14.6.2015

Nimipäiväsynttärit

Nyt se tapahtui. Snadi heräsi ensimmäistä kertaa siihen, että on olemassa syntymäpäiväjuhlia, joihin tulee muitakin kuin sukulaisaikuisia.

Hienoa. Kun perheessä on kaksi lasta, jotka ovat syntyneet kesällä viiden päivän erolla, on hiukan pohtimista, miten lastenjuhlat järjestetään.

Löysimme itsemme motista.

Jos molemmilla lapsille järjestetään erikseen kekkerit a) ystäväpiirin lapsille, sukulaisille ja kummeille b) koulu- / päiväkotikavereille ja c) piha- ja harrastuskavereille saadaan yhtäkkiä koottavaksi kuudet bileet.

Bonuksena joutuisimme aikatauluttamaan kesälomien takia kaikki juhannusviikolle.

Jyrkkä ei.

Kun tilitin ystävälleni, että en mitenkään kykene puhaltamaan ilmapalloja kahta viikkoa putkeen, hän antoi vinkin: kesälapsille voi synttärit järjestää nimipäivänä. Hän oli itse keskikesän lapsena kyllästynyt ainaiseen juhlattomuuteen ja kehittänyt nimipäiväsynttäreiden konseptin.

Mikä nerokas idea! Miksi ihmeessä survomme kaiken juhannusviikolle, kun juhlimme hääpäivääkin jonain sopivana ajankohtana. Eihän ketään loppujen lopuksi kiinnosta, onko päivä aivan oikea. Saman tien se voi heittää parilla kuukaudella.

Snadin synttärit siirtyvät heti ensi vuonna elokuulle, Skidin maaliskuulle! Jeah!

Tänä vuonna vedetään yksien juhlien taktiikalla. Yksi kattaus, yksi hulina, yksi siivous. Pikkulapsille tilataan pihalle pomppulinna ja isoille kakaroille järkätään aarrejahti. Bonuksena talon bändi esiintyy. 

Pohditaan sitä sadepäivän varasuunnitelmaa sitten myöhemmin.

22 kommenttia:

  1. Meillä on kaksi vanhinta syntynyt lähellä toisiaan toukokuussa. Tarkoituksena olisi tehdä tulevaisuudessa niin, että molemmat saa omat kaverisynttärit ja sitten pidetään yhteiset sukulaissynttärit. Eli kolmet pippalot pitää sitten järjestää (plus pienimmät juhlat syksyllä). Plaah. Odotan noita kaverisynttäreitä ihan kamalalla kauhulla. Olen luvannut ekat sellaiset eskarissa, eli ensi vuonna sekin on edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on molemmat saaneet ekat kaverisynttärit nelivuotisjuhlissa. Ehdottomasti olisi parempi aloittaa vasta eskarissa, mutta sosiaalinen paine kasvaa kun toisellakin jo on.

      Poista
  2. Me ollaan veljen kanssa synnytty samassa kuussa, ja meillä oli kans aina yhteiset sukulaissynttärit ja kaverisynttärit sitten erikseen. Eli kolmilla juhlilla selvittiin koko vuodesta.

    En tiedä oliko meno sitten silloin aikanaan vähän erilaista - ainakaan meillä ei ollut mitään lahjoja vieraille eikä kukaan järkännyt juhlia hoplopissa (jota ei ollut olemassakaan...), eikä siellä yleensä ollut mitään ohjelmaakaan. Eli äiti lähinnä leipoi tarjottavat ja kesti sitä älämölöä. Ja muuten kaverisynttärit oli aina arki-iltana, yleensä perjantaina, eli siinä se juhlien kesto rajautui melko kätevästi (aikaisintaan kuudelta, ja sittenhän ne ysiin mennessä loppuikin). Joskus oli ehkä ilmapalloja ja pöydässä kivat servetit, mutta ei mitään muita koristeita. Ehkä nykyään järjestäjältä odotetaan vähän enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me asuttiin pienenä niin hevon kuusessa, että synttärit pidettiin aina hyvin pienellä porukalla. Lisäksi me haluttiin broidin kanssa molemmat kaupan kakku, joten mutsi ei juurikaan joutunut vaivautumaan. Että juu, vähän helpommalla pääsi 70-luvulla.

      Poista
  3. Itä-Euroopassa (esim. Puola ja Unkari) nimipäivät ovat kova sana. Kakut, lahjat, juhlat jne. Nimipäivän voi myös usein valita - esim Katarinalla Unkarissa 10 nimipäivää (riippuen mikä pyhä Katarina on kyseessä). Yleensä valitaan kaukaisin synttäreistä, ellei nyt halua olla nimetty jonkun tietyn pyhimyksen mukaan. Näin saa juhlittua noin joka puolivuosittain. Tosin se tarkoittaa myös sitä, että lähisukulaisille pitää olla kolmet lahjat vuodessa (synttäri, nimppari, joulu), ja miltei joka kuukausi on jotkut sukubileet. Niissä aina juhlistetaan yhteisesti suvun synttärit ja nimpparit samaan syssyyn. -Sara-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en tiennytkään! Otetaanpa siis tämä itäinen perinne käyttöön!

      Poista
  4. Muksujen kaverisynttärit peräkkäin. Niin me tehtiin tänä vuonna ekaa kertaa ja ei varmasti viimeistä. 2½h bileitä kummallekin ja välissä 30min juhlakuosin korjaustauko(karkkikulhojen täyttöä yms.). Eli ekat juhlat alkoi 12:00 ja seuravat alkoi 15:00. Yhteiset kaverit (2kpl) oli sitten molemmat bileet läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huono idea! Tällaisella 2+2 setillä olisi tosiaan mahdollista pitää jonkinlainen roti vierasmäärässä.

      Poista
  5. Meillä neljästä lapsesta kolme on syntyneet peräkkäisinä kuukausina. Pienimmän synttäreistä on vajaa neljä viikkoa esikoisen synttäreihin ja niistä sit taas 3 viikoa tokan synttäreihin.

    Pienimmälle ei onneksi vielä tarvii kaverisynttäreitä järkätä, mutta kahelle isoimmalle tarttee. Ollaankin ratkaistu asia niin, että kesällä jossain sopivassa vaiheessa järjestetään yhteiset sukulais- ja ystäväperhesynttärit ja joko syksyllä koulujen alettua tai keväällä ennen koulujen loppumista on sit noiden isompien kaverisynttärit. Kerran järjestettiin samana päivänä, ensin esikoisen vieraille ja heti perään kakkosen vieraille juhlat. Oli aika rankka setti, mutta olipahan samana päivänä pietty pois.

    Pikkuhiljaa noi isoimmat alkaa olla niin isoja, että kaverisynttärit kutistuu vähän pienemmiksi ja nyt esikoinen suunnittelee uimarantasynttäreitä. Vain 2 kaveria ja piknik-eväät ja rantsuun :) Kuulostaa aika hyvältä näin juhlakoordinaattorin mielestä. Ei tarvii leipoo hulluna isolle sakille, ei tarvii puunata kotona ennen eikä etenkään juhlien jälkeen. Tarvii vain hakea tarvittavat ruoka-aineet kaupasta, auttaa vähän tuota synttärisankaria, joka haluaa tehdä eväät itte, viedä nää kolme kaverusta rantsuun, päivystää siellä itte omassa rauhassa ja kun neitoset on valmiita, viedä kaikki kotia ja purkaa kotona vaan eväskorin jämät paikoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näen tulevaisuuden taas vähän valoisampana. :)

      Poista
  6. Heippa!

    Mä en oo aatellu ottaa lastenkemuista paiseita. Muut tehköön mitä haluaa, meillä ollaan perinteisesti itsetehtyjen ja kaupasta ostettujen herkkujen äärellä ja tilanteen mukaan jotain leikitäänkin. Lapset kun keksiii sitä tekemistä myös itse, niin ei välttämättä tarvitse toimia seremoniamestarina. Kohta 4 v. saa ekat kaverisynttärinsä nyt elokuussa. 1,5-2 h. Arki-iltana yhteistä touhuilua. Lasten syntymäkuut on huhti, heinä ja elokuu. Näistä ainakin kahden viimosen sukulaissynttärit aion toki yhdistää. :)

    Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ahdistaa eniten ohjelma. Safkat tulee kaupasta, mutta noi pienemmät ei oikein osaa touhuilla vielä keskenään vaan on pakko olla jotain ohjattua tekemistä. Isommat tietty jo viihtyy itsekseenkin.

      Poista
  7. Kiitos vinkistä! Tämä menee harkintaan heinäkuussa syntyneen kuopuksen osalta, vaikka aikataulu nimppareillakaan ei ole ihan paras mahdollinen - heti vapun jälkeen, toukokuun muiden juhlien kynnyksellä ja keskellä kiireisintä työkautta.

    Joku tuossa ylhäällä totesi, että näitä pikkulapsisynttäreitä on vain rajallinen aika ja niin se tosiaan taitaa olla. Ihanaa - ja samalla, apua :)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menee säännöllisesti ohi se, että kaikki loppuu aikanaan - tarpeellinen muistutus! :)

      Poista
  8. Hyvä idea mutta menikö se muksuille läpi? ;) Meillä nimittäin ainakin kuopus nyt 5v odottaa niitä synttäreitään kuin kuuta nousevaa, puhuu ja suunnittelee niitä puoli vuotta etukäteen (huoh ja argh) että ei millään jaksaisi odottaa_vielä_ kaksi kuukautta. Toisaalta kyllähän kesä on hankala. Kun ne kaverit on matkoilla/mökeillä/leireillä ties missä. Ja sitten taas olishan se ehkä vähän epistä jos teidän tytöt joutuisivat aina tyytymään yhteissynttäreihin. Meillä tuo nimpparijuttu ei muuten auttaisi kun on fiksusti valittu nimi jota juhlitaan synttäreistä seuraavana päivänä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienempi ei tajua päivämääristä vielä mitään, mutta isompi vähän nikotteli. Sillekin noi synttärit on vuoden jet set tapahtuma joten katsotaan josko lämpenisi tässä vuoden mittaan. ;)

      Poista
  9. Suosittelen lämpimästi vielä harkitsemaan sitä maaliskuuta...Meillä kun lapset on syntyny tammi- ja maaliskuussa, niin synttäreiden järjestäminen pienissä (sisä)tiloissa aiheuttaa aina voivottelua siitä ettei juhlia voi pitää ulkona. Tai toki voi, mutta seitsemän vuoden kokemuksella sää on aina ollut mitä ankein, sekä tammi- että maaliskuussa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko ero iso kun tämä Suomen kesä on sellainen että näköjään saa ensi viikolla juhlia sisällä. :D

      Poista
  10. Meillä esikoinen on syntynyt heinäkuussa ja viime vuonna pidetyt ensimmäiset kaverisynttärit järjestettiin suosiolla elokuun puolella, että edes osa vieraista pääsi paikalle kesken lomakauden. Kemut kesti alle 2h ja puolen tunnin päästä siitä otettiin sukulaiset vastaan. Samalla rysäyksellä siis kaikki ja homma meni aika kivuttomasti. Päivä sovittiin jo muistaakseni kesäkuun puolella, niin kukaan (=anoppi) ei voinut valittaa isommin ja päivänsankari oli tyytyväinen, että parhaat kaverit pääsi paikalle. Saa nähdä, mitä tänä vuonna.

    VastaaPoista
  11. Jos lokakuun alussa keleillä vielä hellitään, lapsosen ensimmäisiä synttäreitä vietetään piknik-tyyppisesti läheisessä leikkipuistossa. Lapsi ei ite vielä hommasta varmaankaan paljon tajua, sensijaan juhlakansaa, eli sukulaisia, on paljon tarjolla. Leikki-ikäisiä serkkuja useampi. Nämä maalaisserkut on myös ihan pähkinöinä leikkipuistosta, joka on heille tosi harvinaista herkkua. Tuntuis tosi oudolta kahlita innokkaat lapset sisätiloihin aikusten kanssa, etenki kun tilaa on todella vähän.

    Yksi kummilapsistani on syntynyt heinäkuussa, kuudesta kerrasta olen päässyt juhlimaan synttäreitä oikeana päivä vain kerran! Tämä on aina iso harmistus molemmille, mutta päivää on haasteellista sovittaa kaikkien menojen mukaan. Etenkin kesän viikonloput ovat kyllä vaikeita aikoja koota ihmisiä syntymäpäiville, etenkin jos kovasti toivoo kaikkien saapuvan.

    VastaaPoista
  12. Taitaa olla lapset aina väärään aikaan vuodesta syntyneitä ;) Meillä esikoinen 5 päivää ennen joulua, kuopus marraskuun puolivälissä. Huonon synnytyssuunnittelun lisäksi tulimme antaneeksi heille nimet, jotka löytyvät kalenterista - tadaa, marraskuun lopusta! Mielellään kuulisin vinkkejä niihinkin tuleviin juhliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisko on syntynyt joulukuun puolivälissä, siis juuri siinä pikkujouluaikaan ;) hänelle on joskus järkätty maaliskuussa, vaikka ei mitään nimppareita olekaan. Pääsee kaverit paremmin paikalle kun ei ole jouluhäsä päällä. Toki voitte siirtää esim tammikuulle, tai miksei minne vaan?

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...