3.3.2015

Mádara: tahdon sulle olla hyvin hellä

Kaupallinen yhteistyö Madaran kanssa

Saunaillat tarjoavat loistavan tilaisuuden kavereiden ihonhoitorutiinien kyttäämiseen. Ja koska yleensä unohdan oman kosmetiikkapussini kotiin, saan myös testata muiden tuotteita. Viimeksi lainasin kaverilta meikinpoistoainetta.

Tällä setillä mennään föhn-tuulia odotellessa.

Puhdistuksen jälkeen tuntui, että iholta oli lähtenyt paitsi meikki myös orvaskesi - edes kosteusvoide ei meinannut lopettaa kiristelyä. Muistin taas, miksi ne omalle iholle sopivat tuotteet ovat olennainen osa yleistä hyvää oloa.

Olen ollut Mádara-fani jo pitkään. Olen tykästynyt sarjan tasalaatuisuuteen, mutta saunaillassa tajusin, että taviskosmetiikkaan verrattuna luonnonkosmetiikka voi olla myös hellävaraisempaa. Ihoni ei ole tottunut siihen, että lika räjäytetään pois.

Vaikka minulla on käynyt ihon geeniarvonnassa kohtuullisen hyvä tuuri, iho on pintakuiva ja kutisee helposti. Neljäkymmentä vuotta yhteiseloa on opettanut, että tätä nahkaa ei todellakaan kannata rassata kovin voimakkailla tuotteilla, seerumeilla, kuorinnoilla ja naamioilla. Jos ihon läsnäolon huomaa, siinä on jotain vialla.

Filosofiani onkin yksinkertainen: less is enough. Ihon tehtävä ei ole näyttää heleältä. Ihon tehtävä on aistia, suojata sisäelimiä, säädellä lämpötilaa, poistaa hikeä ja tuottaa d-vitamiinia. Muun muassa. Käytän siis mahdollisimman mietoja ja hoitavia tuotteita, jotka eivät järkytä status quoa. Pesen kasvot illalla, jos olen meikannut, pyöräilyaamuina viheltelen menemään suihkun voimin.

Tähän filosofiaan luonnonkosmetiikka istuu mielestäni hyvin. Mitä lyhyempi sisällysluettelo purkissa on, sen parempi.

Sain Mádaran estenomilta filosofialleni synninpäästön, sillä ihonhoidossa ei kuulemma ole muita nyrkkisääntöjä kuin puhdistus-kasvovesi-kosteutus -rituaali. Kaikki on yksilöllistä.

Minun kosmetiikkapussistani löytyy puhdistusvaahtoa miedompi maitomainen putsari, joka kuitenkin poistaa helposti tavisripsarin (en ole toistaiseksi luonnonkosmetiikasta löytänyt yhtä hyvää). Pesun jälkeen pyyhkäisen kamomillaa sisältävällä pehmentävällä kasvovedellä loput puhdistusaineen jämät pois. Sain vasta pari vuotta sitten tietää, että kasvovedellä on ihan funktionaalinenkin rooli: se palauttaa ihon ph:n luontaiselle tasolle. Tällöin se kosteutuskin onnistuu paremmin.

Kesällä saatan jättää prosessin tähän. Talvella lisään kosteutta pihlajatuubista ja jos patterit hohkavat täysillä, käytän myös superkosteuttavaa kasvoöljyä, johon olen aivan rakastunut. Monipuolisesti hoitavat kasvipohjaiset öljyt voittavat mineraaliöljyt mennen tullen.

On toki hienoa, jos iho näyttää heleältä, mutta näillä aamuilla paras hehku tulee fillaroinnista (tai kuohuviinistä). Terve ja toimiva iho riittää.

Nyt on sinun vuorosi: kerro oma kasvojenhoitofilosofiasi! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan superkosteuttava ja kaikille ihotyypeille sopiva Mádaran SOS*-kosteusvoide. Aikaa on perjantaihin klo 12:een!


EDIT 7.3.: Kiitos kaikille osallistujille! Arvonnan voitti KAISLA - ota yhteyttä mun gmailiin niin laitan purkin postiin!

66 kommenttia:

  1. No mä todellakin mietin filosofiaani kun luin tätä: "ainoa nyrkkisääntö on puhdistus-kasvovesi-kosteutus..." - noista mä noudatan vain viimeistä! :D En käytä muita mömmöjä iholla kuin joskus Alvan kevyttä BB-voidetta ja sit silmämeikkiä. En ole puhdistanut ihoa millään aineilla vuosiin - juuri siksi, että aikoinaan kaikki puhdistusaineet kirvelivät ja ärsyttivät atooppista ihoani. Sittemmin olen tarvittaessa pessyt kosteusvoiteen kanssa (sen ainoan, joka naamaani käy), jos ei pelkkä vesi riitä.

    Ja nyt siis kuulen, että pitäisi olla sen puhdistusjutskan lisäksi vielä kasvovesikin! Apua! Pitääkö tälläsiä oikeasti ruveta miettimään, kun on yli 30 eikä iho ehkä ole enää muutenkaan niin heleä kuin se joskus oli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, viittasin noihin kuorintoihin ja naamioihin - edellisestä kosmetologilla käynnistäkin on kolmisen vuotta. :D Millä sä meikin poistat? Ei mulla ainakaan pelkällä vedellä lähde. Ja se kasvovesi auttaa mun kuivaa ei-atooppista ihoa. Mut jos sun iho voi hyvin, et tarvitse mitään muutoksia.

      Poista
    2. Hups, en ole ikinä vastannut tähän. Poistan kosteusvoiteen kanssa pesemällä. Ja se kosteusvoidekin on ainoa, mitä uskallan naamaani laittaa, eli luontaistuotekaupan A-creme (kaikki muut kirvelee ja ärsyttää, luonnon kosmetiikkakin, mitä olen kokeillut).

      Poista
  2. Hmm...olen aika ankea luomuimmeinen; pesen vedellä, kun en meikkaa päivittäin. Käytän kuivan, atooppisen ihoni kosteuttamiseen luomu sheavoita (ihan ehtaa 100%) ja kasvovetenä käytän joskus ruusuvettä. Jos meikkaan, niin sittenkin enimmäkseen saan ne pois vesi ja ruusuvesi yhdistelmällä. Jos kiikastaa, niin hieman jotain öljyä peliin. (oliivi, jojoba tms.) Kun joskus vielä meikkasin hieman useammin, tein meikinpoisto ainetta ruusuvesi-jojobaöljy-taikapähkinävesi kombinaatiolla muistaakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. liian myöhä mun aivoille; siis meikinpoistoainetta.

      Poista
  3. Mulla on vuodenaikaiho. Talvella superkuiva, punakka ja herkkä. Kesällä taas rasvainen, ettei paljon tartte kosteusvoiteita näyttää naamalle. Syksyisin ja keväisin iho on lähes täydellinen, sileä ja heleä. Jos olen meikannut, käytän kaksoispuhdistusta. Jos en, pelkkä kasvovedellä pyyhkäisy riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama homma, kesällä tuppaa jopa rasvoittumaan!

      Poista
  4. Olen vihdoin, näin lähempänä kolmeakymppiä, ystävystynyt ihoni kanssa. Ja riemuitsen tästä lähes päivittäin. Ennen koitin kikkaa jos jonkinmoista ja vaikka mitä pommitököttejä. Ei ollut hyvä. Iho kukki kuin teininä vuodesta toiseen. Vaan noin vuosi takaperin hylkäsin supermömmöt samalla kun muutenkin siirryin eläinkokeettomaan ja osin myös luomuun niin meikeissä, niiden poistossa kuin muissakin kylppärituotteissa. Nyt meikkipäivinä ihon puhdistaa ihan Sebamed ja kosteutta tuoa tämän talven uusi tuttavuus, The BodyShopin hamppuvoide, joka on ollut loistava mun helposti kukkivan mutta pintakuivan ihon kanssa. Jos olen ollut viihteellä (harvemmin) ja käyttänyt vedenkestäviä tököttejä, tulee apuun kylppärissä asuva kookosöljy. Kasvojen iho paremmassa kunnossa kuin ikinä. Saa nähdä miten kesä sujuu. Liekö paksuhko hamppuvoide sopiva talven väistyttyä? Se jää nähtäväksi. Ja sitäkään ei tämän talven perusteella toki tiedä, toimiiko se paukkupakkasilla vai jääkö liian kevyeksi. Näissä keleissä tämä resepti kuitenkin pelittää.

    Niin ja kasvovesistä: olen useamman kerran koettanut ottaa sen mukaan rutiiniin, mutta aina se homma vaan jää. En ole kai oikein koskaan tajunnut sen pointtia, niin sitten ei ole motivaatiota pulata ylimääräosen pullon kanssa. Eikä sijoittaa siihen opiskelijabudjetin pennosiakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos olet löytänyt vähän kevyemmistä tuotteitsa apua! Oletko kokeillut luonnonkosmetiikkaa?

      Tästä tulikin mieleen että jos tässä keski-iässä on jotain hyviä puolia niin se että iho elää aika tasaista elämää, koska itse ihminenkin elää. Liikunta, hormonitilanne, tupakointi ja ruoka vaikuttaa toki myös ihon kuntoon.

      Poista
    2. No jopas. Mun vastaushan ei ole tullut tänne! Uus yritys.

      Mun luonnonkosmetiikakokeilut on aivan lapsenkengissä. Aubrey Organicsilta olen tosin jo pari lempparituotetta löytänyt: silmänympärysvoide ja sheivausvoide ovat molemmat ihan huipputuotteita. Kokeilemassani shampoossakaan ei valittamista.

      Mulle ykköskriteeri kylppärin puteleissa on eläinkokeettomuus. Luomusta saa plussaa, mutta se ei ole edellytys ostopäätökselle. Meikkipussini koostuukiin The Body Shopin tuotteista, koska niiden ostaminen on helppoa ja arvostan hyvää ja asiantuntevaa asiakaspalvelua liikkeissä. Olen löytänyt myyjien avulla ensimmäisen huulipunani (ja sen jälkeen pari seuraavaakin), oikean meikkivoide-puuteri-combon sekä tuon uuden kosteusvoiteen. Pidän lafkasta niin paljon, että se saa lorkkuomistuksenkin anteeksi. Mutta olen vastaanottavainen kaikelle houkuttelulle luonnonkosmetiikan puolelle. Koska less is more näyttää ihonpuhdistuksessakin olevan toimiva yhtälö – miksei siis meikkiputeleissakin :)

      Poista
  5. Ai mikä rituaali? No vettä ja saippuaa ja vähän rasvaa päälle. Ei se saippua kuitenkaan ihan saippuaa ole, käytän Ceraven http://www.cerave.com/ ihonhoitotuotteita puhdistukseen ja kosteuttamiseen ihan vaan siksi että se taitaa olla ainoa joka ei ärsytä ja saa aikaan kutinaa ja/tai punoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa kyse oli filosofiasta mutta rituaali toimii ihan hyvin! :D Aika monella muuten tuntuu olevan jotain pientä ongelmaa ihon kanssa, atopiaa tai kutinaa.

      Poista
    2. Pitää varmaan tsekata noi Madaran tuotteet, Ceravessa puhuttelee hinta... taannoin multa kysyi yks kosmetiikkamyyjä jonka puteli maksoi $250/vuosi et paljonko mulla menee puolessa vuodessa ihonhoitoon, ja kun vastasin et ehkä $20 ei sillä ollut sit enempää myyntiargumentteja ;)

      Poista
  6. Puhdistus-kasvovesi-kosteutus tai jos ei ole muuta meikkiä kuin ripsaria niin kasvovesi-kosteutus. Olen myöhäisherännyt näihin luomujuttuihin enkä vielä ole testannut mitään kun tavoitteena on ensin käyttää nuo jo hankitut pois. Seuraavaksi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas olen tykästynyt kasvoveteen näin myöhäisherännäisenä. En ollut ajatellut että ripsari lähtisi sillä, mutta kaipa se olisi mahdolista.

      Poista
  7. Olen aina pessyt vedellä, sellaiset jätettävät puhdistusaineet ahdistavat. Mielestäni olen normaali-ihoinen. Käytän iltaisin Laveran 2 in 1 -putsaria, ihana tuoksu ja lähtee myös silmämeikki hyvin pois. Olen käyttänyt voiteena Weledan vauvan iholle tarkoitettua kehäkukkavoidetta sekä tuota Madaran pihlajavoidetta, joka sunkin kuvassa on. Pääsin aikoinaan muuten siihen testiryhmään kemikaalicocktail-blogin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä on jätettävät puhdistusaineet? Pihlaja on kyllä ihan loistava tuote, tuli testattua että toimii niin etelässä kuin pohjoisessa.

      Poista
    2. Juu, sana taisi olla väärä :) Siis esimerkiksi Yves Rocherin valikoimassa on puhdistusmaito, jota levitetään vanulapulla eikä tarvitse huuhtoa. Sanotaan sopivan juuri herkälle iholle.

      Poista
  8. Minä olen myös hurahtanut Madaraan, kun kaikki ihonhoitotuotteet taitaa olla siltä merkiltä :D. Iltaisin pesen kasvot puhdistusvaahdolla ja pyyhin kasvovedellä ja sen jälkeen laitan silmänympärysvoidetta ja yövoidetta, johon sekoittelen sekaan 3-5 pisaraa Superseed-öljyä. Aamulla pelkkä vesipesu ja silmänympärysvoide ja rasvaus joko sävyttävällä päivävoiteella tai tavallisella päivävoiteella. Lisäksi käytän 1-2 kertaa viikossa Madaran Detox ja/tai Peel kuorintanaamioita ja satunnaisesti jotain muuta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle jopa toi Madaran vaahto on liian kuivattava, pakko olla se maito. Mut mitä on superseed-öljy?!

      Poista
    2. No sullakin näyttää noissa kuvissa olevan yksi Madaran superseed-öljy:D Itseltäni löytyy se Radiant Energy, joka on kyllä tosi ihanaa:)

      Poista
    3. Hahah, mä ajattelin että superseed on varmasti joku Himalajan marja! :D Sitten kävin tarkistamassa oman purkkini ja kas siinähän tosiaan lukee just noin. Tarviin rillit.

      Poista
  9. Itsellä tulee pestyä vedellä tai jos on ripsaria niin puhdistusvaahdolla + pyyhin kasvovedellä. Aina kasvojen pesun jälkeen rasvaan kasvot. Nyt olen käyttänyt Avenea mutta ajoittain käytän Aqualania. Kuorintanaamiota käytän silloin kun viitsin. Viime kesänä kävin ensimmäistä kertaa kasvohoidossa ja nyt olen menossa uudelleen. Pitäisi varmaan kunnostautua enemmän kasvojen hoidon suhteen, koska pyörällä tulee kuljettua ympäri vuoden töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans fillaroin paljon. Talvisaikaanhan saa mitä mainioimman 'kasvohoidon', kun naama kuoriutuu räntäsateessa ja kovassa tuulessa :D

      Poista
  10. En meikkaa, suurimmaksi osaksi hoidan ihoa vedellä eli pesen naaman aamuisin hampaidenpesun yhteydessä. Talvisin iho tuppaa kuitenkin kuivumaan lämpötilaerosta ja kuivasta sisäilmasta johtuen. Ja minun filosofiaan sopii oikein hyvin lyhyet ja selkeät tuoteselosteet!

    VastaaPoista
  11. Jos ei ole meikkiä, vesi riittää. Meikkiä pestessä meikinpuhdistusaine ja naamarasva. Kasvovettä en oo ymmärtänyt, laiskuus on vienyt sen rutiinin. Filosofia kasvojenhoidossa onkin vaikea juttu, kun jos jää jotakuta kuuntelemaan, pitäisi tehdä vaikka mitä, jottei naama valahda, muutu kauttaaltaan couperosan väriseksi tai vanhene hetkessä. Mutta näkyvätpä miehetkin aika hyvin vesipesulla pärjäävän... Kunhan saa meikit pois.

    No tämä on vielä mun filosofiaa: töistä tultua pesen useimmiten meikit pois ja viikonloppuisin olen ilman meikkiä, jos ei ole kummempia menoja.

    VastaaPoista
  12. Meikäläisen "filosofiaa" kuvaa varmaan aika hyvin se, etten vielä kolmekymppisenäkään tiedä mikä idea kasvovedellä on, saati sitten että osaisin kertoa millainen iholaatu itselläni on. Iltaisin putsaan meikit pois meikinpoistoaineella, pesen kasvot puhdistusaineella ja levitän kolmesta eri purkista voiteita naamatauluun. Ja kaiken tämän jälkeenkin kasvoja kiristää ja ne tuntuvat siltä kuin eivät olisi koskaan rasvaa nähneetkään. Tässä vaiheessa yleensä siirryn pokkana lapseni purnukoiden luokse ja vetelen naamaani vauvojen herkälle iholle tarkoitettua kosteusvoidetta. Eli aivan totaalisen sumanmutikassa mennään.

    Kerran nappasin itseäni niskasta kiinni ja menin kysymään Sokkarin myyjältä apua ihonhoitotuotteiden ja kulmakynän ostamiseen. Ihonhoitotuotteet löytyivätkin kivuttomasti mutta sitten tämä samainen myyjä ehdotti minulle punaiseen taittavaa kulmakynää. Sopisi kuulemma kasvoihini hyvin. Itselläni on vaaleanruskeat hiukset, joissa ei ole häivähdystäkään lämpimistä sävyistä. Iski paniikki ja myyjän lähdettyä tuuppasin koko purkkiarsenaalin lähimpään hyllyyn ja poistuin paikalta vähin äänin.
    Ihanaa olisi vihdoin löytää just minulle sopivat tuotteet. Tai sitten vaan siirryn ostamaan ihonhoitotuotteeni sieltä vaippahyllyn ja pilttien välistä.

    VastaaPoista
  13. En tiedä voiko tätä filosofiaksi kutsua, mutta pyrin käyttämään mahd. paljon luonnonmukaista kosmetiikkaa. Etenkin puhdistus- ja voidetuotteissa se on onnistunut jo aika hyvin, meikkipuoli on vielä enemmän hakusessa. Olen löytänyt kotimaisen tuotemerkin EkoPharman kosmetologini kautta ja tykästynyt siihen todella.
    -maria

    VastaaPoista
  14. Laitan rasvaa jos iho on kuiva, muuten vesi vanhin voitehista :) Olen siis hyvin laiska käyttämään mitään aineita, mutta ei myöskään tule meikattua enää nykyisin lainkaan.

    VastaaPoista
  15. Kaikenlaista on tullut kokeiltua vuosien varrella. Nykyään meikkaan tosi vähän, joten myös puhdistuspuolen arsenaali on minimissä. Tämän blogin kautta olen viimeisimpänä innostunut kokeilemaan juuri Madaraa ja tykkään kovasti ! Olin jo pitkään etsinyt luonnonkosmetiikkavaihtoehtoa ja Madara on osoittautunut hyväksi. Toistaiseksi minulla on sarjasta vain päivä-, yö- ja silmänympärysvoide. Kohta olisi vuorossa putsarin osto. Juurikin tuon maidon ja vaahdon välillä arvon, mutta taidan kans päätyä maitoon, kun olen aika herkkäihoinen.

    Teen samaa kuin joku tuolla ylempänäkin, että käytän vanhat purkit loppuun ja päivitän sitten pikku hiljaa samaa sarjaa enemmänkin. Sen vartaloöljyn tosin ehkä joutuu ostamaan ennen kuin on vanha puteli käytetty...

    Iho on onneksi suht hyvässä kunnossa täysin minimaalisella hoitamisella. Suihkussakin käytän öljypohjaista pesuainetta, niin ei tarvi rasvailla ihoa niin paljon :)

    VastaaPoista
  16. Olen luonnonkosmetiikkaihminen henkeen ja vereen. Nahkani on hankala yhdistelmä pintakuivuutta ja hormonaalista näppyilyä: vähänkin liian tuhdisti hoitavat tuotteet saavat naaman kukkimaan, toisaalta liika "teho" saa ihon kiristämään.

    Puhdistukseen toimii minulla parhaiten Patykan 3-vaiheinen setti eli öljy+vaahto+kasvovesi. Minulla puhdistusmaito jättää iholle jotenkin klähmäisen tunteen ja vaahdot taas pesevät liian narskuvan puhtaaksi. Yöksi laitan seerumin ja öljyä, päiväksi kosteusvoidetta ja BB-voidetta.

    Luonnonkosmetiikan ripsiväreistä voin suositella RMS Beatyn ripsiväriä: se pysyy yhtä hyvin kuin ei-vedenkestävä tavisripsari.

    VastaaPoista
  17. Nelikymppisenä ennen rasvainen iho muuttui pintakuivaksi. Kasvojenhoito sisältää marketin puhdistusvaahdon ja kosteusvoiteen, jonka kanssa on aina arpomista. Liian kevyt ei pidä ihoa kosteana ja liian tuhdista tulee luufinnejä, joita ei saa pois millään. Madaraa olis kiva kokeilla, täytyy tsekata löytyykö täältä Belgiasta mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalta Alankomaista loytyy ihan kiitettavasti Madaraa, eli toivottavasti teiltakin.. :)

      Poista
  18. Mulla on pintakuiva mutta rasvoittuva iho, jonka kanssa olen huomannut puhdistuksen tärkeyden vaikken meikkiä joka päivä käytäkään. Jos en illalla pese meikittömiäkin kasvoja putsarilla, näkyy tulos heti aamulla: rasvainen iho johon on yön aikana ilmaantunut paukama tai toinenkin. Pakko siis jaksaa puhdistusrituaali aina iltaisin, jos tuolta näyltä haluaa välttyä. Ihoni ei ole laiskan ihmisen unelma. ;)

    Kummastelin myös syksyllä kaulan puolelle aivan leukarajan tuntumaan ilmestyviä näppyjä ja finnejä, kunnes hoksasin, että pitää kai sitä kaulaakin puhdistaa kasvojen pesun yhteydessä - varsinkin jos sinne meikkipäivinä vähän sipaisee varjostusta muotoa antamaan. Että näköjään kolmikymppisenäkin voi oppia uutta omasta ihostaan ja muokata rutiinejaan. ;)

    VastaaPoista
  19. Vuosien aikana kosmetiikan saralla filosofiakseni on muodostunut "vähemmän on enemmän". Koskee niin purkkien määrää kuin niiden inc-listaa :)

    VastaaPoista
  20. Elän ihonhoidossa epätietoisuuden aikaa, sillä ihoni on alkanut reagoimaan käyttämääni kosmetiikkaan niin rajusti, että elän jatkuvalla allergialääkityksellä ettei ihottumaa tulisi. Kunhan testit kertovat, mille kaikelle olenkaan herkistynyt, alan uusia vessan peilikaapin ja suihkukorin sisältöä radikaalisti. Madara on kiinnostava uutuus tältä kantilta katsoen! Vasta voimakkaat yliherkkyysoireet (läikikäs kutiava naama ja punaiset silmän limakalvot) ovat saaneet heräämään siihen, mitä kaikkea karmean teollista kosmetiikka sisältääkin, vaikka kuinka purnukassa lukisikin "sensitive"..

    VastaaPoista
  21. En meikkaa. Näin ollen 33-vuotiaan naamani ihon hoidoksi riittää LV-palasaippualla pesu iltaisin suihkun yhteydessä ja ennen nukahtamista rasvaaminen Ceralan Plus -voiteella talvisin. Atooppinen ihoni kaipaa myös muuten tuota rasvaa talvisaikaan, joten hoituu siinä samalla. Hyvin on mennyt tähän asti.

    VastaaPoista
  22. Vaihdoin muutama vuosi sitten lähes kaiken kosmetiikan luonnonkosmetiikkaan. Vain apteekin tuoksuttomat perusluottovoiteeni saivat jäädä. Samalla hiusten väri sai palautua pelkästään omaksi (lähinnä ihan vain mukavuussyistä). Perusteena oli pitkälti sama kuin bloggarillakin, eli vähemmän ja puhtaampia mömmöjä. Hiusten kuntoa, oman värin (vähän punertava tummanruskea) kauneutta ja kiiltoa ovat kiitelleet kaikki kampaajat joilla on tullut käytyä. Iho voi hyvin, ja heleyttä tulee ulkoilusta. Ja rentoutumista ihan vain siitä vapaudentunteesta, kun ei enää suuremmin välitä meikatakaan kuin erityistilaisuuksia varten :) Hitusen ehkä myös mielihyvää siitä kosmetiikkaosatojen myyjien järkytyksestä, kun en ihan aikuisten oikeasti halua muita kuin luonnontuotteita ostaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, unohdinpa mainita, että kasvoihin siis lähinnä käytössä Madaran puhdistusvaahto, kroppaan Weledan taivaallinen sitruunasuihkugeeli ja saman valmistajan koivun tuoksuinen kuorintavoide silloin tällöin. Hiuksiin Santen shampoota ja hoitoainetta tai -vaahtoa. Lapsilla myös Santen hiusaineet, jotka ovat nii mietoja, että käyvät pikkuihmisillekin (eivätkä tuoksu hirveiltä karkkimömmöiltä) ja Attituden kylpyvaahto joskus.

      Poista
  23. Kaytan talla hetkella Madaran kasvosaippuaa (koivu & merileva, ihana tuoksu!) seka Weledan mantelipuhdistusmaitoa. Kasvosaippuaa vain niina paivina kun kaytan ripsivaria, ei kannata hieroa Madaran saippuaa silmiin, ai ai sita kirvelyn maaraa :D

    Kasvorasva on viela hakusessa, mutta Madarasta innostuneena haluan kokeilla heidan rasvaansa, ja hei, ehka arvonnassa lykastaa :) Kiitos Pihlaja muistutuksesta, pitaakin selvittaa miten sita saisi tanne ulkomaille tilattua.

    VastaaPoista
  24. Oma ihonhoitorutiini on peiliin kohdistettu vihainen mulkaisu, toisaalta kun en tämän hetkisessä kotiäititilassani juuri meikkiä käytä, ei nahka muuta vaadikaan. Omakaan iho ei tykkää siitä että likä räjäytetään pois, saunan jälkeen laitan kotimaisen suurvalmistajan yövoidetta, on hyvä.

    Heräsin toissailtana tulleen hiusväridokumentin myötä katsomaan purkkien sisältöä hieman tarkemmin ja onpa onni että en tosiaan käytä kosmetiikkaa tämän enemmän, ihan kauheita myrkkyjähän nuo ovat. Suurimmassa osassa ainoa orgaaninen aine oli vesi, jos sekään. :( Hiuslakat heitin suoraan roskiin.

    Olen nyt tekemässä äärettömän epätieteellistä netittutkimusta siitä että olisiko luonnonkosmetiikasta korvaamaan nuo vähän tarpeeni. Waleda, ja sitte tää Madara, onko muita?

    VastaaPoista
  25. Minä ostan nykyään oikeastaan kaiken kosmetiikan joko apteekista tai body shopista. Jälkimmäisestä siksi, että olen saanut niin hyvää palvelua ja hinta on ihan ok. Olen aivan käsi mitä tulee kosmetiikkaan, joten minulle on tosi tärkeää sekä ihonhoitotuotteiden että meikkien kohdalla että voin kysyä tyhmiäkin kysymyksiä ja saada niihin asiallisia vastauksia. Ihonhoidossa olen todennut nyt viimeisten vuosien aikana (olen nyt 26), että iho ei mitään ihmeempiä tarvitse ollakseen ihan ok. Jos parempaa ihoa haluan, niin ihohuokoset minun kannattaa pitää mahdollisimman puhtaina ja auki, jotta tali ei jää minnekään muhimaan. Tätä varmistan kuorimalla ihon kerran viikossa ihoharjalla ja puhdistusmaidolla ja toisinaan teepuuöljyllä. Ihoni kestää yllättävän hyvin teepuuöljyä ja se tuntuu varsinkin nenän päältä liuottavan sen talin. Monesti teepuuöljykäsittelyn jälkeen tuntuu oikein kun ihon oma rasva pääsee kasvojen iholle. Teepuuöljyä käytän lähinnä kesäisin.

    VastaaPoista
  26. Olen myös innostunut Madarasta parin viime vuoden aikana. Viimeisin ostos Madaran AHA-kuorintavoide jolla kuorin kasvoja suihkussa ehkä 1-2 viikon välein, kun siltä tuntuu.

    Filosofia....hmm sitä ei ole mutta jollain Lumenen puhdistusgeelillä poistan meikit silloin (jos olen meikannut), pyyhkäisen vähän Dermosilin luonnonkosmetiikka-kasvovedellä (jos muistan) ja kosteutan myös Dermosilin luonnonkosmetiikka-sarjan voiteella. Jos en ole meikannut, voi olla että kasvojen pesu illalla unohtuu (noloa). Aamuisin pesen kasvot aina.

    Kannattaa tuota Dermosilin luomukosmesarjaa muuten kokeilla, olen tykännyt ja hinta on todella edullinen!

    Näissä ihonhoitojutuissa mua aina vaivaa se että oli sitten kyse blogeista tai naistenlehdistä, aina korostetaan sitä kuinka kuiva iho suomalaisilla on ja miten se kaipaa superkosteutusta. Itselläni taas voimakkaasti rasvoittuva iho (iltapäivisin vois peilata mun otsasta) tuntuu että niistä asioista ei oikein puhuta kun yleinen oletus on että kaikkien iho olis kuivaa laatua. Toki rasvoittuvakin iho vaatii kosteuttajansa mutta ihan erilaisen kuin kuiva hipiä.

    VastaaPoista
  27. Lumenen lopetettua lempi kasvorasvani valmistutksen pari vuotta sitten, olen kokeillut kaikenlaista löytämättä uutta 'lempparia'. En haluaisi kymmentä eri purnukkaa, vaan yhden yö-/yhden päivävoiteen jolla nelikymppisen pintakuivaan ihoon saisi kokopäiväksi kosteutta ilman rasvaisuuden tunnetta. '' vähempi on parempi'' on minunkin kosmetiikka filosofiaani, niin meikeissä kun ihonhoito tuotteissakin.
    Nemi-76

    VastaaPoista
  28. Niinkuin jotkut muutkin vastanneista mäkin uskon veden voimaan. Vesipesu aamuin illoin ja päälle sipaus kosteusvoidetta. Ja auringon lisääntyessä aurinkorasvaa. Sillä mennään ja iho tuntuu tykkäävän. Enkä siis meikkaa ikinä, lopetin sen samoihin aikoihin kun täysi-ikäistyin eikä edes vauvan kanssa yövalvomiset ole saaneet päätä käännettyä. Uskon (uskottelen?) itse että pidemmän päälle iho jaksaa paremmin kun sen huokosia ei tuki meikeillä. Olisi hauska päästä kokeilemaan Mádaran kosteusvoidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ipana arpoi numeron 28, joten onnea Kaisla - purkki on sinun! Laita mulle mailia, osoite löytyy profiilista!

      Poista
  29. Ihonhoitorutiini... illalla meikin pesu vedellä ja saippualla, silmänympärysvoide ja yövoide (Lumene Time Freeze), aamulla suihkussa vedellä huuhtelu ja päälle saman sarjan silmänympärysvoide ja päivävoide.
    En ole ikinä osannut käyttää kasvovettä, se ei vaan ole minusta miellyttävän tuntuista...
    Kuorintoja en käytä juuri koskaan, en vaan jaksa.

    Ihotyyppi on kai normaalin ja kuivan sekoitus. 30 kymppiseksi asti olin todella laiska ihonhoitaja, mutta sen jälkeen olen alkanut käyttämään hiukan hoitavampia tuotteita.

    Mulla on aina ollut hyvä iho, ei finnejä, mutta kosteutta iho kaipaa. Ja voin sanoa kai näin kohta 50 kymppisenä että ei (vielä) juuri ryppyjäkään. Sama homma on siskoilla ja äidillä, joten lienee geeniperimässä tämä hyväihoisuus.

    Kaikki tuotteet ei kyllä käy iholleni ja siksi ole aika laiska kokeilemaan mitään uusia juttuja, siksi varmaan on jäänyt nuo luonnonkosmetiikatkin kokeilematta.
    Jotain Bodyshopin juttuja olen kokeillut, mutta niiden tuoksu on minun makuuni liian voimakas. Joskus varmaan voisi kokeilla, jos jaksaisi raahautua sellaiseen kauppaan/verkkosivulle josta näitä voi hankkia....

    VastaaPoista
  30. Hävisi varmaan ed.kommenttiyritys?
    Luonnonkosmetiikkatuotteisiin siirtynyt olen siis minäkin aika pitkälti.
    Nyt käytössä Dr.Hauschkan tuotteet kasvoille, puhdistusvoide ja sit kasvovesi sumutetaan kasvoille, tämä aamuin illoin. Yöksi ei laiteta voiteita. Aamulla edellä mainitut ja lisäksi vielä silmänympärysvoide ja Ruusuvoide.
    Madarasta tykkään myös, suosittelen lämpimästi Pihlajavoidetta sekä tuubissa että isommassa purkissa. Toimii myös lapselle.
    (roosa.lindholm at gmail piste com )

    VastaaPoista
  31. Mun filosofiani on myös puhdasta ja laadukasta. Meikkaan liki päivittäin, joten käytän mietoa puhdistumaitoa, kasvovettä ja kosteuttavaa voidetta säännöllisesti. Yksi tärkeä juttu on kyllä myös meikkisutien pesu hyvällä saippualla - multa hävisi naamasta loputkin näpyt, kun aloin suteja säännöllisesti pestä. Madaraa käytän myös, tällä hetkellä suosikkituote heiltä on silmänalusvoide, jonka nimeä en tähän hätään muista.

    VastaaPoista
  32. Filosofiani mukaan käytän vain vettä, kylmää yleensä, muuttaa joskus yllätän itseni ja käytän lämmintä.

    VastaaPoista
  33. Mun filosofia on lähinnä vesi... En meikkaa oikeastaan ikinä, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa laitan ripsaria... Naamaa rasvaan samalla kosteusvoiteella suihkun jälkeen, kun laitan muuhunkin kroppaan ja se on joku marketin halpisrasva. Mulla on käynyt todella hyvä tuuri ihotyyppiarpajaisissa! :)

    VastaaPoista
  34. Omaan ihon hoitooni käytän ihan apteekista saatavia tuotteita ja jonkin verran käytän toki lumenea. Kasvojen puhdistukseen kotona käytän ihan sebamedia ja reissussa mukana on yleensä perusrasva aqualon L, joka käy jopa meikin poistoon. Ja talvella kuivaan ihoon saatan laittaa a-derma merkistä rasvaa. Olen jo hetken blogia lukiessasi miettinyt että pitäisikö ostaa kyseistä kosmetiikkaa kokeiluun, mutta vielä en ole uskaltautunut. Niinpä nyt olisi kiva saada kyseistä tuotetta kokeiltavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ennemmin blogiasi kommentoinut, niin kun edellä olevan kommentin jätin jäin miettimään miten ilmoitat/tiedät kuka kommentoija on? Olen kerran aikaisemmin yhtä muuta blogia vain elämässäni kommentoinut ja siihen laitettiin s-posti osoite.

      Poista
  35. Olen kertakaikkisesti laiska, joten hoitorituaalien on oltava lyhyitä, ytimekkäitä ja helppoja. Kasvojen puhdistusmaito on pumppupullossa samoin kasvovesi. Filosofia on kai sitten helpolla hyvää?
    Sopivien tuotteiden etsimiseen on mennyt aikaa, joten nyt kun iho ei kiristä eikä valita muutenkaan -paitsi suklaan jälkeen- niin yritän jotenkin automaattiohjauksella suoriutua tuosta ilta/aamurituaalista lavuaarin äärellä.
    -Emppu

    VastaaPoista
  36. Vesipesu + kookosöljyä vanulappuun ja suditaan naamaan. Pesee (hah) meikinpoistoaine-kasvovesi-kosteusvoide-kombon mennen tullen ja on vaivaton sekä kemikaaliton vaihtoehto.

    VastaaPoista
  37. En käytä mitään erityisiä tuotteita. Aamulla pyyhin kasvot kostealla pyyhkeellä. Joudun työni takia käymään suihkussa lähes joka päivä. Suihkun jälkeen kasvoille ja vartalolle erisanin perusvoidetta. Kesällä riittää jokin kevyempi voide.

    VastaaPoista
  38. Oi, kunpa voittaisin! Olen jo pitkään harkinnut vaihtavani kaikki ihonhoitotuotteet luonnonmukaisiin, mutta projekti on vielä pahasti kesken. Mádaraa olen kokeillut joskus jonkun seerumin muodossa, mutta muuten sarja on vielä vieras.
    Oma rutiinini koostuu lähinnä vaahtoavalla puhdistusaineella tehtävästä pesusta, minkä jälkeen lätkäisen päivä- tai yövoiteen naamaan. Kasvovettäkin on, mutta se unohtuu arjessa, enkä sitä ole niin osannut kaivatakaan. Kasvoöljyjä olen joskus kokeillut ja ne tuovat vähän helpotusta talvikuivaan ihoon. Voisikin kohta taas laittaa sellaista yöksi!

    VastaaPoista
  39. Jos oma putsari jää kotiin paras korvaaja on oliiviöljy. Löytyy lähes joka taloudesta. :)

    VastaaPoista
  40. Aikaa ennen lapsia käytin jos jonkinlaista putsaria, rasvaa, kuorintaa, naamiota jne. Ja naama oli aina pesun jälkeen kuiva kuin sahara, oli finnejä, rasvoittumista ym. Nyt kun ei ehdi/jaksa meikata, ei niin tarvitse pestäkään. Vesipesu suihkussa, muuten en edes pese joka päivä, jos en meikkaa. Jos meikkaan, Erisanin pesugeeli (jossa sanotaan, että edes kasvovettä ei tarvita päälle, jee!). Ja rasvana apteekin perusvoide tai vauvanrasva :)
    T. Laiskiainen

    VastaaPoista
  41. Saippua ja vesi on toiminut. Kosmetiikka on yksi niistä elämän osa-alueista, joiden kohdalla en ole koskaan mennyt ostopsykoosiin.

    VastaaPoista
  42. Mä oon ihan samis sun kanssa! Tismalleen samat Madarat käytössä joka päivä. Muutenkin oon just samanlainen semisti hutihapeli, en jaksa kovin usein kuoria ja naamioida. 😊

    VastaaPoista
  43. Liian laiska filosofia: Iltaisin pesu jollainmikälie kasvojen pesuaineella ja kosteusvoide päälle, apteekin aqualan tähän saakka. Tämän talven löytö on pihlajavoide, joka onkin toiminut tosi hyvin. Kuorintaa, naamioita tai kasvovesiä olen lian laiska käyttämään.
    Johanna

    VastaaPoista
  44. Täällä kanssa eräs atooppisen ihon kanssa jo esipuberteetistä asti tapellut immeinen. Vaikka asunkin Hollannissa niin kyllä täälläkin talvisaikaan (vaikkei sitä lunta varsinaisesti tule) mun nassu tahtoo kukkia välillä aika hurjasti. Joskus olen myös miettinyt, että voiko myös vesi vaikuttaa. Täällä kun vesi tahtoo olla sen verran rankasti käsiteltyä ja "kovaa", niin ei ihme että iho reagoi.

    Mulla on periaatteena, etten meikkaisi kauhean usein, mikä tällä hetkellä tarkoittaa ehkä viitisen kertaa vuodessa. Ja nyt kun on viimeisillään raskaana niin vielä vähemmän jaksaa tuon nassun kanssa pelata ihan kaikilla osa-alueilla, kun ei oikein tahdo jaksaa. Mutta sen verran oon itse huomannu, ettei nuo kaupan perushoito- ja kasvonpesuaineet sovi, vaan pitäisi olla PAAAAALJON hienovaraisempia tököttimiä.

    Mun ehkä ihan perusfilosofia on se, että iho (ei pelkästään nassu, vaan koko vartalo) pitää kuoria vähän väliä, että rasvat pääsee vaikuttamaan paremmin. Törmäsin tässä jokin aika sitten kotitekoiseen kasvojenkuorinta-aineeseen, joka sisältää vaan kolmea ainetta: extra neitsytoliiviöljyä, juoksevaa hunajaa ja taloussokeria. Se jättää vielä pesun jälkeen sellaisen hoitavan öljykerroksen kasvoille, niin ei tarvitse heti pesun jälkeen rasvojakaan levitellä naamaan. (Mun kohdalla ainut huono puoli tässä on, että tuo miesystävä on alleginen oliiveille ja oliiviöljylle niin ei pysty kerjämään heti pusuja.... :D )

    VastaaPoista
  45. Samantyyppinen iho kuin sulla. En kauheesti meikkaa, joten usein puhdistan vaan vedellä, joskus muistan kasvovedeb, tällä hetkellä Frantsilan ruusukasvovesi, sitten pihlajavoidetta, suihkun ja saunan päälle kookosöljyäkin.

    Haaveilen tuosta puhdistusvaahdosta ja ihmeseerumeista, vaikken uskokaan, ettå ihon vanhenemista kuuluu loputtomiin hidastaa.

    VastaaPoista
  46. Samaa mieltä, mitä lyhyempi ainesosalista ja hellävaraisemmat tuotteet, sen parempi. Lisäksi näytän jumittuvan herkälle ja ohuelle pintakuivalle sekaiholle hyväksi osoittautuneisiin tuotteisiin. Putsarina Avenen herkän ihon puhdistusgeeli/lotion väärinkäytettynä eli vedellä huuhtoen (täytyy tunnustaa, että joskus superväsyneenä lintsaan meikinpuhdistuksesta), peruskosteutuksena BM geeli (loistava tuote, lähinnä sukralfaattia eli jotain sokeria) ympäri vuoden + talvella lisäkosteutusta Clarinsin Vital Light Day purkista. Silmänympäryksissä olen käyttänyt kaksikymppisestä Cliniquen tehokkainta silmänympärysvoidetta, koska mikään muu testaamani ei ole sopinut herkästi ärtyville ja väärästä rasvasta kutiseville ja aukeaville(!) silmäkulmilleni. Liekö kiittäminen liian aikaisin aloitettua tehorasvausta silmänympärykset ovat säilyneet yllättävän freeseinä yli nelikymppiselle. edellisestä kosmetologikäynnistä on aikaa 8 vuotta, sitä edeltävästä 13... Himassa kuorin ihoa muistaessani pari kertaa kuussa Ahavan Time to treat kuorinnalla. Tiedän merkin olevan epäeettinen, mutta tuote on mahtava ja yksi harvoja, jotka iholleni sopivat räjäyttämättä naamaa...

    VastaaPoista
  47. Kiitos kaikille osallistujille! Arvonnan voitti KAISLA - ota yhteyttä mun gmailiin niin laitan purkin postiin!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...