Kun luonto tuijottaa

Tiedättekö, minulla on usein sellainen tunne, että joku tuijottaa. Muutaman kerran olen saanutkin tuijottajan kiinni verekseltään.

Katsokaa vaikka itse.

1. Järkyttynyt voikukka

Se alkoi siitä kun kävelin mökillä postilaatikolle. Ojasta tuijotti tämä selvästi ulkoasustani kauhistunut kaljupää.

Anteeksi vaan! Mä olen mökillä, joten mulla on pieruverkkarit ja tukka pystyssä! Ja kato ittees. Sinuna en lähtis ekaa kiveä heittämään.

2. Känninen unikko-alien

Kerrankin istuin ihan muina naisina Ravintola Pukin edessä kunnes huomaan, että umpikänninen unikko-alien yritti lähestyä. Vähänkö säikähdin tätä tunkeilijaa!

En kyllä anna rahaa, viinaan menis sekin. Kokeile pummata serkultasi Haisulilta!

3. Terapian tarpeessa oleva puolukka

Lähimetsässä istahdin kannolle nauttimaan kesäauringosta, kun huomasin jalkojeni juuressa surullisen, koiramaisen ja hieman syyttävän katseen.

En mä tallannut sun päälle! Sun kuuppasi punottaa kuule jostain muusta syystä. Ei, en tiedä, jeesaako Ben Furman puolukan lehtiä. Ei, mulla ei ole sen numeroa.

4. Maaninen siirtonurmikko

Sitten yks päivä laitettiin vähän puutarhaa ja taas tunsin katseen selässäni. Siirtonurmikolla oli menossa maaninen vaihe! Tai sitten automatka oli ollut pomppuisa ja tullut vähän paha olo. 

Tietysti joku voi nyt väittää, että tässä on diagnoosina (pareidolian lisäksi) joku äitiyden aiheuttama posttraumaattinen järkytys, joka näyttäytyy siten, että ihminen syyllistyy ihan turhasta ja näkee vastuuta kaikkialla. Onneksi tämä kuvamateriaali on sentään aika yksiselitteisesti puolellani.

Ps. Tiedän että en ole tunteineni yksin. Suomen kaikki tuijotetut, liittykää yhteen!