12.10.2015

Lastenvaatteet kiertoon

Roudasin elokuun lopussa kaksi hehtokassillista kamaa lastenvaatekirppikselle. Mukana oli useamman vuoden sedimentit kenkiä, vaatteita ja muuta vauvakamaa, laidasta laitaan. Miten kävi?


Kirpparin valinta oli helppoa. Kaltaiselleni vapaa-aikarajoitteiselle henkilölle oli olennaista täysihoito. Kirpparin pitää hoitaa hinnoittelu ja esillepano sekä huolehtia myymättä jääneet kamat hyväntekeväisyyteen. Tiedän tällä hetkellä kaksi liikettä, jotka tällaista palvelua tarjoavat: Nella&Nuttu Espoossa ja Ipanainen Helsingissä. (Kertokaa, jos tiedätte lisää!)

Päädyin Ipanaiseen, koska halusin ensisijaisesti päästä kamasta eroon. Tästä vakuuttivat a) hinnoittelupolitiikka sekä b) myyntirekkien kokojärjestys.

Lähden siitä, että kirpparikonseptiin kuuluvat huokeat hinnat. Tämä ei ole tärkein tulonlähteeni, joten viivan alle jäävä summa ei ole pääasia. Ja on hiukan ärsyttävää löytää nukkainen mekko, josta pyydetään parikymppiä.

Toiseksi kaltaiseni hätäisen ostajan näkökulmasta itsepalvelukirppiksillä aika kuluu turhaan haahuiluun enkä välttämättä huomaa pöytää, jossa olisi sopivankokoista vaatetta. Koko myymälän perkaamiseen ei ole aikaa.

Lopputulos: melkein kaikki meni ja tienestiä tuli yli kolmesataa euroa! Myymättä jäi vauvan peitto ja muutama hassu vaatekappale, jotka saivat mennä hyväntekeväisyyteen. Summa oli paljon isompi kuin odotin.

Kokosinkin Ipanaisen yrittäjien kanssa käytyjen kirpparifilosofisten jutustelujen pohjalta kirpparimyyjän nyrkkisäännöt.

1. Tuo myyntiin vain uudehkoa, puhdasta ja ehjää.


Nyrkkisääntö on se, että vanhemmilla malleilla ei ole juurikaan kysyntää edes todella alhaisilla hinnoilla, vaan ostajat haluavat suht uusia ja ehjiä vaatteita.

Merkkivaatteet, etenkin kotimaiset, menevät kuumille kiville ja niistä saa myös hyvän hinnan. Näiden lisäksi erittäin hyvin menevät kaupaksi aina Popin vaatteet sekä 1-2 vuotta vanhat, trendikkäät ketjuvaatteet.

Huonoiten kaupaksi menevät muodista pois menneet lastenvaatteet, varsinkin jos ne ovat yhtään huonokuntoisia tai tahraisia. Muodikkaat merkkivaatteet saattavat mennä kaupaksi tahraisinakin.

(Huom. Tässä voi olla alueellista eroja. Kalliossa ostajakunta on keskimääräistä trenditietoisempaa ja arvostaa graafisia vaatteita, skandinaavista designia, selkeitä perusvärejä ja sukupuolineutraaleja vaatteita. Pinkit glitterit, hempeät vaaleanpunaiset ja ”poikamaiset” vaatteet voivat liikkua paremmin muilla kirppareilla.)

2. Myy muutakin kuin lastenvaatteita.

Lastenkirjat, siistit lelut ja pelit kelpaavat kierrätykseen. Kengät menevät kaupaksi lähes kaikki, jos ovat hyvässä kunnossa. Myös imetysvaatteet menevät kuin kuumille kiville.


3. Hyödynnä sesonki.

Kirpparilta metsästetään juuri ajankohtaista vaatetta. Kuravaatteet menevät ihan kaikki, mitä myyntiin tulee, samoin tunnettujen merkkien ulkovaatteet (Pop, Reima, Molo, Ticket jne.). Myös hanskat myydään kaikki.

4. Eri koot myyvät eri tavalla.

Yllätyin siitä, että kokojen puolesta Ipanaisella on eniten kysyntää 86-98 koon vaatteilla - kouluikäisten lasten vaatteet eivät oikein liiku. Tähän voi olla monta syytä. Ipanaisen asiakaskunta koostuu suurelta osin pikkulasten vanhemmista, joten kysyntää ei ole. Toisaalta voi olla vaikea löytää hyväkuntoista käyttövaatetta isommassa koossa. Isommat lapset saattavat myös olla jo valikoivampia omien vaatteiden suhteen ja kirpparikama ei käy (meillä kyllä käy).

Vauvakamaa myydään paljon, mutta ostajat ovat aika tarkkoja ja ostavat lähinnä uudenveroisia vaatteita. Hintataso vauvojen vaatteissa on myös selvästi alhaisempi. Vauvoille saadaan paljon vaatteita lahjaksi tutuilta ja sukulaisilta, joten kirpparilla satsataan ihanuuksiin.

5. Hinnoittele fiksusti.

Jos haluat päästä vaatteista eroon, hyvä nyrkkisääntö on karsia tunnearvo pois: merkki, kunto ja kysyntä ratkaisevat. Ylihinnoitellut tuotteet jäävät hyllyyn. Myyjäkin saa paremman tuoton, koska tuotteita menee määrällisesti enemmän kaupaksi. Kannattaakin kysellä kirpparin omistajilta hintatasoa: onko kyseessä heräte- vai täsmäostospaikka?

Kirpparihinnassa hyvä sääntö on, että hinta on yleensä korkeintaan kolmanneksen uuden vastaavan hinnasta huomioiden myös ale-hinnat. Jos itse on ostanut vaatteen esim. 20 eurolla, hinta ei voi kirpparilla olla enää 10 euroa, jos samaa vaatetta on myyty alessa uutena 12 eurolla. Jotkut vaatteet ja tuotteet ovat niin kysyttyjä, että niillä vaan on kirpparilla sen takia enemmän hintaa. Esim. Mini Rodinin vaatteet menevät lähes poikkeuksetta kaupaksi aika korkeillakin hinnoilla.

Kertokaapa kirpparikokemuksianne - mitä ostatte, mistä maksatte? Ja mistä hankitte koululaisten vaatteita?

22 kommenttia:

  1. Mulla ei ole aikaa juosta vaatekaupoissa, vielä vähemmän kirppareilla, joten selailen aktiivisesti facebookin kirppariryhmiä. Niistä on moni juttu löytynyt ja monta asiaa olen myynytkin, vaikka se kuvaaminen ja kirjoittelu on aika iso vaiva. Mutta sitä voi tehdä iltaisin kun ei enää muutenkaan mihinkään ihmeempään ole jaksamista.

    Muuten mun periaate on, että "kaikki kiertoon heti". Siten se kirppariryhmiin postailu kai onnistuukin, kun aina heti laittaa myynti-ilmon kun joku jää pieneksi / turhaksi. Ei mulla riittäisi paukkuja parin Ikea-kassillisen kuvaamiseen ja ilmoitteluun.

    Mielenkiintoinen postaus kyllä. Sitä jäin tosin miettimään, että mitä ovat lastenvaatteissa "vanhemmat mallit"? En mä ainakaan seuraa lastenvaatemallistoja niin aktiivisesti että tunnistaisin mikä on miltäkin vuodelta. Samalta ne mun silmiin näyttää. Vai onko niissäkin jotain muoteja? Sen tosin olen huomannut, että se "uusretro" lienee vähän so last season. Ja mä kyllä etsin just isompia vaatteita (yli 104 cm), mutta niitä vaan on tosi vähän myynnissä. En silti ihmettele, ei meilläkään moni vaate enää myyntikuntoiseksi jää. Hyvä jos esikoisen vaate säilyy edes jossain kunnossa kuopukselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulla alkaa klo 21 toinen työpäivä, joten uuvahdus sitten vasta puolilta öin. :)

      Taktiikoita on monia! Tuo välitön kierrättäminen (vs. vuori, joka rontataan kerralla eteenpäin) on varmasti hyvä, jos saa aikaiseksi. Mutta laitatko siis kaikki alkkaritkin yksi kerrallaan?

      Mä tunnistan muutamasta mallistosta "uudet" - ne vanhemmat on kuosi- ja mallikysymyksiä, mutta en tietenkään kaikkia. Kunto on mulle henk. koht. tärkeämpi muuttuja. Ja vaikka olisi paljon pestykin niin ei haittaa jos kunto hyvä, sehän on vain takuu että kestää pesua. :)

      Poista
    2. No en. :) Alkkarit, sukat ja peruskäyttövaatteet, joiden myyntihinta olisi max 1 - 2 €, menevät kyllä suoraan sukulaislapselle. Ja kyllä mä säännöllisesti laitan kamaa SPR:n konttiinkin. Lähinnä tarkoitin laittavani niitä vaatteita facebookin kirppariryhmiin, joista saa ihan rahaakin ja suht nopeasti. En mä jaksa kuukausitolkulla mitään vaatetta tai lelua myydä. Ja tosiaan, kun lapset ovat kasvaneet ja sama paita pysyy käytössä yhdellä lapsella vuodenkin, niin ei siitä ihan hirveästi myytävää enää jää. Eli sitä kierrätettävää on kyllä nykyään vähemmän. Lähinnä ulkovaatteet, kengät ja juhlavaatteet.

      Poista
  2. Aiemmin ostin huutonetistä ja edelleen myyn siellä jonkun verran. Aika paljon lapsen vaatetta menee hyväntekeväisyyteen tai naapurin juuri yhtä kokoa pienemmälle kaverille.

    Ostan tokaluokkalaisen vaatteet pääasiassa nettikaupoista. En jaksa käydä kaupoilla. Kengät nyt pitää käydä sovittamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vauvaiässä tosi hyvä tilanne, että meni suoraan puolta vuotta / vuotta nuoremmille tutuille ipanoille, mutta nyt onkin käynyt niin että ne eivät enää mahdu kun lapset ovat venähtäneet suurin piirtein saman mittaisiksi. Gnääh.

      Mistä nettikaupoista ostat lastenvaatteita?

      Poista
    2. No vaikka mistä ;)

      Ulkomailta suosikki on BODEN (UK).

      Muuten katson perusvaatetta Henkalta ja Maukalta netin kautta (määrätyt vaatteet hyviksi todettu ja aina vaan seuraavaa koko peliin, paitoja, farkkuja, collegehousuja, kalsareita, sukkia...).

      Ulkovaatetta ja muutakin esim. Metsolasta (ja onhan noita muitakin nettikauppoja vaikka kuinka paljon!). Olen tilannut esim. Ticketiä tai Reimaa suoraan heidän omista web-kaupoistaan.

      Pipotilaus lähti juuri kotimaiseen Nettihattuun (mistä saa mm. ajankohtaisia pipoja heijastin-painatuksilla), pipoja tilasin pienemmälle mm. Pikku Stikkarista.

      Crocsitkin tilaan netin kautta, muut kengät tosiaan käydään sovittamassa.

      Varsinkin juhlavaatetta saa vielä sieltä huutonetin kautta isommillekin, muuten tuppaa pitkä käyttöikä kuluttamaan ainakin housut ja ulkovaatteet sellaiseen kuntoon, ettei niitä enää myynnistä löydy.

      Poista
  3. Myös Kruunukirppu Kruununhaassa hinnoittelee, myy ja hoitaa myymättä jääneet Hope ry:lle. Kovin isoa tiliä en ole sieltä saanut, mutta usein just sen verran, että olen saanut vaihdettua Ikea-kassillisen meille tarpeetonta vaatetta seuraavan koon takkiin, kenkäpariin tms. tarpeelliseen vaatteeseen.

    VastaaPoista
  4. Mulla ei lastenvaatteille ole käyttöä, mut aika lailla kaikki käyttötavara tulee hommattua käytettynä, yhtä lailla ekologisista, eettisistä kuin taloudellisistakin syistä. Kengät ostan yleensä uutena, mutta edellisen kerran sellaista tapahtui viisi vuotta sitten, ja luulen seuraavan kerran koittavan keväällä. Astioita ostan kirpulta tai outletistä, kaikki huonekalut on joko perittyjä, saatuja tai käytettynä ostettuja, sähkölaitteet tulee hankittua uutena, koska haluan olla varma toimivuudesta ja turvallisuudesta. Facebookissa on pari ryhmää, joista on löytynyt vaikka mitä, ja joiden kautta pääsee myös kätevästi eroon itselle turhasta tavarasta, monesti vaihdon välineenä toimii suklaalevy tai kahvipaketti, mikä on mun mielestä ihan mainiota. :D

    Jotenkin nimittäin tuntuu, että tavaraa on maailmassa niin paljon, että siitä riittäisi aivan mainiosti kaikille vielä ties miten pitkäksi aikaa eteenpäin, jos vaan malttaa laittaa itselle turhan roinan kiertoon ja vastaavasti jaksaa nähdä vähän vaivaa löytääkseen itselleen sopivat tuotteet jostain muualta kuin henkkamaukan rekistä tai muusta heräteostoskeskuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin samoilla linjoilla mennään! Musta tää pakolaiskriisi on osoittanut että meillä todellakin on aivan valtavasti tavaraa. Vaikka minäkin olen suitsinut menoa jo useamman vuoden pelkään että vieäkin saisin helposti kasaan yhden opiskelijan välttämättömimmän piensisustuksen...

      Poista
  5. Lafkan Kauniaiaissa hoitaa myös esillepanon (koottain) ja hinnoittelun. Ottavat tosin myyntiin vain merkkivaatteita ja hinnatkin ovat ainakin sisävaatteissa mielestäni aika korkeat. Ulkovaatteet mielestäni kohtuullisemmin hinnoiteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä vinkistä! Saisinkohan joskus ihan aikaiseksi käydä tuolla...

      Poista
  6. Ostan lapselle (kohta 1, 5 vuotta) 99% kamoista käytettynä. Tiedostan toki, että isommille ei välttämättä niin helposti löydy, joten sitä suuremmalla syyllä. Käyn kerran viikossa - kahdessa meidän lähikirppiksellä, joskus kahdella. Ja ostan sitä kokoa joka meillä on sillä hetkellä käytössä ja suunnilleen kahta seuraavaa varastoon. Ja mulla alkaa nyt olemaan hallussa vaatteet jo suunnilleen seuraavaksi vuodeksi. Ostan mielelläni kotimaista (erityisesti aarrekidistä tykkään), mutta myös pop, småfolk, me&I ja muutamat tanskalaiset merkit miellyttää. En seuraa trendejä, joten ei ole mitään käsitystä mikä on muodissa tai minkä vuoden mallistoja ostan. Kalleimmillani olen tainnut maksaa bodysta 5 €, yleensä 2 -3 €. Housut suunnilleen samaa hintaluokkaa. Ulkovaatteista tietysti enemmän. En käy usein Helsingissä kirpputoreilla, koska hinnat tuntuu aina korkeilta kun vertaa asuinpaikkani kirppiksiin (n.30 km stadista). Tosin olen miettinyt, että mun varmaan kannattaisi myydä käytetyt siellä päin, niin saattaisin tehdä jopa voittoa. ;) Isommat hankinnat (sänky, vaunut, rattaat, jne) olen ostanut tori.fistä.

    Ostan käytettynä ekologisista syistä, tietysti myös taloudellisista ja siksi ettei tarvitse sitten myöskään murehtia jos joku vaate sotkeentuu mustikkaan tai rymytään rikki metsässä. Lisäksi siitä on tullut vähän niin kuin harrastus. Lapsikin tykkää kun siellä on leikkipaikka ja usein muita lapsia. Olen aina tykännyt ostaa vanhaa tavaraa kotiin, joten tää on varmaan luonnollinen jatkumo sille. Ja lapsen myötä on entistä enemmän herännyt ekologinen ajattelu, joten ahdistaa jo ajatuskin siitä, että kaikki olisi pitänyt ostaa uutena. Mies ei kauheasti kirppistele, vaikka joskus vapaa päivinä saatetasn lähteä koko porukka, mutta kertoo kyllä usein, että arvostaa sitä että minä jaksan.

    Kuten ehkä teksistä voi päätellä, kirppistely on aika kivaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppisten hintataso tosiaan vaihtelee ja varsinkin jos myyjä saa itse hinnoitella on lapun summa aina vähän yllätys. Propsit miehelle joka arvostaa tätä projektipäällikkyyttä!

      Poista
  7. Manskun majakalla Helsingissä (Mannerheimintiellä siis...) on myös palvelukonsepti. Itselleni ostan paljon fb-kirppiksiltä, sieltä löytyy myös jotain teineille jo. Isommille koululaisille on vaikea löytää kirppareilta kamaa. Luulen, että ihan siitä syystä, että vaatteiden kulutus on toista luokkaa kuin pienemmillä. Ei ole mitä kierrättää. Ja sitten tulee jo se, millaista vermettä halutaan enemmän kehiin. Se mitä minä ostaisin ei olekaan se, mitä kutosluokkalainen haluaa. Mutta jotain löytyy isommillekin. Kun itse on esimerkkinä, eli ostaa käytettynä, ei se ole lapsistakaan kummallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, että täsmäostokset, joita koululaisella on jo suurin osa, ovat kirppiksiltä vähän vaikeita. Kumpikaan lapsista ei oikein osaa kyseenalaistaa kirppisvaatteita koska niitä ostavat tuttavapiirissä ihan kaikki. Ja muutenkin ollaan saatu serkuilta ja tutuilta kaikenlaista niin ehkä se sellainen ajattelu on tullut luonnostaan.

      Poista
  8. Ja Minipoppoo Kannelmäessä myös hoitaa kaiken puolestasi! Asiakas saa 40 % tuotosta.

    VastaaPoista
  9. Little Copenhagen Töölössä toimii myös vastaavalla palvelukonseptilla.

    Lasten vauva-aikoina tuli itsekin käytyä kirppiksillä, mutta nyt päivätöissä ollessa ei yleensä ole siihen aikaa. Facebook-kirppiksiltä tulee ostettua erityisesti jotain esikoisen toivomia kuosipaitoja ja hyväksi havaittuja sisähousuja tietynlaisella vyötärökiristyksellä. Vanhemmat hyväkuntoiset vaatteet pyrin laittamaan itse kiertoon - vaihdellen kavereille tarpeeseen tai sitten myyntiin joko netti- tai pöytäkirppikselle. Kaverin kanssa ollaan sovittu, että vuokrataan yhdessä 1-2 kertaa vuodessa pöytäpaikka ja yritetään välttää kamojen kertymistä kaappeihin. Tätä siis tehty vasta pari kertaa ja katsotaan, miten pitkään myytäväksi kelpaavaa tavaraa löytyy ja intoa riittää.

    VastaaPoista
  10. Minä lahjoitin pari kassillista siistejä ja hyväkuntoisia lastenvaatteita Topeliuksenkadulla olevaan MLL:n Marskin Muksut -lastenvaatekirppikseen. En saanut rahaa, mutta minulle tuli hyvä mieli. Jokin hyväntekeväisyyskohde on siis yksi vaihtoehto myös!

    VastaaPoista
  11. Myös Harakanpesä Shop Eerikinkadulla ottaa myyntiin hyväkuntoisia ja siistejä second hand -vaatteita.

    VastaaPoista
  12. Meillä lapset on ylpeitä kun joku vaate on "senjasen" vanha :) Pyrin hankkimaan vaatteita aina just sen verran millä pärjää (tytölle vaikeampaa mitä pojalle, eh) että ne käytössä olleet ei enää oo kierrätyskelpoisia.

    VastaaPoista
  13. Emmy.fi tarjoaa samaa palvelua netissä merkkivaatteille, myös äitiys- ja naisten vaatteet. Provision määrä riippuu myyntihinnasta. Itselläni kokemusta vain ostajana, mutta kiinnostaisi kokeilla. Tavarat lähetetään postitse ja he kuvaavat, hinnoittelevat, laittavat nettikauppaan, lähettävät tuotteet ostajille ja tilittävät tulot. Myymättä jääneet toimittavat hyväntekeväisyyteen Hopelle.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...