27.5.2015

Setätrio päivähoidon kimpussa

Päivän sana on hallitusohjelma. Näin lapsiperheellisenä piti nielaista pari kertaa kun lueskelin setätrion ideaverstaan satoa. Hyväksyn asuntolainan korkovähennysten leikkaamisen sekä kallistuvan pantteripussin ja kaukolämmön, mutta lapsilta -- päivähoidosta ja peruskoulutuksesta -- leikkaaminen on idioottien puuhaa.


Tavoitteena on mm. kasvattaa päiväkoti-ikäisten ryhmäkokoa samalla kun maksuja nostetaan. Lisäksi HS:n mukaan myös selvitetään, miten päivähoidon ilmaisuus pienituloisille vaikuttaa kannustinloukkuihin. Voi siis olla, että pienituloisimmillekin tulee jonkinlainen päivähoitomaksu.

Koska kansalle kerrottiin hyvissä ajoin, että kaikilta leikataan, osasin odottaa tylyä kohtelua. Hyväksyn ajatuksen. Lapsiperheidenkin pitää osallistua.

Mutta kun tuijotin listaa jonkin aikaa, huomasin, että ihan kaikilta ei leikattukaan. Lapsilisiä ja kotihoidontukea ei mainita. 

Arvovalinnat näkyvät.

Tämä hallitus haluaa pitää naiset kotona, joten siihen kannattaa tarjota maksimirahoitus. Silloin on myös pakko työntää leikkaukset työssäkäyvien vanhempien ongelmaksi ja kurjistaa vain päiväkodeista - sillä sitähän ryhmäkokojen kasvattaminen tarkoittaa. Isompi määrä lapsia yhdellä hoitajalla, stressiä, kiirettä, täydemmät päiväkodit.

Olen suuri laadukkaan varhaiskasvatuksen ystävä. Miksi? Koska varhaiskasvatus hyödyttää ihmistä enemmän kuin mikään muu myöhempi koulutus. Lisäksi varhaiskasvatuksesta hyötyvät nimenomaan huono-osaiset. Sosioekonominen tausta kun selittää menestystä ja terveyttä paljon selkeämmin kuin esimerkiksi taaperoimetys.

Hyvätuloisena voisin periaatteessa tinkiä jopa siitä varhaiskasvatuksesta (koska minulla on edellytyksiä roudata lapsia kulttuurientoihin, harrastuksiin ja ostaa kotiin askartelutarvikkeita) mutta tällä setupilla on myös se turvallinen säilytys vaarassa. Se ei käy.

Miksi ihmeessä haluaisin maksaa lisää siitä, että ryhmäkokoja kasvatetaan ja lapselleni riittää yhä vähemmän huomiota? Tässähän kannattaa ottaa lapsi pois päiväkodista ja järjestää hoito muulla tavalla. Niihin isoihin ryhmiin jäävät sitten niiden vanhempien lapset, joilla ei ole valinnavaraa.

Paitsi jos pienituloiselle lyödään hoitomaksu, hän säästää tietenkin ottamalla lapsensa kotihoitoon - pois sieltä lasta hyödyttävästä varhaiskasvatuksesta. 

Mutta pitäisi varmaan olla kiitollinen siitä, että hallitus haluaa tarjota minulle uuden auton vähän edullisemmin. Ihanaa.

63 kommenttia:

  1. No kotihoidontukea on aika vaikea leikata pienemmäksi, se kun taitaa olla jo sieltä tukien pienimmästä päästä muutenkin, jos verrataan esim työttömyyskorvauksiin tai vaikka ihan pienimpiin toimeentulotuki+Kelan tuet -yhdistelmiin. Näillä spekseillä sen leikkaaminen tuntuisi aika kohtuuttomalta, etenkin jos lähdetään laskemaan alle 3-vuotiaan päivähoidon reaalikustannuksia. Muuten olen kyllä samaa mieltä, lapsilta ja koulutuksesta leikkaaminen on lyhytnäköistä. Mutta vaikeita päätöksiä, se on varmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai kotihoidontukea voi leikata pienemmäksi ihan samalla tavalla kuin ryhmäkokoa voi kasvattaa kun vain viis veisaa seurauksista. Leikkauksen voi tehdä myös rajaamalla kuten subjektiivisessa päivähoidossa.

      Poista
    2. Toi puolipäiväoikeus kasvattaa ryhmiä vielä enemmän, koska johtajat voivat ottaa yhden lapsen paikalle kaksi puolipäivästä ja nämä kaksi lasta on sitten kuitenkin samaan aikaan paikalla..

      Poista
    3. Touche! Meidän ryhmässä on jo nyt 23 ja kun 90% on poikia on meteli kauhea ja meno rajua. :-( Kauhulla odotan, miten tää voi enää muuttua pahemmaksi. Annnan lapsilisät pois miellelläni mutta hoitoon ei saa puuttua!

      Poista
  2. Näkyy selkeästi konservatiivinen ja landea tukeva linja. Autoilua halvemmaksi, joukkoliikennetukia pois. Vanhempainvapaan jakoon ei koskettu eikä kotihoidon tukeen, lestadiolaiset tukijat...
    Toisen asteen koulutuksesta leikataan, duunareista ei niin väliä. Korkeakoulutetut teki päätökset.
    Huoh. Iskee epätoivo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi veeämpee mä sanon.

      Hyvä kirjoitus, muuten! Eihän tässä ilman näitä pysyisi kärryillä Suomen asioista :)

      Poista
  3. Opiskelijana sitä tietenkin tulee huudeltua ihan omien etujensa perään tässä, mutta ihmettelen todella että miten Sipilä ajatteli toteuttaa sen tutkimukseen ja osaamiseen perustuvan taloudellisen nousun yhdessä sen kanssa, että yksi isoimmista leikkauskohteista on koulutus.
    Ja juu, se autovero on ihan läppä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan samaa mieltä, mutta puutuin nyt ensin tähän kun alkoi kuumottaa. Ei meillä ole tässä maassa muuta myytävää kuin ihmisten osaaminen. Koulutus ja tiede ovat ihan avainasemassa. Mutta pääasia että hevosenpaskaa saa jatkossa käyttää polttoaineena.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä kanssasi varhaiskasvatuksen tärkeydestä ja että se on väärä kohde säästää, mutta pakko hevosihmisenä tarttua tähän hevosenpaska-kommenttiin, kun se tulee jo toista kertaa itselle vastaan siten ilmaistuna, että kun tämmöisillä asioilla ei ole mitään merkitystä. Kun mietitään hevosalan yrityksiä, isoja talleja, joilla sitä paskaa syntyy toiminnan "sivutuotteena" käsittämättömiä määriä, sekä sitä, että ne samaisen tilan kaikki rakennukset täytyy jollain lämmittää, niin onhan se nyt ihan järjetöntä, että Suomi on jossain vaiheessa erikseen kieltänyt hevosenpaskan polttamisen! Lämmitysenergia täytyy tuottaa kokonaan muuten ja hevosen jätökset täytyy käsitellä jotenkin muuten. Järjetöntä sekä kustannusten, että ihan ajatuksen tasolla. Tässä mielessä tällaiset linjaukset, kuten nyt tämä, eivät ole ollenkaan merkityksettömiä ja itse ainakin nostan hattua nimenomaan sille, että hallitus pyrkii purkamaan tällaisia aikanaan luotuja järjettömyyksiä. Ja tosiaan, alan yrityksille sillä ihan oikeasti on merkitystäkin... Itse en ole hevosalan yrittäjä, omistan yhden hevosen (tai oikeastaan puolikkaan), mutta tiedän ja hämmästelen jatkuvasti sitä, miten paljon sitä paskaa yksi hevonen vuorokaudessa tuottaakaan, saati sitten joku talli, jossa on vaikka 40 hevosta... Ja mitä autoveroon tulee, niin se käsittääkseni säädettiin aikanaan väliaikaiseksi veroksi (joo, joskus vuosia vuosia sitten), eli siinä mielessä tuokin menee samaan kategoriaan, että puretaan aikanaan luotuja älyttömyyksiä (vaikka se tässä tapauksessa ei käytännössä vaikutakaan, kun kompensoidaan muulla verotuksella).

      Poista
    3. Jotenkin ylipäätään tuntuu hullulta tämä meno. Kun kuuntelee esimerkiksi juttuja Aalto-yliopiston perustamisesta, niin siellähän vain paisui hallinto. Nyt vuoden sisään taisi olla ensimmäiset yt:t. Epäilyttää se julkishallinnon kyky ulottaa leikkauksia hallinnon tasolle, vertaa esim poliisin taannoisia budjettileikkauksia, kun irtisanotut oli lähinnä näitä käytännön ruohonjuuritason töitä tekeviä. Uskon kyllä, että säästökohteita löytyy, mutten vain pysty uskomaan, että niitä säästöjä kyettäisiin ainakaan riittävästi tekemään järkevistä paikoista. Kannatan esim sote-asioissa julkista palveluntuotantoa, mutta siihen pitäisi oikeasti saada kunnon esimiestyötä. Nyt jotain sairaaloita johtaa ne tyypit, jotka on parhaita lääkäreitä.

      Toiseksi ihmetyttää, että kun ihan oikeasti tuntuu, että voisi täällä Suomessa olla jotain myytävääkin. Hesarissa on ollut mielestäni aika paljonkin juttuja siitä, miten ulkomaalaiset, esim tietotekniikan ja lääketieteen alan yritykset olisi kiinnostuneita Suomesta, mutta pyritäänkö niitä houkuttelemaan? En havaitse kuin napinaa siitä, että ei olla kilpailukykyisiä. Jossain tuotantoeläinten hoidossa Suomi on niitä harvoja maita, joissa ei ruokita sairaalabakteereja älyttömällä antibioottien käytöllä. Myydäänkö tätä tietotaitoa ulkomaille? En ole ainakaan havainnut.

      Mietin että mitä sitä pitäisi viestinnän opiskelijana tehdä, mitä mä voin tehdä, kun tuntuu että asiat menee koko ajan sekavammaksi...

      Poista
  4. Ainakin mainittiin lapsilisien indeksikorotusten jäädyttäminen. En tiedä koskeeko sama kotihoidontukea. Eli "tavallaan" niistäkin leikataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni ne on jäädytetty melkein joka vuosi. Eli en pidä suurena mullistuksena.

      Poista
    2. Lapsilisien indeksikorotuksia ei jäädytetä, vaan indeksikorotukset lakkautetaan.

      Poista
    3. Jos yhteiskuntasopimusta ei synny

      Poista
    4. Pointtini siitä että kyseessä ei ole mikään valtava mullistus on edelleen voimassa.

      Poista
    5. Köyhien lapsiperheiden kohdalla (niillä, joilla tulonsiirrot muodostavat suhteellisesti suuremman osan tuloista) muutos on ajan mittaan merkittävä. Keskituloisella se ei tietenkään samalla tavalla tunnu.

      Poista
  5. Voi huomasithan vielä sen ihastuttavan pikkujutun, että kunnille tullaan tarjoamaan mahdollisuutta siirtää esiopetus maksullisiin kerhoihin? Se esiopetus, joka juuri lisättiin osaksi oppivelvollisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei esiopetuksen, vaan esiopetukseen liittyvän päivähoidon (eli sen 4h maksuttoman esiop. lisäksi ei sitä täydentävää hoitoa päiväkodissa, vaan kerhossa).

      Poista
  6. No mutta, tämä on demokratiaa. Tällaiset päättäjät enemmistö meille valitsi.

    Omissakin tuttavissani on paljon pienituloisia, jotka äänestivät Kokoomusta ja Keskustaa. Mitä he sitten odottivat?

    Ja he, jotka eivät äänestäneet lainkaan, menettivät siinä samalla oikeuden valittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Äänestäähän saa vaikka ei tietäisi keitä on edellisessä hallituksessa ollut ja miten puolueet äänestävät. Demokratia on vakavasti rikki.

      Poista
    2. Olen kauhuissani, mutta samaan aikaan ap:n kanssa samaa mieltä. On tavallaan hyvä, että ihmiset nyt ihan oikeasti näkevät mitä seuraa kun äänestää porvarit hallitukseen. Tosi moni äänestää "menestyjiä" eli Kokoomusta koska on niin mukava samaistua menestyjiin - jakamalla arvot on vähän kuin itsekin samaa porukkaa. Itseäni sapettaa näiden päivähoitoasioiden lisäksi työttömien (epäsuora) syyllistäminen. Valtaosa heistä on työttömiä vastoin omaa tahtoaan.

      Poista
    3. Kotitalousvähennystä sentään ollaan kasvattamassa. Me hyväosaiset saamme siis jatkossakin ostaa viikkosiivouksemme ja remonttimme osittain veronmaksajien piikkiin.

      Poista
  7. Olen ollut koko päivän uutispimennossa. Ei olis kannattanut näköjään lukea näistä nytkään, juuri nukkumaan mennessä. Ei taida tulla uni silmään ensi yönä, kun pohdin omien lasten tulevaa taivalta päiväkodissa, eskarissa ja koulussa näiööä spekseillä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tiedä miten hallitus voisi olla enemmän kujalla alle kouluikäsiten todellisuudesta.

      Poista
  8. Joopajoo. Lisäksi kylmää sekin, että kun se pienituloinen äiti etsii töitä, se ei saakaan lasta päivähoitoon koska se maksaa liikaa. Monesti töihin siirtyminen jääkin sitten siihen. Sitten ollaan sen lapsen kanssa kotona kun muita vaihtoehtoja ei ole, cv:hen tulee lapsen kokoinen aukko, ja työllistymisestä tulee vuosi vuodelta vaan vaikeampaa. Ihan turha tulla sanomaan etteikö tämä muka vain kurjistaisi sitä jo kurjinta kansanosaa.

    Olin itse pieni tyttö pikkupaikkakunnalla 90-luvun laman aikaan. Muistot ovat lähes poikkeuksetta kaameita, ja nyt pelottaa seuraavien pienten tyttöjen ja poikien puolesta.

    VastaaPoista
  9. Tähän samaan oletukseen pitkistä hoitovapaistahan perustuu myös selkeästi hinku leikata perhevapaiden aikaista vuosilomakertymää. Että siinähän on iloinen tulevaisuudenvisio, että jos olet nopeasti töihin palaavaa sorttia saat painaa pitkää päivåä, jättää lapsen täysiin ryhmiin ja ekaan vuoteen ei sitten tarvitse lomaillakaan kun sedät leikkasi lomakertymät pois. Tasa-arvoa suomalaisittain nuorille naisille tässä tarjolla.

    Tilannehan on täysin kestämätön jo siitä syystä, että ne tulevat nuoret äidithän joutuvat ensin rahoittamaan opiskelunsa ensin entistä lainaperusteisemmin tai painamaan opiskelijen rinnalla täyspäiväduunia ja sitten lisääntymisestäkin alkaa tulla enemmän raippaa. Perheystävällisyys näistä päätöksistä on täysin poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pätkätyöläiset joutuvat usein itse sumplimaan lomansa ja lomailemaan esim. palkattomalla vapaalla ja käsittääkseni työssäoloehto nollautuu, jos on pitkään työttömänä, joten vaikka olisikin pitkä työhistoria ja sen jälkeen työttömyyttä, uudessa työpaikassa lomien kerryttäminen alkaa alusta.
      Miksi siis hoitovapaan pitäisi kerryttää lomaa? Toki se on hieno juttu, jos näin on, mutta miksi kaikki saavutetut edut koetaan sellaisiksi, joista ei voi luopua, paitsi jos ne maksaa itse pennilleen omasta pussista. ;)

      Poista
    2. Ei kai hoitovapaa nytkään ole kerryttänyt vuosilomaa? Äitiysloma kylläkin.

      Poista
    3. Joo hoitovapaalta ei lomia kerry. Tämäkin on tavallaan hyvätuloisten suosimista, silloin kun voi pitää lomat vaikka palkattomana.

      Poista
  10. Omat lapset päättävät just peruskoulun, ja olivat onnekkaita kun yläkoulussa luokkakoko oli sopivan pieni eli 20 oppilasta. Tämähän onnistui valtion tuella, joka nyt VIEDÄÄN POIS! En ymmärrä, en...

    VastaaPoista
  11. Mä en osaa sanoa muuta kuin että nyt itkettää...

    VastaaPoista
  12. Tuota autoveroa en käsitä yhtään - käsittääkseni omassa maassa autojen tuotanto on varsin pienimuotoista, mutta onhan tämä toki kiva kädenojennus Saksalle/Japanille/Korealle... mitä näitä nyt onkaan. Itse olen keski-ikäinen, keskipalkkainen ja kyllä pistää vihaksi nämä päätökset. Tuntuu, että nytkään ei töissä käymisestä jää päivähoitomaksujen ja matkakulujen jälkeen juuri muuta kun "työn ilo", että ei tämä nyt ainakaan kannusta töiden tekememiseen. Joku arvo sille menetetylle ajallekin täytyy laskea? ARGH.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autoveron alentaminen on täysin älyvapaa ratkaisu, jonka hinta otetaan takaisin ajoneuvoverossa.

      Minua vituttaa tuo mantra työaikojen pidentämisestä. Teen nyt jo töitä yötä myöten ja viikonloppuisin. Mistä ihmeestä pitäisi vielä pidentää?

      Poista
  13. Tämähän oli odotettavissa kun vallankahvaan pääsivät naisten alistamisesta uskonnon tehneiden miesten kannattajat. Yksi uskoo katoliseen naisten alistamiseen, toinen lestadiolaiseen naisten alistamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä voiko uskontoa pelkästään syyttää. Konservatiiviset arvot ovat nyt pop ja se tarkoittaa tasa-arvopyrkimysten alasajoa.

      Poista
  14. Ei ne muutokset käytännössä ole ihan noin suuria. Tarharyhmät kasvavat niin että saisi olla 8 lasta hoitajaa kohden, nyt saa olla 7. Tuo puolipäivähoito -ongelma on jo nyt ryhmissä. Eli saattaa olla kaksi lasta samaan aikaa, ja kumpikin virallisesti puolipäiväinen. Tuo asia on enemmänkin päiväkodin jjohtajan hoidettavissa. Kouluryhmiä ei suurenneta vaan luovutaan avustuksista pienempiä ryhmiä varten. En tiedä miten muualla, mutta ei ainakaan meidän koulussa tuo avustus ole vaikuttanut mitenkään. Edelleen on suuria ryhmiä. En puolustele leikkauksia, mutta ei tässä ehkä tule niin suuria muutoksia, että päiväkoti muuttuu vaaralliseksi tai koulu kaoottiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös koulujen pienet ryhmät ole erityistä tukea tarvitseville, hitaammille oppijoille, adhd-lapsille jne.? Eli nyt kun heillä alkaa mennä koulu päin persettä, niin ovat tulevaisuudessa työttömiä ja mielenterveysongelmaisia.

      Poista
    2. Laissa määritellään kuinka monta erityisen tuen oppilasta saa olla luokassa eikä tämä muutu mihinkään. Nyt poistettava valtion avustus on kohdistettu ns. tavallisiin lapsiin ja luokkiin. Edelleen perustetaan pienryhmiä silloin kun on erityistä tarvetta sille.

      Poista
    3. Minäkin ymmsärin että nämä avustukset on tarkoitettu nimenomaan kouluihin joissa on paljon esim maahanmuuttajaoppilaita ja muita lisäopetusta kaipaavia.

      Poista
    4. Kyllä sen avustuksen avulla ryhmäkokoja meidän koulussa paljon pienennettiin. Viime lukuvuotena ja tänä lukuvuotena saatiin avustusta niin, että ryhmät yläkoulussamme olivat hyvän kokoisia (noin 20). Ensi lukuvuodelle avustusta saatiin puolet entisestä, joten nykyiset seiskaluokat ryhmiteltiin uudestaan ja yksi luokka vähennettiin. Samoin uusia seiskaluokkia on yksi luokka vähemmän kuin viime vuonna - eli luokkakoot kasvavat noin neljällä oppilaalla per luokka. Kun avustus loppuu kokonaan, luokkakoot kasvavat taas. Kaksi tuntiopettajaa jää ilman työtä ensi syksynä ja varmaan kaksi lähtee taas sitten, kun avustus loppuu kokonaan.

      Poista
    5. Meidän koulussa myös tuolla avustuksella saatiin luokkakoot siihen 20 oppilaaseen, joka vaikutti esim. opiskelurauhaan merkittävästi. En vaan tajua, miksi ensimmäisenä säästetään tällaisista kohteista :(

      Poista
  15. Itse töissä, mies lomautettuna kohta vuoden kun Suomen teollisuus ei vaan vedä, 2 lasta, asuntolainaa, toisella pitkä työmatka (kiitos edellisen teollisuuden sukelluksen kun läks lähityöt alta) mutta kun on halu tehdä töitä niin sitä ajaa kyllä. Nyt jo säästetään mistä voidaan ja silti tekee tiukkaa. Mitä tämän jälkeen? Kuten Majlla on meilläkin nyt kädessä vaan se "työn ilo". Mitä kohta on?

    Äänestin -> katson että on oikeus purnuttaa. Miksi ei leikattu kansanedustajien määrää? Miksi ei leikattu heidän palkkojaan? Miksi ei lopetettu sopeutumisrahoja (tai mitä rahoja ne nyt on)? Kansanedustaja kauden jälkeen jos putoaa niin ei muuta kuin samaan riviin muiden töistä pudonneiden kanssa. Miksi ei lakattu maksamasta ex-pressojen kuluja? Tavallisia eläkeläisiä ne on... Kyllä tässä maassa löytyisi muitakin leikkauskohteita kuin lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansanedustajia on 200 kpl. Vaikka heidän palkkio alensi, niin sillä ei ole kovin suurta merkitystä. Samoin ex presidentit. Puhutaan kolmesta henkilöstä. Jotta talous saadaan pelastettua, niin pakkohan jossain on leikata. Siellähän on nyt hallituksessa persut, eli tavallisen työntekijän edustajat, tekemässä näitä päätöksiä.

      Poista
    2. Mutta mun nähdäkseni on sama, onko heitä 200 vai 200 000, kun jos joltain leikataan esim. 3%, se pitäisi tasapuolisuuden nimissä leikata kaikilta. Ei sillä ole väliä, että elvyttääkö se valtion kassaa, vaan kansanedustajat voisivat olla tässä "esimerkkeinä" ja näyttää, että myös he kantavat kortensa kekoon tässä suossa, eivätkä vaan nipistä muilta ahneuksissaan.

      Poista
    3. Onpas ap:lla kurja tilanne. :( Nuo eduskunnan kulut ovat tosiaan aivan marginaalisia verrattuna isoihin kulusektoreihin, soteen ja sivistykseen. Mäkin olen huolissani siitä että miten sitä työllisyyttä parannetaan ja vienti saadaan näillä keinoilla kuntoon. Soinihan kovasti lupaili että kun hän pääsee vallan kahvaan niin lähtee Suomi nousuun. Jään odottamaan.

      Poista
    4. Merikin on vain pisaroita loppupeleissä...

      Poista
  16. Tavallista työntekijää ei oikeasti edusta kuin Vasemmistoliitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen tuosta eri mieltä sattuneesta syystä. :)

      Poista
  17. Mä luulen, että puoli päiväisten ja osa-aikaisten lasten kohdalla olisi parasta hyvä suunnittelu ja vanhempien kanssa keskustelu. Osa pystyy varmasti vaikuttamaan siihen, milloin hoidon tarvetta on ja sitä kautta tasata ryhmän päälukua. Tuon subjektiivisen hoidon oikeuden rajauksen ymmärrän ja on ihan järkevä.

    Mutta tuota ryhmä koon kasvatusta en ymmärrä laisinkaan. Ryhmät ovat jo nyt isoja. Sekä luulen, että päiväkotien tilat on suunniteltu pienemmille ryhmille. Ainakin meidän päiväkoti, joka on rakennettu 80-luvun alussa, niin en usko että sinne kannattaa enempää lapsia laittaa hoitoon. Kai siinä joku paloturvallisuuskin pitää pystyä huomioomaan ja tilojen järkevä käyttö. Ja luulen, että suurin osa suomen päiväkodeista on jossain vanhemmassa rakennuksessa ja niiden käyttö jo nyt äärirajoilla. Meillä ainakin isompien ryhmässä osa on päivälevon patjoilla ja sänkyjä on vain muutama.

    Eikö 90-luvun lamasta opittu mitään? Eikö meillä ole vieläkin ongelmia jotka juontuvat 90-luvun säästöistä? Mitä maksaa syrjääntynyt lapsi tulevaisuudessa? Lapsi, jonka kohdalle osuivat säästöt ja jäi paitsi jostain tarpeellisesta?

    Tuossa linkissä, mikä Katja laittoi. Sanotaan ihan lopussa, että lapsen syrjäytymisen estäminen on tuottavimpia investointeja, mitä yhteiskunta voi tehdä. Oli lapsen tuleva ammatti sitten siivooja, kampaaja, lähihoitaja, tradenomi, insinööri, ekonomi, lääkäri tai oikeastaan ihan mikä tahansa ammatti, niin hän elättää ammatillaan itsensä ja mahdollisen perheensä, maksaa veroja ja ns. tuottava yhteiskunnan jäsen. Mutta jos lapsi syrjääntyy, hän ei elätä itseään eikä mahdollista perhettään, vaan tuottaa silloin kuluja. Syrjääntyminen yhteiskunnasta on myös helposti periytyvää. Meillä olisi mahdollisuus katkaista tuo syrjääntymisen periytyminen, jos haluamme. Mutta ilmeisesti sitä ei haluta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä suren sitä subjektiivisen päivähoidon rajausta vähemmän kuin tätä ryhmien kasvattamista. Siinä kuitenkin säilyy osa-aikaisuus. Ryhmät ovat tosiaan jo nyt aivan liian isoaj - kuka tahansa voi miettiä millaista on kahdeksan nelivuotiaan kaitseminen.

      Poista
    2. Mua pelottaa eniten se että se osa-aikaistaminen tulee kirjaimellisesti puolikkaiksi päiviksi. Siinä tapauksessa meidän olisi pakko ottaa lapsi pois päivähoidosta, jossa hän nyt on 8-10 kokonaista päivää kuukaudessa. Meillä on niin pitkä matka lapsen hoitopaikkaan että ei kerta kaikkiaan pysty ajamaan sitä joka päivä muutaman tunnin välein ja puolikas päivä on niin lyhyt aika että ei siinä ehdi marjastamaan eikä sienestämään mitä työttömien kuulemma pitäisi tehdä.
      Yllättävän lapsivihamieliseltä se hallituksen ohjelma kuulostaa, en olisi kuvitellut että ensimmäiseksi kasvatetaan ryhmäkokoja, ennemmin saisi nostaa maksuja.
      Sitä olen aina ihmetellyt että kuka saa sen ilmaisen päivähoidon, kun itse olen peruspäivärahalla eikä miehenkään tuloissa kehumista ole, ja silti me maksetaan puolet maksimimaksusta. Edes silloin kun en saanut ollenkaan työmarkkinatukea me ei saatu ilmaista päivähoitoa. Kuinka pienet ne tulot oikein pitää olla.
      Y

      Poista
    3. Meillä oli ilmainen päivähoito silloin, kun olimme miehen kanssa molemmat opiskelijoita.

      Poista
  18. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.

    Itsehän alotan päiväkodissa lto:na syksyllä. Oma lapsi päiväkodissa niin ikään, tosin nyt kesällä 2kk kesälomilla.

    Koskettaa siis monella tasolla ja kun olen blogiin tuonut enemmän ammattiasiaa viime aikoina niin vähän laajempi avautuminen aiheestä täällä:

    http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/nosta-saastosi-ja-ammu-ne-metsiin-eli-nain-tehdaan

    VastaaPoista
  19. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Mä olen samaa mieltä että to ryhmäkokojen kasvattaminen on valtavan suuri virhe ja erittäin lyhytnäköistä säästämistä. Tästä koituu kustannuksia jo muutamassa vuodessa. Tyhmä säästön kohde!

    MUTTA. Mitä me kansalaiset, jotka olemme nämä ihmiset äänestäneet tähän eduskuntakauteen, nyt voimme tehdä? Sen sijaan että valitamme täällä toisillemme, ja livenä kavereillemme? Eipä siitäkään paljon hyötyä ole, paha miele vaan tulee. Mitäs jos kaikki laittaisimme vaikka sähköpostia opetusministerille? Tässä on nyt kommentteja reilu 50, joista osa Katjan vastauksia, eli ministerille tulisi tältä porukalta jo ainakin 30 spostia aiheesta ryhmäkoot. Kai sekin jotain saisi aikaan, parempi ainakin kuin vain valittaa tekemättä muuta.

    Lähdenpä tästä selvittämään opetusministerin spostiosoitetta, ja heitän pallon Katjalle ja muille lukijoille, mitä nyt tehdään!?

    Mervi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaako tuosta ministeristä olla mitään apua: mulla on sellainen kuva että se tipu sanoo ja tekee juuri niin kuin joku strategi puoluetoimistossa käskee.

      Poista
  20. Edelliseen kommenttiini liittyen, Sanni Grahn-Laasosen yhteystiedot nettisivuiltaan http://sannigrahnlaasonen.fi/yhteystiedot/ Siellä lukee näin:

    "Sanni Grahn-Laasonen > Ota yhteyttä milloin vaan!

    Sanni Grahn-Laasonen
    040 732 8340
    sanni.grahn-laasonen@eduskunta.fi
    Vastailen mielelläni myös Facebookin tai Twitterin välityksellä.

    Avustaja
    Paula Siltanen (YTM)
    050 574 1700
    paula.siltanen@eduskunta.fi

    Haluatko tutustua eduskuntaan ja päästä tapaamaan Sannia? Otathan rohkeasti yhteyttä avustajaani Paulaan. Lämpimästi tervetuloa!"

    Mervi

    VastaaPoista
  21. Kiitos muuten ansiokkaasta kirjoituksesta, mutta alan ammattilaisena seuraava särähti aika pahasti korvaan:

    "Hyvätuloisena voisin periaatteessa tinkiä jopa siitä varhaiskasvatuksesta (koska minulla on edellytyksiä roudata lapsia kulttuurientoihin, harrastuksiin ja ostaa kotiin askartelutarvikkeita) mutta tällä setupilla on myös se turvallinen säilytys vaarassa. Se ei käy."

    Jos kokee että askarteluvälineiden saatavuus ja teatterikäynnit = laadukas varhaiskasvatus, on kai sama laittaako lapsen niihin viime aikoina kovasti nostatettuihin kerhoihin vai päiväkotiin. Laadukas varhaiskasvatus on nimenomaan kokonaisvaltaista, perheiden kasvatustyötä tukevaa ja tavoitteellista toimintaa. Ei lapsen säilytystä tai "jotain askartelua".

    Kiitos kuitenkin kun kirjoitit nimenomaan varhaiskasvatuksesta etkä päivähoidosta. Hesarissakin sorruttiin tässä männä viikolla kertomaan, kuinka montaa lasta yksi aikuinen tällä hetkellä päiväkodissa VAHTII. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lto, mutta Katjan kirjoitus ei särähtänyt. Sillä noinhan se menee: joillain vanhemmista on kapasiteettiä tarjota omille jälkeläisilleen kaikin puolin sellaiset kasvuolosuhteet, ettei laadukastakaan varhaiskasvatusta siihen _välttämättä_ tarvita kuin nimenomaan päivähoidon näkökulmasta. Mutta kaikissa perheissä näin ei ole, ja tämän takia varhaiskasvatuspalveluista karsiminen kasvattaa lasten eriarvoisuutta.

      Poista
  22. Olen samaa mieltä siitä että eriarvoisuus tulee kasvamaan mikäli subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan hallituksen kaavailemalla tavalla. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että laadukas varhaiskasvatus on PALJON muutakin kuin askartelua ja kulttuurielämyksiä ja siksi mielestäni myös hyvätuloisten perheiden lasten OIKEUS. Esimerkiksi sosiaalisten taitojen harjoittelu vertaisryhmässä varhaiskasvattajan silmän alla on sellainen asia, yksi niistä, mitä harva pystyy kotona lapselleen järjestämään. Lapsen vertaissuhteet päiväkodissa on myös yksi iso asia mistä monet lapset tulevat kärsimään, jos subj.oikeuden rajaaminen toteutuu.

    VastaaPoista
  23. Pārsteidzošā MY tikšanās ar SHELL Federālā Credit Union (shellfederal_creditunion002@yahoo.co.uk~~HEAD=dobj)

    Sveiki visiem, mans vārds ir Yasar Kaagman no Heerenveen ir Nīderlandē, es redzēju komentārus no cilvēkiem, kas jau ir ieguvuši to aizdevumu no Izcilu Josh, un tad es, lai nolēmu pieteikties zem viņu ieteikumus un tikai pirms dažām stundām es APSTIPRINĀTS manā personīgo bankas kontu kopsummā summa € 70.000 Kuru es Pieprasītā par. Tas ir patiešām labas ziņas, un es esmu padomus ikvienam, kas nepieciešams reālu aizdevumu sazināties SHELL Federālā Credit Union. Tātad, ja jūs interesē aizdevumu, jūs varat sazināties ar viņiem, kā arī par šo e-pastu: shellfederal_creditunion002@yahoo.co.uk~~pobj vai tekstu +1(662)833-4255, es esmu pārliecināts, ka jums tie būs pārsteigums jums ceļu es biju pārsteigts .

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...