Tietoa mainostajalle ›

5.12.2014

Ratkaisu on korvapuustijoulutorttu

Joulutortut ovat sairaan hyviä, mutta niiden käyttöliittymä on heikko.


Tiedättehän, hilloklöntti keskellä on miljoona-asteinen ja sakarat kuivat (ja yleensä vähän palaneet). Syömisen jälkeen on pakko vaihtaa vaatteet sukkia myöten. Ja jos olemme ihan rehellisiä niin onhan se tekeminenkin vähän sellaista turhanaikaista näpertelyä. 

Mutta voin iloksenne kertoa, että tällä päivämäärällä asiaan on saatu kaivattu ratkaisu!

Saanko esitellä innovaationi: korvapuustijoulutorttu.

1. Otat valmiin voitaikinalevyn paketista.
2. Levität veitsellä luumuhillon tasaisesti levyn päälle.
3. Rullaat rullaksi.
4. Halkaiset rullan keskeltä puoliksi.
5. Uuniin vähän pitemmäksi aikaa kuin tavistorttu.

Ja niin on mehukas ja kompakti torttu eikä yhtään kuiva ja hilseilevä - ja sen voi syödä heti! Ei pala ylähuuleen rakkoa.

Kyllä ei tarvita jouluun muuta. Paitsi glögiä.

Ps. Nyt tiedän, miltä avokadopastan kehittäjistä tuntui. Tässä ihan liikuttuu.

35 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Taikuri on itsekin hämmästynyt tempustaan! Taustat sitten Aamu-tv:ssä ensi viikolla.

      Poista
  2. Kiitos, tän idean aion surutta ryöstää!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut innovaatiosta! Mutta mieti nyt vielä sitä irtisanoutumista... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös juuri A-talkin yrittäjäillassa painotettu rohkeutta kokeilla ja uskoa itseen? :D

      Poista
  4. Tämä on näitä "Miten en ole tullut ajatelleeksi tätä" -ideoita. Kokeilen kotona! Harmillisen helppo kopioida tämä idea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ilosanoma on levitettäväksi tarkoitettu. :)

      Poista
  5. Nyt on ollut sakarat kohdillaan, uunista on tullut tämän vuoden uusin nettitorttu. Tämän vuoden tortut leipomatta joten tätä formaattia testaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohunettitorttu! BB-torttu! Ökytorttu! Seksi-torttu... No ei sentään.

      Poista
  6. Rahka-luumukolmiot (Valion sivuilta) ovat oma torttusuosikkini. Voisiko myös korvapuustijoulutorttu toimia vaniljarahkalla ryyditettynä? Itse asiassa epäilen, että luumuhillo suorastaan vaatii sitä seurakseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti toimii, korvapuustin formaatissa toimii kaikki!

      Poista
  7. No oho! Säkin oot sitten leipuriksi ryhtynyt. Todella räväkkä keksintö. Ottaisin käyttöön , jos pystyisin syömään joulutordeja yrjöämättä. Mutta ehkä näitä pystyisikin!

    Mä muuten tiedän työnimen seuraavalle yhteiselle kirjallemme:
    Vuoden mutsit uunissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää kyllä vedä vertoja sun piparimuumitaollle. Mut miksi joulutorde yrjöttää?!

      Ruokakirjahan meiltä kyllä pitäisi tulla. Naurattaa jo valmiiksi! :D

      Poista
    2. Joulutortut on myös mun ainoita inhokkiruokia. Joskus alle kouluikäisenä olin ahtanut kylässä "muutaman" tortun liikaa, ja oksensin kotimatkalla autoon. Kyllä ketä tahansa oksettaisi, kun muistelee sitä toppahaalariin ja autonpenkille levinnyttä yrjöä. Hyvästi lehtitaikina, koko loppuelämäksi...

      PS. Muuten oikein näppärä idea. Mutta voisko lehtitaikinan ja luumuhillon korvata jollain muulla? :D

      t. Lilli

      Poista
    3. Näkisin että tämä formaatti toimii myös pullataikinalla, ja täytteeksi voisi laittaa voita, sokeria ja kanelia! ;)

      Poista
    4. Mä teen aina tortut mansikka marmelaadiin, toimii todella hyvin...

      Poista
    5. Oooh..... ekaa kertaa korvapuustit, jotka ei leivottaessa tarttuisi pöytään kiinni!

      Poista
  8. Se on kaunis hetki, kun on pystynyt antamaan jotain uutta mullistavaa yhteiskunnalle.

    Tänä päivänä kiitän itsenäistä Suomea, avokadopastan keksijöitä ja korvapuustijoulutorttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Näitä hetkiä ei ihan joka päivä koe!

      Poista
  9. Vitsi mikä idea! Tämä uusavuton kuitenkin kaipaisi vielä pientä tarkennusta... Eli pyöritetäänkö taikinalevy rullaksi pituus- vai leveyssuunnassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Siitä lyhyemmästä sivusta lähdet rullaamaan. Muuten ei tule hyvä rulla, vaan kummallinen torttumato.

      Poista
  10. Mahtavaa, upea keksintö! Itsekin liikutuin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä innovaatio jonkinlaista hermoa koskettaa!

      Poista
  11. Mikä parasta, nyt ei ruotsalaistenkaan tarvi enää ihmetellä tortun ulkomuotoa!

    VastaaPoista
  12. Meillä puolestaan 11-v innovoi viikonloppuna pullatortun, eli pullataikinasta tehtiin (enkelinmallinen), luumulla täytetty juttu :) Great minds think alike tain jotain =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Hienoa, että myös uusi sukupolvi näkee että pullasektorin perinteitä pitää uudistaa. :)

      Poista
  13. Meillä oli lapsena sellainen pyöreä mupvinen torttumuotti (en siis oikeesti tiedä oliko se sen alkuperäinen idea vai ei), jolla tehtiin pyöreä pohja, siihe lulumumarmeladi ja sitten puolikuun muotoon kiinni. Tykkäsin paljon enemmän kuin tähdistä, koska hilloa sai tosiaan joka puraisulla. Pitänee siis tätä korvapuustimalliakin testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni meilläkin oli sellainen muotti...! Mutta sielläkin taisi olla se laavaksi muuttunut luumuhillo sisällä.

      Poista
  14. Multa puuttuu blogin joulukalenterista vielä yksi luukku. Saatanpa tehdä näitä, asianmukaisin linkityksin tietenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ei ole kalenteri mitään ilman kohutorttua. ;) Toivottavasti maistuu!

      Poista
  15. Tästä innostuneena kokeilin tehdä muffinssivuokaan.. sama alku mutta kolmeen osaan ja vuoan pohjalle ja uuniin. Nätti hyrrä tuloksena, siihen jäähtyneenä kermavaahtoa päälle ja yön yli kylmässä, että kerma oikeen imeytyy. Kyllä leipuri ihmetteli omaa näppäryyttään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaista! Tätä ideaa kannattaa näköjään jalostaa vielä eteenkinpäin! :)

      Poista
  16. Ihan loistavaa - me tehdään näitä kans! Hyvää joulua - nautitaan korvapuustijoulutortuistamme!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...