27.11.2015

Spruuttajuomaa reppuun

Yhteistyössä Ella's Kitchen.

Minun ei ole pariin vuoteen tarvinnut asioida lähimarketin vauvahyllyllä: kukaan perheenjäsen ei tarvitse enää vaippoja, korviketta, tutteja tai Pikku-Kalastajan Herkkua.


Tänä syksynä jouduin kuitenkin tekemään sinne paluun -- tällä kertaa tokaluokkalaisen takia. Koulun iltapäiväkerho piti lopettaa olosuhteiden pakosta kun erilaisia harrastuksia alkoi olla kalenterissa useammalla päivällä. Oli edessä ihan uusia tarpeita: yksinäiset iltapäivät, siirtymät ja välipalat. Ilman välipalaa ei koko iltapäivää pärjää.

No mikä neuvoksi? Koko päivän repussa matkannut voileipä tai karjalanpiirakka (vaikka olisikin sellainen kylmäpakkaus) ei ole kovin herkullinen. Banaani taas muussaantuu mustaksi vauhdikkaassa skuuttikyydissä jo menomatkalla. Puhumattakaan siitä sotkusta, jos se unohtuu repun pohjalle kolmeksi päiväksi. Pelkkä pillimehu taas ei riitä ja on ravitsemuksellisesti köyhä.


Ratkaisuksi ovat valikoituneet pussismoothiet. Skidi tykkää Ella's Kitchenin värikoodatuista hedelmäsmoothieista, joihin ei ole lisätty sokeria eikä vettä. Suosikki on Red One, mansikkaa ja vadelmaa sisältävä spruuttajuoma. Näitähän meillä syötiin aktiivisina sosevuosina.

Pussi kulkee vaikka taskussa ja se on helppo nykäistä vaikka autossa matkalla yleisurheilutreeneihin, kuoron tauolla tai kun odottelee enkun kerhon alkamista. Smoothien kaveriksi mukaan voi laittaa kuivattuja marjoja ja pähkinöitä (joita kuulemma himoitsevat myös luokkakaverit!).

Pieniruokaiselle Skidille riittää yleensä yksi pussi. Kun välipala on riittävän kevyt, nälkää jää vielä kunnon ruokaan.


Tällä välipalajärjestelyllä taklataan toinenkin ongelma: hedelmät. Ravitsemussuosituksissa todetaan, että kasviksia, marjoja ja hedelmiä suositellaan syötäväksi ainakin viisi kourallista päivässä. Nolottaa tunnustaa, mutta hedelmien syöminen on perheessämme nollissa. Vain marjoja menee iltapalalla luonnonjogurtin ja hillon kera. En voi sietää suurinta osaa hedelmistä (verigreippi ja hyvät mandariinit käyvät), Koti-insinööri syö vain banaaneja ja Snadi on allerginen lähes kaikille.

Tällä saa synninpäästön: yhdestä pussista saa helposti rastin yhteen annokseen. Pitäisi vetää näitä itsekin. Ja Koti-insinööri voisi turvautua tähän hätäpussiin aina kun iskee verensokerikriisikänkkäränkkä.

Muutama kehitysehdotus valmistajalle kuitenkin olisi. Aika moni ipana on allerginen omenalle, jota löytyy melkein joka pussista. Toivoisinkin smoothieta ilman omppua ja päärynää, vaikka pelkästä banaanista ja metsämarjoista, jolloin Snadikin voisi näitä syödä ilman kutinakohtausta.

Lisäksi näistä pusseista voisi olla hiukan isompi koko ja vaikka vähän ravitsevampi koostumus kouluikäiselle. Ja ehkä pinaattia ja parsakaalia salamatkustajaksi.

Miten te olette ratkaisseet koululaisen välipalaongelmat?

Ps. Instan puolella on arvonta spruuttajuoman ystäville!

34 kommenttia:

  1. Noitahan on myös 120g kokoisina. Ja löytyy myös mm. parsakaali-herne-päärynä ja bataatti-kurpitsa-omena yhdistelmät!

    VastaaPoista
  2. Ja nyt kun tutkin, niin löytyy myös banaani-aprikoosi-riisi ja banaani-mustikka-riisi vaihtoehdot! Ei siis omenaa eikä päärynää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MISTÄ sä näitä tutkit? :D Eihän saitillakaan ollut smoothieissa kuin viisi makua? Ja aprikoosi ja persikka siis no-no listalla myös. Olenko mä lähikauppiaani uhri??

      Poista
    2. Meidän lähikauppa on Itiksen Prisma, joten siellä tosiaan saattaa olla paremmat valikoimat kuin perus lähikaupoissa. :D Mutta Foodiesta siis tutkin tarkemmin kun muistelin, että noita makuja sieltä löytyy enemmänkin.

      Poista
    3. Ah, tietenkin. Täytyykin katsoa mitä Kauppahalli24 tarjoaa.

      Poista
    4. Ja kyllä: kävin tänään huvikseni isommassa marketissa ja siellähän näitä oli vaikka kuinka paljon. :)

      Poista
  3. Hämmennyin täysin, kun oma lapseni tykkää pistellä lanttua viipaleina, samoin porkkanaa ja naurista. Puolivahingossa selvisi, kun koulussa oli ollut lanttua.. Nykylapset yllättävät. Jäiset, vähän sulaneet viinirypäleet ovat myös kova juttu. Itse tykkäään jäisistä, ohuista banaaninviipaleista:)

    Noihin juomiin täytyykin tutustua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakanako siis juurekset maistuu? Pitäisi ehkä kokeilla, mutta saako naurista mistään? Meillä ei tuolle ruokakriitikolle mene mikään keitetty, joka mooseksen kerta saa tapella että kalakeitosta on syötävä myös porkkanat. >.< Onneksi tuo toinen on helpompi - jos se siis ei olisi sadalle aineelle allerginen.

      Poista
    2. Meillä 2v syö jäisiä pakastekasviksia, varsinkin pikkuporkkanat ja hemapa maistuu mut jopa parsakaali menee jäisenä :)

      Poista
    3. Jäiset karviaiset on melkein yhtä hyvää kuin karkki! Koita meniskö juurekset kermaviilidippikastikkeen kanssa. Laitan kermaviiliin vähän mausteita ja se on sit siinä.

      Poista
    4. Itse muistan pienenä vihanneeni melkeinpä kaikkia kypsennettyjä vihanneksia/juureksia, mutta pidin niistä raakana.

      Poista
  4. Meillä lasten suosikkeja ovat nuo Ella's kitchenin baby brekkie pruutat http://www.ellaskitchen.fi/ellas_valikoima/baby-brekkie Ovat täyttävämpiä kuin nuo perus smoothiet ja niin näppäriä ottaa mukaan hätävaraksi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kävin tänään isommassa marketissa niitä hakemassa!

      Poista
  5. Juurekset raakana menee meillä hyvin! Nimenomaan niitä ei saa keittää. Smoothiet myös hyviä, lisäksi välillä kyllä käytetty välipalapatukoita, vaikka ne ei kovin terveellisiä taida olla. Isommat tekee voikkarit mielleään ennen treenejä.

    VastaaPoista
  6. Aika ajoin ne pikkuporkkapussit tuntuvat olevan lasten herkkuvälipaloja :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, porkkana on loistava välipala eikä muussannu matkassa! En tiedä mikä geeni on pielessä 3/4 perheenjäsenistä, mutta niitä täytyy syödä aika maltillisesti ettei tule vatsa kipeäksi.

      Poista
  7. Nuo muovipakkauset... luonyo kiittää ja tulevat sukupolvet tukehtuessaan muonipaskaan.

    VastaaPoista
  8. Johan tuli kirjoitusvirheitä kun puhelimella näpyttelin, siis alkeellisen sarkastisen mielipidepläjäyksen ydin oli se, että nuo muovipruutat ovat mielestäni kyseenalaista kamaa ekologisesti ajatellen.t.ed.kirjoittaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelinkin jo tätä kommenttia. :) Sekajätettähän pakkaus on, siitä ei pääse mihinkään. Ja koska olen itse aivan samaa mieltä sekajätteestä, tutkiskelin vähän tilannetta. Pakkauksissa on siis elintarvikemuovia ja alumiinia kuten esim. kahvipaketeissa ja kissanruokapusseissa. Vaihtoehtoina tälle pakkaukselle on kartonkipakkaus, lasi ja muovipullo, joiden ympäristövaikutukset ovat yllättäen isommat kuin tämän pussin. Pillimehukartongista paksu juoma ei taida nousta ylös.

      Johtopäätös: Hedelmäsoseen syöminen on loppuviimeksi aika pieni synti (verrattuna vaikka juustovoileipään) Suomen jäteskenessä, vaikka toivonkin että materiaalitekniikka tulee pian avuksi näissä vaikeasti säilyvissä tuotteissa.

      Poista
    2. Suosittelen näitä: https://www.ipanainen.fi/brands/mypouch/

      Näihin voi laittaa vaikka mitä keksii. Ja käyttää uudelleen. Itse olen tehnyt itse soseita, tai jatkanut esim pilttiä kaurahiutaleilla. Myös siellä lastenruokahyllyillä myytäviä makupuuroja voi tunkea näihin. Toki ei ole ekologista ostaa tetrassa valmista puuroa ja siirtää sitten pussiin. Mutta voi keitellä puuron edellisenä iltana (kun niitä makupuuroja myydään hiutaleinakin) ja jäähdyttää jääkaapissa.

      Mutta ne tetrapuurot voi olla muutenkin ihan hyvä vaihtoehto väilipalana, jos on sakset ja lusikka mukana. =) Ja näissä struutissa saa tosiaan makupuurojakin valmiina. ;)

      Poista
  9. Semperiltä löytyy sellaisessa pillimehutetrassa esim. banaani-mansikka-smoothie, joka ei siis sisällä muita kuin edellä mainittuja aineita! On siis isompi ja ehkä(?) ekologisempi pakkaus!

    Lisäkommentti aiheen vierestä: miksei kommentointi onnistu iPhonella? Kommentoisin useammin hyviä kirjoituksiasi, mutta aina ei jaksa/ehdi raahautua koneelle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikka kuuluu myös kutinatuotteiden laajaan kirjoon - on ihan sairaan vaikeaa löytää hedelmätuotetta ilman omenaa, rypälettä tai mansikkaa. :( Millainen pakkaus on vai tarkoititko nimenomaan kokoa?

      En tiennytkään tuosta iphone-ongelmasta: miltä kommentointi näyttää? Puuttuuko linkki vai eikö vain aukea?

      Poista
    2. myöskään iPadilla kommentointi ei onnistu. Ei vaan anna täyttää tähän boksiin mitään. Tai antaa muutaman kirjaimen, mutta ei enää toista riviä ja lopulta aina sanoo että not gonna happen...

      Poista
  10. Banaaniongelman ratkaisee epäilyttävästä muodostaan huolimatta "banaaniboksi", löytyy jostain perusprismoista ihan. Löytyy ihan googlaamalla esim banaanikotelo. Terveisin pari kertaa banaanimössöä laukusta kaivellut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, totta! Muistan miten joskus ihmettelin että mihin kukaan sellaista tarvitsee - kyllä mulla säilyy bansku kassissa ihan hyvin omine kuorineen. Mutat mullapa ei olekaan laukussa koulukirjojen, penaalin, skuutin lukon ja epämääräisen aarrekokoelman kirjoa...

      Poista
  11. Meillä ei ole vielä koululaisia, mutta 2- ja 5-vuotiaille on välillä hätävarana tai autoeväänä pienet pakasterasiat. Rasiat täytän mm. pähkinöillä, kuivahedelmillä, rusinoilla, isommilla muroilla (esim. näillä http://www.suntuotteet.fi/tuote/sun-4-viljan-renkaat/) tai ruisnaksuilla (nämä http://www.pikkupippuri.fi/tuote/naperonaksu-puolukka/ tai tavalliset http://www.ruisnaksu.com/shop/products/naksut.html). Jos rasioita ei tarvitse säilyttää pitkään lämpimässä, voi mukaan laittaa myös vaikka viinirypäleitä ja tuoretta leipää pieninä paloina. Yksittäispakattuja Muumi-keksejä on myös välillä matkassa - eivät ole niitä pahimpia sokeripommeja ja toimivat myös maitoallergisella lapsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, autoreissuille mekin pakataan kyllä huolellisemmin, ja nuo ruisnaksut kuulostavat hvyiltä! Mutta nää spruutat on autossakin superkätsät kun penkkihävikki on nolla - toisin kuin pillimehussa ja rusinoissa!

      Poista
  12. Liityn myös keitettyjen vihannesten ja juuresten kammoksujien joukkoon!

    Olen kaikkiruokainen aikuinen, mutta en saa kunnolla alas keitettyä porkkanaa ja keitettyä lanttua en voi edes ajatella.

    Voin syödä uunissa paahdettuja ja raakoja ja soseutettuja juureksia ja vihanneksia (no ok lanttua en missään muodossa), mutta keitettynä ne ovat aina ylikypsiä. Makean, pehmeän ja limaisen yhdistelmä puistattaa.


    VastaaPoista
  13. Meidän lähi k-super myy hedelmä-marjasmoothieita ihan perus pillimehupakkauksissa. Kesällä ostin automatkoille monta kertaa, mutta nyt en yhtäön muista valmistajaa.

    Ehkä Ella's kitchenille vois laittaa terveisiä pakkausvaihtoehdosta. Pillimehutetrat saa kuljetuksessakin pakattua tiiviimmin kuin spruutat.

    VastaaPoista
  14. Iphonella tosiaan menee kommentointi rikki kahdellakin tapaa: jos erehdyt editoimaan keskelle lausetta, kirjaimet vain katoavat, mutta niitä ei voi enää lisätä, ei edes välilyöntiä. Ja yhtäkkiä et voi kirjoittaa edes kommentin loppuun mitään. Et voi enää edes käyttää copy/pastetta. Totaalitiltti. Ihan suunnattoman ärsyttävää, kommentti pilalla, elämä pilalla. Tämä on ollut vuosia rikki, ja on koskenut kaikkia iphone-malleja ja versioita. Luulin, että tiesit tämän(!)
    Toinen killeribugi tuli tuon captchan kohdalla, mutta se on nyt vuosien jälkeen korjattu. Mä kanssa säännöllisin väliajoin kommentoin iphonella ja yritän elää tän kanssa. Ilman blogin ulkoista editoria ei tosiaan pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ohittanut tuon ongelman kirjoittamalla kommenttini ensin muualle - sähköpostiin tai vaikka tekstiviestiin - ja sitten leikkaaliimannut kokonaisena blogin kommenttiboksiin. Säästää hermoja kummasti. :)

      Poista
  15. Oi, kuinka fiksua! Minä yleensä jätän vaan kommentoimatta, kun hyvä yritys yleensä kaatuu noihin e.m. ongelmiin...

    VastaaPoista
  16. Oikeesti? Mulla ei oo koskaan ollut mitään kommenttiongelmaa, käytössä siis iPhone 6 viimeisimmillä ohjelmistopäivityksillä. Ja pystyn lisäämään ja poistamaan tekstiä mistä haluan...

    VastaaPoista
  17. Nää on niin hyviä. Ostan sekä näitä Ella's - tuotteita, että Semperin vastaavia itsekin (boikotoin Nestleä, joten Piltti ja Bona ei käy), koska suolistovammaisena vatsa ei aina ota sisään muuta kuin soseita ilman hirveitä kipuja ja nämä kulkee kätevästi mukana. Tykkään erityisesti Semperin mango-ananaksesta ja Ella'sksen (miten se taivutetaan??) tuosta kuvassa olevasta...

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...