Tietoa mainostajalle ›

6.11.2014

Toivon kautta

Seuraan tiiviisti tiedeuutisia. Eilen silmääni osui HS:n kirjoitus lumelääkkeistä. Lumelääkkeiden on nimittäin osoitettu toimivan ihan oikean lääkkeen tavoin. Kirjoituksessa voisi puuttua moneenkin asiaan, mutta puutun vain yhteen. Toivoon.


Turun yliopiston integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson kertoo jutussa aivojen kuvantamistutkimusten osoittavan, että lumevaikutus on totta.

"Vahvin oletus on, että systeemiä ohjaavat potilaan omat odotukset oireidensa helpottumisesta. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että hoito tehoaa paremmin, jos potilas luottaa siihen.

Pilleri tai pistos voi vahvistaa jo sinänsä potilaan odotuksia, mutta Karlsson arvelee, että lumevaikutuksen ytimessä on potilaan ja lääkärin välinen hoitosuhde. Plasebotutkijat puhuvat jopa hoidon rituaaleista, joita ihmiskunta on soveltanut aikojen alusta asti.

Karlsson käyttää termiä toivoefekti: kun lääkäri pitää yllä potilaan toiveikkuutta ja saa potilaan tuntemaan, että tämä on osaavissa käsissä, hän samalla tukee toipumisjärjestelmien käynnistymistä." -HS

Tämä toivoefekti on kiinnostava ilmiö. Mehän käytännössä elämme toivosta. Muutama ajatus.

Olin tällä viikolla ikäkausitarkastauksessa ja täytin lomaketta, jossa kartoitettiin työkykyindeksiäni. Yksi kysymys koski toivorikkautta. Miten ihmeessä se liittyy työkykyyni? Terveydenhoitaja totesi, että masentunut ja uupunut ei usko tulevaisuuden tuovan mitään hyvää, hän on menettänyt toivonsa.

Noh, tällä hetkellä näkymät ovat suhteellisen kirkkaat, mutta muistan hyvin toivottomuuden tunteen seitsemän vuoden takaa. Musta imetyssuojan kokoinen, vanhempainvapaaksi kutsuttu aukko, jossa sai selviytyä enimmäkseen yksin, vailla mitään mainittavaa osaamista ja liian vähillä unilla. Brrrh.

Toivorikkaus siis tunnistetaan kyllä hyvän elämän osatekijäksi, mutta tunnetta käytetään aika vähän hyväksi. Esimerkin sovelluskohteesta löytää hyvinkin läheltä.

Suomalaiseen kasvatusmentaliteettiinhan on kuulunut ennemminkin latistaminen ("etkö sinä ikinä opi") kuin toivon kautta kannustaminen. Uusien asioiden opettelu toki vaikuttaa välillä toivottomalta niin lapsesta kuin vanhemmasta, mutta luottamuksen valaminen pitää sentään yllä kiinnostusta yrittää vielä uudelleen. Jos sen perusjäpätyksen voisi siis joskus edes joskus vaihtaa toivon viljelemiseen: "Minä tiedän että joku päivä sinä osaat solmia kengännauhat. Ajan kysymys!"

Hyvä puolihan tässä on se, että toivonsa voi repiä mistä haluaa. Siedän talvea, koska tiedän riemastuttavan kevään koittavan - toisaalta pidän kunnallispolitiikka ankeana, koska en näe, miten tämä meno voisi ikinä muuttua, mutta joku näkee siinäkin toivoa.

Ehkä seuraan tiiviisti tiedeuutisia senkin takia, että niissä on usein toivoa. Akkuteknologian kehittyminen edistää sähköautoilua, vaaleilla aurinkopaneeleilla voi päällystää rakennuksia ja levästä voi rakentaa monikäyttöisiä bioreaktoreita.

Valoa kohti.

9 kommenttia:

  1. Vakavasti sairaalle toivo on monesti ainoa elossapitävä voima. Tärkeintä on pitää yllä toivoa, silloinkin kun sitä ei enää ole. Se on todella vaikeaa, järjenvastaista, jos lopputulos on kuitenkin tiedossa. Ikävä varjopuoli on toivon ympärille rakentunut vaihtoehtobisnes. Sairaita ihmisiä rahastetaan ihan käsittämättömillä hoidoilla, mutta juuri tämä toivo saa ihmiset tekemään myös toivottomia ratkaisuja, ainakin taloudellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo varjopuolipointti, kaikille (lume)lääkkeillehän tässä on hyvät markkinat.

      Poista
  2. Toivon kautta kasvattaminen on niin hieno ajatus, että ostan sen heti!

    VastaaPoista
  3. Toivo...siinäpä se !
    Aina kun menee elämässä oikein huonosti, koitan ajatella, että joka kerta aiemminkin on jollain keinolla tilanteesta selvitty, niin selvitään tälläkin kertaa.
    Tosin jos vaikea tilanne jatkuu pitkään on toivon ylläpitäminen todella vaikeaa.
    Tästähän joskus lähimenneisyydessä kirjoitettiin, että syrjäytyneet henkilöt usein ovat menettäneet toivonsa, että tilanne paranisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se ensimmäinen ajatus kaikkien vastoinkäymisten jälkeen pitäisi olla se "kaikki järjestyy". Jäin miettimäään että onkohan toivon ylläpito myös jossain määrin opittava taito?

      Poista
    2. En tiedä onko opittua vai kulttuurisidonnaista, mutta venäläisillähän on tämä "vsjo budjet harashoo"-ajattelu, mistä suomalaiset voisivat joskus ottaa mallia. Luulen, että se saattaa olla opittu taito siellä, kun olosuhteet on aina olleet enemmän tai vähemmän kaoottiset ja ainakin kaikkea muuta kuin stabiilit, minkä vuoksi tuo ajattelutapa on varmaan noussut tärkeään rooliin arjessa selviytymisessä. Sen hyvä puoli on myös turhan stressaamisen väheneminen: ei tätä asiaa tarvi nyt murehtia, kun kaikki kyllä jotenkin järjestyy :) joskus tosin suomalaisena keskustelun osapuolena saattaa turhauttaa, jos itse toivoisi esitettävän konkreettisia ratkaisuehdotuksia johonkin akuuttiin ongelmaan ja toisen osapuolen vastaus on vain tämä :D

      Poista
  4. Kun olin Tansaniassa vapaaehtoistöissä, pääsin tutustumaan amerikkalaisjohtoiseen "home based care"- kotihoitoprojektiin, jonka tavoitteena siis oli hoitaa äärimmäisen köyhän, AIDSin runteleman alueen köyhimpiä potilaita.

    Projektin johtaja sanoi minulle monen potilaan kohdalla, ettei hän halua kertoa, ettei elinaikaa ole paljon, sillä kun heillä ei enää ole toivoa, heillä ei ole mitään. Ja silloin voi aivan yhtä hyvin kuolla.

    Tapasin naisen, jonka pitäisi kaikkien todennäköisyyksien ja lääketieteen sääntöjen mukaan olla jo kuollut. Mutta hän eli, ja oli opetellut punomaan koreja. Koska hänellä oli vielä toivoa, toivoa elämästä ja paremmasta tulevaisuudesta.

    http://lets-just-go.blogspot.fi/2014/03/home-based-care.html On pitkä postaus home based care -projektista, tekstin ensimmäisessä kuvassa on kyseinen nainen.

    VastaaPoista
  5. Täällä meillä Ranskassa joka puolelta tyrkytetään homeopaattisia lääkkeitä. Tutkimukset ovat moneen kertaan osoittaneet, ettei niillä muka ole mitään vaikutusta. Mutta ehkä niillä onkin tämmöiset lumelääkkeiden kaltaiset vaikutukset? Kun homeopaattisia pillereitä ostaa mukavalta valkotakkiselta apteekin sedältä, sitä haluaa uskoa, että lääkkeet kyllä toimii. Ja vitsit miten osuvasti kirjoitit imetyssuojan kokoisesta toivottomuudesta. Miten toiveekkaaksi sitä voikaan itsensä tuntea kun vauva nappaa tuttipullon suuhun.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...