25.6.2015

Yksien juhlien taktiikalla

Jälkikasvun vanhentumisrituaali on nyt pidetty.


Vähän jännitin kertarykäys-konseptia, mutta ilta meni yllättävän hyvin. Kiljuntaa ja holtitonta törmäilyä oli vähemmän kuin odotin ja yhden siivouksen taktiikka on palkitseva.

Oikeastaan ainoa takaisku tuli pomppulinnasta. Vettä tuli taivaan täydeltä ja puhallinta ei saanut sateella käyttää. Loppujen lopuksi pomppimista ei jäänyt kaipaamaan kukaan. Sohvakin pelitti, paremman puutteessa.

Jokaisesta kerrasta oppii aina jotain uutta.



Henkilökunta

Jos vieraita on yli 30, kannattaa olla apua keittiössä, muuten ei ehdi vaihtaa vieraiden kanssa sanaakaan. Lastenhoitohommissa kunnostautuneet näppärät serkkutytöt tulivat kahvinkeitto- ja organisointiavuksi ja kas, ihan kuin olisin itse ollut vieraana. Kakkua en tietenkään ehtinyt syödä, mutta onneksi rääppäiset jatkuvat vielä pari päivää.



Elävä musiikki

Etu, joka tulee muusikkoystävistä: "Tervetuloa juhliin ja voisitteko muuten vetää pari biisiä?" Vesterinen yhtyeineen veti hienon akustisen setin Yökyöpeliä, Haloo Helsinkiä, Kasmiria ja muutaman omansa. Vaikka juhlijoita oli 2kk ikäisestä yli nelikymppisiin, kaikki tykkäsivät. Siinä on jotain ikärajatonta taikaa, kun ihminen esiintyy ihmiselle.


Kuohuviinibaari

Kun lapset ovat pieniä, suurin osa aikuisista jää juhliin itsekin. Miten pidetään juomatarjoilu helppona mutta monipuolisena? No skumppabaarilla tietenkin. Kuohuviiniä ja erilaisia juomalisukkeita sisältävästä baarista sai jokainen koota itselleen kesäjuoman omaan makuun, myös alkoholittomana.

Ei pöllömpää. Juhlatoimikunta kehittyy nähdäkseni vuosi vuodelta paremmaksi. Lahjoihin kun vielä keksisi jonkun järkevän avaamiskohdan. Mutta onhan tässä vielä muutama vuosi aikaa treenata.

17 kommenttia:

  1. Skumppabaari! Kopioin!

    VastaaPoista
  2. Mahtavat bileet! Loistokonsepti, herkulliset tarjottavat ja bändi ihan ykkönen.

    Vinkki lahjojen avaamiseen: älkää avatko niitä juhlissa. Kun juhlavieras antaa lahjan, siitä kiitetään kauniisti, jonka jälkeen lahjat laitetaan pöydälle tai hienoon isoon lahjapussiin. Kun juhlat ovat ohi, seuraavana päivänä tai vaikka joka päivä tulevan viikon ajan, avataan lahjat. Kirjataan ylös, mitä kukin antoi. Sitten kirjoitetaan kiitoskortit, jossa mainitaan lahja ja miten päivänsankari on sillä leikkinyt tms. Annetaan seuraavalla tapaamiskerralla, laitetaan päiväkotireppuihin tai postitetaan. Väitän, että tekee vaikutuksen sekä lahjan antajaan että saajaan :)

    - Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti tekee vaikutuksen! Lähinnä epäilen omaa sitoutumistani dokumentointiin. :) Mutta itse muistan ainakin jatkossa teipata kortin kiinni lahjaan, muuten ei ole seuraavana päivänä hajuakaan keneltä lahja oli.

      Poista
  3. Isommat lapset ovat tykänneet pullonpyöritys avauksesta. Sankari aloittaa pyörityksen, osuneen lahja avataan ja osunut saa pyörittää seuraavan. Ihan alkuun sopii ohjelmaksi.

    VastaaPoista
  4. Skumppabaari <3 Miten ihmeessä en ole itse tätä keksinyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitähän minäkin sanoin. Tämä oli nerokkaan serkkutytön jalostama idea masta skumppadrinkkiajatuksestani. Nuorissa on tulevaisuus!

      Poista
  5. Meillä ei avata lahjoja juhlissa, ja jos olen itse lapsen kavereiden synttäreillä koen sen hyvin vaivaannuttavaksi kun niitä avataan. Esikoisen kolmien synttäreiden ja kuopuksen yksien synttäreiden kohdalla olemme toimineet juurikin niin että kaunis kiitos lahjasta ja paketti syrjään odottamaan. Sitten juohlien jälkeen rauhassa avataan lahjat, keskustellaan keneltä se on, tutkitaan tavaraa tai nykyään onneksi usein tulee aineettomia lahajoja tai vaikka pähkinöitä (joita meidän perheessä arvostetaan tavaran yläpuolelle) ja sitten vasta siirrytään seuraavaan pakettiin. Ja tuo skumppabaari on niin meillä seuraavissa juhlissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä vähän rauhallisempi tahti noin päin. Ja ainakin tällä kertaa, kun oli kahdet juhlat yhdessä ja 15 lasta paikalla, oli pakko aikataulusyistäkin jättää lahjat juhlien jälkeiseen aikaan. Ne kortit vaan tuppaavat aina katoamaan!

      Poista
  6. Lapsen kaverit usein odottavat myös näkevänsä, kun sankari avaa itse valitun lahjan. Sitäkin kannattaa miettiä, jos jättää lahjojen avauksen ohjelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on ihan totta, varsinkin jos lahja on ns. rakkaudella valittu. Tällä kertaa lahjojen avauksen pois jääminen ei varsinaisesti ollut päätös vaan sattumien summa.

      Poista
  7. Lahjojen avaaminen - tähän kun keksisi jonkun aina toimivan ratkaisun. Tähän asti ollaan vähän sovellettu ja sävelletty sen mukaan, millaisesta (tapa)kulttuurista lahjan antaja on: jos heillä on tapana avata lahjat heti ja ihastella niitä, niin sitten mekin teemme niin. Muuten yleensä jätämme avaamisen myöhemmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama, mitään selkeää ja yhtenäistä linjaa ei meillä ole ollut. Viime vuonna avattiin pöydässä kun sattui olemaan se rauhallinen ruokailuhetki. Nyt oli vähän sekavampi ohjelma.
      Ps. Arvostan nimimerkkiä

      Poista
  8. Täällä lahjat harvemmin avataan juhlien aikana ja mulle on tullut tavaksi ottaa valokuva jokaisen lahjan avaamisesta ja lähettää se kiitokseksi lahjan antajalle.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...