29.9.2015

Tiesitkö tämän sijaisperheistä?

*Yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.


En varmaankaan ole ainut vanhempi, joka on herkistynyt lasten ahdingosta kertoville uutisille. Tuntuu, että omien lasten myötä kaikenlainen lapsiperheiden hätä on alkanut aiheuttaa erityistä huolta - ja tarvetta toimia. Olenkin löytänyt itseni pohtimasta, voisimmeko me tarjota kodin ipanalle, jonka vanhemmat eivät osaa olla vanhempia, syystä tai toisesta. Varsinkin kun sijaisperheistä on huutava pula erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Sijaisperheeksi ryhtyminen on iso päätös - ja niin pitääkin olla. Vanhemmuus on aina hyppy tuntemattomattomaan, mutta sijaisvanhemmuus pelottaa vielä kertaluokkaa enemmän: vastuu ihmisestä, jonka alku ei ole ollut paras mahdollinen, on valtava.

Toisaalta, kun lueskelin tämän yhteistyön tiimoilta läpi sijaisperheistä koottua materiaalia, kokemuksia ja tutkimuksia, huomasin, että osa ennakkoluuloistani on turhia. Tavoitteena on tarjota sijoitettavalle lapselle normaalia arkea eikä siihen tarvita superihmistä. Kokemus voi olla valtavan palkitseva, positiivinen ja merkityksellinen molemmille osapuolille.

Kuka siis sopii sijaisvanhemmaksi? Tein pienen testin sijaisperheenä toimimisesta - testaa tietämyksesi!



Heräsikö kiinnostus? Kysy rohkeasti kommenttiboksissa, mikäli mieltäsi jäi askarruttamaan joku asia. Pelastakaa Lapset ry:n ammattilaiset vastaavat!

Ja jos rohkeus ei riitä sijaisperheeksi, voisiko ajoittainen tukiperheenä toimiminen olla mahdollisuuksien rajoissa? Tukiperheessä käyvät lapset asuvat pääsääntöisesti omien vanhempiensa luona ja vierailevat tukiperheissään esim. kerran kuukaudessa. Näin ollen tukiperheiltä ei vaadita ihan yhtä täysipainoista ja –aikaista sitoutumista kuin sijaisperheiltä. Kurssillehan voi aina mennä.

Lisätietoja:

29 kommenttia:

  1. Nyt pitää kyllä vähän oikaista yhtä asiaa kirjoituksessasi. Nimittäin sitä, että sijaisperhettä tarvitsevat olisivat jotenkin epäonnistuneita vanhempina. Näinhän ei välttämättä ole ollenkaan, vaan voimat voivat monenlaisista syistä johtuen olla vähissä, tai elämäntilanne sellainen, että sijaisperheen apu ontarpeen. Tukiverkkoja kun kaikilla ei ole, varsinkaan vammaisen lapsen kohdalla käy usein niin ikävästi, ettei sukulaiset ja tuttavat ole kovin innoissaan apuaan tarjoamassa.
    Meille kävi tuuri, kun saimme pela:n kautta kehitysvammaiselle lapsellemme tukihenkilön. Tukiperhe on myös ollut jonkin aikaa haussa, niistähän on kova pula.
    Tahtoisin siis painottaa sitä, että tukiperheen hakijat eivät automaattisedti ole huonoja vanhempia.Tällaiset ennakkoluulot voivat jopa olla esteenä avun hakemiselle, on jopa perheitä, jotka tekevät itse lastensuojeluilmoituksen itsestään saadakseen tukitoimia.
    t.erityislapsen äiti, joka on osannut hakea apua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmh, sijaisperheisiin sijoitetut lapset ovat siis huostaanotettuja, mikä on eri asia kuin tukiperheen tarpeessa. Enkä sanonut että hekään ovat vanhempina epäonnistuneita.

      Poista
    2. Lapsi voidaan ottaa huostaan myös lapsesta johtuvista syistä, juuri esim. kehitysvammaisuudesta johtuen. Se ei todella ole aina vanhemmista kiinni. Siihen itsekin haluaisin pienen korjauksen: "Olenkin löytänyt itseni pohtimasta, voisimmeko me tarjota kodin ipanalle, jonka vanhemmat eivät osaa olla vanhempia, syystä tai toisesta." Voi olla vaikka kolme tervettä lasta ja neljäs on vaikeasti kehitysvammainen ja vanhempien resurssit eivät riitä lapsen hoitoon, jolloin kyseinen lapsi voidaan ottaa huostaan ja muut lapset jäävät kotiin.

      Poista
    3. En ymmärrä mitä pitäisi korjata? Jos vanhemmat eivät osaa olla vanhempia syystä tai toisesta, se kattaa myös tuon lapsesta johtuvan syyn. Vaikeasti vammaiselle lapselle tarvitsee jo mm. esteettömän asunnon ja ammattimaisen hoitajan.

      Poista
    4. Eikai se sitä vanhemmuutta poista, vain huoltajuuden.

      Poista
    5. Sosiaalinen vanhemmuus poistuu. Biologinen vanhemmuus ja huoltajuus jäävät kyllä.

      Poista
  2. Meillä sijaisvanhemmuuden estää se, että silloin menettäisin työkyvyttömyyseläkkeeni. Toivottavasti tuokin järjettömyys saataisiin joskus korjattua. Liikuntavammaisuuteeni liittyen en voi saada omia lapsia, enkä kelpaa adoptioonkaan, vaikka puoliso on terve, itse olen ihan normaalijärkinen ja lähipiirin lasten luottohoitaja ja arkemme on tavallista. Minusta voisi olla kätevää esimerkiksi olla vaikeasti vammaisen lapsen sijaisvanhempi koska byrokratia on jo tuttua, asunto esteetön ja meillä ei todellakaan ole ennakkoluuloja, joita löytyy jopa hoitoalan ammattilaisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tosiaan näin? Kuulostaapa omituiselta jos näissä ei ole mitään tapauskohtaista harkintaa.

      Poista
  3. Hyvä juttu Katja - itse olen yhden 3v lapsen äiti, ja miettinyt josko voisimme tarjota apua joko tukiperheenä / sijaisperheenä. Kyllähän se näin on, että kun saa lapsia kaikki maailman lapset tuntuvat omilta, sama tunne kuin sinulla - pitäisi tehdä enemmän heidän hyväkseen.

    Ehkä ainoa este itselläni on "sitku-mutku-este", eli arki perushektistä, päiväduunia, tarhaa, harrasteita, miehen projekti-/vuorotöitä. Ehkä turhaan arastelen, että kyseinen rooli vaatisi mahdottomia, jos sittenkin riittäisi vain turvallinen yhdessäolo arjessa meidän kanssa?Myös pohdin jo etukäteen ehkä liikaakin kiintymyksen syntymistä (tapahtuuko, mitä jos ja mitä jos ei) sekä sitä, että ks. lapsi on kuitenkin mahdollisesti palaamassa oman perheensä luokse - voisiko sitä elää huolen (eli onko lapsella kaikki hyvin) ja jo luultavasti syntyneen kiintymyksen kanssa, voisiko lasta silti vielä tavata jne... Pitäisi varmaan mennä kurssille ja pohtia lisää... t. Julia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Julia! Tule vain rohkeasti mukaan valmennukseen! Sijaisvanhemmuus on iso päätös, ja siksi erilaisia teemaan liittyviä asioita pohditaan monipuolisesti PRIDE-valmennuksessa. Siellä käydään läpi mm. Kiintymyssuhdetta sekä sitä, että huostaanotto on voimassa aina toistaiseksi ja se voidaan purkaa, mikäli se on lapsen edun mukaista. Tällöin suhde sijaisperheeseen yleensä säilyy, kun sijaisperhe jatkaa esimerkiksi lapsen tukiperheenä. Toivottavasti rohkenet osallistua valmennukseen! Terkuin Pelastakaa Lapset

      Poista
  4. Hyvä juttu! Näistä asioista on tärkeää puhua. Kaikki paitsi yksi kohta meni itselläni tässä bingossa oikein. Sekin oli kohta työskentelystä, johon vastasin, että toisen vanhemman olisi hyvä olla kotona. Ajattelin jostain syystä vauvojen vastaanottoperheenä toimivaa henkilöä. Tuossa tilanteessahan on oltava kotona. Mutta isompien lasten kanssa tietenkään ei.

    Minulle myös valitettavasti tuo "osaa olla vanhempi" vähän otti silmään. Yritän avata. Ajattelen asian niin, että osaaminen on jotain mitä voi opetella. Kuitenkaan kaikissa tapauksissa kyse ei ole osaamisen puutteesta vaan voimavarojen tai muiden asioiden, joiden muuttamiseen ei välttämättä opettelu tai edes lievemmät tukitoimet toimi. Itse olisin ehkä käyttänyt verbiä pystyä. Ei pysty vanhemmuuteen. Tämä pitää sisällään sekä ne ihmiset, jotka eivät pysty siihen omien tekojensa vuoksi (väkivalta, laiminlyönnit, päihteet) tai sellaisten syiden vuoksi, joihin vanhempi on "syytön" (vammaisuus, mielenterveyden ongelmat, yllättävä elämäntilanne).

    Sanoissa on voimaa ja huostaanotto on varmasti äärimmäisen kipeä asia, vaikka aloite tulisi vanhemmalta ja kyseessä olisi tukitoimi, eikä lapsen perusturvallisuus sinänsä olisi vaarassa. Minulla ei ole asiasta minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta, mutta olisi helpompi tunnustaa ettei pysty ja hakea apua kuin miettiä ettei osaa.

    Mutta kiitos siis, että kirjoitat aiheesta. Ja hienoa, että harkitset hommaan lähtemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse puhunut täällä blogissa niin paljon siitä, osaanko olla vanhempi ja kuinka olen nimenomaan joutunut opettelemaan monia asioita että pidän tuota ihan neutraalina ilmaisuna ja itsestäänselvyytenä. Samalla tavalla koen että jos ei osaa, on mahdollista saada opastusta ja oppia. Pätee niin elämän myllerryksiin kuin huonoon sosioekonomiseen asemaan (en osaa tässä tilanteessa/vaiheessa/mielentilassa olla vanhempi). Tämä vanhemmuus on niin herkkä aihe, että piilomerkityksiä nähdään niissäkin asioissa missä niitä ei ole.

      Semantiikaa en kommentoi tämän enempää, ettei pääasia unohtuisi.

      Poista
    2. Katja, tähän "osaa olla vanhempi" -kohtaan on reagoinut jo niin moni, että voisit ehkä myöntää, että ilmauksesi oli vähän äkkinäinen!

      Poista
  5. Pari kohtaa meni väärin minultakin bingossa, vaikka olenkin sijaisäitinä toiminut jo yli kolme vuotta. Minusta myös tuo "ei pysty vanhemmuuteen" olisi paremmin ilmaistu kuin "ei osaa olla vanhempi". On paljon syitä miksi lapsia sijoitetaan, vanhemmat voivat olla myös kuolleita tai niin vakavasti sairaita että vanhemmuus ei silloin ole osaamisesta kiinni.
    Ensisijainen huoltaja voi kuolla ja toinen etäisempi vanhempi ei välttämättä edes halua alkaa yhtäkkiä täysipäiväiseen vanhemmuuteen. No en tiedä voiko tuossa tapauksessa puhua kuitenkin osaamisesta, onhan se jonkinlaista osaamattomuutta tietysti jos ei ole saanut luotua suhdetta lapseen ollenkaan tai vaan vähän.

    Aiempi kommentoija mietti että riittääkö perusturvallinen arki. Se riittää ja ei riitä. Tietysti se on kaiken perusta ja tukijalka ja sitähän se elämä sijoitetunkin lapsen kanssa suurimmaksi osaksi on, arkea. Mutta on myös paljon sellaista muuta mihin ei biologisen lapsen kanssa välttämättä koskaan törmää. Pitää avata elämänsä paitsi sijoitetulle lapselle, myös hänen biologisille sukulaisilleen, sosiaalityöntekijöille, mahdollisille lääkäreille ja terapeuteille. Sijaisvanhempana on paljon vastuuta lapsesta ja taas vastaavasti oikeuksia päättää hänen asioistaan ei lähes ollenkaan. Kuten jokainen jolla on varsinkin isompia lapsia tietää, että ympäristöllä on paljon neuvoja ja mielipiteitä kasvatukseen, niin myös sijoitetun lapsen kohdalla. Ero on siinä että biologista lasta saa aika pitkälle kasvattaa kuten parhaaksi näkee, sijoitettua lasta kasvattaessa on otettava huomioon aika monen ihmisen näkemykset siitä miten kuuluu toimia. Eikä ne ole läheskään aina yhdenmukaisia ja ristiriidattomia keskenään.

    Sen ns. "kelvottomimmankin" biologisen vanhemman mielipide on kuultava lasta koskevissa asioissa, huoltajuushan ei yleensä siirry vanhemmalta pois vaikka lapsi sijoitetaankin.

    Yksi asia mistä puhutaan minimaalisen vähän on sijaisperheen biologisen lapsen asema. Kun perheessä on ennestään biologisia lapsia, on sijaislapsen tulo perheeseen aina jonkinlainen kriisi myös biologiselle/-sille lapselle/-sille. Hekin voivat alkaa oireilla, pahastikin. Sijoituksia on jouduttu purkamaan tästä syystä. Voin itsekin sanoa että en tiennyt yhtään miten paljon ongelmia voi ilmetäkään, kukaan ei puhunut niistä eikä niistä puhuta vieläkään oikein missään.
    Niin paljon kuin sijaisvanhemmuus on minulle antanutkin, en voi välillä olla miettimättä onko se vienyt jotain tärkeää pois biologisilta lapsiltamme.
    Biologinen lapsikin joutuu aika paljon luopumaan jakaessaan vanhempansa mahdollisesti hyvinkin paljon huomiota vaativan uuden sijaissisaruksensa kanssa.

    Olemme toimineet aiemmin myös tukiperheenä ja se on aika hyvä tapa päästä näkemään pieni pintaraapaisu sijaisperheenä toimimisesta. Mutta se on sitten tosiaan vain pintaraapaisu, kokopäiväinen sijaisvanhemmuus on kuitenkin aivan erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja tuosta sijaislapsen ja biologisen lapsen kasvatuksen eroista ja rooleista! Päätöshän vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin eikä mitenkään voi ennakoida että miten.

      Tuosta huoltajuudesta voisi vielä joku viisaampi tarkentaa: ymmärsin että huostanotossa myös huoltajuus siirtyy viranomaisille eli pois biologiselta vanhemmalta?

      Poista
    2. Lapsen vanhemmalla säilyy huoltajuus huostaanoton jälkeenkin ja lisäksi tietysti lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä vastaa ja huolehtii lapsen edun toteutumisesta. Terkuin Pelastakaa Lapset

      Poista
  6. Huoltajuus voi jäädä ja monesti näin onkin biologiselle vanhemmalle tai huoltaja voi olla myös muu biosukulainen.

    VastaaPoista
  7. Mitäs tuota sitten, jos hyvin suunniteltu homma ei pelitäkkään? Lapset (omat tai sijais) reagoivat huonolla tavalla, rahkeet eivät sitten riittäneetkään, uusilla lapsilla olikin vaikeammat traumat kuin oli odotettu jonka vuoksi sopeutuminen ei luonnistunut edes ammattiauttajien kanssa, teistä ei ollutkaan maailman pelastajiksi, vaikka kovasti olitte vaikeuksiin varautuneet? Sehän on sitten taas yksi rasti jo vaikeassa tilanteessa olevalle lapselle, jossa tuntee tulleensa hylätyksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailman pelastamiseen tähtääville on varmasti muunlaiset hommat parempia. Ei voi lähteä sijaisvanhemmaksi vain pelkästä auttamisenhalusta, vaan pitää olla muunkinlaisia vaikuttimia.
      Ja valitettavasti tuo on totta että jos sijoitus purkautuu, se on taas yksi hylkäämiskokemus lapselle. Kyllä niitä purkautuukin, kuten myös ammatillisiin perhekoteihin sijoitetuilla lapsilla voi sijoituspaikka vaihtua. Elämä on epävarmaa.

      Poista
  8. Tuohon työssäkäyntiin sen verran, että kun lapsi tulee perheeseen, niin oletuksena on, että toinen vanhempi jää kotiin vähäksi aikaa. Aika riippuu lapsen tarpeista, taustasta ja iästä. Lapsen on tärkeä saada kiinnittyä perheeseen rauhassa ennen kuin joutuu hoitoon. Koululaistenkin kohdalla on hyvä, että vanhempi on tukemassa kotona koulusta palaavaa ja yhteistä aikaa on hieman enemmän. Sen jälkeen voi ihan normaalisti jatkaa omaa työtä. Alle 3vuotiaan kanssa voi jäädä hoitovapaalle, mutta yli 3-vuotiaiden kanssa joutuu töistä anomaan vuorottelu- tai muuta vapaata.
    Sijaisperheen arki ei eroa "tavallisen" lapsiperheen arjesta. Meillä syödään, ulkoillaan, leikitään, riidellään, itketää ja iloitaan kuten muissakin perheissä.
    t. Neljän äiti

    VastaaPoista
  9. Kyllä minä olen harkinnut sijaisperheeksi ryhtymistä. Itse asiassa olin itsekin perheeseen sijoitettu "ottolapsi" tai "kasvattilapsi" eli kokemusta on siltä kantilta.Nykyinen elämäntilanteemme ei ehkä ihan vielä ainakaan salli lapsia, mutta katsotaan myöhemmin...

    VastaaPoista
  10. Miksi sijaisvanhemmiksi koulutetaan yhden aikuisen perheitä (lapsettomia ja lapsellisia), jos heidän perheensä ei kuitenkaan kelpaa kellekään lapselle? T. 2 koulutuksen läpäissyttä sinkkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme pysty ottamaan kantaa yksittäistapauksiin, mutta sijoitusvaiheessa etsitään aina lapsen tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla vastaavaa perhettä, ja siksi kaikki koulutetut perheet eivät aloita sijaisvanhempina yhtä nopeasti valmennuksen jälkeen. Mikäli teitä mietityttää se, miksi ette "kelpaa" kellekään lapselle, teidän kannattaa keskustella tarkemmin kouluttajatahonne kanssa! Terkuin Pelastakaa Lapset

      Poista
    2. Biologisilla vanhemmilla on myös lupa esittää toivomuksia lastensa sijoitusperheestä (tai -laitoksesta). Jos biovanhemmat toivovat että perheessä on isä ja äiti, niin siihen pyritään. Jos biovanhemmalle käy sinkkutalous niin sitten sellainen on ok. Lähtökohta on että mahdollisimman moni asia huostaanottotilanteessa sujuisi hyvässä yhteishengessä.

      Poista
  11. Olen harkinnut sijaisperheeksi ryhtymistä, samoin tukiperheeksi. Realistisesti ajatellen nyt ei kuitenkaan ole ihan oikea hetki siihen: en usko että voimavaramme riittävät. Halusin siksi vain tuoda tähän yhteyteen julki, että on vielä yksi mahdollisuus auttaa ja tukea jotakuta lasta tai nuorta ja se on tukihenkilöksi ryhtyminen! Minä olen pian sellainen ja se tuntuu sopivalta vaihtoehdolta tällä hetkellä. Kenties sitten joskus vähän myöhemmin laajennamme noihin isompiin asioihin.

    VastaaPoista
  12. On myös muita sijais- ja tukiperheiksi kouluttavia tahoja kuin Pelastakaa Lapset Ry. Jokaisessa kunnassa järjestetään koulutuksia. Ainakin itse koin, että kunnan kautta järjestettyjen kurssien jälkeen oli helppoa siirtyä tukiperheeksi, kouluttavat sosiaalityöntekijät tulivat jo kurssilla tutuksia ja nyt he ovat mukana muuten tukiperhejärjestelyissä.

    VastaaPoista
  13. Tärkeä aihe, moneltakin eri kantilta!

    Nostan hattua ja arvostan korkealle ihan jokaisen sijaisvanhemman perheineen, olette mukana jossain niin arvokkaassa ettei sille ihan aina edes löydy sanoja.

    Aihe liippaa läheltä myös henkilökohtaisesti, sillä sijaisvanhemmus olisi minulle ja puolisolleni ihan luonnollinen väylä vanhemmuuteen. Biologisia ei ole, saa nähdä tuleeko (ei fyysisiä ongelmia, emme vain ole toistaiseksi halunneet sillä mielestämme vanhemmuus ei ole biologiasta kiinni). Olen sekä työni puolesta (lto) että lähipiirin osalta päässyt aitiopaikalta seuraamaan sekä sijaisperheessä asuvia lapsia, sijaisvanhempia/ -perheitä sekä lasten biologisia vanhempia liian suurten haasteiden (mitä kulloinkin ovatkin) edessä. Tältä pohjalta me emme tule lähtemään sijaisvanhemmiksi, emme ennenkuin jotain muuttuu. Puhutaan paljon lastensuojelusta, mutta lähes poikkeuksetta ainoa jolla tässä paletissa on oikeuksia on biologinen vanhempi. Lasta pompotellaan vuosikausia eestaas, sijaisvanhemmat väsyvät ja turhautuvat systeemiin mutta biovanhemmilla on loputtomiin mahdollisuuksia "osoittaa olevansa kykenevä vanhemmuuteen". Korttitalot rymisee alas kerta toisensa jälkeen ja systeemi mahdollistaa sen aina uudestaan ja uudestaan. Kuka suojelisi lasta myös tältä?

    Muistaakseni Ruotsissa on käytössä mallia jossa biologisella vanhemmalla on muutama (2?) vuosi aikaa saada elämänsä pysyvästi raiteilleen. Jos ei onnistu, jäävät lapset pysyvästi sijaisperheeseen. Jos täällä on sosiaalipuolen väkeä linjoilla, olisi mielenkiintoista kuulla miksi Suomessa ei ole uskallusta samanlaiseen systeemiin? Tämä jos joku olisi nimenomaan lastensuojelua. Vastaavassa mallissa voisimme itsekin alkaa sijaisvanhemmiksi enemmän kuin mielellämme.

    -Anette

    VastaaPoista
  14. Kiitos jutusta ja kommenteista. Toimimme miesystäväni kanssa Pel.Lasten kautta tukiperheenä lapselle. Sivusta ja läheltäkin seurannut perheen yhden lapsen sijoitusta lastenkotiin ja huostaanoton hitaita pykäliä... Perheessä koettu yhden lapsen menehtyminen sairauteen... Kuitenkin perhe rakastaa kaikki toisiaan ja uskoo parempaan tulevaisuuteen... Tuntuu pahalta miten jotkut ammatti-ihmiset vähättelevät kuolemaa ja sanovat sitä tekosyyksi ongelmiin... Välillä ammattilaisten keinot auttaa perhettä tuntuvat kovin karuilta ja kuin iskulta vasten kasvoja... Mutta perhe ottanut ammattilaisten keinot upeasti vastaan. Itse koen, että tukilapsemme on saanut suuren tuen siihen, että hän on ihan hienosti käsitellyt suruaan sisaruksesta ja ulkopuolisten silmiin hän on varmasti ihan tavallinen lapsi. Tukiperheenä toimiminen tuntuu elämäni tärkeimmältä päätökseltä ja on antanut enemmän kuin ottanut. Tukilapsen hyvänyön suukot, halaukset ja spontaanit naurukohtaukset ovat ihan parasta... Yhdessä on myös itketty ja ihmetelty taivasta...

    VastaaPoista
  15. Jee, kaikki oikein :) Omat vanhempani ryhtyivät sijaisvanhemmiksi kun olin teini-ikäinen, sain siis sijaissisaruksen. Olen nyt itse kolmekymppinen kolmen lapsen äiti, en osaa sanoa olisiko sijaisvanhemmuus vaihtoehto jonakin päivänä. Asiassa on niin monta puolta.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...