31.7.2015

Tukholma toimii lasten kanssa

Loma, jolla ei tehdä mitään, on siitä hyvä, että jos kaikki kyllästyvät ei-mitään-tekemiseen, voi tarvittavan ohjelmanumeron tempaista vaivatta allakkaan.

Hagaparkenin portilla. Jossa Snadille iski kuninkaallinen puskapissihätä.
Kun olimme möllöttäneet saaristossa kolme viikkoa, Skidi ehdotti, että eikö voitaisi edes vaihtaa rannikkoa ja mennä Ruotsiin.

Toki! Tukholmahan toimii aina.

Mutta tällä kertaa tehtäisiin jotain muutakin kuin trampattaisiin Kungsgatania. Kun kyselin teiltä vinkkejä lapsiperheen kaupunkilomille, olitte suhteellisen yhtä mieltä siitä, että puistot, leikkipuistot ja museot ovat lasten kanssa pop. Niinpä lähdin suunnittelemaan reissua, jossa kaupungissa vietetään kaksi päivää.




Ensimmäisen päivän rastina oli Tukholman pohjoispuolella Hagan puistossa sijaitseva Fjärilshuset - kasvitieteellinen museo, jossa on myös hyönteisiä, kaloja ja matelijoita. Rakennus oli Helsingin kasvitieteelliseen verrattuna vaatimatoman näköinen, mutta kierros oli palkitseva.

Isossa trooppisessa kasvihuoneessa lenteli vapaana upeita perhosia, muissa huoneissa oli sammakkoeläimiä, kilpikonnia ja kala-altaita. Vaihtuvan näyttelyn päätähtinä olivat hait, joita uiskenteli isossa akvaariossa. Saimme siis enemmän kuin kuvittelimme!

Huom! Matka oli hieman haasteellinen julkisilla, joten kannattaa tsekata se etukäteen. Reissu maksaa vaivan, sillä olemmat ipanat nimesivät tämän loman kohokohdaksi. Ja jos energiaa rittää (meillä ei riittänyt), samassa puistossa on myös Hagan linna, jossa asuu ihan oikea prinsessa!

Bryggartäppanin leikkipuistosta tuli mieleen että eikö Seurasaaressa voisi olla tämä meininki.

Iltapäivällä tehtiin vielä retki Södermalmille SoFoon. Retken innoittajina toimivat Bryggaräppanin leikkipuisto, joka oli rakennettu 1800-luvun tyyliin, ja lettubaari Á la Crêpe, joka jäi testaamatta koska se oli täynnä (= parku, minulta).


Alueen tunnelma oli niin superleppoisa, että iltapäiväretki jäi harmittavan lyhyeksi. Erittäin kiinnostavia pikkukauppojakin oli joka kadun kulmassa, mutta niitä en ehtinyt koluta yhtään. Sen verran jäi tarjonta kaivelemaan, että tänne on tultava takaisin joku päivä aikuisseurassa.


Hotelli Clarion Sign oli positiivinen yllätys: hyvät julkisen liikenteen yhetydet ja kattoallas!
Toinen päivä otettiin rennommin.

Aamu aloitettiin hotellin katolla sijaitsevalla uima-altaalla, josta oli hienot näkymät yli kaupungin. Pulikoinnin jälkeen lähdettiin kohti Junibackenia, jossa Snadi ei ollut ikinä ollut.

Kokemus oli hienoinen pettymys verrattuna aikaisempiin vuosiin: paikka oli liian täynnä. Jonotusta satujunaan oli hulppeat kaksi tuntia, leikkitiloissa oli täysi härdelli päällä, kahvilassa oli valtavat jonot (vaikka ruoka olikin yllättävän hyvää) ja Huvikummussa alkoi ruotsinkielinen laulusessio kesken talokierroksen. Mutta junakyyti oli toki hienosti toteutettu, edelleen.


Lapset ja kaupunkilomat siis check!

Toimivan konseptin merkki on se, että molempia ipanoita jäi pikainen visiitti kaivelemaan. Ohjelmaa oli parille päivälle vähän liikaakin, ja silti näkemättä jäi ainakin Tukholman luonnontieteellinen museo ja Kulturhuset. No onneksi tämä kaupunki on niin lähellä, että uudestaankin pääsee. Milloinkas se syysloma olikaan...

4 kommenttia:

  1. Jätän puumerkkini, koska taisimme istua laivalla vierekkäisissä pöydissä. En siellä tunnistanut tämän blogin (ja alati mainion) Vuoden mutsin kirjoittajaa.

    Tukholma on kyllä aina leppoisa lasten kanssa. Meille Tukholman-visiitti alkaa olla jokakesäinen traditio jonkun muun reissun ohella. Omat lapseni ovat jo kasvaneet Junibacken-iästä ohi, mikä on satujunan ihanuuden vuoksi melkein luokkaa yhyy. Mutta toisaalta matkustaminen on helppoa: kun buffaravintolassa antaa lapsille puhelimet käteen, saa itse syödä jo melkein pitkän kaavan mukaan. Muissa maisemissa ja toisenlaisissa ravintoloissa tämä on tietenkin hieman haasteellisempaa, mutta lahjonta ja kiristys toimii aika usein. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, pitäisi aina ollu joku ettekö tiedä että olen bloggaaja -pinssi rinnuksissa. :D Olitteko se onnellinen pariskunta joka sai todistaa Snadin ruokakiemurtelua samalla kun teidän omat lapset istuvat ihan nätisti?

      Poista
  2. Hop on hop off -bussissa on Tukholmassa suomenkielinenkin selostus. Toimi siis hyvin ekaluokkalaisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kas vain, kiitos vinkistä! Sellainen kierros otetaankin ensi kerralla.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...