Tietoa mainostajalle ›

9.11.2015

Loistavat hengenpelastajat

Yhteistyössä Ifin kanssa

Fakta Fennoskandian marraskuusta: mustaan villakangastakkiin kääriytyneen ihmisen näkee kello viiden maissa vasta 30 sentin päästä - ellei hän räpellä älypuhelintaan.


Talvipyöräilyn kauhujen kolminaisuus koostuu kylmyydestä, liukkaudesta ja pimeydestä ja pahin näistä on ehdottomasti pimeys.

Avauduin viime syksynä näihin samoihin aikoihin läheltä piti -tilanteesta. Katuvalaistus on monissa paikoissa riittämätöntä tai puuttuu kokonaan. Vaaroja aiheuttavat näkymättömiksi muuttuneet oksat, kuopat, kanttareet, ihmiset ja koirat - niin satulassa kuin jalkakäytävällä. (Ja ne pyöräilijöiden ajovalot ovat muuten pakolliset hämärän ja pimeän aikaan.)

Tilastojen mukaan vuoden pimeimmän vuosikolmanneksen aikana loka-tammikuussa sattuu melkein puolet jalankulkijoiden kaikista henkilövahingoista. Erityisesti suojateillä tapahtuneet henkilövahingot keskittyivät juuri näille kuukausille. Heijastimet pienentäisivät onnettomuusriskin puoleen, mutta Ifin kyselytutkimuksen mukaan vain puolet käyttää heijastinta harvoin tai ei koskaan.

Se vain unohtuu, minultakin. Eikä niitä myydä lähimarketissa.

Vähiten heijastinta käyttävät nuoret. Tavallaan ymmärrän, jos teini-iän itsetuntokriiseissä valitsee ennemmin sosiaalisen hyväksynnän kuin päiväkodeista tutun huomioliivin, mutta näkyvyyden lisäämiseksi on paljon muitakin vaihtoehtoja, ja monet jopa ihan ei-noloja.

Näiden hengenpelastajien hintahaitari vaihtelee muutaman euron killuttimista satasien design-tuotteisiin. Jos huomioliivi ei kelpaa, tässä muutamia näkyvyystuotteita.

  • Heijastavat suihkeet. Sateenkestävää, heijastavan kalvon muodostavaa suihketta myydään sekä pehmeille että koville pinnoille (suihke koostuu läpinäkyvästä liimasta, heijastavista mikrohiukkasista ja ponnekaasusta). Harkitsen suihkuttavani tätä kypärään.

  • Heijastinteippi. Teipillä (saatavana myös punaisena ja keltaisena) voi raidoittaa pyöränsä, vaatteensa ja kenkänsä haluamallaan tavalla.

  • Heijastinlanka. Tästä voi näppärä henkilö virkata vaikka viitan. Mutta musalaitteen kuulokepiuhatkin riittävät.

  • Pyörän pinnoihin voi asentaa joko pinnavalot (!) tai pinnaheijastimet. Vaikuttaa ehkä turhalta, mutta liikkuvaa pyörää on vaikea havaita sivulta.

  • Heijastinnappulat, jotka ovat kyllä enemmän koristeita. Näitä voi pujotella pipoihin ja kaulaliinoihin koristeeksi tai vaikka koiran hihnaan.

  • Loistavaa-asusteet. Laura Juslinin suunnittelemat heijastavat takit ja asusteet ovat siitä kalliimmasta päästä, mutta näiden tuotteiden luulisi kelpaavan teinillekin. Sukat todella loistavat ulkona! Haluaisin myös nuo hanskat, niin näkyisi pyöräillessä ne kääntymismerkitkin. Tuotteet tulevat myyntiin Juslinin verkkokauppaan sekä My o My, Beam- ja Beamhill-putiikkeihin.
Sukat sisällä

Sukat ulkona sateessa.

Harkitsen myös Skidille tätä heijastavaa reppua talveksi. Mustan Kånkenin voisi ottaa taas käyttöön maaliskuusta eteenpäin.

Tehdään siis palvelus kaikille tielläliikkujille - valaistumalla. More is more.

19 kommenttia:

  1. Muutama kommentti:

    Hyvässä koulurepussa on heijastinta kuten lasten takeissa/housuissa/haalareissa. Meillä käytösä tokaluokkalaisella Ticketin reppu ja siinä hyvät heijastimet valmiina.

    Myynnissä on mm. pipoja ja kaulureita, joissa valmiina heijastava kuviointi (on sekä syys- että talvimallia). Googlaa!

    Myös erilaisten valojen valikoima on parantanut ja esim. tällaisen voi pujottaa laukkuun/takin vetskarin reikään/pyörään jne: http://hely.fi/tuote/duo-led-etu-ja-takavalo/

    p.s. Meidän lähikaupassa on heijastimia myynnissä kassalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin juuri tulossa sanomaan, että kyllä ainakin meillä on lähikaupan kassalla heijastimia! :) Ja postissa niitä on myös kokonainen rekillinen.

      Poista
    2. Meidän lähikaupassa heijastimet maksaa noin 5 euroa tsipale... Tuntuu älyttömältä vaikka on tietty halvempia kuin monet muut heijastavat jutut.

      Minkähän takia yritykset ei enää jaa mainoskrääsänä heijastimia? Ottaisin mieluummin kuin kyniä, pinssejä tms.

      Poista
    3. Edellisen Anonyymin kirjoittajan kanssa samaa asiaa olen miettinyt. Perus "ennen oli kunnollista nytten ei oo kunnollista" -fiilishän tässä tulee, mutta muistan että ennen jakoi jokainen pankki, apteekki, vakuutusyhtiö ja vaikka mikä lafka heijastimia. En ole vuosiin törmännyt mainosheijastimeen. Halvimmillaan olen ostanut (pieniä, pehmeitä) heijastimia parilla eurolla (ei todellakaan lähikaupasta, siellä ne on 6€), mutta kun niitä häviää vähintään yksi viikossa niin tulee siitäkin pitkä penni. Heijastintarranauhaa olen kiinnittänyt takin helmaan ja ajattelin tempaista sitä rullan lisää ja laittaa jokapaikkaan. Pesuahan se ei kestä, mutta jos ompelisi sen kiinni.

      Poista
    4. Meillä on LastenGymin, Elisan, PikkuJätin, Crocsin heijastimet ainakin. Eka tältä vuodelta, muut kai muutamalta viime vuodelta.

      Poista
  2. Hei, just hetki sitten osui silmään myös tämmöinen :)
    http://www.vinkee.fi/

    VastaaPoista
  3. Itse käytän talvipyöräilyssä tämmöisiä https://www.k-rauta.fi/rautakauppa/prof/ty%C3%B6k%C3%A4sine-prof-2013t-keltainen-koko-9
    lämpimät ja heijastavat :)

    -Sup

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus, kiitos!

    VastaaPoista
  5. Heijastimia ei voi olla liikaa. Valaistuilla kaduilla ainoastaan heijastinliivilliset lenkkeilijät näkyvät erinomaisesti. Noi Juslinin heijastinhanskat on hienot! (mutta onpa tyyriit)

    Motonetistä heijastinhanskaa vitosella: http://www.motonet.fi/fi/tuote/4013177/Huomio-tyokasineet-Talvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaistuilla_kin_ kaduilla siis. Valaisemattomilla teillä liivitön kulkija haluaa ehkä todistaa darwinin teorian..

      Poista
  6. Ihan mahtavia tuotteita. Suosittelen tuota heijastinreppua lämpimästi. On näkyvä, kestävä ja hyvän mallienen. Meillä jo toistavuotta käytössä ja pakollinen kummallakin koululaisella (löytyy myös Partioaitasta). Sitä ei voi piilottaa tai unohtaa taskuun ;)Keksittiin, kun tyttäreni valitti "äiti, mä olen kuin joulukuusi kaikkien näiden heijastimien ja vilkkuvalojen kanssa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienelle koululaiselle ok aamuksi, mutta pääsee kotiin valoisaan aikaan ja illan ulkoilut ja harrastukset on ilman reppua: Jotain muuta pitää keksiä (lisäksi).

      Poista
  7. http://m.clasohlson.com/fi/Eläinheijastin-Asaklitt/34-9133 Joku tollanen siihen kånkeniin roikkumaan. Noi näkyy älyttömän hyvin ja lapset tykkää :)

    VastaaPoista
  8. Pyöräilijöitä varten on parhaillaan Livall hakemassa joukkorahoitusta pyöräilykypäröilleen, joissa led-valot (ja paljon muita ominaisuuksia): https://www.indiegogo.com/projects/livall-the-first-smart-and-safe-cycling-helmet#/ . Melkein tekisi mieli tilata itselle tuollainen, kun työmatkapyöräily on alkanut maistua.

    VastaaPoista
  9. Clas ohlsonilla on käteviä miniledejä, joita meillä roikkuukin joka takissa.

    Stadiumissa on "katu-uskottavia" heijastinliivejä. Huomioväriä niissä ei ole vaan liivissä on mustat henkselit molemmille puolille ja paljon heijastinpintaa. Meillä on aikuisilla tällaiset ja pienillä lapsilla ihan peruspinkit liivit.

    Lindexillä näin myynnissä lasten takkeja, jotka olivat kokonaan heijastinmateriaalia. Paksuudesta päättelin sen olevan tarkoitettu joko alkusyksyyn tai urheiluun eli oli vähän juoksutakkia vastaava. H&M:llä oli joskus vastaava aikuisten juoksutakki ja harmittelin, kun se ei malliltaan istunut mulle. Sen sijaan lenkkipipossani on kätevästi heijastinkuviointi.

    Mieheni pyöräilee läpi vuoden ja on tuunannut kypäräänsä valon :) toisella lapsellamme onkin kypärässä valot ihan alunperinkin (muistaakseni merkkiä Bell).

    Nuorisolle löytyy kaupoista päheitä kengännauhoja, jotka ovat heijastavaa matskua..

    Kyllähän näitä löytyy!

    VastaaPoista
  10. Itse käytän heijastavaa tuubihuivia (lapselleni.fi verkkokaupasta) sieltä saa myös heijastavia reppuja, pipoja, takkeja yms.

    VastaaPoista
  11. Ja tähän on kyllä vielä pakko kommentoida, että huomasin taannoin sattumalta että omassa (pari vuotta vanhassa) Kånkenissani se reppuun ommeltu logopyörylä on muuten heijastin :)

    VastaaPoista
  12. Jos aiot kypäräsi spreijata tuollaisella suihkeella, niin tarkista, että se liima on kypärään soveltuvaa. Ikävä yllätys, jos kypärä ei enää toimikaan silloin, kun sen pitäisi suojata. Esim jotkut tarraliimat ja maalit pilaa kypärän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niinhän siinä sitten lukikin, sorry :)
      -sama puusilmä

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...