31.8.2015

Aina sattuu ja tapahtuu

Joillekin lapsille tuntuu sattuvan ja tapahtuvan enemmän kuin toisille. Muks, kops, auts. Ja tässäkin asiassa sisarukset voivat olla keskenään ihan erilaiset.


Eräänä iltana päivällispöydässä Skidi sanoi, että hänelle tuli tänään haava koulussa. Haava osoittautui noin millimetrin pituiseksi nirhaumaksi, josta ei ollut ikinä tullut verta. Siinä vaiheessa myös Snadi muisti, että hänellekin tuli tänään haava ja nykäisi hihansa ylös. Tämä "haava" oli kunnon naarmuinen ruhje asvalttiin kaatumisesta.

Meitä kaikkia alkoi vähän naurattaa. Niin tyypillistä molemmilta. Toinen kokee pienimmänkin nirhauman olevan raportoimisen arvoinen ja toinen taas ei edes muista pannuttaneensa kyynärpäätään ruvelle ja paitaansa puhki.

Hyvin varhaisessa vaiheessa kävi ilmi, että Snadi on ihan erilainen tapaus kuin varovainen ja harkitsevainen siskonsa. Hän oli paljon tapaturma-alttiimpi, mutta ei juurikaan itkenyt pyllähdyksiään ja kolhujaan, eikä varsinkaan tuntunut oppivan mitään muksahteluista. Eikä itke edelleenkään.

On ollut mustaa silmää, turvonnutta huulta ja palovammaa. Ja arvatkaapa vain kumman kieltä on irrotettu talvella liukumäen metallikaiteesta. Erityisen vaarassa Snadilla ovat sormet. Tänä kesänä näpeistä on irrotettu saippuan kanssa mm. nokkahuilu taikasauva, puutarhaletku ja ruokapöytä. Joskus lähtee nahka mukana, joskus ei.

Onko syypää aina vilkas ja kokeilevainen luonne? Snadi ei kuitenkaan ole mikään totaalinen rämäpää, joka syöksyisi fillarilla täysiä pusikkoon. Ja hän on suorastaan herranterttu verrattuna tuttavaperheen kaksivuotiaaseen, joka on tehnyt käytännössä kaikkensa, että vanhemmat vanhenisivat kesälomalla kymmenen vuotta.

Yksi uusi selitys löytyi kesällä.

Ihmettelin kun Snadin kuulo oli selvästi huonontunut pitkän flunssan jälkeen. Olimme käyneet lääkärissä jo kertaalleen, mutta hän oli neuvonut tulemaan takaisin, jos lapsi alkaa itkeä korvasärkyä.

Noh, kun tauti pitkittyi, päätin käydä näyttämässä korvia lääkärille uudestaan. Lopputuloksena todettiin kunnon tulehdus molemmissa korvissa. Kun kysyin, että oliko tämä tulehdus jotenkin lievää mallia niin lääkäri vain totesi, että kipukynnyksiä on erilaisia.

Ei sattunut niin paljon, että olisi pitänyt valittaa. En ollut tajunnut, että lastenkin kipukynnys voi vaihdella noin paljon.

Minun henkinen kipukynnykseni on madaltunut sen verran, että kannan nykyään käsilaukussa pinnien lisäksi laastareita ja desinfiointisuihketta. Tsemppiä vaan kaikille kohtalotovereille. Ehkä se harkinta jossain vaiheessa lisääntyy.

30 kommenttia:

  1. Joo harkinta kyllä lisäntyy ja tieto siitä että mikä sattuu vähän tai paljon, mutta jos omistaa korkean kipukynnyksen niin siitä ei paljoa ole apua... voi tehdä kaikenlaista ku tietää että vähän se vaan sattuu.. nimimerkillä; liiankin korkea kipukynnys ps. Perhoslaastarit on tosi käteviä "pikku naarmuissa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuo oamt rajoitteensa. Mulla on kans aika korkea kipukynnys ja mä olen aivan hirveä joukkuepelaja, kun en pelkää pientä kontaktia ja rymistelyä lainkaan. O_o

      Poista
  2. Meillä keskimmäinen on se kuka laskee potkumopolla kalliolta alas(2 vuotta). Mutta hänelle myös sattuu vähemmän kuin varovaiselle isoveljelle. Keskimmäinen on varustettu paremmalla motoriikalla ja ketteryydellä, mitä varmasti ennakkoluuloton kokeileminen on kehittänyt, sekä mielettömällä moukantuurilla. Isompi taas saa itsensä telottua paikkaan kuin paikkaan. Ei hänkään mikään kömpelö ole. Monesti vain vähän huono onninen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, varmasti inspiroivaa seurata vierestä tuota komboa. :D Tuo tuuri on kiinnostava näkökulma. Johtuuko se oikeasti tuurista vai riskinotosta, motoriikasta vai mistä?

      Poista
    2. En osaa sanoa mistä johtuu, mutta jotenkin tuntuu, että itse liukastelen talvella sitä enemmän, mitä varovaisemmin yritän sipsutella menemään. Ehkä tietty rempseys olisi hyväksi.

      Poista
  3. Jäin miettimään, että tunnetaanko me, kun tuosta tuttavaperheen kaksveestä mainitsit... :D Meille on siunaantunut juurikin rämäpäinen, pelkäämätön, aktiivinen poika, joka muksahtelee ja kopsauttelee, toteaa että "ee haattaa" ja jatkaa matkaa. Yritän taiteilla jossain tarpeeksi huolehtivan mutta ei ylihuolehtivan välimaastossa varoituksineni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttavaperhettä ehkä lohduttaa se että teitä on enemmänkin. Kesä on ollut yhtä hengenpelastusta. Tästä voi myöskin vetää sen johtopäätöksen että lapsi vaikuttaa siihen vanhemmuuden kokemukseen aika valtavasti.

      Poista
  4. Meillä ihan-just-nelivuotiaalla on kaksi arpea kasvoissa ja aina vähintään jalat mustelmilla, yleensä myös kädet ja pää. On mm. riehunut unissaan niin että tippui sängystä ja löi silmäkulman (Luojan kiitos vain kulman) millin auki olleeseen laatikkoon, kompastunut kädessä olleeseen heijastinliiviin niin että hampaat tuli huulen alta läpi, pari kertaa on täysillä juossut seinään kun ei ole katsonut mihin juoksee, monesti on selittänyt jotakin ruokapöydässä kädet viuhuen niin että on tippunut tuolilta, nauranut niin että kaatui suorilta jaloilta naamalleen (voi kyllä....), kompastunut omiin jalkoihinsa asfaltilla shortsit jalassa luonnollisesti ja napannut kiinnostuneena lattialla kuolemaa tehneen ampparin käteensä. Ja mitä näitä nyt on. TK:n päivystys on moneen kertaan tullut tutuksi ja lapsikin tietää jo, ettei desifiointiaine kirvele yhtään. Hohhoijjakkaa vaan.

    Mies on tosin ollut ihan samanlainen lapsena, joten en odottanutkaan suuria tuolta koheltajalta. Se riehui jo vatsassa aivan järjettömästi (tällä hetkellä odotettu pikkusisko on paljon, paljon rauhallisempi) eikä tosiaan ole pysähtynyt vieläkään. Naureskellaan edelleen sille, kun vauvat odottivat synnärillä lääkärintarkastusta pienissä sängyissään rivissä kansliassa, ja vilkaistiin niitä. Kaikki muut nukkui söpösti niin eräs oli räjäyttänyt kapalon ja sängyn päällä viuhui kättä ja jalkaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh... Hei tuo tuolilta tippuminen on myös meillä bravuuri - yhdellä dinnerillä kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla leuka pöytään! Nää yösekoilut on ihan parhaimpia. Snadi oli joku parivuotias kun yhtäkkiä mökillä yöllä kuului että "voitiko joku auttaa?" Tyyppi oli jumiutunut täysin sängyn kaiteen väliin ja ruumiinlämpötilasta päätellen kököttänyt siinä hetken. O_o

      Poista
  5. Nää asiat vaan sattuu kerralla ! Just olin huokaissut et neljän lapsen kanssa ei ole ikinä tikattu tai kipsattu mitään... Vanhin on jo 18 ja nuorin 7. Kaikki on pelanneet jalkkista ja lasketelleet. Viime maanantaina sit 9v loukkas polvensa, 7 v kompastui rappusissa ja löi säärensä, ja illalla 11v tulee treeneistä ja kaveri oli astunut nappiksella polven päälle.... 9veen polvivamma vaikutti pahalta lääkärinkin mielestä, kun tää mutsi oli ensin kaks päivää vähän seurannut tilannetta. Nestettä ja turvotus, kuvissa ei onneks mitään. Eiku kyynärsauvat peliin, niiden piikkiin piti sit astua kantapäähän reikä. Miten on mahdollista ontua molempia jalkoja yhtä aikaa??? Leijuuko lapsi? Mutta ihmeparantuminen ja la polvi taipui eikä ollut kipeä. Äiti on vaan tyhmä kun tällä viikolla ei pelata mitään...


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, kiva ajoitus tosiaan! Mutta lapset tosiaan tekee näitä ihmeparantumisia, itsehän sitä on täysin sairaalakunnossa jos vähänkin kaatuu.

      Poista
  6. Meillä 2v poika, jolla oli kanssa kirvat niin tulehtuneet kuin olla ja voi, eipä tiedetty kun ei valittanut. Hyppii sohvaltaa, juoksentelee, kiipeilee. Ja toteaa "oho" kun jotain tapahtuu, mutta jatkaa silti eikä todellakaan opi virheistään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Oho" on ihan pätevä vastaus tosi moneen asiaan. :D

      Poista
  7. Meidän rämäpää 2-vee on ottanut sen Ryhmä Haun koheltaja-koiran (Samppa?) sloganin omakseen. Mitä tahansa rymistellään, kuuluu kommenttina aina "hyvin kävi!".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Meillä ihan vain lainataan mun omaa slogania. "Äiti, kaikki jääjestyy."

      Poista
  8. 1,5v pikkujäbä ja samoilla mennään. Korvatulehdus oli jatkunut ilmeisesti yli kolme (!!) kuukautta, eikä ukko itkenyt tai repinyt korviaan tms. Mitä nyt heräili yöllä mutta aika rauhallisena (sehän kuuluu yksivuotiailla vielä asiaan, mulle sanottiin). Onneks neljäs lääkäri sitten ohjas korvalääkärille, kun ei kuivaan ihoon löytynyt allergioista selitystä.

    Samoin muksahtelee, tippuu, joutuu koiranpennun puremaksi, kiipeää ja tippuu taas, kokeilee, tunkee sormia liian pieniin paikkoihin... Itkuhuutoa puoli minuuttia ja sama meno jatkuu taas :D

    Jännityksellä odotan millainen kuopuksesta tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin noin pienistä on mahdoton tietää mikä oiekasti vaivaa. Snadi nyt sentään osasi kertoa että on se korva vähän kipeä.

      Poista
  9. Meillä on ykkönen ja kakkonen täysin samanlaisia kuin tässä kuvaat. Tyttöjä molemmat ja aika rauhallisen oloisia vieraiden silmään. Kuopusta on vaivannut kaikenlaiset liimakorvat sun muut, kun ei olla tajuttu ettei se kuule eikä varmaan pääosastolla muutenkaan tunnu hyvältä. On irrotettu sen jumiin jäänyttä päätä tuolin selkänojasta (kroppa mahtui läpi, pää ei. Sen jälkeen ei liikkunut enää eteen eikä taakse). Tässä kaikessa isosisko on ollut kamalan pahoillaan ja empaattisena sieluna kärsinyt enemmän siskonsa tuskista kuin kohde itse :)

    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kaikenlaisiin ensiaputoimenpiteisiin sitä saakin ryhtyä! Ja meillä siis ihan sama että isosisko aina auttaa vaihtamaan laastaria ja muutenkin ottaa osaa silloinkin kun äiti on ihan kypsä ainaiseen telomiseen. :)

      Poista
  10. Meillä samoin ahkerassa käytössä tuo "Hyvin kävi!".

    VastaaPoista
  11. Korvatulehdus ei välttämättä satu. Mulla ei korvatulehdus särje ollenkaan, tulee vain tukkoiseksi olo. Koska olen aikuinen, korvat puhkotaan joka kerta - eikä sekään satu, kun puudutetaan (joka ei satu :). Ei voi olla kyse mistään kipukynnyksestä ja kivun sietämisestä, koska se ei oikeasti satu. Toisilla ei vissiin ole niin paljon tuntohermoja korvissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut korvatulehdus kertaallen aikuisena ja se oli kyllä kamalaa. Mutta voihan noissa korvissa olla rakenteellisiakin eroja.

      Poista
  12. Itselläni on ollut sekä kipeä että kivuton märkäinen korvatulehdus. Jälkimmäisen huomasi tukkoisesta olosta ja kuulon heikkenemisestä. Kipeää korvatulehdusta ei tarvinnut erikseen huomata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuo kivuton korvatulehdus ei vaan osu mun kokemusmaailmaan, mutta voihan näin tietysti olla. :)

      Poista
    2. Meillä jo kaksi kertaa pojalla (3v.) ainoa oire korvatulehduksesta on ollut kuulon huonontuminen ja jatkuva "mitääääh ?". Ekalka kerralla varasin lääkäriajan täysin äidin vaistolla siitä että kaikki ei ole OK kun lapse ei kuule. Noh viimeisin korvatulehdus olikin sitten todella kivulias ��.

      Poista
  13. Vasta lapsen myötä olen oppinut ymmärtämään (?), että ihmisillä OIKEASTI on eri kivun sietokyky.

    Lapseni, 5 vuotta, pitää jokaista naarmua, mustelmaa ja vatsakipua vähintäänkin mainitsemisen arvoisena asiana. Yleensä hän itkee "pienimmästkin", kauan ja hartaasti. Se on pikemminkin poikkeus, että hän kompastuttuaan nousee ylös ja jatkaa matkaansa. Minulla kesti kauan ymmärtää ja hyväksyä se tosiasia, että lapseni voi tuntea kipua hädin tuskin nähtävästä haaverista. Hän jopa pyörtyy oman veren näkemisestä, onneksi verta vuotavia haavoja on ollut viiden vuoden aikana hyvin vähän.

    Kerran lastenlääkärillä tokaisin, että uskon lapseni kipukynnyksen olevan todella matala. Lääkäri sanoi siihen että ihmisillä on eri kipukynnyksiä ja ilmeisesti minulla on korkea ja jälkikasvulla matala. Eikä siinä muuta.

    Lapseni on muutenkin aika dramaattinen luonteeltaan, joten kai se kivun sietokyky sitten vaan on yksilöllistä. Vaikka edelleenkin kyllä vähän vaikea ymmärtää sitä että purskahdetaan itkuun pienimmästäkin mustelmasta ja että siitä saa aikaiseksi teeman joskus moneksi päiväksikin. Meillä poistetaan tikut jaloista ja sormista yön aikana, poikani nukkuessa...

    Vanhemmuus opettaa... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä! Mä tajusin vuosi sitten, miksi Skidille ja mulle tulee niin paljon sellaista turhaa kärhämää kun HS kirjoitti jutun erityisherkistä ihmisitä, joita on 15-20% väestöstä, kulttuurista riippumatta - kannattaa googlata aihe jos tuntuu että aaltopituudessa olisi parantamisen varaa. Samalla tajusin miksi niillä synkkaa isänsä kanssa niin älyttömän hyvin.

      Poista
  14. Meillä menee samalla tavalla. Kuopus on opettanut tyylillään, että desinfiointiaine ja laastarit ovat aina laukussa. Ostin joskus sellaisen pakkauksen, jossa oli laastareita ja desinfiointipyyhkeitä. Melko kätevä. Tosin lisäsin pakkaukseen vähän isompiakin laastareita mukaan.. Muutama viikko sitten kuopukselle jälleen kerran laitettiin laastaria ja silloin esikoinen alkoi itkeä. Itkun syyksi paljastui harmistus siitä, kun pikkusisko saa laastarin niin paljon useammin. Koita siinä sitten selittää, että tästä aiheesta ei kannata olla kade, kun toisella oli silläkin hetkellä kolme erilaista laastaria ympäri kroppaa (ja meillä ne on moodia hello kitty. Minion tms)...

    VastaaPoista
  15. Hauskaa, muistan, kun luin ensimmäisen kerran blogiasi silloin, kun sait selville että odotat ensimmäistä lastasi. Tulen aina silloin tällöin nauramaan uudestaan hauskoille kirjoituksille. Jännästi huomaa, miten elämäntyyli ja kirjoitukset vaan sinullakin ovat muuttuneet, olet ihan äiti verrattuna silloisiin kirjoituksiin (varsinkin siihen yhteen suosittuun missä listasit raskauden tuomia "kohokohtia" ironisesti). Ehkä joskus omakin elämä kääntyy samallalailla 😊 vieläkin osaat olla yhtä hauska!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...