Tietoa mainostajalle ›

4.7.2015

Tilanne kesällä 2015

Tällä päivämäärällä ipanoiden viralliset lukemat ovat neljä ja kahdeksan.


Ja sen kyllä huomaa. Kehitys on taas kehittynyt.

Snadi. 104 cm, 15 kg.
Ei näytä kummaltakaan vanhemmistaan. Ulkoisesti vain iso pottuvarvas vahvistaa yhteyden äitiin.
Kieltäytyy käyttämästä vauvojen ruokalappua, vaikka mekossa on aina päivän ruokalista. Onneksi kankainen liina kyllä käy.
Tietää allergiansa: pähkinä, omena, rypäle, kiivi ja lohi-riisilaatikko.
Oman kertomansa mukaan ei koskaan sulkeudu kaappiin puhumaan kakkajuttuja serkkutytön kanssa.
Nukkuu Frozen-puvussa, sihisee ja jäädyttää epämiellyttäviä ihmisiä. Myös vanhempiaan.
Piirtää pääjalkaisia. Sata päivässä.
Ainoa perheestä, joka nukkuu läpi uuden vuoden paukkeen.
Innokas lintubongari. Tunnistaa mm. täpykikan ja tölkän.
Vihaa erityisesti tuulta. "Milloin tää tuulettaminen oikein loppuu?!"
Tukkalaatu, jossa ei pysy mikään lenksu, pinni tai kampaus varttia pitempään. Harjata ei saa.
Bravuuri: äidin pankkitunnusten piilottaminen, juomalasin kaataminen sekä vaatteiden pukeminen lähtökohtaisesti aina väärin päin.
Slogan: "Sopiiko, että minulla on voimia ja sinulla ei?"

Skidi. 126 cm, 23 kg.
Oppinut vastaamaan  puhelimeen muutenkin kuin mitä asiaa.
Käyttää noin 20 emojia per tekstari, allekirjoittaa minulle osoitetut viestit nimimerkillä kersa.
Pahin vihollinen: yli 1 mm x 1 mm kokoinen sipulinpala.
Vetää kaikki housut jalkaan nappeja ja vetskareita avaamatta. Sanakirjassa slim fitin kohdalla tämän kersan kuva.
Herkkis, joka vastoin kaikkia odotuksia menee uimaan alle kymmenasteiseen meriveteen.
Iltavirkku, joka saa migreenin jos nukkuu liian pitkään.
Hihittävä herkkusuu, kahvilaseura vailla vertaa.
Ergonomiafakiiri, jolla oma kirjoituspöytä ja tuoli menee täysin hukkaan.
Bravuuri: vaarin kepitys shakissa, fonin soitto ja omakeksimä kylvystäpoishaluamislaulu, joka jää joka kerta soimaan päähän pariksi päiväksi.
Slogan: "Aina ei tarvitsisi lallattaa, mutta voi."

Tilanne on siis kerrassaan hyvä.

Tosin Skidi kysyi yksi ilta, että jos lapsia myytäisiin kaupassa, olisinko valinnut hänet. Vastasin myöntävästi. Skidi ilahtui kovasti ja sanoi, että hänkin olisi ottanut minut. Ehkä.

Tulkitsen tämän varovaisuuden niin, että on myös saavutettu tila, jossa tiedetään parempaakin olevan tarjolla. Koska muuttoautoa ei ole vielä näkynyt, oletan meidän kuitenkin riiittävän. Toistaiseksi.

Ps. Luin uudestaan myös synnytysjatkokertomukseni. Pitkälle on tultu.

2 kommenttia:

  1. Haa! Mä niin toivon, että voin kirjoittaa samanlaisen jutun vuonna 2019. Omien nelikymppisten kynnyksellä. Terveisin Muija täältä limulasin takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kippis! Jos aika kuluu nopeasti ekan lapsen kanssa, tokan kanssa tapahtuu vielä joku lisävääristymä aika-avaruus -akselilla. :D

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...