Tietoa mainostajalle ›

17.8.2015

Miksi haluan asua kaupungissa

Kun viettää kesän maalla, tulee väistämättä se hetki. Jonain kauniina kesäiltana tulee mieleen, että olisipa ihana asua täällä!


Tekisin töitä laiturin nokasta, nauttisin samalla metsän huminasta ja meren huumaavasta tuoksusta. Kuulen usein myös kysymyksen, miksi "te luontoihmiset" ette halua muuttaa sinne luonnon keskelle.

Vastaus on oikeastaan tässä jutussa.

HS:n pitkässä reportaasissa kerrotaan lappilaisista vanhemmista, jotka ovat taistelussa kuntaa vastaan, koska heidän kolmen oppilaan lähikoulunsa on päätetty lopettaa, kustannussyistä. Perheen lasten koulumatka napsahtaa 80 km pituiseksi. Vanhemmat eivät hyväksy koulun lopetusta, joten he päättävät jakautua niin että puolet perheestä muuttaa muualle.

Jäin lukemisen jälkeen aika lailla sanattomaksi. Juttu on monella tapaa todella omituinen, mutta puutun nyt vain tuohon oikeuteen valita asuinpaikka.

Olen asunut luonnon keskellä, Kirkkonummen perämetsässä meren äärellä - mitään palveluita ei haja-asutusalueella tietenkään ollut. Olin hoidossa isovanhemmillani Espoossa, jossa kävin myös kouluni. Tämä tarkoitti sitä, että koulumatkaa kertyi 35 km suuntaansa. Matkaan lähdettiin todella hyvissä ajoin, koska isäni piti olla 7:30 töissä Helsingissä. (Tästä huolimatta minusta ei tullut aamuvirkkua).

Päätin jo varhaisessa vaiheessa, että en ikinä laita lapsiani samaan ruljanssiin. Rakastan mökkielämää, mutta haluan asua kaupungissa juuri perheen kokonaisedun takia, vaikka kilometrin mittainen koulumatka ei olekaan ihan halpa ratkaisu. Valitsen palvelut, kaverit, harrastukset ja sen, että meidän ei tarvitse istua tuntikausia autossa päivittäin. Ikkunasta ei näy erämaata, mutta lähimetsä kelpaa.

Lisäksi pääsen kyllä sinne erämaahan ja mökille, jos ja kun sitä kaipaan. Mökin tenhokin on marraskuussa ihan eri luokkaa kuin yöttömien öiden aikaan.

Asuinpaikkansa saa itse valita, se on selvä. Oppivelvollisuutta taas ei voi. Perheen äiti toteaa jutussa kuunnelleensa sydämen ääntä, "sillä järjenvastaisesti voi toimia, muttei sydämen." Olen tästä aika lailla eri mieltä.

Mikä on sinun kokemuksesi: Miksi te asutte siellä missä asutte? Voisitteko muuttaa syrjäseudulle / kaupunkiin asumaan?

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

46 kommenttia:

  1. Mä voisin asua ihan missä paikassa vain Suomessa. No ihan johtain Helsingin keskustaan en ehkä osaisi kotiutua ihan niin helposti. Ehkä juuri sen takia, että se on itselle melkein se ja sama missä asuu, sitä on tullut muutettua takaisin synnyinkuntaan. Pieni tuppukylä, mutta lasten koulumatka tulee olemaan eskarista neloseen asti n. 120m ja vitoselta ysille sellaisen 4km. Lukioon jos menevät niin matkaa on joko 4 tai 7km. Mutta amikseen joutuu sitten kulkea jo 50km. Oma iso pihan on kyllä sellainen asia mistä olisi nyt vaikea enää luopua, kun sellaisen on saanut.

    VastaaPoista
  2. Asun pikkukaupungissa tässä Helsingin liepeillä suurelta osin siksi, että kaikki matkat on miltei kuljettavissa jalan, tai viimeistään julkisilla. Koulut, neuvolat, palvelut on kaikki tässä, harrastusmahdollisuuksia riittää. Toisen asteen koulutkin löytyy omasta kaupungista, mutta helposti tahtoessaan onnistuu kulkemiset rataa pitkin niin Helsinkiin, Lahteen kuin Riihimäellekin.

    Voisin kuitenkin asua korvessa kaukana palveluista lastenkin kanssa. Kunhan siellä korvessa kaukana on se yhteisö, johon koen kuuluvani. Ilman omaa yhteisöä korpi on tuskaa, se on jo niin koettu.

    VastaaPoista
  3. Minä asun Ivalon lähikylällä eli 300km napapiirin yläpuolella. Meiltä on 15km palveluihin (koulu, tk, päivähoito, kaupat jne.) eikä tunnu arjessa missään. 10-15min ja se on siinä. En oikeastaan edes ajattele asuvani erityisen korvessa, mitä nyt joskus olis kiva käydä kaupassa kävellen :D keskussairaalaan oleva välimatka ottaa kaikkein eniten päähän (tuo 300km) koska siellä joudutaan kuitenkin käymään aina, jos on mitään rutiinipäivystystä tai perusverikokeita kummempaa tiedossa. Esim. murtumat paikataan tuolla, synnäri on siellä tietty myös, samoin raskauden aikaiset nt- ja rakenneultra, kaikki mahdolliset leikkaukset pl. luomenpoistot, lasten korvien putkitukset ja sitä rataa. Ei muuten käväistä täältä ruokatunnilla ultrassa :)

    Mutta siis tuon ko. jutun perheen ratkaisua en tajua yhtään. En. Väitän kyllä että tiedän, mitä tarkoittaa kotiseuturakkaus ja se, ettei vaan halua asua missään muualla. Me ei voida eikä haluta muuttaa Inarista koskaan pois, koska lasten toinen äidinkieli on inarinsaame ja juuret on niin vahvasti tässä maassa, ettei meitä sais tosiaan yhtään mihinkään. MUTTA en silti vaadi, että kunnan pitäisi ylläpitää kolmen tai edes kymmenen oppilaan koulua. Eihän siinä ole mitään järkeä. Onhan tuo 80km koulumatka ihan karsea, mutta ei mikään uutispommi. Esim. Lismasta käydään Inarin kirkonkylällä koulussa, se väli on pikkuisen reilu 100km/suunta. Jos haluaa asua Lismassa niin tuo on asia jonka kanssa on elettävä. Samoin meidän perheen on tehtävä valinta, laitetaanko lapset saamenkieliselle luokalle ja napataan siihen kylkeen 50km koulumatka, kun tuossa 15km päässä ei saamenkielistä luokkaa ole. Valintoja valintoja. Ihmeteltiin molemmat miehen kanssa perheen ratkaisua - jos kerran koulumatka on ihan ei-ei-ei, niin mikseivät muuta vähän lähemmäs koulua? En toki tiedä miten mies poronsa hoitaa, mutta todella kummalliselta tuntuu ettei muka voisi vaikka 40km suuntaansa ajella aamuisin. Koulumatka puolittuisi ja perhe saisi elää kokonaisena. Jotenkin nyt mulle jäi kuva, että on tahallaan heittäydytty marttyyreiksi... ääh, en tiedä. En vain ymmärrä tuota perheen ratkaisua tosiaan pätkääkään, vaikka todellakin tiedän kaikki ne syyt miksei kotiseudulta halua lähteä pois.

    Mutta siis joo, syrjäseudulla ollaan. Plussaa suunnilleen kaikki, miinusta mm. koulutuksen saatavuus. Eihän sitä kaikkea voi ylläpitää pienelle joukolle, mutta kyllä tällä leikkaustahdilla hirvittää, mihin kamalan kauas omat lapset joutuvat koulutuksen perässä muuttamaan. Ei ole herkkua 16-vuotiaana lähteä 300km päähän kotoa, eikä vielä vanhempanakaan. Saati sitten vielä kauemmas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että joku oikeasti Lapissa syrjäseudulla asuva on tätä mieltä - itsekin pidin perheen ratkaisua hyvin hämmentävänä, mutta en uskalla kommentoida mitään Kehä 3:n sisäpuolella olevan näkökulmasta :D

      Poista
  4. itse olen kotoisin syrjäkylältä, lähimpään kaupunkiin on liki 80km ja kirkonkylään 40km. kun kävin ala-astetta, se oli vielä samalla kylällä (samoin kuin kaupat), matkaa oli vartin verran mutta se käveltiin talvella tietysti pilkkopimeässä. kehittyi hyvä hämäränäkö :D yläasteelle menin bussilla, joka kiersi kaikki pikkukylät, matka kesti tunnin ja oli melkoista helvettiä matkapahoinvointiselle (en tottunut 4 vuodessa). lukion tokalle mennessä muutin kirkonkylälle asuntolaan. ja yliopistoon 19-vuotiaana, TÖÖLÖÖN :D silloin mua masensi ja ahdisti, miettikää mikä kivihelvetti maatilalla kasvaneelle ihmiselle. asuin keskikaupungilla (töölö, krunikka, kallio) reilut 10 vuotta ja kun esikoinen oli 1,5, muutimme vantaalle - uuteen kerrostaloon mutta väljälle ja kauniille seudulle, joka oli silloin rakentamisensa puolivälissä. nyt olen asunut tuolla seudulla 11 vuotta, tosin viimeiset 1,5 rivitalossa. esikoisen koulu on alle 10 minuutin kävelymatkan päässä. ja siis valaistun kevyen liikenteen reitin, tarvitsee ylittää vain kotikatu. luonnonsuojelualueelle on myös alle 10 minsan matka, samoin isoon kauppakeskukseen, jossa on mm. lääkäriasema. neuvolaan on 5 minuuttia.

    olen välillä miettinyt, pitäisikö esikoisen yläasteen loppuessa, ennenkuin pienet menevät kouluun, muuttaa hieman kauemmas. siis kirkkonummelle, vihtiin, sipooseen tms. koska esim. mitään rantaa täällä ei ole, ja omakotitaloa tästä ei voi edes kuvitella (sellaiset 700 tonnia...). pihamme on pieni ja liikkuminen on pitkälti valmiiksi rakennetun ympäristön (leikkipuistot ja ulkoilureitit) varassa, kun pienenä töngin itse omassa metsässä. perheen äijistö kaipailee myös kunnon askartelutilaa projekteilleen. mutta en tiedä, vielä. onneksi viime aikoina on saanut lukea synninpäästöjä: http://www.hs.fi/kotimaa/a1438915439056 ja sitten oli myös juuri juttu lasten liikkumisesta, että lapset liikkuvat eniten tällaisissa lähiöissä, kun välimatkat eivät ole liian pitkiä autolla kuskaamiseen eikä toisaalta ole esim. ratikoita tai muuta sisäistä joukkoliikennettä. ehkä tää lähiö on ihan hyvä.

    wandis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.hs.fi/kaupunki/a1439001819973

      tässä tuo toinen juttu

      wandis

      Poista
  5. Meidän ratkaisumme on Tampere: Kaikki kaupungin tarjonta (kulttuuri, harrastukset, joukkoliikenne, terveydenhuolto ja muut palvelut) lähellä, mutta ilman tunnin kestävää työmatkaa ruuhkissa. "Oikeaan metsään" ja uimarannalle pääsee polkupyörällä, ja joukkoliikenteen (sekä lasten harrastuskuljetuksissa hyödynnettyjen kimppakyytien) ansiosta viiden hengen perheemme on selviytynyt yhdellä autolla, mikä tuskin olisi maalla mahdollista.

    Tämän valinnan hinta on ollut oma työurani: Koulutusta vastaavaa työtä en ole Tampereen seudulta löytänyt, mutta se oli tiedossa jo siinä vaiheessa, kun päätimme tänne muuttaa. Pääkaupunkiseudulla todennäköisesti tilanne olisi ollut toinen, mutta päivääkään en ole katunut, niin hyvin täällä viihdymme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Suomessa on lukemattomia _kaupunkeja_, joissa onnistuu pk-seutua helpommin asuminen väljästi, lähellä luontoa ja ulkoilumaastoja ja silti lähellä palveluita / harrastusmahdollisuuksia / työpaikkoja ym. Siihen Helsingin / Espoon vs. Lapin erämaan väliin mahtuu todella paljon niitä muita vaihtoehtoja, jotka pystyvät tarjoamaan hyvin pitkälti molemmat hyvät puolet. Se työpaikka vain taitaa suurimmalla osalla olla syynä päätyä pk-seudulle ja siellä se asumistodellisuus onkin varsin erilaista kuin maakuntien kaupungeissa.

      Poista
  6. Meidän ratkaisu on kaupungissa.. olen asunut koko ikäni Espoossa (jos Espoota nyt voi perinteiseksi kaupungiksi kutsua). Ensimmäiset 25 vuotta Leppävaarassa ja sen jälkeen max 15 km päässä lapsuudenkodistani. Yhteydet vanhempiini on/olivat tiiviit ja myös se n yksi syy miksi emme ole kauemmaksi halunneet muuttaa.

    Noin 10 vuotta sitten mietittiin puolison kanssa muuttamista hiukan sivummalle (Espoossa tai lähikunnissa), mutta silloin totesimme, että meille on tärkeää että etenkin lapset (ja itsekin tarvittaessa) pääsee julkisilla kulkuneuvoilla harrastuksiin ja kavereiden luokse. Kaupassa käynti ja muu asiointi hoidetaan kyllä autolla, mutta hätätilanteessa senkin pystyisi myös tällä hetkellä hoitamaan julkisilla.

    Tulevaisuuden haavena/suunnitelmana on että kun lapset muuttavat pois, nykyinen talo myydään ja muutetaan kerrostaloon johonkin merelliseen "lähiöön" pk seudulla. Paikka pitää olla sellainen, että kaikki palvelut on lähellä ja jossa pärjää myös vanhuksena.

    Luontoa on sen verran tässä oman asunnon lähiseudulla, että tarvittaessa pääsee luonnon helmaan, meiltä pääsee kyllä jopa polkupyörällä ihan tuohon Nuuksion kansallispuistoon halutessaan.

    Emme ole mökki-ihmisiä, olemme mieluummin kesälläkin kotona ja nautimme paikallisista uimarannoista ja kaupungin tarjonnasta. Mökkeilyn tarpeen hoidamme pari kertaa vuodessa vuokramökeillä tai käymällä joskus visiiteillä sisarustemme mökeillä tässä alla 100 km säteellä.

    VastaaPoista
  7. Tällä hetkellä asutaan lähiössä mutta syrjemmälle (max 70km kaupungista) muutto on suunnitteilla. Vaikka kauppaonnelan palvelut on lähiössä lähellä niin harvoin niitä tulee hyödynnettyä, kaupassa käydään kerta viikkoon tälläkin hetkellä ja ravintolassa harvemmin kuin kerran kuussa. Sillä minkä asuinkustannuksissa säästäisi maalla ajaisi jo taksilla ne kerrat kun olisi pakko johonkin tuulettumaan päästä. Lapset alkaa olla sen verran isoja että heidän ei olisi pakko muuttaa täyspainoisesti mukana, isovanhemmat ovat lupautuneet majoittamaan teinejä tarvittaessa viikolla jos kavereiden jättäminen tai päälle tunnin koulumatka eivät innosta.

    Mikä sinne maalle sitten vetää tälläistä lähiönuorta? No se eristyneisyys ja oma rauha, sekä mahdollisuus isompaan pihaan. Lisäksi taajaman ulkopuolelta saisi näilläkin tuloilla sen verran enemmän neliöitä että harrastuksillekin olisi tilaa. Ainoa mikä vähän kalvaa on se ettei maalla ole samanlaista anonymiteettia kuin tiheämmillä asuinpaikoilla, siellä kyllä ollaan kiinnostuneita ja 'tiedetään' itse kunkin elämästä yllättävänkin paljon :D

    Oma työni on sellaista että yli puolet päivistä on helposti tehtävissä etänä ja miehellä sen verran liikkuvaa ettei se aamuinen lähtöpiste ole niin kauhean merkittävä. Jos olisin/olisimme vaikkapa vuorotöissä voisi metsän kutsu olla laimeampi.

    VastaaPoista
  8. Asuin nuorena aikuisena keskustan tuntumassa ja palasin sitten takaisin kotilähiööni. Täällä on kaikki kaupat, koulut, työpaikat, uimaranta, metsäntapainen, maisema, keskusta saavutettavissa sähköpyörällä, jos ei ihan tavan pyörällä jaksa polkea.

    Itsenäisyyspäivänä busseihin tuppautuessa on ikävä sitä aikaa, kun Keskustorin ilotulitusta pääsi katsomaan kävellen, mutta muuten olen oikein tyytyväinen. Mökki on sitten maalla ja partiokämppä myös: ei siellä korvessa tarvitse asua, vaikka siellä onkin kiva aikaa viettää.

    VastaaPoista
  9. Olen alunperin syntynyt kaupunkiin kattavien palveluiden ja hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrelle ja kaikki asuntoni jo aiemmin kuten myös tämä kerrostaloasunto alle 10 km Helsingin keskustasta ovat olleet nimenomaan autottoman valinta (ja kyllä, lapsiperhekin pärjää ilman omaa autoa, vaikka vaatiikiin mm. harrastusten valintaa erilailla). Suku ja ystävät asuvat myös kohtuumatkan päässä, mikä edesauttaa sosiaalista elämää ja miksei lastenhoitojärjestelyjäkin ;)

    VastaaPoista
  10. Tässä on mennyt sekaisin syrjäseutu ja maaseutu. Syrjäseudulla ei ole oikein mitään. Metsää ja ihmisiä kaukana toisistaan. Ehkä myös kesämökkejä.

    Maaseudulla taas on kyliä, maanviljeliöitä, ehkä jopa kauppa tai kirkkokin. Kaikki maalla asuvista ihmisistä eivät ole maanviljeliöitä ja osa käy töissä esim. lähi kaupungissa. Maaseudulla saattaa lähin naapuri asua ihan seinäntakana. Kylissä voi olla nimittäin rivitaloja :O Kylässä voi olla myös kerran viikossa jumpparyhmä ja kuoro. Joten harrastuksia saattaa löytyä (jos nyt toinen kahdesta vaihtoehdosta kiinnostamaan) Vaikka niitä kyläkouluja on lakkautettu kiihtyvään tahtiin on niitä vielä jäljellä. Niinpä myös ei-kaupunkilaisen lapsen koulumatka voi olla alle kilometrikin. Eikä itselleäkään se ollut kauhean tuskainen se viisi kilometriä taksilla kymmeneen minuuttiin ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi! Minä olen paljasjalkainen kaupunkilainen, ihan keskustasta. Nyt olen asunut yli 20 vuotta ihanihan maalla, lammen rannassa, pellon reunassa. Yhtään taloa ei näy, kun lehdet ovat puussa, mutta lampaitten määintää, kukon kiekumista ja hevosten hirnumista kuuluu. Työmatka 21 000 asukkaan kaupunkiin kestää kotipihalta tasan 17 minuuttia. 220 000 asukkaan kaupunkiin meiltä ajaa 20 minuutissa. Alakouluun on matkaa 2 km, yläkouluun 10 km (bussi kulkee oman postilaatikon vierestä), lukioon 8 km, ammattikouluun 11 km.

      Kauppaan on matkaa 6 km, mutta siellä sitten on 50 vaatetus- ja kenkäkauppaa, toistakymmentä ravintolaa ja kahvilaa, apteekki, pari kirjakauppaa, useita urheiluliikkeitä, sisustusliikkeitä ym.

      Kun hyppää Onnibussin kyytiin, pääsee Helsingin keskustaan parhaimmillaan 2 eurolla.

      Ainoa huono puoli asuinpaikassani on ollut se, että lasten iltaharrastuksiin on pitänyt aina järjestää kuljetus, mutta yleensä samassa harrastuksessa on käynyt joitain muitakin kylän lapsia ja kyytejä on jaettu tasan.

      Poista
  11. Olen asunut lapsuuteni pienessä (alle 1000 hlöä) taajamassa pienessä kunnassa (alle 5000 hlö), palveluina rautatieasema, siwa, päiväkoti, ala-aste ja kaksi baaria, lähimpään kaupunkiin 25 km. Lapsena ihan jees, lähikouluun 1km, yläasteella on otti aivoon (koulumatka 20km bussilla), lukioon lähdin kaupunkiin ja sitten pienessä yliopistokaupungissa vietetyn vuoden jälkeen pk-seudulle, jossa olen asunut kampusalueella sekä kahdessa lähiössä, ennen kuin muutin Helsinkiin. Nyt lasta kasvatetaan 4km päässä Hkin keskustasta, ratikkareitin ja lukuisten bussilinjojen varrella ja kymmenen helsingissä asutun vuoden jälkeen en voisi onnellisempi olla asuinpaikastani.

    Jos vertaan asuinpaikkojani, niin lapsuudenkylässäni on vielä vähemmän palveluja kuin kultaisella 80-luvulla. Vaikka puolet suvustani onkin siellä, en voisi kuvitella asuvani siellä, en missään nimessä. Pienen paikkakunnan pienet piirit ja palvelujen puute on jotain todella ahdistavaa (ja auton tarvitsee lähes minne vaan mennessään, vaikka ko. kylä olikin onnellisesti joukkoliikenteen osalta hyvin toimiva). Pieni yliopistokaupunki on muistoissani ihan jees, mutta visiitti sinne monta vuotta myöhemmin ahdisti. Pelkkiä s-etukorttipaikkoja ja ränsistyneitä ostareita. Ei siis sinnekään ole kaipuuta.

    Espoossa viihdyin opiskeluaikojen kampusalueella, mutta lähiöissä en. Espoo kun on autoilukaupunki ja tällaiselle ajokortittomalle pyöräilijälle se pidemmän päälle rassaa.

    Oma läntisen Helsingin lähiöni saa taas sydämeni pakahtumaan ihanuudellaan. On monta hyvää päiväkotia kävelymatkan (alle 500m) päässä, hyvät lähikaupat (hätävaroina aina auki Alepa ja melkein aina auki Siwat, mutta arkeen hyvä K-kauppa, Lidl ja riippumaton pikkukauppa), kahviloita ja pikkuravintoloita riittää valittavaksi asti (ja jossei riitä, nii keskusta/Kallio ovat 10-15 minsan matkan päässä julkisin tai pyörällä). Löytyy kouluja monta sorttia, vasta peruskoulun jälkeen tarvitsee suunnata yli 300m päähän kodista, löytyy neuvola, terveyskeskus, sairaalat ja yksityisetkin lääkärit. Mitäs muuta, no luontoa löytyy myös (lapseni sanoi ihan vasta "äiti, on ihana kun me asutaan metsän vieressä" yhteisellä marjanpoimintaretkellä), vain tien ylittämällä pääsemme metsään jossa voi sienestää, marjastaa, hiihtää ja pyöräillä. Löytyy luistinratoja ja kaupungin paras leikkipuisto (ja monen monta leikkipaikkaa).

    Vaikka oma lapsuus oli tosi jees metsässä rymyten, niin en osaa kaupunkilaislapseni lapsuutta nähdä yhtään huonompana. Jo se, että korvatulehduksen iskiessä päivystys ja apteekki on 500m päässä on niin iso plussa, ettei tosikaan (nimimerkillä lapsuudessani aika monta korvatulehdusta parkuneena kun päivystykseen saattoi olla yli 100km matkaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kommenttina tuohon "Espoo on autoilukaupunki" legendaan... Espoossa on suuri osa asuinalueista juuri kuvaamasi Helsingin lähiön kaltaisia paikkoja. Ei siellä sen kummemmin autoa tarvita kuin stadissakaan. Oma asuinpaikkani esimerkiksi, vaikka onkin 18 km päässä keskustasta täyttää melkein kaikki nuo luettelemasi ominaisuudet.

      Toki etäisyyttä Kallioon/keskustaan on monesta paikasta hiukan enemmän kuin tuo 10-15 minuuttia, mutta ei varmaan kaikista Helsingin lähiöistäkään ihan siinä ajassa paikalle matkusta.

      Lisäksi...jopa hyvin kaupunkimaista asumista löytyy Espoosta yllinkyllin (esim. Tapiola, Matinkylä, Leppävaara, Espoonlahti)

      Eri juttu on sitten jos asuu Pohjois-Espoossa tai muualla kauempana olevalla pientaloalueelle niin sitten autoilukaupunki ehkä pitääkin paikkansa.

      Poista
    2. Mä asuin Matinkylässä ja Niittykummussa ja kyllä, nekin olivat silloin 2000-luvun alussa hyvin autoilukaupunkeja (Iso Omena & palvelut eivät oikein ole mitä haen laadukkaalta elämältä, mutta onneksi monen muun mielestä se on :)).

      Poista
    3. Niin joo ja tämä on siis tietysti mun subjektiivinen mielipide. Tykkään että voin mennä yksityisyrittäjän omaleimaiseen kahvilaan kahville enkä ketjukahvilaan. Kun menen kauppaan, en halua kulkea ison parkkihallin tai parkkipaikan läpi, vaan tykkään mennä paikkaan jossa on oven vieressä fillariteline (ja kauppareissu ei vaadin kilometrin kaupan sisällä kiertelyä). Tykkään että ravintola ei tarkoita pelkästään hampurilaispaikkaa tai pitsa-kebabravintolaa. Ja Espoon julkinen liikenne on monin paikoin todella surkeaa (siitä on kokemusta kyllä runsain mitoin, tietyt yhteydet toimivat mutta moni ei). Esim. kun kulkee julkisilla rattaiden kanssa on hyvin paljon väliä että onko valittavissa 10 bussilinjaa jotka kulkevat noin 5 minsan välein vaiko yksi linja kolme kertaa tunnissa. Tiedän kyllä että elän omassa kuplassani, mutta kun mielipiteitä pyydettiin, niin en todellakaan kaipaa minnekään ytimestä (pihan ruoputtamisen tarpeenkin kun saa hoidettua taloyhtiön yhteistä viljelmää hoitaen).

      Poista
    4. Hehe. Ainoat tuntemani autottomat lapsiperheet asuvat Espoossa. :)

      Poista
    5. Mä tunnen monta Hkiläistä autotonta lapsiperhettä (ja monta autollista myös) :)

      Vaikka alkaa tuntua että spämmään, niin töistä fillaroidessa tuli mieleen vielä yksi tärkeä elämänlaatua kohottava tekijä joka aiemmista viesteistä unohtui. Se on nimittäin työmatka, johon menee pyörällä 20 minuuttia minulla (10 minuuttia miehellä) ja 30 minuuttia yhdistelmällä bussi/kävely ovelta ovelle (molemmat), ei paha (varsinkin kun vuodesta keskimäärin 10kk pyöräillään. Tämä oli asuinpaikkaa dinkkutaloudessa valitessa yksi olennainen kriteeri (keskustan läheisen sijainnin lisäksi), mutta näin lapsiperhearjessa tämä on vielä paljon olennaisempi juttu.

      Poista
    6. Tilanteita on monia... myös Espoolaisilla.

      Se on hienoa että on niin vakaa työpaikka että voi valita asuinpaikkansa työpaikan perusteella ja vielä molemmilla puolisoilla on sama tilanne.

      Mulla on ollut viimeisen 15 vuoden aikana 8 työpaikka (eri puolilla pk seutua) ja nyt teen työtä joko asiakkaiden toimipisteissä eri puolilla pk-seutua (parhaassa tapauksessa, joskus myös muualla Suomessa tai esim. Tallinnassa) tai kotona, joten työmatka on joskus sellainen että onnistuu julkisilla ja toisinaan taas ei.

      Auto meillä on tällä hetkellä lähinnä sen takia että mies käy töissä Nummelassa, jonne ei edes Helsingin keskustasta ole hyvät kulkuyhteydet....
      Ja toki myös 3 lapsen harrastuksiin kuljettamista varten (tai lähinnä pois hakemiseen myöhään illalla). Johtuen lasten harrastamasta lajista jossa on treenit on ympäri ämpäri pk seutua...

      Niin ja Espoon julkiset yhteydet on kyllä mielestäni parantuneet viimeisen 10 vuoden aikana, mutta toki edelleen on alueita, joista ei helposti pääse julkisilla. Ja tuosta vuorovälistä vielä... Kyllä meiltäkin menisi busseja 5 minuutin välein esim. Leppävaaraan, jos vaan ystävämme HSL olisi bussiaikataulut niin sovittanut. Tässä aamuna eräänä seisoin bussipysäkillä odottamassa omaa bussiani n. 2-3 minuuttia ja ohi ajoi kaikki meiltä kulkevat 5 bussilinjaa peräkkäin. Sen jälkeen olikin sitten (aikataulun mukaan) taas 20 min väliä.

      Niin ja toki minäkin olen subjektiivinen.. paljasjalkainen 60-lukulainen Espoolainen kun olen.

      Poista
    7. Ei vakaat työpaikka (päinvastoin, pätkätyöläisiä olemme), mutta sen sijaan 10km säteeltä kodista löytyy about kaikki meidän talouden varteenotettavimmat työnantajat. Tämä ja superhyvät julkiset yhteydet joka suuntaan oli tosiaan asuinpaikkamme lukkoon lyöneet aspektit kymmenen vuotta sitten.

      Poista
  12. Me asutaan Tampereen keskustan lähellä rivitalokolmiossa, kolmehenkinen perhe ja kaksi keskikokoista koiraa. Hiukan on ahdasta, mutta hyvä/keskeinen sijainti on meillekin tärkeintä.
    Monesti olen miettinyt tuota maalla asumista, niin ei kyllä kiinnosta yhtään. Yhdeksän kuukautta vuodesta lenkittäisin koiria pilkkopimeässä. Kaksi autoa olisi pakko hankkia. Joka paikkaan pitäisi ajaa. Työmatkoihin menisi päivässä jopa tunteja. Tykätään käydä myös ihmisten ilmoilla, eli esim keikoilla ja ystävien kanssa oluella yms. Se olisi maalla asuessa paljon hankalampaa tai kallista (taksi). Itse olen kotoisin maalaispitäjästä, mutta sielläkin asuttiin aina ihan kylän keskustassa. Tosi kivaa oli, kun esim kouluun oli aina lyhyt matka. Iltaisin notkuttiin kylillä, ja maalla asuvat kaverit oli aina ongemissa kotimatkojen kanssa. Silloin jo arvostin keskusta-asumista :)

    VastaaPoista
  13. Ihmettelin kans tuota kommenttia, että järkeä vasten voi toimia, muttei sydäntä. Luulisin, että useimmat ihmiset toimivat yleensä nimenomaan sydämen tahtoa vasten, kuin järjen. Suomalaiset ovat niin järkiperäistä kansaa, että ihan tylsäks käy. Luovuutta ja sydämen ääntä on täältä turha etsiä.

    VastaaPoista
  14. Niin. Ihan pohjoisessa Lapissa tulee silti mieleen että olisiko hiukan vähemmän kolonialistisella politiikalla useampi saattanut jäädäkin sinne asumaan. On aika kiusallista miten suuri osuus maista siellä kuuluu "kruunulle".

    VastaaPoista
  15. Asun niin kaupungin keskustassa kuin se vain on mahdollista ja siihen on tasan yksi syy: en kestä arkisuhaamista työpaikan, koulun ja harrastusten väillä. Asuin ekat 17 vuotta elämästäni maalla, jonka jälkeen päätin, että ei enää koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 19 vuotta maalla asumista on myös mun mielestä antanut mulle oikeuden olla ikinä asumatta maalla :) Odotan mielenkiinnolla että onko mun lapsi isona sitä mieltä että stadi on bönde ja muuttaa jonnekin isompiin kuvioihin, vai iskeekö hänelle hinku palata "juurille" pohjoiseen ;)

      Poista
  16. Mulla on asumisen kanssa kokemusta viidestä Suomen eri kaupungista ja pk-seudulle päädyttiin. Muuttaisin välittömästi pk-seudun työssäkäyntialueen ulkopuolelle, jos vain saataisiin töitä sieltä muualta. Näissä muissa kaupungeissa saa niin paljon pienemmillä kuluilla a) lisää asuinneliöitä, b) luonnon läheisyyden, c) hiljaisemman asuinalueen ja d) silti ne palvelut siihen parin kilometrin säteelle kotoa. Ei tässä siis mihinkään korpeen tai edes maaseudulle tarvitsisi muuttaa saadakseen ns. "enemmän" kuin mitä koen meillä olevan nyt.

    VastaaPoista
  17. Mä olen asunut Suomessa pikkukylällä, pikkukaupungissa, keskikokoisessa kaupungissa, Helsingissä vajaat kymmenen vuotta ja viimeiset kymmenen vuotta Espoossa, ulkomailla isommassa metropolissa. Yhteistä ihan kaikissa itse valituissa paikoissa on ollut, että lähellä on ruokakauppa hyvillä aukioloajoilla sekä sellaiset joukkoliikenneyhteydet, että aikatauluja ei tarvitse arkena katsella. Lisäksi muihin lähipalveluihin pitää päästä vähintään fillarilla. Koulut ovat aina olleet lähellä. Pääkaupunkiseudulla työmatka on ollut enintään 8 kilsaa, tällä hetkellä 4 kilsaa. Me asutaan kerrostalossa. Viime vuosina olemme viettäneet enenevässä määrin kesäisin aikaa "mökillä" pikkukaupungissa, jonne on kahden tunnin ajomatka. Mies olisi valmis muuttamaan sinne vakituisesti (keski-ikäistymistäkö??), jos molempien työt sekä lasten koulut eivät olisi vankasti pk-seudulla. Mä en olisi, 2 viikkoa on ehdoton maksimi, minkä jaksan mökillä yhtäjaksoisesti olla, viikko menee nykyään jo ok. Suurin syy mulla on siinä, että koti, ystävät ja arki ovat kuitenkin suurelta osin kotiympyröissä! Silti, pikkukaupungin kiireettömyys ja palvelu ovat mahtavia - ei ole tungosta uimahallissa ja kirjastossa kommentoitiin, että te olette varmaan siellä Espoossa tottuneet itsepalvelulainaukseen, mutta täällä palvellaan (itsepalvelu ei ollut edes mahdollista)! Etäisyydestä huolimatta tämä yhdistelmä toimii tällä hetkellä hyvin, varsinkin kun bussillla pääsee melkein ovelta ovelle edullisesti ja helposti (kiitos Onnibussin aiheuttaman kilpailun myös Matkahuollon hinnat ovat pudonneet tosi paljon) - ilman mökkiä varmaan miettisimme omapihaista asumista pääkaupunkiseudulla.

    VastaaPoista
  18. Tie vei saaristoon! Muutimme perheen kanssa puolisentoista vuotta sitten 350 hengen kylään Mustasaaren saaristoon. Kotipaikkani on 22 000 asukkaan merenrantakaupunki, enkä koskaan kuvitellut muuttavani vielä pienemmälle paikkakunnalle. Niin siinä kuitenkin sitten kävi. Tänne meitä veti metsästysmaat ja kalavedet. Töitä löytyi koko perheelle ja lapsille kavereita.
    Esikoinen aloitti viime keväänä omassa kylässä perhepäivähoitajalla. Kunta kuitenkin päätti lakkauttaa perhepäivähoitajien pestit, joten poika on nyt tarhassa. Viidentoista kilometrin päässä oleva päiväkoti ahmaisee sisäänsä suuren osan saariston lapsista. Meidän kylällä olleet päiväkoti ja koulu lakkautettiin kolmisen vuotta sitten, koska silloin näytti siltä että lapsia ei riitä. Nyt kuitenkin on ollut aikamoinen buumi, ja alle kouluikäisiä lapsia on meidän kylällä jo yli kaksikymmentä.
    Tarhaan lapset pitää itse kuskata, mutta esikouluun pääsee sitten kunnan kyydillä. Matka kestää parisenkymmentä minuuttia suuntaansa. Aamulla mennään bussilla ja iltapäivällä tullaan kotiin taksilla. Samalla bussilla menevät sekä eskarilaiset että koululaiset, ja bussi lähtee kylältä 8.15. Hurjan aikaisin ei siis tarvitse heräillä.
    Meille se tarhaan kuskaaminen on vähän ylimääräistä ajoa, koska sekä minä että puoliso teemme töitä kylällä. Niille, jotka käyvät kaupungissa töissä, tarha on matkan varrella. Meidän viisivuotias kuitenkin tarvitsee kavereiden seuraa, joten hän pääsee tarhaan kolmena päivänä viikossa, puoli päivää kerrallaan. Olemme yksityisyrittäjiä ja mies on ammattikalastaja, joten lastenhoidon voi ujuttaa mukaan omiin työpäiviin, ja 2,5-vuotias pikkusisko saa olla kotona.
    Mutta mitä täältä sitten löytyy? Kyläkauppa alakerrassa, kesäkahvila ja -ravintola satamassa, merenrantaa vaikka muille jakaa parin kilometrin päässä (ennen muinoin ranta oli ihan tässä vieressä, mutta maankohoamisen vuoksi rantaviiva on nykyään kauempana), kirkko, metsää, metsää, metsää. Kylän kirjasto on auki kaksi päivää viikossa. Kouluvuoden aikana kotona oleville lapsille on päiväkerho kahtena päivänä viikossa, perhekahvila joka toinen viikko, aikuisille jumppaa kerran viikossa ja erilaisia kursseja pitkin vuotta. Kesäisin lapsille on ohjelmaa koko ajan uimakoulun ja kaveripuiston muodossa. Talvisin jäädytetään luistinrata ja tehdään hiihtolatu.
    Kylän yhdistykset ovat aktiivisia ja mitä vain toimintaa ehdotetaan niin se järjestetään. Suuri osa kyläläisistä kuuluu yhteen tai useampaan yhdistykseen, joten jokainen tietää että kaikkien pitää olla mukana jotta kylä säilyy elinvoimaisena.
    Kun muutimme tänne, täällä oli vielä lastenneuvola ja sairaanhoitajan vastaanotto ja lääkärin vastaanotto. Kunta kuitenkin säästää, joten ne on siirretty pois viime kesän aikana. Sairaanhoitajan vastaanotto on nykyään viidentoista kilometrin päässä ja terveyskeskus 35 kilometrin päässä. Isompaan kaupunkiin (Vaasaan) matkaa on alle 40 kilometriä. Siellä on sitten ostoskeskukset, yliopisto, synnytyssairaala ja niin edelleen.

    Kesäisin täällä on valoisaa ja vilkasta, talvisin pimeää ja hiljaista. Katuvalaistus laitetaan päälle syksyllä, mutta lamput sammuvat jo klo 22.30. Nyt ulkona alkaa olla säkkipimeää. Ihanan rauhallista.
    Juuri nyt minä en haluaisi asua missään muualla. Tämä on turvallinen ja rauhallinen paikka, sekä aikuisille että lapsille. Tulevaisuudessa haluaisin matkustella työn vuoksi, ehkäpä jopa asua jossain kaukana kaukomailla ja tehdä töitä siellä. Mutta tänne sydän tulee aina palaamaan. Tänne on hyvä juurtua.

    VastaaPoista
  19. Niin, onko meillä oikeus määritellä, mikä kellekin on kaikkein tärkeintä ja mikä tuo itselle aitoa hyvinvointia? Se, että pystyy tuntemaan kotiseuturakkautta ja saa voimaa jostain tietystä paikasta, on varmasti mieletön voimavara ja onnen lähde. Nykyajan meininki kuitenkin on, että mistään ei pitäisi joutua tinkimään. Jos joku haaveilee komeasta hirsilinnasta rauhallisella paikalla järven rannalla keskellä kaupunkia, niin se pitäisi saada.Jos hirsilinnan haluaa, mutta ei ole rahaa ja pitää rakentaa se 20 km:n päähän palveluista, pitäisi hyväksyä että tonttikustannuksissa säästyneet rahat saa sitten käyttää lasten kuskaamiseen myöhemmin - omista ratkaisuista pitää kantaa vastuu eikä todellakaan odottaa, että kunta tai kaupunki sitten maksaa taksin joka aamu koko peruskoulun ajan. Vain siksi, että pyöräily- tai kävelymatka lähimmälle bussipysäkille on vanhempien mielestä liian pitkä (myös heidän kuljetettavaksi). Pohjoisen perukoilla ei varmasti asuta huippumonipuolisten palvelujen ja design-talojen takia. Pitkät välimatkat ovat valitettavasti itsestäänselvyyksiä, hinta minkä saa kotiseuturakkaudesta maksaa.

    Voi kumpa Suomeen olisi aikoinaan rakennettu samanlainen rautatieinfra kuin vaikka Briteissä. Meillä olisi aidosti mahdollista asua kyläyhteisömäisesti, mutta nopeiden kulkuyhteyksien ansiosta puolen tunnin päässä isoista kaupungeista.

    Ekologisesti ajatellen tiivis kaupunkiasuminen on aina kestävä ratkaisu, jos palvelutasosta ei haluta tinkiä. Voi kestää aika kauan, että suomalainen mindset tähän taipuu.

    VastaaPoista
  20. Maaseudullakin saattaa onnistua elämään suht lähellä koulua, joka on vielä ihanan pikkuinen ja lämminkenkinen. Niin onnellisesti on meillä. Eskariin vie taksi kotipihasta ja tuo pihaan takaisin, matkaa kymmenisen kilometriä suuntaansa. En kykenisi sopeutumaan kaupunkiin tai edes tiiviille omakotitaloalueelle muuten kuin äärimmäisesä pakossa, tai sopeutuisimnko lie silloinkaan. Lapset nauttivat myös laajasta elinpiiristä, ja kuitenkin kavereita ja harrastuksia löytyy pikkukylältäkin tuollaisille alle 10-vuotiaille hyvin. En vaihtaisi. Mutta meidän onnihan on, etteivät kaikki pidä maalla asumisesta, sillä siinähän se rauha sitten menisikin! :D

    VastaaPoista
  21. Klikkasin ton tässä jutussa -kohdan auki, ni vastassa oli: "Haluatko lukea koko artikkelin? Hanki rajaton lukuoikeus". Onkos tohon mitään muuta konstia kuin maksaa (en aio)? Jää vähän toispuoleiseksi mielenkiintoinen artikkeli; mulla olis nimittäin kokemusta Hgin kantakaupungissa asumisesta ja sit täältä maaseudulta, missä ei ole lähes mitään paitsi kirkas tähtitaivas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesari antaa lukea muistaakseni viisi juttua viikossa? Mutta siksi referoinkin tuon jutun tuohon jos jollain on lukuoikeus käytetty.

      Poista
    2. Kyllä voi lukea enemmän. Tyhjentää selaimen välimuistin, itse vielä suljen selaimen tämän jälkeen ja avaan uudestaan. Tällä tavalla voi lukea vaikka nettihesarin kaikki jutut :) Tosin käytän erimerkkistä selainta HS:n uutisten lukuun, jos tyhjentää välimuistin niin samalla aukiolevat sähköpostit yms. täytyy salasanalla availla uudestaan.

      Poista
  22. Voisin asua pääkaupunkiseutua lukuunottamatta missäpäin Suomea vain. Ja olen asunutkin. Mieleni halajaa eniten takaisin Lappiin, joten voin siinä mielessä samaistua Hesarin haastateltaviin. Työn takia muutto pohjoiseen ei ole kuitenkaan mahdollinen. Nykyisellä asuinpaikkakunnallamme on kohtalaisen hyvät peruspalvelut etenkin jos asut keskustaajaman lähellä. Tällöin koululaisten matkat ovat inhimilliset kouluun ja harrastuksiin. Itsekin voi harrastaa helpommin useita eri asioita. Omat harrastukset ovat kuitenkin aina määräytyneet ympäristön mukaan. Lapissa kairaan ja Kuopiossa jumppaan jne. Ehkä ainoa rajoite asuinpaikalleni on että lähellä täytyy olla metsää johon pääsee nopsaan ilman autoa rauhoittumaan lenkille. Hesarin juttu koski tosi tärkeää asiaa, koululaisten matkoja. Nykyisen asuinpaikan valintaan keskustaajaman lähellä vaikutti se, että katselin esikoisen ekaluokan taivalta koulukyyteineen ja se oli todella kaameata. Ekaluokkalaisen lähti ennen seitsemää kun taksinotti pihasta ekana kyytiin ja tuli pahimmillaan puoli neljän aikaan kotiin! Tilanne onneksi parantui välillä paremmaksi mutta matkat olivat aina pitkiä ja koululla sai kotikyytiä odottaa yleensä vähintään tunnin. joten muutto oli mielestäni ainoa ratkaisu. Kouluun matkaa oli "vain" 22 km. Tilanne olisi ollut hankalampi jos olisimme omistaneet asuntomme maalla tai siihen olisi liittynyt voimakkaita tunteita tai siteitä esim perintötila. Lähtö olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Kukin perhe tehnee itselleen parhaat ratkaisut joten Pyhäjärvillekin tsemppiä hankalaan arkeen. Itse en ehkä olisi tällaista ratkaisua tehnyt mutta ymmärrän sekä perheen että kunnan näkökannan.

    VastaaPoista
  23. Hmm... mun pitää nyt palata vielä kommentoimaan uudemman kerran. Olen siis tuo ylempänä oleva pohjoinen anonyymi.

    Mun mielestä tässä nyt on monella mennyt syrjäseutu ja maaseutu sekaisin. Mua vähän naurattaa aina, kun joku kertoo asuvansa "syrjässä" ja sit siitä on ison kaupungin keskustaan 50km. Jotenkin... niin. Syrjäseutua ei mun mielestä Suomessa oikeastaan muualla ole kuin täällä pohjoisessa, jossa välimatkat ovat ihan oikeasti järkyttäviä ja palveluiden perässä saattaa joutua hyvinkin ajamaan koko päivän.

    Tähän muutama esimerkki; Utsjoella ei ole pankkiautomaattia. Siis Ottoa, tiedättekö. Lähin on Inarissa (150km). Norjassa saattaa olla lähempänä, en muista. Sevettijärveltä on lähimpään lukioon (Ivaloon) muistaakseni vajaa 150km (saattaa nyt heittää +-20km, vajaa pari tuntia joka tapauksessa suuntaansa!). Nellimistä on lähimpään kauppaan 40km todella kyseenalaista tietä pitkin. Ivalosta lähimmälle Smartpost-automaatille 300km. Utsjoelta lähimmälle synnärille on pikkuisen vajaa 500km. LKS:ssa Rovaniemellä ei tehdä läheskään kaikkia sydänleikkauksia pienille vauvoille, ei tehdä mm. sytostaattihoitoja, ei kaikkia leikkauksia jne. Lähimpään yliopistolliseen sairaalaan on vielä Rovaniemeltäkin reilu 200km. Ivalossa on verotoimisto, joka palvelee tiistaisin klo 9-15, paitsi kesä- ja elokuussa 9-12 ja heinäkuussa ei ollenkaan. Toimistolla ei ole postilaatikkoa, johon voisi jättää mitään papereita aukioloaikojen ulkopuolella. Sodankylän (160km) toimisto palvelee samoihin aikoihin, mutta siellä on postilaatikko. Rovaniemellä (300km) on toimisto joka palvelee ns. normaaliin virka-aikaan. Kittilä-Kolari-Pello-Muonio (olikohan vielä Enontekiö, mutta ainakin nuo neljä kuntaa) vuorottelevat ilta-, yö- ja viikonloppulääkäripäivystyksen kanssa. Näin esim. meidän Kittilän mummolareissulla olemme käyttäneet kuumeisen lapsen lauantaina lääkärissä Muoniossa (vähän reilu 100km).

    Että näin.

    Mutta siis valintoja, valintoja, kuten aiemmassa kommentissani toinkin esiin. Kyllä täällä pärjää, ihan hyvin. Mitä meillä ei ole, sitä ilman pärjätään.

    Ja mitä vielä kommentoisin tähän maratonini jatkoksi :D No vaikka tuosta, että jokaisella on mahdollisuus valita oma asuinpaikkansa. No juu, onhan sitä, tavallaan. Ja tavallaan taas ei. Jos minä saisin OIKEASTI valita missä asun, asuisin pappani kotipaikassa, paikassa johon ei tule juoksevaa vettä, ei sähköä, ei asfaltoitua tietä, ei kuulu puhelin saati toimi netti kunnolla... mutta en tietenkään muuta sinne nyt, kun lapsi on pieni ja kohta tulee toinen, me käydään töissä jne. Ei siinä ole mitään järkeä, tietenkään. Ehkä sit eläkkeellä :) Ja niin... on se minusta todella karua sanoa vanhalle mummolle, että kuule et sinä nyt pärjää täällä kotona enää, että muutahan lähemmäs kylää. Kun toisaalta se mummo, sen mummon äiti, sen mummon mummo ja mummon mummon mummokin on ehkä asunut siinä samassa pihapiirissä kauemmin kuin kukaan muistaa. Ja ehkä se mummo pärjäisi ihan hyvin siellä omassa kotona, jos palveluverkko ulottuisi pikkuisen pidemmälle. Että jos joku kävisi pari kertaa viikossa siivoamassa kaverina ja käyttäisi siellä 40km päässä kaupassa, niin ihan hyvin vielä sujuisi. Ne on pitkiä, ehkä lamauttavia vuosia asua jossain kerrostaloasunnossa (saati palvelutalossa) vain, koska kotiin ei saa enää palvelua.

    Mutta niin, vaikeita asioitahan nämä ovat. Tiettyyn rajaan asti voi toimia järjenvastaisesti, muttei sydämen. Mutta jossain vaiheessa se kääntyy toisinpäin ja kompromisseja on voitava tehdä. Toivottavasti eduskunta tajuaa jatkossakin, miten paljon täällä venytään jo nyt eikä oikeasti ehkä tarvitsisi enää yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tässä ei tarvitse edes puhua erikseen syrjäseudusta ja maaseudusta. Palvelut voivat olla kaukana isossakin pitäjässä, vaikka matkaa taajamiin ei olis hurjan pitkää matkaa. Monien "syrjäseutujen" lasten koulumatkat ovat törkeän pitkiä vaikka kouluun matkaa varsinaisesti olisi sataa kilometriä. Tavallaan tuossa Hesarin jutussa mainittiin myös Eläkeläisten palvelujen heikentyminen kun paluukyytiä joutui odottamaan koululaisten aikataulujen mukaan. Olkoon että tässä tapauksessa välimatkakin oli oikeasti pitkä. Lähestulkoon jokapuolelle Suomea on kaikkia palveluita heikennetty, esim pankkipalvelut ja posti löytyvät vain oikeasti isoista kaupungeista. Olkoonkin että Lapissa kaikki välimatkojen takia korostuvat entisestään. Tavallaan yritän sanoa että määritelmästä huolimatta ollaan kaikki syrjemmässä asuvat heikommassa asemassa isoihin paikkakuntiin verrattuna. Ja vaikka monesti syrjemmässä asuvalle riittää vaatimattomammat harrastukset ja vapaa-ajanriennot olisi peruspalvelujen oltava ihmisiä lähellä. Sitä vartenhan ne ovat peruspalveluja. Huonot palvelut taas pahentavat kierrettä kun ihmiset miettivät että missä asua ( jos vain on mahdollista valita).

      Poista
  24. Asun Helsingin Kalliossa. Kalliossa parasta on kaikki: Hakaniemestä löytävät lähes kaikki tarvittavat palvelut (ainakin ennen hallin remonttiin menoa), mutta keskustakin on vajaan puolen tunnin kävelymatkan päässä, jos tarvitsee piipahtaa Stockmannilla. Julkiset yhteydet varsin moneen suuntaan toimivat loistavasti. Tykkään siitä, että alueella asuu paljon opiskelijoita ja kaduilla liikkuu oikeastaan kaikkina vuorokauden aikoina ihmisiä. Tietty rosoisuuskin on plussaa: on hyvä muistaa omassa keskiluokkaisessa kuplassaan, että kaikilla ei mene elämä samalla tavalla.

    Suurimman osan elämääni olen asunut Helsingissä kantakaupungissa, mutta kokeillut espoolaista elämäntapaa seitsemän vuoden ajan. Se ei ollut minua varten.

    Tiheästi rakennettu länsi-espoolainen pientaloalue oli varsinainen lapsiperhehelvetti: juuri niin harva, ettei olla oikein kaupungissa, mutta niin tiheä, ettei suuremmin ole sitä omaa rauhaakaan. Ruuhka-aikojen ulkopuolella liikkuminen edellytti joko omaa autoa tai pitkää pinnaa odotella harvakseltaan kulkevia busseja. Työmatkaan meni tunti suuntaansa, paitsi silloin, kun kesti vähän kauemmin. Turha kuvitella, että lapset kulkisivat harrastuksiin itse, vanhemmat voivat harrastaa lapsen viemistä harrastuksiin. Lumettomina talvina oli pimeää kuin mörön pyllyssä, kun katuvalot olivat himmeät ja harvassa ja asunnot sijoiteltu niin, että olohuoneiden ikkunat ovat pihoille päin, jolloin sieltäkään ei tule valoa.

    Ei enää ikinä minulle, kiitos.

    VastaaPoista
  25. Näin meillä: kymmenen minsaa päivähoitoon omalla autolla, siitä viitisen minsaa töihin. Ala-asteelle bussikyydillä noin vartti – matkalla ison tien ylitys, siksi kyyti. Yläasteikäisillä matka mutkien kautta kestää puolisen tuntia.

    Jäähalli, jumpat ja muut harrastuspaikat noin kymmenen minsan päässä, ruokakaupat siinä lähellä. Julkisilla pääsee joka suuntaan, jos haluaa kauemmas. Täällä lähiseudulla liikkuessa on käytettävä omaa autoa tai fillaria.

    Eikä asuta isolla paikkakunnalla vaan alle 6000 asukkaan kylän laitamilla järven rannalla keskella Suomea. Vähän isompaan kylään on matkaa noin 40km ja semmoiseen, jota ehkä kehtaa jo kaupungiksi sanoa, noin 70km. Ja joka päivä sen vartin kestävän työmatkan aikana muistan, kuinka pääkaupungissa asuessani matkaan meni tunti suuntaansa.

    Eli ei maalla asuminen aina tarkoita pitkiä hoito-, koulu- ja työmatkoja tai tinkimistä harrastuksista. Ja tiedostan kyllä, että onnekkaita ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin pääkaupunkiseudulla asumisen huonoin puoli on se, että joka päivä pitää istua niin paljon bussissa. Meidän elämä ei ole niin onnellisesti samassa lähiössä, että kaikki sujuisi kävellen... Työpaikat on yhtäällä, harrastukset toisaalla, ja keskustaankin menee se puoli tuntia , jos sinne asti joskus jaksaa lähteä. Joka paikkaan menee aina se puoli tuntia tai tunti. Kaikki kaveritkin asuvat eri suunnissa bussimatkan päässä, kenenkään luokse ei voi tuosta vaan kipaista. Ikinä. Jos asuisimme jossain pienemmässä kaupungissa, niin matkat olisi varmaan lyhyempiä. Ainakin ajallisesti, jos ei kilometreissä. Täällä Helsingissä joutuu usein kököttämään ruuhkabussissa. Joo, voisi pyöräilläkin, jos haluaisi, mutta minä en kyllä ainakaan talvella halua. Enkä aina aamulla kello kuusi.

      Poista
  26. Olen syntynyt Itä-Suomeen 300 asukkaan kylään ja lapsena se oli ihanin paikka mitä tiesin. Lähinnä kuvittelin olevani Vihervaaran Anna Avonleassa. Vielä 10-vuotiaana automatkalla Pohjanmaalla (vanhempien kanssa) aloin itkeä koti-ikävää Seinäjoen ja Vaasan välillä ja isä suostui kääntämään auton nokan kohti kotia. Vaasassa en ole käynyt sittemmin vieläkään :) Yläasteella pieni paikka alkoi tökkiä ja lukioon muutinkin sitten lähimpään n.50 000 asukkaan kaupunkiin 45 km päähän. Siellä opiskelin myös yliopistossa ja viihdyin hyvin. (Lukion jälkeen vuosi meni Helsingissä missä kevään tulo oli järkytys kun sitä ei voinut tuntea samalla tavalla, esim. kevään tuoksuja en haistanut ollenkaan.) Yliopiston jälkeen muutin Helsinkiin, paremmalla onnella, jossa asuin 7 vuotta eri puolilla kanta-kaupunkia. Ja rakastin sitä. Lapsen kanssa vain täytyi keksiä uusia ratkaisuja, sillä vaikka kuinka rakastaisi kanta-kaupunkia (tai vähän siitä lähettyviltä), niin kunnolliseen perheasuntoon meillä ei ole varaa, ellei haluta asua kuin sillit purkissa. Ja ei haluta. Päädyttiin sitten rivariin, radanvarren pikkukaupunkiin (jota vähän avitti siellä asuvat isovanhemmat, miehen kotipaikka siis), josta junalla pääsee 30 min Helsingin keskustaan. Autoa meillä ei ainakaan vielä ole. Pyörällä tuntuu pääsevan joka paikkaan, ja junalla töihin. Katsotaan miten käy. Lähtökohtaisesti arjen pelimerkit aika hyvät, päiväkoti, koulut, isovanhemmat, ruokakauppa, juna-asema kaikki 1 km sisällä. Harrastusmahdollisuuksiakin tosi hyvin.

    VastaaPoista
  27. Olipas kiinnostavia näkökulmia ja mahtavia tarinoita! (Lisääkin saa esittää!) Ja on ihan totta että kaupungin ja syrjäseudun väliin mahtuu paljon vaihtoehtoja, joissa ei tarvitse tehdä kohtuuttomia ponnistuksia päästäkseen palveluihin käsiksi. Olen asunut sekä Lontoossa että Kouvolassa, joten tämä nykyinen asuinpaikka on siltä väliltä. Tosin kaipaan kehitystä enemmän kaupunkimaisempaan suuntaan. :D

    Tajusin noista kommenteista että mullehan onkin tärkeää paitsi se että ei tarvitse istua autossa kahta tuntia päivässä, että ei tarvitse istua autossa ollenkaan - ellei mennä sinne maalle. Olen päiväkodilla kävellenkin vajaassa 10 minuutissa, pyörällä paljon nopeammin. Ja pidän tätä laiskan ihmisen valintana.

    VastaaPoista
  28. Tärkeää mielestäni on se, että mikä aika menee koulumatkaan sekä työmatkaan. Ja matka voi olla lyhyempi maalla kuin pääkaupungissa. Aina tasaiseen näkee juttuja, miten nykyään vanhemmat ovat niin vähän lastensa kanssa. No...koulu- ja työmatkat vie yhteistä aikaa ja varsinkin jos ne ovat pidemmästä päästä. Meillä on töissä nykyään se, että kaikki poissaolo pitää KORVATA, myös sairaskäynnit lääkärissä :/ Ja kyllä niitä menoja riittää, esim. lapsella oli eräs juttu joka viikko pari tuntia nyt onneksi hoituu ekalla luokalla koulussa, koska tämä palvelu tuotetaan siellä. Onneksi. Mietipä sitä, että olet 8h töissä ja kaksi tuntia poissa keskellä päivää. Päivän päätteeksi jäät kahdeksi tunniksi vielä töihin. Olet kotona kun lapsi on menossa nukkumaan! Ei toimi! Ja jos olet ainoa vanhempi, missähän se lapsi on sen ajan, iltapäiväkerho loppuu klo 17.

    Muutoinkin se aika on niin lyhyt kun on pienehköjä lapsia (nukkumaanmenoaika), että lyhyet välimatkat on pop.

    Tuo on todellinen ongelma joillekin, meillä on onneksi toistaiseksi ollut niin kiva työpaikka että teen lyhyempää päivää ja jos joudun olemaan poissa työpäivän aikana, toivon että se vähennetään palkasta. Ei niin, että jään kökkimään työpaikalle iltoja myöden. Ja vielä pitäisi työpäivää pidentää jonkun mielestä.

    VastaaPoista
  29. Me tehtiin tietoinen valinta, että asutaan ahtaammin ja lähempänä. Tuttavani sanoi joskus, että arjen sujumisen kannalta maailman paras juttu on kymmenen minuutin sääntö: lasten harrastuksiin, työpaikalle ym. pitää päästä 10 minuutissa nopeimmalla kulkuvälineellä (kyllä, Jyväskylän kokoisessa kaupungissa tämä on hyvinkin mahdollista :D ). Meillä on nyt näin ja olen ihan valtavan tyytyväinen ratkaisuun. Asuinpaikka on vieläpä metsäistä vanhaa rintamamiestalo-aluetta, eli ei olla betoniviidakossa, ihanaa. Toki 5 henkeä 91 neliön asunnossa aiheuttaa haasteita, mutta vielä ainakin pärjätään. Vapaa-aikaa on muutenkin hirmu rajallisesti, on valtavan arvokasta että sen voi viettää jossain muualla kuin matkalla paikasta toiseen!

    VastaaPoista
  30. Isosiskoni päätti kymmenisen vuotta sitten, että hän haluaa muuttaa Helsingistä kauas jonnekin maalle, että olisi maatila ja saisi itse viljellä ja ai että, maalle
    Muuttivat sitten kolmen lapsensa kanssa hyyyyyyvin kauas, keskelle ei mitään, muutaman kilometrin päähän Venäjän rajasta, pieneen kylään jonka väkimäärä tuplaantui kesäksi, muuten hiljainen paikkakunta. Lähikauppaan 5 kilometriä.
    Ei mennyt kuin pari vuotta kun alkoi kitinä. Kylän asukkaat ovat ilkeitä ja nurkkakuntaisia. Lähikauppa on niin kauhean pieni eikä sieltä saa maa-artisokkaa ja kaikki syövät vain karjalanpaistia. Koulut lakkautettiin. Eikä ole töitäkään.
    Nyt tuli avioero ja sisko muuttamassa Tampereelle.

    Ja koko ajan tekisi mieli sanoa, että I TOLD YOU SO, mutten kehtaa, menisi välit.

    Aina kun ajattelen maalle haikailevia ihmisiä, tulee mieleeni se yksi kappale Roman Schatzin Rakkaudella Suomesta-kirjasta. Se, jossa jokainen suomalainen haaveilee asuvansa maalla, jossa lähin naapuri asuu 50 km päässä, mutta lähikauppa on vieressä. Josta ostetaan talo ja jota rempataan vararikkoon ja tulee parisuhdeongelmia. Ja sitten tulee ensimmäinen talvi ja muistetaan että ai niin v*ttu, LUMITYÖT.

    Ei ikinä IKINÄ maalle. Olen onnellinen kaupungissa. Kaikki tarvittava on LÄHELLÄ.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...