Tietoa mainostajalle ›

25.4.2018

Näin onnistut siman kanssa



Olen tehnyt simaa nyt useamman vuoden putkeen. Pullot eivät ole räjähtäneet, poreita on ollut sopivasti ja rusinat nousseet aatoksi, vaikka joskus on alkuun näyttänyt huonolta. Ja kun makukin oln ollut kohdillaan (anoppikin tykkää), kätevä emäntä -fiilikseni on noususuhdanteessa.

Jos et vielä ole kokeillut simahommia niin rohkaisen kokeilemaan! Jaan muutaman olennaisen vinkin, joista olen itse ollut kiitollinen.

Perinteinen simareseptihän on seuraava:

4 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g taloussokeria
1–2 sitruunan mehu (olen pistänyt kolme sitruunaa)
herneen kokoinen pala tuorehiivaa

Ensin kuumennat kattilassa kaksi litraa vettä, johon sulatat sokerit ja laitat puristetun mehun sekä kuoriraasteen. Sitten lisäät kaksi litraa kylmää vettä päälle, jonka jälkeen odotat että kattila viilenee. Sitten vain liuotat hiivapalleron pieneen vesitilkkaan ja kaadat kattilaan. Kattila saa jäädä vuorokaudeksi pöydälle käymään.

Seuraavana päivänä kaadat siman (vinkki: suppilo) pulloihin (vinkki: 5 kpl), joissa on pohjalla teelusikallinen sokeria ja muutama rusina. Älä laita korkkia kiinni tiukkaan. Kun rusinat nousevat pintaan muutaman päivän päästä, sima on valmista.

1. Hiivaa tarvitaan tosiaan vain herneen kokoinen (ei peukalonpään) pallero siihen neljään litraan nestettä. Jos keitos ei lähde kuplimaan puolessa vuorokaudessa, olet joko tappanut hiivan laittamalla sen liian kuumaan nesteeseen tai sitten keitoksella on liian kylmä. Nosta sanko / astia johonkin lämpimään esim. kylppärin lattialämmityksen päälle ja tsekkaile tapahtuuko mitään.

2. Jos et kaipaa tajunnanräjäyttävänmakeaa juomaa, laita sokeria vain puolet perusreseptin määrästä ja testaa miltä tuntuu. Perusreseptihän löytyy fariinisokeripussin kyljestä, joten on selvää, ettei makeutuksessa säästellä. Pienellä vähennyksellä juomasta tulee aikuiseen makuun sopivaa.

3. Juomaan lisää raikkautta inkivääri. Kun astiaan pilkkoo tuoreen inkiväärin palasia (näitä voi laittaa myös pulloon), makuun tulee potkua. Tämä on todennäköisesti myös aivan loistava nuhajuoma!







Itsetuntoni on kokemuksen myötä parantunut. Tällä hetkellä porisemassa on verigreippi-vaniljasima (laitan reseptin, jos tulee hyvää) ja kesällä aion vihdoin tehdä sitä raparperisimaa.

Ei se väärin ole, jos mutsi tuoksuu pullan sijaan simalta! Ja onpahan teoria hallussa jos muutan joskus eteläiseen Ranskaan viininviljelijäksi. Kili kili!

6 kommenttia:

  1. Meidän äiti teki raparperisimaa kesäisin kun olin kakara, ja se oli niiiiin hyvää, paras kesäjuoma.
    Tässä mahlaa kerätessä oon aprikoinut, että pitäiskö tehdä mahlasta simaa, joko sitä tai sitten viiniä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta niin tulee mehumutsi! Hei mahlasima kuulostaa ihan terveysvaikutteiselta vientituotteelta, jolla saadaan Suomi nousuun. Go for it!

      Poista
  2. Olisko mahdollista saada sitä onnistunutta simaohjetta esiin?

    t. sitä oikeaa yhä etsivä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki! Tämä tuunattu versio oli siis sen fariinisokeripussin kyljestä.

      4 l vettä
      250 g fariinisokeria
      2 tuoreen sitruunan mehu + kuoriraastetta
      tuoretta inkivääriä
      1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)
      sokeria, rusinoita

      Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Lisää loput vedestä sekä sitruunamehu joukkoon, anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva nestetilkkaan ja sekoita nesteeseen. Anna käydä huoneenlämmössä noin 1 vrk. Pullota sima. Lisää pulloihin 1 tl sokeria, ison peukalonpään kokoinen pala inkivääriä siivuina ja muutama rusina.

      Säilytä ensin viileässä viisi päivää, sitten pöydälle käymään pariksi päiväksi. Poreilu kiihtyy lämpimässä ja saat kuplat vaikka päästelet painetta pois kerran päivässä. Viilennä ennen tarjoilua.

      Poista
  3. Hieno homma että onnistuit sokerin vähennysohjeellani. Samoin täällä onnistuttiin ihan hienosti tänäkin vuonna. =)

    Kiitos kuuluu ehdottomasti myös äidilleni, joka tämän sokerin vähennyksen on aikanaan keksinyt ja edelleen minulle opettanut. Luulen että äitini alkuperäinen syy sokerin vähentämiseen oli ihan säästösyistä (50-60-luvulla sokeri oli kallista), mutta sitten jälkeenpäin totesi että simasta tulee raikkaampaa kun sokeria on vähemmän. Meillä kyllä lapsetkin tykkää enemmän "Mummin simasta" kuin kaupan vastaavista.

    Kiitos myös inkiväärivinkistä ! Teen seuraavan satsin varmaan tällä viikolla eli täytyy kokeille ainakin osaan pulloista tuota inkiväärin lisäämistä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuli ihan tosi raikkaan makuista eikäs ellaista hampaisiin takertuvaa siirappia. :) Hyvä sun mutsi!

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...