1.12.2015

Jouluhöpsähdys

Oli taas aika kaivaa tämä anopin tekemä joulukalenteri esiin.



Ilahdun aina joulukuusta. Yleensä siksi, että katson olevani kaamoksessa voiton puolella: muutaman viikon päästä pallo alkaa kaartaa valoa kohti. Vaikka ennen lomaa on rutistettava vielä työtunteja kasaan eikä maassa ole edes kuuraa, aistittavissa on selvää joulufiilistä. Lapset ovat onnistuneet tartuttamaan jouluhöpsähdyksensä minuunkin, epäjouluihmiseen.

Skidille tunnustettiin jo syksyllä, että joulupukkipuvussa heiluu oikeasti sukulaismies ja tonttuna toimii sama tyyppi kuin hammaskeijunakin. Epäröin vähän kertoa totuutta sillä pelkäsin, että totuus romuttaisi Skidin jouluilon.

Vielä mitä.

Kävi ilmi, että hän oli epäillyt tarinan vedenpitävyyttä jo jonkin aikaa (ja tehnyt mm. omia savupiippututkimuksia takassamme), mutta ei oikeastaan välittänyt, oliko juttu totta vai ei. Skidi osallistuu edelleen täpinöintiin aivan yhtä suurella innolla kuin Snadikin. Joulupukkiin on hauska uskoa, realiteeteista viis.

Skidi onkin jo käsikirjoittanut pukille esitettäväksi joulunäytelmän, näperrellyt Snadille hienon joulukalenterin, jossa on erilaisia tehtäviä (mm. älä vingu), ja treenannut saksofonilla joululauluja. Molemmat ovat myös listanneet varsin maltilliset lahjatoiveet.




Taidanpa siis höpsähtää itsekin. Kerrankos sitä. Nyt vain täytyy skarpata kalenterin kanssa. Snadi olikin jo tunkenut sinne omat sukkansa. Kuulemma vastalahjaksi. Tontut varmasti arvostavat.

Ps. Ilahduin siitäkin, että löysin Clas Ohlsonilta ympäristömerkittyjä tuikkuja, 100% steariinia eli eivät nokea sisäilmaa! Refill-tuikut mahtuvat myös vanhoihin alumiinikuoriin, jos niitä sattuu kotoa löytymään. Ei ole pakko ostaa niitä tuikkujen kyljessä myytäviä pidikkeitä.

11 kommenttia:

  1. "Älä vingu" - aivan mahtava. :'D
    Hyvä Skidi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vinkumista on ollut sen verran tänä syksynä että ymmärrän Skidin ajattelua erittäin hyvin. Tänä aamuna kalenterista paljastui armeijatyyliin 5 kyykkyä. O_o

      Poista
    2. Sisarukset. Siinä on sellanen reilukerho ja rehellisyyden ja suoran palautteen loputon sammio että ei missään.

      Poista
  2. Saako kysyä, minkä päivän kohdalle tällainen tehtävä oli osunut? :D :D

    VastaaPoista
  3. Niin siis tuo "älä vingu"...

    VastaaPoista
  4. Älä vingu, en ehkä kestä :D

    Meidän vanhempi tyttö (4v) kuuli kuinka sanoin miehelle ettei hommata vauvalle (1kk) mitään ite. Salamannopeasti kuului olkkarista: "Minä voin äiti ottaa siskonkin lahjan!". Jaloa. :D

    Mut joulu on.<3 oon aina tykännyt joulusta, mutta tottahan se on että lasten myötä tämä höpöttäminen on noussut ihan uusiin sfääreihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan uhrautuvaista! :D Mä huomaan että jouluihminen mussa heräilee. ja jotenkin on paljon kivempaa viettää tää ainakin etelärannikolla kohtuullisen synkkä kuukausi vähän höpsähtäneenä. ;)

      Poista
  5. Kyllä joulu on ehdottomasti lasten ja etenkin lastenmielisten juhla. ;) Voi sitä jännityksen, ilon, riemun ja odotuksen määrää.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...