13.7.2015

Tiedote: Tässä kesässä ei ole mitään vikaa

Luin lööpistä, että meneillään on katastrofikesä vailla vertaa. Sen lisäksi, että kannattaa kysyä vaikka filippiiniläisiltä, mitä oikeasti tarkoittaa sääkatastrofi, voin kertoa, ettei tässä kesässä ole mitään vikaa.


Ymmärrän, että säästä puhuminen on näillä leveysasteilla ihan tarkoituksenmukaista. On tärkeää tietää, jäätyykö ulkona kuoliaaksi ilman kolmea kerrosta. Sen sijaan en ymmärrä, mitä "katastrofaalista" on helteettömyydessä. Mistä lähtien vain helle on määritellyt kesän?

Kesäkauhua kuuluu lietsoa myös erilaisilla kyselyllä. "Oliko mukava kesä?" Ihan kuin kesä olisi ohi. Vielä jäi puuttumaan laskuri, joka kertoo, kuinka paljon päivät ovat jo lyhentyneet.

Sauna lämpiää sateellakin.

Voi hyvän tähden. Mitäs jos vedettäisiin välillä ilon kautta?

Ihan koko aikaa ei sada. Saaristossa ei muutenkaan ikinä päde sääennusteet, joten turha niihin on tuijottaa. Sään toteaminen tapahtuu seisomalla pari minuuttia terassilla. Jos iho nousee kananlihalle, kannattaa pukea päälle.

On valoisaa. Aurinko paistaa suurimman osan vuorokaudesta, myös pilven takana. Aamulla (= kymmenen maissa) on helppo herätä.

Muillakin lajeilla on kesä. Iloisia perhetapahtumia on oravista västäräkkeihin. Pusikosta kuuluu piipitystä, kahahduksia, siritystä ja surinaa. Ininää kuuluu aika vähän, siitä pitää raikas pohjoistuuli huolen.

Elämä jatkuu sateellakin. Sadetakki pitää veden ulkopuolella vaikka lähtisi metsäretkelle. Ja kerrankin voi käydä museoissa ja kulttuuririennoissa kun ei tarvitse maata rannalla.

Kesällä voi ottaa nenän käyttöön. Juuri nyt tuoksuu päivänkakkara, pioni, mesiangervo, kurtturuusu ja jasmiini - ja grillissä kypsyvät teriyaki-nauriit.

Metsä on täynnä superfoodia. Metsästä löytyy ihan ilmaiseksi metsämansikkaa ja mustikkaa, kohta kypsyy lempimarjani vadelma.

Merivesikin on 19 eli ihan uimakelpoista. Juuri kävin esikoisen kanssa iltauinnilla. Paljon lämpimämpää kuin vappuna.

Entä mitä ne turistit ajattelevat? Minä tiedän, samaa mitä mekin. Että aurinkoloma haetaan Kanarialta.

Ja juu, minä kroonisena palelijana rakastan hellettä (paitsi öisin). Totta kai vähän lämpimämpi keli ja sateettomuus mahdollistavat muutamia ulkoaktiviteetteja. Mutta kun se ei ole ainoa asia, josta voi kesällä nauttia.

Saahan sitä tietysti lietsoa masennusta ihan niin paljon kuin haluaa, mutta eikö kannattaisi keskittyä vaikka noihin yllä mainittuihin asioihin. Masentua kannattaa vasta puolen vuoden päästä.

17 kommenttia:

  1. Olin vanhempieni kaa juhannuksena Saimaalla veneilemässä. Ihan oikeasti todettiin 12 asteessa auringon pilkahtaessa että pakko avata takkia kun tulee hiki. Tämän mahdollisti mm. pitkät kalsarit ja pipo. Ja siis ihan ilman ironiaa oli tosi hauskaa ja mukavaa. Se hauskanpito vain edellytti riittävää määrää vaatetta. Ja tietty venettä jonne pääsi lämpimään. Jos paatissa olisi palellut niin olisi varmaan hymyilyttänyt vähemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Naama ei sentään jäädy kuten tammikuussa. ;) Mäkin nukun villasukat jalassa, koska tälle mökille tuo pohjoistuuli osuu täydellisesti. Hrr.

      Poista
  2. Hellerakastaja minä nyökytteli vastentahtoisesti, kunnes päästiin kohtaan "Merivesikin on 19 eli ihan uimakelpoista.", jolloin kiljaisin pienesti siitä ajatuksestakin, että pitäisi kastaa edes varpaansa tuollaiseen jääveteen. :D Mutta rehellisesti sanoen en ole luonteeni vastaisesti ehtinyt kauheasti helteettömyydestä kärsimään, kun tuntuu, että on koko ajan töissä ja etenkin ulkohommissa on parempi, mitä vähemmän on nestehukan ja käristymisen vaaraa. Eikä pääkään ole niin usein aamulla kipeä, kun ei ole aurinkoisen terden houkutusta 24/7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri on harvoin tuon lämpimämpää, usein kylmempää. :D Tässäkin on sama juttu, jos hellettä tai lämmintä merivettä jää odottamaan, saattaa kesä mennä ohi.

      Poista
  3. Lisäksi voi miettiä niitä maanviljelijöitä, joille satotappiot on oikeasti vakava asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti. Niistä ei noissa iltapäivälehdissä ollut halaistua sanaa.

      Poista
    2. Hyvä kirjoitus! Säistä valittaminen on paikallaan, kun kyse on terveydelle/toimeentulolle haitallisista ilmiöistä. Muissa tapauksissa ylenpalttinen voivottelu ja kauhistelu ottaa päähän. Kamalaa on myös puhuminen siitä mitä aiotaan tehdä "syksyllä", silloin kun tarkoitetaan kesäloman jälkeistä aikaa elokuussa. Elokuu on KESÄkuukausi!!

      Poista
  4. Kun ilma ei ole kuuma, viileähkö järvi/merivesikin tuntuu ihan sopivalta uimiseen. Ja näillä keleillä on just hyvä tehdä pihahommia. Ei tarvi hikoilla ja luonto hoitaa taimien kastelun. Sää on mitä mainioin myös ulkoliikuntaan pyöräilystä tennikseen. Autossakaan ei lomamatkalainen läkähdy, vaikkei ilmastointi toimisikaan. Lapset tuntuvat tykkäävän eniten siitä, että vanhemmat ovat kotona ja on aikaa koko perheenä tehdä ja olla tekemättä kaikenlaista. Grillaaminenkin onkivempaa, kun aurinko ei samalla grillaa kokkia. Ei tarvi haista yököttävältä aurinkorasvalta ja silti nahka ei punoita. Teltassa nukkuja ei herää aamuviideltä hikimärkänä. Ja suunnilleen kaikkea, mitä voi tehdä helteellä voi tehdä näilläkin keleillä (paitsi auringonottoa ja talonmaalausta). On jopa helpompi tehdä.

    Mutta ennen kaikkea nauttikaamme tästä valosta!

    VastaaPoista
  5. Voi KYLLÄ! Itse asun 300km napapiirin yläpuolella eikä täällä ole IKINÄ tämän lämpimämpää ja silti kaikki valittaa :D Joo viime vuonna oli heinäkuun lopulla ja elokuun alussa tosi kuuma, mutta muuten ihan tätä samaa n. +8-15 astetta ja enemmän pilvistä kuin aurinkoa. En tajua ihmisiä. On toki kylmä, mutta ei ole satanut kertaakaan lunta (sitäkin on näkynyt kesäisin) eikä kunnollisia sadepäiviä ole ollut kuin ihan muutama. Muuten tuo tihkusade on pelkästään minusta raikas :D

    VastaaPoista
  6. Täsmälleen näinikkästeen. Viime kesän hellejakso on kyllä muistissa, eikä mitenkään positiivisesti.

    VastaaPoista
  7. KIITOS, sanon minäkin :)

    -NiinaS

    VastaaPoista
  8. Ja semmoinen juttu kesästä ylipäätään, että miksi (oi, miksi??) aina hoetaan sitä, että juhannus = keskikesän juhla, ja että juhannuksen jälkeen koko kesä onkin oikeastaan jo ohi. Siis oikeesti hei, millä logiikalla?

    Juhannuksena kesä vasta alkaa. Hyvänä vuonna heinä- ja elokuu ovat parhaat kesäkuukaudet. Muistanpa senkin _syys_kuun, kun Mikkelissä alkuyöstä istuimme pihalla iltateetä juomassa - vaatteina pitkähihaista paitaa ja pitkää hametta/housua, ei takkia tmv. Eikä paleltanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2000 lokakuun lopulla kävelin yöllä paljain jaloin raflasta kotiin, ei palellut. (Muistan siksi, että 40-vuotispippaloni oli raflassa :)

      Poista
  9. Hyvä teksti! Itse nautin tästä kesästä ehkä jopa enemmän kuin mistään moneen vuoteen: viimeiset kesät olen ollut töissä sesonkiravintolassa, jolloin "kesäasioiden" tekeminen on rajoittunut muutamaan terassisiideriin ja yhteen piknikiin kesässä, tai jotain. Tänä kesänä hoidan enemmän tai vähemmän osa-aikaisesti lapsia, ja voi miten ihanaa on, kun a)työ on rentoa ja sisältää ulkoilua ja mustikanpoimintaa, ja b) on vapaapäiviä! Halleluja! Nautin niin paljon, kun voin vain maata jokirannassa (terveisii turuust), syödä jätskiä, katsoa frendien koko tuotannon kahdessa viikossa tai vain lojua ja olla kesässä. Ei siinä lämpötiloilla niin väliä ole, vaikka rakastankin hellettä. Paitsi 40-asteisessa keittiössä ilman taukoja 12h, kuten viime kesänä oli tapana.

    VastaaPoista
  10. Tapaan sanoa, että jos tekee mieli valittaa säästä, on huonossa seurassa.

    Lisäksi kannattaisi itse kunkin muistaa, että helle – siis toisin kuin tämä helteettömyys – ihan oikeasti tappaa ihmisiä. Aina kun intiaanikesä kytkeytyy täälläkin hetkeksi päälle, aletaan lööpeissä laskea sitä, kuinka moni pitkäaikaissairas ja vanhus on helteisiin läkähtynyt. Hukkuneista puhumattakaan: mikäs juhannuksen hukkujasaldo olikaan? Kolme? Ja pahimpina vuosina se on ollut... jotain kakskyt?

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...