4.12.2014

Pakkauksen käryä

Maria Nordinin juttu äitiyspakkauksen pahvilaatikon myrkyllisyydestä on herättänyt paljon keskustelua. Postauksen otsikossa annettiin suora ohje välttää vauvan nukuttamista kyseisessä laatikossa.


Myrkyttömyys on kaikissa tuotteissa - niin aikuisten kuin lasten - ihan pätevä toive, ja se näyttäisi olevan Kelallakin vaatimuksena. Kela onkin ollut ymmällään, sillä Nordinin haistama formaldehydi ei kuulu aaltopahvin valmistusprosessiin ja väriaineetkin ovat valmistajan mukaan vesiliukoisia. Valmistajalta on nyt pyydetty tarkempia selvityksiä.

Alan ehkä tulla vähän vanhaksi. Minun on vaikea uskoa kohua monestakin näkökulmasta.

Ensinnäkin äitiyspakkaus on valtavan suosittu tuote. Jos pakkaus sisältäisi vaarallisia määriä formaldehydiä ja aiheuttaisi vauvoille hengitystieoireita, meillä olisi varmaankin oireilevia vauvoja pilvin pimein. 

Ja samalla logiikalla: miksi hajusta ei ole valittanut kukaan muu? Ainakin HS:n haastattelun mukaan Nordinilla on erityisen herkkä hajuaisti. Tämä siis saattaa olla vain hänen kokemuksensa.

Viihtyvyystekijänä hajuttomuus olisi tietenkin suotava standardi, jonka soisin koskevan ihan kaikkia tuotteita, vaatteista ja astianpesukoneen nappuloihin. (Siinä vaiheessa kun suussa maistuu fairy syödessä, ollaan hajustamisessa menty liian pitkälle.) 

Tai sitten olen vain liian lepsu. En ole itse pakkausta haistanut, mutta sen verran olen kaalia keittänyt, että en pidä pelkkää pahaa hajua suoraan merkkinä siitä, että sisäilma on pilalla. Silmätulehduskin on koko päiväkotiryhmällä.

Asunnon kemikaalikuormasta olenkin enemmän huolissani vaikkapa sohvien palonestoaineista ja lelujen ftalaateista kuin äitiyspakkauksesta.

Väkisinkin tulee tästä kohkaamisesta mieleen, käymmekö me pikkulasten vanhemmat hiukan ylikierroksilla? Paniikkinappulaa tulee painettua vaikka olisi ihan tasapainoiseksi luokiteltavissa oleva ihminen.

Media ei auta yhtään. Hengenvaarassa oleva vauva on myyvä juttu, oli väitteessä perää tai ei.

Järki pitäisi silti yrittää pitää mahdollisimman lähellä kättä. Meillä on kaikki aika hyvin. Henki kulkee, laatikossa ei ole pakko nukkua ja asiat selviävät. Kunhan niitä vain selvitetään.

34 kommenttia:

  1. No. Mulla ei ole tästä kyseisestä kohusta mitään kaunista sanottavaa, niin en sano mitään. ;)

    VastaaPoista
  2. Kymmenkunta vuotta sitten nukutin omaa kotilomailevaa pikkukeskostani kyseisessä laatikossa ja ihan hyvin henki kulki vaikka lapsi oli tarvittaessa lisähappea nauttiva pakkaus. Eli eivät ne ainakaan silloin kärynneet niin pahasti että olisi lapsen terveys ollut akuutisti uhattuna. Hajuherkille nyt voi melkein mikä tahansa ottaa nenään, mutta sen luokitteleminen mututuntumalta terveysriskiksi menee aika vahvasti hysterian puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä nukutin omaa keuhko-ongelmaista pikkukeskostani siinä lootassa vuosi sitten. Hyvin on täälläkin henki kulkenut siitä huolimatta.

      Poista
    2. Varmasti suurimalla osalla on ihan hyviä kokemuksia laatikosta, eihän se nyt muuten olisi niin suosittu. Jengi vaan menee mukaan näihin tosi helposti, joten en oikein voinut jättää kommentoimattakaan. Toivon että Kelan selvitykset uutisoidaan yhtä näyttävästi.

      Poista
    3. Ja hyvä, että kommentoit ettei mene pelkäksi vouhkaamiseksi äitien puolelta.

      Terveisin tuo edellinen anonyymi

      Poista
  3. Juillen kanssa samaa mieltä...paljon kohua ihan tyhjästä. Enemmän olisin huolissani nykyisistä rakennusjutuista kuin pahvilootasta .

    VastaaPoista
  4. Maria täällä kommentoi. Minulle rakennuksen sisäilma on tietenkin ykkösjuttu. Mutta jos ajattelee, että vastasyntynyt voi viettää 12-14 tuntia nenä kiinni pahvissa, voi laatikon sisältämä 5mg/kg formaldehydiä hyvinkin ärsyttää. WHO ei ole turhaan suositellut aineen välttämistä. Formaldehydiä on siis ollut ainakin vanhassa laatikossa. Sen on Stora Enso myöntänyt. Pahviin ei missään vaiheessa lisätä suoraan formaldehydiä mistään putelista, vaan aine sisältyy hartseihin.

    Linkki tutkimukseen paperinvalmistusmenetelmistä.
    http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/9454/TMP.objres.725.pdf?sequence=7

    Tässä sallittu ainesosaluettelo elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa olevien materiaalien sallituista aineista.
    http://www.finlex.fi/data/sdliite/liite/3000.pdf

    Nyt täytyy ainoastaan selvittää, minkälainen määrä formaldehydiä laatikosta vapauttuu. Hyvä olisi tutkia molemmat laatikot. Tosin vuoden 2009 laatikosta on todennäköisesti jo haihtunut suurin osa. Ja tämänvuotisessa laatikossa ei pitäisi valmistajan mukaan olla lainkaan formaldehydiä. Ensivuoden laatikon valmistaa jälleen Stora Enso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit ja ymmärrän kyllä tiettyyn rajaan sun huolen. Mullekin on sisäilma tärkeä kysymys, mutta eikö sun mielestä yksi pahvilaatikko ole kohtuullisen minimaalinen asia sisäilmakysymyksissä? Varsinkin kun tästä ei tunnu vauvat oireilevan? Kuten jo sanoin toviottavasti selvitys uutisoidaan yhtä näyttävästi kuin tämä kohu.

      Poista
    2. Moni on kertonut blogissani sekä facebookissa, ettei voinut käyttää laatikkoa hajun takia. Pahvilaatikko on toki tosi pieni asia. Mutta jos pahvilaatikkoa käyttää vauvan sänkynä, niin ei se ole vain pahvilaatikko.

      Eikä vauva välttämättä osaa kertoa oireilustaan. WHO suosittelee, että formaldehydille altistumista pitäisi välttää.

      Poista
    3. Haju ei vielä tarkoita terveysongelmia. Eikö hengitysoireet ja silmätulehdukset ole ihan kaikkien ulkopuolistenkin havaittavissa?

      Poista
    4. Meillä asia ei ole ajankohtainen, mutta mun tekee silti mieli nostaa hattua Marialle. Asioista pitää voida keskustella ja on ihan hyvä välillä vähän "herätellä". On suorastaan koomista, kuinka kärkkäästi pahvilaatikkovalmistajat huutavat laatikkojen koostuvan pelkästä puusta ja perunasta. No enpä usko, vaikken valmistusprosessia täydellisesti tunnekaan. Mutta hätääntynen hienhajun tunnen ruudun tälle puolelle selvästi. Mikä lottovoitto on päästä valmistamaan äitiyspakkauksen pahvilaatikkkoa! Siinä on lukumäärät kohdallaan vuositasolla.
      Asiaa on ihan hyvä selvittää. Ja miksi nukuttaa lasta MAHDOLLISESTI epäterveellisessä pahvilaatikossa jos vaihtoehtona on turvallinen sänky? Samalla periaatteella pyrin tarjoamaan omille lapsilleni mahdollisimman lisäaineetonta ruokaa. Vaikka lisäaineet eivät välittömästi vie lapsiani sairaalahoitoon, ei ne silti ole terveydelle hyödyllisiä. Kovasti olen pohtinut myös tavallisia lastensängyn vaahtomuovipatoja. Mitäköhän mahtavat sisältää? :O
      Summa summarum. Kiva kun joku uskaltaa asioita kyseenalaistaa. Se on meidän vanhempien tehtävä. Me kaikki kun varmasti toivomme lapsillemme parasta mahdollista :) Olisiko ihan mahdotonta korvata pahvilaatikot puisilla laatikolla?

      Poista
    5. Mun mielestä on vääränlaista "herättelyä" tuomita kaikki äitiyspakkauslaatikot ennen tutkimista. Vaikka tekstin oikaisisikin jälkikäteen, osa on jo painanut mieleensä, että laatikko aiheuttaa syöpää. Sama juttu lisäaineista: osa niistä on tärkeitä (säilöntäaineet) ja osa taas turhia (värit). Nyt kaikki niputetaan samaan laariin. meidän vanhempien tehtävä on pitää järki kädessä ja vaatia tutkittua tavaraa markkinoille, ei vouhkata jokaisen sensaation perässä.

      Siitä olen kyllä samaa mieltä, että näitsä asioista pitää puhua - ja itsekin kammoan kaikkia kamalanhajuisia huonekaluja, kodintekstiileitä ja kemikaaleja.

      Mitä laatikoiden taloudelliseen merkitykseen valmistajalle tulee, veikkaan että noilla firmoilla on paljon isompia tilauksia kuin Suomen äitiypalkaukset. Ainakin toivon niin. :)

      Poista
    6. Äitiyspakkauksen n. 60 000 kappaleen erän valmistus ei ole kartonkikoneelle kovinkaan monen päivän homma, ennemminkin se on imagokysymys paperitehtaalle.

      Pahvilaatikkohan on selluloosaa ja sitä käsitellään toki erilaisilla kemikaaleilla (esim. lipeä ja rikkihappo), mutta formaldehydiä mahdollisesti muodostavat hartsit poistetaan sellunkeittoprosessissa.

      Poista
    7. Onneli: Tässä ihan tuore tutkimus vauvojen patjojen päästöistä. Hiukan raskasta luettavaa, suosittelen ainakin viimeiseen kappaleeseen tutustumista. http://www.brandonboor.com/pdfs/EST2014.pdf Tutkimuksen tekijä Brandon mahdollisesti auttaa laatikon tutkimisessa. Hän on alan huippututkija, ja sanoi, että asia kannattaa ehdottomasti tutkia.

      Kevennyksenä video hänen vauvarobotista…

      http://vimeo.com/107277872

      Poista
  5. Taa 'kohu' on mennyt multa ohi mutta jotenkin en nyt jaksa, voi vasymys, eikö siella enaa muita ongelmia ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä merkki että ongelmaksi koetaan vuoden 2009 pahvilaatikko.

      Poista
  6. Yhtä paljon täällä kohkataan ensimmäisen maailman ongelmista kuin tuossakin blogissa. Eiköhän blogien hienous ole se, että voit lukea juuri niitä jotka itseäsi kiinnostaa ja jättää muut lukematta. Postauksen otsikko on melko provosoiva, mutta en usko että monikaan hoitaa lapsiaan yksittäisten random-blogaajien ohjeiden mukaan. Maria on mielestäni aika selväksi tehnyt että hän kirjoittaa kemikaaliasioista ja sisäilmasta ja sitähän nämäkin asiat ovat. Jos valtakunnan viestintävälineet luovat kohun siitä ja pullistelevat asiaa, niin eiköhän se ole niiden ongelma. Hesariakin lakkasin tilaamasta kun sieltä oma journalismi lakkasi kokonaan, ja osasivat enää kopioida muita uutislähteitä ja kaiken maailman nettikirjoittelua.
    Itse asiassa sain parhaat naurut siitä kun mietin,että vuoden 2009 laatikossa ei lasta kannata nukuttaa, sillä sinä vuonna syntynyt lapsi on jo 5-vuotias ja kannattaa ihan senkin puolesta siirtää jo muualle nukkumaan :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, siinä tapauksessa laatikko varmasti alkaa jo aiheuttaa ongelmia.

      Toki kaikissa länsimaisissa blogeissa puhutaan ensimmäisen maailman ongelmista, se vain täytyy kirjoittajankin tiedostaa. Varsinkin kun mitään lääketieteellisesti todettua vaaraa tästä ei ole seurannut.

      Poista
  7. Eikös tämä sama bloggari lietsonut joskus käsidesikohua? Että päiväkodissa MYRKYTETÄÄN lapsia käsidesillä? Mun äiti, tuo valveutunut kansalainen, jonka internet-lähdekritiikki on joskus hiukan puutteellista, kohkasi aiheesta minulle. Onneksi itsellä sähköallergia-tutka alkaa heti piipata, kun kirjoittaja suosii retoriikassaan capseja ja raflaavia termejä, kuten "tappava" ja "äärimmäisen vaarallinen". Ikävää vaan, että ihmiset suotta huolestuvat ja säikkyvät näitä nettiviidakon paniikinlietsontatekstejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, en seuraa blogia säännöllisesti. On hemmetin hyvä, että kemikaaleista keskustellaan kriittisesti, mutta ensin pitäisi asiat selvittää esim kontaktoimalla valmistaja ja sitten vasta suosittaa nukkumisjärjestelyiden muuttamista.

      Poista
    2. Käsidesikohun seurauksena sen aineen käyttö LOPETETTIIN päiväkodeissa. Se on ihan mahtava saavutus. Kiitos Mirja Salkinoja-Saloselle, minä olin vain tiedon "välittäjä".

      Poista
    3. Ei sitä ainakaan meidän päiväkodissa ole lopetettu.

      Poista
    4. Siis biosidejä (PHMG. PHMB) sisältävää? Otapa kuva purkista. Etanolipohjaiset käsidesit on aivan ok.

      Poista
  8. Kukin voisi tykönään myös laskeskella, mikä pakkauksen formaldehydipitoisuuden täytyisi olla jotta se olisi lapselle haitallista. Tässä täytyy tietysti muistaa ottaa huomioon se, että pakkaus on tullut ulos tehtaalta useita kuukausia ennen kuin vauvan kanssa kotiudutaan sairaalasta, joten käryä on ehtinyt myös haihtua. Lisäksi vauva laatikkoineen varmaan harvemmassa kodissa nukkuu ilmatiiviissä tilassa. Toki ongelma on suurempi, jos laatikon kannen laittaa vauvan unien ajaksi paikoilleen.

    Tämä on minusta vähän samankaltainen aihe kuin se, että onko ädin kynsilakka vaarallista sikiölle – varmasti on, jos äiti upottautuu siihen kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, pahvin päästöjä voi tutkia. Ja ne tullaan tutkimaan myös minun toimesta. Ongelma on, että päästöt vaihtelevat paljon olosuhteiden mukaan. Kostealla ilmalla päästöt moninkertaistuvat. Kahdesa pahvilaadussa voi olla tismalleen sama määrä formaldehydiä, mutta päästö silti erilainen. Päästöön vaikuttaa niin moni tekijä.

      Laatikko on umpireunainen, joten voi olla, että ilma ei välttämättä vaihdu tasaisesti, vaan päästö kerääntyy tiettyyn kohtaan.

      Kynsilakka on mitätön kysymys tämän rinnalla.

      Poista
    2. Toivottavasti ne tutkitaan Kelankin toimesta - ja ehkäpä tutkimus olisi pitänyt tehdä ennen tätä metakkaa. Millä perusteella muuten kynsilakka on eri asia?

      Poista
    3. Toivon Maria todella, että tutkimus tehdään jonkun muun kuin sinun TOIMESTA.

      Minusta ongelma ei ole pahvilaatikon "päästöt" vaan se, että joku luulee vauvan flunssan voivan johtua pahvilaatikosta ja sitten vielä kertoo luulostaan faktana eteenpäin. Vaikka pahvilaatikossa nukkuvalla vauvalla olisi jatkuvasti nenä tukossa ja vaikka tukkoisuus katoaisi vauvan siirtyessä nukkumaan muualle, ei voida mitenkään todistaa tai edes järjellisesti väittää, että tukkoisuus johtui laatikosta.

      Tällaisten asioiden väittäminen ilman minkäänlaista vertaisarviointia kestävää tutkimustulosta on todella vaarallista etenkin silloin, kun kohderyhmänä (tiedosta kiinnostuneet) on vastasynnyttäneet (ensikertalais-) äidit.

      Poista
    4. Nimenomaan, eikö tutkimusta olisi ollut järkevintä tehdä ennen blogikirjoitusta, Maria?

      Poista
    5. http://www.hs.fi/m/koti/a1305903878162?jako=ea3e5055de1ec9c594c28e0583380674&ref=fb-share

      Poista
    6. Kaikilla osapuolilla on aivan erilainen intressi tutkia asia, nyt kun on yhteiskunnallinen paine päällä.

      Yhtälailla Kelan puolesta on liian aikaista sanoa mitään ennen kuin asia on tutkittu. Pahvilaatikko täyttää varmasti turvallisuusstandardit pakkausmateriaalina.

      Poista
  9. "Muita kuin elintarvikepakkauksia valvotaan jätelain perusteella. Valvova viranomainen on Tukes. Nikusen mukaan Tukesin tietoon ei ole tullut yhtään tapausta, jossa formaldehydiä olisi ollut pahvissa haitallisia määriä." Pakkausta valvotaan siis jätelain perusteella. Tulee kyllä tosi turvallinen olo.

    VastaaPoista
  10. Se että pahvilaatikon turvallisuutta valvotaan jätelain nojalla ei tee valvonnasta leväperäistä. Lue jätelaki, ei tuollaisia huono fiilis kun lain nimi ei ole lastensuojelulaki-kommentteja jatkoon yhtään enempää kuin "kohun" aloittaneen kaltaista mutua. Tuulestatemmattu formaldehydin hajun aistiminen oli sekin aika epäluotettavan oloista.

    VastaaPoista
  11. Näytä jätelaista kohta, jossa puhutaan asumisterveydestä tai materiaalien kemikaalipäästöistä. En löydä.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...