Tietoa mainostajalle ›

20.3.2015

On tarkoituskin unohtaa

Puhisin eräänä aamuna töissä lempiaiheestani, aamusta.



Olimme railakkaasti myöhässä aikataulusta. Skidiltä putosi hammas puuroon, reppu ei ollut pakattu, tie oli hiekan ja jään muovaama perunapelto, johon ei käynyt ei pulkka eikä kärryt, ja Snadin hanskat olivat edelleen märät eilisestä läträämisestä. Päiväkodin eteisessä valui tuttu hiki selkää pitkin ja hermot kärysivät avotulella.

Työkaveri nyökytteli kohteliaasti. Hänellä oli yläasteikäisiä lapsia. Hän totesi että oli jo ehtinyt ihan unohtaa tuon. (Hän lähettää nykyään lapset kouluun ja käy itse vielä puoleksi tunniksi pötkölleen.)

Kuulosti absurdilta. Eihän näitä voi unohtaa!

Melkein heti perään juttelin ystävän kanssa, jolla on tuore vauva. Perhe oli valvonut jo pari viikkoa putkeen sairastelukierteessä. Yritin muistella, mitä konsteja vauvan nuhaan ja nukkumiseen olin itse käyttänyt.

Ööö... hetkinen. Muistikuvani olivat hyvin hataria. Olinko antanut nenätippoja vai suihketta? Oliko höyryhengitys auttanut? Oliko pääpuolen korotuksen kanssa käynyt niin, että vauva oli vain valunut jalkopäähän?

En tiennyt, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa. Olin täydellisesti unohtanut. Parempi olla neuvomatta kun ei ole yhtään varma mistä puhuu.

Jos on itsesääliin vaipuvaista sorttia, pitäisi olla joku vitriini muistuttamassa, mitä kaikkea on jo jättänyt taakseen. Siellä voisivat olla esillä synnytyksen jälkeiset maksisiteet, imetysliivit, nenäfriida, ylivuotovaippa, tutti ja se haalari, jossa ipana veti maksimiraivarit kiinalaisessa ravintolassa.

Se ehkä konkretisoisi, että tilanne elää. Kohta ollaan jo seuraavassa vaiheessa. Jonain kauniina päivänä kyynärpää ei ole enää tulehtunut vaunujen heijaamisesta kylmässä. Enkä ole pessyt pitkiin aikoihin kenenkään (muun) peppua.

Erään tutkijan mukaan shampanjan juominen kuulemma parantaa muistia. Ehkä pikkulapsiaikana olisi hyvä pysytellä turvallisesti punaviinissä. Kun kriisi on ohi, unohtaminen on tärkeää.

12 kommenttia:

  1. Yritän muistaa sen, että mitä pienemmät lapset, sitä pienemmät huolet.

    Nimim. Kauhulla teiniraskauksia ym. mukavuuksia odotellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teini-ikä kyllä pelottaa muakin. Mä olen nyt jo ihan kuistilla nuorten elämästä eikä tilanne ole paranemaan päin. Yritän jotenkin pitää yllä sitä ajatusraamia, että nappulat ovat omia ihmisiään, heidän elämänsä voi mennä aivan eri tavalla kuin minun JA SE ON IHAN OK. On on. :)

      Poista
    2. Minä olen partiossa paljonkin tekemisissä teinien kanssa. Useimmat ovat tosi kivoja ja fiksuja, ei pelota.

      Poista
  2. Autuas unohtaminen on luontoäidin strategia, ilman sitä ihmiskunta ei lisääntyisi. Vai kuka haluaisi toisen saatikka kolmannen lapsen, jos koliikki, babyblues, suihkutissit, refluksi, maitokakka-niskapaskat ja uhmaraivarit olisi kaikki ihan tuoreessa muistissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiai, toi päälle yrjöäminen. Ja napatynkä - kauheinta ikinä! Huh. Voi myös olla, että toinen lapsi on ns. yllätysvauva useammin kuin myönnetään. ;)

      Poista
  3. KyynÄrpää.

    Sori. Hyvä blogaus, mutta menee hermo tähän viraalisesti leviävään blogimaailman väärinkirjoitukseen :)

    VastaaPoista
  4. Aah, hyvä kun muistutit. Mitäs tässä taaperovuonna töitä tekee perjantai-iltana kun punkkupullo odottaa kaapissa ottajaansa!

    Ja vaikka äititaivalta on vasta vuosi takana (plus raskaus eli melkein kaksi vuotta), niin tuttua on jo oma hokema: Taas alkaa joku saatanan uusi vaihe.
    Ismo Alankoa muunnellen: Kuljen vaiheesta vaiheeseen mä komein askelin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä. :) Itse iloitsen juuri tänä iltana siitä, että kummastakaan huoneesta ei kuulu yskimistä.

      Poista
  5. Mä just tänä iltana virkistin muistiani katsomalla kotivideota vuodelta 2003. Olihan noi pojat ihanan söpöjä ja niin liikuttavia, mut en mä mitenkään enää jaksaisi! Hirvee meno päällä koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videot onkin muuten ihan mahtavaa todistusaineistoa! Mä en ymmärrä miksi en ole videoinut juuri mitään.

      Poista
  6. Niin totta. Kolmen lapsen jälkeen minusta ei ole ollut neuvomaan ketään. Olen autuaasti unohtanut kaiken. Hämmentyneenä olen soperrellut jotain, kun myöhemmin lapsia saanet ystävät ovat kyselleet neuvoja. En muista mitään. Ja sitä paitsi, jokainen lapsi kuitenkin on erilainen. Tiuhaan tahtiin tulleiden lasten kanssa, videoita ei tehty ja kuvatkin ovat vähäisiä. Näköjäämä lapseni ovat viettäneet ensimmäiset vuotensa olohuoneen lattialla pötkötellen, olen kyllä aika varma, että olemme poistuneetasunnosta välillä. Mitään todistusaineistoa ei kyllä ole...

    Ja mitä teineihin tulee: näyttävät olevan vanhempiaan fiksumpia nykyaikana. Tutkimustenkin mukaan mm tupakanpoltto ja viinanjuonti on vähentynyt ja iloilla katselen noita nuoria, jotka ovat toisistaan välittäviä, iloisia ja ah niin ihanan varmoja mielipiteissään.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...