7.6.2015

Kolme ajatusta kesäleireistä

Koululaiset ovat nyt vaihtaneet kesälomalle - sille 10 viikon pituiselle painajaismaiselle setille, jolloin ei ole päivisin ohjattua toimintaa valtion puolelta, vaikka vanhemmat ovat töissä.


Pienestä paniikista huolimatta (tai juuri siksi) kaikki järjestyi, kun oli haukkana aamukahdeksalta sormi enterillä. Skidi on kesäkuun aikana liikuntaleirillä kaksi viikkoa ja WeeGeen kesäleirillä viikon. Sitten seuraakin jo leiriviikko maalla Mummin apulaisena, jossa ainakin mullataan perunoita, pestään ikkunoita ja leikitään kahvilaa.

Olen tässä kevään aikan käynyt läpi muutaman ajatuksen aiheesta, tässä kolme.

1. Kolme viikkoa = 478 euroa

On ihan selvää, että ekaluokkalainen on vielä liian pieni viettämään päivänsä yksin kotona (tosin minä en usko, että missään iässä yksinäisyys on hyvä vaihtoehto). Kesän ohjelma on hyvin vahvasti vanhempien aktiivisuuden varassa ja leirien hintahaitari on huima. Joitakin leirejä saa muutamalla kympillä, mutta esimerkiksi viiden päivän tanssileiri maksaa 255 euroa.

Ymmärrätte yskän: tulotasoja ja vanhempia on hyvin moneen junaan. Kuinkahan moni jää ilman paikkaa hinnan takia? Ja mitä ne lapset tekevät kesän? Onko tämä ongelma vai kuvittelenko vain?

Kuukausibudjetti on keskituloisellakin kovilla tällaisissa pesukoneen rikkoutumista vastaavissa paukuissa. Espoon kaupungilla (incl. seurakunnat) on tarjolla kesäaktiviteettejä vähän edullisemmin, mutta löysin nämä palvelut liian myöhään ja lisäksi moni leiri on vanhemmalle lapselle kuin ekaluokkalaiselle.

2. Tuleeko rahalle vastinetta?

Olin palveluiden suhteen aina ennakkoluuloinen. Lapsille järjestettävä kesätoiminta kuulostaa kyllä mukavalta paperilla, mutta ei ole mitään tapaa tarkistaa, vastaako käytännön toteutus myyntipuhetta. Kokemusta ei ole yhtään ja suomalaiset eivät ole mielestäni palvelutuotannossa tai tapahtumajärjestäjinä erityisen lahjakkaita. Lisäksi suhtautuminen lapsiin on joskus väärällä tavalla kunnianhimotonta.

Onneksi ainakin liikuntaleirin suhteen voin jo todeta olleeni turhan ennakkoluuloinen: päivät ovat olleet viihdyttäviä ja monipuolisia (tästä todisteena niskasta poimittu punkki). Ehkä yrityksen toimintahistoria on avainasemassa: jos maine merkitsee yrittäjälle mitään, ohjelmaan ja ohjaajiin täytyy panostaa.

3. Haluan aikuisten kesäkurssille!

Kurssitarjonta hämmästytti laajuudellaan. Oli majanrakennusta ja tähtitiedettä, eri urheilulajien treenamista, kuvataidetta, koodausta ja uimahyppyjä. Puhumattakaan sitten niistä yön yli leireistä, joihin ei ihan ekaluokkalaisella rohkeus riitä: vaellusta, ratsastusta ja arkeologiaa (!).

Hitto vie, yhtä lailla minäkin kaipaisin lomalla jotain ohjattua toimintaa. Ruuhkavuosipaahteessa tekisi todella hyvää ottaa edes päivä aikaa itselle, kokeilla oppia jotain uutta tai verestää vanhoja taitoja. Mitähän sitä keksisi? Löhötä nimittäin jo osaan.

Ehkäpä laajennan ensi kesänä yritystoimintaani. Project Mama -sertifioituja leiriotsikoita voisivat olla vaikkapa
  • Huoneensiivousleiri (sisältää välineet), 
  • Kamojen paikannuksen digitaaliset apuvälineet (yöleiri Nuuksiossa) ja  
  • Kello - mitä hyötyä siitä on.

Sana on vapaa: millaisia kokemuksia teillä on koululaisten kesätoiminnasta? Onko ollut onnistumisia vai floppeja, rahastuksen makua vai täydellistä timanttia?

46 kommenttia:

  1. Yksinhuoltajalle tuollaiset summat on tähtitieteellisiä. (Onneksi meillä on sitten taas mahdollisuus lomien vuorotteluun ja tämä pelastaa kesät).

    Meidän pienessä 400 asukkaan kunnassa kesäleiri kestää 2 viikkoa ja maksu on huimat 50€ per viikko. Ohjaajia 40 lapselle on kuusi - joista yksi artesaani ja loput koulunkäyntiavustajia ja nuoriso-ohjaajia - ja ohjelmasta saa joka päivä valita sen hetkisen fiiliksen mukaan liikunta- tai kädentaidopainotuksen.

    Lisähintaa (vähän) tuo perjantain retkipäivän lounas, muuten kaikki kuuluu hintaan. Viime viikolla olivat lähikaupungin HopLopissa ja tällä viikolla menevät eläinpuistoon.

    Ihan jees, mielelläni veroja maksan, jos ne tällaiseen menevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän on hyvä järjestely, aika monta ohjaajaakin per lapsi!

      Poista
  2. Juuri eilen kirjoitin blogipostauksen teemalla "Eläköön kesäleirit". Meidän esikoinen päätti jo viidennen luokan, joten meillä on aika monesta kesäleiristä kokemusta. Hän ei enää käy lastenhoidollisista syistä kesäleireillä vaan siksi, että siellä on mukavaa toimintaa.

    Pojat ovat olleet hyvin erihintaisilla leireillä, Heurekan kalliista tiedeleiristä tänään alkavaan Pikkuyrittäjät-leiriin, joka maksaa 25 euroa. Halvimpia ovat olleet kunnan liikuntaleirit, jotka ovat olleet lähikoululla. Kalliimpia sitten erikoisleirit kuten Heureka tai sirkusleiri.

    Meillä ei ole sattunut leirihuteja vaan kaikki ovat kyllä olleet rahan arvoisia.

    http://www.taikasaappaat.blogspot.fi/2015/06/elakoon-kesaleirit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Pikkuyrittäjä-leiri kuulostaa hallituksen kansantalouden pelatusohjelmalta. :D

      Poista
  3. Mikkelissä paikallinen MAHL (Mikkelin alueen harrasteliigat) järjesti nyt toista kertaa WHL-kesäleirin. Lapsen sai viedä paikalle jo ennen kahdeksaa ja leiripaikalla odotti höyryävä kaurapuurokattila. Hintaan kuului aamupalan lisäksi päiväruoka ja välipala. Koko päiväksi oli järjestetty erilaista liikuntaa suunnistuksesta uintiin ja sählyyn. Olen nähnyt kesäleirejä jos jonkinlaisia (vanhin lapsi jo 20 v) mutta tämä porukka osaa asiansa! Lämmin kiitos teille Tuomas, Pasi, Mika, Eetu, Kimmo ja Maria! Lapsi oli tyytyväinen ja äiti myös!

    VastaaPoista
  4. Meillä kolmen viikon leiripaikka valittiin sijainnin mukaan. lapsi pääsee sinne itse kävellen.

    Esim. Suomenlinnan leiri olisi ollut kiva, mutta jos vien ekaluokkalaisen sinne ysiksi ja pitää taas olla neljältä hakemassa, niin työpäivä jää 6-tuntiseksi.

    Ekan viikon kokemuksen jälkeen 80 euroa/viikko on kattanut ruokaa, seuraa, vakuutuksen ja retkiä. HYVÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä tämä sama rajoite eli kaikki leirit oli löydyttävä tästä parin kilsan säteeltä, johon pääsee itse kulkemaan. Muutaman vuoden päästä maailma on sitten auki ihan eri tavalla.

      Poista
  5. Ei kokemusta kesäleireistä, mutta aikuisten leireistä tuli mieleen, että Satu on tainnut järjestää muutamaa ratsastusleiriä Islannissa, ehkä ensi kesäksi ehdit ilmoittautua ;)

    VastaaPoista
  6. Lapsi päätti juuri kolmannen luokan, joten jonkin verran kokemusta eri leireistä on kertynyt. Tähän mennessä lapsi on ollut ainakin liikunta-, sirkus-, näytelmä- ja tiedeleireillä. Hintahaitari on ollut 60-150€/viikko. Halvin leiri oli vain puolipäiväinen (10-14) eikä sisältänyt ruokaa, joten omat eväät piti olla mukana. Se oli kuitenkin lähellä kotia, joten omatoiminen liikkuminen oli helppoa ja yksinäisiä tunteja ei päivään tullut kovin montaa.

    Yhtään huonoa kokemusta leireistä ei ole, vaan aina on lapsen mielestä ollut kivaa. Yleensä olen itsekin ollut positiivisesti yllättynyt, mitä kaikkea ovat ehtineet yhden viikon aikana tehdä. Myös tarjonta pääkaupunkiseudulla on ihanan monipuolista, mutta hintahaitari on kyllä aikamoinen. Kallein leiriviikko, johon olen tärmännyt oli yli 300 euroa! Onneksi myös kaupunki ja eri yhdistykset järjestävät kohtuuhintaista toimintaa. Ja Helsingissä voi aina mennä myös leikkipuistoon. Siellä on aikuisia paikalla ja usein myös ohjattua tekemistä ja ruokakin on ilmaista. Ainakin meillä oman lähipuiston ohjaajat ovat lapselle tuttuja, joten ihan hyvin voisin 9-vuotiaan jo ohjata sinne viettämään päivää, jos leirit eivät olisi vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän isompi koululainen sillä puistollakin selviää, varsinkin jos on kavereitakin matkassa. Puistoruokailu on kyllä <3

      Poista
  7. Meidän ekaluokkalainen on nyt toista viikkoa seurakunnan päiväleirillä. Hinta kahdelle viikolle on vain 55€, pitää sisällään ruuan ja välipalan, retket (tänä vuonna päivälehden ja luonnontieteellinen museo sekä pienempiä lähiretkiä) ja vakuutukset. Lapsi on ihan täpinöissään kavereista, ohjelmasta ja toiminnasta (viime viikolla askartelivat ainakin kuminauhakoruja ja keppihevoset). Leirille meno oli lapsen oma toive, vaikka olen itse jo äitiyslomalla. Pikkusisko (6v) kyselee jo joka päivä, että pääseekö hän myös sinne kahden vuoden päästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites muuten nuo seurakunnan leirit - onko sisältö kovin uskontopainotteista? Luonnontieteellinen museo nyt ei ainakaan siltä kuulosta.

      Heh, meilläkin muuten kysellään että milloin saa mennä kouluun... No vielä olis muutama vuosi lusittavana tulla päiväkodissa.

      Poista
    2. Toivottavasti se, että kyseessä on seurakunnan leiri, sentään jotenkin näkyy. ;)

      Seurakunnan järjestämät leirit ovat vahvasti subventoituja: tuolla rahalla ei saa edes ruokia & kuljetuksia, paikan vuokrasta tai työntekijöiden palkoista. Kirkkoonkuulumattomilta on alettu ainakin Tampereella pyytää korkeampaa maksua, koska kirkkoon kuuluvat maksavat kirkollisverojen muodossa osan niistä kuluista, mitä osallistumismaksu ei kata.

      Poista
    3. Itse olen ollut kouluikäisenä lähinnä seurakunnan leireillä, eikö mieleen ole jäänyt että uskonto olisi ollut esillä muuten kuin ruokalauluissa(se mikä hoilataan ennen ja jälkeen syömisen :) ). Varmasti on kyllä erojakin. Mutta oman näkemyksen mukaan seurakunta tarjoaa edullisia leirejä juuri siksi, että myös vähävaraisemmat saavat ohjattua toimintaa, ei käännytyksen takia. Meidän seudulla leireille oli joku tulorajakatto.

      Poista
    4. Juuri näin. Maksuja subventoidaan, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua - ja itse kukin meistä osallistuu tähän subventointiin maksamalla kirkollisveronsa.

      "Käännyttäminen" on vähän outo sana tässä yhteydessä, kun seurakunta järjestää toimintaa omille jäsenilleen. Kun lasten kanssa toimitaan, puhutaan kristillisestä kasvatuksesta.

      Poista
    5. Tää menee nyt ihan off-topic, mutta itse olen ihmetellyt samaa: kirkkoon kuuluvien ihmisten toivetta saada kirkkonsa ilman uskontoa, esimerkiksi jotkut toivovat, että vihkiseremonia tai kastetilaisuus ei olisi liian uskonnollinen. Aika ihmeellistä.

      Oliver

      Poista
    6. Erinomaisen hyvä asia, jos ja kun kirkkoonkuulumattomilla on eri hinnasto seurakunnan leireille. Onkohan tällaisia leireille pyrkiviä sitten paljonkin? Aika jännältä tietysti kuulostaa tilanne, jossa esim. mahdollisesti koulussa halutaan elämänkatsomustietoa, mutta kesäksi pistetään seurakunnan leirille.

      Poista
    7. Ainakin meidän pienessä kunnassa seurakunta on ainoa joka noita isompia lasten leirejä järjestää, tässä ehkä syy niille kirkkoon kuulumattomillekin halukkaille?

      Poista
    8. Kaikki luterilaiseen kirkkoon kuulumattomat eivät suinkaan ole ei-kristittyjä. Esimerkiksi moni vapaisiin kristillisiin kirkkoihin kuuluva voi oikein hyvin laittaa lapsena kirkon leirille tai kerhoon. Luterilaisella kirkolla on ihan eri tavalla kapasiteettia järjestää toimintaa kuin pienillä seurakunnilla, joissa suurin osa työstä tehdään vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusvaroin. Tietenkin on mielestäni ok, että kirkkoon kuulumattomat maksavat sitten enemmän kuin kirkkoon kuuluvat.

      Poista
    9. Meillä seurakunnan leirillä Kristillinen kasvatus näkyi tosiaan ruokalauluissa ja joinakin aamuina olleissa aamuhartauksissa, joissa siis kerrottiin joku (usein eettinen)tarina (yleensä ei edes raamatun kertomuksia) ja laulettiin muutama laulu. Pääosin toiminta oli kuitenkin leikkiä, askartelua, ulkoilua jne. Ja täällä ei vaikuta ainakaan vielä kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus. Meillä tietysti lapsesta oli mielekästä nähdä omaa päiväkerhoaikaista lastenohjaajaa :)

      Poista
    10. Tämä riippuu todella paljon vetäjästä. Itse kävin seurakunnan leirillä kahdeksanvuotiaana ja leiri oli painajaismainen kokemus, sillä leikkiä ja lepoa oli hyvin vähän ja leiri koostui lähinnä todella pitkistä opetustilanteista, jossa lapset istuivat ringissä ja pappi tai muu seurakuntatyöntekijä puhui. Toisaalta taas rippileirini, joka oli naapuriseurakunnan (oman varsinaisen kotiseurakuntani) pitämä, oli todella ihana ja loistava leiri kaikessa kokonaisuudessaan vetäjien ansiosta (: Lasta leirille ilmoittaessa on hyvä kysellä muilta leirillä aikaisemmin olleilta, mitä mieltä he ovat olleet ja jos kyseessä on yöleiri, mahdollisesti pienen lapsen kohdalla piipahtaa tai ainakin soittaa joka ilta.

      Poista
  8. Meillä kunta järjestää kesäkuun ajan varsin edullista kesäkerhoa 1-2-luokkalaisille. Tokaluokalla meidän lapset kieltäytyivät menemästä sinne enää: heistä tuntui, että loma ei alkanut, kun täytyi edelleen viettää päivät koululla. Eipä siinä sitten muu auttanut kuin omantunnontuskissa jättää porukka keskenään kotiin (2 tokaluokkalaista ja pari vuotta vanhempi isoveli). Työnantaja jousti, joten pystyin jatkamaan työpäivää molemmista päistä ja pitämään pidemmän ruokatunnin, jolloin kävin kotona lämmittämässä ruuat ja laskemassa lapset.

    Päiväleirit ovat sinänsä ok, mutta jos matka on liian pitkä pyöräiltäväksi, niihinkin osallistuminen on ollut työnantajan joustavuuden ja kaveriporukan vanhempien kimppakyytijärjestelyjen varassa: Jos leiri on klo 9-15, yksi kuskeista myöhästyy aamulla ja toinen joutuu lähtemään töistä aikaisemmin iltapäivällä. Melkoisesti aktiivisuutta ja luovia logistisia järjestelyjä vaatii tämäkin. Vähän isommille lapsille toivoisin enemmänkin kohtuuhintaisia leirejä, joilla myös yövytään.

    Hankalin vaihe on meillä jo ohitettu, kaksoset ovat nyt 11 ja isoveli 13. Eniten niissä viikoissa, jolloin lapset lomailevat yksin kotosalla, ei rassaa enää yleinen huoli pärjäämisestä, vaan ruokahuolto: joka päivälle pitää olla myös lounas ja välipala mietittynä. Näin kesällä sitä aina huomaa, kuinka loistava etu kouluruokailu on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ymmärrän kyllä, ei olisi kiva viettää lomaa duunin tiloissa... Yövyntäleirit kiinnostavat minuakin, mutta ehkä ensi vuonna voi varovaisesti kokeilla. Lapsiperhelogistiikka on kyllä taitolaji joka edellyttää paitsi kulkuneuvon myös hermoja ja verkostoja.

      Poista
    2. Lisäisin alkuperäiseen kommenttini vielä yhden näkökulman: Kun lapset jo pärjäävät kohtuudella itsekseen kotona ja haluavat siellä olla, ei kannata ohjelmoida koko kesää täyteen. Ei pelkästään loman viettäminen duunin tiloissa, vaan myös aikataulutetun elämän jatkuminen ei tunnu lomalta. Meillä toinen 11-vuotiaista ei halunnut ensimmäisellä lomaviikolla mennä sisarustensa kanssa leirille, vaan löhöili tyytyväisenä yksin kotona lukemassa kirjoja ja aina välillä kävi hyppelemässä trampalla. Ainoa harmi oli kylmä ilma, kun ei voinut mennä kavereiden kanssa uimarannalle. Kaikki kolme selvästi kaipaavat välillä vapaata aikaa, jolloin ei tarvitse tehdä mitään erityistä.

      Poista
    3. Mä olen myös ollut lapsi, joka en olisi halunnut kesällä mihinkään leireille. Luulen, että yksi vaihtoehto voisi tulevaisuudessa meidän perheessä olla myös jonkun naapurin teinin palkkaaminen katsomaan lasten perään. Arvotan aika korkealle juurikin sen, että lapsi saa olla rauhassa ihan vain kotonakin eikä joka aamu tarvitse lähteä johonkin.

      Poista
  9. Espoossa kolmoselle menevä pätkä roudataan autolla leirille joka päivä. Kolme viikkoa ja kolme leiriä. Rahaa menee kolmeen leiriin reilu 500 euroa yhteensä (on muuten pois kesälomamatkakassasta). Kyrsii, minkäs teetkun lapsi ei halua olla yksin kotona. Eka viikko meni hyvin, lapsi tykkäsi. Tänään oli innoissaan menossa seuraavalle leirille, reilun tunnin kuluttua saan kuulla millä mielellä pätkä on.
    Mutta ilmoittautuminen on kilpailua, leirir arvokkaita ja ainakin tähän asti rahalle on saatu vastinetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, molempia näkökulmia. Mikä oli tuomio tästä uudesta leiristä?

      Poista
    2. Tuomio tuli heti kun nähtiin: KIVAA! eli lapsi on onnellinen = äiti on onnellinen

      Poista
  10. Meidän kolmasluokkalaisemme on musiikkipäiväleirillä arkisin kello 9-13. Maksu 25 € kirkkoon kuuluvilta ja 30 € muilta sisältää vain opetuksen ja muun ohjelman (ml. tilavuokra): eväät tuodaan itse. Matkat lapsi kulkee itsenäisesti bussilla, paitsi nyt ensimmäisenä aamuna kävin viemässä.

    Kuunvaihteessa lähdemme lasten kanssa yhdessä partioleirillle. Joskus sitä miettii, että jos pistäisi vain lapset, niin kuin muutkin vanhemmat. Semmoinen toive minulla on, että ei ainakaan meidän vapaaehtoisten järkkäämille leireille pistettäisi lapsia vasten tahtoaan hoitoon. Yksi kiukutteleva mukula voi varsin tehokkaasti pilata leirin kaikilta. Ei näitä tapauksia usein ole, mutta kiukuttelijat jäävät kyllä mieleen.

    VastaaPoista
  11. Heh heh, täällä Amerikassa kesäloma kestää (joillain) yli kolme kuukautta ja leiriä voi sanoa halvaksi, jos se maksaa $500 per VIIKKO. Onneksi ne onkin sitten yleensä tosi laadukkaita.

    -Niina

    VastaaPoista
  12. Mun nyt 12-vuotias oli viime kesänä ekaa kertaa leirillä, Heurekassa, jonne pääsi kaverin kanssa kotoa vartissa pyörällä. Tänä vuonna on myös menossa. Viime kesänä oli 3 ekaa viikkoa yksin kotona, käytännössä siis yhden viikon jaksoi heilua kavereiden kanssa huudeilla ja kaksi oli jo tervanjuontia. Tänä kesänä oli viikon kotona, eilen lensi mummolaan viikoksi, sitten on taas kotona ja sitten mä lomalla 2 viikkoa, sitten isänsä mukana viikon, sitten mä lomalla 3 viikkoa, sitten leirillä... On tää melkoista kikkailua...

    VastaaPoista
  13. Kesäleirit huippujuttu ja niitä voisi järjestää vielä juhannuksen jälkeenkin (aika moni päättyy juhannukseen).

    Helsingissä tokaluokkalaiset ei ainakaan meidän koulussa mahdu ensi syksynä iltapäiväkerhoon ja siinä sitä haastetta vasta onkin! Yhdistelmä työ ja lapsen lyhyt koulupäivä. Ainoa ratkaisu yksin (kavereiden kanssa) kotona ei kuulosta loogiselta.

    VastaaPoista
  14. Koululaisista ei mene enää päiväkotimaksua, joten itse olen ajatellut kustantavani leirit sitten säästyneillä pk-maksuilla. Vuodessa säästöä kertyy kahdesta lapsesta kuitenkin muutaman leiriviikon verran.

    VastaaPoista
  15. Täällä keskellä-ei-mitään alueella ei ole juuri mitään tarjolla, paitsi seurakunnan 3 h (maksuton plus omat eväät) kesäkerho. Me ollaan menty sillä. Koska a) logistiset ja aikataulusyyt - leiriläistä ei voi viedä oman työajan mukaan oven taakse odottamaan toiminnan alkamista ja b) raha - ei vain pysty maksamaan noita summia.

    Meille on kesätoiminta ollut vain ja ainoastaan lastenhoidollista. Yhtenä vuonna panostettiin heppaleiriin, josta tyttö ikävöi iltaisin kotiin.

    VastaaPoista
  16. Mistä löydätte kaikki mahdolliset leirivaihtoehdot? Onko jotakin kokoavaa nettisivua johon järjestäjätahot voivat ilmoittaa itsestään? Vai kaikki vain ahkerasti googlettaa?
    Esikoiseni menee nyt syksyllä kouluun, joten ensi kevättalvella homma edessä. Hyvät vinkit, kullan kalliit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulussa jaetaan esitteitä, seurakunnalla on nettisivut, jotain tulee Helmin kautta.

      Poista
    2. Googlettamalla ja kavereiden vanhempien vinkistä. Helsingissä on ainakin niin paljon järjestäviä tahoja (kaupunki, urheiluseurat, yritykset, yhdistykset, yliopisto, partio jne. jne.) että kattavaa kuvaa on vaikea saada. Kannattaa ehkä miettiä, mikä lasta voisi kiinnostaa ja lähteä sitä kautta selvittelemään. Ja olla liikkeellä ajoissa....

      Poista
  17. Luonto-Liittokin järjestää lastenleirejä (7-vuotiaille ja sitä vanhemmille) sekä päiväleireinä että yövyttävinä versioina. Olen kuullut pelkkää hyvää. Omat lapset ovat vielä liian pieniä, enkä siis ole päässyt kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin meinasin mainostaa, että Luonto-Liitto tarjoaa sekä päiväleirejä ruokailuineen, perinteisiä telttaleirejä että esim. perheleirejä, jonne aikuisetkin pääsevät mukaan! Olen ollut ohjaamassa sellaista, ja yleisin aikuisten kommentti oli "Kivaa, kun on ohjattua ohjelmaa ja ruuat tulevat valmiina pöytään" :) Onpa nykyään näemmä myös ensileirejä: "Lyhyt, kahden yön mittainen ensileiri on hyvä tapa totutella leirielämään ja kerätä rohkeutta osallistua kesän täyspitkille leireille." Tarjontaa on ainakin Uudellamaalla pitkin kesää, myös vielä elokuussa. Tiedot: www.luontoliitto.fi/leirit

      Poista
  18. Kalliitahan monet leirit on. Leirin järjestäjän kanssa keskusteltuani on selvinnyt, että suurelta osin syy tähän on ihan vaan työn hinta. Jos kustannusrakenteen mikään osa-alue (tilat, ohjaajat, ruokailu, tarvikkeet) ei ole subventoitu ja jos ohjaajien suhteen pidetään kiinni minkäänlaisista normeista pätevyyden ja palkkatason suhteen niin työnantajamaksut ja alv pitävät hinnat juuri tuollaisina.
    Ja jos ollaan sitä mieltä, että leiriläisten vanhemmille ei voi vyöryttää koko maksua, niin pitää kysyä, että mikä on oikea taho kustannusvastuuta jakamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea taho on kunta, seurakunta - tai sitten jos saadaan vapaaehtoisia ohjaajia (kuten partiossa).

      Poista
  19. Meidän ekaluokkalainen on neljä viikkoa marttojen kesäkerhossa. Hinta neljälle viikolle 280 euron luokkaa eli aikaslailla sama kuin päiväkotikuukausi. Hintaan kuuluu lounas ja välipala. Ja kivaa on kuulemma ollut. On liikuntaa, askartelua, ompelua, soitinten rakentelua, kokkikerhoa ja montaa muuta aktiviteettia. Marttana itsekin liputan kovasti Marttojen puolesta :)

    VastaaPoista
  20. On ne huikeissa hinnoissa nuo leirit. Pientä protestia kyllä, että jos leiri maksaa 130 euroa viikko, niin olettaisin siihen hintaa sisältyvän lounaan lisäksi myös välipalan. Mutta lapsi viihtyi, niin mitäpä äiti valittamaan.

    VastaaPoista
  21. Tämä on yksi niistä asioista, minkä takia ei ole hinkua muuttaa kouluikäisen lapsen kanssa länsinaapurista takaisin Suomeen. Fritidshemistä annettiin lappu, johon kirjotettiin kesän hoitoajat. Muita järjestelyjä kesä ei vaatinut. Hinta n. 80 e/kk kuten kouluaikaankin ja maksamme tulojen mukaan määräytyen maksimimaksua. Oman koulun fritis on kiinni heinäkuussa, mutta tarvitseville on hoito samassa kaupunginosassa. Lapsi pääsi ekalta ja tällä systeemillä mennään vielä monta kesää.

    Hyvää kesää!

    -Kaisla

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...