14.2.2015

Alkaa se loma näinkin

Tämän loman alku osoittautui ikimuistoiseksi.

Vähänkö tää kaverilta lainattu taaperonroudausreppu pelasti! Skidillä meineillään leikki, jonka
säännöissä ilmeisesti kielletään normaalisti käveleminen.

Se alkoi molemmilla jo pakkausiltana. Hiipivä huono olo. Seuraavana aamuna - lyhyiden ja heikkolaatuisten yöunien jälkeen - oli pakko todeta yhteen ääneen tämän reissun alkavan sillä, että perheen molemmat aikuiset ovat jonkinlaisessa epäkunnossa - eikä mitään käsitystä mistä.

Töissä kaikki olivat terveitä. Lapset olivat terveitä. Oireet olivat vain pahaa oloa. Myös synkronointi ihmetytti - olemmeko syöneet jotain? 

Oli mikä oli, edessä olisi henkisesti hyvin, hyvin pitkä matkapäivä.

Tiesin kokemuksesta, että jackpot olisi minulla. Koti-insinööri saa pöpöt aina kolminkertaisina ja kuumeen kanssa. Hän olisi täysin pois pelistä. Minä taas selviän näistä yleensä vähän vähemmällä. Vastuu koko köörin siirtymisestä kotoa kohteeseen olisi minulla, vaikka omassakin vatsassa olisi meneillään hoplop.

Ennustukseni osui täysin oikeaan. Pääsimme kuitenkin *jotenkin* perille, jonka jälkeen kaaduimme sänkyyn. Ensimmäinen päivä meni hotellihuoneessa leffojen merkeissä, mutta 12 tunnin yöunien jälkeen minun oloni koheni.

Päivän mietelause tuli Skidin suusta. Väsyneissä tunnelmissa alkanut matka oli muistuttanut yhdestä olennaisesta asiasta: "Aikuiset ovat kuitenkin aika tärkeitä".

Kiitos. Vaikka keskitymme yleensä rutiinien läpiviemiseen ja sääntöjen latelemiseen, olemme myös viihdevastaavia. Jos olemme syystä tai toisesta yhtäaikaa kanttuvei, ei kellään ole kivaa.

Noh, nyt Koti-insinöörillä on myös ihan rehellinen flunssa, Snadilla silmätulehdus ja Skidillä korva kipeä. Mutta kesä on talven keskellä, ruokakaupassa myydään edullista punaviiniä ja minä olen kunnossa. Kaikki järjestyy.

36 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Aurinko parantaa onneksi haavat. Ja punkku ja halpa herkullinen ruoka.

    -Niina

    VastaaPoista
  2. Parempia vointeja kaikille... loma on onneks lomaa vaikka sairaanakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä, ja onneksi ei ollut mikään paha rasti.

      Poista
  3. Voih.. Huikea loman alku. Parempaa jatkoa.
    Toivottavasti ette samalla tulleet tartuttaneiksi koko lentokoneellista jengiä.. Riemuloma kiertoon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tuli minullekin mieleeni, koko koneellinen norossa. Mutta mukavaa lomaa kuitenkin.

      Poista
    2. No niinpä! Nää päätökset on pakko tehdä oman matkustuskunnon perusteella, kantaa kun saattaa mitä tahansa.

      Poista
  4. I feel you. Me palattiin eilen koko perheen riemulomalta Kanarialta. Lähtötunnelmat oli samankaltaiset, sillä erotuksella et meillä oli vuosisadan flunssa, lapset onneksi jo toipilaita, molemmilla tosin ab-kuuri päällä. Mä pinnistelin kaikkeni etten huutanut hoosiannaa koneen laskeutuessa, korvakipu oli jotain infernaalista. Kaikki reissulla tehdyt shoppailut suuntautui paikalliseen apteekkiin, nenäsuihkeita (Näitä kaksi sillä olen näkyvästi raskaana ja eivät myyneet mulle kuin pullotettua merivettä, jonka jälkeen lähetin miehen puolestani douppiostoksille), särkylääkkeitä yms. Jäi perkele se halpa punkkukin juomatta. Massiivisen nuhan jäljiltä naama oli vereslihalla ja tarvitsin siihenkin salvaa ja kaiken ihanan lisäksi sain vielä huulet turpeaksi herpeksestä joka oireillut viimeksi 4 vuotta sitten. Oli niin kaunis olo että. Riemua riitti myös kun mies pääsi intialaisessa syömisen jälkeen "toimistohommiin". Lapset oli ihan villiapinoita ja otti ilon irti siitä että me käytiin hitaalla. Huoneessa ei onneksi hajonnut kuin kaksi lamppua, muutama astia ja seinään tuli ainoastaan yksi reikä. Nuhaisen matalilla "Nyd jumalauda pojad hiljaa"-käskyillä ei tainnut olla muuta virkaa kuin vituttaa paperin ohuen seinän takana olevia suomalaisia huonenaapureita. Ilmojen herrakaan ei ollut meidän puolella, kalseaa ja sateista oli. Suomeen palattua tosin totesin että aina se oli parempi kuin täällä. Kuin kruunuksi tälle tekstille sain juuri tiedon mummolasta (jonne jouduimme lapset viemään töiden alettua hoitoon), että vatsatauti on alkanut. Ai että.

    Sylvia

    P.s Meillä liikkumisen pelastuksena oli paikallisesta urheilukaupasta ostettu kokoon taitettava potkulauta. 3,5 v. rullasi päivittäin 12 km.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, shoppailu apteekissa ei kuulosta tuliaisten riemuvoitolta...

      Poista
  5. Se, että lapsiperhe lähtisi lomalle niin, että kaikki perheenjäsenet olisivat terveitä, on harvinaisuus.
    Jaksamista ja paranemista!
    t.Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Varsinkin talvikaudella kaikkien lapsiperhetapaamisten sopiminen tuntuu olevan mahdotonta, jollain on aina jotain.

      Poista
  6. Meillekin tuli ensin oksennustauti ja siihen perään flunssa, jonka yhteydessä esikoinen sai korvatulehdukseensa antibioottikuurin. Minua ei tosin olisi saanut kodin ulkopuolelle oksennustaudissa mistään hinnasta (kaksi päivää konttasin, koska pystyssä huimasi liikaa).

    Niin että I feel you!

    T. Susiemo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, kivoja nää kombot. Tää oli "onneks" sellainen raskauspahoinvoinnin tapainen setti, joten uskallettiin lähteä.

      Poista
  7. Täytyy sanoa, että aika vastuutonta matkustaa vatsataudissa. Jos olisin ollut samassa koneessa, niin en haluaisi lukea siitä täältä jälkikäteen vatsataudin kourissa. Elämä ei aina ole kovin reilua mutta olisi syytä välillä ajatella muutakin kuin omaa napaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy tähän sen verran kommentoida paljon matkustavana, että lentokoneesta saa lähes aina jonkun pöpön. Vaikka oireita ei vielä olisikaan matkalle lähtiessä, saattaa tietämättään jo olla tartuttamassa muita. Vaikka olisin itse superterve, joka ikisen lentomatkan jälkeen, varsinkin sen jälkeen kun täytin 30, olen pari päivää flunssassa, kevyessä vatsataudissa tai muuten heikkona.

      Poista
    2. Sekö antaa oikeuden tartuttaa muita, että matkustaa paljon? Silloin, kun matkustetaan tietämättä tartuttavana on eri asia kuin tieten tahtoen sairaana. Empatiani niille, joiden loma menee pilalle sen takia, että olivat terveitä koneeseen noustessaan, ja jotka parin vuorokauden sisällä sairastuvat. Jos on isommasta pesueesta kyse eikä tauti tartu kaikille samaan aikaan, niin siinä on toisten koko loma pilalla. Onko se parempi kuin oma vitutus siitä, että jäi loma väliin sairastumisen takia?

      Mulla on omakohtainen kokemus astmalapsella vesirokosta ja mahataudista, ja voin sanoa siinä olleen lähellä sairaalaan osastolle joutumisen. Mahatauti tuli kaupanpäälle sellaiselta, joka halusi tulla tartuttamaan omille lapsilleen vesirokon ja muisti kertoa vasta juuri poistuessaan, että omat lapset olivat oksentaneet edellisenä päivänä. Ensimmäisenä sairastui vesirokkopotilas, joten ei ollut epäselvää mistä tauti tuli.

      Siellä koneessa ei tarvitse olla kuin yksi sellainen, joka ei ole perusterve, ja jolle mahatauti aiheuttaa vakavamman ongelman. Aina voi tietysti sanoa, ettei silloin ole pakko matkustaa mutta pitää heillekin sallia elämä neljän seinän ulkopuolella.

      Poista
    3. Mä kyllä kans komppaan, että tietoisesti tarttuvassa taudissa en matkaan lähtisi. Meillä kerran lapsi sairastui markalla vesirokkoon, joten tietämättämme oltiin tartuttajia jo koneessa. Kaamea morkkis silti, kun oli lomalento, missä oli paljon lapsia ja muutama raskaana olevakin.

      Pari muuta matkaa onkin sitten jouduttu siirtämään tai perumaan sairastumisten takia. Matkavakuutus onneksi korvaa kulut ja reissuun voi lähteä joskus myöhemmin. Vituttaahan se säätäminen, sitä ei voi kieltää...

      Poista
    4. Ööh, enka anonyymi: luepa uudestaan kommenttini, enhän minä niin väittänyt. Take a chill pill :)

      Jälkimmäinen anonyymi, joo matkavakuuus on mm. näistä syistä ihan ehdoton. Onneksi se tulee nykyään monen luottokortin kanssa automaattisestä, jolloin asiaa ei tarvitse sen enempää mietiä.

      Poista
    5. Tiedän, ettet väittänyt niin mutta halusin silti tarttua siihen. Se, että väität sairastavasi jokaisen lennon jälkeen vain kertoo siitä, että muutkin ovat yhtä piittaamattomia toisista ihmisistä ja pitävät mielummin kiinni siitä mitä itse tahtovat eivätkä siitä mikä olisi kaikille paras vaihtoehto.

      Pakko kysyä, että tuliko edes mieleen hyödyntää matkavakuutusta ja ottaa sieltä korvaukset. Se olisi ollut ainoa oikea ratkaisu toisten tahallisen tartuttamisen sijaan. Multa ei saa yhtään ymmärrystä nekään, jotka lähtevät liikenteeseen oksennettuaan edellisenä päivänä. Se, että liikutaan ehdoin tahdoin tahallaan tartuttavana, on musta anteeksiantamatonta.

      Mulle on kerran sanottu, että röyhkeänä on mukavinta mutta olen siinä eri mieltä. Tuliko edes huono omatunto muiden tarttuttamisesta vai oletko samalla linjalla röyhkeyden kanssa?

      Poista
    6. Mielenkiintoista, suht paljon matkustavana en ole koskaan sairastunut lentomatkan jälkeen. Lomalentoja tosin vältän kuin ruttoa ja keksinpä juuri syyn... Toivottavasti koko koneellinen lomalaisia ei sairastunut, kovin itsekästä toimintaa.

      Poista
    7. Mäkin vähän ihmettelin, en ole koskaan yhdistänyt lentomatkustamista ja sairastumista, olen matkustanut paljon ja olen reilusti päälle kolmekymppinen. Liittynee sitten matkustamiseen lapsiperheiden kanssa, ilmeisesti siellä on sitten aina näitä kipeinä matkustavia. Jos tauti on vasta tulossa, asiallehan ei voi mitään, mutta ihmettelen kyllä ihmisiä, jotka lähtevät matkalle tieten tahtoen sairaina. Minkähänlainen tulikivenkatkuinen postaus täällä olisi, jos mama perheineen olisi sairastunut vasta paikan päällä, saatuaan taudin lentokoneessa kanssamatkustajilta?

      Poista
    8. Ap anonyymi, suhteellisuudentaju on nyt vähän hukassa. Viranomaisten puolelta matkustamusta rajoitetaan lähinnä ebolan kaltaisten tautien takia. Jos pelkää pöpöjä, pitää pysyä tiiviisti neljän seinän sisällä.

      Kokemusta on. Me saatiin koko matkaseurueen kersoille pari vuotta sitten koneesta vesirokko. Sellaista se on, ei tullut mieleenkään syyttää ketään tartunnasta. Jostain ne taudit kotimaassaan tarttuu, kun ihmiset tulevat kipeinä tai taudinkantajina töihin ja markettiin ruokaostoksille. Miksi ihmeessä toinen julkinen paikka vaatisi erityiskohtelua?

      Erityisesti lapsiperheen hiihtolomareissun peruminen tehdään vain todella painavista syistä. Perus mökkikeikan olisikin ehkä voinut jättää väliin. Oman matkustuskunnon perusteella päätös tehdään.

      Poista
    9. Ehkä tällainen ylireagointi ja hysterisointi kuuluu ajan kuvaan kun äitiyspakkauksen pahvilaatikkokin pilaa sisäilman. Eihän villissä oksutaudissa olisi ollut mitään mahdollisuutta lähteä, koska oma kunto ei olisi antanut periksi.

      Poista
    10. Hyvä jos tautinne oli sellainen, että pystyitte kuitenkin matkustamaan. Ei nämä kommentit minusta ole hysterisointia eikä ylireagointia kuitenkaan, sillä käytit aika raflaavia ilmaisuja ("noro-hoplop", "vatsatauti kolminkertaisena ja kuumeen kanssa"). Lukijan pitäisi siis ymmärtää että tämä oli liioittelua ja sarkasmia ja oikeasti teillä olikin lievempi vatsatauti jossa matkustaminen olikin ihan ok?

      Poista
    11. Joo ei kannattaisi ehkä jokaista pientä etovaa oloa kutsua noro-hoplopiksi. Norossa ei kukaan kävele edes lentokentälle, saati raahaa lapsia mukanaan. Jos on todella rajussa vatsataudissa ja oireet alkaa ennen lentoa, on todellakin syytä jättää lento väliin. Lentokoneessa tautien tarttuminen muihin on todellakin herkempää kuin vaikka ruokakaupassa. Eri asia on sitten jos kantaa jotain tautia tietämättään (kuten esim vesirokkoa).

      Samaa mieltä tämän viimeisen anonyymin kanssa, ei nämä kommentit ole ylireagointia. Lentokapteeni voi muuten kieltäytyä ottamasta kyytiin kovin sairasta matkustajaa, vesirokko ja raju vatsatauti mukaanlukien. Joten ei taida ihan vaan olla mammojen ylihysterisointia tämä.

      Poista
    12. Me jouduttiin kerran jäämään moneksi ylimääräiseksi päiväksi lomakohteeseen, kun lapsella oli kans se vesirokko. Eivät meinanneet päästää paluulenolle lentokoneeseen meitä edes siinä vaiheessa, kun oli paikalliselta lääkäriltä todistus, että ei olla enää tartuttavia... Yllättävän tarkkoja näissä siis ollaan, joten ei minustakaan turhaa hysterisointia.

      Poista
    13. Noh, luotin kyllä siihen että jokainen tajuaa ettei rajussa vatsataudissa ole mahdollisuuksia poistua vessan lattialta. Mutta ehkä tuossa oli väärinkäsityksen sauma. Käytän yleensä varsin värikästä kieltä, sarkasmia ja muutenkin vaikeasti avautuvaa huumoria.

      Hysterisointi on tietenkin jokaisen omassa silmässä ja koulukuntia on moneen lähtöön. Matkustuskunnon määrittelee edelleen sen voiko matkalle lähteä - ei se, voiko joku muu saada tartunnan. Me emme voineet tietää, oliko kyseessä ruokamyrkytys kun iski niin yhtä aikaa.

      Poista
  8. No ei kyllä meilläkään koko perheen lomaa peruttaisi vaikka vähän pöpösiä oltaisiinkin. Mä olen päivittäin sairaalassa tekemisissä kaikenlaisten bakteerien, virusten kanssa ja ihan lähikontaktissa niitä kantavien ihmisten kanssa. Lomasuunnitelmien peruminen tuntuisi aika liioittelulta jos olisi päällä jokin ns. tavallinen tauti. Moraalitonta tai ei.

    Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ns. tavalliset tauditkin tarttuu ja pilaa muiden loman. Ja kuten täällä jo aiemmin tuli ilmi, lentokoneessa voi olla matkustajina ihmisiä, joille ne "tavalliset" tauditkin saattaa olla hengenvaarallisia.

      Poista
    2. No ei tietenkään peruta, eikä siinä edes ole mitään sen moraalittomampaa kuin kauppareissussa kipeänä. Ja lentokoneessa ei taatusti matkusta yksikään ihminen joka tietää kuolevansa flunssaan, hän ei ole matkustuskuntoinen. :D Ihan höpötystä.

      Poista
    3. Ei tarvitse suhtautua noin ylimielisesti, että ihminen pysyköön kotonaan jos *tietää" kuolevansa flunssaan (pientä liioittelua ja ylitulkintaa nyt sinun puoleltasi).Joku tavallinen tauti voi olla hengenvaarallinen esimerkiksi vanhemmalle ihmiselle.

      Kyllä jokaisen pitäisi ajatella tekojensa seurauksia myös muiden ihmisten kannalta, eikä tuijottaa aina vain omaa napaa ja omia oikeuksia. Ilmeisesti näin teittekin, mutta se ei valitettavasti tullut tuosta tekstistä ilmi.

      Poista
    4. Mutta näinhän se on: syöpähoidoissa olevat eivät saa tavata edes omaisiaan koska virus saattaa olla kohtalokas - hän ei todellakaan mene lentokoneeseen.

      Ymmärrän huolesi periaatteessa, totta kai muut ihmiset pitää ottaa huomioon, mutta "koko kone saa vatsataudin" -hysteria on vähän tarkoitushakuista.

      Poista
    5. Lentokoneissa ei todennäköisesti ole ihan viruskaranteenitasoisia potilaita, mutta henkilökohtaisen avustajan roolissa olen matkustanut jonkin verran eritasoisten liikuntavammaisten kanssa. Etelänmatkat ovat heidän joukossaan talvikaudella varsinkin suosittuja, sillä paleleminen on todella yleistä lihasaktiivisuuden puuttuessa kokonaan.

      Eivät he toki vatsatautiin kuole, mutta jos henkilöltä puuttuu kyky tuntea millon se kakka tulossa tai jo housussa niin pienempikin ripuli pilaa kyllä loman äärimmäisen tehokkaasti. Samoin vatsatauti tilanteessa jossa ei pääse vessaan on vähän eriluokan ongelma kuin perusterveellä. Vanhuksista en niin olisi huolissani, ne jotka enemmän reissaavat ovat yleensä muutenkin aktiivisia ja perusterveitä. Vastustuskyky ei alene pelkän ikääntymisen takia kovin paljoa vaan vanhusten huonompi vastustuskyky on enemmänkin seurausta heikentyneestä yleiskunnosta.

      Mielestäni kipeänä voi matkustaa jos on valmis itse tekemään kaikkensa tartuntojen minimoimiseksi. Hyvä käsihygienia, aivastelu & yskiminen nenäliinoihin ja lentokoneessa liikkumisen minimointi auttavat jo pitkälle.

      Kyllä meistä jokainen varmasti mieluiten lomailisi terveenä, mutta aina ei ole varaa ihan taloudellisestikaan siirrellä hankkimiamme lomia ihan sen mukaan sattuiko flunssa vai ei, puhumattakaan siitä että perheen kanssa pitäisi uudelleenorganisoida vaikkapa kuuden ihmisen koulut, työt ja mahdolliset muut velvoitteet.

      Poista
  9. Edelleen sitä mieltä, että melko hysteeristä hommaa. Jos joku tietää tavallisten tartuntatautien koituvan kuolemakseen on hänen syytä välttää matkustamista ja muitakin ihmispaljouksia. Jos jollakin nokka vuotaa tai pääsee ns. märkä pieru ei ole mahdollista aina linnoittatua kotiin. Ja ei, en ole kuitenkaan niitä äitejä joiden lapset viedään kipeänä hoitoon ja kouluun. Parempaa lomaa Katja!

    Sylvia

    VastaaPoista
  10. Kiinnostavaa! Nyt on myönnettävä, etten ole kertaakaan edes harkinnut loman perumista vaikka mulla tuntuu aina olevan jonkunlainen flunssa päällä (tai viimeistään siinä vaiheessa kun ollaan tulossa takas). Mä tuun itse aina kipeeks lentokoneessa, mutta niin tuun kyllä myös ilmastoidussa autossa, että en nyt sitten tiedä miten noita pitäs ajatella. Ja milloin sitten on niin sairas, ettei saa matkustaa?

    Jep, varmasti sairaana matkustaessa asettaa kanssamatkustajat vähän ikävään tilanteeseen. Mutta mä olen kyllä ainakin matkustaessani tiedostanut, että kun lentokoneessa on jopa satoja ihmisiä, taatusti jollain on joku pöpö, joka voi ilmastoinnin mukana tarttua.

    Mutta vatsataudissa matkustaminen, kuulostaa kamalalta! Tsemppiä reissuun!

    VastaaPoista
  11. Siis argh! Mä en ymmärrä tätä ei voi lähteä lentokoneeseen tarttumaan muita -hysteriaa. Vatsatautiaikana ne taudit tarttuu ihan missä tahansa. Jos on sellaisessa kunnossa, että pääsee lentokentälle ilman ambulanssia, mun mielestä voi myös hyvin lähteä matkaan. Siis ihmisten bakteerikammoisuus on nykyään niin omituista. Jos pelkää vatsatautia tai muita pöpöjä, kannattaa jäädä kotiin, koska ympärillä olevasta elämästä ne tarttuu ihan varmasti ilman sitä lentokonettakin.

    -H

    VastaaPoista
  12. Perusfiksu ihminen EI matkusta silloin kun akuutti tauti on päällä! Pitäis ajatella vähän omaa nokkaansa pidemmälle.Jos yksinhuoltaja joutuu lähtemään kauppaan flunssaisena niin sitä voi kutsua pakkotilanteeksi.Mutta akuutissa mahataudissa itsensä tunkeminen täydelle lomalennolle on täyttä piittaamattomuutta muista ihmisistä!! Lapset varsinkin ovat varsinaisia tautilähteitä kun nuohaavat joka paikan,yskivän ja aivastelevat päin,kaivavat nenäänsä ja käsienpesukin on usein pikainen huuhtaisu hanan alla.Eli, jos olet selkeästi kipeä niin pysyt kotona,otat vakuutuksesta rahat ja matkustat myöhemmin etkä lähde tietoisesti tartuttamaan muita.Tartuntariski on kuitenkin suurimmillaan selkeän taudin ensimmäisinä päivinä. Paljon suurempi kuin vielä oireettoman taudinkantajan.Et voi kulkea ympäriinsä tautisena ja todeta vaan että kaikki muut ehkä heikentyneen vastustuskyvyn omaavat pysykööt kotonaan!! Uskomatonta touhua tämä 'kaikki minulle heti,muista ei väliä' - ihmisten elämäntapa. Sairaanhoitaja

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...