15.3.2015

Mukavuuspyöräilijän manifesti

Fillarikausi on korkattu! Aloitin pyöräilyn jo helmikuun puolella, heti kun kauhuindeksi (pimeys+kylmyys+liukkaus) alkoi laskea.


Ensimmäisinä pyöräilykertoina muistuu aina mieleen, että pyöräilyn tuotekehitys on jäänyt jotenkin kesken - tai sitten se on väärien ihmisten käsissä. Kun puhutaan kehityksestä, puhutaan yleensä tekniikasta: vaihteista, rungon materiaaleista ja levyjarruista.

Mutta kun minä en ole kilpa-ajaja. Viis veisaan härpäkkeistä ja vauhdin maksimoinnista, olen pullamössöpyöräilijä ja kiinnostunut oikeastaan vain mukavuudesta.

Esimerkiksi.

Kypärä. Hyvännäköinen kypärä on ilmeisesti mahdottomuus, mutta päähän hyvin istuva ja helposti säädettävä malli olisi jo turvallisuusnäkökulmastakin poikaa. Ihmisten päät ovat hyvin erimuotoisia ja säätöjä / pehmusteita pitäisi olla moneen lähtöön. Lisävarusteeksi katupölyaikaan kaipaisin myös integroitavaa raitisilmasuodatinta.

Tuulilasi. Eräänä iltana taivaalta satoi puuskaisen tuulen mukana pieniä nauloja. No ehkä se oli vaan jotain jäähilettä, mutta on hemmetin vaikea polkea silmät kiinni ja kasvot taaksepäin käännettynä. Arvostaisin jonkinlaista naaman eteen tulevaa suojaa. Eikä ollenkaan haittaisi jos sen voisi myötätuulella kääntää purjeeksi.

Suuntavilkku. Reitilläni on kohta, jossa pitää kääntyä autotien suuntaiselta kevyen liikenteen väylältä ajoradan yli vasemmalle. Joudun kurkkimaan olkani yli 180 astetta samalla kun jarrutan ja valmistaudun kääntymään. En mitenkään voi irrottaa toista kättä näyttääkseni suuntamerkkiä tai olen jontkassa.Tämä olisi myös pimeällä erittäin toivottava ominaisuus.

Minipainepesuri. Kuraisilla keleillä fillari kehotetaan pesemään, jotta maalipinta ja ketjut eivät ruostu. Anteeksi, mutta missä? Meillä ei ole ulkona vesipistettä enkä aio raahata fillaria kylpyammeeseen. Pienen vaahtosammuttimen oloinen hanasta täytettävä painepesuri ratkaisisi akuutin rapakriisin.

Satula. No onhan mulla toki satula. Mutta toiveena olisi mukava satula. Tuhto on ensimmäisten pyöräilykertojen jälkeen tulessa (ja tätä ilmiötä on tutkittu ihan lääketieteessäkin) kunnes se ilmeisesti turtuu. Mitä järkeä siinä on? Kuka autoilija suostuisi istumaan penkillä, josta tulee perse kipeäksi?

Pumppu. Tajusin vasta viime syksynä erään pyöräilyharrastajan opastamana, miten täynnä renkaiden pitäisi olla, jotta pyörä rullaa kevyesti. Renkaita pitäisikin pumpata säännöllisin väliajoin, mutta se on niin hirveä projekti, että välttelen sitä viimeiseen asti. Kädet ovat mustat, selkä kipeä ja se musta korkki häviää aina - ja lopputuloksena kumi saattaa olla tyhjempi kuin aloittaessa.

Mitäs mieltä olette - pääsisikö näillä alkuun? Ja kertokaa ihmeessä, jos nämä keksinnöt ovat jo olemassa!

Ps. Olen tänä keväänä aloittamassa yhteistyöprojektia Helkaman (!) kanssa ja testaan mm. sähköpyörää! Pyöräilyaiheista juttua siis tulossa enemmänkin.

Ps. Tiedoksi kaikille fillaroitsijoille, että Hesarissa on aloittanut pyöräilyä sekä liikuntana että liikkumisena käsittelevä blogi Veloelo. Ottakaa seurantaan jos aihe kiinnostaa.

54 kommenttia:

  1. Tuulilasi on pyöräilylasit ja kai sulla on kunnon pumppu jolla voi pumpata seisoma-asennossa. (näyttää rengaspaineet samalla eikä tarvitse kuin pari kertaa pumpata ja on rengas täysi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasit pitäisikin kyllä hankkia vaikka ne eivät koko naamaa peitäkään (jäänaulat osuvat myös otsaan poskiin ja leukaan). Mutta mistä löytyisi sellaiset ei-ylisporttiset?

      Meillä on ns. professionaali seisomapumppu kyllä, mutta kun sillä ei voi pumpata seisoma-asennossa, koska on pakko pitää kiinni siitä suukappaleesta jotta se pysyy venttiilissä. Joten pumppaaminen on sellainen puolikyykkäävä välilevyt räjäyttävä suoritus, jonka jälkeen tilanne on vain hiukan alkua parempi, koska yhdellä kädellä ei nyt vain jaksa kovin kauaa.

      Poista
    2. Oakley on minusta hyvä aurinkolasimerkki fillarointiin ja muutenkin urheiluun. Istuvat hyvin, näkyvyys on hyvä ja näyttävätkin viileeltä :) Ainoa miinus suht kovasta hinnasta. Toisaalta omani ovat olleet aktiivikäytössä jo yli 5 vuotta ja edelleen toimii...

      Pehmeämmän satulan sijaan kantsii kokeilla pehmustettuja pyöräilyhousuja. Pyrstö kiittää !

      t. Kotletistatriatleetti

      Poista
  2. Osta uusi, pylly-ystävällinen satula. Fillarikaupoissa on vaikka kuinka kivoja. Ei kipeydy tuhto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaatko nimetä jonkun pyöräilykaupan, jossa näitä olisi? Polkupyörätukussa ei ollut.

      Poista
    2. Pahus kun en asu enää pääkaupunkiseudulla, joten en tiedä tilannetta siellä - täällä Joensuussa olen niitä nähnyt. Nopealla googlauksella löytyi ainakin tämä verkkokauppa: http://www.bikester.fi/pyoranosat/satula.html

      Poista
  3. Tästä asiasta mulla on sanomista!

    Oon reipas ympärivuotinen ajokortiton pyöräilijä Oulusta. Lasipuolella oon pohtinut, olisivatko laskettelulasit sopiva vaihtoehto...Ongelmana erityisesti Alice Cooper -look saapuessani kohteeseen. Mikään meikki ei kestä extremeolosuhteita, jotka puolestaan eivät erikseen kysele, että sopiiko sulle tänään vaakatasoräntä tai myrskytuuli.

    Tällä hetkellä ajelen Brooksin nahkapenkillä. Ei paha! Hanuri muovaa sen mieleisekseen ja töyssyssä se vain hieman poinksahtaa, jos sopii lainata erään 3 veen sanastoa.

    Mua taas kiinnostaisi kotikäyttöön joku näppärä pieni suoja pyörälle pakkasille, ettei sen päälle satais kaikki shit, mitä taivaalta tulee. Siis joku kevytmalli katoksesta. Samoin yhä paranevat mahdollisuudet lukita pyöränsä jotakuinkin turvallisesti on aina plussaa.

    Vaihdoin juuri yksivaihteiseen unelmaan. Sillä ei ole kevyt ajaa, mutta ajoasento sopii arkeen, jossa välillä mukana on alaikäisiä, välillä postipaketteja, välillä parikymmentä kirjaa. Harkinnassa on vaihteellinen peli sulien kelien vauhtifiiliksiin. Huomasin, että pyöräliikkeissä oli hankaluuksia määrittää asiakasta, joka ei ole varsinainen fillaristi mutta ajaa paljon. "En ole kiinnostunut, mutta ajan paljon." Tarpeiden kartoittaminen jotenkin järkevästi on taatusti iso plussa pyörämyyjälle, bonarina kiitollinen asiakas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kohderyhmäpointti oli hyvä! Kuka meitä palvelee? Mäkin olen paljon ajava ihminen (helposti sata kilsaa viikossa), mutta keskinopeuteni ei ole kuudessakympissä. Veikkaan että meitä on muitakin.

      Muistan nähneeni noita fillaripressuja joskus jossain. Pidän sut mielessä jos vielä törmään. Meidän uudessa kämpässä pyörävarasto sijaitsee aivan naapurissa. Niin luksusta!

      Poista
  4. Motoneteista yms saa näppäriä pumpattavia painekannuja, suihkupullon oloisia mutta painetta saa enemmän ja kokoja on ehkä...kolmesta viitentoista litraan? Sopisi varmaan fillarinkin pikapesuun jos ei juoksevaa vettä ole helposti tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Tää olis varmaankin just sopiva. Kyllähän ton fillarin huuhtelee muutamalla litralla ihan helposti. Kunhan sen vain tekee heti rapakeikan jälkeen...

      Poista
    2. Tätäkin meinasin ehdottaa, anopilla oli kukkia varten, mutta lankomies nappasi sen itelleen juurikin fillarin pesua varten.

      Poista
  5. Pyöräilylasit naamalle ja pyörä puhdistuu ihan hyvin vesiämpärin ja vanhan tiskiharjan kanssa. Satuloita ja kypäriäkin on moneen menoon, kokeilemaan vaan kauppaan. Suuntavilkun puuttumattomuuteen ehdottaisin pyörän päältä pois hyppäämistä ja taluttamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiskiharja yhdistettynä tuohon painekannuun on hyvä idea! Mut musta noi kaikki "hyppää pois satulasta" -ehdotukset on outoja. Eihän autostakaan tarvitse poistua kääntymisen takia.

      Poista
  6. Talvi- ja kevätpyöräilyyn sekä lapsille että aikuisille paras kypärä on laskettelukypärä. Niitä saa myös visiirillä, joten ei sada loska silmille ja ripsari valu. Suojaa myös korvat ja niskan paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko naaman peittävä visiiri olis kyllä hyvä. Onko ne kuinka painavia? Tuleeko kuuma?

      Poista
    2. Ei oo raskaita, lisäksi alle ei tarvi välttämättä laittaa mitään ja paremmissa malleissa on nappi mistä voi avata "tuuletusluukut", jos tulee kuuma. Myös sellaisia malleja on missä on sisäänrakennetut kuulokkeet jos haluaa kuunnella musaa.

      Poista
  7. Satuloita saa urheilukaupoista kivoja, mutta toi pumppu. Voi yök pyörän (ja lastenvaunujen) renkaiden täyttäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä urheilukaupasta saa hyviä satuloita? Pumppaamisasioissa ei maailma tosiaan ole vielä ihan valmis. Venttiilejäkin on sataa erilaista.

      Poista
  8. Satuloita, naistenkin sellaisia, on maailma täynnä mutta Suomesta, ainakaan Helsingin ulkopuolelta niitä voi olla pienen kysynnän takia vaikea löytää. Helsingissä kannattaa tarkastaa esim. Velosportin ja Cycle Centerin valikoimat. Mä olen tilannut omat kolme penkkiäni Saksasta, jossa on valtavat valikoimat ja halvemmat hinnat kaikelle pyöräkamalle. Omalle pepulle sopivan satulan lisäksi kannattaa hankkia pehmustetut ajohousut (tai tavallisten housujen alle laitettavat pehmusteelliset "alushousut"), joiden alla ei käytetä alkkareita. Toisin kuin monet luulevat, pehmeä penkki on hiertymien ja kipujen kannalta huono vaihtoehto. Pehmusteet ovat pöksyissä, penkki tiukempaa mallia. Satulan lisäksi kannattaa tarkastaa satulan korkeus ja ajoasento. Suurin osa naisista ajaa liian korkealla satulalla, liian isolla vaihteella ja selkä väärässä asennossa. Alaselän pitää olla hieman köyristettynä, ei notkolla, jolloin paino tulee istuinluille eikä hierrä aroista paikoista. Kannattaa kysyä apua asiantuntevasta pyöräkaupasta tai harrastajilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on just sellanen pehmeä penkki, aivan paska. Laitas mulle hei linkki johonkin tuhtoystävälliseen malliin jota olet käyttänyt? Ja siis pyöräilyalushousut? Hyvänen aika, varusteluni on ollut *niin* pielessä.

      Poista
    2. Mulla on Selle Italia slr lady gel flow, mutta se saattaa olla turhan kova pehmeän penkin jälkeen. Samalla valmistajalla (Selle Italia) on useampia naisten penkkejä, esim. lady gel flow voisi olla helpompi.
      Jonkinlaisia pyöräilyhousuja kannattaa tosiaan harkita jos ajaa muutamaa kilometriä pidempää työmatkaa. Kysele liikkeistä.

      Poista
    3. Mua kiinnostaisi tietää jokin hyvä pehmopöksybrändi. Nykyisillä peba hiertyy, oli alkkarit tai ei. Tavallisilla trikoilla ei tule hiertymiä, mutta meno on kovaa ja epämukavaa. Käytössä oleva penkki on kova ja kapea, miesten malli.

      Poista
  9. Pyörän renkaisiin ilmat tietysti huoltsikan kompurasta! Pyörässä pitää vaan olla sellaset "autoventtiiliset" sisäkumit (tai pyöräilijällä taskussa sellanen välikappale) niin avot, renkaissa on ilmaa nopeasti ja helposti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nggh. Periaatteessa joo. Mutta kun fillarin paras ominaisuus on se, että sitä ei tarvitse mennä sinne huoltikselle ropaamaan vaan kaiken voi hoitaa omassa pihassa. :)

      Poista
    2. meillä on bilteman minikompura ollut jo monta vuotta, jolla täytetään kaikki: pyöränkumit, uimalelut, uima-altaat, vieraspatja... sillä voi myös tyhjentää isot puhallettavat jutut. tarvitsee tietysti sähköä, meillä on sellainen joka toimii verkkoviralla tai tupakansytyttimestä. takapihalla on pistorasia, josta saa hoidettua ulkojutut kivasti.

      wandis

      Poista
  10. Ehdottomasti kumien pumppaamiseen tammoinen http://hollandbikeshop.com/images/VPJ35.jpg , Hollantiin muuton jalkeen en muita suostu kayttamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hollanti mainittu. <3 Mikä tossa on kilpailuetu verrattuna sellaiseen tavalliseen seisomapumppuun?

      Poista
    2. Hmm.. ja millainen on seisomapumppu? Eiko tuo juuri ole sellainen minka linkkasin? Kuvia kehiin :D

      Poista
    3. Hitto kun tähän kommenttikenttään ei saa kuvia, mutta siis sellainen tavallinen. :D Mutta että mikä tossa pumpussa on hyvää?

      Poista
    4. Okei, ei siis mitaan havaintoa, mutta selitan kuvassa nakyvan pumpun toiminnan: pumpun paa venttiilille, johon se jaa kiinni klipsulla (ei tarvi pitaa kiinni pumpatessa), jalat tuohon puuosan paalle alhaalla, molemmin puolin ja sitten vaan pumppaamaan kuten piirretyissa dynamiittia. Tehokas, jos on vaan vahan vajetta, selviaa esim. viidella pumppauksella. Ja ei tarvi kyykistella ja yrittaa pitaa pumppua suorassa :)
      Sanoilla "fiets oppompen" loytyy havainnollisia kuvia!

      Poista
  11. Kypäräongelmaan on ratkaisu http://lehti.tek.fi/tekniikka/maailman-paras-pyorailykypara :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu! Mä näin tän jutun kans mut en sitten uskonut että tämä tulee markkinoille. Ootko testannut tota? :D

      Poista
    2. Tätä mäkin olin tulossa ehdottamaan. On saatavilla, mutta hinta on aika suolainen. Mutta kyllä se olis makee! http://shop.hovding.com

      Poista
  12. Mä haaveilen kilikellon viereen auton tööttiä. Ilman kovaäänistä tööttiä pyöräilijän on mahdoton keskustella autojen kanssa. Tuhahtelu tai käsimerkit kun ei oikein riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi vois ajoradalla pyöräilevälle olla kätevä!

      Poista
  13. Menepäs käymään pyökaupassa, siis ei urheiluliikkeessä, vaan pyöräkaupassa. Esim. Pelagolla. Satuloita löytyy joka berberille sopivia ja lisäksi kannattaa panostaa kunnon pumppuun jolla pumpataan seisten eikä maassa maaten. Suuntavilkkua minäkin kaipaisin, sekä omaan että etenkin lasten pyöriin. Meillä kyllä pestään pyörät kylpyhuoneessa, mutta me ollaankin oululainen pyörähullu perhe :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulussa onkin muuten ihan mahtava pyöräilyskene! Hyvä te! Kun mä olen asioinut polkupyörätukussa, jonka pitäisi olla ihan pyöräilyliike mutta kun tuntuu että niillä on vaan sitä erikoisvanneosastoa.

      Poista
  14. Cascon kypärässä on hyvät säädöt, myös aikuisten malleissa. Meillä on esikoisella Casco ja kuopuksella perusmerkin kypärä ja eron huomaa käytössä. Viileämmillä keleillä Cascon alle saa kypärämyssyn tai pipan, koon säätäminen on todella helppoa ja isona bonuksena: leukahihnan saa kiristettyä kunnolla kun kypärä on jo päässä ja hihna kiinni. Ei siis enää leuan ihoa sinne lukon väliin. Kuopukselle oli ostettava viime kesänä oma kypärä kiireessä, ihan perusmarketista. Sen kokoa "säädetään" pehmusteita välppäämällä -> työlästä eikä se silti istu kunnolla eikä muuten pysynyt kaatuessa kunnolla paikallaan. Uusi Casco meni kuopuksellekin tilaukseen just tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy yrittää etsiä joku jälleenmyyjä! Mä olen kuullut hyvä POCin kypäristä mutta ne on niin sikakalliita.

      Poista
  15. Mun vinkki satulasta, että ota kapea, toimii paljon paremmin kuin leveä (jos siis on ei-mummopyörä, mummopyörien istuma-asento on niin pysty että sitten leveä satula parempi). Niin ja musta olennaisinta pyörässä on keveys, pk-seudulla vaihteet on melkein turhia kevyen pyörän kanssa (mulla käytössä noin 10kg painava yksivaihteinen ja sillä nousee kepoisasti Larunkin mäen).

    Niin ja pyöräilijän ystävä numero uno on hyvä fillarihuolto <3 Käytin oman (fiksuna kerrankin) huollossa joulun alla ja oli ihana korkata kausi puhtaalla ja huolletulla pyörällä helmikuussa (joo ja en kerro missä mun huolto on, siellä on turhan pitkät jonot jo nykyisellään :D). Mutta tuo fillarin pesu, voispa joku huoltis (tai fillarihuolto) lanseerata pyörän pesu -palvelun. Maksaisin mielelläni jos joku mun pyörän pesisi, minen jaksa itse millään.

    Joo ja naamasuoja ois pop, taisin nimittäin fillaroida sinä päivänä kun niitä nauloja satoi, onneksi oli silmälasit, sillä oikeasti ilman niitä ei ois voinut pitää silmiä auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja satulasta vielä, että kova satula on parempi kuin pehmeä. Eli komppaan aikaisempia kommentteja tästä.

      Poista
    2. Mähän olen kertaalleen ehdottanut muistaakseni täällä bisnesidana että olis sellainen firmoissa kiertävä pyöränhuolto, joka pistäis fillarit kondikseen duunipäivän aikana. Veikkaan että asiakkaita riittäis.

      Poista
  16. :D :D :D emmää tiä mutta naurattaa vaan toi mielikuva sinusta raahamassa pyörää kylpyammeeseen. Mä tarvisin muuten myös keväisin jonkun kokonaamasuojaimen filtterillä jotta pystyisin siitepölysateessa fillaroimaan. Saattais tosin olla ahdistavan hiostava. Tällä hetkellä pyöräily huhti-toukokuussa ei ole mahdollista koska menee silmät ja kaikki röörit umpeen pyöräreissun jälkeen :( Allerginen tai ei on tuo katupölykin kamalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mäkään sitä näe vaihtoehtona. Suihku olisi ihan yhtä outo.

      Joo allerginen ei tosiaan kevätfillaroinnista nauti - eikö edes lääkkeet auta? Espoossa on ollut ihan törkeät katupölyt, ihan silmissä asti tuntuu.

      Poista
    2. Espoossa on ihan kamalaa (mun 7,5km fillarimatkasta teen 1km Espoon puolella ja loput Helsingissä). Helsingissä oli esim. tänään kasteltu kadut koko mun reitiltä (Manskulla jopa pyörätiet) ja olipa kivempi hengittää. Enimmät hiekat on poistettu jo muutama viikko sitten....mutta Espoossa sit...no sanotaan vaikka niin, että ei ole pyöräilykaupunki Espoo, ei todellakaan. Lehtisaaren sillan kun ylittää, niin huomaa todellakin että kaupunki vaihtuu :(

      Poista
  17. Kokonaamasuojaksi olen itse harkinnut, en tosin saanut aikaiseksi vielä testata, sellaista hiihtäjien käyttämää muovipleksiä. Kiinnittyy päähän laskettelulasien nauhalla ja suojaa koko kasvot, mutta koska kiinnitys on vain otsalta, on myös hengittävä. Tyylikkyydestä puhumattakaan.

    VastaaPoista
  18. Biltemasta saa kätsyjä täytettäviä paineilmaruiskuja ja hinta 3,99€. Nää sopiii mainiosti pyöränpesuun, ja sitten kun pyörä on pesty, lapset voi leikkiä näillä vesisotaa (näin meillä).

    http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Puutarha/Puutarhatyovalineet/Valineet/Paineilmaruisku-45578/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, tämä menee hankintaan! Motonet- ja Biltema-shoppailua tiedossa. ;)

      Poista
  19. Renkaiden pumppausta helpottaa kunnon pumppu. Seisova malli, jossa ilmanpainemittari mukana. Ne mustat tulpat? Häviää aina, siks sulla on kaks tarkkasilmäistä lasta, kokeiltu, toimii! Mulla on uuden pumpun myötä ekan kerran renkaissa riittävät ilmat. Ja voi luoja mikä tärrääminen teillä, joilta ei ole vielä hiekkoja lakaistu. Joka päivä mietin et laskisko vähän ilmaa pois, varsinkaan ku tuntuu ettei rullaa yhtään kevyemmin 😉.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että ne kersat syö ne tulpat. ;) Mutta sen ilmanpainemittarin nimeen vannoo moni, mulla lähti kunnon paineilla työmatkasta pari minuuttia pois.

      Poista
  20. Mun Tunturi-pyörässä on täydellinen penkki (ja sarvet). Hitsi, en oo varma pyörän mallista, oisko joku TX500, käypä jossain liikkeessä kurkkaamassa millanen penkki siinä on, se on nimittäin tosi hyvä :) Sarvetkin pyörässä on sellaset, että käsi lepää siinä mukavasti eikä tartte puristaa pitääkseen kiinni.

    Kuten Mari yllä vinkkasikin, pumpuista paras on kyllä seisova malli, jossa ilmanpainemittari on mukana. Mulla ainakin renaaseen on merkitty se suositeltu ilmanpaine, niin voi siitä tarkistaa, jos muisti pettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tsekkaan tunturin satulan. Ja tosta ajoasennosta ei ehkä puhuta riittävästi.

      Se mun pyöräiluharrastajafrendi vinkkas mulle että renkaissa on vaikka mitä infoa jos vaan tajuaa katsoa.

      Poista
  21. Voi olla heppoinen ehdotus koska kuollut kulma voi aiheuttaa ongelmia mutta 180 asteen niskakäännön saattaisi ratkaista taustapeili. Ehkä. Niitä on joskus pyöräilijöillä näkynyt.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...