4.9.2015

Mitä vastaanottokeskuksissa tarvitaan?

Facebookini täyttyy kysymyksistä, mitä tavallinen ihminen voi tehdä Suomeen saapuvien pakolaisten auttamiseksi. Suurimmalle osalle helpointa on antaa tavaraa, mutta mitä keskuksissa tarvitaan?



Tein muutaman puhelun vastaanottokeskukseen, SPR:lle ja Suomen pakolaisapuun. Ja olipa hyvä että tein. Puhelut vakuuttivat siitä, että suomalaisten auttamishalu on tällä hetkellä valtavaa, mutta kanavat ovat epäselvät. Tässä tiivistys siitä, miten voit auttaa.

1. Lahjoita vaatteita ja tavaroita


Pääkaupunkiseudun vastaanottokeskusten toive on se, että kaikki apu annettaisiin Suomen Punaiselle Ristille, joka koordinoi avustusvirtaa. Tämä on ihan ymmärrettävää: keskukset eivät ehdi tehdä lajittelua ja toisaalta lahjoitukset eivät jakaudu tasaisesti. Jos SPR ei ole vaihtoehto, tarkista toiveet vastaanottokeskuksesta ennen kuin toimit.

SPR:n Kontti-keräyspisteet ottavat vastaan toimivia, puhtaita ja ehjiä vaatteita, tavaroita, leluja ja viihde-elektroniikkaa, keräyslaatikoiden sijainnit näet tästä. Kontti-auto hakee ilmaiseksi suurikokoisia huonekaluja kaupunkialueella. Osa lahjoituksista myydään kierrätystavarataloissa (tuotto käytetään Punaisen Ristin avustuskohteisiin) ja osa lahjoitetaan suoraan eteenpäin. Jos haluat lahjoittaa erityisesti suomalaisille vastaanottokeskuksille, mainitse siitä tavaraa tuodessasi.

Erityisesti tarvitaan miesten vaatteita ja kenkiä. Suurin osa Suomeen asti päässeistä tulijoista on miehiä, vaikka pakolaisista tasan puolet on naisia (katso kohta 2). Erityisesti talvivaatteista on puutetta.

Lisäksi voit tarjota tavaroille kuljetusapua. Autolliset tai kuormapyörälliset ihmiset voivat koota porukan kasaan ja heittää kavereiden ja naapureidenkin tavarat samalla keikalla.


2. Tee rahalahjoitus


Niiden ihmismassojen auttamiseksi, jotka eivät pääse Suomeen asti, tarvitaan rahaa. Naiset ja lapset jäävät yleensä pakolaisleireihin (tai sukulaisten hoteisiin) maan sisälle tai naapurimaihin, koska matka Eurooppaan on raskas ja hengenvaarallinen. Naisia ja lapsia autat siis lahjoittamalla rahaa vaikkapa seuraaviin keräyksiin:

3. Vinkkaa tiloista


Nykyiset vastaanottokeskukset ovat jo täynnä ihmisiä ja lisää on tulossa - tarvitaan siis lisää tilaa. Tahtoa perustaa keskuksia on (niiden ylläpidon kustantaa valtio), mutta majoitukseen sopivien tilojen löytäminen on hankalaa. Mikä tahansa tyhjillään oleva teollisuushalli ei käy vaan rakennuksessa pitäisi olla myös vessoja ja suihkuja. Jos tiedät sopivan, tyhjillään olevan paikan, josta kaupungin virkamiehet eivät välttämättä ole tietoisia, vinkkaa siitä vaikka kaupunginjohtajalle, joka voi aloittaa tarkemman selvityksen.

Kotimajoituksen tarjoamisesta kiinnostuneiden kannattaa odotella vielä hetki, jotta Maahanmuuttovirasto saa säännöt selkiytettyä. EDIT: Rautalankaohjeet löytyvät täältä.

4. Anna aikaa


Onko sinulla aikaa? Vapaaehtoistyön vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Ehditkö Nälkäpäivän lipaskerääjäksi tai jopa mukaan ystävätoimintaan? SPR järjestää tarvittavat koulutukset ja perehdytykset, mukaan kannattaa ilmoittautua nettilomakkeen kautta, jotta yhteydenotto jää talteen.

Pakolaisten kanssa työskentely saattaa arveluttaa kielitaidon vuoksi, mutta huoli on turha. Arabiaa ei tarvitse osata (mutta jos osaat olet kullanarvoinen!), sillä moni puhuu englantia ja sanoittakin pärjää. Voit osallistua vaikka paikallisiin kokki- ja käsityökerhoihin tai toimia natiivioppaana, joka tutustuttaa suomalaiseen kulttuuriin ja näyttää missä on paikkakunnan leikkipuisto ja kirjasto.

Järjestöillä ja vastaanottokeskuksilla onkin nyt positiivinen ongelma: auttamisen kanavoiminen oikeisiin kohteisiin vie hetken. Malttia siis, tästä työstä ei voi myöhästyä.

44 kommenttia:

  1. Myös kirkon ulkomaanavun kautta voi lahjoittaa rahaa. https://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/euroopan-pakolaiskriisi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toimijoita on useita.

      Poista
    2. kannattaa kyllä miettiä haluaako kirkon (tai minkää uskonnollisen yhteisön) kautta auttaa. kirkolla on suomessa jo vähäiset varat eroamisten vuoksi, joten kiusaus ottaa keräysrahoja omaan käyttöön on suuri, eikä muutenkaan humanitäärisen avun pitäisi koskaan olla frontti kristinuskon levittämiselle.

      Poista
    3. Kirkon ulkomaanavun rahat menevät varmasti oikeaan paikkaan. Kirkolla on sen verran korkea moraali ja etiikka, että on typerää esittää tuollaisia väitteitä, että kiusaus on liian suuri käyttää varoja omiin tarkoituksiin. Minä uskon että varat menevät niitä tarvitseville!

      Poista
    4. Kirkon ulkomaanavun rahat eivät todellakaan mene muualle kuin minne luvataan. Mitenköhän niitä varoja "otettaisiin omaan käyttöön" kun jokaisella seurakunnalla ja yhtymällä yms oma talous, jota seurataan? Eiköhän siellä tilintarkastajat ihmettelisi jos jostain vaan ilmestyisi rahaa.... :D Kirkon ulkomaanapu on ihan erillinen järjestö, vaikka onkin ev lut kirkon valvonnassa.

      Poista
    5. Kirkon ulkomaanapu tilittää ymmärtääkseni rahat vielä eteenpäin jollekin kirkkojen yhteiselle järjestölle. Ei mulla ole mitään syytä epäillä lahjoitusten perillemenoa tätäkään kautta mutta käytän vain mieluummin noita vakaumuksellusesti sitoutumattomia kun sellainen olen itsekin. :)

      Poista
    6. ja lahjoitusten kylkiäisenä tarjotaan tätä "korkeaa moraalia ja etiikkaa"? kyllä kirkolla on aina omat tarkoitusperänsä auttamisen lisäksi, mutta saahan toisin uskoa, siihenhän koko juttu perustuu...

      Poista
    7. Kirkon Ulkomaanapu on ollut vuodesta 1995 saakka kirkosta erillinen säätiö.

      Poista
    8. Kyllä Kirkon ulkomaanapu on myös sitoutumaton, vaikka lähtökohtana onkin kristillinen lähimmäisenrakkaus. Eli järjestö ei tee lähetystyötä, vain humanitaarista avustusta (mitä lähetystyökin nykyään käytännössä aina on)

      Poista
    9. KUA siis toimii tosiaan sen Act Alliance -yhteisön kautta, eli eivät palkkaa omia työntekijöitä jne vaan auttavat jo olemassaolevien systeemien kautta tai sitten luovat yhdessä uutta.

      Poista
    10. Jep ja tuo on iso järjestö. "ACT Alliance is a coalition of more than 140 churches and faith-based organisations working together in 140 countries."

      Poista
  2. Mll järjestää mm. ystäväksi maahanmuuttajaäidille koulutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse miettinyt, että osallistuisin tällaiseen toimintaan kun tuntuu että pitäisi tehdä enemmän.

      Poista
    2. Meidän perhe oli mukana vuoden, jonka aikana ainut pyrkimys oli tarjota sitä mitä "normaalistikin" alkanut ystävyys. Kävimme äidin ja lapsien kanssa leikkipuistossa, uimassa, kävelyllä, kyläilemässä puolin ja toisin. Siinä sivussa tuli annettua toiselle rohkeutta puhua suomeksi, tilaisuus poistua kotoa, näytettyä vähän sitä millaista lasten arki on suomessa jne. Nykyään on töissä ja lapset käyvät päiväkotia ja koulua, ystävyys jatkuu mutta ilman mitään taustajärjestöä. :)

      Poista
  3. En neuvoisi tarkistamaan asioita suoraan vastaanottokeskuksista. Ylikuormitettu henkilökunta ei ehdi vastaamaan jokaisen avuntarjoajan puhelinsoittoon tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä ihan heidän toiveensa, sillä aivan yllättäen ei kannata oven taakse tulla. Mutta SPR siis on hyvä kumppani eikä tarvitse soitella kenellekään.

      Poista
  4. Ajatus sotaa henkensä hädässä pakenevista ihmismassoista on sydäntä riipova eikä jätä rauhaan. Eikä pakolaisvirrat lopu ihan lähivuosina, joten auttavia käsiä tarvitaan vielä pitkään. Tuli vahva tunne, että nyt on muutettava ajatukset teoiksi. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja minulla on aikaa.
    Ilmoittauduin SPR:n vapaaehtoiseksi. Toivon pääseväni perheiden ja lasten pariin. Osaan olla lasten kanssa, hoitaa pieniä, leikkiä ja viedä vaikkapa puistoon keinumaan, lukea satuja, laulella. Auttaa läksyissä. Vapauttaa vanhemmille pieni hetki omaa aikaa tai mahdollisuus päästä hetkeksi ulos ahtaista vastaanottokeskuksista. Olla mummuna tai muuten vain kaverina. SPR ilmoittaa jos/kun sopiva paikka löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mahtavaa! <3 Noita vapaaehtoisommia on tosiaan vaikka minkälaisia. Olen itse miettinyt, että jos toimisi jonkinlaisena kielisparraajana, kun nyt olen aihetta opiskellutkin.

      Poista
  5. Minä voisin antaa tilavan omakotitalomme pakolaisille. Voimme itse asua anopin luona Tapiolassa. t. Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Mä jäin itsekin miettimään tuota majoittamista, mutta ei ole oikein huoneita vapaana. Mua kiinnostaa myös tuo kotouttaminen, sillä osahan sitten päättää jäädä. Ja lisäksi musta olisi mahtavaa työllistää joku maahanmuuttajanainen. Mehän tarvittaisiin meille au-pair, koska molemmilla on niin paljon menoa palkkatyön ulkopuolella.

      Poista
    2. Au pairille täytyy kyllä olla oma huone, vai olkkarin sohvalleko meinasit hänet laittaa?

      Poista
    3. No sepä siinä esteenä onkin! Neliöiden puolesta tilaa on, mutta pohjaratkaisu on mallia lentokenttä eli todella vähän ja pieniä huoneita.

      Poista
  6. "Osahan sitten päättää jäädä". Tarkoitatko, että tp-hakoja itse päättää jääkö. Eiko sen päätöksen tee viranomainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööh, ei vaan että turvapaikan saanut ei palaa enää kotimaahansa vaikka siellä palautuisikin normaaliksi vaan rakentaa elämänsä tänne. Ongelmahan on siinä että vain aniharva konflikti on saatu loppumaan. UNHCR:n arvion mukaan vuonna 2014 vain 126 800 pakolaista kykeni palaamaan kotimaahansa.

      Poista
  7. Loistava idea Marialla tuo talon luovuttaminen turvapaikanhakijoiden asuttavaksi!
    Ruotsissahan kuulemma on paljon ihmisiä, jotka ovat tehneet samoin, esim. kesähuvila, joka on suuren osan vuodesta tyhjillään, on annettu pakolaisille käyttöön.
    Tunnen monia, joilla on hulppeat kesämökit kaikkine mukavuuksineen, mutta hyötykäytössä vain pari kuukautta vuodesta. Melkein saisi olla velvollisuus antaa nämä hädänalaisten kodeiksi.
    Aloinkin vakavasti harkita tuota asuttamista omaan kotiimme Kumpulassa.
    Ehkärä yläkerran voisimme luovuttaa, mahdumme kyllä alakerran tilohin perheemme kanssa. Ja samalla saisivat lapsetkin erinomaista suvaitsevaisuuskasvatusta! t. Anna- Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näkisin että juuri noi isoissa omakotitaloissa asujat on parhaassa tilanteessa kun saa helpommin rajattua niitä tiloja. Vapaa-ajan asunnoistakin varmasti osa sopii hyvin mutta on myös pakko ajatella sijaintia ja varustelua (onko talviasuttava, meneekö tie perille ja auraako sitä kukaan, saako tammikuussa vettä mistään jne.). Homman täytyy perustua vapaaehtoisuuteen ja hyvään motivaatioon, pakottaminen ei toimi. Majoitus kun voi olla usean kuukauden mittainen.

      Poista
    2. Ja jonkunlainen luottamus ihmisiin ja ettei henkilö ole reviiriluonteinen varmaan on aika oleellista tässä. Omakohtaisesti tuntuisi epämukavalta antaa omaa asuntoa tuntemattomille, ihan tulijan kulttuurista riippumatta. Kesämökki ei olisi niin henkilökohtainen, sinne voisi ehkä jonkun majottaakin mutta ilman juoksevaa vettä ja sähköä se ei todennäköisesti kelpaa. Siinä pitäisi olla vähän sissiluonnetta majoitetulla perheelläkin ja sopeutuminen yhteiskuntaan voisi korpien kätköissä jäädä aika vähäiseksi.

      Poista
    3. No näinpä, kuka tahansa ei sovi majoittajaksi, kysytäänhän siinä motivaatiota, pinnaa ja aikaa sen tilan lisäksi.

      Poista
  8. Tampereella joku perhe olikin jo ottanut pienen perheen (1 lapsi) luokseen ja antanut heille oman makuuhuoneensa käyttöön. Siinähän perhe parhaiten oppii suomalaista elämäntapaa ja miten täällä suhtaudutaan naisten ja miesten asemaan ihan jo perheen sisällä.
    Minua on nimittäin hieman huvittanut se Kirkkonummen tapaus, jossa vastaanottokeskukseen tuli pelkkiä nuoria miehiä ja kylän naiset suunnittelivat auttamista menemällä tiskaamaan. Kyllä miehetkin tiskaa ainakin meillä. :)

    Miten käytännössä menee tp- hakijan palkkaaminen au-pairiksi? Eikö kuitenkin apulaisen pidä maksaa veroja palkastaan vai onko aupairilla eri tilanne. Miten lapset pärjää ihmisen kanssa, joka ei osaa suomea ja jos tulee joku hätätilanne vai tekisikö aupair vain kotitöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun turvapaikka on saatu niin ymmärtääkseni työlupa on siinä ja verothan vähentää aina työnantaja. Kielikurssille on velvollisuus osallistua heti ja perheessä asuminen lienee pelkkää plussaa sen kielitaidon hankkimisen suhteen. Mutta en tosiaan tiedä detaljeja, pitäisi ehkä selvittää!

      Poista
    2. Au pair -ideasi kuulostaa ihan loistavalta! Työpaikka, koti ja heti alkuunsa pääsee mukaan normaaliin elämään vrt. odotella vastaanottokeskuksessa jotakin tapahtuvan.

      Poista
    3. Jep, idea on hieno mutta pitää myös muistaa että tp-hakijoilla voi olla aika paljon omiakin ongelmia eivätkä he välttämättä ole työkykyisiä. Itse en ainakaan olisi jos puolet perheestä olisi hukassa ja toinen puoli tapettu.

      Poista
    4. Näin on ja toki puhumme nyt niistä työkykyisistä tulijoista. Traumatisoituneet ihmiset ovat asia erikseen.

      Poista
  9. Tiedättekin varmaan jo Facebook-ryhmästä Refugee Hospitality Club? Samanlaisia ryhmiä on perustettu myös auttamaan muualla kuin pk-seudulla.

    VastaaPoista
  10. "Pääkaupunkiseudun vastaanottokeskusten toive on se, että kaikki apu annettaisiin Suomen Punaiselle Ristille, joka koordinoi avustusvirtaa. "

    Koskeeko tämä siis kaikkia pääkaupunkiseudun kaupunkeja? Ainakin viikon alussa tieto oli se, että Helsingin vastaanottokeskukset eivät ole SPR:n alla, joten SPR ei koordinoi niihin tavaralahjoituksia.

    Kiitos hyvästä postauksesta! Voisitko vielä tähdentää lukijoillesi, etteivät tällä hetkellä soittelisi vastaanottokeskuksiin ("Jos SPR ei ole vaihtoehto, tarkista toiveet vastaanottokeskuksesta ennen kuin toimit"). Se oli ainakin viikon alussa pidetyn SPR:n infon tärkein pyyntö. Keskuksissa on melkoinen kiire tällä hetkellä, eivätkä ehdi vastata puhelimeen. Tuolta refugee hospitality club -ryhmästä saanee parhaan ja ajantasaisimman tiedon keskusten tilanteesta. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tiedon sain nimenomaan Helsingin vastaanottokeskuksesta (joka siis sanoi että näin ainakin pk-seudulla) että kaikki SPR:n kautta, joka sitten jakaa lahjoituksia tarpeiden mukaan. Mutta jos sattuu asumaan paikkakunnalla jossa SPR ei toimi (tms) eli tätä kanavaa on mahdoton käyttää, ei keskuksen pihalle voi noin vain ilmestyä kuorman kanssa vaan pitää tarkistaa saako tuoda tavaraa ja milloin he ottaisivat sitä vastaan. Oliko tämä nyt se täsmennys mitä kaipasit?

      Poista
  11. Turvapaikan hakijan majoittaminen on vain tahtokysymys. Vanhemmat voivat antaa oman makkarinsa ja nukkua olohuoneessa, tai lapset siirtyä yhteiseen huoneeseen. Turha vedota tekosyihin shtaudesta, ku nämä ihmiset ovat sentään vailla kattoa päänsä päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotinsa avaaminen on toki paljon muutakin kuin tilakysymys, mutta sen verran on luotettava subjektiiviseen arvioon että nukkumisjärjestelyjä ei voi kenenkään puolesta tehdä. Kattohan löytyy kyllä kaikille pään päälle.

      Poista
    2. Seli seli... et ole kovin uskottava jos vain itse kerrot muille mitä kannattaa tehdä.

      Poista
    3. Nyt menee mielipiteet ja faktat sekaisin. Nämä olivat siis avustusjärjestöjen neuvoja, eivät minun.

      Poista
    4. Sekin, että jos tilaa olisi yhdelle, niin niitä naisia/lapsia lienee aika vähän. Muslimimassa asuneena en voi olla miettimättä, mitä kaikkea kommellusta eteen sattuisi jos majoittuja olisi mies. On tosi kaunis ajatus, että ovat apua vailla mutta tällaisten asioiden yhteensovittaminen kuulostaa kovin hankalalta :/ Varmasti on länsimaistuneitakin, mutta lähtökohtaisesti vieraan naisen ja miehen yhteiselo ei nyt vaan ehkä oikein toimi. Siis näin pienessä kämpässä jossa jo asuu kaksi ihmistä. Itse ainakin tuntisin oloni äärimmäisen vaivautuneeksi, jos majoittuja olisi mies. Tällainen ajatus vain heräsi...Toisaalta vaikea tässä on miettiäkään mitään kun paikat on remontin vuoksi hujan hajan eikä mahdu itsekään tavaroineen.

      Poista
  12. Ohjeet (Turun alue)
    1. Älä soita vastaanottokeskukseen, niissä on nyt ihan hirveä kiire.
    2. Selvitä väylä auttamiseen omalla alueellasi. Monet seurakunnat, Suomen Punainen Risti ja monet yhdistykset ja piirit auttavat jo.
    3. Älä harmittele, jos apuasi ei tarvita juuri nyt, vaan vasta vähän ajan päästä.
    4. Vaikuta asenneilmapiiriin. Suomi on nyt va’ankielellä. Älä ole hiljaa – jokainen ihminen voi avata suunsa ja puolustaa hyvyyttä.
    lähde: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/…/pakolaisia-suomessa-mik…/

    VastaaPoista
  13. Haluaisin muistuttaa myös muista kuin SPR-kanavista. Tässä tuntuu kaikki menevän vaan SPR:lle, mutta kuten joku jo totesikin niin Kirkon Ulkomaanapu on yksi ja toinen, jonka haluan nostaa esiin on CMI/Crisis Management Initiative, joka neuvottelee rauhaa Syyriaan. Rauha Syyriassa olisi ihan paras ratkaisu, kun kenenkään ei olisi tarvis jättää omaa kotiaan. SPR ja muut hoitavat nyt käsiin tullutta oiretta ja kiitos siitä, mutta se varsinainen syykin eli sota olisi saatava ratkaistua. Myös tähän rauhansovitteluun voi lahjoittaa rahaa ja tilitiedot löytyvät CMI:n sivuilta.

    Minä lähden nyt penkomaan kaappejani ja mietin jo miten tässä huushollissa voi löytyä näin paljon patjoja, peittoja ja tyynyjä. No kaikella on tarkoituksensa ja ehkä niitä on kerääntynyt juuri siksi, että niitä voi kerralla lahjoittaa yhden peräkärryllisen.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...