26.6.2015

Näin kokoat kuohuviinibaarin

Lanseeraamamme kuohuviinibaari aka skumppabuffa on herättänyt sen verran ihastusta ja mielenkiintoa, että laitan tähän vielä jakoon baarin kokoamisohjeet.


Voin ilokseni kertoa, että tässä konseptissa yhdistyy hyvyys ja helppous: pienellä vaivalla jokaiselle jotakin. Ja kun vieraat kokoavat itse drinkkinsä, ei emännän tarvitse täyttää laseja.

Kuohuviinin menekin voi laskea sen mukaan, että yhdestä pullosta tulee n. 6-7 lasillista, kun lasiin tulee muutakin täytettä. Varaa myös vissyä tai lehtikuohua alkoholittomaksi vaihtoehdoksi, jotta myös holittomat henkilöt saavat kivannäköisen ja maistuvan kesädrinkin.

Tarvitset
  • kuohuviiniä / proseccoa / cavaa (saa olla aika kuivaa)
  • mansikoita, pilkottuna
  • limeviipaleita
  • puska minttua
  • persikkapyreetä (soseuta tölkki säilykepersikoita)
  • tuorepuristettua appelsiinimehua
  • mustaherukkamehua
  • seljankukkamehutiiviste (Ikean paras tuote mutta muualtakin saa)
  • limemehua (purista itse, tulee parempaa)
  • jääpaloja

Hifistelijä asettelee näkyviin (tai teippaa ikkunaan) skumppabaarin käyttöohjeet ja seuraavat matemaattiset kaaviot:

  • Cava con fresas = kuohuviini + 1 rkl mansikkaviipaleita
  • Kir Royal = kuohuviini + 2 cl mustaherukkamehu
  • Mimosa = kuohuviini + 4 cl appelsiinimehua
  • Prosejito = kuohuviini + seljankukkamehu + limemehu + minttu + limeviipale
  • Bellini = kuohuviini + 1 rkl persikkapyreetä

Napatkaa ravintola Kolmos3sta originaali prosejito, jos liikutte Kalliossa päin.

Ja luonnollisesti voit keksiä näitä itse lisää. Poks poks vaan!

Ps. Jos kuohuviini ei putoa, drinkkihimoisen kannattaa tsekata Lähiömutsin ginillä höystetty kurkkusalaatti tai Moilaskan persikkasangria.

11 kommenttia:

  1. Mahtava idea! Kir Royalin ohjeeseen puutun tosin ihan vähän - meillä Ranskassa siihen käytetään mustaherukkalikööriä, ei mehua. Mehukin toimii, muttei maultaan ihan aito kir.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa, näinhän se menee. Mutta kun ei ollut kaapissa cassis-likööriä niin en jaksanut lähteä ostamaan. :)

      Poista
  2. Mahtavaa!

    Keski-Euroopassa Prosejitoa kutsutaan Hugoksi. Itse holautan siihen tilkkasen (todella tilkkanen) vielä vichyä, jotta ei tule juotua janoon pelkkää kuohuviiniä. :)

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prosejito on kyllä janojuomaksi aika petollinen, joten kuplavesilaimennus on kyllä paikallaan. Mutta ai että on raikas juoma!

      Poista
  3. Ginillä höystetty kurkkusalaatti, ahahha, putosin! Mutta joo, tämä skumppabaari on mainio idea. Mä olen muutenkin innostunut nyt siitä, että juhlissa juomat ovat yksi ohjelmanumero ja juhlijat pääsevät itse keittiöön tai tarjoilupöydälle räisköttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tom Collins on yksi mun suosikkijuomia, joten sen naamioiminen salaatiksi on oivallinen kesälomalounas. ;)

      Poista
  4. Kiva idea, tykkään! <3

    (Ja sitten vain odottelemaan "eikö suomalaiset juo jo muutenkin tarpeeksi, pitääkö siihen vielä yllyttää" -kommentteja.)

    Nim. It is Madam to you
    http://itismadamtoyou.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä sopii monenlaisiin juhliin, ei tarvitse olla lastenjuhlat. ;)

      Poista
  5. Vaari-postaukseen liittyen... Kiitos Katja, että vastasit kommenttiini, ja sanoit jotain tyyliin näin: "jos todella etsitte varaisovanhempaa, sen löydätte". No, nyt sitten kolme vuoden harkinnan jälkeen kirjoitin blogiini etsintäkuulutuksen. Tätä saa jakaa, jos haluaa: http://blogit.kaksplus.fi/blogi/heimeillavalvotaan/varamummohuuto/ Kiitos siis eteenpäin tökkäisystä asian suhteen :-)

    VastaaPoista
  6. Tulin oikein hakemaan täältä tarkempia ohjeita skumppabaarin tekoon synttärijuhliin :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...