Tietoa mainostajalle ›

27.4.2015

Otetaan se vakavasti

Paljon keskustelua herättänyt kiusaamiskeissi on toistaiseksi loppuunkäsitelty. Kiusaamiseen puututtiin heti: vanhemmat olivat aktiivisia, opettaja kuuli kaikkia asianosaisia ja sen jälkeen KiVa-tiimi vielä käsitteli asian.


Koko prosessin pyöräyttämiseen meni viikon verran. Eteneminen olisi toki voinut olla nopeampaa, mutta on tärkeää, että asiassa ei hutkita. Lapset eivät ole mitään itsekritiikin ja analysoinnin mestareita ja tilanteen perinpohjainen selvittäminen vaatii aikaa.

Näen tässä keississä hyviäkin puolia. Tämä oli tärkeä oppitunti monella tapaa.

On välillä vaikea erottaa, mikä on hevosenleikin ja kiusaamisen ero, mutta raja menee siinä kun itse kieltää.

Lisäksi Skidi toivottavasti oppi, että häntä puolustetaan ja asiat järjestyvät kun niistä puhutaan. Jos vaikka ensi kerralla luottamus vanhempien ongelmanratkaisukykyyn olisi kovempi. Siinä mielessä kokemus oli tärkeä myös meille: meidän täytyy olla luottamuksen arvoisia.

Vaikka tämä keissi näyttäisi siis menneen hyvin, on paljon tapauksia, jotka eivät mene. Ja nämä asiat eivät korjaannu itsestään. Muutama asia jäi mietityttämään.

Ihan ensimmäiseksi ihmetytti, miksi KiVa Koulu -ohjelma on vapaaehtoinen? Eihän se mikään autuaaksi tekevä tai täydellinen otsikko ole - niin kuin ei mikään ohjelma yksinään ole -, mutta siinä sentään pyritään antamaan koululle työkaluja ja selkeä prosessi, jolla kiusaamiseen puututaan. Ihmiset luonnollisesti ratkaisevat, miten tehokasta puuttuminen sitten on.

Ja miksi kiusaamisen seuraukset ovat yleisesti ottaen aika epäselvät? En ole rangaistusten koventamisen kannalla, koska alakouluikäiset lapset eivät lähtökohtaisesti tajua vielä mistään mitään. Se nähtiin tässäkin keississä. Keinovalikoima negatiivisten tunteiden käsittelyyn voi olla aivan onneton ja aloitekyky nolla. Silti joku välitön seuraus pitäisi olla kaikkien tiedossa. Ja nähdäkseni se on tukiopetus - kuten kaikissa taidoissa.

Kiusaamisen ennaltaehkäisy on ihan mahdollista, mutta kasvatuksen pitäisi alkaa jo päiväkodista. Alkaako ja onko se riittävän tehokasta? Empatian ja tunneraitojen opettelu pitäisi olla jatkumona opetussuunnitelmassa ja laajemmassa mittakaavassa kuin KiVa-tunneilla. (Espoon juuri kehitteillä olevaan esiopetuksen opetussuunnitelmaan voi käydä mielipiteensä lisäämässä täällä.)

Ja siinä missä kakarat saavat enemmän anteeksi, aikuisilta voi ja pitää vaatia enemmän. Paljon enemmän. Miksi kiusaamista katsotaan läpi sormien työpaikalla ja parisuhteessa? Ja miksi aikuinenkin on sen edessä joskus voimaton?

Tytöstä ja pojasta voi polvi parantua, mutta vain jos asia otetaan vakavasti.

19 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä että empatiataitoja tulisi opettaa päiväkodissa ja koulussa sillä kaikki lapset eivät ole luonnostaan empaattisia eivätkä sellaisiksi ainakaan ilman tukea koskaan kasvakaan.

    On hämmästyttävää seurata esim. nuoria aikuisia, niin naisia kuin miehiä, joilla ei näytä olevan mitään käsitystä kuinka suhtautua vauvoihin ja pieniin lapsiin. Samanlaista kylmyyttä pieniä lapsia kohtaan en tosin ole kohdannut muualla Euroopassa kuin Suomessa. "Ulkomailla" ollaan joko välinpitämättömiä tai empaattisia lapsia kohtaan, mutta ei julmia tai kylmiä kuten Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja tunnetaitoja kannattaisi opetella ihan ylipäätään elämässä pärjäämisen takia. Mulla ei ole ollut mitään suhdetta lapsiin ennen kuin sain omia, ei siis pienintäkään ideaa miten lapsiin pitäisi suhtautua, mikä oli kokemuksen puutetta.

      Poista
  2. Ongelma on juuri tuossa: kiusaamisen ja "hevosenleikin" välille on vaikea tehdä eroa. Kun eivät ne ole ne yksittäiset teot, vaan se ajatus siellä takana.

    Minusta tärkeintä olisi huolehtia, että...
    - jokainen lapsi osaa ja uskaltaa sanoa toiselle lapselle, ja jos ei viesti mene perille jollekin aikuiselle, että hei lopeta toi ei ole kivaa
    - jokainen lapsi pystyy valitsemaan seuransa eikä joudu sietämään kiusantekoa saadakseen seuraa

    Aika pitkälle päästään, jos aikuiset toimivat niin kuin te olette toimineet (sekä vanhemmat että opettajat). Otatte lapsen kokemuksen todesta ja sanotte, että noin ei voi jatkua. Sekin auttaa jo paljon, että aikuinen sanoo näkevänsä, että lasta (tai nuorta) kohdellaan huonosti, vaikkei sitten saisi sitä huonoa kohtelua kokonaan loppumaan.

    Pahin virhe taas on vähätellä lapsen kokemusta ("älä nyt leikistä suutu", tms) tai sen teeskenteleminen, ettei näe mitään. Kiusattu kun on usein yksin sen kiusaamisen kanssa ja sekin jo helpottaa, kun joku sanoo, että toi ei ole oikein eikä sinussa ole mitään vikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä - ja toimia tarvitaan kaikilla rintamilla. Vanhempiakin voisi valitaa. Olisin nimittäin aivan varmasti vähätellyt kokemusta jos ei olisi ollut niitä rypäleitä hupussa todisteena.

      Poista
  3. Oman lapseni päiväkodissa Porvoossa kokoontuu vaihtelevilla kokoonpanoilla "leikkikerho" vuoroin isommille, vuoroin pienemmille (ryhmässä 1-6-vuotiaat). Vaikutelmani on, että lapsen vuorovaikutustaidot ovat ottaneet valtavan harppauksen tänä talvena, tosin hän on myös 3-vuotias, eli tuossa iässähän niiden kai ns. kuuluukin kehittyä. Mutta tällaista soisi näkevän enemmänkin!

    VastaaPoista
  4. Kiva-koulun ongelma on, että rehtori voi pistää koulun nettisivuille tekstin, jossa kerrotaaan, että tämä on kiva-koulu ja täällä ei ketään kiusata ja se jääkin sitten siihen. Kun koulussa kuitenkin kiusaamista esiintyy ja jos siihen ei kunnolla puututa, koko Kiva-koulu alkaa tuntua huonolta vitsiltä.

    Itse olen sitä mieltä, että vain sellaisissa kouluissa / luokissa /päiväkotiryhmissä / harrastuksissa tms. ei tapahdu kiusaamista, joiden vetäjät ovat kuuroja ja sokeita. Ts. kiusaamista on aina ja siksi tärkeintä on osata toimia oikein, kun sitä kiusaamista huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä että kiusaamista on aina, pieenmpää tais uurempaa - se nyt vaan on ihmisluonteen epämiellyttävä piirre josta voi onenksi oppia pois. Mutta ei tuo KiVa-koulu ole syyllinen vaan epäpätevät ja asiaa vähättelevät opettajat, jotka eivät toimintamalleja ota käyttöön.

      Poista
    2. KiVa-toimintamalli on varsin hyödytön siinä vaiheessa jos maito on jo maassa eli kiusaaminen on päässyt muodostumaan osaksi oppilaiden laumahierarkiaa. Perus pikkukähinöissä (joita onneksi suurin osa tapauksista on) metodi varmaan toimiikin, mutta hankalampia tapauksia varten pitäisi olla vähän järeämmät välineet pakissa.

      Enkä nyt menisi opettajien päälle syytä kaatamaan, peruskoulun opettajilla on töitä molemmille käsille jo ihan ilman 'ylimääräisiä' opeteltavia mallejakin. Siinä vaiheessa kun luokalla on muutama sulautettu erityisoppilas, kolme melkein kielitaitoista mamua ja ihan ne normaalit mutta energiset alakoululaiset niin en yhtään ihmettele että joku lasten keskinäinen kärhämä jää huomaamatta. Ihan pätelvältä ja asioista kiinnostuneeltakin opettajalta.

      Poista
    3. Kiusaamisasiat, ryhmässä toimimisen ja sosiaalisten taitojen opettaminen on peruskoulun opettajille ihan sitä perustyötä ihan samalla lailla kuin lasten opettaminen lukemaan. Toki pohjaa luodaan kotona ja päivähoidossa, mutta eivät lapset tule kouluun valmiina.

      Oma lapseni on ollut kaksi ensimmäistä kouluvuottaan juuri tuollaisella luokalla, missä oli useampi erkkalapsi ja kourallinen maahanmuuttajia eivätkä he estäneet opettajaa hoitamasta työtään kunnolla. Itse asassa kiusaamista on esiintynyt enemmän musiikkiluokalla, vaikka siellä on vain kantasuomalaisia lapsia ja porukka on muutenkin valikoitunutta (koska soveltuvuuskoe).

      Poista
  5. Toistan itseäni, kun jankutan: KiVa-koulu EI tarkoita, että siellä ei kiusata. Ei sellaista voi kukaan luvata. KiVa-koulu sen sijaan on koulu, jossa jokaiseen havaittuun kiusaamistapaukseen puututaan.

    Ja viikko muuten on kovin lyhyt aika. Meillä tapausta seurataan ainakin kuukausi, vaikka kiusaaminen näyttäisi ensihätään loppuvankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Ja viikko tosiaan on lyhyt aika, se vain itsestä tuntuu helvetin pitkältä ajalta.

      Poista
  6. Muistan kiusanneeni päiväkodissa ja ala-asteen alimmilla luokilla, muistan tiettyjä kiusaamistilanteita hyvinkin tarkasti 6-vuotiaasta eteenpäin. Yläasteella tulin itse kiusatuksi, osittain tytön taholta, jota olin itse päiväkodissa kiusannut. Tänään työssä tuli esille selkeää työpaikkakiusaamista, olen ihan ihmeissäni kuinka korkeakoulun käynyt eläkeikää lähestyvä oman alansa huippu voi alentua kiusaamiseen. Lapset on kuitenkin lapsia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se katso koulutusta huono itsetunto. :( Jostain (ehkä tuolta KiVa-koulun sivuilta) luin että kiusaamista tapahtuu määrällisesti eniten juuri alaluokilla ja silloin hommaan pitäisikin saada tolkkua, ihan näiden kiusaajienkin tulevaisuuden kannalta.

      Poista
  7. Esimiehen ominaisuudessa voin vakuuttaa, että aikuisetkin osaavat kiusata :/ Siihen vain on minusta erityisen hankala puuttua, koska täysikasvuinen ihminen osaa kääntää asian itselleen edulliseksi paljon lasta näppärämmin ja ns. totuutta on näin ollen joskus mahdotonta saada kaivetuksi esiin. Puhumattakaan siitä, että työpaikalla kiusaajille suunnattuja sanktioita on tarjolla vielä koulumaailmaakin vähemmän. Vakituisessa työsuhteessa olevaa ihmistä ei saa pois, vaikka hän terrorisoisi koko työyhteisöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kiusaaminen saattaa myrkyttää koko työyhetisön. Nähdäkseni tämä pitäisi ottaa työpaikoillakin vakavasti eli kahdesta varoituksen jälkeen kenkää.

      Poista
  8. Mä näkisin, että on hyvä, ettei kaikkien koulujen tarvitse olla sitoutuneita KiVa-kouluhankkeeseen. Luulen, että koko hanke alkaisi toimia itseään vastaan, jos aloite ei tulisi koulun suunnasta itseltään. Hyvä juttu paperilla, mutta halu toteuttaa jäisi vajaaksi. Sellainen vasta olisikin lapselle pettymys, että mainostetaan, että täällä meillä uskaltaa kertoa kiusaamisesta, siihen puututaan, jos todellisuudessa kuitenkin kiusaaminen pyrittäisiin ohittamaan olankohautuksella. /My&Mini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta vapaaehtoisuus on aivan väärä signaali sekä opettajille, vanhemmille että oppilaille. On päivänselvää että kiusaamiseen tulee puuttua ja KiVa tarjoaa siihen työkalut. Se, että henkilökunta ei ota kiusaamista vakavasti, on aivan oma ongelmansa, mutta silloin vanhemmilla olisi edes mahdollisuuksia vaatia koululta toimenpiteitä eikä henkilökunta voisi elvitellä käsiään että eivät tiedä mitä tehdä.

      Poista
  9. No, vaikka jokin koulu ei olisi mukana tässä KiVa-koulu-ohjelmassa, ei se tarkoita sitä, etteikö koulussa vastustettaisi kiusaamista (KiVa = kiusaamista vastustava). Se on vain yksi toimintamalli muiden joukossa. Jostakin syystä tämä Turun yliopiston kehittämä malli on ehkä eniten käytetty, mutta ei se ole ainoa vaihtoehto tai onni ja autuus. Koululla voi olla esimerkiksi oma, hyväksi havaittu ja toimiva malli kiusaamistapausten käsittelyyn, tai sillä voi olla käytössään jokin toinen malli, esim. Vaakamalli (Päivi Hamarus / JYU). Käytössä voi olla myös esimerkiksi Verso- eli vertaissovittelutoiminta, jota tosin sovelletaan vain pieniin rikkeisiin. Vaikka toki on kouluja eli rehtoreita ja opettajia, jotka kieltävät kiusaamisongelman tai vähättelevät sitä eivätkä piittaa asiasta. Se on surullista. Mutta eivät kaikki kuitenkaan niin tee, vaikkeivät olisikaan mukana jossakin tietyssä ohjelmassa.

    Rangaistukset koulussa ovat muutenkin puhuttaneet paljon. (Tuki)opetus ei koskaan voi olla rangaistus. Muutenhan oppilaille annetaan se viesti, että kaikki opetus eli koulunkäynti on rangaistusta. Näen myös jälki-istunnon aikansa eläneenä toimintatapana. Meidän koulussamme ei niitä olekaan käytössä. Mikäli oppilas tekee jotakin sääntöjen vastaista, opettaja puhuttelee oppilaan. Mikäli rikkomus on suuri tai toistuvaa, järjestetään kasvatuskeskustelu, jossa ovat läsnä vanhemmat, rehtori ja luokanvalvoja, kiusaamistapauksissa myös KiVa-tiimin edustaja. Kiusaaminen on aina suuri rikkomus. Mutta jos oppilas ei muuta vuosienkaan jälkeen käytöstään, mitä voimme koulussa tehdä? Antaa lisää jälki-istuntoja? Järjestää uusia ja uusia kasvatuskeskusteluja? Kyllä kodeillakin on kasvatusvastuunsa.

    Kiusaamisen havaitseminen on meille opettajille todella vaikeaa. Se nimittäin tapahtuu yleensä aina meiltä piilossa. Lisäksi on tilanteita, joissa aikuinen voi tulkita tilanteen väärin etenkin, kun kiusaaminen yleensä lopetetaan siksi aikaa, kun aikuinen on paikalla. Yritän tehdä parhaani ja puutun aina, kun puuttumisen aihetta mielestäni on.

    Hienoa kuulla, että teidän lapsenne kiusaamistapaus saatiin selvitettyä.

    Terv. aineenope

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...