuuksiossa, miksipä ei tekisi niitä tunturissa. Varsinkin kun syksy on siedettävimmillään metsässä.

Olen tehnyt ennen perheellistymistä superhienoja vaelluksia ja melontareissuja, joita olen jäänyt kaipaamaan. En ole ihan tietoisesti halunnut tehdä sitä pikkulasten kanssa, koska arvostan sielun lepuutusta, mutta nyt valitusindeksi (myös minun) on laskenut reippaasti. Pitkospuilla ei tarvitse enää vaihtaa vaippaa eikä reppuun pakata sosetta. Uskaltaisiko sitä jo kokeilla pienimuotoista vaellusretkeilyä perheenä?

Ostin jopa Lapsiperheen retkeilyoppaan, jossa listataan hyviä lapsiystävällisiä kohteita ympäri Suomen. Oppaassa esitellään Suomen parhaat päiväretkikohteet niin suurimpien kaupunkien ympäristöistä kuin syrjäisemmistä kansallispuistoistakin. Näistä on vaan vaikea valita!

Oletteko retkeilijöitä? Mitä suosittelette? Nyt saa kehua kotipaikkakunnan luontokohteita ja laittaa varustesuosituksia! Saa vinkata myös kivoista hotelleista, sillä Lähiömutsin kokema telttailuhurahdus antaa vielä odottaa itseään.

Pieni palaute, iso ilo

Sähköposti kilahti: wilma-viesti. Luokanvalvojalta. Iik.

Olin aivan varma, että nyt likka oli myöhästynyt ekaa kertaa tai reppu oli unohtunut. Mutta ei.

Tuli mieleen se viimekeväinen Wilma-keskustelu. Opettajilla on viestinnässään suuri merkitys siinä, minkälainen kuva koulusta ja opetuksesta vanhemmille välittyy. On tärkeää tietää, jos asiat eivät suju, jotta niihin voi sitten etsiä ratkaisua, mutta yhtä tärkeää on kuulla, että ne sujuvat. Siitä voi sitten kotona vaikka palkita.

Lisäksi tämä muistutti miten helppoja me ihmiset olemme. Pienikin positiivinen palaute aiheuttaa valtavan hyvän mielen. Sitä voisi jakaa enemmänkin.

Nimi paperiin

Pistin kuun vaihteessa nimeni paperiin, jota en ole muutamaan vuoteen nähnyt. Kyseessä oli vakituinen työsopimus.

Jotkut naureskelivat, että no nyt voitkin rentoutua.

Itse asiassa kävi juuri päinvastoin. Muutos oli isompi kuin odotin, sillä luottamus on minulle bensaa! Olen myös sitoutujatyyppi. Se, että työpanostani arvostetaan näin paljon, vahvistaa työmotivaatiotani. Olen aina hoitanut hommani työaikoihin katsomatta, mutta nyt on mahdollista kehittää niin työtapoja, organisaatiota kuin toimintakulttuuriakin pitkäjänteisesti ja täysipainoisesti. Työn kunnianhimo vain kasvaa kun päämäärä on yhteinen.

Tuli mieleen, että kuinkahan moni määräaikainen ajattelee tietämättään tai tietoisesti samoin? Että ei tätä organisaatiota ja työprosesseja kannata kehittää, kun on kuitenkin lähdössä. Miksi puuttuisin tarmokkaasti epäkohtiin, kun en ole parin kuukauden päästä enää kyselemässä edistymisen perään? Kun firman kohtalo ei ole minun kohtaloni, katse on sopimuksen deadlinessa.

Miksi tällä on merkitystä? Jos tekee työnsä kiitettävästi niin sehän riittää?

No varmasti, mutta kun sitoutuneesta jengistä voi saada irti paljon enemmän kuin sen perussuorituksen. Ja nähdäkseni työntekijöistä kumpuavia kehitysideoita ja joukkoälyä suomalaisyritykset juuri nyt kipeästi tarvitsisivat.

Ymmärrän hyvin, että määräaikaisuus on usein olosuhteiden pakko ja moni työnantaja mielellään palkkaisi vakituisia. Sille ei voi mitään. Mutta yrittäjähenkisyyttä saa ihmisestä esiin paljon helpommallakin kuin osakeannilla. Joskus siihen riittää vain työntekijän arvostaminen ja sen osoittaminen. Ja se on ihan ilmaista.

Monet ovat myös kysyneet, luovunko nyt firmastani. No en. Vaikka en olekaan mikään klassinen yrittäjätyyppi, on hyödyllistä pysyä jyvällä mainosmedian pelisäännöistä.

Lisäksi olen jotenkin tykästynyt tähän kummalliseen työelämäkomboon, jossa on paljon liikkuvia palasia. Pitää vireänä sekin.

Mitä ruuhkavuosibarometrisi näyttää?

Lapseton ystävä kyseli Facebookissa, mitkä kaikki lapsiperhestereotypiat pitävät paikkansa. Vastaus on helppo: kaikki ja eivät mitkään. Täysin tapauskohtaista.

Kysymystä seuranneesta keskustelusta tuli kuitenkin mieleen, että ehkä lapsiperheisiin liittyvistä ennakkoluuloista voisi puhua enemmänkin. Mielikuvat eivät ole ihan tuulesta temmattuja, mutta toisaalta ei elämä lasten kanssa ole ihan niin mustavalkoistakaan.

Kokeillaanpa tällaista ruuhkavuosibarometriä, johon voi osallistua aivan anonyymisti.

Valikoin mielivaltaisesti kymmenen lapsiperheisiin yleisesti yhdistettyä väitettä, joiden paikkansapitävyyttä arvioidaan asteikolla 0-2 pistettä jossa 0 = ei pidä paikkaansa ja 2 = pitää täysin paikkansa. Kliksuttele vaihtoehdoista se, jonka tunnistat omaksesi.

Laihduttamisen psykologiaa

Jatkoa rapakunto-postaukseen.

Ongelma on tiedostettu ja nyt on aika aloittaa uusi elämä. Olenkin siirtynyt sitkuttelemaan, pitäisi-moodiin. Siirrän aloituksen deadlinea koko ajan eteenpäin.

Oikein naurattaa tämä etukäteen lannistunut olo. Usko onnistumiseen puuttuu eikä mitenkään jaksaisi. Olisi niin paljon mukavampaa ja helpompaa olla tekemättä mitään.

Entäs jos ei tekisi? Keksin tekosyitä ryhtiliikkeen lykkäämiselle vaikka kuinka paljon.

En stressaannu kovin helposti, mutta syyskuu on sille otollista aikaa. Vähenevän valon (josta muuten kärsivät erityisesti iltavirkut) lisäksi syyskuu on minulle vuoden kiireisin kuukausi, mikä aiheuttaa paitsi keskimääräistä pahempaa kalenterisäätöä myös huonoja yöunia.

Ryhdistäytyminen sopii todella huonosti väsymykseen, koska siihen pitää motivoitua ja keskittyä - viiskakkosellakin pitää muistaa rytmi ja suunnitella paastopäivän eväät.

On selvää, että huonoista yöunista johtuva väsymys on ihan oikea fysiologinen tila, joka ei katoa kahvilla tai positiivisella ajattelulla. Jos ei jaksa, ei jaksa. Silloin on laitettava kaikki paukut siihen, että tunnelin päässä näkyisi valoa.

Mutta sitten on epämääräistä energiattomuutta, aloitekyvyn puutetta ja epäonnistumisen pelkoa - sellaista psykologista vellontaa. Jos motivaatio puuttuu, ei mitään tapahdu. Vaikka tiedän ihan hyvin, että kun saan sen ensimmäisen askeleen otettua, alan taas uskoa pystymiseen, mikä motivoi.

Mutta mikä on se tapa, jolla saa sen ensimmäisen askeleen otettua?

Minulle toimii itseni yllättäminen.

Pääsin jumppaan, kun pinkaisin hetken mielijohteesta aamutunnille.

Toiseksi päätin viime viikolla, että viimeinen irtispussini on nyt ostettu. En kieltäydy sokerista kokonaan, mutta karkkien syömislakko saa nyt jäädä toistaiseksi voimassaolevaksi tilaksi. Aika paha, mutta näillä mennään.

Mádara: Nokkonen on ykkönen

*Yhteistyössä Mádaran kanssa.*

Syyskuun alussa markkinoille pukkasi uutta Mádaraa, jonka tehoaineena on äksyksi mielletty nokkonen. Koska tykkäsin kovasti Nooran ja Mádaran edellisestäkin yhteistyön tuloksesta, pihlajavoiteesta, osasin odottaa kiinnostavaa tuotetta.

Pihlajavoide jäi käyttööni pysyvästi, mutta olen kaivannut rinnalle vähän kevyempää versiota kesäksi, jolloin ilman kosteus yleensä riittää pitämään huolen ihon hyvinvoinnista. Ja tämän toiveen nokkosvoide täyttää!

Tämän herkkäihoisten monitoimivoiteen koostumus on pihlajaa ohuempi, mutta silti kermainen. Voide imeytyy nopeasti ja tuoksu on hyvin mieto ja sukupuolineutraali. Tuoksusta tulee mieleen hapekas ilma sateen jälkeen.

Voiteesta on olemassa myös superkevyt suihke, jota Satu suihki naamaansa matkalla synnyttämään! Suihke saattaisi sopia pikakosteuttajaksi rasvaiselle iholle, mutta minulle se oli liian kevyt.

Nokkonen on perinteinen rohdoskasvi, jota on käytetty hauteina mm. ihoa rauhoittavien ominaisuuksiensa takia (ja siitä olisikin moneksi bioteollisuuden raaka-aineeksi). Nokkosen ominaisuuksia on tutkittu myös allergioiden hoidossa.

Koska purkissa lukee, että tämä on koko perheen versio, testasin tätä myös perheen iho-ongelmaiseen. Allerginen (ja nimenomaan iholla reagoiva), atooppinen ja taiveihottumainen Snadi saa helposti näppylöitä liian paksusta ja lisä-ärsytystä liian vahvoista voiteista.

En ole käyttänyt juurikaan lapsilla luonnonkosmetiikkaa. Toinen ei kestä tuoksuja ja toiselle taas ei löydy sopivaa. Testaamani voiteet ovat järjestään olleet liian paksuja ja huonosti levittyviä. En jaksa käyttää rasvaamiseen varttia ja lapset taas eivät jaksa odottaa imeytymistä minuuttia kauempaa. Kersathan a) jäätyvät ilman yökkäriä ja b) pyyhkivät liiat kodintekstiileihin ja/tai paitaani.

Kokeilimme nokkosta Snadin kestokutiseviin hartioihin ja karheisiin polvitaipeisiin iltarasvauksen yhteydessä. Levitys ei kirvellyt eikä kutissut ja voide imeytyi nopeasti. Aamulla iho oli vielä vähän punainen, mutta ei enää karhea. Parin päivän (=yön) käytön jälkeen polvitaipeet näyttivät oikein hyviltä! Saas nähdä, riittääkö teho talvi- tai allergiakaudella.

Perheen toiseltakin atoopikolta, Koti-insinööriltä, tuli voiteelle hyväksynnän hylje: neutraali, valkoinen voide sopii myös miesten iholle, nenälle ja psyykelle.

Tykkään tästä yhteistyöstä. Näyttää tulevan pätevää kosmetiikkaa joka kerta. Seuraavaksi sitten se putsari, jooko?

Huom! Mádara päivystää Helsingin Stockmannin kosmetiikkaosastolla tällä viikolla (14.-20.9), ja tuotteet ovat 10 % alessa. Yli 25 € ostoksista saa lahjaksi Mádaran kasvosaippuan. Jos haluatte kysellä lisää, Noora on tavattavissa osastolla keskiviikkona 16.9. kello 15–18.

Muotinurkka: mitä fittiä?

On ollut niin kiire hallituksen kanssa, että en ole ehtinyt juurikaan kirjoittaa muodista. Muotinurkka käsitteleekin tänään erilaisia fittejä.

Oletko koskaan yrittänyt vetää jalkaasi slim fit -housuja? Katsonut päällisin puolin, että varmaankin aika istuvat, mutta testataan. Sitten sovituskopissa huomaat, että joudut pyytämään myyjän avuksi, että saat kiskottua jalkapöytäsi irti reiden kohdasta.

Slim fit onkin normaalivartaloiselle lähinnä varoitustarra, joka tarkoittaa, että tämä malli sopii korkeushyppääjille. Ja / tai alle 14-vuotiaille.

Slim fitin kontrastina on tietenkin regular. Tämä tarkoittaa isoisän suosimaa housumallia, jossa olennainen osa päällä pysymiseen ovat henkselit.

Anteeksi nyt, mutta tämä jaottelu ei riitä mihinkään. Minä en ole vartalo-ongelmainen, olen fit-ongelmainen. Tarvitsemmekin lisää käteviä, ostopäätöksiä ohjaavia fit-lappusia.

Butt fit. Niille, joilla on normaali, aikuisen ihmisen tuhto. Normaalilla viittaan siihen vallitsevaan tilanteeseen että ns. matalalle leikatuista farkuista näkyy vako muulloinkin kuin kyykkiessä. Tämä otettava huomioon myös pikkareiden leikkauksissa.

Tit fit. Naisille, joilla on yli a-kupin kannut. Ei ole optimia, että joutuu ostamaan virallisemmat duunivaatteet miesten osastolta, ellei halua ottaa riskiä, että nappi putoaa aamukahviin kun ekan kerran hengähdät syvään.

Alli fit. Naisten paidoissa ei muita olekaan kuin ongelmia. Ymmärrän spagettiolkaimet mutta spagettihihat ovat vain nöyryyttävät. Vain kolmevuotiaalla on hauiksena papu venttiilikumissa.

Foot fit. Kenkäteollisuus on niin kujalla näistä! Olisipa ihanaa käyttää saappaita, mutta annetaanpa kuitenkin olla, koska pohkeeni ovat yhtä paksut kuin reidet ja saappaita tehdään gaselleille.

Puhumattakaan sitten siitä, että samasta kengästä olisi sekä kapean että leveän lestin malli (ehkä duck fit) mutta myös pitkävarpaisen (= fingers for toes fit) malli. Koska nythän minulle on olemassa vain yksi kenkämerkki. Kunhan niitä pitää muutaman kerran niin ne hajoavat tuosta päkiän kohdalta ja lakkaavat puristamasta.

Paras olisi tietysti slim-looking fit. Että vaikka ei nyt olisikaan kovin slim niin kuitenkin näyttäisi siltä. Optiset harhat, musta väri ja elastaani ovat avainsanoja. Veikkaisin tälle mallistolle kansainvälistä myyntimenestystä.

Nämäkin vinkit tarjoan ihan ilmaiseksi suomalaisen muotiteollisuuden käyttöön. "Koska olen sen muotoinen."

Aikainen lintu

Tietoisku.

Olin tulossa aamujumpasta kotiin kun näin pihatiellä limavanan. Limavanan päässä oli kuparinhohtoinen valehtelematta 15 cm pitkä etsku.

Härregyyd. Koska tyyppi ei edennyt kovin nopeasti, otin siitä kännykällä kuvan ja menin sisään googlettamaan onko tuo se. Tappajaetanaksikin tituleerattu vieraslaji nimeltä espanjansiruetana, joka on varsin tehokas puurtarhatuholainen.

Kyllä vaan, Suomen luontoon kuuluva ukkoetana on paljon tummempi. Ja tämä pitää hävittää.

No miten se sitten hävitetään? Yyh, tietenkin keittämällä.

Mitä tästä opimme. Älä hyvä ihminen mene aamulla jumppaan. Koska aikainen lintu todellakin nappaa madon ja se on tosi traumatisoivaa.

Viikkorahaa vai lapsityövoimaa?

Skidi on alkanut ymmärtää rahan päälle. Vaihdantatalous alkoi konkretisoitua, kun hän maksoi muutaman kerran kahvilaostoksensa itse. Lompakko tyhjentyi eikä sinne tullut mistään lisää rahaa.

Breaking.

Ipana lähestyikin meitä hyvin neuvottelevalla asenteella ja kysyi, miten voisi saada lisää rahaa.

Pystyin vain vaivoin peittämään naamalleni leviävän mairean hymyn. Jes. Vihdoin innokasta työvoimaa, joka ei osaa kyseenalaistaa tehtävien ja palkkioiden mittasuhteita tai minimipalkkaa, sunnuntailisistä puhumattakaan.

Säännöllistä viikkorahaa meillä ei tipu, koska perustuloon oikeuttavia menojakaan ei ole. Leffat, puhelinlaskut, vaatteet ja pop cornit maksetaan kyllä - muusta pitää tulla kysymään erikseen. Toistaiseksi haluan myös tietää, mihin rahaa käytetään, ja jos jotain isompaa säästötavoitetta löytyy, asia voidaan nostaa uudelleen käsittelyyn.

Näillä spekseillä ylimääräistä rahaa saa työstä. Mutta mistä työstä sitä voisi maksaa?

On tiettyjä juttuja, joita kuuluu tehdä siksi, että elää tässä perheessä. Vaatteet on laitettava naulakkoon, vessapaperirulla on vaihdettava uuteen ja pöydän kattaminen ja astioiden korjaaminen kuuluu normaaliin ruokailuun.

Sitten on asioita, joista maksamme jo siivoojalle. Ja tietyistä palveluista vastaamme me vanhemmat ihan ilmaiseksi.

Mitkä ovat niitä asioita, jotka kuuluvat meille vanhemmille? Tulin siihen tulokseen, että meillä on asioita, jotka eivät kuulu kellekään.

Haluaisin, että joku pumppaisi pyöräni kumit.
Niskahieronta on aina tervetullutta.
Kukat arvostaisivat varmasti säännöllistä kastelua.
Ja oi jos joku muu opettaisi Snadin pyöräilemään.

Päädyin kuitenkin yhteiskuntasopimuksessamme ehdottamaan sämpylöiden leipomista viikonloppuisin ja pieniä ompelutöitä, joita ei tee meillä kukaan.

Ja toivottavasti saamme tämän sopimuskierroksen pulkkaan ennen kuin se keksii, että käytän blogielantoni ansaitsemiseen aineksia hänen elämästään ja iskee korvausvaateen koko kahdeksasta vuodesta, korkojen kera. Että jos tämä blogi on joku aamu pimeänä niin käräjäoikeudesta tavoittaa. Lasten ay-juristin puhelua odotellessa.

Maailman paras paistinpannu

Anteeksi nyt. Tämä kirjoitus ei oikeastaan käsittele paistinpannua vaan Suomen taloustilannetta. Mutta vähän myös paistinpannua.

Sipilän tuottavuusloikassa tavoitellaan sitä, että yritykset saavat samalla rahalla enemmän työtunteja. Hieno homma. Tämä varmasti jeesaa tuotantolinjastolla. Kampaajalla voi olla hankalampaa.

Mutta kun olen yksinkertainen ihminen. Ostaako niitä meidän tuotteita kukaan, vaikka ne ovat halvempia?

Maailmassa on valtavasti ihmisiä. Ja se maailma on internetin kautta auki myös suomalaisyrityksille. Väkisinkin hiipii sellainen ajatus mieleen, että mitä jos tekisimme tuotteita, joita ihmiset tarvitsevat ja haluavat ostaa?

Otetaan esimerkiksi vaikka paistinpannu. Todella moni ihminen globaalisti tarvitsee sellaisen.

Löysin maailman parhaan pannun aivan vahingossa, kun piti saada mökille uusi paistoväline. Mökkiolosuhteet ovat karut, keittoastian pitää kestää kaasukuumennusta ja suola-kalkki-rauta-kaivovettä. Nappasin Prismasta mukaan minulle entuudestaan täysin tuntemattoman saksalaismerkin pannun, joka oli vielä valmistettu ekologisesti. Se näyttää edelleen aivan uudelta, 5 vuoden ahkeran käytön jälkeen.

Tämä ei ole johtanut siihen, että en osta enää mitään. Päinvastoin - haluan myös Bekan kattilan. Ja toisen pannun kotiin. Itse asiassa ostaisin tältä firmalta ihan mitä vain, koska tuotteet ovat helvetin hyviä.

Miksi me emme tee maailman parhaita pannuja?

Emmekö osaa vai emmekö tahdo?

Olin tyytynyt monta vuotta keskinkertaiseen pannuun, koska en tiennyt paremmasta - en siksi, että olisin halunnut sen halvimman mahdollisen. Se, että keskinkertaisia tuotteita saa tuottavuusloikan avulla tehtyä halvemmalla, ei ehkä riitä nousukiitoon maailmalla, vaikka se kotimarkkinoilla riittää.

Ajattelemmeko vientiä ja tuotekehitystä suomalaiskansallisten vahvuuksien kautta? Tiedämme aivan helvetisti elinkelvottomissa oloissa elämisestä. Miksi meillä ei myydä maailman parhaita kattolamppuja tai itsestäänlämpiäviä taloja, d-vitamiinia, nastalenkkareita ja lasten talvihaalareita? Sateenvarjoja, jotka eivät hajoa ensimmäisestä tuulenpuuskasta. Akkua, joka latautuu räntäsateesta.

Toisaalta maailmalla on huutava pula myös teknologiasta ja osaamisesta. Miksi emme kehitä ratkaisuja maailman megatrendeihin kuten pakolaisongelmiin ja ilmastonmuutokseen?

Ja jos meillä on maailman koulutetuin jengi, miksi se ei näy markkinointiosaamisessa ja asiakaspalvelussa kuten vaikka verkkokauppojen toimivuudessa?

Olisiko kuitenkin loikkaamisen varaa myös asenteessa? Ehkä emme vain ole ottaneet tavoitteeksi tehdä maailman parasta pannua. Sitä voisi kokeilla.

Äiti ei nyt ymmärrä

Hallitus on avannut suunnitelmiaan Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi.

Listalla oli kaikenlaista yritysnäkökulmasta tehtyä viilausta kuten loppiaisen ja helatorstain muuttaminen palkattomiksi vapaiksi ja sunnuntain tuplapalkan laskeminen 75%:ksi, mutta toki listassa oli myös "kädenojennuksia työntekijäpuolelle".

Yksi kummallisimmista oli ehdotus 2500 egen "bonuksesta", joka maksetaan äidin työnantajalle, jos tämä ottaa naisen takaisin perhevapaiden jälkeen.

Auttakaa minua. Olen tätä pohtinut nyt useamman tunnin ajan enkä edelleenkään oikein sisäistä, mistä tässä on kyse. Mihin tällä pyritään?

Halutaanko tällä ratkaista vanhempainvapaiden epätasaisesti jakautuvia kustannuksia?

Ei. Siihen vastaus olisi vanhemmuuden tasaisempi jakaminen ylipäätään. Naisten nopeampi paluu työelämään ja perhevastuun jako tapahtuu vain, jos päivähoitoa kehitetään laadukkaampaan suuntaan ja isille korvamerkataan osuus perhevapaista.

Lisäksi isien työnantajia ei tässä huomioida millään tavalla.

Onko summa sitten merkityksellinen rekrynäkökulmasta? Työnantajan suorat kustannukset kun eivät ole erityisen suuret Kelan korvausten takia. Minut irtisanottiin perhevapaalla, koska työt loppuivat. Millään rahasummalla ei sitä olisi voinut korjata.

Väitän, että pienelle yritykselle ja asiantuntijatöissä korvaus ei ratkaisekaan juuri mitään. Suurin menetyshän on (hyvän) työntekijän työpanos. Edelleen on turvallisempaa palkata mies, joka ei vapaita pidä.

Suurelle, naisvaltaiselle matalapalkka-alalle (vaikkapa elintarviketeollisuuden suuryritykselle) summalla voisi olla jo jotain merkitystä. Mutta onko summa riittävä kannustin tarjoamaan vakituista työpaikkaa nuorelle naiselle? Jäänee nähtäväksi.

Olen varmasti aivan liian kyyninen pohtimaan näitä, mutta en pääse eroon ajatuksesta, että tämäkin on kädenojennus suuryrityksille. Naisia kannattaa palkata edelleen pätkätöihin, mutta saman työntekijän takaisin ottamisesta saakin nyt vain bonuksen.

Ja onhan tässä syy haluta äiti takaisin töihin muuten korvaus menetetään. Jos työpaikalla pitää vähentää väkeä tuotannollis-taloudellisista syistä, perhevapaalla olevan irtisanominen ei ole yhtä kannattavaa kuin perheettömän.

Mistä päästäänkin siihen nuorten, lapsettomien naisten työllistymiseen.

Täältä tähän.

Leffassa: Inside out - surun kautta

Kävimme tänään katsomassa Pixarin uusimman piirretyn Inside Out - mielen sopukoissa. Ja olihan leffa. (Varoitus: sisältää keskikokoisia spoilereita!)



Tarina kertoo 11-vuotiaan Riley-tytöstä, joka muuttaa perheensä kanssa Minnesotasta San Franciscoon. Harrastukset ja kaverit jäävät, uusi asunto on kolkko ja uudessa koulussa ei startti mene ihan putkeen. Tarinan päähenkilöinä ovat Rileyn mielessä asustavat tunteet, hahmot nimeltä Ilo, Suru, Pelko, Inho ja Kiukku, jotka työskentelevät yhdessä ja auttavat Rileyn muutoksen yli.

Tarina on aika tavanomainen, mutta tunteiden vuorovaikutukseen perustuva kerronta tarjoaa aivan uuden näkökulman ihmisyyteen.

Tunnehahmojen reaktioihin ja yhteistyöhön pystyy samaistumaan helposti. Leffassa on muitakin hauskoja hahmoja kuten mielen sopukoista löytynyt, tarpeettomaksi jäänyt lapsuuden mielikuvitushahmo ja alitajunnan pelottavin olento synttäriklovni. Huvittavia ovat myös muistoarkiston työntekijät jotka sikailevat lähettämällä tajuntaan säännöllisin välein raivostuttavan mainostunnarin.

Yhdynkin täysin siihen kuoroon, jonka mielestä tämä on kevyesti yksi hienoimpia piirrettyjä, mitä on ikinä tehty.

Lasten leffaksi tämä on kuitenkin aika monimutkainen. Tunteet vielä menevät, mutta kun käsitellään alitajuntaa ja hereillä tapahtuvia tiedostamattomia reaktioita, kärryt kolistelevat eteenpäin ilman kersoja. Nelivuotias oli täysin kujalla (mutta tykkäsi, koska vauhtia riitti) eikä kahdeksanvuotiaskaan ihan tajunnut loppuratkaisua.

Mutta jokaisen vanhemman kyllä soisin katsovan tämän. Leffa on nimittäin tieteellisesti korrekti ja haastaa pohtimaan rationaalista ajattelua, lasten kasvamista ja kasvatusta ihan uudelta kantilta.



Ei nimittäin ole olemassa mitään "puhdasta järkeä", vaan tunteet ovat ajattelussa aina mukana (tämä kannattaa muistaa kun joku sanoo olevansa järki-ihminen). Leffan trailerissa osoitetaan, kuinka keskustelu, joka alkaa ihan neutraalina saattaa syttyä liekkeihin ihan vahingossa, kun tietoa käsittelee väärien tunteiden kautta.

Loppuratkaisukaan ei ole peruskauraa. Päärooliin nousee Suru, jonka pitää antaa tehdä työnsä. Kun työ on tehty, Surun kautta, uusi identiteetti voi rakentua vahvemmaksi kuin vanha.

Lapsuus on luopumista ja uuden rakentamista - mutta isoja muutoksia tulee aikuisenakin. Tämä on ollut minulle äitiyden hahmottamisessakin aivan olennainen havainto: mikä identiteetin saareke saa romahtaa ja minkä pitää pysyä pystyssä. Remontoinko vai rakennanko uutta?

Ja juu. Meni roska silmään. Useaan otteeseen. Suosittelen.

Mitä vastaanottokeskuksissa tarvitaan?

Facebookini täyttyy kysymyksistä, mitä tavallinen ihminen voi tehdä Suomeen saapuvien pakolaisten auttamiseksi. Suurimmalle osalle helpointa on antaa tavaraa, mutta mitä keskuksissa tarvitaan?

Tein muutaman puhelun vastaanottokeskukseen, SPR:lle ja Suomen pakolaisapuun. Ja olipa hyvä että tein. Puhelut vakuuttivat siitä, että suomalaisten auttamishalu on tällä hetkellä valtavaa, mutta kanavat ovat epäselvät. Tässä tiivistys siitä, miten voit auttaa.

1. Lahjoita vaatteita ja tavaroita

Pääkaupunkiseudun vastaanottokeskusten toive on se, että kaikki apu annettaisiin Suomen Punaiselle Ristille, joka koordinoi avustusvirtaa. Tämä on ihan ymmärrettävää: keskukset eivät ehdi tehdä lajittelua ja toisaalta lahjoitukset eivät jakaudu tasaisesti. Jos SPR ei ole vaihtoehto, tarkista toiveet vastaanottokeskuksesta ennen kuin toimit.

SPR:n Kontti-keräyspisteet ottavat vastaan toimivia, puhtaita ja ehjiä vaatteita, tavaroita, leluja ja viihde-elektroniikkaa, keräyslaatikoiden sijainnit näet tästä. Kontti-auto hakee ilmaiseksi suurikokoisia huonekaluja kaupunkialueella. Osa lahjoituksista myydään kierrätystavarataloissa (tuotto käytetään Punaisen Ristin avustuskohteisiin) ja osa lahjoitetaan suoraan eteenpäin. Jos haluat lahjoittaa erityisesti suomalaisille vastaanottokeskuksille, mainitse siitä tavaraa tuodessasi.

Erityisesti tarvitaan miesten vaatteita ja kenkiä. Suurin osa Suomeen asti päässeistä tulijoista on miehiä, vaikka pakolaisista tasan puolet on naisia (katso kohta 2). Erityisesti talvivaatteista on puutetta.

Lisäksi voit tarjota tavaroille kuljetusapua. Autolliset tai kuormapyörälliset ihmiset voivat koota porukan kasaan ja heittää kavereiden ja naapureidenkin tavarat samalla keikalla.

2. Tee rahalahjoitus

Niiden ihmismassojen auttamiseksi, jotka eivät pääse Suomeen asti, tarvitaan rahaa. Naiset ja lapset jäävät yleensä pakolaisleireihin (tai sukulaisten hoteisiin) maan sisälle tai naapurimaihin, koska matka Eurooppaan on raskas ja hengenvaarallinen. Naisia ja lapsia autat siis lahjoittamalla rahaa vaikkapa seuraaviin keräyksiin:

• Punaisen Ristin Nälkäpäivään, jonka tuotto menee montaa kohdetta rahoittavaan katastrofirahastoon,
• Unicefin kautta katastrofialueiden lapsille tai  
• YK:lle pakolaisleirien pyörittämiseen (YK:n alaisen UNHCR:n yhteistyökumppani Suomessa on Suomen Pakolaisapu). 

3. Vinkkaa tiloista

Nykyiset vastaanottokeskukset ovat jo täynnä ihmisiä ja lisää on tulossa - tarvitaan siis lisää tilaa. Tahtoa perustaa keskuksia on (niiden ylläpidon kustantaa valtio), mutta majoitukseen sopivien tilojen löytäminen on hankalaa. Mikä tahansa tyhjillään oleva teollisuushalli ei käy vaan rakennuksessa pitäisi olla myös vessoja ja suihkuja. Jos tiedät sopivan, tyhjillään olevan paikan, josta kaupungin virkamiehet eivät välttämättä ole tietoisia, vinkkaa siitä vaikka kaupunginjohtajalle, joka voi aloittaa tarkemman selvityksen.

Kotimajoituksen tarjoamisesta kiinnostuneiden kannattaa odotella vielä hetki, jotta Maahanmuuttovirasto saa säännöt selkiytettyä. EDIT: Rautalankaohjeet löytyvät täältä.

4. Anna aikaa

Onko sinulla aikaa? Vapaaehtoistyön vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Ehditkö Nälkäpäivän lipaskerääjäksi tai jopa mukaan ystävätoimintaan? SPR järjestää tarvittavat koulutukset ja perehdytykset, mukaan kannattaa ilmoittautua nettilomakkeen kautta, jotta yhteydenotto jää talteen.

Pakolaisten kanssa työskentely saattaa arveluttaa kielitaidon vuoksi, mutta huoli on turha. Arabiaa ei tarvitse osata (mutta jos osaat olet kullanarvoinen!), sillä moni puhuu englantia ja sanoittakin pärjää. Voit osallistua vaikka paikallisiin kokki- ja käsityökerhoihin tai toimia natiivioppaana, joka tutustuttaa suomalaiseen kulttuuriin ja näyttää missä on paikkakunnan leikkipuisto ja kirjasto.

Järjestöillä ja vastaanottokeskuksilla onkin nyt positiivinen ongelma: auttamisen kanavoiminen oikeisiin kohteisiin vie hetken. Malttia siis, tästä työstä ei voi myöhästyä.

Riesana lapsen migreeni

Skidille on siunaantunut geeniarvonnassa musta pekka: molemmilta isoäideiltä löytyvä migreenitaipumus.

Kohtaukset alkoivat muutama vuosi sitten, mutta kun ymmärsimme, mistä on kyse, taipumuksen kanssa elämiseen on löydetty säännöt. Migreeni ei siis iske kovin usein.

Olimmekin vähän ruosteessa, kun kohtaus hiipi aivan puskista tänä aamuna. Aamukiireessä emme tajunneet, että sekavan oloinen kersa ei ollutkaan normaalissa kahdeksan aamun -jetlagissa vaan migreenissä.

Huoh.

Kaikki migreenipotilaat tietävät, että kohtauksen rajuuden kannalta ratkaisevaa on saada lääke ajoissa sisään. Vatuloinnin takia ibuprofeenin teho jäi heikoksi, joten setti vedettiin pitkän kaavan kautta. Mikä oli aivan karseaa. 

Eniten hämmästyttää se, mikä tämän oikein laukaisi. Tällä kertaa usual suspectsit (kirkas aurinko, helle, nestehukka ja epäsäännöllinen elämä) eivät olleet syyllisiä. Toiseksi haluaisin tietää, onko lapsen migreeniin jotain vähän tehokkaampaa lääkettä kuin käsikauppatavara.

Ajattelinkin käydä jonkun asiaan erikoistuneen lääkärin pakeilla päivittämässä tietämykseni migreenin nykyhoidosta. Kiinnostaako aihe teitä? Onko aiheesta kysymyksiä, joihin kaipaatte vastauksia?