6.12.2015

Mádara: talvipyöräilijän naama

Yhteistyössä Mádaran kanssa



Koska talvi sanan varsinaisessa merkityksessä ei ole tullut, olen jatkanut työmatkapyöräilyä. Olen hommannut valot ja heijastimet ja osaan pukeutua niin, että edes ranteet ja sääret eivät jäädy. Mutta yksi osa kropasta on jatkuvasti alttiina ilman epäpuhtauksille ja pölylle, viimalle, sumulle ja niille pienille nauloille, joita satoi viime viikolla.

Kasvot. Ihoni ei muutenkaan tykkää loka-maaliskuusta, mutta fillarointi on aiheuttanut sen, että t-alue, joka ilmeisesti joillain ihmisillä on kasvojen rasvaisin alue, on minulla aivan järkyttävässä kunnossa. Kulmakarvojen väli, nenänpielet ja posket ovat kuin hiekkapaperia, kuivan karheat ja punaisia läiskiä täynnä. Pakkasesta saan suorastaan näppylöitä, kutisevia punaisia patteja. Jipii.

Tässä kuvassa näkyy karu totuus silmien ympäristöstä.
Mutta hemmetti, ei sentään hilseileviä läiskiä. Kuva Dorit Salutskij.

Olen syksyn mittaan vaihtanut kosteutuksen nokkosesta ja pihlajasta jo astetta järeämpiin pulloihin: kasvoöljyihin, mutta nyt tuntuu, että tarvitsen vielä yhden vaihteen lisää.

Mádaran kasvoöljyt ovat ns. kuivaöljyjä. Kuivaöljyiksi kutsutaan kasvien siemenistä puristettuja öljyjä, joiden lipidikoostumus on hyvin ravintorikas ja imeytyy ihoon hyvin jättämättä pintaa rasvaisen tuntuiseksi. Öljyt sopivat siis sekä päivä- että yökäyttöön, koska naama ei jää rasvaisen kiiltäväksi. Imeytymiseen menee toki hetki.

Olen käyttänyt öljyä "raakana", mutta sain vinkin, että sekoittamalla keskenään voidetta ja öljyä saa myös tuplatehon: Voide tuo iholle lisäkosteutta, öljy taas sitoo kosteutta ihoon. Kesäajan voiteeseen saa täyteläisempää rakennetta tällä metodilla ja purkinpohjat tulee hyödyllisemmin käytettyä. On makuasia, haluaako iholle levittää ensin öljyn ja sitten voiteen, vai sekoittaa ne keskenään ensin ja levittää yhtenä massana.


Mádaralla on kolme eri öljyvaihtoehtoa eri tarpeisiin:

Soothing hydration on rauhoittava ja superkosteuttava öljy, joka sopii parhaiten kuivalle, pintakuivalle ja herkälle iholle - tätä käytän itse. Tuote on tuoksultaan miedoin mutta ei kokonaan tuoksuton.

Radiant Energy on stimuloiva kasvoöljy, joka toimii parhaiten piristystä kaipaavalle väsyneelle ja rasvoittuvalle iholle. Keltainen väri myötäilee tuoksua, joka on miedon sitruunainen. Tämä menisi varmasti myös (talvipyöräilevälle) miehelle.

Age Recovery on keski-ikäisen valinta. Herkälle ja ohentuneelle iholle, jossa on jo ryppyjä, juonteita ja pigmenttiläiskiä, suunnitellussa öljyssä on eniten ”punaisia öljyjä” eli antioksidanttisia karotenoideja sekä ruusunmarjaöljyä, joka sisältää anti-age-vaikutuksistaan kuuluisaa pro-retinolia eli A-vitamiinia.

Vaikka öljypullo on perusvoidetta tyyriimpi (46€), saat rahallesi vastinetta. Sisällysluettelo on järeää tavaraa ja yhdestä pullosta riittää tehotippoja koko talveksi.

Huom. Jos innostuit näistä, käy osallistumassa arvontaan instagramissa: kuvasta tykänneiden kesken arvotaan kaksi tuhtia kaamospakettia: Radiant energy + vartaloöljy ja Soothing Hydration + vartaloöljy. Itselle tai lahjaksi. Eli itselle.

6 kommenttia:

  1. Ei ole kuin hyvää sanottavaa noista öljyistä! Yksi Age Recovery läträtty ja pullo kesti järjettömän kauna. Kokeiluun tilattu Radiant Energy - katsotaan, miltä se tuntuu keski-ikäisen väsyneessä naamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta toi Radiant energy on öljyksi todella kevyt eli tykkään itse stydimmästä. Ja sama havainto mullakin: 3-4 tippaa per kerta joten hetki vierähtää ennen kuin pullon saa loppuun.

      Poista
  2. Kasvo-öljyt on ihania. Ne ovat syksyn ja talven pelastus rutikuivalle iholleni. Olen testannut monia kasvo-öljyjä ja löytänyt hyviä tuotteita ja tänään kävin Sokokselta nappaamassa juurikin kyseisen Soothing Hydration öljyn testiin. Sen sai todella mukavaan hintaan sillä kyseiset kasvo-öljyt ovat koko joulukuun kata-asiakas tarjouksessa. Käyn kasvohoidossa 2-3 krt vuodessa ja oma kosmetologini sanoi että yksi tärkeimmistä rutiineista minulle on kasvojen ihon kuoriminen kerran viikossa. Voiteet ja öljyt imeytyvät tehokkaammin kun kuollut ihosolukko on pois. Allekirjoitan tämän täysin usean vuoden kokemuksella. Kiitos öljy vinkistä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hyvä vinkki tuo tarjous! Mä en ole käynyt kosmetologilla... useaan vuoteen. En rehellisesti muista edellistä kertaa. Voisi olla aika.

      Poista
  3. Onko Madaralla ollenkaan täysin hajusteettomia tuotteita? Olen herkistynyt kaikille kosmetiikan hajusteille ja kokeilemani Madaran tuotteet ovat saaneet aikaan migreenin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, onpas kamala seuraus! :/ Kasvoöljyissä ei ainakaan ole, mutta vartaloöljystä en ole pannut tuoksua merkille. Nokkosvoide on tuoksultaan hyvin mieto - oletko sitä kokeillut?

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...